Patriarkat Ja Profeetat

Luku 23—Egyptin vitsaukset

Enkelien neuvomana Aaron lähti tapaamaan veljeään, josta hän oli ollut niin kauan erossa, ja he kohtasivat autiomaassa lähellä Hoorebia. Siellä he keskustelivat yhdessä, “ja Mooses kertoi Aaronille kaikki, mitä Herra oli puhunut lähettäessään hänet, ja kaikki ne tunnusteot, jotka hän oli käskenyt hänen tehdä” (2 Moos. 4: 28). Yhdessä he matkasivat Egyptiin, ja Goosenin maakuntaan saavuttuaan he kutsuivat koolle Israelin vanhimmat. Aaron kertoi heille kaiken, mitä Jumala oli tehnyt ja sanonut Moosekselle, ja sitten tämä teki kansan nähden Jumalan antamat tunnusteot. “Ja kansa uskoi. Ja kun he kuulivat, että Herra oli pitänyt huolta israelilaisista ja nähnyt heidän kurjuutensa, kumartuivat he maahan ja rukoilivat” (Jae 31). PJP 237.1

Mooses oli saanut myös kuninkaalle esitettävän sanoman. Vei jekset astuivat sisälle faaraon palatsiin kuningasten Kuninkaan lähettiläinä ja puhuivat hänen nimessään: “Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Päästä minun kansani viettämään minulle juhlaa erämaassa.” PJP 237.2

“Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel?” kysyi yksinvaltias. “Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia.” PJP 237.3

He vastasivat: “Hebrealaisten Jumala on kohdannut meitä. Anna siis meidän mennä kolmen päivän matka erämaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän rankaisisi meitä rutolla tai miekalla.” PJP 237.4

Kuningas oli jo saanut kuulla heidän tulostaan ja sen herättämästä huomiosta kansan keskuudessa, ja se sai hänet vihastumaan. “Miksi te, Mooses ja Aaron, pidätätte kansaa työnteosta?” hän sanoi. “Menkää töihinne.” Valtio oli jo kärsinyt tappiota näiden muukalaisten aiheuttamista häiriöistä. Sitä ajatellen hän vielä lisäsi: “Katsokaa, liian paljon on joutoväkeä muutenkin maassa, ja te tahdotte saattaa heidät kulkemaan työttöminä.” PJP 237.5

Orjuudessaan israelilaiset olivat osittain menettäneet Jumalan lain tuntemuksensa ja poikenneet sen käskyistä. Sapattia oli rikottu yleisesti, ja heidän työnjohtajiensa vaatimukset tekivät sen viettämisen miltei mahdottomaksi. Mutta Mooses oli julistanut kansalle, että vapautuksen ensimmäisenä ehtona oli kuuliaisuus Jumalalle; ja heidän sortajansa olivat huomanneet, miten he pyrkivät palauttamaan sapatin viettämisen ennalleen.(Katso liite, viite n:o 1.) PJP 238.1

Kovin kiihtynyt kuningas epäili israelilaisten suunnittelevan kapinallista työlakkoa. Mutta hän tulkitsi tyytymättömyyden johtuvan laiskuudesta, ja hän kyllä pitäisi huolen siitä ettei heille jäisi aikaa vaaralliseen juonitteluun. Heti hän tiukensi heidän työvaatimuksiaan lannistaakseen heidän itsenäisen mielensä. Samana päivänä annettiin määräyksiä, jotka oikeuttivat heidän työnjohtajansa entistä julmempiin sortotoimiin. Siinä maassa käytettiin yleisimpänä rakennusaineena auringossa kuivatettuja tiiliä; niistä tehtiin komeimmatkin rakennukset, joiden seinät sitten päällystettiin kivillä. Tiilten valmistukseen tarvittiin paljon orjatyövoimaa. Työssä tarvittiin myös runsaasti silputtuja olkia, joita sekoitettiin saveen sideaineeksi. Kuningas määräsi nyt, ettei olkia enää tuotaisi tiilentekijöille, vaan heidän täytyi itse hankkia olkensa mistä löysivät. Silti vaadittiin tiiliä sama määrä kuin ennenkin. PJP 238.2

Tämä määräys saattoi israelilaiset suureen pulaan koko maassa. Egyptiläiset työnteettäjät olivat antaneet kansan työn valvomisen heprealaisten päällysmiesten huoleksi, jotka vastasivat alaistensa työstä. Kuninkaan määräyksen tultua voimaan väki hajosi kaikkialle maahan kokoamaan pehkuja olkien asemesta, mutta heidän oli mahdotonta päästä tavanomaisiin työtuloksiin. Ja niiden alittamisesta piestiin heprealaisia päällysmiehiä julmasti. PJP 238.3

Nämä päällysmiehet luulivat, että vain työnteettäjät sortivat heitä eikä itse kuningas, ja niin he valittivat asiasta hänelle. Mutta faarao kivahti heille tylysti: “Te olette laiskoja, laiskoja olette; sentähden te sanotte: ‘Menkäämme uhraamaan Herralle.’” Heidän käskettiin palata töihinsä, eikä heidän rasituksiaan lievennettäisi missään tapauksessa. Poistuttuaan palatsista he tapasivat Mooseksen ja Aaronin, ja huusivat heille: “Herra kostakoon teille ja tuomitkoon teidät; sillä te olette saattaneet meidät faraon ja hänen palvelijainsa vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, meille surmaksi.” PJP 238.4

