Patriarkat Ja Profeetat

Luku 59—Israelin ensimmäinen kuningas

Israelia hallittiin Jumalan nimessä ja hänen arvovallallaan. Mooseksen, seitsemänkymmenen vanhimman, päämiesten ja tuomareiden tehtävänä oli vain Jumalan antamien lakien soveltaminen käytäntöön. He eivät itse saaneet säätää lakeja kansalle. Vain tällä ehdolla Israel saattoi säilyä itsenäisenä kansakuntana. Aika ajoin Jumala lähetti innoittamiaan miehiä opettamaan kansaa ja tähdentämään lakien noudattamista. PJP 590.1

Herra tiesi etukäteen, että Israel toivoisi itselleen kuningasta, mutta hän ei suostunut muuttamaan niitä periaatteita, jotka olivat valtion perustana. Kuninkaan tuli olla Korkeimman sijaishallitsija. Jumala oli tunnustettava kansakunnan Pääksi, ja hänen lakiaan oli noudatettava maan ylimpänä lakina.(Ks. liite, viite n:o 8.) PJP 590.2

Kun israelilaiset rupesivat asuttamaan Kanaania, he hyväksyivät teokratian periaatteet, ja valtio menestyi Joosuan hallinnon aikana. Mutta väestön lisääntyminen ja yhteydet muihin kansoihin muuttivat tilanteen. Pakanallisilta naapureiltaan kansa omaksui monia tapoja ja menetti siten suureksi osaksi oman pyhän erikoisluonteensa. Vähitellen israelilaiset lakkasivat kunnioittamasta Jumalaa ja arvostamasta sitä, että olivat hänen valittu kansansa. Heitä viehätti pakanakuninkaiden loistokas hovielämä, johon verrattuna heidän oma koruttomuutensa aivan kyllästytti heitä. Heimojen välinen kateus ja sisäiset erimielisyydet tekivät heidät heikoiksi vastustamaan pakanallisten vihollistensa jatkuvia rajanylityksiä. Näin he päätyivät siihen käsitykseen, että voidakseen säilyä itsenäisinä kansojen keskellä heimojen oli yhdyttävä ja saatava itselleen voimakas keskushallinto. Lakattuaan noudattamasta Jumalan lakia he halusivat myös vapautua jumalallisen Valtiaansa hallinnosta, ja näin alettiin kohta kaikkialla Israelissa vaatia kuningasta. PJP 590.3

Joosuan ajoista lähtien kukaan ei ollut hoitanut hallitusasioita niin viisaasti ja menestyksekkäästi kuin Samuel. Jumala oli asettanut hänet tuomarin, profeetan ja papin virkaan. Hän oli toiminut väsymättömän ja epäitsekkään innokkaasti kansansa hyväksi, ja hänen viisaan johtonsa alaisena valtio olikin menestynyt. Hän palautti järjestyksen, edisti jumalisuutta ja sai joksikin aikaa tyytymättömätkin vaikenemaan. Mutta ikäännyttyään profeetan oli pakko jakaa hallintotehtäviä muillekin, ja hän nimitti kaksi poikaansa apulaisikseen. Samuelin hoitaessa virkatehtäviään Raamassa nämä nuoret miehet pitivät toimipaikkanaan Beersebaa ja jakoivat kansalle oikeutta maan etelärajan lähettyvillä. PJP 591.1

Kansa oli hyväksynyt Samuelin poikien virkanimityksen, mutta nämä eivät osoittautuneet isänsä luottamuksen arvoisiksi. Herra oli Mooseksen välityksellä antanut kansalleen erityisiä ohjeita siitä, että Israelin päämiesten oli toimittava vanhurskaasti, kohdeltava oikeudenmukaisesti leskiä ja orpoja eikä otettava lahjuksia. Mutta Samuelin pojat “olivat väärän voiton pyytäjiä, ottivat lahjuksia ja vääristivät oikeutta”. Profeetan pojat eivät olleet totelleet niitä käskyjä, joita hän oli koettanut painaa heidän mieleensä. He eivät olleet seuranneet isänsä puhtaan ja epäitsekkään elämän esimerkkiä. Samuel ei ollut ottanut vaaria Eelille annetusta varoituksesta niin kuin hänen olisi pitänyt. Hän oli jossain määrin ollut liian peräänantavainen pojilleen, ja seuraukset ilmenivät heidän luonteessaan ja elämässään. PJP 591.2

