Patriarkat Ja Profeetat

Luku 32—Laki ja liitot

Luomisestaan lähtien Aadam ja Eeva tunsivat Jumalan lain. He olivat selvillä siitä mitä se vaati heiltä, ja sen käskyt olivat kirjoitetut heidän sydämeensä. Kun ihminen lankesi syntiin, ei lakia muutettu, vaan laadittiin parannussuunnitelma hänen palauttamisekseen kuuliaisuuteen. Annettiin lupaus Vapahtajasta ja säädettiin Uhrijärjestelmä, joka viittasi siihen että Kristus tulisi kuolemaan suurena syntiuhrina. Mutta ellei Jumalan lakia olisi koskaan rikottu, ei kuolemaakaan olisi koskaan ollut eikä olisi tarvittu Vapahtajaa. Niin muodoin ei olisi myöskään tarvittu uhreja. PJP 342.1

Aadam opetti jälkeläisilleen Jumalan lakia, ja tulevien sukupolvien aikana se siirtyi isältä pojalle. Mutta kaikesta siitä huolimatta, mitä ihmisen lunastamiseksi oli niin armollisesti tehty, vain muutamat ottivat sen vastaan ja olivat kuuliaisia. Syntisyydessään maailma saastui niin pahoin, että se oli vedenpaisumuksella puhdistettava turmeluksestaan. Nooa perheineen säilytti lain, ja hän opetti jälkeläisilleen kymmenet käskyt. Ihmisten jälleen luopuessa Jumalasta Herra valitsi Aabrahamin, josta hän lausui: “Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani” (1 Moos. 26: 5). Hänelle säädettiin ympärileikkaus merkiksi siitä, että ne joille se tehtiin olivat antautuneet palvelemaan Jumalaa ja sitoutuneet pysymään erossa epäjumalanpalveluksesta sekä noudattamaan Jumalan lakia. Aabrahamin jälkeläiset eivät täyttäneet tätä sitoumusta, vaan liittoutuivat pakanoiden kanssa ja omaksuivat heidän tapojaan, ja niin he joutuivat vaeltelemaan ja lopulta orjiksi Egyptiin. Mutta heidän ollessaan läheisessä yhteydessä epäjumalanpalvelijoihin ja pakotettuina egyptiläisten vallanalaisuuteen pakanuuden inhottavat ja julmat opetukset turmelivat entistä pahemmin heidän jumalalliset säädöksensä. Sen tähden Herra, vapautettuaan heidät Egyptistä, laskeutui Siinaille kirkkautensa loistossa ja enkeleidensä ympäröimänä ja pelottavan ma j esteettisesti julisti lakinsa kaiken kansan kuullen. PJP 342.2

Mutta hän ei jättänyt käskyjään sellaisen kansan muistin varaan, joka oli taipuvainen unohtamaan hänen vaatimuksensa, vaan kirjoitti ne kivitauluihin. Hän ei jättäisi Israelille mitään mahdollisuutta sekoittaa pakanallista perimätietoa hänen pyhiin käskyihinsä tai halventaa hänen vaatimuksiaan ihmisten säädöksillä tai tavoilla. Mutta hän ei tyytynyt vain antamaan heille kymmenen käskyn lakia. Kansa oli osoittautunut niin helposti harhaan johdettavaksi, ettei hän halunnut jättää yhtään kiusauksen ovea vartioimatta. Mooseksen tuli kirjoittaa Jumalan ohjeiden mukaisesti hänen yksityiskohtaiset oikeutensa ja lakinsa, joista he saisivat tarkoin oppia tuntemaan hänen vaatimuksensa. Nämä ohjeet esittivät heille, miten heidän tuli suhtautua Jumalaan, toisiinsa ja muukalaisiin, ja ne selostivat erikoisesti ja seikkaperäisesti kymmenen käskyn periaatteita, jottei kenenkään tarvitsisi erehtyä. Ne annettiin turvaamaan kivitauluihin kaiverrettujen kymmenien käskyjen pyhyys. PJP 343.1

