SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Kristus yksin

Palattuaan Englantiin Wesley sai herrnhutilaisen saarnaajan opastuksella selvemmän käsityksen raamatullisesta uskosta. Hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että hänen täytyi lakata pitämästä omia töitään pelastuksen välikappaleina ja luottaa täydellisesti “Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin”. Eräässä hermhutilaisten Lontoossa pitämässä kokouksessa luettiin Lutherin kuvaus Jumalan Hengen aikaansaamasta muutoksesta uskovan sydämessä. Kun Wesley kuunteli sitä, heräsi usko hänen sydämessään. “Minä tunsin, miten sydämeni ihmeellisesti lämpeni”, hän sanoo. “Minä tunsin luottavani Kristukseen pelastuksen takaajana, yksin Kristukseen; ja minä sain vakuutuksen, että hän oli ottanut pois minun syntini, juuri minun, ja pelastanut minut synnin ja kuoleman laista.” ^{242Emt. s. 52.} ST 248.2

Pitkinä väsyttävän ja lohduttoman ponnistelun vuosina, jotka olivat täynnä kieltäymystä, nuhteita ja nöyryytystä, Wesley oli pysynyt lujana päätöksessään etsiä Jumalaa. Nyt hän oli hänet löytänyt, ja hänelle selvisi, että armo, jota hän oli tavoitellut rukouksilla ja paastoilla, almuilla ja kieltäymyksillä, oli lahja, jonka hän sai rahatta ja hinnatta. ST 248.3

Kun hän oli vahvistunut uskossa Kristukseen, hänen mielensä valtasi palava halu levittää kaikkialle tietoa Jumalan vapaan armon ihanasta evankeliumista. “Minä pidän koko maailmaa seurakuntanani”, hän sanoi; “ja missä hyvänsä minä olen, minä katson sopivaksi ja oikeaksi sekä minua sitovaksi velvollisuudeksi julistaa pelastuksen iloista sanomaa kaikille, jotka sitä haluavat kuulla.” ^{243Emt. s. 74.} ST 248.4

Wesley jatkoi tarkkaa ja itsensäkieltävää elämää, ei enää uskonsa perustuksena vaan seurauksena; ei pyhyyden juurena, vaan hedelmänä. Jumalan armo Kristuksessa on kristityn toivon perustus, ja tämä armo ilmenee Kristukselle kuuliaisessa elämässä. Wesley pyhitti elämänsä niiden suurten totuuksien saarnaamiseen, jotka hän oli vastaanottanut. Hän julisti, että vanhurskauttaminen uskosta Kristuksen sovittavaan vereen ja Pyhän Hengen sydäntä uudistava voima tuottavat hedelmää Kristuksen antaman esimerkin mukaisessa elämässä. ST 248.5

Whitefield ja Wesleyn veljekset olivat valmistuneet tehtäväänsä pitkäaikaisessa kokemuksessa, jossa he voimakkaasti tunsivat oman kadotetun tilansa; ja heidän valmistamisekseen kestämään vaikeuksia Kristuksen hyvinä sotilaina heidät oh pantu halveksimisen, ivan ja vainon vaikeaan tulikokeeseen sekä yliopistossa että saarnatyöhön ryhtyessä. Heidän jumalattomat ylioppilastoverinsa nimittivät heitä ja muutamia heihin liittyneitä halveksivasti metodisteiksi — nimi, jota Amerikan ja Englannin suurimpiin uskonnollisiin järjestöihin kuuluva kirkkokunta nyt pitää kunniakkaana. ST 251.1

Englannin kirkon jäseninä he pitivät paljon tämän kirkon jumalanpalvelusmenoista, mutta Herra oli sanassaan esittänyt heille paremman tien. Pyhä Henki kehotti heitä saarnaamaan Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna. Korkeimman voima oli mukana heidän työssään. Tuhannet tulivat synnin tuntoon ja kokivat tosi kääntymyksen. Oli välttämätöntä varjella näitä lampaita saaliinhimoisilta susilta. Wesley ei aikonut muodostaa uutta kirkkokuntaa, vaan järjesti heidät niinkutsutuiksi meto-distiyhdistyksiksi. ST 251.2

Nämä saarnaajat kohtasivat valtiokirkon taholta selittämätöntä ja ankaraa vastustusta. Kuitenkin Jumala oli viisaudessaan ohjannut tapausten kulkua niin, että uudistus alkoi kirkon sisäpuolella. Jos se olisi tullut kokonaan ulkoapäin, se ei olisi tunkeutunut sinne, missä sitä eniten tarvittiin. Mutta kun herätyssaarnaajat olivat kirkon toimivia jäseniä ja työskentelivät sen piirissä kaikkialla, missä vain oli tilaisuutta, totuus pääsi paikkoihin, joissa ovet muutoin olisivat pysyneet suljettuina. Muutamat papit heräsivät siveellisestä horrostilastaan ja alkoivat innokkaasti saarnata omissa seurakunnissaan. Muodollisuuteen kangistuneita seurakuntia heräsi uuteen eloon. ST 251.3

Wesleyn aikana, niin kuin muinakin aikoina, erilaisia lahjoja omaavat henkilöt suorittivat heille varatun työn. He eivät olleet yhtä mieltä jokaisessa opinkohdassa, mutta heitä innoitti Jumalan henki ja heillä oli sama päämäärä: sielujen voittaminen Kristukselle. Eroavaisuudet Whitefieldin ja Wesleyn veljesten välillä uhkasivat johonkin aikaan synnyttää hajaannusta, mutta kun he Kristuksen koulussa oppivat sävyisyyttä, molemminpuolinen kärsivällisyys ja rakkaus sovittivat heidät keskenään. Heillä ei ollut aikaa väitellä, sillä väärät käsitykset ja rikokset lisääntyivät kaikkialla ja syntiset kulkivat varmaa tuhoa kohti. ST 251.4