Patriarkat Ja Profeetat

Luku 3—Kiusaus ja syntiinlankeemus

Kun saatana ei enää päässyt vapaasti lietsomaan kapinaa taivaassa, hän purki vihansa Jumalaa kohtaan ryhtymällä nyt punomaan juonia ihmissuvun tuhoksi. Hän tajusi pyhän ihmisparin onnen ja rauhan olevan sitä autuutta, jonka hän oli iäksi menettänyt. Kateellisena hän päätti yllyttää heitä tottelemattomuuteen ja saattaa heidät lankeamaan syntiin ja kärsimään sen rangaistuksen. Hän halusi muuttaa heidän rakkautensa epäluottamukseksi ja heidän ylistyslaulunsa moitteiksi Tekijäänsä vastaan. Näin hän ei ainoastaan suistaisi näitä viattomia olentoja samaan kurjuuteen, joka häntä itseään raastoi, vaan myös syytäisi häpeää Jumalalle ja surua koko taivaalle. PJP 31.1

Esivanhempiamme ei jätetty varoittamatta heitä uhkaavasta vaarasta. Taivaalliset lähetit kertoivat heille saatanan lankeemuksesta ja siitä, miten hän punoi salajuonia heidän tuhokseen. He selostivat myös entistä paremmin, minkälainen oli se jumalallinen hallitus, jota pahuuden ruhtinas yritti kukistaa. Tottelemattomuus Jumalan oikeudenmukaisia käskyjä kohtaan oh saanut saatanan ja hänen joukkonsa lankeamaan. Miten tärkeää olikaan sen tähden, että Aadam ja Eeva kunnioittivat Jumalan lakia, sillä vain sen turvin järjestys ja oikeudenmukaisuus saattoivat säilyä. PJP 31.2

Jumalan laki on yhtä pyhä kuin hän itsekin. Se on hänen tahtonsa ilmoitus, luonteensa jäljennös ja jumalallisen rakkauden ja viisauden ilmaus. Luomakunnan sopusointu edellyttää jokaisen olennon ja kaiken elollisen ja elottoman täydellistä mukautumista Luojan lakiin. Jumala on säätänyt sekä elävien olentojen että kaikkien luonnon toimintojen hallintalait. Kaikki on määrättyjen lakien alaista, lakien, joita ei voida sivuuttaa. Mutta luonnon lakien hallitessa luonnossa kaikkea on ihminen kaikista maan asujaimista yksinään siveyslain alainen. Ihmiselle, luomakunnan kruunulle, Jumala on antanut kyvyn ymmärtää hänen vaatimuksiaan, käsittää hänen lakinsa oikeamielisyyttä ja hyväntahtoisuutta sekä sen pyhää vaatimusta, jonka mukaan ihmisen tulee järkkymättä noudattaa sitä. PJP 31.3

Enkelien tavoin paratiisin asukkaatkin pantiin koetteelle. Heidän onnellisuutensa saattoi jatkua vain niin kauan kuin he noudattivat tarkoin Luojan lakia. He saattoivat joko totella ja elää tai olla tottelemattomia ja tuhoutua. Jumala oli suonut heille runsaita siunauksia, mutta jos he eivät välittäisi hänen laistaan, ei hän, joka ei säästänyt enkeleitä jotka syntiä tekivät, voisi säästää heitäkään. Rikkomus estäisi heitä saamasta hänen lahjojaan ja aiheuttaisi heille kurjuutta ja lopullisen perikadon. PJP 32.1

Enkelit kehottivat heitä varomaan saatanan eksytyksiä, sillä hän pyrkisi jatkuvasti kietomaan heidät pauloihinsa. Paha ei voinut vahingoittaa heitä niin kauan kuin he pysyivät kuuliaisina Jumalalle, sillä tarpeen vaatiessa lähetettäisiin taivaasta vaikka jokainen enkeli heidän avukseen. Jos he päättävästi torjuisivat hänen ensimmäiset vihjailunsa, he olisivat yhtä turvassa kuin taivaalliset sanansaattajatkin. Mutta jos he kerrankin lankeaisivat kiusaukseen, heidän luonteensa turmeltuisi, niin etteivät he omin voimin mitenkään enää kykenisi vastustamaan saatanaa. PJP 32.2