Jos ihminen olisi pitänyt Jumalan lain, jonka Aadam sai lankeemuksensa jälkeen, jonka Nooa säilytti ja jota Aabraham noudatti, ei ympärileikkauksen säädökseen olisi ollut mitään aihetta. Ja jos Aabrahamin jälkeläiset olisivat pitäneet sen liiton, jonka merkkinä ympärileikkaus oli, ei heitä olisi koskaan saatu vietellyiksi palvelemaan epäjumalia, eikä heidän olisi tarvinnut joutua kärsimään Egyptin orjuutta. He olisivat säilyttäneet Jumalan lain mielessään, eikä sitä olisi tarvinnut julistaa Siinailta eikä kaivertaa kivitauluihin. Ja jos kansa olisi soveltanut käytäntöön kymmenen käskyn periaatteita, ei Moosekselle olisi tarvinnut antaa mitään lisäohjeita. PJP 343.2

Aadamin jälkeläiset vääristivät myös hänen saamansa uhri- järjestelmän. Taikausko, epäjumalanpalvelus, julmuus ja irstailu turmelivat Jumalan säätämän yksinkertaisen ja merkitsevän palveluksen. Ollessaan niin kauan tekemisissä epäjumalanpalvelijoiden kanssa Israelin kansa liitti monia pakanallisia tapoja jumalanpalvelukseensa. Siksi Herra antoi heille Siinailla myös uhripalvelusta koskevia täsmällisiä ohjeita. Pyhäkön tultua valmiiksi hän antoi Moosekselle armoistuimen yllä olevasta pilvestä täydet ohjeet pyhäkössä suoritettavien uhrien järjestelmästä ja jumalanpalveluksen muodoista. Näin Moosekselle annettiin seremonialaki, ja hän kirjoitti sen kirjaan. Mutta kymmenen käskyn lain, joka julistettiin Siinailta, Jumala itse oli kirjoittanut kivitauluihin, ja se säilytettiin pyhänä kalleutena arkissa. PJP 343.3

Monet pyrkivät sekoittamaan nämä kaksi järjestelmää toisiinsa lainaamalla seremonialaista puhuvia raamatunkohtia sen väitteen tueksi, että siveyslaki on poistettu. Mutta tämä on Raamatun vääristelyä. Nämä kaksi järjestelmää eroavat toisistaan jyrkästi ja selvästi. Seremonialaki käsitti vertauskuvia, jotka viittasivat Kristukseen, hänen uhriinsa ja pappeuteensa. Heprealaisten tuli noudattaa tätä jumalanpalvelusmenoja koskevaa lakia uhreineen ja muotomenoineen, kunnes vertauskuva tapasi perikuvansa silloin kun Kristus kuoli Jumalan Karitsana, joka ottaa pois maailman synnin. Silloin piti kaikkien uhritoimitusten lakata. Tämän lain Kristus “otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin” (Kol. 2:14). Mutta kymmenen käskyn laista psalmista lausuu: “Iankaikkisesti pysyy sinun sanasi, Herra, vahvana taivaissa” (Ps. 119: 89). Ja Kristus itse sanoo: “Älkää luulko, että minä olen tullut lakia — — kumoamaan. — — Sillä totisesti minä sanon teille:” — näin hän tekee lausuntonsa mahdollisimman korostetuksi — “kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut” (Matt. 5: 17,18). Tässä hän ei opeta vain sitä, mitä Jumalan lain vaatimukset olivat olleet ja silloin olivat, vaan että nämä vaatimukset pysyisivät voimassa niin kauan kuin taivaat ja maa ovat olemassa. Jumalan laki on yhtä järkkymätön kuin hänen valtaistuimensa. Sen vaatimukset koskevat ihmiskuntaa kaikkina aikoina. PJP 344.1

Siinailta julistetusta laista Nehemia sanoo: “Sinä astuit alas Siinain vuorelle ja puhuit heille taivaasta ja annoit heille oikeat tuomiot ja totiset lait, hyvät säädökset ja käskyt” (Neh. 9: 13). Ja Paavali, “pakanain apostoli”, julistaa: “Laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä” (Room. 7:12). Tämä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin kymmenen käskyn lakia, sillä se sanoo: “Älä himoitse” (Jae 7.). PJP 344.2

Kun Vapahtajan kuolema lakkautti vertauskuvien ja varjojen lain, se ei vähääkään vähentänyt siveyslain velvoittavaa arvoa. Sen muuttumattomuutta todisti päinvastoin se tosiasia, että Kristuksen oli kuolemallaan sovitettava sen rikkominen. PJP 345.1