Näiden tuomareiden epäoikeudenmukaisuus herätti suurta tyytymättömyyttä, ja näin saatiin aihetta vaatia muutosta, jota jo kauan oli salaa toivottu. “Niin kaikki Israelin vanhimmat kokoontuivat ja tulivat Samuelin tykö Raamaan ja sanoivat hänelle: ‘Katso, sinä olet käynyt vanhaksi, eivätkä poikasi vaella sinun teitäsi. Niin aseta nyt meille oikeutta jakamaan kuningas, jollainen kaikilla muillakin kansoilla on.’” Kansan keskuudessa tapahtuneista väärinkäytöksistä ei ollut kerrottu mitään Samuelille. Jos hän olisi ollut selvillä poikiensa vääryyksistä, hän olisi heti erottanut heidät virastaan, mutta tätä eivät hallitsijaa pyytäneet halunneet. Samuel havaitsi, että tyytymättömyys ja ylpeys olivat heidän todellisia vaikuttimiaan ja että heidän tarkoituksenaan oli esittää hänelle todella harkittu ja päättäväinen vaatimuksensa. He eivät toki moittineet Samuelia. Kaikki myönsivät hänen hoitaneen asioita tunnollisesti ja viisaasti. Iäkäs profeetta piti kuitenkin tätä pyyntöä itseensä kohdistuneena moitteena ja katsoi, että he näin yrittivät suoraan syrjäyttää hänet. Hän ei kuitenkaan ilmaissut tunteitaan eikä nuhdellut heitä, vaan esitti asian Herralle ja pyysi neuvoa yksin häneltä PJP 591.3

Ja Herra sanoi Samuelille: “Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaansa. Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin.” Herra nuhteli profeettaa siitä, että tämä suri osakseen tullutta kohtelua. Ei kansa häntä ollut pitänyt halpana, vaan Jumalan arvovaltaa, joka oli asettanut päämiehet kansalleen. Ne jotka halveksivat ja hyljeksivät Jumalan uskollista palvelijaa, eivät väheksy vain ihmistä vaan myös Mestaria, joka hänet lähetti. He eivät anna mitään arvoa hänen sanoilleen, nuhteilleen ja neuvoilleen ja vastustavat hänen arvovaltaansa. PJP 592.1

Israelin parasta menestyksen aikaa oli ollut se, jolloin se tunnusti Herran Kuninkaakseen — jolloin hänen lakejaan ja perustamaansa hallintoa pidettiin kaikkien muiden kansojen hallitusmuotoja parempana. Mooses oli julistanut Israelille Herran laista: “Se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä. Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: ‘Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa’” (5 Moos. 4:6). Mutta poikkeamalla Jumalan laista heprealaiset eivät päässeet kehittymään Jumalan mielen mukaiseksi kansaksi, ja sitten he syyttivät Jumalan hallintoa kaikista niistä epäkohdista, jotka aiheutuivat heidän omista synneistään ja mielettömyyksistään. Niin täysin oli synti sokaissut heidät. PJP 592.2

Herra oli profeettainsa välityksellä ennustanut, että kuningas tulisi hallitsemaan Israelia, mutta tämä ei merkinnyt sitä, että hän piti tätä hallitusmuotoa kansalleen parhaana. Hän salli kansan toimia oman valintansa mukaan, koska se kieltäytyi seuraamasta hänen neuvoaan. Hoosea mainitsee Jumalan antaneen heille kuninkaan vihassaan (Hoos. 13: 11). Kun ihmiset lähtevät omille teilleen kysymättä neuvoa Jumalalta tai vastoin hänen ilmaistua tahtoaan, hän usein suostuu heidän toivomuk- siinsa, jotta he sitten katkeriin kokemuksiin jouduttuaan huomaisivat tyhmyytensä ja katuisivat syntiään. On vaarallista luottaa inhimilliseen ylpeyteen ja viisauteen. Se mitä ihminen sydämestään haluaa vastoin Jumalan tahtoa, osoittautuu lopulta kiroukseksi pikemmin kuin siunaukseksi. PJP 593.1

Jumala halusi kansansa pitävän yksin häntä Lainantajanaan ja Voimanaan. Tuntiessaan olevansa riippuvaisia hänestä he vetäytyisivät jatkuvasti yhä lähemmäksi häntä. Alati kehittyen ja jalostuen he täyttäisivät yhä paremmin kutsumuksensa hänen valittuna kansanaan. Mutta kun valtaistuimelle korotettaisiin ihminen, se kääntäisi kansan mielen pois Jumalasta. He luottaisivat inhimilliseen väkevyyteen enemmän kuin jumalalliseen voimaan, ja heidän kuninkaansa virheet johtaisivat heidät syntiin ja erottaisivat koko kansan Jumalasta. PJP 593.2