Hyvän- ja pahantiedon puu oli asetettu koettelemaan heidän kuuliaisuuttaan ja rakkauttaan Jumalaa kohtaan. Herra oh nähnyt hyväksi asettaa vain yhden kiellon rajoittamaan kaiken vapaata käyttöä paratiisissa, mutta jos he tässä kohdin suhtautuisivat välinpitämättömästi hänen tahtoonsa, he syyllistyisivät rikkomukseen. Saatana ei saanut seurata heitä kaikkialle kiusauksineen, vaan pääsi puhuttelemaan heitä vain kielletyn puun luona. Jos he koettaisivat tarkastella sitä lähemmin, he joutuisivat alttiiksi hänen juonilleen. Heitä kehotettiin tarkoin noudattamaan Jumalan antamaa varoitusta ja tyytymään Herralta saamaansa opetukseen. PJP 32.3

Saadakseen suoritetuksi työnsä vaivihkaa saatana valitsi välikappaleekseen käärmeen, joka oli hänen petolliselle toiminnalleen hyvin soveltuva valeasu. Käärme oli silloin viisaimpia ja kauneimpia maan eläimistä. Sillä oli siivet, ja lentäessään ilman halki se näytti niin säihkyvän kirkkaalta kuin olisi tehty kiillotetusta kullasta. Kun se lepäili kielletyn puun rehevillä oksilla ja herkutteli sen maukkailla hedelmillä, veti se hyvinkin puoleensa katsojan huomion ja herätti ihastelua. Näin piilotteli tuhooja rauhallisessa paratiisissa saalistaan väijyen. PJP 33.1

Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota. Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden mutta hälvensi pelkonsa pitäen itseään kyllin viisaana ja vahvana huomaamaan pahan ja torjumaan sen. Enkelien varoituksesta välittämättä hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä. Sen hedelmä oli hyvin kaunis, ja hän mietti itsekseen, miksi Jumala oli kieltänyt heitä syömästä sitä. Nyt sai kiusaaja tilaisuuden puuttua asiaan. Aivan kuin arvaten Eevan ajatukset hän kysäisi: “Onko Jumala todellakin sanonut: ‘Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?” Eeva hämmästyi ja aivan hätkähti kuullessaan kuin kaiun omista mietteistään. Mutta käärme puhui edelleen sointuvalla äänellä ja kehui imarrellen Eevan erinomaista suloutta, eikä se ollut mitään epämieluista kuultavaa. Sen sijaan että olisi paennut paikalta Eeva jäi ihmeissään kuuntelemaan puhuvaa käärmettä. Jos joku enkelien kaltainen olento olisi puhutellut häntä, se olisi saanut hänet pelkäämään, mutta hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että langennut vihollinen voisi käyttää välikappaleenaan viehättävää käärmettä. PJP 33.2

Kiusaajan kietovaan kysymykseen hän vastasi: “Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ‘Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.” Niin käärme sanoi vaimolle: “Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja pahan.” PJP 33.3

Hän selitti, että syömällä tästä puusta he saisivat elämänsä tason kohoamaan ja tietopiirinsä avartumaan. Hän itse oli syönyt kiellettyä hedelmää ja saanut sen seurauksena puhekyvyn. Ja hän vihjasi, että Herra halusi kateellisesti kieltää heiltä sen, jotteivät he ylenisi hänen veroisikseen. Koska se saattoi aivan ihmeellisesti antaa viisautta ja voimaa, hän oh kieltänyt heitä maistamasta sitä ja edes koskemasta siihen. Kiusaaja uskotteli edelleen, ettei Jumala tosiasiassa toteuttaisi uhkaustaan, vaan halusi vain pelotella heitä. Miten he saattoivat ylipäänsä lainkaan kuolla? Eivätkö he olleet syöneet elämän puusta? Jumala oli vain koettanut estää heitä pääsemästä korkeammalle kehitystasolle ja suurempaan onneen. PJP 34.1

