Patriarkat Ja Profeetat

Luku 1—Miksi synti sallittiin?

“Jumala on rakkaus” (1 Joh. 4: 16). Hänen luontonsa ja lakinsa ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan rakkaus. “Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen” ja jonka polut “ovat iankaikkiset”, ei muutu. Hänen tykönään “ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” (Jes. 57: 15; Hab. 3: 6; Jaak. 1: 17). PJP 11.1

Jokainen luomisvoiman ilmentymä ilmaisee rajatonta rakkautta. Jumalan valtius merkitsee siunauksen täyteyttä kaikille luoduille. Psalmista julistaa: PJP 11.2

“Väkevä on sinun kätesi, korotettu sinun oikea kätesi.
Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus,
armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä.
Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun,
ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!
He riemuitsevat sinun niinestäsi kaikkina päivinänsä,
ja sinun vanhurskautesi voimasta heidät korotetaan.
Sillä sinä olet heidän väkevyytensä, heidän
kaunistuksensa, — —
Sillä meidän kilpemme on Herran huomassa,
meidän kuninkaamme on Israelin Pyhän huomassa.” Ps. 89: 14—19. PJP 11.3

Hyvän ja pahan välisen suuren taistelun historia on samoin, siitä lähtien kun se alkoi taivaassa aina kapinan lopulliseen ku kistamiseen ja synnin täydelliseen poistamiseen asti, havainnollista esitystä Jumalan muuttumattomasta rakkaudesta. PJP 11.4

Mutta kaikkeuden Valtias ei suorittanut hyvää työtään yksin. Hänellä oli läheinen työtoveri, joka osasi arvostaa hänen aikomuksiaan ja iloita hänen kanssaan luotujen olentojen onnellistamisesta. “Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä” (Joh. 1: 1,2). Kristus, Sana, Jumalan ainosyntyinen, oli yhtä iankaikkisen Isän kanssa — yhtä luonnoltaan, luonteeltaan ja aikomuksiltaan — ainoa olento, joka saattoi täysin ymmärtää kaikkia Jumalan aikeita ja tarkoituksia. “Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas” (Jes. 9: 6). Hän on Jumalan Poika, “jonka alkuperä on muinaisuudesta” (Miika 5: 1), ja hän sanoo itsestään: “Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään” (Sanani. 8:27—30). PJP 12.1

Luodessaan kaikki taivaalliset olennot Isä työskenteli Poikansa välityksellä. “Sillä hänessä luotiin kaikki, — — olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen” (Kol. 1: 16). Enkelit ovat Jumalan palvelijoita, säteilevät hänen läsnäolostaan aina välkehtivää valoa ja kiitävät nopein siivin toteuttamaan hänen tahtoaan. Mutta Poika, Jumalan voideltu, “ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla”, vallitsee heitä kaikkia (Hebr. 1:3). “Kunnian valtaistuin, korkea ikiajoista”, oli hänen pyhäkkönsä paikka (Jer. 17: 12) ja “oikeuden valtikka” hänen valtakuntansa valtikka (Hebr. 1:8). “Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä” (Ps. 96: 6). Armo ja totuus käyvät hänen kasvojensa edellä (Ps. 89: 15). PJP 12.2

Koska rakkauden laki on Jumalan hallituksen perustana, riippuu kaikkien älyllisten olentojen onnellisuus heidän täydellisestä sopeutumisestaan sen suuriin vanhurskauden periaatteisiin. Jumala odottaa kaikilta luoduiltaan rakkauden palvelusta hänen luonteensa arvostukseen perustuvaa palvelusta. Hän ei pidä vähääkään pakollisesta kuuliaisuudesta, vaan antaa kaikille tahdon vapauden, jotta häntä palveltaisiin vapaaehtoisesti. PJP 12.3

