Patriarkat Ja Profeetat

Luku 73—Daavidin viimeiset vuodet

Absalomin kukistaminen ei heti palauttanut rauhaa valtakuntaan. Kansasta oli niin suuri osa yhtynyt kapinaan, ettei Daavid halunnut palata pääkaupunkiinsa eikä ruveta hallitsemaan saamatta kutsua heimoilta. Tilanne oli Absalomin tappion jälkeen niin sekava, ettei kuninkaan palauttamiseksi valtaan ryhdytty mihinkään ripeihin ja ratkaiseviin toimiin. Ja kun lopulta Juuda otti palauttaakseen Daavidin, tulivat toiset heimot siitä kateelli siksi, ja seurauksena oli vastavallankumous. Tämä kukistettiin kuitenkin nopeasti, ja niin Israel pääsi jälleen rauhoittumaan. PJP 733.1

Daavidin vaiheet selvittävät erittäin valaisevasti niitä vaaroja, joita valta, rikkaus ja maailman kunnia herättävät uhkaamaan ihmistä. Ja kuitenkin juuri niitä ihmiset innokkaimmin tavoit- televat. Harvat ovat saaneet kokea siinä määrin kuin Daavid sellaista, joka on omiaan valmistamaan ihmistä kestämään tuollaista koetusta. Nuoruutensa paimenvuosina Daavid oppi olemaan nöyrä, työskentelemään ahkerasti ja hoitamaan hellästi lampaitaan. Vuorten yksinäisyydessä hän pääsi lähelle luontoa, ja se kehitti hänen musikaalisia ja runollisia lahjojaan ja suuntasi hänen ajatuksensa Luojaan. Pitkäaikaisen erämaaelämän ankaruus kasvatti rohkeutta, lujuutta, kärsivällisyyttä ja uskoa Jumalaan, ja sen avulla Herra halusi valmistaa häntä Israelin kuninkaaksi. Daavid oli saanut ihmeellisesti kokea Jumalan rakkautta, ja Herra oli suonut hänelle runsaasti Henkeään. Saulin vaiheista hän oli oppinut näkemään inhimillisen viisauden arvottomaksi. Mutta sittenkin maailmallinen menestys ja kunnia heikensivät Daavidin luonnetta, niin että kiusaaja toistuvasti voitti hänet. PJP 733.2

Jatkuva yhteys pakanakansoihin herätti halun omaksua niiden tapoja ja tavoitella maailmallista suuruutta. Herran kansana Israel pääsisi kunnia-asemaan, mutta ylpeyden ja itseluottamuksen lisääntyessä israelilaiset eivät tyytyneet siihen että heitä kunnioitettiin. He halusivat mieluummin parantaa asemaansa toisten kansojen keskuudessa. Ja tämä mieli johti pakostakin kiusauksiin. Voidakseen laajentaa valloitusretkiään muihinkin maihin Daavid päätti lisätä joukkojaan määräämällä sopivat ikäluokat asevelvollisiksi. Tämä taas edellytti väestönlaskentaa. Tässä kohdin kuninkaan vaikuttimet olivat ylpeät ja kunnianhimoiset. Väkiluvun laskeminen osoittaisi, miten heikko valtakunta oli ollut Daavidin noustessa valtaistuimelle ja miten se oli vahvistunut ja menestynyt hänen hallituskautensa aikana. Ja tämä lisäisi sekä kuninkaan että kansan jo ennestäänkin liiaksi paisunutta itseluottamusta. Raamattu sanoo: “Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.” Israelin hyvinvointi Daavidin hallituskaudella johtui pikemmin Jumalan siunauksesta kuin kuninkaan kyvykkyydestä tai sotajoukkojen voimasta. Mutta valtakunnan sotavoimien lisääminen antaisi ympäröiville valtioille sen käsityksen, että Israelin turvana oli sen sotaväki eikä Herran voima. PJP 734.1

