Patriarkat Ja Profeetat

Luku 2—Luominen

“Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. — — Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oh tehty” (Ps. 33: 6,9). Hän asetti “maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti” (Ps. 104: 5). PJP 23.1

Lähtiessään Tekijänsä kädestä maa oh tavattoman kaunis. Vuoret, kukkulat ja laaksot tekivät sen pinnan vaihtelevaksi samoin kuin komeat virrat ja ihanat järvet. Mutta kukkulat ja vuoret eivät olleet jyrkkiä ja jylhiä, eikä niissä ollut jyrkänteitä eikä pelottavia rotkoja kuten nyt. Maan kalliopinnan terävät ja rosoiset reunat peitti hedelmällinen multakerros, missä viihtyvä kasvillisuus peitti tienoot vehreään vihannuuteensa. Missään ei ollut inhottavia soita eikä autioita erämaita. Katse tapasi kaikkialla vehmaita pensastoja ja ihastuttavia kukkia. Puut kohottivat latvuksensa korkeuksiin majesteettisempina kuin mitkään nykymetsien puut. Ilmaa eivät pilanneet saaste- höyryt, vaan se oli kirkasta ja terveellistä. Koko maisema oli kauniimpi kuin ylväimmänkään palatsin koristepuutarha. Enkelien joukko katseli näkymiä ihastuneena ja iloitsi Jumalan ihmeteoista. PJP 23.2

Kun maa runsaine eläimistöineen ja kasvillisuuksineen oli luotu, Jumala toi tapahtumain näyttämölle kruunaavan luomistekonsa, ihmisen, jota varten kaunis maa oli kunnostettu. Hän sai hallintaansa kaiken, minne hänen katseensa ylti, sillä “Jumala sanoi: ‘Tehkäämme ihminen kuvaksemme; ja vallitkoot he — — koko maan.&rsquo — — Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, — — mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Tässä esitetaan selvästi ihmissuvun alkuperä. Jumalallinen ilmoitus on niin selväsanainen, ettei se jätä sijaa väärille johtopäätöksille. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tässä ei ole mitään salaperäistä eikä liioin mitään perustetta sille otaksumalle, että ihminen olisi vaiheittain hitaasti kehittynyt eläin- tai kasvikunnan alemmista muodoista. Tuollainen opetus madaltaa Luojan suuren työn ihmisen ahtaalle, maalliselle käsitystasolle. Ihmiset ovat niin hanakoita poistamaan Jumalalta kaikkeuden valtiuden, että alentavat ihmisen ja riistävät häneltä hänen arvokkaan alkuperänsä. Jumala asetti tähtimaailmat korkeuteen ja väritti kedon kukkaset hienovaraisen taidokkaasti. Hän täytti maan ja taivaat valtansa ihmeillä. Ja kun hän sitten halusi kruunata suurenmoiset luomistekonsa ja asettaa kauniin maan keskelle sen hoitajan ja hallitsijan, ei hän voinut olla luomatta olentoa, joka oli hänelle elämän antaneen käden arvoinen. Innoitettu sukuluettelomme johtaa ihmiskunnan alkuperän suureen Luojaan eikä mihinkään alkioiden, nilviäisten ja nelijalkaisten kehitysketjuun. Maan tomusta tehtynäkin Aadam oh “Jumalan poika”. PJP 23.3

Jumalan edustajana hänet asetettiin vallitsemaan alempia luotuja. Ne eivät pysty ymmärtämään tai tunnustamaan Jumalan herruutta, mutta ne tehtiin kykeneviksi rakastamaan ja palvelemaan ihmistä. Psalmista sanoo: “Sinä — — panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle: — — metsän eläimet, taivaan linnut — — ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee” (Ps. 8: 6—9). PJP 24.1

Ihmisen tuli ilmentää Jumalan kuvaa sekä ulkoisesti että luonteeltaan. Kristus yksin on “hänen olemuksensa kuva” (Hebr. 1:3), mutta ihminen tehtiin Jumalan kaltaiseksi. Hänen luonteensa oli sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Hänen mielensä pystyi käsittämään jumalallisia asioita. Hänen tunne- elämänsä oli puhdasta ja hänen luontaiset halunsa olivat järjen valvonnassa. Hän oli pyhä ja onnellinen ilmentäessään Jumalan kuvaa täydessä kuuliaisuudessa hänen tahdolleen. PJP 24.2