Niin kauan kuin kaikki luodut suostuivat rakkauden kuuliaisuuteen, vallitsi koko Jumalan kaikkeudessa täydellinen sopusointu. Taivaallisten joukkojen ilona oli täyttää Luojansa tahtoa. Riemuiten he heijastivat hänen kirkkauttaan ja kaiuttivat hänen kiitostaan. Jumalaa he rakastivat yli kaiken ja toinen toistaan luottamuksellisesti ja epäitsekkäästi. Taivaallista sopusointua ei rikkonut yksikään soraääni. Mutta sitten tämä onnen tila häiriintyi. Ilmaantui yksi joka käytti väärin Jumalan luoduilleen suomaa vapautta. Synti sai alkunsa hänestä, joka Kristuksen jälkeen oli ollut Jumalan eniten kunnioittama sekä voimaltaan ja kirkkaudeltaan edellä muita taivaan asukkaita. Lusifer, “kointähti, aamuruskon poika”, oli ensimmäinen suojaavista kerubeista, pyhä ja nuhteeton. Hän seisoi suuren Luojan välittömässä läheisyydessä, ja iankaikkista Jumalaa ympäröivän kirkkauden alati välkehtivät säteet lankesivat hänen ylleen. “Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa. Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet. — — Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal’olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys” (Hes. 28: 12—15). PJP 13.1

Vähä vähältä Lusifer tuli antaneeksi itsekorotukselle sijaa mielessään. Raamattu kertoo siitä: “Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi” (Hes. 28: 17). “Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan, teen itseni Korkeimman vertaiseksi’” (Jes. 14: 13,14). Tämä mahtava enkeli alkoi pitää omanaan kaikkea kirkkauttaan, joka kuitenkin oli lähtöisin Jumalasta. Vaikka hänellä olikin muuta taivaan joukkoa ylempi kunnia-asema, hän ei tyytynyt siihen, vaan alkoi havitella sitä kunnioitusta, joka kuului yksin Luojalle. Sen sijaan että olisi pyrkinyt suuntaamaan kaikkien luotujen rakkauden ja kuuliaisuuden ennen muita Jumalaan, hän koetti voittaa itselleen heidän palveluksensa ja uskollisuutensa. Ja kadehtien sitä kunniaa, minkä Isä oli antanut Pojalleen, tämä enkeliruhtinas tavoitteli yksin Kristukselle kuuluvaa valtaa. PJP 13.2

Näin särkyi taivaan täydellinen sopusointu. Kun huomattiin, että Lusifer oli alkanut palvella itseään Luojansa sijasta, se herätti pelokkuutta niissä, joiden mielestä ylin kunnia kuului Jumalalle. Taivaallisessa neuvottelussa enkelit pyysivät hartaasti Lusiferia muuttamaan mielensä. Jumalan Poika esitti hänelle Luojan suuruuden, hyvyyden ja oikeamielisyyden sekä hänen lakinsa pyhän, muuttumattoman luonteen. Jumala itse oli vakiinnuttanut taivaan järjestyksen, ja poiketessaan siitä Lusifer häpäisisi Luojaansa ja tuottaisi tuhon itselleen. Mutta tämä rajattoman rakkauden ja armon hengessä annettu varoitus herätti vain entistä kiivaampaa vastustusta. Lusifer kadehti yhä enemmän Kristusta ja jyrkentyi omassa kannassaan. PJP 14.1

Tämä enkelten ruhtinas oli päättänyt kiistää Jumalan Pojan valtiuden ja asettaa siten kyseenalaiseksi Luojan viisauden ja rakkauden. Tätä varten hän aikoi nyt keskittää kaikki mestarilliset kykynsä, eikä Kristusta lukuunottamatta ollutkaan ketään häntä älykkäämpää kaikissa Jumalan joukoissa. Mutta hän, joka halusi kaikkien luotujensa olevan tahdoltaan vapaita, ei jättänyt ketään alttiiksi hämmentäville saivarteluille, joilla kapinaa pyrittiin todistelemaan oikeutetuksi. Ennen asioiden kärjistymistä avoimeksi kiistaksi oli kaikkien saatava selvästi kuulla hänen tahtonsa, jonka viisaudesta ja hyvyydestä oli lähtöisin kaikki heidän ilonsa. PJP 14.2