Vaikka Israel olikin ylpeä kansallisesta suuruudestaan, ei siihen suhtauduttu suopeasti, että Daavid suunnitteli niin pitkälle menevää asevelvollisuutta. Aiotut kutsunnat herättivät tyytymättömyyttä, ja siksi pidettiin välttämättömänä sijoittaa sotilas- virkailijoita pappien ja hallitusmiesten tilalle, jotka olivat aikaisemmin suorittaneet väestönlaskennan. Hankkeen tarkoitus oli selvästi teokratian periaatteiden vastainen. Jooabkin vastusti sitä, niin tunnottomaksi kuin hän olikin osoittautunut siihen mennessä. Nyt hän sanoi: “‘Herra lisätköön kansansa, olkoon se kuinka suuri tahansa, satakertaiseksi. Ovathan he, herrani, kuningas, kaikki herrani palvelijoita. Miksi herrani pyytää tätä? Miksi Israel näin joutuisi vikapääksi?’ Kuitenkin kuninkaan sana velvoitti Jooabia, ja niin Jooab lähti ja kierteli koko Israelin. Sitten hän tuli Jerusalemiin.” Kansan laskeminen ei ollut vielä päättynyt, kun Daavid saatiin vakuuttuneeksi synnistään. PJP 734.2

Soimaten itseään hän “sanoi Jumalalle: ‘Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän, mutta anna nyt anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi.’” Seuraavana aamuna profeetta Gaad toi Daavidille sanoman: “Näin sanoo Herra: Valitse itsellesi joko kolme nälkävuotta tahi kolme kuukautta hävitystä ahdistajaisi vainotessa, vihollistesi miekka kintereilläsi, tahi kolmeksi päiväksi Herran miekka ja ruttotauti maahan, Herran enkeli tuottamaan tuhoa koko Israelin alueelle. Katso nyt”, sanoi profeetta, “mitä minä vastaan hänelle joka minut lähetti.” PJP 735.1

Kuningas vastasi: “Minä olen suuressa hädässä. Tahdon langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on sangen suuri; ihmisten käsiin minä en tahdo langeta.” PJP 735.2

Ja niin rutto vaivasi maata ja tuhosi seitsemänkymmentä tuhatta israelilaista. Vitsaus ei ollut ehtinyt vielä pääkaupunkiin asti, “kun Daavid nosti silmänsä ja näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä, kädessänsä paljastettu miekka ojennettuna Jerusalemin yli.” Silloin “lankesivat Daavid ja vanhimmat, säkkeihin verhottuina, kasvoillensa”. Kuningas vetosi Jumalaan Israelin puolesta: “Minähän käskin laskea kansan, ja minä siis olen se, joka olen tehnyt syntiä ja menetellyt pahoin. Mutta nämä minun lampaani, mitä he ovat tehneet? Herra, minun Jumalani, sattukoon sinun kätesi minuun ja minun isäni perheeseen, mutta ei sinun kansaasi, sille vitsaukseksi.” PJP 735.3

Väenlasku oli herättänyt vastalauseita kansan keskuudessa, mutta he syyllistyivät samoihin synteihin, jotka saivat Daavidin toimeenpanemaan sen. Samoin kuin Herra Absalomin synnin takia rankaisi Daavidia, hän Daavidin erehdyksen vuoksi rankaisi Israelia sen synneistä. Tuhoava enkeli oli pysähtynyt Jerusalemin ulkopuolelle. Hän seisoi Moorian vuorella “jebusilaisen Ornanin puimatantereen luona”. Profeetan kehotuksesta Daavid nousi vuorelle, pystytti alttarin Herralle “ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja, ja kun hän huusi Herraa, vastasi Herra tulella, jonka hän lähetti taivaasta polttouhrialttarille”. “Niin Herra leppyi maalle, ja vitsaus taukosi Israelista.” PJP 735.4

