SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Augsburgin tunnustus

Uskonpuhdistus oli saava osakseen enemmän huomiota maan mahtavien puolelta. Kuningas Ferdinand oli kieltäytynyt kuulemasta evankelisia ruhtinaita, mutta he saivat tilaisuuden esittää asiansa keisarin sekä koolle kutsuttujen kirkon ja valtion arvohenkilöiden edessä. Tasoittaakseen valtakuntaa häiritseviä erimielisyyksiä Kaarle V kutsui Speierin vastalauseen jälkeen heti Seuraavana vuonna valtiopäivät koolle Augsburgiin, ilmoittaen aikovansa henkilökohtaisesti johtaa niitä. Sinne kutsuttiin myöskin protestanttien johtajat. ST 203.3

Suuret vaarat uhkasivat uskonpuhdistusta, mutta sen puolustajat jättivät nytkin asiansa Jumalan käteen, luvaten olla evankeliumille uskollisia. Saksin vaaliruhtinasta kehottivat hänen neuvonantajansa pysymään poissa valtiopäiviltä. He sanoivat keisarin vaativan ruhtinaita olemaan läsnä, vetääkseen heidät paulaan. “Eikö aseteta kaikkea alttiiksi vaaralle, jos sulkeudutaan kaupungin muurien sisälle mahtavan vihollisen kanssa?” he kysyivät. Mutta toiset selittivät uljaasti: “Pysykööt ruhtinaat vain rohkeina, ja Jumalan asia on pelastettu.” “Jumala on uskollinen; hän ei hylkää meitä”^{186Emt. 14. kirja, 2. luku.}, sanoi Luther. Vaaliruhtinas seurueineen lähti Augsburgiin. Kaikki tunsivat häntä uhkaavat vaarat, ja useat matkustivat alakuloisina ja huolestuneina. Mutta Luther, joka saattoi heitä Koburgiin asti, vahvisti heidän horjuvaa uskoaan laulamalla tällä matkalla kirjoittamansa virren: “Jumala ompi linnamme”. Innoittavien sävelten kaikuessa moni tuskallinen aavistus haihtui ja moni raskautettu sydän keventyi. ST 204.1

Uskonpuhdistusta puolustavat ruhtinaat olivat päättäneet antaa valtiopäiville selityksen mielipiteistään järjestelmällisessä muodossa ja Raamatun todistuksilla varustettuna. Tämän selityksen laatiminen oli annettu Lutherin, Melanchthonin ja heidän apulaistensa tehtäväksi. Protestantit olivat hyväksyneet selityksen uskonsa oikeana kuvauksena ja he kokoontuivat kirjoittamaan nimensä tähän tärkeään asiakirjaan. Se oli juhlallinen ja koetteleva hetki. Uskonpuhdistajat pitivät tärkeänä, ettei heidän asiaansa sekoitettaisi poliittisiin kysymyksiin. Heidän mielestään uskonpuhdistus ei saanut käyttää muuta vaikutusvaltaa, kuin sitä, mikä johtuu Jumalan sanasta. Kun kristityt ruhtinaat astuivat esille alle- kirjoittaakseen tunnustuksen, Melanchthon tuli väliin, sanoen: “Näiden asiain esittäminen kuuluu teologeille ja papeille; varatkaamme maan mahtavien arvovalta muille asioille.” “Jumala varjelkoon teitä sulkemasta minua pois”, vastasi Saksin vaaliruhtinas Juhana. “Minä olen päättänyt tehdä sen, mikä on oikein, olematta levoton kruununi suhteen. Minä toivon saavani tunnustaa Herraa. Minun vaaliruhtinashattuni ja kärpännahkaviittani eivät ole minulle niin kallisarvoisia kuin Jeesuksen Kristuksen risti.” Tämän sanottuaan hän kirjoitti nimensä tunnustuksen alle. Eräs toinen ruhtinas sanoi kynään tarttuessaan: “Minä olen valmis luopumaan omaisuudestani ja elämästäni, jos Herrani Jeesuksen Kristuksen kunnia sitä vaatii. Mieluummin luovun alamaisistani ja valtioistani, mieluummin jätän isieni maan sauva kädessä, kuin omaksun jonkin muun opin kuin sen, joka on tässä tunnustuksessa.” ^{187Emt. 14. kirja, 6. luku.}Sellainen usko ja rohkeus oli näillä Jumalan miehillä. ST 204.2