Patriarkat Ja Profeetat

Huomautuksia^*

Viite 1. (Sivu 238). Käskiessään faaraota päästämään Israelin Herra sanoi hänelle: “Israel on minun esikoispoikani. Päästä minun poikani palvelemaan minua” (2 Moos. 4: 22, 23). Psalmista kertoo meille, miksi Jumala vapautti Israelin Egyptistä: “Hän vei kansansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän riemuitessaan. Ja hän antoi heille pakanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt, että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin” (Ps. 105: 43—45). Tästä ymmärrämme, etteivät heprealaiset voineet palvella Jumalaa Egyptissä. PJP 744.1

5 Moos. 5: 14,15 korostaa erityisesti neljännen käskyn sitä osaa, joka vaatii myös palvelijaa ja palvelijatarta lepäämään, ja israelilaista kehotettiin muistamaan, että hän itse oli ollut orjana Egyptin maassa. Herra sanoi: “Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” Mutta faaraon mielestä Mooses ja Aaron vain pidättivät “kansaa työnteosta” ja saattoivat israelilaiset vain “kulkemaan työttöminä” (2 Moos. 5: 4, 5). PJP 744.2

Edellä sanotusta voimme päätellä, etteivät israelilaiset voineet ainakaan sapatin vietollaan palvella Herraa Egyptissä, ja kun Mooses ja Aaron esittivät heille Jumalan sanoman (2 Moos. 4:29—31), he yrittivät aikaansaada uudistusta joka vain lisäsi sortoa. Israeli laiset vapautettiin, jotta he voisivat noudattaa Herran käskyjä, neljättä kuten muitakin, ja siitä he saivat lisäperusteen sapattikäskyn samoin kuin kaikkien muiden käskyjen tarkkaan pitämiseen. Niinpä Herra otti perusteeksi Egyptistä vapautumisen kehottaessaan israelilaisia kohtelemaan ystävällisesti leskiä ja orpoja: “Älä vääristä muukalaisen äläkä orvon oikeutta, äläkä ota lesken vaatteita pantiksi. Muista, että itse olit orjana Egyptissä ja että Herra, sinun Jumalasi, sinut sieltä vapahti; Sentähden minä käsken sinua näin tekemään” (5 Moos. 24: 17,18). PJP 744.3

Viite 2. (Sivu 251). Vitsausten tarkoituksena oli, että egyptiläiset menettäisivät luottamuksensa epä jumaliensa voimaan ja varjelukseen. Vitsaukset saivatkin heidän jumalansa jopa näyttämään palvo- jiensa julmilta kiduttajilta. Muutamat esimerkit egyptiläisten uskonnosta selventävät tätä. PJP 745.1

Ensimmäinen vitsaus muutti Niilin ja Egyptin vedet vereksi (2 Moos. 7: 19) ja iski Egyptin olemassaolon alkulähteeseen. Niiliä palvottiin kuin jumalaa, ja monin paikoin sille uhrattiin kuin konsanaan jollekin jumalalle. PJP 745.2

Toinen vitsaus peitti Egyptin maan sammakoilla (2 Moos. 8:6). Egyptiläiset pitivät sammakoita pyhinä, ja eräällä heidän jumalatta- rellaan oli sammakon pää ja heidän uskonsa mukaan luovaa voimaa. Kun sammakot Mooseksen käskystä peittivät koko Egyptin maan, saattoivat egyptiläiset hyvinkin kummeksia, miksei jumalatar suojellut palvojiaan, vaan näin vaivasi heitä. Näin egyptiläiset muidenkin vitsauksien yhteydessä katsoivat joutuneensa jonkun jumalansa väheksymiksi, varsinkin milloin vitsaukset koskivat heidän jumalina kunnioittamaan eläimiä (2 Moos. 9: 3). Vain muutamia niistä mainitaksemme: Apis-härkä oli pyhitetty kaikkien jumalien isälle Ptah’lle, lehmä taas Hathorille, joka oli Niilin alueen eniten palvottuja nais- jumalia. Oinas edusti useitakin jumalia, kuten Khnemua ja oinas- päistä Ammonia, joka oli Egyptin pääjumala Uuden valtakunnan aikana. Vitsauksen iskiessä egyptiläisten jumalille pyhitettyihin eläimiin he joutuivat toteamaan, että heidän halveksimiensa heprealaisten Jumala oli väkevämpi kuin heidän jumalansa. PJP 745.3