Sitä paikkaa, jolle alttari pystytettiin ja jota siitä lähtien tuli aina pitää pyhänä maana, tarjosi Ornan kuninkaalle lahjaksi. Mutta kuningas kieltäytyi sillä tavoin ottamasta sitä vastaan. PJP 735.5

“‘Minä ostan ne sinulta täydestä hinnasta’, hän sanoi, ’sillä minä en ota Herralle sitä, mikä on sinun, enkä uhraa ilmaiseksi saatua polttouhria.’ Niin Daavid antoi Ornanille siitä paikasta kuudensadan sekelin painon kultaa.” Tämä paikka oli muistamisen arvoinen jo siksi, että siinä Aabraham oli rakentanut alttarin uhratakseen poikansa, ja nyt tämä suuri vapautus pyhitti sen. Myöhemmin Salomo valitsi sen rakentamansa temppelin paikaksi. PJP 736.1

Daavidin viimeisiä vuosia synkentämään ilmaantui vieläkin yksi varjo. Hän oli silloin seitsemänkymmenen vuoden ikäinen. Hänen nuoruudenaikaiset vaelluksensa kaikkine vaikeuksineen ja vaaroineen, hänen monet sotansa ja myöhempien vuosiensa huolet ja ahdingot olivat tyystin kuluttaneet hänen voimansa. Vaikka hänen mielensä säilyikin selkeänä ja voimakkaana, hän halusi jo muutoin iän heikentämänä vetäytyä erilleen kaikesta eikä sen vuoksi heti päässyt selville siitä mitä valtakunnassa tapahtui, vaikka nytkin puhkesi kapina aivan valtaistuimen varjossa. Sekin oli seurausta siitä, että Daavid oli isänä ollut niin peräänantava. Tällä kertaa tavoitteli kuninkuutta Adonia, joka olemukseltaan ja ryhdiltään oli “hyvin kaunis mies” mutta periaatteeton ja häikäilemätön. Nuorena häntä ei paljonkaan alistettu kuriin, sillä “hänen isänsä ei koskaan elämässään ollut pahoittanut hänen mieltään sanomalla: ‘Kuinkas sinä noin teet?’” Nyt hän kapinoi Jumalan arvovaltaa vastaan, koska tämä oli määrännyt Salomon kuninkaaksi. Luonnonlahjoiltaan ja uskonnolliselta luonteeltaan Salomo olikin vanhempaa veljeään sopivampi tulemaan Israelin hallitsijaksi, mutta vaikka Jumalan valinnasta oltiin hyvinkin tietoisia, riitti Adoniallekin kannattajia. Jooab, joka oli syyllistynyt moniin rikoksiin, oli tähän saakka pysynyt uskollisena kuninkaalle, mutta nyt hän yhtyi salaliittoon Salomoa vastaan, ja mukaan tuli myös pappi Ebjatar. PJP 736.2

Kapina oli jo kypsynyt; salaliittolaiset olivat kokoontuneet suureen juhlaan aivan kaupungin lähelle julistamaan Adonian kuninkaaksi, mutta muutamat uskolliset saivat ripeällä toiminnallaan heidän hankkeensa ehkäistyksi. Näiden uskollisten johdossa olivat pappi Saadok, profeetta Naatan ja Salomon äiti Batseba. He kertoivat asiasta kuninkaalle ja muistuttivat häntä Jumalan ohjeesta, jonka mukaan Salomon tuli nousta valtaistuimelle Daavidin jälkeen. Tällöin Daavid heti luopui kuninkuudesta Salomon hyväksi, joka heti voideltiin ja julistettiin kuninkaaksi. Näin ehkäistiin salaliittolaisten vallankaappaus. Heidän johtajansa olivat nyt kuolemanrangaistuksen alaisia. Ebjatar sai jäädä henkiin korkean virkansa vuoksi ja koska oli ollut aikaisemmin uskollinen Daavidille, mutta hänet erotettiin ylimmäisen papin virasta, jonka hoito siirrettiin Saadokin suvulle. Myös Jooab ja Adonia saivat jäädä eloon toistaiseksi, mutta Daavidin kuoltua he joutuivat kärsimään rangaistuksen rikoksestaan. Daavidin pojan tuomion täytäntöönpano täydensi sen nelinkertaisen tuomion, joka todisti Jumalan kauhistuneen isän syntiä. PJP 736.3