Mooses joutui suureen ahdinkoon kuunnellessaan näitä moitteita. Kansan kärsimykset olivat suuresti lisääntyneet. Kaikkialla maassa vanhat ja nuoret huusivat epätoivoisina, ja yhteen ääneen kaikki syyttivät häntä oloissaan tapahtuneesta onnettomasta käänteestä. Katkeralla mielellä hän lähestyi Jumalaa huudahtaen: “Herra, miksi olet tehnyt niin pahoin tälle kansalle? Miksi olet lähettänyt minut? Sillä siitä asti, kun minä menin faraon tykö puhumaan sinun nimessäsi, hän on tehnyt pahaa tälle kansalle, etkä sinä suinkaan ole kansaasi vapahtanut.” Herra vastasi: “Nyt saat nähdä, mitä minä faraolle teen; sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät, ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa.” Jälleen häntä muistutettiin siitä liitosta, jonka Jumala oli tehnyt isien kanssa, ja hänelle vakuutettiin Herran muistavan liittonsa. PJP 239.1

Israelilaisten joukossa oli koko Egyptin orjuuden ajan niitä, jotka palvelivat Herraa. Nämä olivat hyvin huolissaan, kun näkivät lastensa katselevan pakanain iljettävyyksiä ja jopa kumartavan heidän epäjumaliaan. Ahdistuksissaan he rukoilivat Herraa vapauttamaan heidät Egyptin ikeestä ja epäjumalain palvonnan turmelevasta vaikutuksesta. He eivät salanneet uskoaan vaan julistivat egyptiläisille palvovansa taivaan ja maan Luojaa, ainoaa oikeaa ja elävää Jumalaa. He kertasivat todisteita hänen olemassaolostaan ja voimastaan luomisesta lähtien Jaakobin päiviin asti. Egyptiläiset saattoivat näin tutustua heprealaisten uskontoon, mutta kun eivät katsoneet arvolleen sopivaksi olla orjiensa opetettavina, he koettivat vietellä Jumalan palvelijoita lahjalupauksin ja kun eivät siinä onnistuneet, uhkauksin ja julmuuksin. PJP 239.2

Israelin vanhimmat koettivat kohentaa veljiensä sammuvaa uskoa toistamalla heidän isilleen annettuja lupauksia ja Joosefin ennen kuolemaansa lausumia profeetallisia sanoja, jotka ennustivat heidän vapauttamisensa Egyptistä. Jotkut kuuntelivat ja uskoivat. Toiset ajattelivat vallitsevia kurjia oloja eivätkä jaksaneet toivoa. Kun egyptiläisille kerrottiin, mitä heidän orjansa keskenään puhelivat, he ivasivat heidän toiveitaan ja pilkaten kielsivät heidän Jumalansa voiman. He totesivat heidän olevan orjakansaa ja sanoivat pisteliäästi: “Jos teidän Jumalanne kerran on oikeamielinen ja armollinen ja voimallisempi Egyptin jumalia, niin miksei hän tee teistä itsenäistä ja vapaata kansaa?” Ja he viittasivat omaan asemaansa. He palvoivat jumaluuksia, joita israelilaiset pitivät epäjumalina, ja kuitenkin heillä oli rikas ja mahtava valtio. He selittivät jumaliensa siunanneen heitä hyvinvoinnilla ja antaneen heille israelilaiset palvelijoiksi, ja kehuivat pystyvänsä sortamaan ja hävittämään Herran palvelijoita. Faaraokin kerskui, ettei heprealaisten Jumala kyennyt vapauttamaan heitä hänen vallastaan. PJP 239.3

Tällaiset puheet saivat monet israelilaiset masentumaan. Asiat näyttivät heidän mielestään olevan kutakuinkin egyptiläisten esitysten mukaiset. Orjiahan he olivat, ja heidän täytyi sietää kaikkea, mitä vain heidän julmien työnjohtajiensa mieleen juolahti. Heidän lapsiaan oli jahdattu ja tapettu, ja heidän oma elämänsä oli pelkkää raatamista. Kuitenkin he palvoivat taivaan Jumalaa. Jos Herra todella oli kaikkia jumalia ylempi, ei hän varmaan jättäisi heitä epäjumalain palvelijoiden orjiksi. Mutta Jumalalle uskolliset ymmärsivät, että Herra oli sallinut heidän joutua orjuuteen siksi, että Israel oli luopunut hänestä, sekaantunut pakanakansoihin ja siten langennut palvelemaan epäjumalia. Ja luottavaisina nämä uskolliset vakuuttivat veljilleen, että Herra pian murtaisi sortajan ikeen. PJP 240.1

Heprealaiset olivat odottaneet pääsevänsä vapauteen ilman mitään erikoista uskon koetusta tai todellista kärsimystä tai vaikeutta. Mutta he eivät olleet vielä valmiita vapautettaviksi. Heillä oli vain vähän uskoa Jumalaan, eivätkä he halunneet kärsivällisesti kestää ahdinkoaan, kunnes hän näkisi ajan sopivaksi ryhtyäkseen toimimaan heidän hyväkseen. Monet tyytyivät jäämään orjuuteen mieluummin kuin kärsimään vieraaseen maahan muuttamiseen liittyviä vaivoja. Muutamat olivat taas tavoiltaan niin egyptiläistyneet, että pitivät Egyptissä asumista parempana. Siksi Herra ei vapauttanut heitä heti kun oli ensi kerran ilmaissut voimansa faaraolle. Hän ohjasi tapahtumia niin että ne yhä paremmin paljastivat Egyptin kuninkaan sortovaltaisen luonteen, ja hän halusi myös ilmaista itsensä kansalleen. Kun he havaitsivat hänen oikeamielisyytensä, voimansa ja rakkautensa, he lähtisivät mielellään Egyptistä ja ryhtyisivät palvelemaan häntä. Mooseksen tehtävä olisi ollut paljon helpompi, elleivät monet israelilaiset olisi siinä määrin turmeltuneet, etteivät halunneet lähteä Egyptistä. PJP 240.2

