Patriarkat Ja Profeetat

Luku 16—Jaakob ja Eesau

Jaakob ja Eesau, Iisakin kaksospojat, olivat jyrkästi toistensa vastakohtia niin luonteeltaan kuin elämältäänkin. Jumalan enkeli ilmoitti tämän erilaisuuden jo ennen heidän syntymäänsä. Vastaukseksi Rebekan huolissaan esittämään rukoukseen hän selitti, että tämä saisi kaksi poikaa. Samalla enkeli paljasti heidän tulevaisuudestaan sen, että kummastakin tulisi voimakkaan heimonsa päämies mutta että toinen olisi toista voimakkaampi nuoremman päästessä johtoasemaan. PJP 158.1

Eesau kasvoi seuraten omia mielihalujaan ja keskittäen kaiken harrastuksensa vain nykyhetkeen. Hän ei sietänyt kurinalaisuutta, vaan viehättyi vapaaseen metsäläiselämään ja rupesi jo varhain metsästäjäksi. Hän oli silti isänsä suosikki. Hiljainen, rauhaa rakastava paimen piti tämän vanhemman poikansa raisusta tarmokkuudesta ja kuunteli mielellään jännittäviä kertomuksia hänen huimista seikkailuistaan vuorilla ja erämaassa, mistä hän toi kotiin palatessaan riistaa isälleen. Jaakob puolestaan oli mietteliäs, uuttera ja huolellinen. Hän ajatteli aina enemmän tulevaisuutta kuin nykyisyyttä ja tyytyi asumaan kotona hoidellen karjaa ja viljelysmaita. Varsinkin äiti piti siitä, että Jaakob oli kärsivällisen sitkeä, säästäväinen ja harkitseva. Hänen kiintymyksensä oli syvää ja voimakasta, ja hänen ystävällinen, uupumaton huomaavaisuutensa teki äidin paljon onnellisemmaksi kuin Eesaun rajut ja hetkelliset ystävyydenosoitukset. Rebekka piti Jaakobia rakkaampana poikanaan. PJP 158.2

Aabrahamille annetut ja hänen pojalleen vahvistetut lupaukset olivat Iisakin ja Rebekan toiveiden suurena kohteena. Myös Eesau ja Jaakob tunsivat nämä lupaukset. Heitä opetettiin pita mään esikoisoikeutta hyvin tärkeänä, koska siihen sisältyi aineellisen varakkuuden perimisen lisäksi myös hengellinen etuisuus. Sen saanut toimi perheensä pappina, ja hänen sukuhaarastaan tulisi maailman Vapahtaja. Toisaalta oli esikoisoikeuden omaavalla myös tiettyjä velvoituksia. Sen siunausten saajan oli omistauduttava Jumalan palvelukseen. Aabrahamin tavoin hänen tuli noudattaa Jumalan käskyjä. Avioliitossaan, perhesuhteissaan ja julkisessa elämässään hänen täytyi kysellä Jumalan tahtoa. PJP 158.3

Iisak selosti pojilleen näitä etuuksia ja ehtoja ja esitti selvästi, että esikoisoikeus kuului Eesaulle, joka oli vanhempi. Mutta Eesau ei halunnut alistua palvelemaan ketään, eikä uskonnollinen elämä viehättänyt häntä. Hengelliseen esikoisoikeuteen liittyvät vaatimukset merkitsivät hänelle vastenmielistä rajoitusta. Jumalan lakia, joka oli Aabrahamin kanssa tehdyn liiton ehtona, Eesau piti orjuuden ikeenä. Kaikkein eniten hän halusi vapaasti noudattaa omia mielihalujaan. Hän piti onnena valtaa ja rikkautta, juhlia ja kemuja. Hän nautti siitä, että sai viettää vapaata, kuljeskelevaa elämää ilman mitään rajoituksia. Rebekka muisti, mitä enkeli oli sanonut, ja hän osasi tulkita poikainsa luonnetta paremmin kuin puolisonsa. Hän oli mielessään varma siitä, että Jumala tarkoitti lupauksensa perimyksen Jaakobille. Hän toisti Iisakille enkelin sanat, mutta tämä piti yhä edelleen vanhemman poikansa puolta eikä luopunut kannastaan. PJP 159.1

