SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Säkkipukuiset todistajat

Seurakunnan vainoaminen ei kestänyt koko tuota 1260 vuoden pituista ajanjaksoa. Jumala armahti kansaansa ja lyhensi sen tulikokeen ajan. Puhuessaan edeltäpäin seurakuntaa kohtaavasta suuresta ahdistuksesta Vapahtaja sanoi: “Ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi, mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” Matt. 24: 22. Uskonpuhdistuksen vaikutuksesta vaino lakkasi ennen vuotta 1798. ST 259.3

Ennustuksessa mainituista kahdesta todistajasta profeetta sanoo edelleen: “Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.” Psalmirunoilija sanoo: “Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” Nuo kaksi todistajaa kuvaavat Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksia. Molemmat ovat tärkeitä todistuksia Jumalan lain alkuperästä ja pysyvyydestä. Molemmat todistavat myös pelastussuunnitelmasta. Vanhan testamentin esikuvat, uhrit ja ennustukset viittaavat tulevaan Vapahtajaan. Uuden testamentin evankeliumit ja kirjeet kertovat Vapahtajasta, joka on tullut tarkalleen esikuvien ja profetioiden ennustamalla tavalla. ST 259.4

Todistajille annettiin toimeksi “säkkipukuihin puettuina profetioida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän aikana”. Suurimman osan tästä ajasta Jumalan todistajat olivat syrjäytetyssä asemassa. Katolinen kirkko koetti salata kansalta totuuden sanan ja vastustaa sen todistusta väärien todistajien avulla. ^{252RAAMATUN HÄVITTÄMIS- YRITYKSIÄ (s. 252). — Viitatessaan Ranskassa esiintyneisiin pitkällisiin yrityksiin Raamatun — ja erityisesti sen kansankielisten käännösten — hävittämiseen, Gaussen kirjoittaa: “Toulousen määräys 1229, mikä pystytti ink- visitiotuomioistuimen kaikkia kansankielisten Raamattujen lukijoita vastaan,... oli tulen, veren ja hävityksen määräys. Siinä määrättiin Raamatun omistajiksi epäiltyjen henkilöiden talot ja vaatimattomimmatkin kätköpaikat, vieläpä maanalaiset turvapaikatkin täydellisesti hävitettäviksi. Edelleen siinä määrättiin, että heitä oli ajettava takaa metsissä ja maan onkaloissa; samoin määrättiin, että niitä, jotka ottaisivat heitä luokseen, oli rangaistava ankarasti.” Tämän seurauksena “Raamattu oli kaikkialla kielletty kirja. Se katosi kuin maan alle, se laskeutui hautaan.” Näiden määräysten mukaan “viiden vuosisadan ajan langetettiin lukemattomia rangaistuksia, jotka saivat pyhien veren virtaamaan kuin veden”. — L. Gaussen, The Canon of the Holy Scriptures, 2. osa, 7. luku, 5. pyk., 561. mom. Tri Lorimer mainitsee niistä erikoisista ponnistuksista, joilla Raamattua yritettiin hävittää Hirmuvallan aikana 1793: «Voidaan sanoa, että Raamattua todella kaikkialla vainottiin kuolemaan asti, jopa siinä määrin, että useat arvonantoa nauttivat raamatunselittäjät tulkitsevat Ilmestyskirjan 11. luvussa mainittujen kahden todistajan surmaamisen tarkoittavan Vanhan ja Uuden testamentin yleistä vainoa, ei, hävitystä, tuona aikana Ranskassa. « — J. G. Lorimer, An Historical Sketch of the Protestant Church in France, 8. luku, pyk. 4, 5. Ks. myös G. P. Fisher, The Reformation, 15. luku, 16. pyk.; E. Petavel, The Bible in France, Pariisi 1864, 2. luku, pyk. 3, 8—10, 13, 21; G. H. Putnam, The Censorship of the Church of Rome, 1. osa, 4. luku (1906: n p. ss. 97, 99, 101, 102); 2. osa, 2. luku (ss. 15—19); S. Smiles, The Hugenots: Their Settlements, Churches, and Industries, 1. luku, pyk. 32, 34; 2. luku, 6. pyk; 3. luku, 14. pyk; 18. luku, 5. pyk; S. Smiles, The Hugenots in France After the Revocation, 2. luku, 8. pyk; 10. luku, 30. pyk.; 12. luku, 2—4 pyk.; J. A. Wylie, The History of Protestantism, 22. kirja, 6. luku, 3. pyk.}Kun hengelliset ja maalliset vallanpitäjät kielsivät Raamatun; kun sen todistus väärennettiin ja kaikilla keinoilla, mitä ihmiset ja pahat henget saattoivat keksiä, koetettiin kääntää kansan ajatukset siitä pois; kun niitä, jotka uskalsivat julistaa sen pyhiä totuuksia, vainottiin, kavallettiin, kidutettiin, suljettiin vankikoppeihin, otettiin hengiltä uskonsa tähden tai pakotettiin pakenemaan vuorille, luoliin ja maakuoppiin — silloin nuo uskolliset todistajat profetoivat säkkipukuihin puettuina. Kuitenkin he jatkuvasti todistivat koko tuona 1260 vuoden aikana. Pimeimpinäkin aikoina oli uskollisia ihmisiä, jotka rakastivat Jumalan sanaa ja olivat tarkkoja hänen kunniansa puolesta. Nämä uskolliset palvelijat saivat viisautta, voimaa ja vaikutusvaltaa, niin että voivat julistaa Jumalan totuutta koko tuona aikana. ST 260.1

“Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.” Ilm. 11: 5. Ihmiset eivät voi rankaisematta tallata jalkoihinsa Jumalan sanaa. Tämän pelottavan uhkauksen merkitys esitetään Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa seuraavasti: “Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.” Ilm. 22: 18, 19. ST 260.2

Sellaisia varoituksia Jumala on antanut varjellakseen ihmisiä muuttamasta jollakin tavoin sitä, minkä hän on ilmoittanut tai käskenyt. Nämä vakavat uhkaukset koskevat kaikkia, jotka vaikutuksensa kautta johtavat ihmisiä halveksimaan Jumalan lakia. Niiden tulisi herättää pelkoa ja vavistusta kaikissa, jotka kevytmielisesti selittävät vähäpätöiseksi asiaksi, tottelemmeko Jumalan lakia vai emme. Kaikki, jotka korottavat omat mielipiteensä jumalallisen ilmestyksen yläpuolelle ja kaikki, jotka koettavat muuttaa Raamatun selvää merkitystä saadakseen sen hyväksymisen omille toivomuksilleen tai halulleen mukautua maailman mukaan, ottavat itselleen kauhean edesvastuun. Raamattuun kirjoitettu Jumalan laki mittaa jokaisen ihmisen luonteen ja tuomitsee kaikki, jotka eivät täytä sen pettämätöntä mittaa. ST 260.3

“Kun he ovat lopettaneet todistamisensa.” Se aika, jolloin nuo kaksi todistajaa profetoivat säkkipukuihin puettuina, päättyi vuonna 1798. Kun tuo huomaamattomassa asemassa suoritettu työ oli loppumassa, oli vallan, jota kuvataan “syvyydestä” nousevalla pedolla, määrä käydä sotaa heitä vastaan. Monissa Euroopan maissa oli saatana useina vuosisatoina johtanut kirkkoa ja valtiota hallitsevia voimia paavikunnan välityksellä. Mutta tässä esitetään saatanan vallan uusi ilmestyminen. ST 261.1

Rooman tarkoituksena oli ollut Raamatun kunnioituksen varjossa pitää Jumalan sana kätkettynä vieraaseen kieleen ja salata se siten kansalta. Sen hallitessa todistajat profetoivat “säkkipukuihin puettuina”. Mutta oli tuleva toinen valta — syvyydestä nouseva peto —1 ja käyvä avoimesti sotaa Jumalan sanaa vastaan. ST 261.2