Yhdeksännen vitsauksen (2 Moos. 10: 21) kohteena oli Egyptin suurimpiin kuuluva auringonjumala Re, jota oli palvottu jatkuvasti sen maan tunnetun historian alkuajoista asti. Maassa jonka taivaalla tuskin koskaan nähtiin pilviä, pidettiin aurinkoa koskaan pettämättömänä voimana, joka antoi koko maailmalle lämpöä, valoa, elämää ja kasvua. Jokainen Egyptin hallitsija piti itseään Re’n poikana ja sisällytti tämän maininnan arvonimeensä. Kun Theban suojelus- jumala Ammon tuli Egyptin pääjumalaksi 18. dynastian aikana, tunnustettiin auringonjumala Re’n valta niin suureksi, että Ammon ja Re yhdistettiin Ammon-Re -nimiseksi jumalaksi. Vähän sen jälkeen kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä, saatiin maassa aikaan Ekhnatonin toimesta joksikin aikaa vain yhden, aurinko jumala Ato- nin, palvonta. Koska aurinkoa palvottiin maan korkeimpana jumalana, voimme hyvin ymmärtää, että “sellainen pimeys, että siihen voi käsin tarttua”, huipensi taistelun heprealaisten Jumalan ja egyptiläisten epäjumalien välillä. PJP 745.4

Myös kymmenes vitsaus, esikoisten surmaaminen (2 Moos. 12: 29), kohdistui ainakin yhteen jumalaan, nimittäin faaraoon, jota pidettiin Horuksena, Osiris-jumalan poikana. Niilin maan hallitsijana hänen alamaisensa kutsuivat häntä “hyväksi jumalaksi”. Tähän asti oli häväisty vain luonnonvoimia tai eläimiä hallitsevia jumalia, mutta nyt joutui heprealaisten keskuudessa elävä, näkyvä jumala, faarao, voimattomana häpeään heprealaisten ihmeitä tekevän Jumalan edessä, josta hän kerran oli halveksien sanonut: “Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia” (2 Moos. 5:2). PJP 746.1

Viite 3. (Sivu 260). 1 Moos. 15: 13:n mukaan Herra sanoi Aabrahamille: “Niin tiedä totisesti, että sinun jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisena maassa, joka ei ole heidän omansa, ja heidän on niitä palveleminen, ja ne sortavat heitä neljäsataa vuotta.” Tämä johtaa kysymään, tarkoittavatko nämä 400 vuotta israelilaisten sortoaikaa vai asumisen aikaa Egyptissä, vaiko molempia, sekä miten on ymmärrettävissä, että Raamattu muualla (2 Moos. 12: 40, 41; Gal. 3:16, 17) puhuu 430 vuodesta? PJP 746.2

“Mutta aika, jonka israelilaiset olivat asuneet Egyptissä, oli neljäsataa kolmekymmentä vuotta” (2 Moos. 12: 40), näyttää merkitsevän, että israelilaiset Jaakobin Egyptiin tulosta aina heidän poistumiseen- sa sieltä vitsausten jälkeen todella viipyivät tuossa Niilin maassa 430 vuotta. Tämä käsitys ei kuitenkaan voi olla oikea, sillä Paavalin innoitetun tulkinnan mukaan (Gal. 3: 16,17) 430 vuotta alkavat siitä ajasta, jolloin Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa, ja päättyvät lain antamiseen Siinailla. Paavali näyttää viittaavan siihen lupaukseen, jonka Jumala antoi Aabrahamille ensi kerran kehottaessaan häntä lähtemään Harranista (1 Moos. 12: 1—3). Silloin alkoivat 430 vuotta, Aabrahamin ollessa 75-vuotias (1 Moos. 12: 4), kun taas 400 vuotta, jotka 1 Moos. 15: 13 mainitsee, alkoivat 30 vuotta myöhemmin, jolloin Aabraham oli 105-vuotias ja hänen poikansa Iisak 5-vuo- tias (1 Moos. 21: 5). Siihen aikaan “lihan mukaan syntynyt (Ismael) — — vainosi Hengen mukaan syntynyttä” (Iisakia, Gal. 4: 29; 1 Moos. 21:9—11). Tällöin alkoi Aabrahamin siemenen sortaminen, jota jatkui ajoittaisesti aina israelilaisten Egyptistä poislähtöön asti. Iisakilla oli vaikeuksia paitsi velipuolensa Ismaelin, myös filistealaisten taholta (1 Moos. 26: 15, 20, 21); Jaakob joutui pakenemaan Eesauta (1 Moos. 27:41—43) ja myöhemmin Laabania (1 Moos. 31: 21), ja oli jälleen ahtaalla Eesaun tähden (1 Moos. 32: 8); veljet myivät Joosefin orjaksi (1 Moos. 37: 28), ja egyptiläiset sortivat Israelin lapsia useita vuosikymmeniä (2 Moos. 1: 14). PJP 746.3