Tällaista on saatanan työ ollut Aadamin ajoista nykyaikaan asti, ja hän on suorittanut sitä hyvin menestyksellisesti. Hän koettaa estää ihmisiä luottamasta Jumalan rakkauteen ja kiusaa heitä epäilemään hänen viisauttaan. Hän koettaa alituiseen herättää sellaista mieltä, joka epäkunnioittavan uteliaana ja levottoman kyseliäänä pyrkii tunkeutumaan jumalallisen viisauden ja voiman salaisuuksiin. Yrittäessään päästä selville sellaisesta, minkä Jumala on nähnyt hyväksi pitää salaisuutenaan, kovin monet eivät kiinnitä mitään huomiota hänen ilmoittamiinsa totuuksiin, jotka heidän pitäisi välttämättä tuntea voidakseen pelastua. Saatana kiusaa ihmisiä tottelemattomuuteen uskottelemalla heidän pääsevän uusille ja ihmeellisille tiedon alueille. Mutta tämä on pelkkää petosta. Edistyskuvitelmiensa haltioittamina he polkevat maahan Jumalan vaatimukset ja astuvat tielle, joka johtaa turmelukseen ja kuolemaan. PJP 34.2

Saatana selitti pyhän ihmisparin hyötyvän Jumalan lain rikkomisesta. Eikö nykyään väitetä juuri samaa? Monet kutsuvat ahdasmielisiksi niitä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä, ja sanovat olevansa paljon vapaampia ja käsityksiltään avarampia. Mitä tämä on muuta kuin kaiku siitä äänestä, joka paratiisissa julisti: “Sinä päivänä, jona te siitä syötte” — eli rikotte Jumalan kiellon — “te tulette niinkuin Jumala tietämään”? Saatana väitti hyötyneensä paljon siitä, että oli syönyt kiellettyä hedelmää, mutta vaikeni visusti siitä, että hänet oli rikkomuksensa tähden karkotettu taivaasta. Vaikka hän oli kokenut synnin aiheuttaman tavattoman tappion, hän säläsi oman kurjuutensa vetääk- seen toisia samaan surkeuteen. Samoin synnintekijä nytkin salaa todellisen luonteensa ja voi väittää itseään pyhäksikin, mutta hänen ylevä tunnustuksensa vain tekee hänet sitäkin vaarallisemmaksi petturiksi. Hän on saatanan puolella polkemassa maahan Jumalan lakia ja johtamassa toisia samaan ikuiseen häviöön. PJP 34.3

Eeva tosiaan uskoi saatanan puheet, mutta hänen uskomisensa ei varjellut häntä synnin rangaistukselta. Hän ei uskonut Jumalan puhetta, ja tästä syystä hän lankesi. Tuomiolla ei ihmisiä tuomita siksi, että he ovat vilpittömästi uskoneet valheen, vaan siksi, etteivät he ole uskoneet totuutta eivätkä tilaisuuden saatuaan ole välittäneet päästä selville totuudesta. Vaikka saatana miten väittäisi päinvastaista, on kuitenkin aina vaarallista olla tottelematta Jumalaa. Meidän on päättävästi pyrittävä totuuden tuntemiseen. Kaikki läksyt, jotka Jumala on antanut kirjoittaa sanaansa, ovat meille varoitukseksi ja opetukseksi. Ne on annettu varjelemaan meitä petokselta. Niiden laiminlyöminen johtaa perikatoomme. Saamme olla varmat siitä, että kaikki Jumalan sanan vastainen on lähtöisin saatanasta. PJP 35.1

