Patriarkat Ja Profeetat

Luku 15—Iisakin avioliitto

Aabraham oli tullut vanhaksi ja odotti pian kuolevansa. Kuitenkin hänen oli vielä tehtävä jotakin varmistaakseen jälkeläisilleen annetun lupauksen täyttymyksen. Jumala oli määrännyt Iisakin lakinsa säilyttäjäksi hänen jälkeensä ja valitun kansan isäksi, mutta Iisak oli vielä naimaton. Kanaanin asukkaat olivat ryhtyneet palvelemaan epäjumalia, ja Jumala oli kieltänyt kansaansa menemästä naimisiin heidän kanssaan tietäen, että sellaiset avioliitot johtaisivat luopumukseen. Patriarkka pelkäsi ympäristön vaikuttavan turmelevasti poikaansa. Iisakin luonteessa heijastui se, että Aabraham uskoi käytännössä Jumalaan ja noudatti hänen tahtoaan, mutta nuorukainen oli vahvasti tunteikas sekä lempeä ja taipuisa. Sellaiseen liittyneenä, joka ei pelännyt Jumalaa, hän olisi ollut vaarassa luopua periaatteestaan sovun säilyttääkseen. Aabrahamin mielestä vaimon valinta hänen pojalleen oli tavattoman tärkeä asia. Hän halusi Iisakin menevän naimisiin sellaisen kanssa, joka ei vieroittaisi häntä Jumalasta. PJP 151.1

Muinaisina aikoina vanhemmat huolehtivat yleensä lastensa avioliitosta, ja se oli tapana myös niiden keskuudessa, jotka palvelivat Jumalaa. Ketään ei vaadittu menemään naimisiin sellaisen kanssa, jota hän ei voinut rakastaa, mutta rakkautensa kohteen valitsemisessa nuoret saivat opetusta kokeneilta ja Jumalaa pelkääväisiltä vanhemmiltaan. Tällaisen käytännön vastaista menettelyä pidettiin vanhempien häpäisynä ja jopa rikollisena. PJP 151.2

Iisak luotti isänsä viisauteen ja rakkauteen ja jätti asian mielellään hänen hoitoonsa uskoen myös, että Jumala itse johdatuksellaan auttaisi tekemään oikean ratkaisun. Aabrahamin ajatukset suuntautuivat hänen isänsä sukuun, joka asui Mesopotamiassa. Vaikkeivät he olleet täysin vapaita epäjumalain palvonnasta, he kuitenkin ylläpitivät oikean Jumalan tuntemusta ja palvontaa. Iisak ei saanut lähteä pois Kanaanista ja mennä asumaan heidän luokseen, mutta kenties heidän joukostaan löytyisi joku, joka oli halukas lähtemään kodistaan ja harrastamaan hänen kanssaan elävän Jumalan puhdasta palvontaa. Aabraham uskoi tämän tärkeän tehtävän “palvelijallensa, talonsa vanhimmalle”, joka oli hurskas, kokenut ja arvostelukykyinen sekä palvellut häntä kauan uskollisesti. Hän vaati tältä palvelijaltaan juhlallisen valan Herran edessä, ettei hän ottaisi Iisakille vaimoa kanaanilaisista, vaan valitsisi tytön Mesopotamiassa asuvan Naahorin perheestä. Hän ei saanut viedä Iisakia sinne. Hän vapautuisi valastaan, ellei sieltä saataisi sopivaa tyttöä lähtemään sukunsa luota. Patriarkka rohkaisi palvelijaansa ja vakuutti, että Jumala auttaisi häntä suorittamaan menestyksellisesti tämän vaikean ja hienovaraisen tehtävän. “Herra, taivaan Jumala, joka otti minut pois isäni kodista ja synnyinmaastani, lähettää enkelinsä sinun edelläsi.” PJP 151.3

Palvelija lähti matkaan viipymättä. Hän otti mukaansa kymmenen kamelia omaa matkaseuruettaan sekä paluumatkalle mukaan tulevaa morsiamen saattuetta varten. Hän otti myös lahjoja tulevalle vaimolle ja hänen ystävilleen, ja niin alkoi pitkä matka Damaskon tuolle puolen, kauas suuren Idän virran rehevöittämille lakeuksille. Saavuttuaan Harraniin, “Naahorin kaupunkiin”, hän jäi muurien ulkopuolelle lähelle kaivoa, josta paikkakunnan naiset kävivät iltaisin vettä hakemassa. Huolekkaat ajatukset risteilivät hänen mielessään. Hänen valinnallaan oli merkittävät seuraukset, ei vain hänen isäntänsä huonekunnalle vaan tuleville sukupolvillekin, ja miten hän nyt osaisi valita viisaasti täällä ventovieraiden parissa? Hän muisti Aabrahamin sanat enkelistä, jonka Jumala lähettäisi hänen edellään, ja rukoili hartaasti suotuisaa johdatusta. Isäntänsä perheessä hän oli tottunut aina näkemään ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta, ja nyt hän pyysi sellaista merkkiä, että tyttö joka tekisi hänelle jotakin kohteliasta, olisi Jumalan valitsema. PJP 152.1