Kaikkeuden Kuningas kutsui taivaalliset joukkonsa eteensä voidakseen heidän ollessaan koolla selostaa Poikansa oikean aseman ja suhteen kaikkiin luotuihin. Jumalan Poika oli Isänsä kanssa valtaistuimella, ja iankaikkisen, itsestään olevaisen Jumalan kirkkaus ympäröi heitä molempia. Valtaistuimen ympärille kerääntyivät pyhät enkelit suunnattoman suurena, lukemattomana joukkona — “kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat” (Ilm. 5: 11), ja siinä korkeimmatkin enkelit riemuitsivat palvelijoina ja alamaisina valossa, mikä kohdistuisi heihin jumaluuden läsnäolosta. Kokoontuneille taivaan asukkaille Kuningas julisti, ettei kukaan muu kuin Kristus, Jumalan Ainosyntyinen, saattanut olla täysin perillä hänen aikeistaan, ja hänelle uskottiin Isän tahdon mahtavien päätösten toteuttaminen. Jumalan Poika oli täyttänyt Isän tahdon kaikkien taivaan joukkojen luomisen yhteydessä, ja hän ansaitsi yhtä hyvin kuin Jumalakin heidän kunnioituksensa ja kuuliaisuutensa. Kristuksen oli vielä määrä käyttää jumalallista voimaa maan ja sen asukkaiden luomiseen. Mutta kaikessa tässä hän ei tavoittelisi valtaa eikä pyrkisi korottamaan itseään vastoin Jumalan suunnitelmaa, vaan edistäisi Isän kunniaa ja toteuttaisi hänen hyviä ja rakkaudellisia tarkoituksiaan. PJP 14.3

Enkelit tunnustivat ilomielin Kristuksen ylivallan ja ilmaisivat rakastavansa ja palvolvänsä häntä heittäytymällä maahan hänen eteensä. Lusiferkin kumartui heidän kanssaan, mutta hänen mielessään riehui outo, kiivas taistelu. Kateus siellä kamppaili totuutta, oikeutta ja uskollisuutta vastaan. Pyhät enkelit näyttivät saavan vaikutuksellaan hänet hetkeksi mukaansa. Tuhansien riemuitsevien äänten kajauttaessa soinnukkaat kiitoslaulunsa näytti paha mieli häipyvän pois; sanomattoman suloinen rakkaus täytti koko hänen olemuksensa ja hän yhtyi noiden synnittömien palvojien kanssa sydämestään rakastamaan Isää ja Poikaa. Mutta sitten hän taas ajatteli ylpeänä omaa kunniaansa ja alkoi jälleen havitella herruutta ja kadehtia Kristusta. Hän ei pitänyt korkeaa asemaansa Jumalan erikoisena lahjana eikä siksi tuntenut mitään kiitollisuutta Luojaansa kohtaan. Hän ylpeili älykkyydestään ja ylhäisyydestään ja pyrki Jumalan vertaiseksi. Taivaan joukot rakastivat ja kunnioittivat häntä, enkelit täyttivät mielellään hänen käskyjään, ja hän oli muita enemmän saanut osakseen viisautta ja kunniaa. Häntä ylempänä oli kuitenkin Jumalan Poika voimaltaan ja arvovallaltaan Isän vertaisena. Isä ilmaisi hänelle aikeensa, joita Lusifer taas ei päässyt kuulemaan. Ja tämä mahtava enkeli kyseli mielessään; “Miksi yliherruuden pitää olla Kristuksella? Miksi häntä kunnioitetaan enemmän kuin minua?” PJP 15.1