Käärme poimi hedelmän kielletystä puusta ja antoi sen puolittain vastahakoisen Eevan käsiin. Sitten hän muistutti Eevaa tämän omista sanoista, joiden mukaan Jumala oli kieltänyt heitä koskemasta siihen, etteivät kuolisi. Hedelmän syömisestä ei koituisi sen enempää harmia kuin sen koskemisestakaan, hän selitti. Ja kun Eeva ei havainnut mitään haittaa siitä mitä oh tehnyt, hän tuli rohkeammaksi. Hän “näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi”. Se oli maukas, ja syödessään Eeva oli tuntevinaan, miten se virkisti ja aivan kuin kohotti hänet jollekin ylemmälle tasolle. Pelkäämättä hänkin poimi hedelmän ja söi. Ja nyt, kun hän itse oli rikkonut, saatana saattoi hänen välityksellään toimia hänen miehensä vahingoksi. Oudon, luonnottoman kiihtymyksen vallassa ja kädet täynnä kiellettyjä hedelmiä hän hakeutui miehensä luo ja kertoi kaiken mitä oli tapahtunut. PJP 35.2

Aadamin kasvot tulivat surullisiksi. Hän näytti hämmästyneeltä ja huolestuneelta. Hän vastasi Eevalle, että kyseessä oli varmasti vihollinen, josta heitä oli varoitettu, ja että Jumalan sanan mukaan Eevan täytyi kuolla. Eeva puolestaan yllytti Aadamia syömään ja toisti käärmeen väitteen, etteivät he suinkaan kuolisi. Hän päätteli, että asian täytyi olla näin, koska hän ei tuntenut kokeneensa mitään Jumalan mielipahaa, vaan päinvastoin jotakin ihanan piristävää, mikä säväytti koko olemuksen uuteen vireyteen ja valoi siihen sellaista uutta elämää, hän kuvitteli, mikä innoitti taivaallisia lähettejäkin. PJP 35.3

Aadam käsitti, että hänen kumppaninsa oli rikkonut Jumalan käskyn ja sen ainoan rajoituksen, jolla Jumala koetteli heidän uskollisuuttaan ja rakkauttaan. Hän kävi mielessään kauheaa taistelua ja suri sitä, että oli päästänyt Eevan erkanemaan luotaan. Mutta nyt oli teko tehty, ja hänen täytyi erota toveristaan, jonka seurasta hän oli iloinnut. Miten hän selviytyisi siitä? Aadam oli saanut nauttia Jumalan ja pyhien enkelien seurasta. Hän oli katsellut Luojan kirkkautta ja ymmärsi, miten ylevä osa avautuisi ihmissuvulle, jos se pysyisi uskollisena Jumalalle. Kuitenkin hän kadotti näkyvistään kaikki nämä siunaukset pelätessään menettävänsä sen lahjan, joka hänen mielestään oli kaikkia muita arvokkaampi. Kaiken Luojalle osoitetun rakkauden, kiitollisuuden ja uskollisuuden ylitti rakkaus Eevaan. Hän oli osa hänestä itsestään, eikä hän jaksanut kestää eron ajatusta. Hän ei tajunnut, että sama Ääretön Voima, joka oli luonut hänet maan tomusta eläväksi, kauniiksi olennoksi ja joka rakkaudessaan oli antanut hänelle elämäntoverin, kykenisi täyttämään tämän paikan. Aadam päätti jakaa Eevan kohtalon. Jos tämän täytyi kuolla, hän kuolisi hänen kanssaan. Ja loppujen lopuksi, hän mietti, eivätkö viisaan käärmeen sanat ehkä sittenkin pitäneet paikkaansa? Olihan Eeva tuossa hänen edessään yhtä kauniina ja näköjään yhtä viattomana kuin ennen tätä rikkomustaankin. Hän ilmaisi suurempaa rakkautta miestään kohtaan kuin ennen. Eikä hänessä näkynyt mitään merkkiä kuolemasta. Ja niin Aadam päätti uhmata seurauksia, tarttui hedelmään ja söi nopeasti. PJP 36.1