Abrahamin kutsumisesta Jaakobin Egyptiin tuloon kului 215 vuotta, jotka jakautuivat seuraavaan kolmeen jaksoon: 1. 25 vuotta Aabrahamin kutsumisesta Iisakin syntymään (1 Moos. 12:4; 21:5), 2. 60 vuotta Iisakin syntymästä Jaakobin syntymään (1 Moos. 25: 26) sekä 3. 130 vuotta Jaakobin syntymästä hänen muuttoonsa Egyptiin (1 Moos. 47: 9). Näin jää 430 vuodesta jäljelle vielä puolet, 215 vuotta, heprealaisten varsinaiseksi Egyptissä asumisen ajaksi. Tämän mukaan 2 Moos. 12: 40:n mainitsemat 430 vuotta käsittävät sekä patriarkkojen oleskelun Kanaanissa että heidän asumisensa Egyptissä. Kun Palestiina Mooseksen aikana kuului Egyptin valtakuntaan, ei ole outoa että sen aikainen kirjoittaja sisällyttää Kanaanin maan kuuluvaksi Egyptiin puhuessaan pelkästään Egyptistä. Tämän tietäen Septuagintan kääntäjät kirjoittivatkin 2 Moos. 12: 40:n selventävästi seuraavaan muotoon: “Mutta aika, jonka Israelin lapset oleskelivat Egyptin maassa ja Kanaanin maassa, oli neljäsataa kolmekymmentä vuotta.” Tätä 430 vuoden tulkintaa vahvistaa lisäksi ennustus siitä, että Aabrahamin jälkeläiset neljännessä polvessa palaisivat Egyptistä. Nämä sukupolvet on lueteltu Leevin poikien polveutumisena Moosekseen asti (2 Moos. 6:16—20), mikä täyttää ennustuksen. PJP 746.4

Viite 4. (Sivu 295). Palvoessaan kultaista vasikkaa israelilaiset tunnustivat palvovansa Jumalaa. Sen mukaisesti Aaron julisti valetun vasikan palvonnan alkamisen seuraavasti: “Huomenna on Herran juhla” (2 Moos. 32: 5). He olivat palvelevinaan Jumalaa samoin kuin egyptiläiset palvelivat Osirista valetun eläimen vertauskuvin. Mutta tällaista palvontaa Jumala ei voinut hyväksyä. Vaikka he suorittivat uhrejaan hänen nimessään, he kunnioittivat auringonjumalaa eivätkä Herraa. PJP 747.1

Apis-härkää palvottiin kovin irstain menoin, ja niihin rinnastettavaa oli myös israelilaisten valetun vasikan palvonta, josta sanotaan: “Ja he nousivat varhain Seuraavana päivänä ja uhrasivat polttouhreja ja toivat yhteysuhreja; ja kansa istui syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat iloa pitämään” (2 Moos. 32: 6). Hepreankielinen sana, joka tässä on käännetty “iloa pitämään”, tarkoittaa hyppimistä, laulua ja tanssia. Tämä tanssiminen oli varsinkin egyptiläisten parissa aistillista ja säädytöntä. Seuraavassa jakeessa (7.) sanotaan: “Sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt”, ja sanonta “turmion tehnyt” vastaa alkukielessä sanaa, jota on käytetty myös puhuttaessa vedenpaisumusta edeltäneen sukupolven turmeluksesta: “Kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä” (1 Moos. 6: 12). Tämä selittää sen, että Herra oli valmis hukuttamaan epäjumalanpalvonnan turmeleman kansankin (2 Moos. 32: 10). PJP 747.2