Samuel sai sen neuvon, että hänen tuli suostua kansan pyyntöön mutta myös kertoa heille, että Herra paheksui sitä. Hänen tuli lisäksi esittää heille menettelynsä seuraukset. “Niin Samuel puhui kaikki Herran sanat kansalle, joka häneltä pyysi kuningasta.” Tunnollisesti hän esitti heille, mitä rasituksia siitä koituisi heille, ja rinnasti sellaista sorron alaisuutta heidän nykyiseen suhteellisen vapaaseen ja vauraaseen tilaansa. Kuningas jäljittelisi toisten yksinvaltiaiden komeutta ja ylellisyyttä, jonka ylläpidoksi hän joutuisi raskaasti verottamaan heitä ja heidän omaisuuttaan. Hän vaatisi palvelukseensa heidän parhaat nuorukaisensa. Heistä tehtäisiin vaunumiehiä ja ratsumiehiä ja hänen vaunujensa edelläjuoksijoita. Hän ottaisi heitä myös sotaväkeensä sekä muokkaamaan hänen peltojansa, korjaamaan hänen satoansa ja valmistamaan hänen sotatarvikkeitaan. Israelin tyttäret otettaisiin hoviin keittäjiksi ja leipureiksi. Kuninkuutensa ylläpidoksi valtias ottaisi parhaat pellot siitä maasta, jonka itse Herra oli antanut kansalle. Hän ottaisi heidän parhaat palvelijansa ja kotieläimensä ja teettäisi niillä työnsä. Kaiken tämän lisäksi kuningas vaatisi kymmenennen osan kaikista heidän tuloistaan ja maansa sadosta. “Te tulette hänen palvelijoiksensa”, lopetti profeetta esityksensä. “Silloin te huudatte Herraa kuninkaanne tähden, jonka olette itsellenne valinneet, mutta hän ei silloin teitä kuule.” Kun he kerran siirtyisivät yksinvaltaan, eivät he enää pääsisi siitä hevin eroon, vaikka sen rasitukset olisivat kovinkin ankaria. PJP 593.3

Mutta kansa vastasi: “Ei, kuningas meillä pitää olla. Mekin tahdomme olla niinkuin kaikki muut kansat: kuningas jakakoon meille oikeutta ja johtakoon meitä ja käyköön sotiamme.” PJP 594.1

“Niinkuin kaikki muut kansat.” Israelilaiset eivät tajunneet, että tässä merkityksessä muista kansoista poikkeaminen oli erityinen etuoikeus ja siunaus. Jumala oli erottanut israelilaiset kaikista muista kansoista tehdäkseen heistä itselleen omaisuus- kansan. Mutta he väheksyivät tätä kunniaa ja halusivat innokkaasti seurata pakanoiden esimerkkiä! Ja yhä vieläkin Jumalan kansaksi tunnustautuvat pyrkivät mukautumaan tämän maailman menoihin ja tapoihin. Luopuessaan Herrasta he alkavat havitella maailmallista voittoa ja kunniaa. Kristityt yrittävät alati jäljitellä niiden elintapoja, jotka palvovat tämän maailman jumalaa. Monet selittävät voivansa vaikuttaa voimakkaammin jumalattomiin, kun liittyvät maailmallisten seuraan ja sopeutuvat heidän tapoihinsa. Mutta kaikki jotka näin tekevät, irrottautuvat voimansa Lähteestä. Ystävystymällä maailman kanssa he tulevat Jumalan vihollisiksi. Maallisen arvonannon vuoksi he uhraavat sen äärettömän kunnian, johon Jumala korottaa heidät, kun he julistavat hänen jaloja tekojaan, joka on pimeydestä kutsunut heidät ihmeelliseen valkeuteensa (1 Piet. 2: 9). PJP 594.2

Kovin murheellisena Samuel kuunteli kansan vastausta, mutta Herra sanoi hänelle: “Kuule heidän ääntänsä ja aseta heille kuningas.” Profeetta oli täyttänyt velvollisuutensa. Hän oli uskollisesti esittänyt varoituksen, ja se oli hyljätty. Raskain mielin hän päästi kansan luotaan ja lähti itse puolestaan valmistelemaan suurta hallitusmuodon vaihdosta. PJP 594.3

Samuelin puhdas ja epäitsekkään antaumuksellinen elämä oli alituisena nuhteena sekä itsekkäille papeille ja vanhimmille että ylpeälle ja aistilliselle Israelin seurakunnalle. Vaikkei hän mitenkään komeillut eikä tahtonut herättää huomiota, hänen teoissaan oli kuitenkin taivaan leima. Hänelle antoi arvoa maailman Lunastaja, jonka opastuksella hän hallitsi heprelaisvaltiota. Mutta kansa oli kyllästynyt hänen antaumukselliseen hurskauteensa ja väheksyi hänen vaatimatonta arvovaltaansa. Se hylkäsi hänet saadakseen miehen, joka hallitsisi sitä kuninkaana. PJP 594.4

Samuelin luonne heijasti Kristuksen kaltaisuutta. Myös Vapahtajamme elämän puhtaus herätti saatanan vihan. Hänen elämänsä oli maailman valkeus, joka paljasti ihmissydänten salaisen turmeluksen. Kristuksen pyhyys sai väärämieliset jumalisuuden tunnustajat hyökkäämään kiivaasti häntä vastaan. Kristus ei tullut tänne maallisen rikkauden loistossa, mutta silti hänen tekonsa osoittivat hänen voimansa suuremmaksi kuin yhdenkään inhimillisen ruhtinaan. Juutalaiset odottivat Messiasta, joka murtaisi sortajan ikeen, mutta pysyivät silti niissä synneissään, jotka olivat sitoneet sen heidän niskoilleen. Jos Kristus olisi vaiennut heidän synneistään ja vain kehunut heidän hurskauttaan, he olisivat hyväksyneet hänet kuninkaakseen, mutta he eivät sietäneet sitä, että hän pelottomasti nuhteli heitä paheista. He halveksivat sellaista rakastettavaa luonnetta, jonka pääpiirteinä ovat hyväntahtoisuus, puhtaus ja pyhyys ja joka ei vihaa muuta kuin syntiä. Näin on ollut kaikkina maailman aikoina. Taivaallinen valkeus tuomitsee kaikki, jotka kieltäytyvät vaeltamasta siinä. Kun syntiä vihaavien esimerkki nuhtelee tekopyhiä, nämä ryhtyvät saatanan kätyreinä ahdistamaan ja vainoamaan uskollisia. “Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2 Tim. 3: 12). PJP 595.1