Rikkomuksensa jälkeen Aadam aluksi tunsi olonsa kohoavan ylemmälle tasolle. Mutta pian hän kauhistui ajatellessaan syntiään. Ilma, joka siihen asti oli ollut lauhkeaa ja tasaisen lämmintä, tuntui viluttavan syyllistä ihmisparia. Heidän tuntemansa rakkaus ja rauha olivat poissa, ja tilalle he saivat synnin tun- non, tulevaisuuden pelon ja sielun alastomuuden. Valon vaippa, joka oli verhonnut heidät, häipyi nyt pois, ja sen tilalle he koettivat kaavailla ylleen jotakin peittävää, sillä alastomina he eivät voineet käydä Jumalan ja pyhien enkelien näkyviin. PJP 36.2

Nyt he alkoivat käsittää syntinsä todellista luonnetta. Aadam moitti vaimoaan siitä, että tämä oli tyhmästi loitonnut hänen luotaan ja antautunut käärmeen petettäväksi. Mutta he molemmat uskottelivat itselleen, että he kyllä saisivat tämän ainoan rikkomuksensa anteeksi Jumalalta, joka oh antanut heille niin monia todisteita rakkaudestaan. Ei hän varmaankaan rankaisisi heitä niin julmasti kuin he olivat pelänneet. PJP 37.1

Saatana iloitsi menestyksestään. Hän oli kiusannut vaimoa lakkaamaan luottamasta Jumalaan, epäilemään hänen viisauttaan ja rikkomaan hänen lakiansa, ja hänen avullaan hän oh saanut Aadaminkin lankeamaan. PJP 37.2

Mutta suuri Lainantaja aikoi ilmoittaa Aadamille ja Eevalle näiden rikkomuksen seuraukset. Hän oli ilmaissut läsnäolonsa paratiisissa. Ollessaan viattomia ja pyhiä he olivat iloisina tervehtineet Luojaansa, kun tämä lähestyi heitä, mutta nyt he pakenivat kauhuissaan ja koettivat piiloutua paratiisin kaukaisimpaan sopukkaan. Mutta “Herra huusi miestä ja sanoi hänelle: ‘Missä olet?’ Hän vastasi: ‘Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin.’ Ja hän sanoi: ‘Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?’” PJP 37.3

Aadam ei voinut kieltää eikä puolustaa syntiään. Katumuksen sijasta hän kuitenkin koetti lykätä sen vaimonsa niskoille ja sitä tietä itse Jumalan syyksi: “Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” Vähän aikaisemmin hän rakkaudesta vaimoonsa oli ollut valmis luopumaan Jumalan suosiosta, paratiisin kodistaan ja ikuisesta autuudestaan, mutta nyt langettuaan hän saattoi vierittää vastuun rikkomuksestaan elämäntoverilleen ja jopa itse Luojalle. Niin hirveä on synnin valta. PJP 37.4

Kun Herra kysyi vaimolta: “Mitäs olet tehnyt?” hän vastasi: “Käärme petti minut, ja minä söin.” “Miksi loit käärmeen? Miksi päästit sen paratiisiin?” — näin hän kyseli puolustelussaan syntiään. Aadamin tavoin hän syytti lankeemuksestaan Jumalaa. Itsensä puolustelun mieli oli lähtöisin valheiden isästä. Esivanhempamme omaksuivat sen heti kun joutuivat saatanan vaikutuksen alaisiksi, ja sitä ovat osoittaneet kaikki Aadamin pojat ja tyttäret. Sen sijaan että nöyrästi tunnustaisivat syntinsä, he koettavat suojautua syyttelemällä toisia, olosuhteita tai Jumalaa, jopa saaden hänen siunauksistaankin aiheen napinaan häntä vastaan. PJP 37.5

Silloin Herra langetti tuomion käärmeelle: “Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.” Saatanan välikappaleena käärmeen täytyi osallistua jumalallisesta tuomiosta. Sitä oh ihailtu kedon kauneimpana eläimenä, mutta nyt sen oli tultava viheliäiseksi ja kaikkien inhoamaksi. Sitä pelkäisivät ja vihaisivat sekä ihmiset että eläimet. Käärmeelle lisätyt sanat kohdistuivat suoraan saatanaan ja viittasivat hänen lopulliseen tappioonsa ja tuhoonsa: “Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” PJP 38.1