Jaakob oli saanut äidiltään kuulla jumalallisesta ilmoituksesta, jonka mukaan esikoisoikeus lankeaisi hänelle, ja hän alkoi kovin kiihkeästi kaivata siihen liittyviä etuuksia. Ei hän niinkään halunnut päästä käsiksi isänsä rikkauteen, vaan kaipasi lähinnä hengellistä esikoisoikeutta. Pitää yhteyttä Jumalaan samoin kuin vanhurskas Aabraham, suorittaa sovitusuhreja perheensä puolesta, olla valitun kansan ja luvatun Messiaan kantaisänä ja periä osallisuus kuolemattomuuteen liiton lopullisena siunauksena — tämä kaikki oli sitä etua ja kunniaa, jota hän kaikkein hartaimmin halusi. PJP 159.2

Salaisin kaipauksin hän kuunteli kaikkea, mitä isä kertoi esikoisoikeudesta, ja hän painoi tarkoin mieleensä sen, mitä oli kuullut äidiltään. Päivin ja öin tämä asia askarrutti hänen mieltään, kunnes se kehittyi hänen elämänsä päätavoitteeksi. Mutta vaikka Jaakob näin arvostikin iankaikkisia enemmän kuin ajallisia siunauksia, häneltä puuttui sen Jumalan kokemuksellista tuntemusta, jota hän kunnioitti. Jumalallinen armo ei ollut uudistanut hänen sydäntään. Hän luuli ettei häntä koskeva lupaus voinut täyttyä niin kauan kuin Eesau piti kiinni ensin syntyneen oikeuksistaan, ja siksi hän mietiskeli alati jotakin keinoa, jolla pääsisi osalliseksi kalliina pitämästään siunauksesta, jota hänen veljensä puolestaan väheksyi. PJP 159.3

Palatessaan eräänä päivänä metsältä uuvuksissa ja nälissään Eesau pyysi ruokaa Jaakobilta, joka oli juuri valmistamassa sitä. Jaakob puolestaan, joka ei koskaan unohtanut päätavoitettaan, käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja tarjosi veljelleen ruokaa esikoisoikeuden hinnalla. “Katso, minä kuolen kuitenkin”, huudahti mistään piittaamaton, nautinnonhaluinen metsämies, “mitä minä esikoisuudellani teen?” Ja niin hän luovutti esikoisoikeutensa yhdestä annoksesta ruskeata keittoa ja vahvisti kaupan valalla. Ei olisi kestänyt kauankaan, kun hän olisi saanut ruokaa päästyään isänsä leiriin, mutta tyydyttääkseen sen hetken halunsa hän huolimattomasti vaihtoi ruokaan sen ihanan perinnön, jonka Jumala itse oli luvannut hänen isilleen. Hänen koko harrastuksensa kohdistui vain nykyhetkeen. Hän oli valmis uhraamaan taivaallisen saadakseen maallista ja vaihtamaan tulevaisen hyvän nykyhetken tarpeen tyydyttämiseen. PJP 160.1

“Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.” Luovuttuaan siitä hän tunsi eräänlaista helpotusta. Nyt hänen tiensä oli esteetön ja hän saattoi tehdä mitä halusi. Miten monet vaihtavatkaan vielä nykyäänkin taivaallisen esikoisoikeutensa — puhtaan, saastumattoman ja ikuisen taivasperintönsä — tähän hillittömään nautinnonhaluun, jota väärin sanotaan vapaudeksi! PJP 160.2

Ulkonaiseen ja maalliseen aina mieltyvänä Eesau otti itselleen kaksi heettiläistä vaimoa. He palvoivat vääriä jumalia, ja heidän epäjumalanpalvonnastaan tuli katkera suru Iisakille ja Rebekalle. Eesau oli rikkonut yhtä liiton ehtoa, joka kielsi valitun kansan ja pakanoiden väliset avioliitot. Siitä huolimatta Iisak halusi itsepintaisesti säilyttää esikoisuuden Eesaulla. Hän pysyi jyrkästi kannassaan, vaikka Rebekka olisi miten perustellut asiaa, Jaakob hartaasti toivonut siunausta tai Eesau ollut välittämättä sen velvoituksista. PJP 160.3