Vaikka Israelin olikin ennustettu siirtyvän yksinvaltaiseen hallitusmuotoon, oli Jumala varannut itselleen oikeuden valita heidän kuninkaansa. Heprealaiset kunnioittivat Jumalan arvovaltaa sikäli että jättivät valinnan kokonaan hänelle. Ja niin tuli valituksi Saul, Kiisin poika, Benjaminin sukukunnasta. PJP 595.2

Tulevan yksinvaltiaan henkilökohtaiset ominaisuudet tyydyttivät sitä sydämen ylpeyttä, joka oli saanut kansan pyytämään kuningasta. “Israelilaisten joukossa ei ollut kauniimpaa miestä kuin hän” (1 Sam. 9: 2). Komearyhtisenä, käytökseltään jalona, parhaissa vuosissaan, miellyttävänä ja kookkaana hän tosiaan näytti kuin käskemään syntyneeltä. Mutta vaikka Saulilla olikin ulkonaista viehätystä, häneltä puuttui niitä ylevämpiä ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisen todella viisaaksi. Hän ei ollut nuoruudessaan oppinut hillitsemään rajuja, kiihkeitä halujaan eikä ollut koskaan kokenut jumalallisen armon muuttavaa voimaa. PJP 595.3

Saul oli mahtavan ja varakkaan päällikön poika, mutta noina yksinkertaisina aikoina hän askaroi isänsä kanssa maamiehen vaatimattomissa töissä. Kun joitakin kotieläimiä oli joutunut käteisiin vuorilla, lähti Saul palvelijansa kanssa etsimään niitä. Kolme päivää he haeskelivat niitä turhaan, mutta kun he eivät olleet kaukana Raamasta(Ks. liite, viite n:o 9.), Samuelin kotoa, ehdotti palvelija että he tiedustelisivat häneltä, minne eläimet olivat eksyneet. “Tässä on minulla neljännes sekeliä hopeata”, hän sanoi, “minä annan sen Jumalan miehelle, että hän ilmaisisi meille jotakin matkastamme.” Tämä oli tapana siihen aikaan. Kun mentiin tapaamaan jotakin arvoltaan tai viraltaan ylempää henkilöä, vietiin hänelle pieni lahja kunnioituksen osoitukseksi. PJP 596.1

Kaupunkia lähestyessään he kohtasivat muutamia tyttöjä, jotka olivat tulleet ammentamaan vettä, ja kyselivät heiltä näkijää. Nämä kertoivat, että kohta pidettäisiin jumalanpalvelus. Profeetta oli jo tullut. Ensin suoritettaisiin “teurasuhrit uhri- kukkulalla” ja sen jälkeen vietettäisiin uhrijuhlaa. Suuri muutos oli tapahtunut Samuelin hallintokaudella. Kun Jumala ensi kertaa kutsui häntä, väheksyttiin koko pyhäkköpalvelusta. Silloin papitkin “pitivät Herran uhrilahjan halpana” (1 Sam. 2:17). Mutta nyt palveltiin Jumalaa kaikkialla maassa, ja kansa tuli mielellään jumalanpalveluksiin. Koska niitä ei pidetty pyhäkössä, suoritettiin teurasuhreja siihen aikaan muualla, ja tähän tarkoitukseen valittiin pappien ja leeviläisten kaupunkeja, joista kansa kävi saamassa opetusta. Uhripaikaksi valittiin tavallisesti kaupungin korkein kohta, ja tällä “uhrikukkulalla” palveltiin sitten yhdessä Jumalaa. PJP 596.2

Kaupungin portilla profeetta itse oli Saulia vastassa. Jumala oli ilmoittanut Samuelille, että juuri siihen aikaan Israelin kuninkaaksi valittu esittäytyisi hänelle. Kun he nyt seisoivat siinä kasvokkain, Herra sanoi Samuelille: “Katso, tässä on mies, josta minä olen sinulle sanonut: ‘Tämä on vallitseva minun kansaani.’” PJP 596.3

