SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä
Metodisteja vainotaan
Noina alkuaikoina täytyi metodistien — sekä kansan että saarnaajien — kärsiä pilkkaa ja vainoa, koska heistä annetut väärät kuvaukset kiihottivat niin hyvin kirkon jäseniä kuin julkijumalattomia heitä vastaan. Heitä vietiin oikeusistuinten eteen, jotka eivät olleet nimensä mukaisia, sillä oikeus oli harvinainen sen ajan tuomioistuimissa. Vainoojat tekivät heille usein väkivaltaa. Meluavat joukot kulkivat talosta taloon, rikkoivat huonekaluja ja talousastioita, ryöstivät mielin määrin ja rääkkäsivät miehiä, naisia ja lapsia. Toisinaan asetettiin julkisiin paikkoihin ilmoituksia, joissa kehotettiin kaikkia, jotka halusivat olla mukana metodistien ikkunain särkemisessä ja asuntojen ryöstämisessä, kokoontumaan ilmoitettuna aikana johonkin määrättyyn paikkaan. Nämä inhimillisten ja jumalallisten lakien rikkomiset saivat tapahtua ilman moitetta. Harjoitettiin järjestelmällistä vainoa sitä kansanosaa kohtaan, jonka ainoa vika oli se, että se koetti ohjata syntisten jalat kadotuksen tieltä pyhyyden tielle. ST 253.1
John Wesley sanoi häntä ja hänen tovereitaan vastaan tehdyistä syytöksistä: “Muutamat väittävät, että näiden miesten opit ovat vääriä, harhaanjohtavia ja haaveellisia; että ne ovat uusia ja viime aikoihin asti ennenkuulumattomia ja että niissä on kveekarilaisuutta, kiihkomieli-syyttä ja paavilaisuutta. Kaikki tällainen uskottelu on osoitettu täysin vääräksi, kun on yksityiskohtaisesti näytetty, että tämän opin jokainen kohta on oman kirkkomme julistamaa selvää Raamatun oppia. Sen tähden se ei voi olla väärää eikä harhaanjohtavaa, jos kerran Raamattu on luotettava. Toiset sanovat: ‘Heidän oppinsa on liian ankara; he tekevät taivaan tien liian kaidaksi!’ Tämä onkin todellisuudessa alkuperäinen vastaväite (sehän oli aikanaan miltei ainoa) ja on lukemattomien muiden eri muodoissa esitettyjen väitteiden salaisena perustana. Mutta tekevätkö he taivaan tien kapeammaksi kuin Herramme ja apostolit sen tekivät? Onko heidän oppinsa Raamatun oppia ankarampi? Ajatelkaa vain seu-raavia selviä tekstejä: ‘Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi!’ ‘Jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.’ ‘Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.’ ST 253.2
Jos heidän oppinsa on ankarampaa kuin tämä, heitä sopii moittia; mutta te tunnette sisimmässänne, ettei niin ole. Ja kuka voi olla vähääkään leväperäinen väärentämättä Jumalan sanaa? Voidaanko jotakin Jumalan salaisuuksien hoitajaa pitää uskollisena, jos hän muuttaa jonkin osan hänelle uskotusta pyhästä sanasta? Ei. Hän ei saa poistaa mitään eikä lieventää mitään. Hänen täytyy todistaa kaikille ihmisille, ettei hänellä ole lupaa alentaa Raamattua heidän makunsa mukaiseksi. Täytyy nousta sen tasolle tai ikuisesti hukkua. Tähän todellisuudessa pohjautuu tunnettu väite näiden miesten armottomuudesta. Mutta ovatko he armottomia, ja millä tavalla? Eivätkö he anna ruokaa isoaville ja vaatteita alastomille? Tästä ei ole kysymys; tässä asiassa he eivät laiminlyö velvollisuuttaan. Mutta he ovat armottomia arvostelussaan; he ajattelevat, etteivät muut pelastu kuin ne, jotka kulkevat heidän osoittamaansa tietä.”245Emt. ss. 152, 153. ST 254.1
Se hengellinen rappiotila, joka vallitsi Englannissa juuri ennen Wesleyn aikaa, johtui suureksi osaksi antinomistisista opeista. Monet väittivät, että Kristus oli poistanut siveyslain, jonka tähden kristittyjen ei tarvinnut sitä noudattaa, ja että uskovainen on vapautettu “hyvien töiden orjuudesta”. Toiset tunnustivat lain pätevyyden, mutta sanoivat, ettei saarnaajien tarvinnut kehottaa kansaa noudattamaan sen käskyjä, koska niitä ihmisiä, jotka Jumala oli valinnut pelastumaan, “Jumalan armon vastustamaton voima” johti harjoittamaan hurskautta ja hyveitä, kun taas niillä, jotka olivat määrätyt iankaikkiseen kadotukseen, “ei ollut voimaa Jumalan lain noudattamiseen”. ST 254.2
Oli niitäkin, jotka opettaessaan, että “valitut eivät voi langeta armosta eivätkä menettää Jumalan mielisuosiota” tulivat siihen vieläkin kauheampaan johtopäätökseen, “etteivät heidän pahat tekonsa todellisuudessa ole syntiä, eikä niitä ole pidettävä Jumalan lain rikkomisena, joten heidän ei tarvitse niitä tunnustaa eikä tehdä niistä parannusta”.246Mc Clintock and Strong’s Cyclopaedia, hakusana «Antinomians« (1871).Sentähden he selittävät, “etteivät häpeällisimmätkään synnit, joita yleisesti pidetään Jumalan lain kauheana rikkomisena, ole syntejä Jumalan silmäin edessä”, jos joku valituista tekee niitä, “koska eräs valittujen oleellisista ja huomattavista ominaisuuksista on se, etteivät he voi tehdä mitään, mikä on Jumalalle vastenmielistä tai laissa kiellettyä.” ST 254.3
Nämä kauheat opit ovat olennaisesti samoja kuin ne kansanomaisten kasvattajien ja teologien myöhemmin esittämät väitteet, joiden mukaan ei ole olemassa mitään muuttumatonta Jumalan lakia oikeuden mitta puuna, vaan että yhteiskunta määrää siveysohjeet, jotka ovat jatkuvasti olleet muutosten alaisia. Kaikki tällaiset aatteet ovat lähtöisin samasta hengestä — hänestä, joka jo taivaan synnittömien asukkaiden keskellä alkoi rikkoa Jumalan vanhurskaan lain asettamia esteitä. ST 254.4
Oppi, jonka mukaan Jumala on muuttumattomasti määrännyt ihmisten luonteet, oli todellisuudessa johtanut useita hylkäämään Jumalan lain. Wesley vastusti päättävästi antinomististen opettajien erehdyksiä sekä osoitti, että tämä siveyslain halveksimiseen johtanut oppi oli raama-tunvastainen. “Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.” “Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä.” Tiit. 2: 11; 1 Tim. 2: 3—6. Jumalan Henki annetaan vapaasti, niin että jokainen ihminen voi tulla kykeneväksi käyttämään pelastuksen välikappaleita. Täten Kristus, “totinen valkeus”, “valistaa jokaisen ihmisen”. Joh. 1: 9. Ihmiset jäävät pelastuksesta osattomiksi sen tähden, että he itse tahallisesti hylkäävät elämän lahjan. ST 255.1