Hallistuskautensa alusta asti Daavidin mieluisimpia suunnitelmia oli temppelin rakentaminen Herralle. Vaikkei hänen sallittukaan toteuttaa tätä suunnitelmaa, hän oli silti innokkaasti ja tarmokkaasti suorittanut valmisteluja sen hyväksi. Hän oli koonnut suuret määrät kalliita tarveaineita — kultaa, hopeaa, onyks-kiviä ja muita erivärisiä kiviä, marmoria ja arvokkaita puulajeja. Nyt nämä hänen kokoamansa kalliit aarteet oli luovutettava toisille, sillä toisten käsien oli pystytettävä rakennus arkille, Jumalan läsnäolon vertauskuvalle. PJP 737.1

Todetessaan loppunsa lähestyvän kuningas kutsui luokseen Israelin päämiehet ja muita edustavia miehiä valtakunnan kaikista osista saamaan tämän testamenttilahjoituksen hoitoonsa. Hän halusi ilmoittaa heille viimeisen tahtonsa ja saada heidät yhtymään ja tukemaan tätä suurta työtä, kunnes se saataisiin tehdyksi. Tätä siirtoa hänen ei odotettu voivan tehdä henkilökohtaisesti ruumiillisen heikkoutensa vuoksi, mutta Jumala innoitti häntä, ja tavallista innokkaammin ja voimakkaammin hän saattoi nyt viimeistä kertaa puhua kansalleen. Hän kertoi heille, miten hän itse oli halunnut rakentaa temppelin, mutta Jumala oli käskenyt uskoa tämän työn hänen pojalleen Salomolle. Ja Jumala oli vakuuttanut: “Sinun poikasi Salomo on rakentava minun temppelini ja esikartanoni; sillä minä olen valinnut hänet pojakseni ja minä olen oleva hänen isänsä. Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa iankaikkisesti, jos hän on luja ja pitää minun käskyni ja oikeuteni, niinkuin hän nyt tekee.” Ja Daavid jatkoi: “Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan, läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen: Noudattakaa ja tutkikaa kaikkia Herran, Jumalanne, käskyjä, että saisitte pitää omananne tämän hyvän maan ja jättäisitte sen perinnöksi lapsillenne teidän jälkeenne ikuisiksi ajoiksi.” PJP 737.2

Daavid oli oppinut omasta kokemuksestaan, miten kova on Jumalasta eroavan polku. Hän oli tuntenut lain rikkomisen tuomion ja korjannut rikkomisen satoa. Sisimmässään hän tunsi syvää huolta siitä, että Israelin johtajat olisivat uskollisia Jumalalle ja että Salomo noudattaisi Jumalan lakia ja kaihtaisi niitä syntejä, jotka olivat heikentäneet hänen isänsä arvovaltaa, katkeroittaneet hänen elämänsä ja tuottaneet häpeää Jumalalle. Daavid tiesi, että Salomo joutuisi korkeassa asemassaan varmasti kiusauksiin, joiden vastustaminen vaatii sydämen nöyryyttä, jatkuvaa luottamusta Jumalaan ja herpaantumatonta valvomista, sillä tällaisia huomattuja henkilöitä vastaan saatana erikoisesti sinkoaa vasamansa. Kääntyen poikaansa päin, joka jo oli tunnustettu hänen seuraajakseen kuninkaana, Daavid sanoi: “Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti. Katso siis eteesi, sillä Herra on valinnut sinut rakentamaan temppelipyhäkön. Ole luja ja ryhdy työhön.” PJP 738.1

