SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Ystävien suojassa

Täällä hän viipyi muutamia kuukausia mahtavien ystäviensä varmassa suojassa ja jatkoi tutkimuksiaan. Mutta hänen sydämensä vaati julistamaan evankeliumia Ranskassa, eikä hän voinut kauan olla toimettomana. Niin pian kuin myrsky oli jonkin verran asettunut, hän valitsi uudeksi työkentäkseen Poitiersin, missä oli yliopisto ja missä uudet käsitykset jo olivat saaneet suosiota osakseen. Kaikensäätyiset henkilöt kuuntelivat ilolla evankeliumia. Calvin ei saarnannut julkisesti; mutta pormestarin asunnossa, omissa majapaikoissaan ja joskus yleisessä puistossa hän esitti elämän sanaa niille, jotka halusivat kuulla. Jonkin ajan kuluttua, kun kuulijain lukumäärä lisääntyi, katsottiin turvallisemmaksi kokoontua kaupungin ulkopuolelle. Kokouspaikaksi valittiin syvän ja kapean rotkon sivulla oleva luola, joka lisäksi oli puiden ja yläpuolella olevien kallioiden kätkössä. Kaupungista lähti eri teitä pieniä seurueita, jotka kokoontuivat sinne. Tässä piilopaikassa luettiin ja selitettiin Raamattua. Täällä Ranskan protestantit ensimmäisen kerran nauttivat Herran ehtoollista. Tästä pienestä seurakunnasta lähetettiin muille työkentille useita uskollisia evankelistoja. ST 220.3

Calvin palasi vielä kerran Pariisiin. Hän ei voinut vieläkään luopua siitä toivosta, että Ranska kansakuntana ottaisi vastaan uskonpuhdistuksen. Mutta hän huomasi, että hänen työlleen miltei kaikki ovet olivat suljetut. Evankeliumin julistaminen oli suoraa tietä polttoroviolle menemistä, ja hän päätti viimein lähteä Saksaan. Tuskin hän oli lähtenyt Ranskasta, kun myrsky puhkesi protestanttien ylle. Jos hän olisi jäänyt Ranskaan, olisi hän varmaan tuhoutunut toisten mukana. ST 221.1

Toivoen oman maansa pysyvän Saksan ja Sveitsin rinnalla, Ranskan uskonpuhdistajat päättivät tehdä Rooman taikauskoa vastaan rohkean hyökkäyksen, joka saisi koko kansan hereille. Niinpä eräänä yönä asetettiin kaikkialle Ranskaan messua vastustavia julisteita. Tämä innokas mutta harkitsematon teko ei koitunut uskonpuhdistukselle hyödyksi, vaan päinvastoin tuotti onnettomuutta, ei ainoastaan sen järjestäjille, vaan puhdistetun opin ystäville kaikkialla Ranskassa. Se antoi katolilaisille heidän kauan odottamansa tekosyyn, jonka nojalla katsoivat voivansa vaatia, että kerettiläiset oli perinjuurin hävitettävä villitsijöinä, jotka olivat uhkana valtaistuimen pysyvyydelle ja kansakunnan rauhalle. Joku ymmärtämätön ystävä tai kavala vihollinen — ei tiedetä kumpiko — oli kiinnittänyt julisteen kuninkaan yksityisen huoneen ovelle. Hallitsija kauhistui. Tässä julisteessa käytiin säälimättömästi ikivanhojen, arvossapidettyjen uskomusten kimppuun. Ja se vertaansa vailla oleva julkeus, joka ilmeni näiden suorasukaisten ja hämmästyttävien esitysten omavaltaisessa kiinnittämisessä kuninkaan välittömään läheisyyteen, nostatti kuninkaan vihan. Hämmästyksissään hän seisoi hetken vapisten ja mykistyneenä. Sitten hänen vihansa purkautui pelottaviin sanoihin: “Ottakaa ilman erotusta kiinni kaikki, joita epäillään luterilaisiksi. Minä tahdon hävittää ne kaikki.”^{213Emt. 4. kirja, 10. luku.}Arpa oli heitetty. Kuningas oli päättänyt asettua täydellisesti Rooman puolelle. ST 221.2