Kului vuosia, ja lopulta Iisak vanhentuneena, näkönsä menettäneenä ja arvellen pian kuolevansa päätti olla enää pitkittämättä siunauksen antamista vanhemmalle pojalleen. Mutta kun hän tiesi Rebekan ja Jaakobin vastustavan sitä, hän päätti suorittaa tuon juhlallisen toimituksen heiltä salassa. Juhlistaakseen tilaisuutta, niin kuin tapana oli, patriarkka pyysi Eesauta: “Mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. Ja laita minulle herkkuruoka, että minä siunaisin sinut, ennenkuin kuolen.” PJP 161.1

Rebekka aavisti hänen aikeensa. Hän piti sitä varmasti sen vastaisena, minkä Jumala oli ilmoittanut tahdokseen. Iisak oli vaarassa joutua Jumalan epäsuosioon ja syrjäyttää nuoremman poikansa siitä asemasta, johon Jumala oli kutsunut hänet. Tähän asti hän oli turhaan yrittänyt puhua järkeä Iisakille, mutta nyt hän päätti turvautua juoneen. PJP 161.2

Tuskin oli Eesau lähtenyt täyttämään isänsä pyyntöä kun Rebekka jo ryhtyi toteuttamaan omaa hankettaan. Hän kertoi tapahtuneesta Jaakobille ja selitti, että heidän oli pakko ryhtyä heti toimintaan, ettei siunaus tulisi nyt lopullisesti ja peruuttamattomasti annetuksi Eesaulle. Ja hän vakuutti pojalleen, että jos tämä vain seuraisi hänen ohjeitaan, siunaus voisi langeta hänelle Jumalan lupauksen mukaisesti. Jaakob ei kuitenkaan yhtynyt halukkaasti hänen tuumaansa. Ajatus isän pettämisestä vaivasi häntä kovin. Hänestä tuntui, että tuollainen synti tuotti pikemmin kirousta kuin siunausta. Mutta pian hän lakkasi empimästä ja alkoi toimia äidin neuvojen mukaan. Hän ei aikonut suoranaisesti valehdella, mutta päästyään isän puheille hän näytti menneen liian pitkälle voidakseen enää perääntyä, ja niin hän sai petoksella kipeästi kaipaamansa siunauksen. PJP 161.3

Jaakob ja Rebekka onnistuivat aikeessaan mutta saivat petoksensa takia kokea pelkkää surua ja murhetta. Jumala oli ilmoittanut että Jaakob saisi esikoisuuden, ja hän olisi aikanaan täyttänyt sanansa, jos he vain uskossa olisivat odottaneet hänen toimivan heidän hyväkseen. Mutta monien muiden Jumalan lapsiksi tunnustautuvien tavoin he eivät tahtoneet jättää asiaa hänen huolekseen. Rebekka katui katkerasti pojalleen antamaansa väärää neuvoa; se erotti hänet Jaakobista, eikä hän enää koskaan sen jälkeen saanut nähdä poikaansa. Jaakob puolestaan oli itsesyytösten vallassa siitä lähtien kun hän oli saanut esikoisuuden. Hän oli tehnyt syntiä sekä isäänsä ja veljeään vastaan että omaa sieluaan ja Jumalaa vastaan. Yhden hetken teossa riitti katumista koko eliniäksi. Tämä näky palautui hänen mieleensä elävästi vielä vuosikausia myöhemmin, kun hänen omien poikiensa pahat teot ahdistivat hänen sieluaan. PJP 161.4

Tuskin oli Jaakob poistunut isänsä teltasta kun jo Eesau astui sisään. Vaikka hän olikin myynyt esikoisuutensa ja vahvistanut kaupan juhlallisesti valalla, hän päätti nyt saada sen siunaukset itselleen veljensä vaatimuksista välittämättä. Hengelliseen esikoisoikeuteen liittyi myös maallinen, joka takasi hänelle päämiehen aseman ja kaksinkertaisen osuuden isän varoista. Näitä siunauksia hän kyllä osasi arvostaa. “Nouse, isäni”, hän sanoi, “ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut.” PJP 162.1