Ne jotka väittävät Kristuksen tulleen kumoamaan Jumalan lain ja poistamaan Vanhan testamentin, esittävät juutalaisen aikakauden hyvin synkäksi ja heprealaisten uskonnon pelkiksi muotomenoiksi. Mutta tämä ei pidä paikkaansa. Suuri MINÄ OLEN on jättänyt palavat merkkinsä kaikkialle pyhän historian lehdille, joille Jumalan ja hänen kansansa väliset vaiheet on merkitty muistiin. Hän ei ole ihmislapsille koskaan ilmaissut voimaansa ja kirkkauttaan avoimemmin kuin silloin, kun hänet yksin tunnustettiin Israelin hallitsijaksi ja hän antoi lakinsa kansalleen. Hänen valtikkaansa ei yksikään ihminen ollut pitänyt kädessään, ja tämän näkymättömän israelilaisten Kuninkaan arvokkaat esiintymiset olivat sanomattoman ylväitä ja pelottavan juhlallisia. PJP 345.2

Kaikissa näissä jumalallisen läsnäolon ilmestyksissä Jumala ilmaisi kirkkautensa Kristuksen välityksellä. Ei vain Vapahtajan tultua maailmaan, vaan kaikkina syntiinlankeemusta ja lunas- tuslupausta seuranneina aikoina “Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor. 5: 19). Kristus oli uhri- järjestelmän perustuksena ja keskuksena sekä patriarkaalisena että juutalaisena kautena. Ensimmäisten vanhempiemme synnin jälkeen ei Jumalan ja ihmisen välillä ole ollut välitöntä kanssakäymistä. Isä on antanut maailman Kristuksen käsiin, jotta hän välimiehen toiminnallaan lunastaisi ihmisen ja todistaisi Jumalan lain arvovaltaiseksi ja pyhäksi. Kaikki taivaan ja langenneen ihmissuvun välinen yhteydenpito on tapahtunut Kristuksen välityksellä. Jumalan Poika se ensimmäisille vanhemmillemmekin antoi lupauksen lunastuksesta. Hän se ilmaisi itsensä patriarkoille. Aadam, Nooa, Aabraham, Iisak, Jaakob ja Mooses ymmärsivät evankeliumin. He odottivat ihmisen Sijaisen ja Takaajan aikaansaamaa pelastusta. Nämä muinaiset pyhät pitivät yhteyttä Vapahtajaan, joka oli tuleva ihmiseksi maailmaamme. ja eräät heistä puhuivat Kristuksen ja taivaan enkeleiden kanssa kasvotusten. PJP 345.3

Kristus ei ollut ainoastaan heprealaisten johtajana erämaassa — enkelinä jossa oli Herran nimi ja joka pilvenpatsaaseen verhoutuneena kävi joukon edellä — vaan hän myös antoi lain Israelille.(Ks. Liite, viite n:o 7.) Siinain pelottavan juhlallisen kirkkauden keskeltä Kristus julisti kaiken kansan kuullen Isänsä lain kymmenen käskyä. Hän se ojensi Moosekselle kivitauluihin kaiverretun lain. PJP 346.1

Samoin se oli Kristus, joka puhui kansalleen profeettain välityksellä. Kristittyjen seurakunnalle kirjoittaessaan Pietari sanoo, että “profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta” (1 Piet. 1: 10,11). Kristuksen ääni puhuu meille Vanhan testamentin lehdiltä. “Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19: 10). PJP 346.2

Ollessaan maan päällä Jeesus kohdisti opetuksillaan kansan huomion Vanhaan testamenttiin. Hän sanoi juutalaisille: “Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iakaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5: 39). Siihen aikaan ei Raamatussa muuta ollutkaan kuin Vanhan testamentin kirjat. Jumalan Poika julisti edelleen: “Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.” Ja hän jatkoi: “Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös” (Luuk. 16: 29,31). PJP 346.3

Seremonialaki oli Kristuksen antama. Vaikkei sitä enää ollutkaan noudatettava, Paavali esitti sen juutalaisille oikeassa asemassaan ja arvossaan sekä suhteessa lunastussuunnitelmaan ja Kristuksen tehtävään. Suuri apostoli julistaa tämän lain ihanaksi ja jumalallisen säätäjänsä arvoiseksi. Pyhäkön juhlallinen palvelus esitti vertauskuvallisesti suuria totuuksia, jotka selviäisivät lopullisesti tulevien sukupolvien aikana. Israelin rukousten yhteydessä kohoava suitsutuspilvi kuvaa hänen vanhurskauttaan, joka yksin voi tehdä syntisen rukouksen kelvolliseksi Jumalalle. Uhrialttarilla verensä vuodattanut uhrieläin todisti tulevasta Lunastajasta, ja kaikkeinpyhimmästä loisti Jumalan läsnäolon näkyvä ilmaus. Näin ylläpidettiin uskoa ihmisten sydämessä halki monien synkkien luopumusten kausien, kunnes koitti luvatun Messiaan tulemisen aika. PJP 346.4