Lähtiessään Luojansa kädestä ihminen oh kookas ja täysin sopusuhtainen. Terve punerrus hänen kasvoillaan korosti niiden säteilemää valoisaa elämäniloa. Aadam oli paljon pitempi maailmassa nykyään eläviä miehiä. Eeva oli jonkinverran lyhyempi mutta silti jalomuotoinen ja joka kohdastaan kaunis. Synnittömällä parilla ei ollut mitään tekovaatteita. Heitä ympäröi samanlainen kirkas valoverho kuin enkeleitäkin. Tämä valoviitta verhosi heitä niin kauan kuin he pysyivät kuuliaisina Jumalalle. PJP 24.3

Aadamin luomisen jälkeen kaikki elävät olennot tuotiin hänen eteensä, jotta hän antaisi kullekin nimen. Tällöin hän huomasi, että jokaiselle oli annettu elämänkumppani, mutta hänelle “ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut”. Kaikkien niiden olentojen parissa, jotka Jumala oli maailmaan luonut, ei ollut yhtään ihmisen veroista. Ja Jumala sanoi: “Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.” Ihminen oli tarkoitettu seuralliseksi eikä elämään yksin. Ilman seuratoveruutta eivät Eedenin kauniit näkymät ja mieluisat askareetkaan olisi tuottaneet täyttä onnea. Enkelien seurakaan ei olisi tyydyttänyt hänen myötätunnon ja toveruuden kaipaustaan. Ei ollut ketään saman luontoista, joka olisi oppinut rakastamaan ja olemaan rakastettu. PJP 25.1

Jumala itse antoi Aadamille toverin. Hän teki miehelle avun, joka oli hänelle sopiva — joka häntä vastaavana soveltui hänen kumppanikseen ja joka saattoi hänen kanssaan tuntea samaa rakkautta ja myötätuntoa. Eeva luotiin kylkiluusta, jonka Jumala otti Aadamin kyljestä. Se merkitsi sitä, ettei vaimon sopinut hallita miestään päänä muttei myöskään joutua sorretuksi vähempiarvoisena, vaan olla hänen rinnallaan tasavertaisena, miehensä rakastamana ja suojelemana. Osana miehestä, luuna hänen luustaan ja lihana hänen lihastaan hän oli miehen toinen minä. Se osoittaa, miten läheisen yhteyden ja kiinteän rakkauden tuli vallita heidän välillään. “Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä” (Ef. 5: 29). “Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” PJP 25.2

Jumala vihki ensimmäisen avioparin. Tämä asetus on siis kaikkeuden Luojan säätämä. “Avioliitto pidettäköön kunniassa” (Hebr. 13: 4) yhtenä Jumalan ensimmäisistä lahjoista ihmiselle. Se on toinen niistä kahdesta säädöksestä, jotka Aadam syntiinlankeemuksen jälkeen otti mukaansa paratiisin porttien ulkopuolelle. Avioliitto on siunaukseksi, kun siinä tunnustetaan ja noudatetaan jumalallisia periaatteita. Se valvoo ihmissuvun puhtautta ja onnellisuutta, täyttää ihmisen seuralliset tarpeet ja jalostaa hänen fyysistä, älyllistä ja siveellistä olemustaan. PJP 25.3

“Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.” Kaikki Jumalan luomisteot olivat täydellisen kauniita, eikä mitään sellaista näyttänyt puuttuvan, mikä olisi saattanut lisätä tuon pyhän parin onnea. Kuitenkin Luoja antoi heille vielä erikoisen todisteen rakkaudestaan istuttamalla puutarhan nimenomaan heidän kodikseen. Tässä puutarhassa oli kaikenlaisia puita, joista monet olivat täynnä tuoksuvia ja maukkaita hedelmiä. Siellä oli kerrassaan ihastuttavia, suorakasvuisia viinipuita, joiden oksat riippuivat houkuttelevien ja moniväristen rypäleterttujen painosta. Aadam ja Eeva saivat tehtäväkseen taivutella viinipuun oksia itselleen asumukseksi, jonka näin muodostivat elävät puut kaikkine lehvästöineen ja hedelmineen. Siellä oh valtavat määrät kaikenvärisiä tuoksuvia kukkia. Puutarhan keskellä oli elämän puu, joka loistokkuudessaan ylitti kaikki muut puut. Sen hedelmät olivat kuin kullan ja hopean hohtoisia omenia, ja ne kykenivät pitkittämään elämää ikuisesti. PJP 26.1