Herra kehotti Moosesta jälleen menemään kansan luo ja toistamaan vapautuksen lupauksen sekä uudelleen vakuuttamaan heille Jumalan suosiollisuutta. Hän noudatti kehotusta, mutta he eivät kuunnelleet. Raamattu sanoo siitä: “He eivät kuulleet Moosesta tuskaantumisensa ja raskaan orjuutensa tähden.” Mooses sai taas Herralta sanoman: “Mene ja sano faraolle, Egyptin kuninkaalle, että hän päästää israelilaiset maastansa.” Masennuksissaan Mooses vastasi: “Katso, israelilaiset eivät kuulleet minua; kuinka sitten farao kuulisi minua?” Nyt hänen käskettiin ottaa Aaron mukaansa ja mennä faaraon luo uudelleen vaatimaan häneltä lupaa siihen että israelilaiset vietäisiin “pois Egyptin maasta”. PJP 241.1

Herra ilmoitti Moosekselle, ettei kuningas taipuisi ennen kuin Jumala antaisi rangaistustuomioiden kohdata Egyptiä ja veisi pois Israelin niin että siinä yhteydessä nähtäisiin erikoisen selvästi hänen voimansa. Ennen jokaista vitsausta Mooseksen oli kuvailtava sen laatua ja vaikutusta, jotta kuningas voisi varjeltua siitä, jos haluaisi. Jokainen seuraava rangaistus olisi edellistä ankarampi, kunnes hänen ylpeä sydämensä nöyrtyisi tunnustamaan, että taivaan ja maan Luoja oli oikea ja elävä Jumala. Herra antaisi egyptiläisille tilaisuuden nähdä miten tyhjänpäiväistä oli heidän mahtimiestensä viisaus ja miten heikkoa heidän jumaltensa voima Herran käskyjä vastustettaessa. Hän rankaisisi Egyptin kansaa heidän epäjumalain palvonnastaan ja vaientaisi heidän kerskailunsa niistä siunauksista, joita nuo elottomat jumalat muka tuottivat heille. Jumala kirkastaisi oman nimensä, jotta muut kansat saisivat kuulla hänen voimastaan ja vavisten katsella hänen voimallisia tekojaan ja jotta hänen kansansa kääntyisi pois epäjumalistaan hänen puhtaaseen palvontaansa. PJP 241.2

Niin Mooses ja Aaron astuivat jälleen Egyptin kuninkaan loistaviin saleihin. Siellä, korkeiden pylväiden ja välkkyvien koristeiden keskellä, runsaiden maalausten ja veistettyjen pakana- jumalien kuvien ympäröiminä nuo kaksi orjuutetun kansan edustajaa seisoivat silloisen mahtavimman valtakunnan hallitsijan edessä vaatimassa uudelleen Jumalansa käskystä Israelin päästämistä vapaaksi. Kuningas puolestaan vaati jotakin ihmetekoa todistukseksi siitä että he olivat Jumalan lähettämät. Mooses ja Aaron olivat saaneet ohjeita siltä varalta että tällainen vaatimus esitettäisiin, ja niin Aaron otti nyt sauvan ja heitti sen maahan faaraon eteen. Se muuttui käärmeeksi. Silloin kuningas “kutsui maansa viisaat ja velhot; ja — — he heittivät kukin sauvansa maahan, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.” Silloin kuningas entistä päättäväisempänä julisti omat taikurinsa Mooseksen ja Aaronin veroisiksi; hän leimasi Herran palvelijat petkuttajiksi ja katsoi nyt voivansa vaaratta evätä heidän pyyntönsä. Mutta jumalallinen voima esti häntä vahingoittamasta heitä, vaikka hän väheksyikin heidän sanomaansa. PJP 242.1

Jumalan käsi suoritti ihmeteot faaraon edessä eikä mikään Mooseksen ja Aaronin inhimillinen vaikutus tai voima. Noiden tunnustekojen ja ihmeiden tarkoituksena oli saada faarao vakuuttumaan siitä, että suuri “MINÄ OLEN” oli lähettänyt Mooseksen ja että kuninkaan velvollisuus oli päästää israelilaiset lähtemään, jotta he voisivat palvella elävää Jumalaa. Taikurit suorittivat myös merkkejä ja ihmeitä, mutta eivät hekään pelkästään omalla taidollaan vaan jumalansa saatanan voimalla, joka auttoi heitä jäljittelemään Herran tekoja. PJP 242.2

Taikurit eivät todellisuudessa saaneet sauvojaan muuttumaan käärmeiksi, mutta suuren pettäjän avulla he saivat taioillaan syntymään sellaisen näköharhan. Sauvojen muuttaminen eläviksi käärmeiksi ylitti saatanan kyvyt. Vaikka pahuuden ruhtinaalla onkin kaikki langenneen enkelin viisaus ja voima, hän ei kuitenkaan pysty luomaan eikä antamaan elämää; tämä voima on yksin Jumalalla. Mutta saatana teki kaiken mikä hänen vallassaan oli; hän aikaansai väärennyksen. Ihmisten silmissä sauvat muuttuivat käärmeiksi. Faarao ja koko hänen hovinsa pitivät niitä käärmeinä. Ne eivät näköjään mitenkään poikenneet Mooseksen käärmeistä. Vaikka Herra saattoi oikean käärmeen nielemään valekäärmeet, ei faarao pitänyt sitäkään Jumalan voimatekona vaan taikuutena, joka tosin ylitti hänen palvelijainsa taidot. PJP 242.3