Jeesus oli kansansa valo — maailman valkeus — jo ennen kuin hän tuli ihmisenä maailmaan. Ensimmäinen valon pilkahdus tähän synnin synkentämään maailmaan tuli Kristukselta. Ja häneltä on sen jälkeen tullut jokainen valonsäde, joka taivaallisella kirkkaudellaan on valistanut maan asukkaita. Kristus on lunastussuunnitelman Alfa ja Omega — alku ja loppu. PJP 347.1

Siitä lähtien kun Vapahtaja vuodatti verensä syntien sovitukseksi ja nousi taivaaseen “ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme” (Hebr. 9:24), on valoa virrannut Golgatan ristiltä ja taivaallisesta pyhäköstä. Mutta vaikka me olemme saaneet selvemmän valon, ei meidän silti pitäisi väheksyä sitä valoa, jota saatiin tulevaan Vapahtajaan viittaavien vertauskuvien välityksellä. Kristuksen evankeliumi selvittää juutalaista taloudenhoitoa ja seremonialain merkitystä. Sitä mukaa kuin opitaan uusia totuuksia ja entistä paremmin kaikkea sitä, mikä on ollut tunnettua alusta asti, saadaan myös selvyyttä Jumalan luonteesta ja suunnitelmista tarkkailemalla sitä, mitä hän on tehnyt valitulle kansalleen. Kaikki lisätieto minkä näin saamme, auttaa meitä ymmärtämään paremmin lunastussuun- nitelmaa, jossa Jumalan tahto toteutuu ihmisen pelastukseksi. Havaitsemme innoitetussa Sanassa uutta kauneutta ja voimaa, ja tutkimme sen sivuja yhä syvemmin kiinnostuneesti ja vastaanottavin mielin. PJP 347.2

Monet ovat sitä mieltä, että Jumala pystytti erottavan muurin heprealaisten ja ulkomaailman välille ja että hän pidätti huolenpitonsa ja rakkautensa suureksi osaksi muulta ihmiskunnalta ja keskitti sen Israeliin. Mutta hänen tarkoituksensa ei ollut, että hänen kansansa pystyttäisi erottavan väliseinän itsensä ja toisten ihmisten välille. Rajaton rakkaus sulki piiriinsä kaikki maan asukkaat. Vaikka he olivat hyljänneet hänet, hän koetti alati ilmaista itsensä heille ja saada heidät osallistumaan rakkaudestaan ja armostaan. Hän soi siunauksiaan valitulle kansalle, jotta se jakaisi niitä muille. PJP 347.3

Jumala kutsui Aabrahamin ja soi hänelle menestystä ja kun- niaa; ja patriarkan uskollisuus oli todistukseksi kaikille niille kansoille, joiden keskuudessa hän oleskeli. Aabraham ei sulkeutunut erilleen ympäristöstään. Hän ylläpiti ystävällisiä suhteita naapurivaltioiden kuninkaisiin, joista muutamat kohtelivat häntä erittäin kunnioittavasti; ja rehellisyydellään, epäitsekkyydellään, urheudellaan ja hyväntahtoisuudellaan hän edusti Jumalan luonnetta. Mesopotamian, Kanaanin, Egyptin ja jopa Sodoman asukkaat tutustuivat taivaan Jumalaan hänen edustajansa välityksellä. PJP 347.4