Viite 5. (Sivu 307). Kymmenen käskyn laki oli se “liitto”, jota Herra tarkoitti ehdottaessaan Israelille liittoa: “Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni — — ” (2 Moos. 19: 5). Kymmentä käskyä kutsuttiin Jumalan “liitoksi” jo ennen Israelin kanssa tehtyä liittoa. Niiden noudattamisesta ei sovittu Israelin kanssa, vaan Jumala käski heitä noudattamaan niitä. Kymmenen käskyä — Jumalan liitto — tulivat siis hänen ja Israelin välisen liiton perustaksi. Kun liitto sanotaan tehdyn “kaikkien näiden sanojen perusteella” (2 Moos. 24: 8), tarkoittavat nämä sanat juuri Kymmentä käskyä kaikkine yksityiskohtineen. PJP 747.3

Viite 6. (Sivu 333). Kun syntiuhri toimitettiin papin tai koko seurakunnan puolesta, verta vietiin pyhäkköön, jossa sitä pirskotettiin esiripun edessä ja siveltiin suitsutusalttarin sarviin. Uhrieläimen rasva poltettiin esipihan polttouhrialttarilla, mutta sen ruho poltettiin leirin ulkopuolella (3 Moos. 4: 1—21). PJP 748.1

Mutta jos uhri toimitettiin rikkomuksesta, jonka oli tehnyt päämies tai joku rahvaasta, ei verta viety pyhäkköön, vaan sitä siveltiin polttouhrialttarin sarviin, ja uhrieläimen lihan söi pappi seuraavan ohjeen mukaan, jonka Herra antoi Moosekselle: “Pappi, joka syntiuhrin uhraa, syököön sen; pyhässä paikassa se syötäköön, ilmestysmajan esipihalla” (3 Moos. 6:26; katso myös 3 Moos. 4:22—35). PJP 748.2

Viite 7. (Sivu 346). Se joka kutsui Mooseksen vuorelle ja puhui hänen kanssaan sekä julisti lain, oli meidän Herramme Jeesus Kristus. Tämä käy ilmi seuraavasta: PJP 748.3

Kristuksen kautta Jumala on kaikkina aikoina ilmaissut itsensä ihmiselle. “Niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa” (1 Kor. 8: 6). “Hän [Mooses] on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi” (Ap.t. 7: 38). Tämä enkeli oli Jumalan läsnäolon eli “hänen kasvojensa en keli” (Jes. 63:9), jossa myös oli suuren Jahven, Herran, nimi (2 Moos. 23:20—23). Tämä ei voi tarkoittaa ketään muuta kuin Jumalan Poikaa. PJP 748.4

Lisäksi Kristusta nimitetään Jumalan Sanaksi (Joh. 1: 1—3). Tämä johtuu siitä, että Jumala on kaikkina aikoina antanut ilmestyksensä ja ilmoituksensa ihmiselle Kristuksen kautta. Hänen Henkensä innoitti profeettoja (lPiet. 1: 10,11). Hän on ilmestynyt heille Herran enkelinä, Herran sotajoukon päämiehenä ja ylienkeli Miikaelina. PJP 748.5

Viite 8. (Sivu 590). Nykyään on paljon pohdittu teokraattisen valtiojärjestyksen sopivaisuutta meidän ajallemme sen perusteella, että se oli hyvä Israelin aikanakin. Tämän selvittämiseksi voidaan sanoa seuraavaa: PJP 748.6