Kun Saul pyysi: “Sano minulle, missä on näkijän asunto”, niin Samuel vastasi: “Minä olen näkijä.” Hän vakuutti Saulille lisäksi, että eksyneet eläimet oli löydetty, kehotti häntä jäämään juhlille ja viittasi hänen tulevaan arvoasemaansa sanomalla: “Ja kenen on kaikki, mitä kallisarvoisinta Israelissa on, jollei sinun ja kaiken sinun isäsi perheen?” Profeetan sanat sykähdyttivät Saulin sydäntä. Hänen oli pakko ymmärtää jotakin niiden merkityksestä, sillä kuninkaan saamista vaadittiin jo kaikkialla maassa. Kuitenkin hän vastasi vaatimattomasti: “Minähän olen benjaminilainen, olen sukukunnasta, joka on Israelin pienimpiä, ja minun sukuni on vähäisin kaikista Benjaminin sukukunnan suvuista. Miksi puhut minulle näin?” PJP 597.1

Samuel johdatti vieraan kokouspaikalle, jossa kaupungin johtavat miehet olivat jo koolla. Profeetan kehotuksesta Saulille annettiin kunniapaikka heidän joukossaan, ja juhla-aterialla hän sai parhaat palat. Jumalanpalveluksen päätyttyä Samuel vei vieraansa kotiinsa, ja siellä he keskustelivat talon katolla. Samuel esitti ne suuret periaatteet, jotka olivat Israelin hallinnon perustana, ja koetti siten jo alustavasti valmistaa Saulia korkeaan tehtäväänsä. PJP 597.2

Kun Saul varhain Seuraavana aamuna lähti kotimatkalle, profeetta saattoi häntä kaupungin laitaan asti. Siellä hän kehotti Saulia lähettämään palvelijansa heidän edelleen mutta jäämään itse paikalle kuulemaan Jumalalta saatua sanomaa. “Silloin Samuel otti öljyastian, vuodatti öljyä hänen päähänsä, suuteli häntä ja sanoi: ‘Katso, Herra on voidellut sinut perintöosansa ruhtinaaksi.’” Todisteeksi siitä, että oli toiminut jumalallisella arvovallalla Samuel ilmoitti edeltä, mitä tulisi tapahtumaan Saulin kotimatkalla, ja vakuutti hänelle, että Jumalan Henki tekisi hänet päteväksi hoitamaan uutta tehtäväänsä. “Herran henki tulee sinuun”, sanoi profeetta, “ja sinä muutut toiseksi mieheksi. Ja kun nämä ennusmerkit käyvät toteen, niin tee, mikä tehtäväksesi tulee, sillä Jumala on sinun kanssasi.” PJP 597.3

Saulin jatkaessa matkaansa tapahtui kaikki, mitä profeetta oli ennustanut. Lähellä Benjaminin rajaa hänelle kerrottiin, että eksyneet eläimet oli löydetty. Taaborin tasangolla hän kohtasi kolme miestä, jotka olivat menossa Beeteliin palvelemaan Jumalaa. Yksi heistä kantoi kolmea vohlaa uhriksi Herralle, toisella oli kolme leipäkakkua ja kolmannella viinileili uhrijuhlaa varten. Tavan mukaan he tervehtivät Saulia ja antoivat leivistään kaksi hänelle. Tullessaan Gibeaan, omaan kaupunkiinsa, Saul näki joukon profeettoja palaamassa “uhrikukkulalta” laulaen ylistysvirttä Jumalalle ja säestäen lauluaan huilulla ja harpulla, vaskirummulla ja kanteleella. Kun Saul lähestyi heitä, tuli Herran Henki häneenkin, ja hän yhtyi heidän kiitosvirteensä ja profetoi heidän kanssaan. Hän puhui niin sujuvasti ja viisaasti ja osallistui niin hartaasti jumalanpalvelukseen, että hänen tuttavansa huudahtivat hämmästyneinä: “Mikä Kiisin pojalle on tullut? Onko Saulkin profeettain joukossa?” PJP 597.4

Kun Saul osallistui profeettain kanssa jumalanpalvelukseen, vaikutti Pyhä Henki hänessä suuren muutoksen. Jumalallisen puhtauden ja pyhyyden valo loisti luonnollisen sydämen pimeyteen. Hän näki itsensä sellaisena kuin hän oli Jumalan edessä. Hän näki pyhyyden kauneuden. Hänet kutsuttiin nyt käymään sotaa syntiä ja saatanaa vastaan, ja hän sai tuntea, että tässä taistelussa hänen kaiken voimansa oli tultava Jumalalta. Hänen suotiin nyt ymmärtää pelastussuunnitelmaa, joka aikaisemmin oli vaikuttanut niin hämärältä ja epävarmalta. Herra antoi hänelle rohkeutta ja viisautta korkeaa tehtäväänsä varten. Hän ilmaisi hänelle voiman ja armon Lähteen ja auttoi häntä käsittämään sekä Jumalan vaatimukset että oman velvollisuutensa. PJP 598.1