Faarao halusi jotenkin puolustaa sitä, että hän niin itsepäisesti vastusti jumalallista käskyä. Siksi hän koetti keksiä jonkin verukkeen, jolla voisi selittää perättömiksi ne ihmeet, jotka Jumala oli tehnyt Mooseksen välityksellä. Saatana antoi hänelle juuri sen mitä hän halusikin. Avustamillaan taikurien tempuilla hän sai kaiken näyttämään egyptiläisten silmissä siltä, että he saattoivat pitää Moosesta ja Aaronia pelkkinä taikureina ja velhoina ja olla kunnioittamatta heidän sanomaansa sellaisena, jonka joku ylimaallinen olento olisi lähettänyt. Näin saatana sai väärennyksellään toiveensa mukaan egyptiläiset rohkaistumaan kapinassaan Jumalaa vastaan ja faaraon paaduttamaan sydämensä vastoin vakuuttavia tosiasioita. Saatana toivoi myös horjuttavansa Moseksen ja Aaronin uskoa tehtävänsä jumalalliseen alkuperään, jotta hänen omat apurinsa pääsisivät voitolle. Hän ei sietänyt sitä että israelilaiset päästettäisiin orjuudesta palvelemaan elävää Jumalaa. PJP 243.1

Mutta pahuuden ruhtinaalla oli syvempikin tarkoituksensa suorittaessaan ihmeitään taikureiden välityksellä. Hän tiesi hyvin, että Mooses murtaessaan Israelin lasten orjuuden ikeen kuvasi Kristusta, joka tulisi vapauttamaan ihmisperheen synnin vallasta. Hän tiesi, että Kristuksen tullessa tapahtuisi voimallisia ihmetekoja todistukseksi maailmalle siitä että Jumala oli lähettänyt hänet. Saatana vapisi ajatellessaan hänen voimaansa. Jäljittelemällä sitä työtä jota Jumala suoritti Mooseksen kautta hän toivoi paitsi estävänsä Israelin vapauttamisen myös vaikuttavansa kauas tulevaisuuteen sillä tavoin ettei Kristuksen ihmeitä uskottaisi. Saatana koettaa alati vääristellen jäljitellä Kristuksen toimintaa ja lujittaa valtaansa ja pyrkimyksiään. Saamalla Kristuksen ihmeet näyttämään inhimillisen taidon ja voiman aikaansaannoksilta hän houkuttelee ihmiset selittämään niitä. Näin hän estää monia uskomasta Kristukseen Jumalan Poikana ja saa heidät hylkäämään pelastussuunnitelman yhteydessä esitetyt armon tarjoukset. PJP 243.2

Sitten Herra kehotti Moosesta ja Aaronia menemään Seuraavana aamuna virran rannalle, jonne kuninkaan oli tapana vetäytyä. Koska Niilin tulviminen merkitsi ruokaa ja vaurautta koko Egyptille, virtaa palvottiin jumalana, ja kuningas kävi rannalla joka päivä viettämässä hartaushetkiään. Täällä kaksi veljestä taas toistivat hänelle sanomansa, ja sitten he ojensivat sauvansa ja löivät sillä vettä. Pyhä virta muuttui vereksi, kalat kuolivat ja se tuli pahanhajuiseksi. Taloihin ja vesisäiliöihin kerätty vesi muuttui samoin vereksi. “Mutta Egyptin tietäjät tekivät samoin taioillansa. Ja farao kääntyi ja palasi kotiinsa eikä välittänyt tästäkään.” Vitsausta kesti seitsemän päivää mutta ilman toivottua tulosta. PJP 244.1

Kun sauva jälleen ojennettiin vetten yli, nousi virrasta sammakoita, jotka levisivät kaikkialle maahan. Ne hyppivät taloihin, makuuhuoneisiin ja jopa uuneihin ja taikinakaukaloihin. Egyptiläiset pitivät sammakkoa jumalana eivätkä tohtineet tappaa sitä, mutta nuo niljakkaat kiusanhenget olivat nyt käyneet sietämättömiksi. Ne levittäytyivät faaraon palatsiinkin, ja kiusaantunut kuningas halusi päästä eroon niistä. Taikurit näyttivät myös nostattavan sammakoita mutta eivät saaneet niitä poistumaan. Tämän huomatessaan faarao nöyrtyi jonkin verran. Hän kutsui luokseen Mooseksen ja Aaronin ja sanoi: “Rukoilkaa Herraa, että hän ottaisi pois sammakot vaivaamasta minua ja minun kansaani, niin minä päästän kansan uhraamaan Herralle.” Muistutettuaan kuningasta hänen aikaisemmasta kerskailustaan he pyysivät häntä määräämään ajan jolloin he rukoilisivat vitsauksen lopetettavaksi. Hän asetti määräajaksi seuraavan päivän toivoen mielessään sammakoiden häviävän sillä välin itsestään ja säästävän hänet siltä katkeralta nöyryytykseltä että hänen olisi taivuttava Israelin Jumalan edessä. Vitsausta jatkui kuitenkin määräaikaan asti, ja vasta sitten sammakot kuolivat kaikkialla Egyptissä, mutta niiden mädäntyneet raadot saastuttivat ilman. PJP 244.2