Luomistyö oli nyt päättynyt. “Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.” “Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.” Eedenin paratiisi kukoisti maan päällä. Yksikään synnin tahra tai kuoleman varjo ei turmellut kaunista luomakuntaa. “Aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat” (Job 38: 7). PJP 26.2

Suuri Jumala oli laskenut maan perustukset. Hän oli verhonnut koko maailman kauneudella ja täyttänyt sen sellaisella, mikä oli hyödyllistä ihmiselle. Hän oh luonut kaikki maan ja meren ihmeet. Kuudessa päivässä suuri luomistyö oli suoritettu loppuun. Ja Jumala “lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” Jumala katseli tyytyväisenä kättensä tekoja. Kaikki oli täydellistä, jumalallisen Tekijänsä arvoista, ja hän lepäsi, ei uupuneena vaan hyvillään viisautensa ja hyvyytensä aikaansaannoksista ja kirkkautensa ilmauksista. PJP 26.3

Levättyään seitsemäntenä päivänä Jumala pyhitti eli erotti sen lepopäiväksi ihmiselle. Luojan esimerkin mukaan ihmisen tuli levätä tänä pyhänä päivänä, jotta hän katsellessaan taivaita ja maata voisi mietiskellä Jumalan suuria luomistekoja ja jotta hän nähdessään todisteita Jumalan viisaudesta ja hyvyydestä voisi koko sydämestään rakastaa ja kunnioittaa Luojaansa. PJP 26.4

Eedenissä Jumala pystytti luomistyönsä muistomerkin antamalla siunauksensa seitsemännelle päivälle. Sapatti annettiin Aadamille, koko ihmisperheen isälle ja edustajalle. Pyhittämällä sen tuli maan kaikkien asukkaiden kiitollisina tunnustaa, että Jumala oli heidän Luojansa ja oikeutettu Valtiaansa ja että he olivat hänen kättensä tekoa ja alamaisiaan. Se oli siis kokonaan muistoasetus ja annettu koko ihmiskunnalle. Siinä ei ollut mitään verhottua eikä millekään kansalle erikoisesti sovellettua. PJP 27.1

Jumala näki ihmisen välttämättä tarvitsevan sapattia, jo paratiisissakin. Hänen oli tarpeen panna sivuun omat harrasteensa ja pyrintöntä joka seitsemänneksi päiväksi voidakseen vapaammin ajatella Jumalan tekoja ja mietiskellä hänen voimaansa ja hyvyyttään. Hän tarvitsi sapattia muistuttamaan häntä tavallista voimakkaammin Jumalasta ja herättämään hänen kiitollisuuttaan, koska kaikki mikä oli hänen nautittavanaan ja omistuksessaan tuli Luojan hyväätekevästä kädestä. PJP 27.2

Jumalan tarkoitus on, että sapatti saa ihmiset mietiskelemään hänen luomisteko jaan. Luonto puhuu heidän aisteilleen julistaen Jumalan, Luojan, kaiken ylimmän Hallitsijan, olemassaoloa. “Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle” (Ps. 19:2, 3). Maan verhoava kauneus todistaa Jumalan rakkaudesta. Voimme nähdä sen ikuisissa kukkuloissa, ylevissä puissa, puhkeavissa nupuissa ja hennoissa kukissa. Kaikki ne puhuvat meille Jumalasta. Sapatti, joka alati viittaa niiden kaikkien Tekijään, kehottaa ihmisiä avaamaan luonnon suuren kirjan ja lukemaan siitä Luojan viisaudesta, voimasta ja rakkaudesta. PJP 27.3