Kansa ei vielä tiennyt, että Saul oli voideltu kuninkaaksi. Jumalan valinta julkistettaisiin arpomalla. Sitä varten Samuel kutsui kansan koolle Mispaan. Ensin rukoiltiin Jumalalta johdatusta, ja sen jälkeen ryhdyttiin juhlalliseen arvan heittoon. Paikalle kokoontunut väki odotti ääneti tulosta. Arvalla määrättiin ensin heimo, sitten suku ja perhe, ja lopulta arpa osui Sauliin, Kiisin poikaan, joka näin ilmoitettiin valituksi. Mutta Saul ei ollutkaan paikalla. Hän oli salaa vetäytynyt sivuun tuntiessaan niin raskaaksi sen vastuun, mikä hänelle pian annettaisiin. Mutta hänet haettiin kansan eteen, joka ylpeänä ja tyytyväisenä totesi, että hän oli ruhtinaallisen komea ja jalomuotoinen sekä “päätänsä pitempi kaikkea kansaa”. Esitellessään hänet kansalle Samuelkin huudahti: “Näettekö, kenen Herra on valinnut; sillä ei ole hänen vertaistansa koko kansan joukossa.” Ja koko väkijoukko kohotti riemuiten voimakkaan huudon: “Eläköön kuningas!” PJP 598.2

s Sen jälkeen Samuel “julisti kansalle kuninkuuden oikeudet” ja esitti ne periaatteet, joille yksinvaltainen hallinto rakentui ja joiden nojalla sitä oli valvottava. Kuninkaan yksinvaltius ei ollut ehdotonta, vaan hänen tuli alistaa valtansa Korkeimman tahtoon. Tämä merkittiin kirjaan, jossa oli lisäksi mainittuina kaikki kuninkaan etuoikeudet sekä kansan oikeudet ja etuudet. Vaikkei kansa ollutkaan välittänyt Samuelin varoituksesta, tuo uskollinen profeetta koetti vielä heidän tahtoonsa väkisin taivutettunakin turvata heidän vapauttaan niin pitkälle kuin mahdollista. PJP 599.1

Vaikka kansa yleensä olikin valmis hyväksymään Saulin kuninkaakseen, oli olemassa myös suuri oppositioryhmä. Tämä ei voinut sietää sellaista loukkausta, että monarkki valittiin Benjaminista, Israelin vähäisimmästä heimosta, ja että näin syrjäytettiin sekä Juuda että Efraim, suurin ja voimakkain. Nämä hallituksen vastustajat kieltäytyivät tunnustamasta alamaisuuttaan Saulille sekä antamasta hänelle tavan mukaisia lahjoja. Ne jotka olivat kaikkein kiihkeimmin vaatineet kuningasta, kieltäytyivät nyt kiitollisina hyväksymästä sitä miestä, jonka Jumala oli valinnut. Kullakin puolueella oli oma suosikkinsa, jonka se toivoi pääsevän valtaistuimelle, ja useat päämiehet halusivat tätä kunniaa itselleen. Kateuden lieskat loimusivat monen rinnassa. Heidän ylpeät ja kunnianhimoiset hankkeensa olivat tuot taneet pelkkää pettymystä ja tyytymättömyyttä. PJP 599.2

Tilanteen ollessa tällainen Saul ei katsonut voivansa vielä ryhtyä käyttämään kuninkaallista valtaansa. Hän antoi Samuelin edelleenkin hoitaa hallitusasioita ja palasi Gibeaan. Häntä seurasi sinne kunniasaattueena sellaista väkeä, joka päätti tukea häntä havaittuaan hänet Jumalan valitsemaksi. Mutta hän ei halunnut mitenkään väkipakolla puolustaa oikeuttaan valtaistuimeen. Benjaminin kotoisilla ylängöillä hän hoiteli hiljalleen maamiehen töitään ja jätti valtansa vahvistamisen kokonaan Jumalan huomaan. PJP 599.3

Kohta Saulin valitsemisen jälkeen ammonilaiset tunkeutuivat kuninkaansa Naahaksen johdolla Jordanin itäpuolisten heimo- jen alueelle ja ryhtyivät piirittämään Gileadin Jaabesta. Kaupungin asukkaat koettivat sopia rauhasta ammonilaisten kanssa tarjoutumalla heidän vero vel vollisikseen. Mutta julma kuningas ei suostunut tähän muutoin kuin sillä ehdolla, että saisi puhkaista heiltä jokaiselta oikean silmän pysyväksi merkiksi hänen ylivallastaan. PJP 599.4

Piiritetyn kaupungin asukkaat pyysivät viikon miettimisaikaa. Ammonilaiset suostuivat tähän arvellen sen vain lisäävän heidän voittonsa hohtoa. Mutta Jaabeksesta lähetettiin heti sanansaattajia pyytämään apua Jordanin länsipuolen heimoilta. He veivät tiedon myös Gibeaan, missä se herätti yleistä kauhua. Kun Saul oli illalla palaamassa härkäin perässä pellolta ja kuuli kansan äänekkäät valitukset, hän arvasi jonkin suuren onnettomuuden olevan kyseessä ja tiedusteli: “Mikä kansalla on, kun he itkevät?” Kun hänelle kerrottiin vihollisen häpeälliset ehdot, hänen kaikki uinuvat voimansa heräsivät. Silloin “tuli Jumalan henki häneen. — — Ja hän otti härkäparin, paloitteli härät ja lähetti kappaleet kaikkialle Israelin alueelle sanansaattajat mukana ja käski sanoa: ‘Näin tehdään jokaisen härjille, joka ei seuraa Saulia ja Samuelia.’” PJP 600.1