Samoin Jumala ilmaisi itsensä Joosefin välityksellä Egyptin kansalle ja kaikille niille kansoille, jotka olivat tekemisissä tuon mahtavan valtakunnan kanssa. Miksi Herra johdatti Joosefin niin korkeaan asemaan Egyptissä? Hän olisi kyllä voinut muutoinkin toteuttaa sen, mitä oli aikonut tehdä Jaakobin lasten hyväksi, mutta hän halusi tehdä Joosefin valoksi ja asetti hänet kuninkaan palatsiin, jotta taivaan valo pääsisi loistamaan lähelle ja kauas. Joosef edusti Kristusta olemalla viisas ja oikeudenmukainen, puhdas ja hyväntahtoinen sekä harrastamalla kansan parasta, niin epäjumalanpalvelijoita kuin kaikki olivatkin. Tuossa hyväntekijässään, johon koko Egypti katsoi kiitol lisena ja ihastellen, tuon pakanakansan oli nähtävä Luojansa ja Lunastajansa rakkauden ilmennystä. Samoin Jumala sijoitti Mooseksen valoksi maailman mahtavimman valtakunnan valtaistuimen vierelle, niin että kaikki jotka halusivat olisivat voineet oppia tuntemaan oikean ja elävän Jumalan. Ja kaikkea tätä valoa annettiin egyptiläisille, ennen kuin Jumala ojensi kätensä rankaisemaan heitä. PJP 348.1

Israelin vapauttaminen Egyptistä levitti laajalti tietoa Jumalan voimasta. Pelko valtasi Jerikon linnoituksen sotaisan väenkin. “Kun me sen kuulimme”, kertoi Raahab, “raukesi meidän sydämemme, eikä kenessäkään ole enää rohkeutta asettua teitä vastaan; sillä Herra, teidän Jumalanne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä” (Joos. 2: 11). Vuosisatoja Egyp tistä lähdön jälkeenkin filistealaisten papit muistuttivat kansaansa Egyptin vitsauksista ja varoittivat sitä vastustamasta Israelin Jumalaa. PJP 348.2

Jumala kutsui Israelin ja soi sille siunausta ja menestystä. Sen ei kuitenkaan pitänyt pyrkiä lainkuuliaisuudellaan saamaan hänen suosiotaan tai yksinoikeutettuja siunauksiaan, sillä Herran tarkoitus oli siunata kansaansa, jotta hän pääsisi sen välityksellä ilmaisemaan itsensä kaikille maan asukkaille. Ja nimenomaan sitä varten hän käski kansaansa pysymään erossa ympärillä olevista kansoista, jotka palvelivat epäjumalia. PJP 348.3

Jumala inhosi epäjumalanpalvelusta ja kaikkea siihen liittyvää syntiä, ja hän kielsi kansaansa sekaantumasta muihin kansoihin sekä tekemästä “niinkuin he tekevät” ja unohtamasta häntä. Hän kielsi heitä menemästä naimisiin epäjumalanpalvelijoiden kanssa, jotteivät he vieraantuisi hänestä. Jumalan kansan oli silloin yhtä tärkeää kuin nytkin “varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta”. Sen on pysyttävä erossa sen totuutta ja vanhurskautta vastustavasta mielestä. Mutta Jumalan tarkoitus ei ollut, että hänen omansa vetäytyisivät itsevanhurskaasti syrjään maailmasta niin etteivät voisi mitenkään vaikuttaa siihen. PJP 349.1

Mestarinsa tavoin Kristuksen seuraajien tuli kaikkina aikoina olla maailman valona. Vapahtaja sanoo: “Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville” eli maailmalle. Ja hän lisää: “Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa” (Matt. 5: 14—16). Juuri näin tekivät Eenok ja Nooa, Aabraham, Joosef ja Mooses. Ja juuri tätä halusi Jumala kansansa Israelin tekevän. PJP 349.2

Heidän oma paha ja epäuskoinen sydämensä, jota saatana piti vallassaan, sai heidät kätkemään valonsa sen sijaan että olisivat antaneet sen loistaa ympärillä oleville kansoille. Tuo sama kiihkoileva mielenlaatu sai heidät joko omaksumaan pakanoiden huonoja tapoja tai sulkeutumaan ylpeinä omiin oloihinsa, ikään kuin Jumalan rakkaus ja huolenpito kuuluisivat vain heille. PJP 349.3

Kuten Raamattu esittää kaksi lakia, toisen muuttumattomana ja iankaikkisena ja toisen väliaikaisena ja ajallisena, on myös olemassa kaksi liittoa. Armon liitto tehtiin ensin ihmisen kanssa Eedenissä, kun Jumala syntiinlankeemuksen jälkeen lupasi, että vaimon siemen polkisi rikki käärmeen pään. Uskon kautta Kristukseen tämä liitto tarjosi ihmisille anteeksiannon ja Jumalan armoa avuksi vastaiseen kuuliaisuuteen. Se lupasi heille myös iankaikkisen elämän, jonka ehtona oli kuuliaisuus Jumalan laille. Näin patriarkat saivat pelastuksen toivon. PJP 349.4