Herra olisi voinut palauttaa ne hetkessä tomuksi, mutta hän ei tehnyt sitä, jotteivät kuningas ja hänen kansansa niiden hävittyä olisi sanoneet kaiken olleen taian tai noituuden aikaansaannosta kuten taikureiden temput. Sammakot vain kuolivat ja koottiin sitten kasoihin. Tätä todistetta ei kuningas kaikkine Egyptin väkineen voinut kumota; heidän oli myönnettävä, ettei tämä ollut mitään noituutta, vaan taivaan Jumalan rangaistus- tuomio. PJP 244.3

“Mutta kun farao näki päässeensä hengähtämään, kovensi hän sydämensä.” Jumalan käskystä Aaron ojensi taas kätensä, ja maan tomusta tuli sääskiä kaikkialle Egyptin maahan. Faarao kehotti taikureitaan tekemään samoin, mutta he eivät kyenneet. Jumalan tekojen todistettiin siten ylittävän saatanan toiminnan. Taikuritkin tunnustivat: “Tämä on Jumalan sormi.” Mutta sekään ei liikuttanut kuningasta. PJP 245.1

Kun vetoomukset ja varoitukset eivät tehonneet, langetettiin taas uusi rangaistustuomio. Sen ilmaantumisen päivä ilmoitettiin etukäteen, ettei voitaisi sanoa vitsauksen tulleen sattumalta. Paarmoja levisi parveittain taloihin ja kaikkialle maahan, kunnes “paarmat tulivat maan turmioksi”. Nämä paarmat olivat suuria ja myrkyllisiä, ja niiden tuskalliset puremat vaivasivat kovin ihmisiä ja eläimiä. Ennalta oli myös ilmoitettu, ettei tämä vitsaus ulottuisi Goosenin maakuntaan, ja niin kävikin. PJP 245.2

Faarao lupasi nyt israelilaisille, että he saisivat uhrata Jumalalleen Egyptissä, mutta he eivät voineet hyväksyä sellaisia ehtoja. “Ei sovi niin tehdä”, sanoi Mooses. “Jos me nyt uhraamme egyptiläisten nähden sellaista, joka on heille kauhistus, niin eivätkö he kivitä meitä?” Heprealaiset uhraisivat sellaisia eläimiä, joita egyptiläiset pitivät pyhinä ja joiden tappaminen, vaikkapa vahingossa, oli kuolemalla rangaistava rikos. Heprealaisten oli mahdotonta suorittaa uhripalvelustaan Egyptissä loukkaamatta isäntiään. Mooses ehdotti jälleen kolmen päivän matkaa erämaahan. Kuningas suostui siihen ja pyysi Jumalan palvelijoita rukoilemaan vitsausta lopetettavaksi. He lupasivat rukoilla mutta varoittivat faaraota enää pettämästä heitä. Herra lopetti vitsauksen, mutta jatkuva kapinointi oli niin kovettanut kuninkaan sydämen, ettei hän vieläkään antanut periksi. PJP 245.3

Seuraava isku oli entistä ankarampi — Herra löi kaikkea Egyptin kedoilla olevaa karjaa “ylen ankaralla ruttotaudilla”. Sekä pyhät eläimet että kuormajuhdat — naudat ja lampaat, hevoset, kamelit ja aasit — kaikki kuolivat. Ennalta sanottiin selvästi, että heprealaisten karja säästyisi, ja faarao tarkisti Mooseksen ennustuksen lähettämällä palvelijoitaan israelilaisten koteihin, ja “israelilaisten karjasta ei kuollut ainoatakaan”. Mutta kuningas pysyi yhä uppiniskaisena. PJP 245.4

Sitten Herra kehotti Moosesta ottamaan pätsin nokea ja heittämään sen “taivasta kohti faraon silmien edessä”. Tällä teolla oli syvällinen merkityksensä. Neljäsataa vuotta aikaisemmin Jumala oli näyttänyt Aabrahamille kansansa tulevan ahdingon suitsuavan pätsin ja liekehtivän tulen vertauskuvilla. Hän oli selittänyt, että hän tuomitsisi heidän sortajansa ja että he pää-sisivät vapaaksi ja saisivat mukaansa paljon tavaraa. Egyptissä Israel oli kauan riutunut ahdistusten pätsissä. Tämä Mooseksen teko vakuutti heille, että Jumala muisti liittonsa ja että heidän vapautuksensa hetki oli koittanut. PJP 246.1

Taivasta kohti viskattuna noki hajosi pieniksi hiukkasiksi, jotka levisivät kaikkialle Egyptin maahan, ja minne tahansa nokea laskeutuikin, siellä “märkäpaiseita tuli ihmisiin ja karjaan”. Papit ja taikurit olivat tähän saakka rohkaisseet faaraota pysymään jyrkkänä, mutta nyt hekin joutuivat kärsimään vitsauksesta. Inhottavan ja tuskallisen taudin tartuttamina he herättivät vain halveksuntaa kerskatessaan kyvyistään, eivätkä he enää kyenneet vastustamaan Israelin Jumalaa. Nyt selvisi kaikelle kansalle, miten mieletöntä oli luottaa taikureihin, kun nämä eivät pystyneet suojaamaan edes itseään. PJP 246.2

