SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

23/152

Valdolaisten usko

Niistä, jotka vastustivat paavinvallan tunkeutumista eteenpäin, olivat valdolaiset huomattavimmat. Samassa maassa, johon paavikunta oli pystyttänyt istuimensa, vastustettiin sen vääryyttä ja turmelusta suurimmalla kestävyydellä. Monen vuosisadan ajan Piemonten seurakunnat säilyttivät riippumattomuutensa; mutta viimein tuli aika, jolloin Rooma vaatimalla vaati niiden alistumista. Turhaan taisteltuaan sen tyranniutta vastaan näiden seurakuntien johtajat tunnustivat vastenmielisesti tuon vallan herruuden, jota koko maailma näytti kunnioittavan. Oli kuitenkin muutamia, jotka kieltäytyivät tunnustamasta paavin tai prelaatin arvovaltaa. He olivat päättäneet pysyä uskollisina Jumalalle ja säilyttää uskonsa puhtauden ja yksinkertaisuuden. Tuli ero. Ne, jotka pysyivät vanhassa uskossa, vetäytyivät nyt syrjään. Jotkut jättivät alppien kes kellä olevat syntymäsijansa ja kohottivat totuuden lipun vieraissa maissa. Toiset vetäytyivät yksinäisiin laaksoihin ja vuorten kallio varustuksiin, säilyttäen siellä vapautensa palvella Jumalaa. ST 67.3

Se usko, jota valdolaiskristityt useiden vuosisatojen ajan tunnustivat ja opettivat, erosi huomattavasti Roomasta lähteneistä vääristä opeista. Heidän uskonsa perustui kirjoitettuun Jumalan sanaan, joka muodostaa kristillisyyden oikean järjestelmän. Mutta nämä vaatimattomat maalaiset, syrjäisissä turvapaikoissa, erillään maailmasta, sidottuina jokapäiväiseen työhönsä laumojensa ja viinitarhainsa hoidossa, eivät olleet itse löytäneet totuutta, joka oli vastakkainen luopuneen kirkon väärille opeille. Heidän uskonsa ei ollut uusi. He olivat perineet sen isiltään. He taistelivat apostolisen seurakunnan uskon puolesta — “sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu” (Juud. 3). “Erämaan seurakunta” oli Kristuksen oikea seurakunta, niiden totuuden aarteiden hoitaja, jotka Jumala oli uskonut kansalleen maailmalle annettavaksi. Sitä ei ollut maailman suuressa pääkaupungissa valtaistuimelle korotettu ylpeä pappisvalta. ST 68.1

Tärkeimpiä syitä oikean seurakunnan eroamiseen Rooman kirkosta oli viimeksimainitun viha raamatullista lepopäivää kohtaan. Paavikunta heitti totuuden maahan, kuten Raamatussa oli ennustettu. Jumalan laki tallattiin alas tomuun, samalla kun ihmisten perimätietoja ja tapoja korotettiin. Paavin vallan alla olevat seurakunnat pakotettiin jo varhain kunnioittamaan sunnuntaita pyhäpäivänä. Vallitsevien erehdysten ja taikauskon keskellä monet Jumalan todellisen kansankin jäsenet hämmentyivät niin, että samalla kuin viettivät sapattia, jättivät myös sunnuntaityön. Mutta tämä ei tyydyttänyt paavillisia johtajia. He eivät vaatineet ainoastaan sunnuntain pyhittämistä vaan myös sapatin alentamista arkipäiväksi; ja he tuomitsivat mitä ankarimmin niitä, jotka uskalsivat sitä kunnioittaa. Vain pakenemalla pois Rooman vallan alueelta saattoi rauhassa noudattaa Jumalan lakia. ST 68.2

