SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Pärttylin yö

Ranskan mustan rikosluettelon mustin kohta, kaikkien noiden kauheiden vuosisatojen hirvittävin teko oli kuitenkin Pättylin yön verilöyly. Maailma muistelee vieläkin kauhulla tuon mitä raukkamaisimman ja julmimman hyökkäyksen vaiheita. Ranskan kuningas antoi Rooman pappien ja prelaattien yllytyksestä suostumuksensa tähän kauheaan tekoon. Yösydännä kuului kellon soitto teurastuksen alkamisen merkkinä. Tuhansittain protestantteja, jotka nukkuivat rauhallisesti kodeissaan, luottaen kuninkaansa kunniasanaan, raahattiin ulos ilman varoitusta ja kylmäverisesti murhattiin. ST 263.3

Niin kuin Kristus oli kansansa näkymättömänä johtajana, kun se johdatettiin Egyptin orjuudesta, niin saatana oli alamaistensa näkymätön johtaja tässä kauheassa marttyyrien luvun lisäämistyössä. Pariisin verilöyly kesti seitsemän päivää, kolme ensimmäistä päivää selittämättömällä raivolla, eikä se rajoittunut tähän kaupunkiin, vaan levisi kuninkaan erityisestä käskystä kaikkiin maakuntiin ja kaupunkeihin, joista löydettiin protestantteja. Ei otettu huomioon ikää eikä sukupuolta. Ei säästetty viatonta pienokaista eikä harmaapäistä vanhusta. Aatelistoon kuuluvat ja talonpojat, vanhat ja nuoret, äidit ja lapset, kaikki tapettiin yhdessä. Surmaamista kesti Ranskassa kaikkiaan kaksi kuukautta, ja seitsemänkymmentä tuhatta valtakunnan parhaimmista asukkaista menetti henkensä. ST 264.1

“Kun tiedot tästä verilöylystä saapuivat Roomaan, ei pappien riemulla ollut rajoja. Lorrainen kardinaali antoi sanoman tuojalle tuhannen kruunun palkkion. St. Angelon tykit jylisivät ilosanoman kunniaksi, kellot soivat kaikissa kirkontorneissa ja ilotulitus muutti yön päiväksi. Gregorius XIII, kardinaalit ja muut kirkon arvohenkilöt menivät pitkänä juhlakulkueena St. Louisin kirkkoon, jossa Lorrainen kardinaali lauloi Te Deumin... Verilöylyn muistoksi lyötiin muistoraha, ja Vatikaanissa voi vieläkin nähdä kolme Vasarin maalaamaa freskoa, jotka kuvaavat hyökkäystä amiraalin kimppuun, kuningasta ja neuvostoa suunnittelemassa verilöylyä ja itse verilöylyä. Gregorius lähetti Kaarlelle Kultaisen Ruusun; ja neljä kuukautta verilöylyn jälkeen... hän kuunteli nautinnolla erästä ranskalaista pappia, joka puhui ‘siitä onnellisesta ja iloisesta päivästä,’ jolloin pyhin isä sai tiedon tapahtumasta ja meni juhlallisesti antamaan siitä kiitoksen Jumalalle ja Pyhälle Louisille”.^{258Henry White, The Massacre of St. Martholomeus, 14. luku, 34. pyk. (1871).} ST 264.2

Sama villitsijähenki, joka kiihotti Pärttylin yön verilöylyyn, johti myös vallankumousnäytelmiin. Väitettiin, että Jeesus Kristus oli pettäjä, ja ivahuudollaan: “Muserra se kurja” ranskalaiset jumalankieltäjät tarkoittivat Kristusta. Taivasta uhmaava pilkka ja inhottava turmelus kulkivat käsi kädessä. Halpamaisimpia, paheellisimpia ja julmimpia henkilöitä korotettiin eniten. Kaikessa tässä annettiin suurin kunnia saatanalle, kun taas Kristus ristiinnaulittiin halveksimalla hänen ominaisuuksiaan: totuutta, puhtautta ja epäitsekästä rakkautta. ST 264.3

Peto, joka nousee syvyydestä, on “käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät”. Se ateistinen valta, joka hallitsi Ranskassa vallankumouksen ja hirmuhallituksen aikana uskalsi ryhtyä sellaiseen sotaan Jumalaa ja hänen pyhää sanaansa vastaan, jollaista maailma ei koskaan ollut nähnyt. Kansalliskokous lakkautti jumalanpalvelukset. ST 264.4

Raamatut koottiin ja poltettiin julkisesti, kaikkien mahdollisten ivan ilmaisujen liittyessä toimitukseen. Jumalan laki tallattiin jalkoihin. Raamattuun perustuvat vakiintuneet tavat poistettiin käytännöstä. Viikottainen lepopäivä syrjäytettiin ja sen asemesta omistettiin joka kymmenes päivä huvituksille ja Jumalan pilkkaamiselle. Kaste ja herran-ehtoollinen kiellettiin. Hautausmaille asetettiin huomiotaherättäviä julisteita, joissa kuolema selitettiin ikuiseksi uneksi. ST 265.1

Jumalan pelon sanottiin olevan niin kaukana viisaudesta, että se oli pikemmin hulluuden alku kuin viisauden. Kaikki uskonnollinen palvonta kiellettiin, lukuunottamatta vapauden ja isänmaan palvontaa. “Valtiosäännön määräämä Pariisin piispa pantiin näyttelemään pääosaa häpeä-mättömimmässä ja loukkaavimmassa ilveilyssä, mitä koskaan on näytelty kansan edustajiston edessä... Hänet tuotiin täydessä saattueessa selittämään konventille, että se uskonto, jota hän niin monta vuotta oli opettanut, oli kokonaan pappien juonta, jolla ei ollut mitään perustusta historiassa eikä pyhässä totuudessa. Hän kielsi juhlallisin ja selvin sanoin sen Jumalan olemassaolon, jonka palvelukseen hänet oli vihitty ja omisti tulevaisuutensa vapauden, tasa-arvoisuuden, hyveen ja siveyden kunnioittamiselle. Sitten hän asetti piispanmerkkinsä pöydälle ja sai osakseen konventin presidentin veljellisen syleilyn. Monet luopiopapit seurasivat tämän prelaatin esimerkkiä.”^{259Scott, mt. I, 17. luku.} ST 265.2

“Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.” Jumalaton Ranska oli saattanut Jumalan kahden todistajan nuhtelevan äänen vaikenemaan. Totuuden sana oli kuolleena sen kaduilla, ja ne, jotka vihasivat Jumalan lain rajoituksia ja vaatimuksia, riemuitsivat. Ihmiset uhittelivat julkisesti taivaan Kuningasta vastaan. Kuten syntiset muinoin he huudahtivat: “Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?” Ps. 73: 11. ST 265.3