Faaraon sydän paatui kuitenkin entistäänkin kovemmaksi. Ja nyt Herra lähetti hänelle tämän sanoman: “Minä tällä kertaa lähetän kaikki vitsaukseni vaivaamaan sinua itseäsi, sinun palvelijoitasi ja kansaasi, tietääksesi, ettei ketään ole minun vertäistäni koko maan päällä. — — Juuri sitä varten minä olen antanut sinun säilyä, että näyttäisin sinulle voimani.” Ei Jumala ollut antanut hänen syntyä nimenomaan tätä tarkoitusta varten, vaan oli kaitselmuksellaan ohjannut hänet valtaistuimelle juuri Israelin vapauttamisen ajaksi. Vaikka tämä korskea sortovaltias oli rikostensa tähden menettänyt Jumalan armon, Herra oli kuitenkin antanut hänen säilyä hengissä tuodakseen ilmi hänen uppiniskaisuutensa yhteydessä suuret ihmetekonsa Egyptin maassa. Tapahtumien kulku noudattaa Jumalan sallimusta. Hän olisi voinut kohottaa valtaistuimelle armeliaamman kuninkaan, joka ei olisi uskaltanut vastustaa jumalallisen voiman mahtavia ilmauksia. Mutta se ei olisi täyttänyt Herran tarkoitusta. Hän salli kansan joutua kärsimään egyptiläisten julmaa sortoa, jotta he saisivat oikean käsityksen epäjumalain palvonnan alentavasta vaikutuksesta. Faaraon kohtelussaan Herra ilmaisi vihaavansa epäjumalain palvontaa ja päättäneensä rangaista julmuutta ja sortoa. PJP 246.3

Jumala oli sanonut faaraosta: “Minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa” (2 Moos. 4: 21). Mutta kuninkaan sydän ei paatunut minkään yliluonnollisen voiman vaikutuksesta. Jumala antoi faaraolle hämmästyttäviä todisteita jumalallisesta voimastaan, mutta itsevaltias kieltäytyi itsepintaisesti ottamasta niitä huomioon. Ja joka kerta kun hän suhtautui kielteisesti äärettömän voiman ilmauksiin, hänen kapinallinen mielialansa vain jyrkistyi. Ensimmäisen ihmeen hylkäämisen kapinallinen siemenkylvö tuotti satoaan. Kun hän yhä uppiniskaisemmin noudatti omaa uhittelevaa suuntaansa, hänen sydämensä paatumus vain lisääntyi, kunnes hän joutui katselemaan kuolleen esikoisensa kylmän kalvakkaita kasvoja. PJP 247.1

Jumala puhuttelee ihmisiä palvelijoidensa välityksellä neuvoen varovaisuuteen, varoittaen ja nuhdellen synnistä. Hän antaa jokaiselle tilaisuuden korjata virheensä ennen kuin ne piintyvät luonteenpiirteiksi. Mutta jos joku ei suostu korjattavaksi, ei jumalallinen voima väkisin muuta hänen omavalintaisen toimintansa suuntausta. Hän havaitsee jatkamisen samaan suuntaan sujuvan entistä helpommin. Näin hän kovettaa mielensä vastustamaan Pyhän Hengen vaikutusta. Valon jatkuva hylkääminen tekee hänet lopulta sellaiseksi, ettei paljon voimakkaampi Hengen toimintakaan pysty jättämään häneen pysyvää vaikutusta. PJP 247.2

Joka kerran on antanut myöten kiusaukselle, lankeaa siihen helpommin toisenkin kerran. Jokainen synnin toistaminen vähentää hänen vastustuskykyään, sokaisee häntä ja heikentää hänen vakaumustaan. Jokainen hillittömyyden siemen tuottaa hedelmän. Jumala ei millään ihmeteollaan estä sitä tuottamasta satoa, “sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” (Gal. 6: 7). Joka epäuskoisen julkeana suhtautuu hidasjärkisen välinpitämättömästi jumalalliseen totuuteen, niittää vain oman kylvönsä satoa. Näin tulevat monet kuuntelemaan levollisen välinpitämättömästi totuuksia, jotka kerran sykähdyttivät heidän mieltään. Totuuden laiminlyönnin ja vastustamisen kylvö tuotti tällaista satoa. PJP 247.3

Ne jotka vaientavat syyttävän omantunnon äänen ajattelemalla, että voivat muuttaa pahan vaelluksensa suunnan milloin vain haluavat, tai vähätellä armon kutsuja ja kuitenkin tuntea kerran toisensa jälkeen Hengen vaikutusta, ovat valinneet vaarallisen suunnan. He luulevat voivansa kaikella arvovallallaan edistää suuren kapinallisen asiaa ja sitten äärimmäisen hädän hetkenä ja vaaran uhatessa heitä joka taholta vaihtaa johtajaa. Mutta se ei käykään niin helposti päinsä. Synnillisen hillittömyyden suvaitseva kokemus, kasvatus ja elämän koulu on niin syvällisesti muovannut luonteen, etteivät he enää pystykään heijastamaan Jeesuksen kuvaa. Ellei heidän polulleen olisi koskaan langennut mitään valoa, olisi asia ollut aivan toinen. Armo olisi saattanut puuttua asiaan ja antanut heille tilaisuuden hyväksyä tarjouksensa. Mutta kun he ovat pitkän aikaa hyljänneet saamansa valon ja väheksyneet sitä, se vedetään lopulta pois. PJP 248.1