Saulin johdettavaksi kerääntyi Besekin tasangolle kolmesataa kolmekymmentä tuhatta miestä käsittävä armeija. Piiritettyyn kaupunkiin lähetettiin heti sanansaattajia vakuuttamaan, että apua tulisi Seuraavana päivänä, jolloin kaupungin olisi juuri antauduttava ammonilaisiUe. Marssien nopeasti yötä myöten Saul ylitti joukkoineen Jordanin ja saapui Jaabeksen edustalle “aamuvartion aikana”. Gideonin tavoin hän jakoi väkensä kolmeen joukkoon ja hyökkäsi tuona varhaisena aamuhetkenä ammonilaisten leiriin, missä juuri silloin kaikkein vähimmin osattiin arvata vaaran uhkaavan. Pakokauhun valtaan joutunut vihollinen lyötiin verisesti. “Ja jäljelle jääneet hajaantuivat, niin ettei heistä kahta yhteen jäänyt.” PJP 600.2

Saul oli osoittanut juuri sellaista ripeyttä, rohkeutta ja suurten joukkojen johtamiskykyä, jota Israelin kansa oli odottanutkin kuninkaaltaan voidakseen olla tasaveroisia toisten kansojen kanssa. Niinpä he nyt tervehtivät häntä kuninkaanaan antaen kunnian voitosta ihmisille ja unohtaen, että ilman Jumalan erityistä siunausta heidän kaikki ponnistelunsa olisivat olleet turhia. Innoissaan eräät ehdottivat surmattaviksi niitä, jotka aluksi kieltäytyivät tunnustamasta Saulin kuninkuutta. Mutta silloin tämä sanoi: “Tänä päivänä ei ketään surmata, sillä tänä päivänä on Herra antanut voiton Israelille.” Näin ilmeni se muutos, joka oli tapahtunut Saulin luonteessa. Hän ei ottanut kunniaa itselleen, vaan antoi sen Jumalalle. Hän ei ollut vähääkään kostonhimoinen, vaan pikemmin valmis armahtamaan ja antamaan anteeksi. Tämä todistaa erehtymättömästi sydämessä vaikuttavasta Jumalan armosta. PJP 600.3

Samuel kutsui nyt kaikki kansalaiskokoukseen Gilgaliin vahvistamaan julkisesti Saulin kuninkuuden. Niin tapahtuikin, “ja he uhrasivat siellä yhteysuhreja Herran edessä. Ja Saul ja kaikki Israelin miehet iloitsivat siellä suuresti.” PJP 601.1

Tullessaan Luvattuun maahan israelilaiset olivat ensiksi leiriytyneet Gilgaliin. Siellä Joosua Jumalan käskystä pystytti kaksitoista kiveä Jordanin ihmeellisen ylityksen muistoksi. Siellä uudistettiin ympärileikkauksen asetus. Siellä he pitivät ensi kerran jälleen pääsiäistä sen jälkeen kun olivat tehneet syntiä Kaadeksessa ja joutuneet vaeltamaan erämaassa. Siellä lakkasi mannan tulo. Siellä Herran sotajoukon Päämies ilmestyi Israelin joukkojen ylipäällikkönä. Sieltä he marssivat kukistamaan Jerikoa ja valloittamaan Aita. Siellä sai Aakan rangaistuksen synnistään. Siellä gibeonilaisten onnistui juonikkaasti liittoutua israelilaisten kanssa, kun nämä eivät kysyneet Herralta neuvoa. Tällä monien muistojen tasangolla seisoivat nyt Samuel ja Saul. Ja kun eläköönhuudot kuninkaalle olivat vaimenneet, iäkäs profeetta esitti kansalle jäähyväissanansa sen pitkäaikaisena johtajana. PJP 601.2

“Katso”, hän sanoi, “minä olen kuullut teidän ääntänne kaikessa, mitä te olette minulta pyytäneet; minä olen asettanut kuninkaan teitä hallitsemaan. Ja nyt on teidän kuninkaanne käyvä teidän edellänne, kun minä olen tullut vanhaksi ja harmaaksi. Mutta minä olen käynyt teidän edellänne nuoruudestani tähän päivään asti. Tässä minä olen; todistakaa minua vastaan Herran ja hänen voideltunsa edessä. Keneltä minä olen vienyt härän tai keneltä aasin? Kenelle minä olen tehnyt vääryyttä, kenelle väkivaltaa? Keneltä minä olen lahjuksia ottanut ummistaakseni silmäni hänen hyväksensä? Todistakaa, niin minä korvaan sen teille.” PJP 601.3