Eeva sai kuulla vastaisista vaivoistaan ja kivuistaan, ja sitten Herra lisäsi: “Mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.” Jumala oli luonut hänet Aadamin vertaiseksi. Jos he olisivat pysyneet kuuliaisina Jumalalle ja noudattaneet hänen suurta rakkauden lakiaan, he olisivat aina olleet sovussa keskenään. Mutta synti oli rikkonut sopusoinnun, ja nyt vaadittiin jommankumman alistumista, jotta se palautuisi ja yhteys säilyisi. Eeva oli rikkonut ensiksi ja langennut kiusaukseen erkaannuttuaan kumppanistaan vastoin Jumalan ohjetta. Hänen yllytyksestään Aadam teki syntiä, ja nyt hänet asetettiin alamaiseksi miehelleen. Jos langennut ihmissuku olisi noudattanut Jumalan lain esittämiä periaatteita, olisi tämä tuomio, vaikka se julistetuinkin synnin seurauksena, osoittautunut heille siunaukseksi. Mutta mies on käyttänyt väärin näin saamaansa ylivaltaa, ja se on monesti katkeroittanut ja vaikeuttanut vaimon elämää. PJP 38.2

Eeva oli ollut täysin onnellinen miehensä seurassa Eedenkodissaan. Mutta nykyaikaisten levottomien Eevojen tavoin hänkin olisi toivonut pääsevänsä kohoamaan Jumalan asettamalta tasoltaan. Mutta pyrkiessään alkuperäistä asemaansa ylemmäksi hän lankesikin paljon alemmaksi sitä. Saman lopputuloksen joutuvat kokemaan kaikki ne, jotka eivät käy ilomielin käsiksi tehtäviinsä Jumalan suunnitelman mukaisesti. Tavoitellessaan sellaista asemaa, johon eivät ole saaneet kykyjä häneltä, he luopuvat paikasta, jossa voisivat olla siunaukseksi. Pyrkiessään ylemmäksi monet ovat uhranneet tosi naisellisen arvokkuutensa ja luonteensa jalouden ja jättäneet tekemättä Jumalalta saamansa työn. PJP 38.3

Aadamille Herra julisti: “Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ‘Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” PJP 39.1

Jumalan tahdon mukaan ei synnittömän ihmisparin olisi tarvinnut tietää pahasta mitään. Hän oli antanut heille runsaasti hyvää ja pitänyt pahan heistä erossa. Mutta hänen käskynsä vastaisesti he olivat syöneet kielletystä puusta, ja nyt he tahtoivat syödä siitä jatkuvasti ja oppia tuntemaan pahuutta koko ikänsä. Siitä lähtien saatana vaivaisi ihmissukua kiusauksillaan. Mieluisten askareiden tilalle tuli nyt huolta ja raatamista. Heidän osakseen tuli pettymyksiä, murheita, tuskia ja lopulta kuolema. PJP 39.2

Synnin kirouksen alaisena koko luonto todistaisi ihmiselle Jumalaa vastaan tehdyn kapinan luonteesta ja seurauksista. Luotuaan ihmisen Jumala pani hänet hallitsemaan maata ja kaikkea luomakuntaa. Ja niin kauan kuin Aadam pysyi uskollisena Jumalalle, koko luonto oli hänelle alamainen. Mutta kun hän kapinoi jumalallista lakia vastaan, nousivat alemmat luontokappaleetkin kapinaan hänen hallintaansa vastaan. Näin Herra suuressa armossaan näyttäisi ihmisille lakinsa pyhyyden ja saattaisi heidät omasta kokemuksestaan havaitsemaan, miten vaarallista sen vähäinenkin syrjäyttäminen oh. PJP 39.3