Valdolaiset olivat ensimmäisiä Euroopan kansoja, jotka hankkivat itselleen Pyhän Raamatun käännöksen. 17VALDOLAISTEN RAAMATUNKÄÄNNÖKSET (s. 68). — Valdolaisten käsikirjoitusten viimeaikaisista löydöistä ks. M. Esposito' n artikkelia “Sur quelques manuscrits de l' ancienne lit— terature des Vaudois du Piemont” aikakauskirjassa “Revue d'Historique Ecc- lesiastique” (Louvain, 1951), s. 130 seurr.; F. Jostes, art. “Die Waldenserbi- beln”, Historisches Jahrbuch, 1894; D. Lortsch, Histoire de la Bible en France (Pariisi, 1910), 10. luku. Eräs valdolaissaarnaajan kirjoittama klassillinen teos on Jean Leger “in Histoire Generate des Eglises Evangeiliques des Vallees de Piemont” (Leyden, 1669), joka on kirjoitettu suurten vainojen aikana ja joka sisältää piirroskuvituksella täydennettyjä ensikäden tietoja. Valdolaistekstejä koskevaa kirjallisuutta: A. deStefano, Civilta Medioe- vale (1944) ja Riformatori ed eretici nel medioeve (Palermo, 1938); J. D. Bounous, The Waldensian Patois of Pramol (Nashville, 1936); A. Dondaine, Archivum Fratrum Praedicatorum (1946). Valdolaisten historiaa koskevia, vii- meaikaisimpia ja luotettavimpia teoksia ovat mm.: E. Comba, History of the Waldenses in Italy (Torre Pellice, 1934); E. Gebhart, Mystics and Heretics (Boston, 1927); G. Gonnet, Il Valdismo Medioevale, Prolegomeni (Torre Pellice, 1935) ; Jalla, Histoire des Vaudois et leurs colonies (Torre Pellice, 1935).Satoja vuosia ennen uskonpuhdistusta heillä oli käsinkirjoitettu Raamattu omalla äidinkielellään. Heillä oli totuus väärentämättömänä, ja se teki heidät vihan ja vainon erityisiksi kohteiksi. He selittivät Rooman kirkon olevan Ilmestyskirjan luopio Babylon ja nousivat henkensä uhalla vastustamaan sen turmeltuneita menoja. Kun pitkällisten vainojen puristuksessa jotkut ryhtyivät sovitteluihin, luopuen uskonsa tunnusomaisista periaatteista, toiset pitivät kiinni totuudesta. Pimeyden ja luopumuksen aikakausina oli valdolaisia, jotka kielsivät Rooman yliherruuden, hylkäsivät kuvain palvonnan epäjumalanpalveluksena ja pitivät oikeaa sapattia. 17bVALDOLAISTEN SAPATINVIETTO (s. 69). — Jotkut kirjoittajat ovat väittäneet, että valdolaiset viettivät aivan yleisesti lepopäivänään seitsemännen päivän sapattia. Tämä käsitys perustuu lähteisiin, jotka alkuperäisessä latinankielisessä muodossaan ovat käyttäneet nimitystä dies dominicus eli Herran päivä tarkoittaen sillä sunnuntaita, mutta joissa uskonpuhdistuksen ajalta peräisin olevan tavan mukaan sunnuntaita tarkoittava sana on käännetty sapatiksi. On kuitenkin olemassa historiallinen todiste siitä, että valdolaisten keskuudessa oli seitsemännen päivän sapatin pyhittäjiä. Eräs inkvisitiotuomioistuin, jonka eteen oli tuotu Määrin valdolaisia 15. vuosisadan puolivälissä, mainitsee raportissaan, että valdolaisista “useat todellakin viettivät sapattia kuten juutalaiset”. — Johann Joseph Ignaz von Döllinger, Beiträge zur Sek- tengeschichte des Mittelalters, (Munchen, 1890), II, s. 661. Ei voi olla epäilystäkään siitä, etteikö tämä lähde tarkoita seitsemännen päivän sapatin viettämistä.Vastustuksen rajuimmissakin myrskyissä he säilyttivät uskonsa. Vaikka savoijilaisten keihäät pistivät heihin syviä haavoja ja roomalaisten roviot polttivat heitä, puolustivat he kuitenkin pelottomasti Jumalan sanaa ja hänen kunniaansa. ST 68.3

Vuorien korkeiden vallitusten takana, jotka kaikkina aikoina ovat olleet vainottujen ja sorrettujen suojana, valdolaiset löysivät piilopaikan. Täällä totuuden valo säilyi loistavana keskiajan pimeyden keskellä. Täällä totuuden todistajat säilyttivät vanhan uskon vuosituhannen ajan. ST 69.1

Jumala oli varannut kansalleen pelottavan juhlallisen pyhäkön, joka oli sille uskottujen ylevien totuuksien arvon mukainen. Noille uskollisille pakolaisille olivat vuoret Jumalan muuttumattoman vanhurskauden vertauskuvana. He kiinnittivät lasten huomion kukkuloihin, jotka kohosivat heidän ylitseen korkeuteen ja muuttumattomassa majesteettiudessaan puhuivat heille Hänestä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa ja jonka sana on yhtä pysyvä kuin ikuiset ylängöt. Jumala oli asettanut vuoret perustuksilleen ja vyöttänyt ne voimalla. Vain Kaikkivoivan käsivarsi saattoi ne siirtää paikoiltaan. Samalla tavalla hän on myös vahvistanut lakinsa, joka on hänen hallituksensa perustus taivaassa ja maan päällä. Ihminen voi kädellään tavoittaa lähimmäisensä ja riistää häneltä hengen. Mutta samoin kuin hän ei voi siirtää vuoria perustuksiltaan ja heittää niitä mereen, samoin hän ei voi muuttaa yhtäkään Jumalan lain käskyä eikä poistaa ainoatakaan niistä lupauksista, jotka Jumala on antanut hänen tahtoaan noudattaville ihmisille. Uskollisuudessaan Herran laille tuli hänen palvelijainsa olla yhtä järkähtämättömiä kuin muuttumattomat kalliot. ST 69.2