Poistuen loitommaksi Isän luota Lusifer lähti herättämään tyytymättömyyttä enkeleissä. Hän toimi erittäin salamyhkäisesti eikä aluksi paljastanut todellisia aikeitaan, vaan kunnioitti vielä ulkonaisesti Jumalaa. Hän alkoi esittää epäileviä vihjauksia taivaallisia olentoja koskevista laeista antaen heidän ymmärtää, että vaikka ne saattoivatkin olla tarpeellisia maailmojen asukkaille, eivät enkelit korkeampina olentoina toki tarvinneet moisia rajoituksia. Olihan heillä oma viisautensa pätevänä oppaana. Eivätkä heidän kaltaisensa olennot voineet tuottaa häpeää Jumalalle. Olivathan kaikki heidän ajatuksensa pyhiä, eivätkä he voineet erehtyä sen paremmin kuin Jumala itsekään. Jumalan Pojan kunnioittamista samanvertaisena Isän kanssa esitettiin ilmeisenä vääryytenä Lusiferia kohtaan, joka, kuten väitettiin, oli yhtä oikeutettu saamaan osakseen kumarrusta ja kunniaa. Jos tämä enkelten ruhtinas vain pääsisi ylenemään oikeaan asemaansa, niin siitä koituisi pelkkää hyvää koko taivaan väelle, sillä hänen silmämääränään oli kaikkien vapaus. Mutta nyt heiltä oli riistetty siihenastisen vapautensa viimeisetkin rippeet, kun heille oli nimetty ehdoton Valtias, jonka arvovaltaa kaikkien täytyi kumartaa. Tällaisia olivat ne kavalat eksytykset, jotka Lusiferin juonikkaasti soluttamina saivat nopeasti jalansijaa taivaan kartanoissa. PJP 15.2

Kristuksen asemaa tai arvovaltaa ei ollut mitenkään muutettu. Lusiferin kateus ja väärät tulkinnat sekä hänen pyrkimyksensä Kristuksen vertaiseksi olivat tehneet välttämättömäksi lausunnon antamisen Jumalan Pojan todellisesta asemasta, mutta se oli ollut sama alusta asti. Petollisilla juonillaan Lusifer oli kuitenkin hämännyt monia enkeleitä. PJP 16.1

Käyttämällä hyväkseen alaistensa pyhien olentojen rakastavaa ja uskollista luottamusta hän oli niin taitavasti ujuttanut heidän mieleensä omaa epäluottamustaan ja tyytymättömyyttään, ettei hänen vaikutustaan havaittu. Lusifer oli esittänyt Jumalan aikeet väärässä valossa; hän vääristeli ja käänsi niitä kieroon herättääkseen erimielisyyttä ja tyytymättömyyttä. Ovelasti hän yllytti kuulijoitaan ilmaisemaan tunteensa, ja sitten hän käytti heidän lausuntojaan hyväkseen sopivissa tilaisuuksissa todistaakseen, etteivät enkelit oikein kaikessa olleet Jumalan hallituksen kannalla. Samalla kun hän väitti itse olevansa täysin kuuliainen Jumalalle, hän esitti pitävänsä eräitä muutoksia taivaan järjestykseen ja lakeihin välttämättöminä jumalallisen hallituksen pysyvyydelle. Vaikka hän siis pyrki herättämään vastustusta Jumalan lakia kohtaan ja soluttamaan omaa tyytymättömyyttään alaistensa enkelten keskuuteen, hän näennäisesti oli koettavinaan poistaa tyytymättömyyttä ja palauttaa nurjamielisiä enkeleitä taivaan järjestykseen. Salavihkaa hän lietsoi epäsopua ja kapinaa mutta koetti parhaansa mukaan saada kaiken näyttämään siltä kuin hän pyrkisi yksinomaan edistämään uskollisuutta ja säilyttämään sopusointua ja rauhaa. PJP 16.2