Teokratia on “valtiomuoto, jossa jumaluus käsitetään hallitusvallan omistajaksi, jumalanvalta” (Nykysuomen sanakirja). Israelissa vallitsi todellinen teokratia, Jumalan hallitus. Palavasta pensaasta Jumala huusi Moosekselle ja käski hänen johtaa Israelin ulos Egyptistä. Monin tunnusteoin ja voimallisin ihmein Jumala vapautti kansansa Egyptistä ja johti sen erämaan kautta lopulta Luvattuun maa- hän. Hän hallitsi kansaansa tuomareiden välityksellä Samueliin asti, jolle hän puhui lapsuudesta lähtien ja ilmoitti hänelle tahtonsa, kunnes “koko Israel tiesi, että Samuelille oli uskottu Herran profeetan tehtävä” (1 Sam. 3: 19). Hänen aikanaan kansa pyysi itselleen kuningasta. Tähän suostuen Jumala valitsi Saulin, jonka Samuel voiteli kuninkaaksi. Kun Saul ei kuitenkaan noudattanut Jumalan tahtoa, vaan hylkäsi Herran sanan, hylkäsi Herrakin hänen kuninkuutensa ja lähetti Samuelin voitelemaan Daavidin Israelin kuninkaaksi, ja Daavidin kuninkuuden Jumala vahvisti ikiajoiksi. Kun Salomo tuli kuninkaaksi, hänestä sanotaan: “Ja Salomo istui Herran valtaistuimelle kuninkaaksi isänsä Daavidin sijaan” (lAikak. 29: 23). Daavidin valtaistuin oli Herran valtaistuin, ja Salomo istui Herran valtaistuimella Jumalan maanpäällisen valtakunnan kuninkaana. Daavidin kuningassuku hallitsi aina Sidkiaan asti, joka joutui Babylonian kuninkaan alamaiseksi ja vannoi tälle uskollisuuttaan Jumalan kautta. Mutta Sidkia rikkoi liittonsa (2 Aikak. 36: 13), ja silloin Jumala sanoi hänelle: PJP 748.7

“Sinä saastutettu, jumalaton, sinä Israelin ruhtinas, jonka päivä on silloin tullut, kun syntivelka on loppumäärässään! Näin sanoo Herra, Herra: Ota pois käärelakki, nosta pois kruunu. Tämä ei jää tällensä: alhainen korotetaan, korkea alennetaan. Raunioiksi, raunioiksi, raunioiksi minä panen tämän; eikä tästä ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus, ja minä annan sen hänelle” (Hes. 21: 25—27; ks. myös Hes. 17: 1—21). PJP 749.1

Silloin valtakunta oli Babylonian vallan alla. Kun Meedo-Persia kukisti Babylonian, se raunioitui ensimmäisen kerran. Kun Kreikka kukisti Meedo-Persian, se raunioitui toisen kerran. Kun Rooma kukisti Kreikan, se raunioitui kolmannen kerran. Ja sitten Raamattu sanoo: “Eikä tästä ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus, ja minä annan sen hänelle.” Kuka on hän, jolla on oikeus? “Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1: 31—33). Hän oli täällä “se profeetta” (Joh. 6: 14), “kipujen mies ja sairauden tuttava” (Jes. 53: 3), joka sinä yönä, jona hänet kavallettiin, julisti: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18: 36). Näin siis Herran valtaistuin on siirretty pois tästä maailmasta, eikä siitä “ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus”, ja se annetaan hänelle. Ja silloin on tämän maailman loppu ja “tulevan maailman” alku. PJP 749.2

Kahdelletoista apostolille Vapahtaja sanoi: “Minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista suku- kuntaa” (Luuk. 22: 29,30). Kertoessaan tästä samasta lupauksesta Matteus mainitsee, milloin se täyttyy: “Siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa” (Matt. 19:28). Vertauksessa leivisköistä Kristus vertaa itseään jalosukuiseen mieheen, joka “lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen” (Luuk. 19: 12). Ja hän itse on sanonut meille, milloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle: “Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat” (Matt. 25: 31, 32). PJP 749.3

Tätä aikaa Ilmestyskirjan näkijä Johannes tähyilee sanoessaan: “Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti” (Ilm. 11: 15). Ja jatkossa ilmoitetaan selvästi, milloin tämä tapahtuu: “Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat” (Jae 18). Lopullisen tuomion aikana vanhurskaat saavat palkkansa ja jumalattomat rangaistuksensa, ja silloin aloittaa Kristus hallituskautensa. Kun kaikki Kristuksen kuninkuuden vastustajat on tuhottu, tulee tämän maailman valtakuntien kuninkuus meidän Herrallemme ja hänen Kristukselleen. PJP 750.1