Ensimmäisiä vanhempiamme, jotka luotiin viattomiksi ja pyhiksi, ei kuitenkaan jätetty vaille väärin tekemisen mahdollisuutta. Jumala teki heidät siveellisesti vapaiksi. He pystyivät arvostamaan hänen luonteensa viisautta ja hyväntahtoisuutta sekä hänen vaatimustensa oikeamielisyyttä, ja he saivat täysin vapaasti joko totella tai olla tottelematta häntä. He saivat nauttia Jumalan ja pyhien enkeleiden yhteydestä, mutta ennen kuin heidän ikuisesta luotettavuudestaan voitiin olla varmoja, heidän uskollisuuttaan oli koeteltava. Aivan ihmisen olemassaolon alussa häntä estettiin täyttämästä hillittömästi halujaan, mikä kohtalokas intohimo koitui saatanan lankeemukseksi. Keskellä paratiisia, lähellä elämän puuta, oh hyvän- ja pahantiedon puu, jonka oli määrä koetella esivanhempiemme kuuliaisuutta, uskoa ja rakkautta. He saivat vapaasti syödä kaikista muista puista, mutta tästä heitä kuoleman uhalla kiellettiin maistamasta. He kyllä joutuisivat saatanan kiusattaviksi, mutta jos he kestäisivät koetuksen, he lopulta hänen valtapiirinsä ulkopuolelle siirrettyinä saisivat iäti olla Jumalan suosiossa. PJP 27.4

Jumala teki ihmisen lain alaiseksi, mikä seikka oli hänen olemassalonsa välttämätön edellytys. Hän oli jumalallisen hallituksen alamainen, eikä mikään hallitus voi toimia ilman lakia. Jumala olisi voinut luoda ihmisen kykenemättömäksi rikkomaan hänen lakiaan ja estää Aadamia tarttumasta kiellettyyn hedelmään. Mutta tällöin ihminen ei olisi ollut siveellisesti vapaa olento vaan pelkkä automaatti. Ilman valinnan vapautta hänen kuuliaisuutensa ei olisi ollut vapaaehtoista vaan pakollista. Luonteen kehittyminen olisi ollut mahdotonta. Sellainen menettely olisi vastoin muiden maailmojen asukkaiden kokemaa Jumalan kohtelua. Se olisi ollut arvotonta ihmiselle älyolentona ja olisi vain puoltanut saatanan syytöstä, jonka mukaan Jumala hallitsi mielivaltaisesti. PJP 28.1

Jumala teki ihmisen suoraluontoiseksi. Hän antoi hänelle luonteen jaloutta, eikä hänellä ollut mitään taipumuksia pahaan. Hän teki hänet älyltään erittäin kyvykkääksi ja loi hänen uskollisena pysymiselleen mahdollisimman hyvät edellytykset. Ikuisen onnen ehtona oli täydellinen ja pysyvä kuuliaisuus. Tällä ehdolla hän sai syödä elämän puusta. PJP 28.2

Ensimmäisten vanhempiemme kodin tuli olla esikuvana muille kodeille heidän lastensa lähtiessä asuttamaan maata. Tuo Jumalan itsensä kaunistama koti ei ollut mikään upea palatsi. Ihmiset ylpeydessään ihastelevat loistavia ja kalliita rakennuksia ja ylpeilevät kättensä teoilla. Mutta Jumala sijoitti Aadamin puutarhaan. Tämä oli hänen asumuksensa. Sinitaivas oh sen kupukattona, ja sen lattiana oli kauniiden kukkien ja elävän vihermaton peittämä maa. Komeiden puiden lehtevät oksat olivat sen korukatoksena. Sen seinien suurenmoiset koristeet olivat suuren Mestaritaiteilijan käsityötä. Pyhän parin ympäristöön liittyy opetus kaikille ajoille. Sen mukaan tosi onnea ei saavuteta ylpeyden ja ylellisyyden mieliteoilla, vaan pääsemällä Jumalan luomistekojen välityksellä hänen yhteyteensä. Jos ihmiset harrastaisivat vähemmän keinotekoista ja pyrkisivät suurempaan yksinkertaisuuteen, he toteuttaisivat paljon paremmin sitä tarkoitusta, jonka vuoksi Jumala loi ihmisen. Ylpeys ja kunnianhimo eivät saa koskaan kylläänsä, mutta todella viisaat osaavat iloita niistä runsaista ja jalostavista nautinnoista, joita Jumalalla on tarjottavana kaikille. PJP 28.3