Tuskin hän oli lopettanut rukouksensa, kun siihen jo vastattiin. Kaivolle oli tullut naisia, ja hänen huomionsa kiintyi erääseen heistä, joka vaikutti erityisen kohteliaalta. Kun tyttö palasi kaivolta vesiastia olkapäällään, lähestyi muukalainen häntä ja pyysi vähän vettä juodakseen. Tyttö suostui pyyntöön mielihyvin ja tarjoutui lisäksi ammentamaan vettä kameleillekin. Tällaisen palveluksen olivat tavallisesti jopa ruhtinaiden tyttäret valmiit tekemään, kun oli kyse isän karjasta tai lampaista. Näin oli siis sovittu merkki saatu. “Tyttö oli näöltään hyvin ihana”, ja hänen kohtelias alttiutensa osoitti, että hän oli sydämeltään ystävällinen ja luonteeltaan toimelias ja tarmokas. Tähän asti Jumala oli selvästi johdattanut muukalaista. Annettuaan tytölle runsaita lahjoja kiitokseksi ystävällisistä palveluksista hän kyseli tämän vanhempia ja sai kuulla, että tyttö oli Betuelin, Aabrahamin veljen pojan, tytär. “Silloin mies kumartui maahan ja rukoili Herraa.” PJP 152.2

Vieras oli pyytänyt yösijaa tytön isän talosta, ja kiitosrukouksessaan hän oli ilmaissut yhteytensä Aabrahamiin. Kotiin palattuaan tyttö kertoi, mitä oli tapahtunut, ja Laaban, hänen veljensä, riensi heti hakemaan muukalaista ja tämän seuralaisia, joille nyt haluttiin osoittaa vieraanvaraisuutta. PJP 153.1

Mutta Elieser, heidän vieraansa, ei halunnut syödä ennen kuin oli kertonut asiansa, rukouksensa kaivolla ja kaiken muun asiaan kuuluvan. Sitten hän lisäsi: “Ja jos nyt tahdotte osoittaa suosiota ja uskollisuutta minun herralleni, niin ilmoittakaa se minulle; jollette, niin ilmoittakaa minulle sekin, kääntyäkseni toisaalle, oikealle tai vasemmalle.” He vastasivat: “Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa. Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut.” PJP 153.2

Kun perheen suostumus oli saatu, kysyttiin Rebekalta itseltään, tahtoiko hän lähteä kotoaan niin kauas mennäkseen naimisiin Aabrahamin pojan kanssa. Hän uskoi kaiken tapahtuneen perusteella, että Jumala oli valinnut hänet Iisakille vaimoksi, ja vastasi: “Tahdon.” PJP 153.3

Palvelija, joka arveli isäntänsä iloitsevan matkan onnistumisesta, halusi kärsimättömästi jo palata kotiin, ja aamulla lähdettiinkin jo liikkeelle. Aabraham asui Beersebassa, ja Iisak, joka oli ollut lähiseudulla kaitsemassa lampaita, oli palannut isänsä leiriin odottelemaan palvelijan paluuta Harranista. “Ja Iisak oli illan suussa lähtenyt kedolle käyskentelemään, ja kun hän nosti silmänsä, näki hän kamelien lähestyvän. Kun Rebekka nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti maahan kamelin selästä ja kysyi palvelijalta: ‘Kuka on tuo mies, joka tulee kedolla meitä vastaan?’ Palvelija vastasi: ‘Hän on minun herrani.’ Niin hän otti hunnun ja verhoutui siihen. Ja palvelija kertoi Iisakille kaikki, mitä hän oli toimittanut. Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua.” PJP 153.4

Aabraham oli tarkkaillut, mitä seurauksia Jumalaa pelkääväisten ja häntä pelkäämättömien välisistä avioliitoista oli ollut Kainin päivistä hänen omaan aikaansa asti. Hän saattoi nähdä seuraukset omasta liitostaan Haagarin kanssa samoin kuin Ismaelin ja Lootin avioliitoista. Aabrahamin ja Saaran osoittama uskon puute oli johtanut Ismaelin syntymään vanhurskaan siemenen yhdyttyä jumalattomaan. Isän vaikutus poikaansa kumoutui epäjumalia palvovan äidin suvun ja Ismaelin pakanallisten vaimojen vaikutukseen. Haagarin ja niiden vaimojen kateus, joita hän valitsi Ismaelille, olivat Aabrahamin perheessä haittana, jota hän turhaan yritti poistaa. PJP 154.1

Aabrahamin varhaiset opetukset tehosivat kyllä Ismaeliin, mutta hänen vaimojensa vaikutuksesta epäjumalain palvonta pääsi vallalle hänen perheessään. Erossa isästään ja vailla rakkautta ja Jumalan pelkoa olevan kotielämän erimielisyyksien ja riitojen katkeroittamana Ismaelista tuli ajan mittaan hurja, rosvoileva erämaanpäällikkö, jonka “käsi” oli “kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi häntä vastaan” (1 Moos. 16: 12). Myöhempinä päivinään hän katui huonoa elämäänsä ja alkoi jälleen palvella isänsä Jumalaa, mutta hän oli jo antanut jälkeläisilleen perinnöksi hurjan luonteensa perussävyn. Niin voimakas kansa kuin hänestä polveutuikin, se oli kuritonta pakanaheimoa ja alituisena kiusana ja vaivana Iisakin jälkeläisille. PJP 154.2

