SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä
18. Luku—Uutta valoa
“Kenenkään ei tarvitse olla pimeydessä maailmaa kohtaavien tapahtumien suhteen.” ST 304.1
Muuan rehellinen ja kunniallinen maanviljelijä, joka oli alkanut epäillä Raamatun jumalallista arvoa, mutta joka vilpittömästi etsi totuutta, oli se henkilö, jonka Jumala erikoisesti valitsi aloittamaan Kristuksen toista tulemista koskevan sanoman julistuksen. Monien muiden uskonpuhdistajain tavoin William Miller oli nuoruudessaan taistellut köyhyyttä vastaan ja siten saanut tärkeitä opetuksia tarmokkuudesta ja itsensä kieltämisestä. Sen perheen jäsenille, josta hän polveutui, oli luonteenomaista riippumattomuus, vapauden rakkaus, kestävyys ja harras isänmaallisuus, jotka piirteet olivat hänenkin luonteessaan vallitsevina. Hänen isänsä oh vallankumousarmeijan kapteenina, ja niistä uhrauksista, joita tämä teki tuona myrskyisenä aikana, voidaan Millerin varhaisemman elämän kireiden olosuhteiden katsoa johtuneen. ST 304.2
Hän oli ruumiillisesti terve ja osoitti jo lapsuudessaan tavallista suurempaa älykkyyttä. Iän lisääntyessä tämä tuli yhä ilmeisemmäksi. Hänellä oli toimiva mieli ja kehittyneet sielunkyvyt sekä voimakas tiedonjano. Vaikka hänellä ei ollut akateemisen sivistyksen etuja, hänen tutkimishalunsa, ajattelevaisuutensa ja huolellinen arvostelunsa tekivät hänestä arvostelukykyisen ja laajakatseisen miehen. Hänellä oli moitteeton siveellinen luonne ja erikoisen hyvä maine, samalla kun häntä yleisesti kunnioitettiin rehellisyytensä, taloudellisen menestyksensä ja hyväntekeväisyytensä tähden. Tarmokkuudellaan ja uutteruudellaan hän jo varhain hankki riittävän toimeentulon, vaikka vielä jatkoikin opis keluaan. Hän hoiti useita yhteiskunnallisia ja sotilaallisia toimia ansiokkaalla tavalla. Tie rikkauteen ja kunniaan näytti olevan hänelle avoimena. ST 304.3
Hänen äitinsä oli hyvin hurskas nainen, ja lapsuudessaan hän oli ollut uskonnollisen vaikutuksen alaisena. Varhaisessa miehuudessaan hän kuitenkin joutui deistien seuraan, ja näiden vaikutus oli sitäkin voimakkaampi sen tähden, että he olivat yleensä kunnon kansalaisia, ihmisystävällisiä ja avuliaita. Kun he elivät kristillisten laitosten keskellä, ympäristö oli vaikuttanut jossakin määrin heidän luonteeseensa. Heidän oli kiittäminen Raamattua niistä hyvistä ominaisuuksista, joiden avulla he saivat osakseen arvonantoa ja luottamusta; ja kuitenkin he käyttivät näitä lahjoja niin väärällä tavalla, että ne vaikuttivat Jumalan sanaa vastaan. Seurustellessaan deistien kanssa Miller omaksui heidän mielipiteensä. Yleisesti käytännössä olevissa Raamatun tulkinnoissa oli vaikeuksia, jotka hänestä näyttivät voittamattomilta, eikä hänen uusi uskonsakaan, syrjäyttäessään Raamatun, antanut mitään parempaa sen tilalle. Vaikka sekään ei häntä läheskään tyydyttänyt, hän kuitenkin pysyi sen kannattajana noin kaksitoista vuotta. Mutta kun hän oh täyttänyt kolmekymmentä neljä vuotta, Pyhä Henki johti hänet näkemään oman syntisen tilansa. Entisessä uskossaan hän ei löytänyt mitään varmuutta onnesta haudan tuolla puolen. Tulevaisuus näytti pimeältä ja synkältä. Myöhemmin hän, tähän aikaan vallinneihin tunteisiinsa viitaten, sanoi: ST 305.1