Jumala sijoitti ensimmäisen ihmisparin paratiisiin “viljelemään ja varjelemaan sitä”. Heidän työskentelynsä ei ollut väsyttävää vaan miellyttävää ja virkistävää. Jumala tarkoitti työn ihmiselle siunaukseksi, askarruttamaan hänen mieltään, vahvistamaan hänen ruumistaan ja kehittämään hänen kykyjään. Henkinen ja ruumiillinen toimeliaisuus oh Aadamin pyhän elämän parhaita nautintoja. Tottelemattomuutensa tähden hänet sitten karkotettiin tästä kauniista kodistaan, ja hän joutui näkemään paljon vaivaa saadakseen karusta maasta jokapäiväisen leipänsä. Mutta vaikka tuo vaivannäkö suuresti poikkesikin hänen mieluisasta työskentelystään paratiisissa, se oli kuitenkin hänen turvansa kiusausta vastaan ja hänen onnensa tuoja. Ne erehtyvät pahoin, jotka pitävät työtä kirouksena, vaikka se olisikin väsyttävää ja tuskallista. Rikkaat suhtautuvat usein väheksyvästi työväenluokkaan, mutta se on täysin sen tarkoituksen vastaista, mikä Jumalalla oli luodessaan ihmisen. Mitä rikkainkaan voisi omistaa, mikä olisi verrattavissa siihen, mitä Aadam sai Jumalalta? Ja kuitenkaan ei Aadamin elämä ollut joutilasta. Luojamme tietää, mikä ihmiselle on onneksi, ja siksi hän antoi Aadamille tekemistä. Vain työtä tekevät miehet ja naiset tuntevat tosi elämäniloa. Enkelit ovat ahkeria työntekijöitä, jotka Jumala lähettää palvelemaan ihmisiä. Luoja ei ole tarkoittanut ketään lamaantumaan joutilaisuudessa. PJP 29.1

Niin kauan kuin Aadam ja hänen elämäntoverinsa pysyivät uskollisina Jumalalle, oli maa oleva heidän hallinnassaan. PJP 29.2

Jokainen elävä olento oli heidän rajattomassa valvonnassaan. Leijona ja karitsa kisailivat rauhassa heidän ympärillään tai paneutuivat yhdessä pitkäkseen heidän lähelleen. Linnut lentelivät onnellisina heidän yllään, ja kun ne iloissaan visertelivät kiitosta Luojalleen, yhtyivät Aadam ja Eevakin kiittämään Isää ja Poikaa. PJP 30.1

Synnitön ihmispari ei ollut vain Jumalan lapsina hänen isällisessä hoivassaan, vaan myös saamassa opetusta kaikkiviisaalta Luojalta. Enkelit kävivät heitä tapaamassa, ja he saivat olla Tekijänsä yhteydessä minkään erottavan verhon estämättä. He uhkuivat elämän puusta saamaansa elinvoimaa, ja älyltään he jäivät vain vähän jälkeen enkeleistä. Näkyvän maailmankaikkeuden salaisuudet — “hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä” (Job 37: 16) — tarjosivat heille rajattomasti opittavaa ja ihasteltavaa. Kaiken ääretön Laatija ja Ylläpitäjä avasi heidän opiskeltavakseen luonnon lait ja toiminnot, joita ihmiset ovat tutkineet jo kuudentuhannen vuoden ajan. Tutkistelemalla lehteä, kukkaa ja puuta he saivat kustakin selville sen elämän salaisuudet. Aadam tunsi jokaisen luodun olennon vesissä leikittelevästä mahtavasta krokodiilista päivänpaisteessa leijuvaan pikku hyönteiseen asti. Hän oli antanut kullekin nimen ja tunsi kaikkien luonnon ja tavat. Jumalan kunnian taivaissa, lukemattomat maailmat lainmukaisissa kiertoliikkeissään, “pilvien punnituksen”, valon ja äänen sekä päivän ja yön salaisuudet — kaiken tämän saivat esivanhempamme tutkittavakseen. Jumala oli kirjoittanut nimensä jokaiseen metsän lehteen, vuoriston kiveen ja tuikkivaan tähteen, kaikkialle maahan, ilmaan ja taivaalle. Luomakunnassa vallitseva järjestys ja sopusointu kertoivat heille rajattomasta viisaudesta ja voimasta. He löysivät jatkuvasti jotakin mielenkiintoista, mikä herätti heissä entistä syvempää rakkautta ja sai heidän kiitollisuutensa yhä uudelleen puhkeamaan ilmoille. PJP 30.2

Niin kauan kuin he noudattaisivat jumalallista lakia, he pystyisivät jatkuvasti yhä paremmin oppimaan uutta, iloitsemaan ja nauttimaan sekä rakastamaan. He löytäisivät jatkuvasti uusia tiedon aarteita ja raikkaita onnen lähteitä ja oppisivat yhä selvemmin käsittämään Jumalan mittaamatonta, ehtymätöntä rakkautta. PJP 30.3