Tämä sama liitto uudistettiin Aabrahamille, kun hänelle luvattiin: “Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä” (1 Moos. 22: 18). Tämä lupaus viittasi Kristukseen. Aabraham ymmärsi sen siten (ks. Gal. 3: 8,16) ja uskoi Kristukseen syntien anteeksiantajana. Tämä usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Aabrahamin kanssa tehty liitto ylläpiti myös Jumalan lain arvovaltaa. Herra ilmestyi Aabrahamille ja sanoi: “Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton” (1 Moos. 17: 1). Myöhemmin Jumala todisti uskollisesta palvelijastaan: “Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani” (1 Moos. 26: 5). Ja Herra ilmoitti hänelle: “Minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala” (1 Moos. 17: 7). PJP 350.1

Vaikka tämä liitto tehtiin Aadamin kanssa ja uudistettiin Aabrahamille, vasta Kristuksen kuolema saattoi vahvistaa sen. Se oli ollut olemassa Jumalan lupauksen varassa siitä lähtien kun ensimmäinen ilmoitus lunastuksesta annettiin, ja uskon avulla se oli vastaanotettu. Kuitenkin sitä Kristuksen vahvistamana kutsutaan uudeksi liitoksi. Jumalan laki oli perustuksena tässä liitossa, joka yksinkertaisesti pyrki saattamaan ihmiset jälleen sopusointuun Jumalan tahdon kanssa ja kuuliaisiksi hänen lailleen. PJP 350.2

Toinen sopimus, jota Raamattu nimittää “vanhaksi” liitoksi, solmittiin Jumalan ja Israelin välillä Siinailla. Se vahvistettiin silloin uhrieläimen verellä. Aabrahamin kanssa tehty liitto vahvistettiin Kristuksen verellä, ja sitä kutsutaan “toiseksi” eli “uudeksi” liitoksi, koska veri jolla se sinetöitiin vuodatettiin ensimmäisen liiton veren jälkeen. Se, että uusi liitto oli voimassa Aabrahamin päivinä, ilmenee “näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella” (Hebr. 6: 18): lupauksesta ja valasta, joilla Jumala vahvisti liittonsa. PJP 350.3

Mutta jos kerran Aabrahamin kanssa tehdyssä liitossa oli lupaus lunastuksesta, niin miksi solmittiin vielä toinen liitto Siinailla? Orjuutensa aikana kansa oli suureksi osaksi unohtanut Jumalan ja Aabrahamin kanssa tehdyn liiton periaatteet. Vapauttaessaan heidät Egyptistä Jumala koetti ilmaista heille voimansa ja armonsa, jotta he oppisivat rakastamaan häntä ja luottamaan häneen. Hän johdatti heidät Punaisen meren keskelle, miissä heidän näytti olevan mahdotonta selviytyä egyptiläisten takaa-ajosta, jotta he tajuaisivat äärimmäisen avuttomuutensa ja jumalallisen avun tarpeensa; ja sitten hän pelasti heidät. Niin he tunsivat syvää rakkautta ja kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja uskoivat hänen kykenevän auttamaan heitä. Hän oli sitonut heidät itseensä vapauttamalla heidät ajallisesta orjuudesta. PJP 350.4

Mutta heidän mieleensä oli painettava vielä tärkeämpi totuus. Epäjumalanpalveluksen ja turmeluksen keskellä eläessään heillä ei ollut oikeaa käsitystä Jumalan pyhyydestä, oman mielensä syntisyydestä, ei siitä, miten täysin kykenemättömiä he olivat omassa voimassaan noudattamaan Jumalan lakia, eikä Vapahtajan tarpeestaan. Kaikki tämä oli opetettava heille. PJP 351.1