Valdolaisten syviä laaksoja ympäröivät vuoret olivat Jumalan luomisvoiman alituisena todistuksena ja hänen suojelevan kaitselmuksensa pettämättömänä takeena. Nuo pyhiinvaeltajat oppivat rakastamaan Jumalan läsnäolon mykkiä vertauskuvia. He eivät valittaneet kovaa kohtaloaan. He eivät koskaan tunteneet itseään yksinäisiksi noiden autioiden vuorten keskellä. He kiittivät Jumalaa siitä, että hän oli varannut heille turvapaikan, johon pääsivät ihmisten vihaa ja julmuutta pakoon. He iloitsivat siitä, että saivat häntä vapaasti palvella. Vihollistensa usein heitä ahdistaessa he löysivät varman turvan lujien kallioiden keskellä. Monilta korkeilta kallioilta he laulaen lähettivät kiitoksensa Jumalalle, eivätkä Rooman sotajoukot voineet vaientaa heidän ylistyslaulujaan. ST 69.3

Näiden Kristuksen seuraajien hurskaus oli puhdasta, yksinkertaista ja harrasta. Totuuden periaatteille he antoivat suuremman arvon kuin taloille ja maille, ystäville ja sukulaisille, vieläpä itse elämällekin. Näitä periaatteita he vakavasti koettivat juurruttaa nuorten mieliin. Varhaisesta lapsuudesta alkaen nuorille opetettiin Raamattua, ja heitä kehotettiin pitämään Jumalan lain vaatimuksia pyhinä. Raamatun jäljennöksiä oli vähän, ja sen tähden sen kallisarvoisia sanoja opeteltiin ulkoa. Monet kykenivät ulkomuistista toistamaan suuria osia sekä Vanhasta että Uudesta testamentista. Ajatukset Jumalasta liittyivät niin hyvin luonnon yleviin nähtävyyksiin kuin jokapäiväisen elämän vaatimattomiin siunauksiin. Pienet lapset oppivat kiitollisuudella ajattelemaan Jumalaa jokaisen hyvän lahjan ja avun antajana. ST 70.1

Vanhemmat olivat helläsydämisiä lapsiaan kohtaan ja rakkaudessaan niin viisaita, etteivät totuttaneet heitä itsehemmotteluun. Heidän edessään oli koetuksia ja vaikeuksia täynnä oleva elämä, kenties marttyyrikuolema. Heidät oli kasvatettu lapsuudesta saakka kestämään vaikeuksia, olemaan kuuliaisia ja kuitenkin ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti. Sangen nuorina heitä opetettiin kantamaan vastuuta, olemaan varovaisia puheessaan ja pitämään arvossa vaikenemisen taitoa. Heidän vihollistensa kuullen lausuttu harkitsematon sana saattoi vaarantaa, paitsi puhujan hengen, myös satojen hänen veljiensä hengen; sillä saalistaan vaanivien susien tavoin totuuden viholliset koettivat päästä käsiksi niihin, jotka uskalsivat vaatia uskonnon vapautta. ST 70.2

Valdolaiset olivat uhranneet maallisen menestyksensä totuuden tähden ja hankkivat leipänsä kestävyyttä ja kärsivällisyyttä vaativalla työllä. Jokainen viljelyskelpoinen maatilkku vuorten keskellä viljeltiin huolellisesti. Laaksot ja vähemmän hedelmälliset vuorenrinteet saatettiin tuottamaan satoa. Säästäväisyys ja ankara itsensä kieltäminen oli osa siitä kasvatuksesta, jonka heidän lapsensa saivat ainoana perintönään. Heille opetettiin, että Jumalan tarkoituksen mukaan elämä on koulu, ja että heidän tarpeensa voitiin täyttää vain henkilökohtaisen työn, harkinnan, huolenpidon ja uskon kautta. Menettelytapa oli vaikea ja väsyttävä, mutta se oli hyödyllinen, juuri sellainen mitä ihminen tarvitsee langenneessa tilassaan, koulu jonka Jumala on määrännyt hänen kasvatustaan ja kehitystään varten. Samalla kuin nuoria totutettiin työhön ja vaikeuksiin, pidettiin myös huolta heidän järkensä kehittämisestä. Heille opetettiin, että kaikki heidän kykynsä kuuluivat Jumalalle ja että niitä kaikkia oli jalostettava ja kehitettävä hänen palvelustaan varten. ST 70.3