Myös ihmisen osaksi tuleva vaivalloinen ja huolekas elämä säädettiin rakkaudesta. Se oli kurinalaista kasvatusta, jonka hänen syntinsä teki tarpeelliseksi, ja sillä pyrittiin hillitsemään hänen halujaan ja intohimojaan sekä opettamaan häntä hallitsemaan itseään. Se sisältyi Jumalan suureen suunnitelmaan, jonka tarkoituksena on palauttaa ihminen entiselleen synnin turmeluksesta ja alennustilasta. PJP 39.4

Kun esivanhempiamme varoitettiin: “Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman” (1 Moos. 2: 17), ei se tarkoittanut, että he syötyään kielletystä puusta kuolisivat heti samana päivänä. Mutta sinä päivänä heille langetettaisiin peruuttamaton tuomio. Kuolemattomuus luvattiin heille kuuliaisuuden ehdolla, mutta rikkomuksensa perusteella he menettäisivät iankaikkisen elämän. Heti sinä päivänä he olisivat kuolemaan tuomittuja, kuoleman omat. PJP 40.1

Voidakseen jatkaa ikuista olemassaoloaan ihmisen täytyi jatkuvasti syödä elämän puusta. Mutta siitä erotettuna hänen elinvoimansa vähitellen vähenisi, kunnes elämä kuluisi loppuun. Saatanan suunnitelman mukaan Aadamin ja Eevan piti tottelemattomuutensa takia joutua Jumalan epäsuosioon, ja ellei heille annettaisi anteeksi, hän toivoi heidän pääsevän syömään elämän puusta joutuakseen siten elämään ikuisesti syntisinä ja kurjina. Mutta ihmisen lankeemuksen jälkeen asetettiin heti pyhiä enkeleitä vartioimaan elämän puuta. Näiden enkelien ympärillä välkehti valonsäteitä, jotka muistuttivat säihkyvää miekkaa. Aadamin perheestä ei kukaan saanut ohittaa tuota estettä päästäkseen syömään elämää antavia hedelmiä, ja siksi ei olekaan yhtään kuolematonta syntistä. PJP 40.2

Esivanhempiemme rikkomuksen synnyttämää murheen hyökyaaltoa pitävät monet liian kauheana seurauksena niin vähäisestä synnistä, ja he syyttävät, ettei Jumala kohtele ihmistä viisaasti eikä oikeamielisesti. Mutta jos he tutustuisivat lähemmin tähän kysymykseen, he huomaisivat erehtyneensä. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, synnittömäksi. Ihmisten, jotka olivat vain vähän alemmat kuin enkelit, oli määrä kansoittaa maa, mutta heidän kuuliaisuuttaan oli koeteltava, sillä Jumala ei sallinut maan tulevan täyteen sellaisia, jotka eivät välittäneet hänen laistaan. Kuitenkaan hän ei armossaan asettanut Aadamia mihinkään vaikeaan kokeeseen. Ja kiellon vähäisyys tekikin synnin niin kovin suureksi. Ellei Aadam voinut selviytyä pienim- mästäkaän kokeesta, ei hän olisi voinut kestää myöskään suurempaa koetusta, jos hänelle olisi uskottu enemmän vastuuta. Jos Aadam olisi pantu johonkin suureen kokeeseen, niin pahuuteen taipuvaiset olisivat puolustelleet itseään sanomalla: “Tämä on vähäpätöinen asia, eikä Jumala ole niin turhantarkka pikkuseikoista.” Ja niin rikottaisiin jatkuvasti vähäisiksi katsotuissa asioissa, joita ihmisetkään eivät pidä pahana. Mutta Herra on selvästi ilmoittanut, että synti loukkaa häntä minkä määräisenä tahansa. PJP 40.3

Eevasta näytti vähäiseltä tottelemattomuudelta Jumalaa kohtaan se, että hän maistoi kielletyn puun hedelmää ja kiusasi myös miestään rikkomaan Herran kieltoa, mutta heidän syntinsä päästi murheen hyökyaallon syöksymään maailmaan. Kuka pystyy kiusauksen hetkellä näkemään, miten hirveät seuraukset on yhdelläkin väärällä askeleella? PJP 41.1