Silloin hallitsee Kristus, “kuningasten Kuningas ja herrain Herra” (Ilm. 19: 16). “Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle.” Ja “Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti — iankaikkisesta iankaikkiseen” (Dan. 7: 27,18). PJP 750.2

Ennen tuota aikaa ei Kristuksen valtakuntaa voida perustaa maan päälle. Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Hänen seuraajiensa tulee tunnustaa “olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä” (Hebr. 11: 13). Paavali sanoo: “Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi” (Fil. 3: 20). PJP 750.3

Israelin kuningaskunnan päättymisen jälkeen ei Jumala ole koskaan enää valtuuttanut ketään ihmistä tai mitään kansan yhteisöä toimeenpanemaan hänen lakiaan . “Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra” (Room. 12: 19). Hallitukset hoitelevat ihmisten välisiä asioita, mutta niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin ihmisen suhde Jumalaan velvoittaa häntä. PJP 750.4

Israelin valtakunnan lisäksi ei ole koskaan ollut mitään muuta hallitusta maan päällä, jossa Jumala innoittamiensa miesten välityksellä johtaisi valtion asioita. Milloin ihmiset ovatkin yrittäneet muodostaa sellaista hallitusta kuin Israelilla oli, heidän on ollut pakko ottaa itse tulkitakseen ja saattaakseen voimaan Jumalan lakia. He ovat ryhtyneet valvomaan ihmisten omaatuntoa ja ovat siten kajonneet sellaiseen, mihin Jumalalla on yksinoikeus. PJP 750.5

Vanhan testamentin aikaan, jolloin Jumalaa vastaan tehdyistä rikkomuksista annettiin ajallisia rangaistuksia, ne eivät olleet vain hänen hyväksymisiään, vaan hän määräsi rangaistukset ja valvoi välittömästi niiden toimeenpanoa. Velhot oli surmattava, samoin epäjumalien palvojat. Rienaus ja pyhyydenhäväistys rangaistiin kuolemalla. Oli hävitettävä kokonaisia kansoja, jotka palvelivat epäjumalia. Mutta näitä rangaistuksia langetti hän, joka tuntee ihmisten sydämen ja heidän syyllisyytensä määrän ja joka kohtelee luotujaan viisaasti ja armollisesti. Milloin ihmiset inhimillisine heikkouksineen ja intohimoineen ryhtyvät suorittamaan jotakin vastaavaa, voidaan aina helposti havaita, että heidän toimintaansa liittyy hillitöntä epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta. PJP 751.1

Israelin lakeja, jotka rankaisivat rikkomuksista Jumalaa vastaan, on käytetty tukemaan vaatimuksia, joiden mukaan tänäkin aikana pitäisi rangaista vastaavista synneistä. Kaikki vainoojat ovat niillä puolustaneet tekojaan. Uskonnollinen tyrannia ja vaino perustuu nimenomaan siihen väitteeseen, että Jumala on antanut inhimillisille vallan käyttäjille oikeuden valvoa ihmisten omaatuntoa. Mutta ne jotka ajattele vat näin, unohtavat meidän nykyään elävän aivan toisenlaisissa oloissa kuin muinaiset israelilaiset ja että Israelin valtakunta oli esikuva Kristuksen kuninkuudesta, jonka hallituskausi ei ala ennen hänen toista tulemistaan, sekä ettei inhimillisellä arvovallalla ole lupaa ryhtyä säätelemään tai painostamaan niitä velvollisuuksia, jotka liittyvät ihmisen jumalasuhteeseen. PJP 751.2

Viite 9. (Sivu 596). Siitä tulkinnasta, että Samuelin Raama olisi sama kuin Benjaminin alueella sijaitseva Raama, tohtori Edersheim sanoo: “Nämä kaksi seikkaa näyttävät vahvistetuilta: Saulin asuinpaikka oli Gibeassa, ja hän tapasi Samuelin ensiksi Raamassa. Mutta siinä tapauksessa näyttää mahdottomalta, 1 Sam. 10: 2:n huomioonottaen, pitää Samuelin Raamaa Benjaminin Raamana tai nykyisenä Neby Samuelina, joka sijaitsee noin 6,5 kilometriä luoteeseen Jerusalemista.” PJP 751.3