SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Protestanttisuuden ydin

Selitys oli annettu. Se oli painettu tuhansien muistiin ja kirjoitettu taivaan kirjoihin, joista ihmisyritys ei voinut sitä poistaa. Koko evankelinen Saksa hyväksyi vastalauseen uskonsa ilmauksena. Kaikkialla ihmiset näkivät tässä selityksessä lupauksen uudesta ja paremmasta ajasta. Eräs ruhtinaista sanoi Speierin protestanteille: “Säilyttäköön Kaikkivaltias, joka on antanut teille armoa tunnustaa voimallisesti, vapaasti ja pelottomasti, teidät tässä kristillisessä lujuudessa iankaikkisuuden päivään asti.”^184Ibid. ST 202.2

Jos uskonpuhdistus, saavutettuaan jonkin verran menestystä, olisi mukautunut olosuhteiden mukaan, päästäkseen maailman suosioon, se olisi ollut uskoton Jumalalle ja itselleen ja olisi siten varmistanut oman häviönsä. Näiden jalojen uskonpuhdistajien kokemus antaa opetuksen kaikille tuleville ajoille. Tapa, jolla saatana toimii Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan, ei ole muuttunut. Raamatun asettamista elämän ohjeeksi hän vastustaa nyt yhtä paljon kuin kuudennellatoistakin vuosisadalla. Meidän aikanamme on paljon poikettu sen opeista ja kehotuksista, ja on tarpeen palata protestanttien suureen periaatteeseen: Raamattu ja ainoastaan Raamattu uskon ja elämän ohjeeksi. Saatana koettaa yhä kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla hävittää uskonnonvapauden. Se antikristillinen valta, jonka protestantit Speierissa hylkäsivät, koettaa nyt uudistunein voimin saattaa entiselleen menettämänsä valta- aseman. Sama järkkymätön uskollisuus Jumalan sanalle, jota osoitettiin tuossa uskonpuhdistuksen ratkaisevassa vaiheessa, on uskonpuhdistuksen ainoa toivo meidänkin aikanamme. ST 202.3

Näkyi merkkejä protestantteja uhkaavasta vaarasta, mutta oli myös merkkejä siitä, että Jumala oli ojentanut kätensä suojelemaan uskollisia. Näihin aikoihin “Melanchthon vei kiireesti ystävänsä, Simon Grynaeuk- sen Speierin katuja pitkin Reinin rantaan ja kehotti häntä menemään virran yli. Kun Grynaeus ihmetteli sellaista kiirettä, kertoi Melanchthon, että eräs vakavan ja juhlallisen näköinen, tuntematon, vanha mies oli ilmestynyt hänen eteensä ja sanonut, että Ferdinand oli sinä hetkenä lähettänyt oikeudenpalvelijat vangitsemaan Simon Grynaeuksen. Päivällä Grynaeus oli loukkaantunut Faberin, erään johtavan katolisen tohtorin saamasta ja saaman päätyttyä nuhdellut häntä ‘joidenkin inhoit-tavien harhaoppien’ puolustamisesta. Faber oli kätkenyt vihansa, mutta mennyt välittömästi kuninkaan luo, jonka hän oli saanut antamaan käskyn vangita tuo kiusallinen Heidelbergin professori. Melanchthon piti varmana, että Jumala oli pelastanut hänen ystävänsä lähettämällä yhden pyhistä enkeleistään varoittamaan häntä. ST 203.1

Hievahtamatta paikaltaan Melanchthon viipyi rannalla, kunnes Reinin vesi erotti Grynaeuksen hänen vainoojistaan. Nähdessään ystävänsä vastakkaisella rannalla hän huusi: ‘Viimeinkin hänet on temmattu niiden kidasta, jotka janoavat hänen viatonta vertaan.’ Palattuaan kotiinsa Melanchthon sai kuulla, että oikeudenpalvelijat olivat Grynaeusta etsiessään perusteellisesti tarkastaneet koko talon.”^185Ibid. ST 203.2