Jumala johdatti heidät Siinaille. Siellä hän ilmaisi kirkkautensa ja antoi heille lakinsa sekä runsaan siunauksen lupauksen kuuliaisuuden ehdolla: “Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minulle Pappisvaltakunta ja pyhä kansa” (2 Moos. 19: 5, 6). Kansa ei tajunnut oman sydämensä syntisyyttä ja ettei heidän ollut mahdollista pitää Jumalan lakia ilman Kristusta. Niinpä he auliisti kävivät liittoon Jumalan kanssa. Tuntien voivansa nojata omaan vanhurskauteensa he julistivat: “Kaikkea, mitä Herra on puhunut, me noudatamme ja tottelemme” (2 Moos. 24: 7). He olivat kuulleet, miten pelottavan juhlallisesti laki julistettiin, ja olivat vavisseet kauhusta vuoren juurella. Kuitenkin jo muutaman viikon kuluttua he rikkoivat Jumalan kanssa tekemänsä liiton ja kumarsivat valettua epäjumalankuvaa. He eivät voineet toivoakaan pysyvänsä Jumalan suosiossa sen liiton nojalla, jonka he olivat rikkoneet. Ja siksi he nyt nähdessään syntisyytensä ja anteeksiannon tarpeensa tunsivat tarvitsevansa sitä Vapahtajaa, joka ilmoitettiin Aabrahamin kanssa tehdyssä liitossa ja jota vertauskuvalliset uhrit esittivät. Nyt Jumala uskon ja rakkauden avulla liitti heidät itseensä heidän vapauttajanaan synnin orjuudesta. Nyt he olivat valmiit arvostamaan uuden liiton siunauksia. PJP 351.2

“Vanhan liiton” ehdot olivat: Ole kuuliainen, niin saat elää. “Se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä” (Hes. 20: 11; 3 Moos. 18: 5), mutta: “Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä” (5 Moos. 27: 26). “Uusi liitto” perustettiin “paremmille lupauksille” syntien anteeksiannosta ja siitä, että Jumalan armo uudistaa sydämen saattaen sen sopusointuun Jumalan lain periaatteiden kanssa. “Tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä” (Jer. 31: 33,34). PJP 352.1

Saman lain, joka kaivei rettiin kivitauluihin, kirjoittaa Pyhä Henki sydämen tauluihin. Sen sijaan että ryhtyisimme pystyttämään omaa vanhurskauttamme, me vastaanotamme Kristuksen vanhurskauden. Hänen verensä sovittaa syntimme. Hänen kuuliaisuutensa luetaan hyväksemme. Sitten Pyhän Hengen uudistama sydän tuottaa “Hengen hedelmän”. Kristuksen armon avulla elämme kuuliaisina Jumalan laille, joka on kirjoitettu sydämeemme. Kun Kristuksen Henki pysyy meissä, vaellamme niin kuin hän vaelsi. Profeetan välityksellä hän sanoi itsestään: “Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni” (Ps. 40: 8). Ja eläessään ihmisten keskuudessa hän sanoi: “Hän [Isä] ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista” (Joh. 8: 29). PJP 352.2

Apostoli Paavali esittää selvästi uskon ja lain välisen suhteen uudessa liitossa. Hän sanoo: “Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” “Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.” “Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut” — se ei voinut vanhurskauttaa ihmistä, koska hän syntisessä luonnossaan ei voinut pitää lakia — “sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen” (Room. 5: 1; 3: 31; 8: 3,4). PJP 352.3

Jumalan toiminta on samanlaista kaikkina aikoina, joskin hän sopeuttaa sitä ja voimansa erilaisia ilmauksia vastaamaan eri aikojen ihmisten tarpeita. Jumala on toteuttanut pelastussuunnitelmansa tarkoitusperiä asteittain siitä lähtien, kun hän antoi ensimmäisen lupauksen evankeliumista, ja sen jälkeen halki patriarkkojen ja juutalaisten kausien aina nykyaikaan asti. Juutalaisten lain uhritoimitusten ja menojen vertauskuvallisesti esittämä Vapahtaja oli aivan sama kuin se, jonka evankeliumit ilmoittavat. Hänen jumalallista muotoaan verhonneet pilvet ovat häipyneet pois, usvat ja varjot ovat hälventyneet jättäen Jeesuksen, maailman Lunastajan, selvästi näkyviin. Hän joka julisti lain Siinailta ja antoi Moosekselle uhritoimitusten lakisäädökset, on sama joka esitti vuorisaarnan. Jumalan rakkauden suuret periaatteet, jotka hän esitti lain ja profeettain perustuksena, ovat vain sen toistoa, mitä hän oli lausunut Mooseksen välityksellä heprealaisille: “Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5 Moos. 6:4,5). “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” (3 Moos. 19: 18). Molemmissa armotalouksissa on sama opettaja. Jumalan vaatimukset ovat samat. Hänen hallintonsa periaatteet ovat samat. Sillä kaikki on lähtöisin hänestä, “jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” (Jaak. 1: 17). PJP 352.4