SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Kallein aarre

Samalla kuin valdolaiset pitivät Herran pelkoa viisauden alkuna, he näkivät, että mielen avartamiseksi ja käsityskyvyn elvyttämiseksi olivat yhteys maailman kanssa, ihmistieto ja toimelias elämä tärkeitä asioita. Heidän vuoristossa olevista kouluistaan lähetettiin muutamia oppilaita korkeampiin oppilaitoksiin Ranskan ja Italian kaupunkeihin, missä tutkimusta, ajattelua ja havainnontekoa varten oli laajempi kenttä kuin heidän kotiseudullaan alppien keskellä. Näin lähetetyt nuoret joutuivat alttiiksi kiusauksille, he näkivät paheita, he kohtasivat saatanan salakavalia asiamiehiä, jotka tyrkyttivät heille mitä petollisimpia harhaoppeja ja vaarallisimpia erehdyksiä. Mutta heidän kasvatuksensa oli lapsuudesta lähtien ollut sellaista, joka valmisti heitä kohtaamaan kaikkea tätä. ST 76.1

Kouluissa, joihin he menivät, he eivät saaneet uskoa salaisuuksiaan kellekään. Heidän vaatteensa olivat siten valmistetut, että he voivat niihin kätkeä suurimman aarteensa, Raamatun arvokkaat käsikirjoitukset. Näitä, kuukausien ja vuosien työn hedelmiä, he kuljettivat mukanaan, ja milloin vain voivat, epäluuloja herättämättä, he asettivat niitä varovasti sellaisten kulkupaikoille, joiden sydämet näyttivät avoimilta totuudelle. Äidin polvelta alkaen valdolaisnuorisoa kasvatettiin tämä tarkoitus näköpiirissä. He ymmärsivät tehtävänsä ja suorittivat sen uskollisesti. Näissä oppilaitoksissa voitettiin käännynnäisiä oikealle uskolle, ja usein huomattiin sen periaatteiden tunkeutuvan läpi koko koulun. Kuitenkaan eivät paavilliset johtajat voineet tarkimmallakaan tutkimisella saada selville, mistä tämä niinkutsuttu turmiollinen kerettiläisyys oli saanut alkunsa. ST 76.2

Kristuksen henki on lähetyshenki. Uudistetun sydämen ensimmäinen vaikutin on viedä myös toisia Vapahtajan luo. Sellainen oli valdolaiskristittyjen henki. He tunsivat Jumalan vaativan heiltä enemmän kuin vain totuuden säilyttämisen puhtaana heidän omissa seurakunnissaan. Heillä oli vakava vastuu siitä, että antoivat valonsa loistaa pimeydessä oleville. Jumalan sanan valtavalla voimalla he koettivat murtaa Rooman asettamat kahleet. Valdolaisten papit oli harjoitettu lähetyssaarnaajiksi vaatimalla, että jokaisen papiksi aikovan oli ensin hankittava kokemusta evankelistana. Jokaisen oli palveltava kolme vuotta jollakin lähetyskentällä ennenkuin sai hoitoonsa kotiseudulla olevan seurakunnan. Tämä palvelus, joka alussa vaati itsensäkieltämistä ja uhrausta, oli sopivaa valmistusta seurakunnan kaitsijan elämään noina ihmisten mieliä koettelevina aikoina. Nuoret, jotka vihittiin pyhään virkaan, eivät nähneet edessään maallista rikkautta ja kunniaa, vaan työteliään ja vaaroille alttiin elämän, kenties myös marttyyrin kohtalon. Lähetyssaarnaajat lähtivät kaksittain, kuten Jeesus lähetti opetuslapsensa. Jokaisen nuoren miehen työtoverina oli yleensä vanhempi, kokenut mies, jonka johdon alaisena hän toimi. Vanhempi oli vastuussa nuoremman harjoittamisesta, ja nuoremman tuli noudattaa vanhemman antamia ohjeita. Nämä työtoverit eivät aina olleet yhdessä, mutta usein kohtasivat toisensa, voidakseen yhdessä rukoilla ja neuvotella ja siten vahvistaa toisiaan liskossa. ST 77.1

Jos he olisivat tehneet tunnetuksi lähetyksensä tarkoituksen, olisi työ varmasti epäonnistunut; sen tähden he huolellisesti kätkivät todellisen asemansa. Jokainen saarnaaja oli oppinut jonkin liiketoimen tai ammatin, ja lähetyssaarnaajat suorittivat työnsä jonkin maallisen toimen suojassa. Yleensä he valitsivat kauppiaan tai kaupustelijan uran. He kuljettivat mukanaan silkkikankaita, jalokiviä ja muita tavaroita, joita siihen aikaan oli vaikea saada muualta kuin kaukaisilta markkinapaikoilta, ja heidät otettiin halukkaasti vastaan kauppiaina kun taas lähetyssaarnaajina heitä olisi ylenkatsottu. ^{18Wylie, mt. 1. kirja, 7. luku.}Heidän sydämensä oli kaiken aikaa ylennetty Jumalan puoleen, rukoillen viisautta sen aarteen esittämiseen, joka oli kultaa ja jalokiviä arvokkaampi. He kuljettivat salaa mukanaan Raamatun tai sen osien jäljennöksiä; ja milloin tuli tilaisuus, he kiinnittivät asiakkaidensa huomion näihin käsikirjoituksiin. Tällä tavalla heräsi usein halu lukea Jumalan sanaa, ja ilomielin sitä jätettiin niille, jotka halusivat saada. ST 77.2