Kansa vastasi yhteen ääneen: “Et ole tehnyt meille vääryyttä etkä väkivaltaa, et myös ole keneltäkään mitään ottanut.” PJP 602.1

Samuel ei koettanut tässä vain puolustaa omaa vaellustaan. Hän oli aikaisemmin esittänyt sekä kuningasta että kansaa sitovat periaatteet ja halusi nyt vain tukea niitä oman elämänsä esimerkillä. Lapsuudestaan asti hän oli ollut mukana Jumalan työssä ja oli koko pitkän elämänsä aikana toiminut pelkästään Jumalan kunniaksi ja Israelin parhaaksi. PJP 602.2

Ennen kuin Israel saattoi lainkaan toivoa menestyvänsä, sen oli tehtävä parannus Jumalan edessä. Synnin seurauksena israelilaiset olivat menettäneet uskonsa Jumalaan ja käsityksensä siitä, että hän pystyi voimallaan ja viisaudellaan hallitsemaan heidän valtakuntaansa. He eivät enää luottaneet siihen, että hän johtaisi oman asiansa voittoon. Ennen kuin he todella saisivat rauhan, heidät oli saatava huomaamaan ja tunnustamaan juuri se synti, johon he olivat langenneet. Vaatiessaan kuningasta he olivat suoraan sanoneet tarkoituksensa: “Kuningas jakakoon meille oikeutta ja johtakoon meitä ja käyköön sotiamme.” Samuel kertasi heille Israelin historiaa siitä päivästä lähtien, jolloin Jumala vapautti heidät Egyptistä. Herra, kuningasten Kuningas, oli johtanut heitä ja käynyt heidän sotiaan. Usein he olivat syntiensä takia joutuneet vihollistensa valtaan, mutta heti kun he kääntyivät pahoilta teiltään, herätti Jumala armossaan heille vapauttajan. Herra lähetti Gideonin ja Baarakin, “Jeftan ja Samuelin ja vapautti teidät ympärillä asuvain vihollistenne käsistä, niin että saitte asua turvassa”. Mutta vaaran uhatessa he taas huusivat: “Kuningas hallitkoon meitä”, vaikka, kuten profeetta sanoi, “Herra, teidän Jumalanne, on kuninkaanne.” PJP 602.3

“Astukaa nyt esiin”, jatkoi Samuel puhettaan, “ja katsokaa tätä suurta tekoa, jonka Herra tekee teidän silmienne edessä. Nythän on nisunleikkuun aika; mutta minä huudan Herraa, että hän antaa ukkosenjylinän ja sateen, että ymmärtäisitte ja näkisitte, kuinka paha Herran silmissä on se, minkä olette tehneet anoessanne itsellenne kuningasta.” PJP 602.4

“Ja Samuel huusi Herraa, ja Herra antoi ukkosenjylinän ja sateen sinä päivänä.” Vehnänkorjuun aikana, touko-kesäkuussa, ei Itämailla satanut lainkaan. Taivas oli pilvetön ja sää tyyntä ja leutoa. Tähän aikaan äkisti puhjennut ukkosmyrsky sai kaikki pelon valtaan. Nöyrästi kansa tunnusti nyt syntinsä — nimenomaan sen, johon he nyt äsken olivat langenneet: “Rukoile palvelijaisi puolesta Herraa, Jumalaasi, ettemme kuolisi; sillä me olemme tehneet kaikkien muiden syntiemme lisäksi senkin pahan, että anoimme itsellemme kuningasta.” PJP 602.5

Samuel ei jättänyt kansaa masennuksen tilaan, sillä se olisi estänyt saattamasta kansaa parannukseen. Saatana olisi saanut heidät pitämään Jumalaa ankarana ja anteeksiantamattomana, ja siten he olisivat joutuneet alttiiksi moninaisille kiusauksille. Jumala on armollinen ja anteeksiantavainen, ja hän haluaa aina olla suopea kansalleen, kunhan se vain tottelee hänen ääntään. “Älkää peljätkö”, kuului Jumalan sanoma palvelijansa välityksellä. “Te olette tosin tehneet kaiken tämän pahan, mutta älkää kuitenkaan poiketko pois seuraamasta Herraa, vaan palvelkaa Herraa kaikesta sydämestänne. Älkää poiketko seuraamaan turhia jumalia, joista ei ole hyötyä eikä apua, sillä turhia ne ovat. Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaansa.” PJP 603.1

Samuel ei sanonut mitään siitä miten häntä oli loukattu eikä nuhdellut Israelia, vaikka se suhtautui niin kiittämättömästi hänen elinkautiseen uskolliseen palvelukseensa. Päinvastoin hän vakuutti yhä vieläkin harrastavansa kansan parasta: “Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä. Peljätkää vain Herraa ja palvelkaa häntä uskollisesti kaikesta sydämestänne. Sillä katsokaa, kuinka suuria hän on teille tehnyt. Mutta jos te teette pahaa, niin hukutte, sekä te itse että teidän kuninkaanne.” PJP 603.2