Sokea vanha isä säikähti kovin päästyään selville petoksesta, jonka kohteeksi hän oli joutunut. Hänen kaukaiset ja rakkaat toiveensa oli nyt tehty tyhjiksi, ja hän käsitti hyvin, miten pahoin vanhempi poika nyt pettyisikään tästä. Toisaalta hän tajusi senkin, että Jumala tässä oli sallimuksellaan kumonnut hänen aikeensa ja toteuttanut juuri sen, mitä hän oli koettanut estää. Hän muisti, mitä enkeli oli sanonut Rebekalle, ja ymmärsi Jaakobin parhaiten soveltuvan täyttämään Jumalan tarkoituksen, vaikka olikin nyt vikapää syntiin. Lausuessaan siunauksen Jaakobille hän oli tuntenut Hengen innoitusta, ja käsittäen nyt asian kokonaisuudessaan hän vahvisti tuon tahtomattaan antamansa siunauksen: “Siunattu hän myös on oleva.” PJP 162.2

Eesau oli väheksynyt siunausta silloin, kun se oli hänen säätävissään, mutta halusi saada sen nyt, kun se oli iäksi kaikonnut pois. Äkkipikaisen luonteensa kiihkeässä raivonpuuskassa, katkerana ja suruissaan hän huusi: “Siunaa minutkin, isäni! Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?” Mutta annettu lupaus ei ollut enää palautettavissa. Hän ei voinut saada takaisin siunausta, josta hän oli käynyt vaihtokauppaa niin kevytmielisesti. “Yhdestä ateriasta”, täyttääkseen taas kerran ruokahalunsa, jota hän ei ollut koskaan hillinnyt, Eesau myi esikoisuutensa, mutta kun hän lopulta huomasi mielettömyytensä, hänen oli mahdotonta enää saada siunausta, “sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi” (Hebr. 12: 16, 17). Ei Eesaulta poistettu oikeutta pyrkiä katumalla jälleen Jumalan suosioon, mutta esikoisuutta hän ei enää mitenkään saanut takaisin. Hänen murheensa ei perustunut todelliseen synnintuntoon eikä hän halunnut päästä sovintoon Jumalan kanssa. Hän suri syntinsä seurauksia mutta ei itse syntiä. PJP 162.3

Koska Eesau ei välittänyt Jumalan siunauksista ja vaatimuksista, Raamattu käyttää hänestä nimitystä “epäpyhä”. Hän edustaa niitä, jotka väheksyvät Kristuksen aikaansaamaa lunastusta ja ovat valmiit uhraamaan taivasperintönsä saadakseen tämän maan katoavaa tavaraa. Suuret joukot elävät vain nykyhetkeä silmälläpitäen tuntematta mitään huolta huomisesta. Eesaun tavoin he huutavat: “Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme” (1 Kor. 15: 32). He elävät vain vaistonvaraisesti eivätkä välitä arvokkaistakaan saavutuksista, jos ne vaativat kieltäymyksiä. Kun valittavaksi annetaan joko turmeltuneen ruokahalun tyydyttäminen tai vain itsensä kieltäville ja Jumalaa pelkääville luvatut taivaan siunaukset, niin halujen vaatimukset voittavat ja Jumala ja taivas saavat väistyä. Miten monet kristityiksi tunnustautuvatkin pitävätkään kiinni terveyttä turmelevista mieliteoistaan, jotka turruttavat mielen herkkyyden. Ja he loukkaantuvat, kun heitä kehotetaan puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta ja saattamaan pyhityksensä täydelliseksi Jumalan pelossa. Käsittäen, etteivät voi päästä taivaaseen luopumatta tästä vahingollisesta mielihalujensa tyydyttämisestä, he katsovat parhaaksi lakata kulkemasta ikuiseen elämään johtavaa tietä, koska se on niin kaita. PJP 163.1

Suuret joukot vaihtavat esikoisoikeutensa aistillisten halujensa tyydyttämiseen. He uhraavat terveytensä, heikentävät henkiset kykynsä ja menettävät taivaan pelkän hetkellisen nautinnon vuoksi ja antavat periksi mielihalulleen, joka on omiaan sekä heikentämään että alentamaan ihmistä. Samoin kuin Eesau heräsi huomaamaan hätiköidyn vaihtokauppansa mielettömyyden vasta sitten kun menetetyn palauttaminen oli myöhäistä, tulevat Jumalan päivänä liian myöhään tajuamaan erehdyksensä ne, jotka ovat vaihtaneet taivasperintönsä itsekkäiden halujensa tyydyttämiseen. PJP 163.2