“Hävitetyksi tuleminen oli kylmä ja masentava ajatus, ja vastuunalaisuus merkitsi kaikkien varmaa tuhoa. Taivas oli kuin vaski pääni päällä ja maa kuin rauta jalkojeni alla. Iankaikkisuus — mitä se oh? Ja kuolema — minkätähden se oli olemassa? Mitä enemmän minä näitä mietin, sitä vaikeatajuisemmilta ne näyttivät. Mitä enemmän minä ajattelin, sitä enemmän johtopäätökseni sekaantuivat. Koetin lakata ajattelemasta, mutta en voinut hallita ajatuksiani. Minä olin todella kurja, mutta en ymmärtänyt kurjuuteni syytä. Minä nurisin ja valitin, mutta en tiennyt, kuka oli syyllinen. Tiesin jotakin olevan väärin, mutta en tiennyt, mistä ja miten voisin löytää oikean. Minä surin ilman toivoa.” ST 305.2
Tässä tilassa hän oli muutamia kuukausia. “Äkkiä”, hän sanoo, “Vapahtajan osuus tuli elävästi mieleeni. Minusta näytti, että voisi olla olemassa niin hyvä ja säälivä olento, että hän sovittaisi meidän rikoksemme ja siten vapauttaisi meidät kärsimästä synnin rangaistusta. Tunsin välittömästi, kuinka rakastettava sellaisen olennon täytyi olla, ja kuvittelin voivani heittäytyä hänen syliinsä ja luottaa hänen armoonsa. ST 305.3
Mutta nousi kysymys, kuinka voi todistaa, että sellainen olento on olemassa. Minä huomasin, etten muualta kuin Raamatusta voinut saada todistusta sellaisen Vapahtajan olemassaolosta, enkä tulevasta olotilasta. ST 306.1
Näin, että Raamattu esitti juuri sellaisen Vapahtajan, jota minä tarvitsin, enkä voinut ymmärtää, kuinka innoittama ton kirja voisi esittää periaatteita, jotka niin täydellisesti vastaavat langenneen maailman tarpeita. Minun täytyi myöntää, että Raamattu oli Jumalan ilmestys. Se tuli minun sydämeni iloksi, ja Jeesuksessa löysin ystävän. Vapahtaja tuli minulle kymmentä tuhatta jalommaksi; ja Raamattu, joka ennen oli ollut hämärä ja ristiriitainen, tuli nyt minun jalkaini lampuksi ja valkeudeksi minun tielläni. Minun mieleni rauhoittui ja sai tyydytyksen. Huomasin, että Herra Jumala oli kallio keskellä elämän merta. Raamattu tuli nyt tutkimusteni pääkohteeksi, ja voin todella sanoa lukeneeni sitä suurella ilolla. Minä huomasin, etten tuntenut sitä puoleksikaan. Ihmettelin, miksi en ennen ollut nähnyt sen kauneutta ja kirkkautta, ja minua kummastutti, että olin joskus voinut hyljätä sen. Sieltä löysin kaiken, mitä sydämeni kaipasi, ja sain lääkkeen jokaiseen sielun sairauteen. Kadotin kaiken halun muuhun lukemiseen ja keskityin vastaanottamaan viisautta Jumalalta.”312S. Bliss, Memoirs of Wm. Miller, ss. 65—67. ST 306.2
Miller tunnusti julkisesti uskonsa siihen uskontoon, jota hän oli halveksinut. Mutta hänen uskomattomat toverinsa esittivät vitkastelematta kaikki ne todisteet, joita hän itse oli usein käyttänyt vastustaessaan Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän ei silloin ollut valmistautunut vastaamaan heille; mutta hän päätteli, että jos Raamattu on Jumalan antama ilmestys, sen täytyy olla johdonmukainen; ja koska se on annettu ihmisten ohjeeksi, sen täytyy olla sovitettu heidän ymmärryksensä mukaan. Hän päätti tutkia Raamattua omintakeisesti ja ottaa selville, eikö näennäisesti ristiriitaisia raamatunpaikkoja voi aina asettaa sopusointuun toistensa kanssa. ST 306.3