Faaraota uhkasi seuraavaksi raesade, josta varoitettiin: “Lähetä siis nyt saattamaan suojaan karjasi ja kaikki, mitä sinulla on kedolla. Sillä kaikki ihmiset ja karja, jotka ovat kedolla ja joita ei ole korjattu kotiin, joutuvat raesateen alle ja kuolevat.” Sade ja rakeet olivat epätavallisia Egyptissä, ja ennustetun kaltainen myrsky oli ennen näkemätön. Tieto varoituksesta levisi nopeasti, ja kaikki jotka uskoivat Herran sanan, kokosivat karjansa suojaan, kun taas ne jotka väheksyivät varoitusta, jättivät ne kedolle. Näin Jumala ilmaisi armonsa kesken vitsauksiakin. Näin ihmiset joutuivat kokeeseen, joka osoitti kuinka monia Jumalan voiman ilmaukset olivat saattaneet pelkäämään häntä. PJP 248.2

Myrsky puhkesi niin kuin oli ennustettu — ukkonen salamoi ja jyrisi, ja rakeet pieksivät maata. “Raesade oli ylen ankara, niin ettei sellainen ollut kohdannut koko Egyptin maata siitä ajasta saakka, jolloin se tuli asutuksi. Ja rakeet löivät maahan kaikkialla Egyptin maassa kaiken, mitä kedolla oli, sekä ihmiset että karjan; ja rakeet tuhosivat kaikki maan kasvit ja pirstoivat kaikki kedon puut.” Tuhoava enkeli jätti jälkeensä hävitystä ja raunioita. Vain Goosenin maakunta säästyi taas. Egyptiläisille näytettiin, että maa on elävän Jumalan hallinnassa, että luonnonvoimat tottelevat hänen ääntään ja että vain hänelle kuuliaiset ovat turvassa. PJP 248.3

Koko Egypti vapisi jumallisen tuomion kauhistavan toimeenpanon alaisena. Faarao lähetti kiireesti hakemaan Mooseksen ja Aaronin ja huudahti: “Minä olen tehnyt syntiä tällä kertaa. Herra on oikeassa, mutta minä ja minun kansani olemme väärässä. Rukoilkaa Herraa, sillä jo on meillä kyllin Jumalan jylinää ja rakeita. Minä päästän teidät, eikä teidän tarvitse enää viipyä.” Mooses vastasi: “Kun lähden kaupungista, niin minä ojennan käteni Herran puoleen, ja jylinä lakkaa eikä rakeita enää tule, tietääksesi, että maa on Herran. Mutta et sinä eivätkä sinun palvelijasi, sen kyllä tiedän, vielä nytkään pelkää Herraa Jumalaa.” PJP 249.1

Mooses tiesi ettei taistelu ollut vielä lopussa. Faaraon tunnustukset ja lupaukset eivät johtuneet mistään jyrkästä mielen tai sydämen muutoksesta, vaan olivat kauhun ja ahdistuksen esiin pusertamia. Mooses lupasi kuitenkin suostua hänen pyyntöönsä, koska hän ei enää saisi jatkaa uppiniskaisuuttaan. Myrskyn raivosta välittämättä profeetta poistui, ja faarao kaikkine väkineen sai nähdä miten Herra varjeli sanansaattajaansa. Päästyään ulos kaupungista Mooses “ojensi kätensä Herran puoleen; ja jylinä ja rakeet lakkasivat, eikä sade enää vuotanut maahan”. Mutta kuningas oli tuskin selvinnyt kauhustaan kun hän jo taas paadutti sydämensä. PJP 249.2

Silloin Herra sanoi Moosekselle: “Mene faraon tykö, sillä minä olen koventanut hänen sydämensä ja hänen palvelijainsa sydämet, että tekisin nämä tunnustekoni heidän keskellänsä ja että sinä kertoisit lapsillesi ja lastesi lapsille, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille, ja minun tunnustekoni, jotka olen tehnyt heidän keskellänsä, tietääksenne, että minä olen Herra.” Herra ilmaisi voimansa vahvistaakseen Israelin uskomaan häneen ainoana oikeana ja elävänä Jumalana. Hän antaisi kiistattoman todisteen siitä, että hän piti heitä eri asemassa olevina kuin egyptiläisiä ja saattaisi kaikki kansat tietämään, että kaikkien halveksimat ja sortamat heprealaiset olivat taivaan Jumalan suojeluksessa. PJP 249.3

Mooses varoitti itsevaltiasta, että jos tämä yhä niskoittelisi, annettaisiin heinäsirkkaparvien hävittää maata. Ne peittäisivät koko maan ja söisivät kaiken jäljelläolevan. Ne täyttäisivät talot ja kuninkaan palatsinkin. Se olisi sellainen vitsaus, “ettei sinun isäsi eivätkä esi-isäsi ole sellaista nähneet siitä päivästä, jona tulivat maailmaan, hamaan tähän päivään asti”. PJP 250.1

Faaraon neuvonantajat tyrmistyivät. Karjan hävitys oli jo aiheuttanut maalle suuria tappioita. Rakeet olivat lisäksi surmanneet ihmisiäkin. Myrsky oli kaatanut metsää ja tuhonnut laihot. Heiltä näytti hupenevan nopeasti kaikki, mitä heprealaisten työllä oli hankittu. Nälänhätä uhkasi koko maata. Ruhtinaat ja hovin väki tungeksivat kuninkaan läheisyydessä ja kysyivät vihaisina: “Kuinka kauan tämä mies on oleva meille paulaksi? Päästä miehet palvelemaan Herraa, heidän Jumalaansa. Etkö vieläkään ymmärrä, että Egypti joutuu perikatoon?” PJP 250.2