Näin lietsottu tyytymättömyys alkoi kyteä tuhoisasti. Se ei puhjennut ilmiliekkiin, vaan levisi vaivihkaa eripuraisuutena enkelien keskuuteen. Oli eräitä, joita Lusiferin vehkeilyt Jumalan hallitusta vastaan miellyttivät. Vaikka he olivat siihen saakka täysin noudattaneet Jumalan vakiinnuttamaa järjestystä, he olivat nyt tyytymättömiä ja pahoillaan siitä, etteivät ymmärtäneet hänen tutkimattomia aikeitaan. Kristuksen arvoaseman korostaminen ei liioin ollut heille mieleen. Nämä puolsivat nyt Lusiferin vaatimuksia hänen pyrkiessään Jumalan Pojan vertaiseksi. Mutta uskolliset ja vilpittömät enkelit pitivät Jumalan esitystä viisaana ja oikeamielisenä, ja he koettivat saada tämän nurjamielisen olennon jälleen sopeutumaan Jumalan tahtoon. Kristus oli Jumalan Poika; hän oli ollut yhtä Isän kanssa jo ennen enkelien luomista. Hän oli aina ollut Isän oikealla puolella. Hänen valta-asemastaan oli ollut pelkkää siunausta kaikille, jotka olivat hänen hyväntahtoisessa hallinnassaan, eikä sitä tähän mennessä ollut kukaan asettanut kyseenalaiseksi. Taivaan sopusointu ei ollut koskaan ennen häiriintynyt; miksi siihen nyt pitäisi tulla soraääniä? Uskolliset enkelit saattoivat nähdä vain tämän epäsovun kauheat seuraukset, ja hartaasti he neuvoivat noita nureksi joita luopumaan aikeistaan ja osoittautumaan kuuliaisiksi Jumalalle kannattamalla uskollisesti hänen hallitustaan. PJP 17.1

Suuressa armossaan ja jumalallisen luonteensa mukaisesti Jumala sieti kauan Lusiferia. Taivaassa ei koskaan ennen ollut ilmennyt tyytymättömyyden ja nurjamielisyyden henkeä. Se oli kerrassaan uutta, outoa, salamyhkäistä ja arvoituksellista. Lusifer itsekään ei aluksi ollut selvillä tunteidensa todellisesta laadusta; jonkin aikaa häntä pelotti ilmaista ajatuksiaan ja mielensä ailahteluja, mutta silti hän ei hyljännyt niitä. Hän ei nähnyt, minne oh ajautumassa. Mutta rajattoman rakkauden ja viisauden kaikin keinoin häntä koetettiin saada vakuuttumaan erehdyksestään. Hänen nureksimisensa todistettiin aiheettomaksi, ja hänelle selvitettiin, mihin jatkuva kapinointi johtaisi. PJP 17.2

Ja niin Lusifer huomasi olevansa väärässä. Hän käsitti, että “Herra on vanhurskas kaikissa teissään ja armollinen kaikissa teoissaan” (Ps. 145: 17), että jumalalliset asetukset olivat oikeamielisiä ja että hänen tuli tunnustaa ne sellaisiksi kaiken taivaan kuullen. Jos hän olisi tehnyt näin, hän itse ja monet enkelit olisivat voineet pelastua. Hän ei siihen aikaan ollut vielä täysin lakannut olemasta alamainen Jumalalle. Vaikka hän olikin luopunut suojaavaisen kerubin asemastaan, hän olisi päässyt entiseen tehtäväänsä, jos olisi halunnut palata Jumalan tykö tunnustaen Luojan viisauden ja valmiina tyytymään siihen paikkaan, missä Jumala saattoi käyttää häntä suuressa suunnitelmassaan. Mutta nyt oli asia ratkaistava lopullisesti; hänen täytyi joko täysin taipua jumalalliseen hallintaan tai ryhtyä avoimeen kapinaan. Hän miltei jo päätti palata, muttei ylpeydeltään saanut tehdyksi sitä. Niin korkeasti kunnioitetun oh liian noloa myöntää olleensa väärässä ja pelkkien harhakuvitelmien vallassa ja taipua tottelemaan sellaista arvovaltaa, jota hän oli syyttänyt ja pyrkinyt osoittamaan epäoikeudenmukaiseksi. PJP 18.1

