SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Wartburgin vanki

Pian sen jälkeen, kun Luther oli poistunut Wormsista, paavin kannattajat saivat keisarin antamaan julistuksen häntä vastaan. Tässä julistuksessa sanottiin, että Luther oli “saatana ihmishahmossa, puettuna munkkikaapuun”.^{130D'Aubigne, mt. 7. kirja, 11. luku.}Siinä määrättiin, että suojelusajan päätyttyä oli heti ryhdyttävä toimenpiteisiin munkin työskentelyn lopettamiseksi. Kukaan ei saanut pitää häntä luonaan eikä antaa hänelle ruokaa tai juomaa. Häntä ei saanut auttaa eikä rohkaista sanoin tai teoin, julkisesti tai salaa. Hänet oli pidätettävä, missä hyvänsä hänet tavattaisiin, ja luovutettava viranomaisille. Hänen kannattajansakin oli vangittava ja heidän omaisuutensa takavarikoitava. Hänen kirjoituksensa tuli hävittää, ja lopuksi ulotettiin julistuksessa mainitut rangaistukset kaikkiin, jotka uskaltaisivat toimia vastoin sen määräyksiä. Saksin vaaliruhtinas ja Lutheria eniten suosivat ruhtinaat olivat poistuneet Wormsista kohta Lutherin lähdön jälkeen, ja valtiopäivät vahvistivat keisarin määräyksen. Paavin kannattajat riemuitsivat. He pitivät uskonpuhdistuksen kohtaloa sinetöitynä. ST 167.2

Jumala oli valmistanut palvelijalleen pakotien tänä vaaran hetkenä. Valpas silmä oli seurannut Lutherin liikkeitä, ja jalo uskollinen sydän oli suunnitellut hänen pelastumistaan. Oli selvää, ettei Rooma tyytyisi vähempään kuin hänen kuolemaansa. Vain piilottamalla oli mahdollista estää hänet joutumasta jalopeuran kitaan. Jumala antoi Saksin Fredri- kille viisautta suunnitelman keksimiseen uskonpuhdistajan pelastamiseksi. Uskollisten ystävien avulla vaaliruhtinas toteutti suunnitelmansa ja kätki Lutherin täydellisesti sekä ystäviltä että vihollisilta. Kotimatkallaan uskonpuhdistaja otettiin kiinni, erotettiin seuralaisistaan ja vietiin kiireesti metsän läpi Wartburgin yksinäiseen vuorilinnaan. Sekä hänen kiinniottamisensa että piilopaikkansa salattiin niin huolellisesti, ettei Fredrik itsekään pitkään aikaan tiennyt, mihin hänen suojattinsa oli viety. Tällä tietämättömyydellä oli tarkoitus. Niin kauan kuin vaali- ruhtinas ei tiennyt Lutherin olinpaikkaa, ei hän voinut sitä maistakaan. Hän hankki varmuuden siitä, että uskonpuhdistaja oli turvassa, ja tyytyi tähän tietoon. ST 167.3

Kevät, kesä ja syksy kuluivat. Tuli talvi ja Luther oli yhä vankina. Aleander ja hänen puoluelaisensa riemuitsivat siitä, että evankeliumin valo näytti olevan sammumaisillaan. Mutta todellisuudessa uskonpuhdistaja täytti lamppuaan totuuden varastohuoneesta saamallaan öljyllä, ja sen valo tuli loistamaan entistä kirkkaampana. ST 168.1

Varmassa turvapaikassaan Wartburgin linnassa Luther nautti osakseen tulleesta ystävällisyydestä ja iloitsi jonkin aikaa siitä, että oli päässyt vapaaksi taistelun levottomuudesta ja kuumuudesta. Mutta hiljaisuuden ja levon antama tyydytys ei kestänyt kauan. Toimeliaaseen elämään ja vakavaan taisteluun tottuneena hänen oli vaikea olla toimettomana. Noina syrjässä olon päivinä tuli hänen mieleensä seurakunnan tila, ja hän huusi epätoivoisena: “Voi! Näinä hänen vihansa viimeisinä päivinä ei ole ketään seisomassa Herran edessä ja muurina suojelemassa Israelia!”^{131Emt. 9. kirja, 2. luku.}Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät häneen itseensä, ja hän pelkäsi että häntä pidettäisiin pelkurina, kun oli vetäytynyt pois taistelusta. Lisäksi hän syytti itseään velttoudesta ja itsekkyydestä. Kuitenkin hän samaan aikaan suoritti suuremman työmäärän kuin näytti olevan mahdollista yhdelle ihmiselle. Hänen kynänsä ei ollut koskaan joutilaana. Kun hänen vihollisensa iloitsivat siitä, että olivat saaneet hänet vaikenemaan, he hämmästyksekseen näkivät selviä todisteita hänen jatkuvasta toiminnastaan. Hänen kynästään lähteneitä kirjasia levisi yli koko Saksan. Hän teki myös hyvin tärkeän palveluksen kansalleen sillä, että hän käänsi Uuden testamentin saksan kielelle. Kallioiselta Patmokseltaan hän melkein koko vuoden julisti evankeliumia ja ruoski aikansa syntejä ja erehdyksiä. ST 168.2

Mutta Jumala ei ollut vienyt palvelijaansa pois julkisen elämän näyttämöltä ainoastaan suojellakseen häntä vihollisten kiukulta ja antaakseen hänelle rauhallisen ajan tärkeitä töitä varten. Oli saatava vieläkin arvokkaampia tuloksia. Vuorella olevan turvapaikkansa yksinäisyydessä Luther oli erotettuna maallisesta avusta ja ihmisten ylistyksestä. Hän säilyi siten ylpeydeltä ja itseluottamukselta, jotka niin usein seuraavat menestystä. Kärsimyksen ja nöyryytyksen kautta hän valmis tui jälleen turvallisesti liikkumaan niissä huimaavissa korkeuksissa, joihin hänet oli niin äkillisesti nostettu. ST 168.3

Kun ihmiset iloitsevat siitä vapaudesta, jonka totuus heille tuottaa, he ovat taipuvaiset korottamaan niitä henkilöitä, joita Jumala on käyttänyt erheiden ja taikauskon kahleiden murtamiseen. Saatana koettaa kääntää ihmisten ajatukset ja rakkauden pois Jumalasta ja kiinnittää ne inhimillisiin välikappaleihin. Hän johtaa heitä kunnioittamaan työ- asetta ja unohtamaan sen käden, joka ohjaa kaikki elämän tapahtumat. Liian usein uskonnolliset johtajat, joita siten ylistetään ja kunnioitetaan, unohtavat riippuvaisuutensa Jumalasta ja alkavat luottaa itseensä. Tästä taas seuraa, että he koettavat hallita ihmisten mieliä ja omiatuntoja, varsinkin kun ihmisillä on taipumus luottaa heihin, sen sijaan että luottaisivat Jumalan sanaan. Uskonpuhdistustyö hidastuu usein sentähden, että sen kannattajat suosivat tällaista henkeä. Jumala tahtoi varjella uskonpuhdistusta tältä vaaralta. Hän toivoi, että tähän työhön tulisi, ei ihmisen, vaan Jumalan leima. Ihmisten katseet olivat kääntyneet Lutheriin, jota he pitivät totuuden selittäjänä. Hänet siirrettiin syrjään, jotta kaikkien katseet kiintyisivät Luojaan, totuuden ikuiseen alkulähteeseen. ST 169.1