Mooses ja Aaron kutsuttiin takaisin, ja yksinvaltias sanoi heille: “Menkää ja palvelkaa Herraa, Jumalaanne. Vaan ketkä menevät?” PJP 250.3

Mooses vastasi: “Me menemme, nuoret ja vanhat, me menemme poikinemme ja tyttärinemme, lampainemme ja karjoinemme; sillä meillä on Herran juhla.” PJP 250.4

Kuningas raivostui. “Olkoon vain Herra teidän kanssanne”, hän huusi, “‘kunhan minä ensin päästän teidät ja teidän vaimonne ja lapsenne. Katsokaa, teillä on paha mielessä.^* Siitä ei tule mitään. Mutta menkää te, miehet, ja palvelkaa Herraa, sillä sitähän te olette pyytäneetkin.’ Ja heidät ajettiin pois faraon edestä.” Faarao oli koettanut tuhota israelilaiset kovalla työllä, mutta nyt hän oli olevinaan kovin kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan ja huolehtivansa hellästi heidän lapsistaan. Mutta hänen todellinen tarkoituksensa oli pitää vaimot ja lapset takeena miesten palaamisesta. PJP 250.5

Mooses ojensi nyt sauvansa maan yli; itätuuli puhalsi ja toi heinäsirkat mukanaan. “Niin paljon ei heinäsirkkoja ollut koskaan sitä ennen tullut eikä sen jälkeen tule.” Niiden parvet peittivät taivaan niin että maa synkkeni ja söivät kaiken vihreän mitä jäljellä oli. Faarao lähetti kiireesti hakemaan profeetat ja sanoi: “Minä olen rikkonut Herraa, teidän Jumalaanne, ja teitä vastaan. Anna nyt anteeksi minun rikkomukseni vielä tämä kerta, ja rukoilkaa Herraa, Jumalaanne, että hän poistaisi minulta ainakin tämän surman.” He tekivät niin, ja voimakas länsituuli ajoi heinäsirkat Punaiseen mereen. Mutta kuningas pysyi yhä jyrkässä kannassaan. PJP 250.6

Egyptin kansa oli joutumassa epätoivon valtaan. Koetut vitsaukset olivat käyneet jo miltei sietämättömiksi, ja kansa pelkäsi tulevaisuuttaan. Se oli palvonut faaraota jumalansa edustajana, mutta monet olivat jo nyt vakuuttuneita siitä että hän vastusti Olentoa, joka sai kaikki luonnonvoimatkin tottelemaan tahtoaan. Heprealaiset orjat, joita oli varjeltu niin ihmeellisesti, alkoivat uskoa pääsevänsä vapaiksi. Heidän työnjohtajansa eivät uskaltaneet enää sortaa heitä entiseen tapaan. Kaikkialla Egyptissä vallitsi salainen pelko siitä että tuo orjuutettu kansa nousisi kostamaan kärsimänsä vääryydet. Kansa kyseli kaikkialla henkeään pidätellen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. PJP 251.1

Yhtäkkiä maa peittyi niin paksuun pimeyteen, “että siihen voi käsin tarttua”. Se ei vain poistanut ihmisiltä kaikkea valoa vaan teki ilmankin niin tukahduttavaksi, että sitä oli vaikea hengittää. “Ei kukaan voinut nähdä toistansa, eikä kukaan voinut liikkua paikaltansa kolmeen päivään. Mutta kaikilla israelilaisilla oli valoisata asuinpaikoissansa.” Egyptiläiset palvoivat aurinkoa ja kuuta, mutta tässä salaperäisessä pimeydessä saivat kansa ja heidän jumalansa samalla tavoin tuntea sen voiman vaikutusta, joka oli ottanut hoitaakseen orjien asian.(Katso liite, viite n:o 2.) Niin pelottava kuin tämä rangaistustuomio olikin, se osoittaa Jumalan olevan sääliväinen ja haluton tuhoamaan. Hän antoi ihmisille nytkin aikaa mietiskelyyn ja parannuksen tekoon ennen viimeisen ja kauheimman vitsauksen langettamista. PJP 251.2

Pelko oli lopulta pusertanut faaraosta ilmoille uuden myönnytyksen. Kolmannen pimeän päivän lopussa hän kutsutti luokseen Mooseksen ja suostui päästämään kansan, kunhan vain lampaat ja karja jäisivät Egyptiin. “Ei sorkkaakaan saa jäädä”, vastasi päättäväinen heprealainen, “emmekä itsekään tiedä, ennenkuin tulemme sinne, mitä meidän on uhrattava palvelussamme Herraa.” Vihoissaan kuningas menetti kokonaan malttinsa. “Mene pois luotani”, hän huusi, “ja varo, ettet enää tule minun kasvojeni eteen; sillä sinä päivänä, jona tulet minun kasvojeni eteen, sinä olet kuoleva.” PJP 251.3

Mooses vastasi: “Oikein sinä puhuit; minä en tule tämän jälkeen sinun kasvojesi eteen.” PJP 252.1

“Mooses oli hyvin arvossapidetty mies Egyptin maassa, sekä faraon palvelijain että kansan silmissä.” Egyptiläiset kunnioittivat ja pelkäsivät häntä. Ei kuningaskaan tohtinut vahingoittaa häntä, sillä kansa katsoi vain Mooseksen kykenevän poistamaan vitsaukset. Kansa toivoi että israelilaisten annettaisiin lähteä Egyptistä. Vain kuningas ja papit vastustivat viimeiseen asti Mooseksen vaatimuksia. PJP 252.2