Daavid antoi Salomolle yksityiskohtaiset ohjeet temppelin rakentamisesta sekä mallit joka osasta ja kaikista palveluksessa tarvittavista välineistä, sen mukaan kuin Jumala oli häntä neuvonut. Salomo oli vielä nuori ja arkaili raskasta vastuuta, mikä liittyi temppelin rakentamiseen ja Jumalan kansan hallitsemiseen. Siksi Daavid sanoi pojalleen: “Ole luja ja rohkea ja ryhdy työhön, älä pelkää äläkä arkaile, sillä Herra Jumala, minun Jumalani, on oleva sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua.” PJP 738.2

Sitten Daavid vetosi jälleen seurakuntaan: “Minun poikani Salomo, ainoa Jumalan valittu, on nuori ja hento, ja työ on suuri, sillä tämä linna ei ole aiottu ihmiselle, vaan Herralle Jumalalle.” Ja hän jatkoi: “Sentähden minä olen kaikin voimin hankkinut Jumalani temppeliä varten — — ”, ja hän luetteli kaikki kokoamansa tarveaineet, ja lisäsi: “Koska minun Jumalani temppeli on minulle rakas, minä vielä luovutan omistamani kullan ja hopean Jumalani temppeliä varten, kaiken lisäksi, minkä olen pyhäkköä varten hankkinut: kolmetuhatta talenttia kultaa, Oofirin kultaa, ja seitsemäntuhatta talenttia puhdistettua hopeata huoneitten seinien silaamiseksi.” “Tahtooko kukaan muu”, hän kysyi niiltä jotka olivat tulleet tuomaan runsaita lahjojaan, “tänä päivänä tuoda vapaaehtoisesti, täysin käsin, lahjoja Herralle?” PJP 738.3

Vetoomukseen vastattiin auliisti: “Silloin tulivat vapaaehtoisesti perhekunta-päämiehet, Israelin sukukuntien ruhtinaat, tuhannen- ja sadanpäämiehet ja kuninkaan töiden ylivalvojat. Ja he antoivat Jumalan temppelissä tehtäviin töihin viisi tuhatta talenttia ja kymmenentuhatta dareikkia kultaa, kymmenentuhatta talenttia hopeata, kahdeksantoista tuhatta talenttia vaskea ja satatuhatta talenttia rautaa. Ja jolla oli hallussaan jalokiviä, antoi ne Herran temppelin aarteisiin. Ja kansa iloitsi heidän alttiudestaan, sillä he antoivat ehyellä sydämellä vapaaehtoiset lahjansa Herralle; ja kuningas Daavid oli myös suuresti iloissansa.” PJP 739.1

“Ja Daavid kiitti Herraa koko seurakunnan läsnäollessa; Daavid sanoi: ‘Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi. Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi. Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi. Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet. Sillä me olemme muukalaisia ja vieraita sinun edessäsi, niinkuin kaikki meidän isämmekin; niinkuin varjo ovat meidän päivämme maan päällä eikä ole, mihin toivonsa panna. Herra, meidän Jumalamme, kaikki tämä runsaus, jonka me olemme hankkineet rakentaaksemme temppelin sinulle, sinun pyhälle nimellesi, on sinun kädestäsi, ja sinun on kaikki tyynni. Ja minä tiedän, Jumalani, että sinä tutkit sydämen ja mielistyt vilpittömyyteen. PJP 739.2