“Se suuri kaupunki”, jonka kaduilla todistajat tapettiin ja heidän ruumiinsa viruivat, on “hengellisesti puhuen” Egypti. Kaikista Raamatussa esitetyistä kansoista egyptiläiset kielsivät julkeimmin elävän Jumalan ja vastustivat hänen käskyjään. Mikään hallitsija ei ole milloinkaan uskaltanut julkisemmin ja röyhkeämmin kapinoida taivaan hallitusta vastaan kuin Egyptin kuningas. Kun Mooses Herran nimessä toi sanoman faraolle, tämä vastasi ylpeästi: “Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia.” 2 Moos. 5: 2. Tämä on Jumalan kieltämistä; ja se valta, jonka profetia esittää Egyptin nimellä, olisi samalla tavalla kieltävä elävän Jumalan vaatimukset ja ilmaiseva samaa epäuskon ja uhman henkeä. Sitä suurta kaupunkia verrataan myös Sodomaan “hengellisesti puhuen”. Jumalan lakia rikkovan Sodoman turmelus ilmeni erikoisesti siveettömyydessä. Sama synti oli myös oleva tämän profetian yksityiskohdat täyttävän kansakunnan huomiota herättävänä tuntomerkkinä. ST 261.3

Profeetan sanojen mukaan oli siis vähän ennen vuotta 1798 nouseva alkuperänsä ja luonteensa puolesta saatanallinen valta käymään sotaa Raamattua vastaan. Ja siinä maassa, missä Jumalan kahden todistajan ääni siten vaiennettaisiin, olisi ilmenevä faraon ateismi ja Sodoman siveettömyys. ST 261.4

Tämä ennustus on täyttynyt mitä tarkimmin ja ilmeisimmin Ranskan historiassa. Vallankumouksen aikana vuonna 1793 “maailma ensimmäisen kerran kuuli sivistyksen keskellä syntyneiden ja kasvaneiden miesten, jotka olivat ottaneet itselleen oikeuden hallita yhtä Euroopan hienoimmista kansoista, korottavan yhdessä äänensä kieltämään juhlalli-simman totuuden, minkä ihminen voi vastaanottaa ja yksimielisesti hylkäävän Jumalaan kohdistuvan uskon ja palvonnan”. ^{253Sir Walter Scott, Life of Napoleon Buonaparte, I, 17. luku (1854).}“Ranskan kansa on maailman ainoa kansakunta, josta on olemassa luotettava kertomus, että se kansakuntana on noussut avoimeen kapinaan maailmankaikkeuden Luojaa vastaan. Pilkkaajia ja jumalattomia on ollut ja on edelleenkin runsaasti Englannissa, Saksassa, Espanjassa ja muualla; mutta Ranskalla on maailmanhistoriassa erikoisasema ainoana valtiona, joka lakiasäätävän kokouksen kautta on julistanut, ettei ole olemassa mitään Jumalaa, ja missä koko pääkaupungin väestö ja suuri enemmistö muilla paikkakunnilla, sekä naisia että miehiä, tanssi ja lauloi ilosta kuullessaan tämän julistuksen.”^{254Blackwood’s Magazine, November, 1870.} ST 261.5

Ranskalla oli myös Sodoman erikoinen tuntomerkki. Vallankumouksen aikana siellä vallitsi samanlainen turmelus ja siveellinen rappiotila kuin tasangon kaupungeissa, jotka turmeluksensa tähden hävitettiin. Historioitsija esittää Ranskan ateismin ja siveettömyyden yhteenkuuluvina, kuten on tehty ennustuksessakin. Hän kirjoittaa: “Näihin uskontoa koskeviin lakeihin liittyi läheisesti laki, joka alensi avioliiton — pyhimmän suhteen, minkä ihmiset voivat solmia ja jonka kestävyys mitä tehokkaimmin lujittaa yhteiskuntaa — pelkäksi lyhytaikaiseksi kansalais-sopimukseksi, minkä kaksi henkilöä voi tehdä ja purkaa mielensä mukaan... Jos pahat henget olisivat ottaneet tehtäväkseen sellaisen menettelytavan keksimisen, jolla varmimmin voitaisiin hävittää kaikki, mikä perhe-elämässä on kunnioitettavaa, miellyttävää tai kestävää ja samalla hankkia varmuus siitä, että täten aiheutettu häiriö jatkuisi sukupolvesta toiseen, he eivät olisi voineet keksiä tehokkaampaa keinoa kuin avioliiton alentamisen... Sophie Arnoult, sukkeluuksistaan kuulu näyttelijätär, sanoi tasavaltalaista avioliittoa aviorikoksien sakramentiksi.”^{255Scott, mt. I, 17. luku.} ST 262.1

“Jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.” Ranskassa toteutui tämäkin osa ennustuksesta. Vihollisuus Kristusta kohtaan ei ollut missään maassa esiintynyt ilmeisempänä. Missään ei totuutta ollut vastustettu katkerammin ja julmemmin. Vainoamalla evankeliumin tunnustajia Ranska ristiinnaulitsi Kristuksen hänen oppilaissaan. ST 262.2

Vuosisadasta toiseen oli vuodatettu pyhien verta. Samaan aikaan kun valdolaiset heittivät henkensä Piemonten vuorilla “Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden”, heidän veljensä albigenssit antoivat Ranskassa samanlaisen todistuksen totuuden puolesta. Uskonpuhdistuksen päivinä oli puhdistetun opin kannattajat hirveästi kiduttaen surmattu. ST 262.3

Kuningas ja aatelismiehet, ylhäiset naiset ja hienot neidit, ritarit ja kansan valiot olivat nauttineet Jeesuksen marttyyrien tuskista. Urheat hugenotit olivat, taistellen ihmisten pyhimpien oikeuksien puolesta, vuodattaneet verensä useilla taistelukentillä. Protestantit oli julistettu lainsuojattomiksi, heidän surmaamisestaan oli luvattu palkkio ja heitä oli ajettu takaa niinkuin petoeläimiä. ST 263.1

“Erämaan seurakunta”, muinaisten kristittyjen harvat jälkeläiset, jotka vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla oleskelivat Ranskassa, kätkeytyneinä maan eteläisen osan vuoristoon, piti edelleen kiinni isiensä uskosta. Kun he öiseen aikaan uskalsivat kokoontua vuorenrinteelle tai syrjäiselle kankaalle, heitä ajoivat takaa rakuunat, jotka raahasivat heitä elinkautiseen kaleeriorjuuteen. Ranskan jaloimpia, sivistyneimpiä ja älykkäimpiä kansalaisia pantiin kahleisiin, hirveihin kidutuksiin, ryövärien ja salamurhaajien keskelle. ^{256Wylie, mt. 22. kirja, 6. luku.}Toiset, joita kohdeltiin armeliaammin, ammuttiin kylmäverisesti, kun he aseettomina ja avuttomina lankesivat polvilleen ja rukoilivat. Vanhoja miehiä, turvattomia naisia ja viattomia lapsia jätettiin sadoittain kuolleina maahan heidän kokouspaikkoihinsa. Kun kulki vuorenrinteellä tai metsässä, missä heidän oli ollut tapana kokoontua, ei ollut harvinaista, että löysi “kuolleita hajallaan nurmikolla noin neljän askeleen etäisyydellä toisistaan ja puihin ripustettuja ruumiita”. Heidän kotiseutunsa, missä miekka, kirves ja polttorovio olivat tehneet hävitystyötään, oli “muuttunut suureksi, synkäksi erämaaksi”. “Näitä kauhistuksia tehtiin... ei pimeänä ajanjaksona, vaan Ludvig XIV: n loistavana aikakautena. Silloin harjoitettiin tieteitä, kaunokirjallisuus kukoisti ja hovin samoin kuin pääkaupungin papit olivat oppineita ja kaunopuheisia miehiä, jotka sanoivat antavansa suuren arvon nöyryyden ja rakkauden hyveille.”^{257Emt. 22. kirja, 7. luku.} ST 263.2