SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

“Peruuta, peruuta”

Ainoa vastaus oli: “Peruuta, peruuta!” Uskonpuhdistaja näytti, että hänen kantansa perustui Raamattuun ja sanoi päättävästi, ettei hän voinut luopua totuudesta. Lähettiläs, kykenemättä vastaamaan Lutherin esittämiin todisteihin, syyti häntä vastaan moitteita, ivaa ja imartelua, höystettynä perimätiedosta ja kirkko-isien lausunnoista lainatuilla otteilla, niin että uskonpuhdistaja ei saanut sananvuoroa. Kun Luther näki, että oli täysin hyödytöntä jatkaa kokousta tällä tavalla, hän pyysi saada esittää vastauksensa kirjallisesti, mikä hänelle lopulta vastenmielisesti myönnettiinkin. ST 138.3

Eräälle ystävälleen hän kirjoitti: “Tällaisesta menettelystä koituu ahdistetulle kaksinkertainen etu: ensiksi voi sen, mikä on kirjoitettu, antaa toisten arvosteltavaksi; toiseksi on parempi tilaisuus herättää pelkoa, jos ei omaatuntoa, röyhkeässä ja lavertelevassa itsevaltiaassa, joka muutoin voittaisi röyhkeällä kielellään.”^{80Martyn, The Life and Times of Luther, ss. 271, 272.} ST 139.1

Seuraavassa kohtaamisessa Luther esitti suppean, selvän ja voimakkaan selostuksen mielipiteistään, jotka hän sitovasti perusteli useilla Raamatun teksteillä. Luettuaan kirjoittamansa selostuksen kovalla äänellä hän ojensi sen kardinaalille, joka kuitenkin halveksivasti heitti sen syrjään, väittäen siinä olevan vain tyhjiä sanoja ja asiaankuulumattomia lainauksia. Täynnä intoa Luther tällöin kävi käsiksi ylpeän prelaatin esittämiin perimätietoihin ja kirkon oppeihin ja kumosi täydellisesti hänen julkeat otaksumansa. ST 139.2

Kun prelaatti näki Lutherin todistelun vastustamattomaksi, hän menetti kokonaan itsehillintänsä ja huusi vihoissaan: “Peruuta! tai minä lähetän sinut Roomaan niiden tuomarien eteen, jotka ovat saaneet tehtäväkseen sinun asiasi tutkimisen. Minä julistan pannaan sinut, puolue- laisesi ja kaikki, jotka nyt tai vastedes sinua suosivat ja erotan heidät kirkosta.” Lopuksi hän sanoi ylpeästi ja vihaisesti: “Peruuta, tai älä koskaan enää tule näkyviini.”^{81D'Aubigne, 4. kirja, 8. luku.} ST 139.3

Uskonpuhdistaja poistui heti ystäviensä seurassa ja ilmaisi siten selvästi, ettei häneltä voinut odottaa mitään peruutusta. Tätä ei kardinaali ollut tarkoittanut. Hän oli kuvitellut ankaruudella saavansa Lutherin alistumaan. Jäätyään yksin puoluelaistensa kanssa hän katsoi milloin toiseen, milloin toiseen, äärimmilleen harmistuneena suunnitelmiensa odottamattomasta epäonnistumisesta. ST 139.4

Lutherin menettely tässä tilaisuudessa johti hyviin tuloksiin. Läsnä olevalla suurella joukolla oli tilaisuus verrata näitä kahta miestä toisiinsa ja arvostella sekä heidän ilmaisemaansa henkeä että heidän näkökanto- jensa kestävyyttä ja totuudenmukaisuutta. Mikä huomattava vastakohta! Uskonpuhdistajan esiintyminen oli suoraa, vaatimatonta ja varmaa. Häntä tuki Jumalan voima, sillä hänellä oli totuus puolellaan. Paavin edustaja oli omahyväinen, käskevä, ylpeä ja kohtuuton. Vaikka hänellä ei ollut ainoatakaan Raamattuun perustuvaa todistetta, hän huusi kiihkeästi: “Peruuta, muuten lähetän sinut Roomaan rangaistavaksi.” ST 139.5