Armelias Luoja sääli Lusiferia ja hänen seuraajiaan ja koetti estää heitä suistumasta kadotuksen kuiluun, jonka reunalla he olivat. Mutta hänen armonsakin he tulkitsivat väärin. Lusifer selitti, että Jumalan pitkämielisyys vain osoitti hänen oman etevämmyytensä ja että kaikkeuden Kuningas kyllä vielä suostuisi hänen ehtoihinsa. Jos enkelit vain pysyisivät lujasti hänen puolellaan, hän julisti, niin he tulisivat pääsemään kaikkien toiveidensa perille. Itsepintaisesti hän puolusti kantaansa ja antautui kiihkeästi suureen taisteluun Tekijäänsä vastaan. Ja niin tuli Jumalan kirkkaudesta osallistuneesta ja hänen valtaistuimensa luona palvelleesta Lusiferista, “valon kantajasta”, saatana, Jumalan ja pyhien “vastustaja” ja niiden tuhooja, jotka taivas oli uskonut hänen opastettavikseen ja suojeltavikseen. PJP 18.2

Hyljäten halveksien uskollisten enkeleiden todistelut ja hartaat pyynnöt hän sanoi heidän olevan harhaan johdettuja orjia. Kristuksen asettamisen edelleen hän julisti epäoikeudenmukaiseksi sekä häntä itseään että koko taivaan joukkoa kohtaan ja selitti, ettei hän enää sietäisi omia ja heidän oikeuksiaan siten loukattavan. Hän oli päättänyt säilyttää saamansa arvoaseman ja ottaa johtoonsa kaikki, jotka halusivat ryhtyä seuraamaan häntä. Hän lupasi riveihinsä liittyville uuden ja paremman hallinnon, jonka alaisuudessa kaikki pääsisivät nauttimaan vapaudesta. Lukuisa joukko enkeleitä ilmoitti hyväksyvänsä hänet johtajakseen. Mielissään hankkeittensa suopeasta vastaanotosta hän toivoi saavansa kaikki enkelit puolelleen, pääsevänsä Jumalan itsensä vertaiseksi ja alista vänsä komentoonsa koko taivaan joukon. PJP 18.3

Uskolliset enkelit koettivat vielä pyytää häntä ja hänen kannattajiaan taipumaan Jumalan tahtoon, ja he selittivät, mihin heidän kieltäytymisensä pakostakin johtaisi: Hän joka oli luonut heidät, saattoi kukistaa heidän valtansa ja rangaista heitä kovasti kapinahankkeesta. Eihän yksikään enkeli pystynyt kumoamaan Jumalan lakia, joka oli yhtä pyhä kuin hän itsekin. He varoittivat ketään kuuntelemasta Lusiferin petollista kuiskuttelua ja kehottivat häntä ja hänen seuraajiaan heti kääntymään Jumalan puoleen ja tunnustamaan erehtyneensä epäilemään hänen viisauttaan ja arvovaltaansa. PJP 19.1

Monet olivat taipuvaisia seuraamaan tätä neuvoa, katumaan nurjamielisyyttään ja hakeutumaan takaisin Isän ja hänen Poikansa suosioon. Mutta Lusifer oli keksinyt uuden juonen. Tuo mahtava kapinoitsija julisti nyt, että häneen liittyneet enkelit olivat menneet liian pitkälle enää palatakseen sekä että hän tunsi jumalallisen lain ja tiesi, ettei Jumala antaisi anteeksi. Hän selitti, että kaikki jotka alistuisivat taivaan hallintaan, menet täisivät kunniansa ja arvoasemansa. Itse puolestaan hän ei enää koskaan tunnustaisi Kristuksen arvovaltaa. Hänellä ja hänen seuraajillaan ei ollut muuta mahdollisuutta, hän sanoi, kuin varmistaa vapautensa ja ottaa voimakeinoin ne oikeudet, joita heille ei suotu vapaaehtoisesti. PJP 19.2