Monet jotka opettavat, ettei Jumalan laki sido ihmistä, väittävät, että hänen on mahdotonta noudattaa sen käskyjä. Mutta jos tämä olisi totta, niin miksi Aadam joutui kärsimään rikkomuksensa rangaistuksen? Esivanhempiemme synti toi maailmaan syyllisyyttä ja surua, ja vain Jumalan hyvyys ja armo estivät sitä syöksemästä ihmiskuntaa äärimmäiseen epätoivoon. Älköön kukaan pettäkö itseään. “Synnin palkka on kuolema” (Room. 6: 23). Jumalan lakia ei voida rikkoa rankaisematta nyt sen paremmin kuin silloinkaan, kun tuomio julistettiin ihmiskunnan isälle. PJP 41.2

Syntiinlankeemuksensa jälkeen Aadam ja Eeva eivät saaneet enää asua Eedenissä. He pyysivät hartaasti, että saisivat jäädä viattomuuden ja ilon aikaiseen kotiinsa. He myönsivät, ettei heillä ollut enää mitään oikeutta siihen, mutta sitoutuivat kaikessa tottelemaan Jumalaa vastaisuudessa. Mutta heille sanottiin, että synti oli turmellut heidän luonteensa. He olivat nyt heikompia vastustamaan pahaa, ja saatana saisi nyt helpommin otteen heistä. He olivat viattomina langenneet kiusaukseen, ja nyt tietäessään olevansa syyllisiä he eivät jaksaisi niinkään hyvin pysyä puhtaina. PJP 41.3

Nöyrinä ja sanomattoman surullisina he jättivät jäähyväiset kauniille kodilleen ja lähtivät asuttamaan maata, jota rasitti synnin kirous. Ennen niin lauhkea ja tasalämpöinen ilmasto oli nyt altis suurille vaihteluille, ja armossaan Herra antoi heille nahkapuvut suojaksi kovaa kuumuutta ja kylmyyttä vastaan. PJP 41.4

Nähdessään kuihtuvan kukan ja putoavan lehden ensimmäisinä rappeutumisen merkkeinä Aadam ja hänen kumppaninsa surivat syvemmin kuin ihmiset nykyään murehtivat kuolleitaan. Hauraiden ja hentojen kukkien kuolema oli sekin jo kyllin murheellista, mutta kun komeat puut karistivat lehtensä, se toi voimakkaasti mieleen sen ankaran tosiasian, että kuolema on kaiken elävän osana. PJP 42.1

Eedenin paratiisi pysyi maailmassa kauan senkin jälkeen kun ihminen oli karkotettu sen viihtyisiltä poluilta. Langenneen ihmissuvun sallittiin kauan katsella viattomuutensa kotia - vain vartioivat enkelit estivät heiltä pääsyn sinne. Kerubien vartioimalla paratiisin portilla näkyi jumalallinen kirkkaus. Sinne Aadam tuli poikiensa kanssa palvomaan Jumalaa. Siellä he uudelleen lupasivat noudattaa sitä lakia, jonka rikkominen oh karkottanut heidät Eedenistä. Kun jumalattomuuden tulva peitti alleen koko maan ja kun ihmisten pahuus johti heidän tuhoonsa vedenpaisumuksessa, poisti Eedenin istuttanut käsi sen maan päältä. Mutta lopullisessa ennalleen asettamisessa, jolloin Jumala luo “uuden taivaan ja uuden maan” (Ilm. 21: 1), se palautetaan ihanammaksi kaunistettuna kuin se alussa olikaan. PJP 42.2

Silloin ne, jotka ovat pitäneet Jumalan käskyt, saavat hengittää sisäänsä kuolematonta elinvoimaa elämän puun juurella. Ja halki päättymättömien aikakausien saavat synnittömien maailmojen asukkaat katsella tuota ihanaa puutarhaa näytteenä Jumalan täydellisestä luomistyöstä, jota synnin kirous ei ole koskettanut — näytteenä siitä, mitä koko maasta olisi tullut, jos ihminen vain olisi toteuttanut Luojan loistavan suunnitelman. PJP 42.3