“Vilpittömällä sydämellä minä olen antanut kaikki nämä vapaaehtoiset lahjat, ja nyt minä olen ilolla nähnyt, kuinka sinun täällä oleva kansasi on antanut sinulle vapaaehtoiset lahjansa. Herra, meidän isäimme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä tällaisina ainiaan kansasi sydämen ajatukset ja aivoitukset ja ohjaa heidän sydämensä puoleesi. Ja anna minun pojalleni Salomolle ehyt sydän noudattamaan sinun käskyjäsi, todis- tuksiasi ja säädöksiäsi, toimittamaan kaikki tämä ja rakentamaan tämä linna, jota varten minä olen valmistuksia tehnyt. Sitten Daavid sanoi kaikelle seurakunnalle: ‘Kiittäkää Herraa, Jumalaanne.’ Ja kaikki seurakunta kiitti Herraa, isiensä Jumalaa, ja he kumartuivat maahan ja osoittivat kunniaa Herralle.” Innokkaan auliisti kuningas oli koonnut runsaasti tarveaineita temppelin rakentamista ja koristelua varten. Hän oli säveltänyt kauniita ylistyslauluja, jotka vastaisina vuosina kaikuisivat sen pihoilla. Ja nyt hän iloitsi Jumalassa, kun sukukuntien päämiehet ja Israelin ruhtinaat niin jalosti vastasivat hänen vetoomukseensa ja tarjoutuivat ryhtymään käsillä olevaan työhön. Ja kun he osoittivat palvelualttiuttaan, he olivat valmiit tekemään enemmänkin. He uhrasivat omaisuudestaan runsaita lahjoja aarteistoon. Daavid oli tuntenut syvästi olevansa arvoton kokoamaan tarveaineita Jumalan huonetta varten, ja siksi hän iloitsi tästä valtakuntansa päämiesten uskollisuuden ilmauksesta ja auliista vastauksesta vetoomukseen, kun he vapaaehtoisesti uhrasivat kalliit lahjansa Herralle ja itsekin pyhittäytyivät hänen palvelukseensa. Mutta yksin Jumala oli aikaansaanut tämän asenteen kansassaan. Häntä tuli ylistää eikä ihmistä. Hän oli suonut kansalleen maan runsaita antimia, ja hänen Henkensä oli tehnyt sen halukkaaksi tuomaan kalleuksiaan temppeliä varten. Kaikki oli Herralta; ellei hänen rakkautensa olisi liikuttanut kansan mieltä, olisivat kuninkaan yritykset olleet turhia, eikä temppeliä olisi koskaan saatu rakennetuksi. PJP 740.1

Kaikki se mitä Jumala niin anteliaasti suo ihmiselle, kuuluu silti hänelle. Jumala on pannut maahan paljon arvokasta ja kaunista, ja hän antaa sen kaiken ihmisten käyttöön koetellakseen heitä — saadakseen nähdä kuinka syvästi he rakastavat häntä ja arvostavat hänen ante j aan. Olkoon sitten kysymys rikkauden tai älyn lahjoista, ne tulee kaikki tuoda vapaaehtoisena uhrina Jeesukselle, ja sanokoon niiden tuoja Daavidin tavoin: .”Kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet.” PJP 740.2

Tuntiessaan kuoleman lähestyvän Daavid ajatteli yhä huolekkaasti Salomoa ja Israelin valtakuntaa, jonka hyvinvointi pakostakin riippui niin suuresti sen kuninkaan uskollisuudesta. Hän käski “poikaansa Salomoa sanoen: ‘Minä menen kaiken maailman tietä; ole luja ja ole mies. Ja noudata Herran, Jumalasi, määräyksiä, niin että vaellat hänen teitänsä ja noudatat hänen säädöksiänsä, käskyjänsä, oikeuksiansa ja todistuksiansa, — — että menestyisit kaikessa, mitä teet, ja kaikkialla, minne käännyt; että Herra täyttäisi tämän sanansa, jonka hän minusta puhui: “Jos sinun poikasi pitävät vaarin teistänsä, niin että vaeltavat minun edessäni uskollisesti, kaikesta sydämestänsä ja kaikesta sielustansa, niin on mies sinun suvustasi aina oleva Irae- lin valtaistuimella”’” (1 Kun. 2: 1—4). PJP 741.1

“Daavidin viimeiset sanat”, jotka on merkitty muistiin, ovat laulu — laulu josta henkii luottamusta, ylevää periaatetta ja kuolematonta uskoa: PJP 741.2