Saatana itse olikin jo edennyt liian kauas voidakseen palata. Mutta samaa ei voida sanoa niistä, jotka hän oli valheillaan sokaissut. Heille uskollisten enkeleiden neuvot ja hartaat pyynnöt avasivat vielä toivon oven, ja he olisivat vapautuneet saatanan pauloista, jos olisivat ottaneet vaarin varoituksesta. Mutta he antoivat ylpeyden, kiintymyksen johtajaansa ja täyden vapauden halunsa vallata mielensä ja lopulta torjuivat kaikki jumalallisen rakkauden ja armon vetoomukset. PJP 19.3

Jumala salli saatanan jatkaa toimintaansa, kunnes nurjamie- lisyys kypsyi avoimeksi kapinaksi. Hänen suunnitelmiensa oli saatava täysin kehittyä, jotta kaikki voisivat nähdä niiden todellisen luonteen ja suuntauksen. Voideltuna kerubina Lusifer oli ollut korkeassa asemassa; taivaan enkelit rakastivat häntä syvästi, ja hän vaikutti heihin voimakkaasti. Taivaan asukkaiden lisäksi Jumalan hallintoon kuuluivat myös kaikkien hänen luomiensa maailmojen asukkaat. Lusifer oli päätellyt, että jos hän saisi yllytetyksi taivaan enkelit liittymään kapinaansa, hän saisi kaikki maailmatkin yhtymään siihen. Hän oli esittänyt asiansa taitavasti ja pyrkinyt saivarteluin ja petoksin toteuttamaan hankkeensa. Hän oli erittäin etevä pettämään. Hän osasi edukseen tekeytyä niin juonikkaan salamyhkäiseksi ja toimia niin vaivihkaa, että hänen toimintansa todellista luonnetta oli vaikea paljastaa enkeleille. Vasta täysin kehittyneenä se voitiin saada näyttämään siltä pahalta, mitä se oli; hänen nurjamielisyyttään ei nyt käsitettäisi kapinaksi. Uskolliset enkelitkään eivät täysin ymmärtäneet hänen luonnettaan eivätkä huomanneet, mihin hänen toimintansa johti. PJP 19.4

Lusifer oli aluksi esittänyt houkutuksensa niin että pysytteli itse puolueettomana. Niiden enkeleiden, joita hän ei pystynyt saamaan täysin puolelleen, hän sanoi olevan välittämättä taivaan eduista. Hän syytti uskollisia enkeleitä juuri siitä, mitä itse oli tekemässä. Hän koetti ovelilla juonillaan sotkea Jumalan tarkoitukset. Kaiken, mikä oli yksinkertaisen selvää, hän muutti salamyhkäiseksi, ja taitavilla vääristelyillään hän herätti epäilyä Herran selvimpiäkin lausuntoja kohtaan. Ja hänen esityksensä tuntuivat sitäkin vakuuttavammilta, kun hän oh korkeassa asemassa ja niin läheisessä tuntumassa Jumalan hallitukseen. PJP 20.1

