SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Valon lupaus

John Robinson, heidän pastorinsa, jonka Kaitselmus esti matkustamasta heidän kanssaan, sanoi jäähyväispuheessaan heille: “Veljet, meidän täytyy nyt ennen pitkää erota, ja Herra tietää, saanko minä elää ja koskaan enää nähdä teidän kasvojanne. Mutta olkoonpa Herra määrännyt niin tai näin, minä annan teille Jumalan ja hänen pyhien enkeliensä edessä sen neuvon, että ette seuraisi minua pitemmälle, kuin minä olen seurannut Kristusta. Jos Jumala jonkun muun välikappaleensa kautta ilmoittaa teille jotakin, olkaa yhtä valmiit vastaanottamaan se, kuin olette konsanaan olleet valmiit hyväksymään jonkin minun julistamani totuuden; sillä minä olen sangen varma siitä, että Jumalalla on enemmän totuutta ja valoa, jotka vielä tulevat esiin hänen pyhästä sanastaan.”^{280Martyn, mt. V, s. 70.} ST 282.3

“Omasta puolestani en voi kylliksi surkutella puhdistettujen seurakuntien tilaa. Ne ovat saavuttaneet uskonnossa määrätyn kehitysvaiheen, eivätkä nyt tahdo mennä pitemmälle kuin uskonpuhdistuksessa käytetyt inhimilliset välikappaleet. Luterilaisia ei saa menemään Lutherin näkemystä pitemmälle; ja te näette kalvinilaisten pysähtyneen sinne, mihin heidät jätti tuo suuri Jumalan mies, vaikka hänkään ei vielä nähnyt kaikkia asioita. Tämä on suuresti valitettava onnettomuus; sillä vaikka he olivat aikanaan palavia ja loistavia kynttilöitä, he eivät kuitenkaan saaneet selville Jumalan kaikkea viisautta; ja jos he nyt eläisivät, he olisivat yhtä halukkaita vastaanottamaan lisävaloa, kuin olivat hyväksyessään ensiksi saamansa valon.”^{281D. Neal, History of the Puritans, I, s. 269.} ST 282.4

“Muistakaa seurakuntasopimustanne, jossa te olette luvanneet vaeltaa kaikilla Herran teillä, jotka hän on teille ilmoittanut tai on myöhemmin ilmoittava. Muistakaa liittoanne Jumalan ja toistenne kanssa sekä lupaustanne vastaanottaa kaikki se valo ja totuus, mikä selviää hänen pyhästä sanastaan. Samalla minä pyydän teitä olemaan varovaisia sen suhteen, mitä hyväksytte totuudeksi. Tutkikaa sitä ja verratkaa sitä totuuden kirjan muihin kohtiin, ennenkuin sen hyväksytte; sillä vasta äskettäin synkästä antikristillisestä pimeydestä päässeen kristillisen maailman ei ole mahdollista yhdellä kertaa saada täydellistä tietoa.”^{282Martyn, mt. V, ss. 70, 71.} ST 283.1

Omantunnonvapauden toivo innoitti toivioretkeläisiä uhmaamaan pitkän merimatkan vaaroja, kestämään vaikeuksia ja vastuksia viljelemättömässä maassa sekä Jumalan siunauksen avulla laskemaan Amerikan rannoille mahtavan kansakunnan perustuksen. Rehellisyydestään ja jumalanpelostaan huolimatta nämä toivioretkeläiset eivät kuitenkaan vielä käsittäneet uskonnonvapauden suurta periaatetta. He olivat uhranneet paljon saadakseen itselleen vapauden, mutta eivät olleet yhtä valmiit myöntämään sitä muille. “Sangen harvoilla seitsemännentoista vuosisadan etevimmistäkään ajattelijoista ja siveydenopettajista oli mitään oikeaa käsitystä siitä suuresta periaatteesta, mikä selviää Uudesta testamentista, sen tunnustaessa Jumalan ihmisten uskon ainoaksi tuomariksi.”^{283Emt. s. 297.}Oppi, että Jumala on antanut kirkolle oikeuden vallita omaatuntoa, ratkaista mikä on harhaoppia ja rangaista harhaoppisia, on syvimmälle juurtuneita paavillisia erehdyksiä. Hyljätessään Rooman kirkon opit, uskonpuhdistajat eivät olleet täysin vapaita tuossa kirkossa vallitsevasta suvaitsemattomuuden hengestä. Se synkkä pimeys, mihin paavinvalta pitkän hallituksensa aikana oli kietonut koko kristikunnan, ei vielä ollut kokonaan hälvennyt. Eräs Massachusettsin lahden rannalla olevan siirtokunnan johtavista saarnaajista sanoi: “Suvaitsevaisuus teki maailman antikristilliseksi, eikä kirkko ole koskaan kärsinyt vahinkoa siitä, että on rangaissut harhaoppisia.” ^{284Emt. s. 335.}Siirtolaiset hyväksyivät ohjesäännön, jonka mukaan ainoastaan seurakunnan jäsenillä oli äänioikeus yhteiskunnan hallinnossa. Muodostettiin jonkinlainen valtiokirkko, jonka papiston ylläpitoon vaadittiin kaikkia osallistumaan, ja viranomaisilla oli valta tukahduttaa harhaoppisuus. Siten maallinen valta oli kirkon käsissä, ja ennen pitkää nämä toimenpiteet johtivat välttämättömään tulokseen — vainoon. ST 283.2