“Näin puhuu Daavid, lisäin poika,
näin puhuu korkealle korotettu mies,
Jaakobin Jumalan voideltu,
ihana Israelin ylistysvirsissä:
‘Herran Henki on puhunut minulle: — —
Joka hallitsee ihmisiä vanhurskaasti,
joka hallitsee Jumalan pelossa,
hän on niinkuin huomenhohde auringon noustessa
pilvettömänä aamuna,
kun maa kirkkaassa valossa vihannoi sateen jälkeen.’
Eikö minun sukuni ole näin Jumalan edessä?
Sillä hän on tehnyt minun kanssani iankaikkisen liiton,
kaikin puolin taatun ja vakaan.
Hän antaa versoa minulle kaiken autuuden ja kaiken ilon.” 2 Sam. 23: 1—5. PJP 741.3

Daavid oli langennut syvälle, mutta syvä oli myös hänen katumuksensa, palava hänen rakkautensa ja vahva hänen uskonsa. PJP 741.4

Hänelle oli annettu paljon anteeksi, ja siksi hän rakasti paljon (Luuk. 7: 47). PJP 742.1

Daavidin psalmit kertovat laajasta kokemuksesta, syyllisyydentunnon ja itsesyytösten syvyyksistä aina ylevään uskoon ja läheiseen seurusteluun Jumalan kanssa. Hänen elämänsä vaiheet osoittavat, että synnistä voi koitua vain häpeää ja ikävyyksiä mutta että Jumalan rakkaus ja armo voivat yltää alhaisim- piin syvyyksiinkin ja että usko kohottaa katuvan sielun osallistumaan Jumalan omien lapseksiotosta. Kaikista Jumalan sanan sisältämistä vakuutuksista se on voimakkaimpia todistuksia hänen uskollisuudestaan, oikeamielisyydestään ja armoliitostaan. PJP 742.2

Ihminen “pakenee kuin varjo eikä pysy”, “mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti”. “Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille, niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä” (Job 14: 2; Jes. 40: 8; Ps. 103: 17,18). PJP 742.3

“Kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti” (Saarn. 3: 14). Jumala antoi Daavidille ja hänen suvulleen suurenmoisia lupauksia, jotka ulottuvat kaukaisiin aikoihin ja täyttyvät lopullisesti Kristuksessa. Herra julisti: PJP 742.4

“Olen palvelijalleni Daavidille vannonut: — — minun käteni on lujasti tukeva häntä, minun käsivarteni on häntä vahvistava. — — Minun uskollisuuteni ja armoni on hänen kanssansa, ja minun nimessäni kohoaa hänen sarvensa. Minä asetan hänen kätensä vallitsemaan merta ja virtoja hänen oikean kätensä. Hän kutsuu minua: ‘Sinä olet minun isäni, sinä minun Jumalani ja pelastukseni kallio.’ Ja minä asetan hänet esikoiseksi, maan kuninkaista korkeimmaksi. Minä säilytän armoni hänelle iankaikkisesti, ja minun liittoni hänen kanssaan on luja” (Ps. 89: 4—29). PJP 742.5

“Minä annan hänen jälkeläistensä säilyä iäti
ja hänen valtaistuimensa niin kauan, kuin taivaat pysyvät.” Ps. 89: 30. PJP 742.6

“Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen,
pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan.
Niin he pelkäävät sinua, niin kauan kuin aurinko paistaa
ja kuu kumottaa, polvesta polveen. — — PJP 742.7

Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa,
ja rauha on oleva runsas
siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.
Hallitkoon hän merestä mereen
ja Eufrat-virrasta maan ääriin saakka.— —
Pysyköön hänen nimensä iankaikkisesti,
ja versokoon hänen nimensä, niin kauan kuin aurinko
paistaa.
Hänessä he itseänsä siunatkoot,
ja kaikki kansakunnat ylistäkööt häntä onnelliseksi.” Ps. 72: 4—8,17. PJP 743.1

“Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” “Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Jes. 9: 5; Luuk. 1: 32,33). PJP 743.2