Jumala joutui kaikessa toiminnassaan noudattamaan totuuden ja vanhurskauden periaatteita, mutta saatana saattoi käyttää sellaista, mitä Jumala ei voinut — imartelua ja petosta. Hän oh koettanut vääristellä Herran sanaa ja esittää hänen hallintonsa väärässä valossa väittämällä, että Jumala oh epäoikeudenmukainen säätäessään lakeja enkeleille ja pyrki vain korottamaan itseään vaatimalla luotujaan alistumaan ja tottelemaan. Siksi oli välttämätöntä osoittaa taivaan asukkaille ja kaikille maailmoille, että Jumalan hallinto on oikeamielistä ja hänen lakinsa täydellinen. Saatana oli uskotellut itse koetta vänsä edistää kaikkeuden parasta. Kaikkien täytyi päästä käsittämään vallananastajan todellinen luonne ja tarkoitus. Hänen täytyi saada aikaa tullakseen paljastetuksi omalla jumalattomalla toiminnallaan. Siitä eripuraisuudesta, minkä saatana oli aiheuttanut taivaassa, hän syytti Jumalan hallitusta. Kaiken pahan hän selitti johtuvan jumalallisesta hallinnosta. Hän väitti pyrkivänsä parantamaan Herran asetuksia. Siksi Jumala salli hänen osoittaa, mitä laatua hänen väitteensä olivat ja mihin lopputulokseen hänen jumalallisen lain muutosaikeensa johtivat. Hänen tuomionsa täytyi perustua hänen omaan toimintaansa. Alun alkaen saatana oli väittänyt, ettei hän kapinoinut. Petturin oli näyttäydyttävä koko maailmankaikkeudelle naamionsa riisuneena. PJP 20.2

Ääretön Viisaus ei tuhonnut saatanaa, vaikka hänet karkotetuinkin taivaasta. Koska Jumala voi hyväksyä vain rakkauden palveluksen, hänen luotujensa alamaisen uskollisuuden täytyy pohjautua siihen vakaumukseen, että hän on oikeamielinen ja hyväntahtoinen. Taivaan ja maailmojen asukkaat eivät olleet varautuneet käsittämään synnin luonnetta tai seurauksia eivätkä niin muodoin olisi voineet silloin pitää saatanan tuhoamista Jumalan oikeutettuna toimenpiteenä. Jos hänet olisi heti surmattu, olisivat jotkut palvelleet Jumalaa pikemmin pelosta kuin rakkaudesta. Petturin vaikutus ei tällöin olisi kokonaan tuhoutunut eikä kapinamieli tyystin hälvennyt. Koko kaikkeuden ikuiseksi parhaaksi hänen periaatteidensa piti saada kypsyä, jotta kaikki luodut voisivat nähdä hänen syytöksensä jumalallista hallitusta vastaan oikeassa valossa ja jottei enää koskaan olisi vähintäkään syytä epäillä Jumalan oikeamielisyyttä ja armoa tai hänen lakinsa muuttumattomuutta. PJP 21.1

Saatanan kapinan tuli olla opetuksena maailmankaikkeudelle halki kaikkien tulevaisten aikojen — jatkuvana todistuksena synnin luonteesta ja kauheista seurauksista. Saatanan hallinnan vaikutukset sekä ihmisiin että enkeleihin osoittaisivat, minkä täytyy olla seurauksena jumalallisen arvovallan hylkäämisestä. Se todistaisi, että Jumalan kaikkien luotujen hyvinvointi edellyttää hänen hallituksensa pysymistä voimassa. Siksi tämän kauhean kapinakokemuksen vaiheet olisivat jatkuvana turvana kaikille pyhille olennoille, estämässä heitä joutumasta enää petetyiksi rikkomuksen luonteen suhteen ja varjelemassa heitä tekemästä syntiä ja kärsimästä sen rangaistusta. PJP 21.2

Hän joka taivaassa hallitsee, näkee lopun alusta. Hänelle ovat yhtä avoimia niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin salaisuudet. Synnin aiheuttamien kärsimysten, pimeyden ja hävityksen ylitse hän katselee omien rakkauden ja siunauksen suunnitelmiensa täyttymystä. Vaikka “pilvi ja pimeys on hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja oikeus on hänen valtaistuimensa perustus” (Ps. 97: 2). Ja tämän tulevat kaikkeuden asukkaat, niin uskolliset kuin uskottomatkin, kerran ymmärtämään. “Täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on” (5 Moos. 32: 4). PJP 22.1