Lootin vaimo oli itsekäs ja uskonnoton nainen, joka pyrki vaikutuksellaan erottamaan miehensä Aabrahamista. Ilman häntä Loot ei olisi jäänyt Sodomaan, vaille viisaan ja Jumalaa pelkääväisen patriarkan neuvoja. Vaimon vaikutus ja tuon jumalattoman kaupungin seuraelämä olisivat saaneet hänet luopumaan Jumalasta, ellei Aabraham jo varhain olisi uskollisesti opettanut häntä. Lootin avioliitto ja Sodoman valitseminen kotipaikaksi aloittivat pitkän tapahtumien sarjan, joka aiheutti paljon pahaa maailmassa monen sukupolven aikana. PJP 154.3

Kukaan Jumalaa pelkääväinen ei voi ilman vaaraa liittoutua sellaisen kanssa, joka ei pelkää Jumalaa. “Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet?” (Aam. 3: 3). Avioliiton onni ja menestys riippuvat osapuolten sopusoinnusta, mutta uskovainen ja epäuskoinen poikkeavat toisistaan jyrkästi mielipiteiltään, taipumuksiltaan ja tarkoitusperiltään. He palvelevat eri isäntiä, jotka eivät voi sopia keskenään. Olkoot toisen periaatteet miten puhtaita ja oikeita tahansa, epäuskoisen kumppanin vaikutus on omiaan loitontamaan häntä Jumalasta. Kääntymättömänä naimisiin mennyttä velvoittaa hänen kääntymyksensä entistä enemmän olemaan uskollinen puolisolleen, olivatpa heidän erimielisyytensä uskonasioissa miten suuret tahansa. Kuitenkin olisi Jumalan vaatimuksia pidettävä kaikkia maallisia suhteita tärkeämpinä, vaikka se johtaisi vaikeuksiin tai vainoonkin. Rakkauden ja sävyisyyden hengessä tällainen uskollisuus saattaa voittaa epäuskoisen puolelleen. Mutta Raamattu kieltää kristittyjä menemästä naimisiin Jumalaan uskomattomien kanssa. Herran neuvo kuuluu: “Älkää autautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa” (2 Kor. 6: 17,18). PJP 155.1

Jumala soi Iisakille suuren kunnian tekemällä hänet niiden lupausten perilliseksi, joiden kautta maailma tulisi siunatuksi. Kuitenkin Iisak alistui neljäkymmentävuotiaana siihen että isä lähetti kokeneen, Jumalaa pelkääväisen palvelijansa valitsemaan hänelle vaimoa. Ja tämän avioliiton kotoista onnea Raamattu kuvailee näin herttaiseksi ja kauniiksi: “Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua.” PJP 155.2

Miten jyrkästi Iisakin menettelytapa poikkeaakaan siitä, jota aikamme nuoret, kristityiksi tunnustautuvatkin, noudattavat! Liian usein nuoret katsovat selviytyvänsä rakkauden asioissaan kysymättä neuvoa keneltäkään ja ilman mitään Jumalan tai vanhempien viisasta valvontaa. Jo paljon ennen kypsymistään mieheksi tai naiseksi he pitävät itseään pätevinä tekemään oman valintansa ilman vanhempiensa apua. Oltuaan muutaman vuoden naimisissa he tavallisesti huomaavat erehtyneensä, mutta usein on tällöin jo liian myöhäistä ehkäistä erehdyksen ikäviä seurauksia. Kun saman viisauden ja itsehillinnän puutteen, joka ensin johti niin hätäiseen valintaan, annetaan jatkua avioliitossakin, niin se vain lisää pahuutta ja tekee aviosuhteen lopulta kalvavaksi ikeeksi. Monet ovat siten tuhonneet onnensa tässä elämässä ja menettäneet tulevan elämän toivonsa. PJP 155.3

Jos mitä niin avioliittokysymystä pitäisi tutkistella huolellisesti ja kysellä vanhempien ja kokeneempien henkilöiden neuvoja. Ja ennen sen askeleen ottamista, joka liittää kaksi ihmistä toisiinsa loppuiäiksi, tarvitaan, jos koskaan, Raamatun neuvoja ja rukouksin etsittävää jumalallista johdatusta. PJP 156.1

Vanhempien tulisi aina muistaa vastuunsa lastensa tulevasta onnellisuudesta. Iisak kunnioitti isänsä arvostelukykyä, koska tämä oli harjaannuttanut hänet pitämään tottelevaisesta elämäntavasta. Vaikka Aabraham vaatikin lapsiaan kunnioittamaan vanhempien arvovaltaa, hän todisti elämällään, ettei se ollut itsekästä eikä mielivaltaista valvontaa, vaan perustui rakkauteen ja piti silmämääränään heidän hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan. PJP 156.2

Isien ja äitien tulisi katsoa olevansa velvolliset opastamaan nuoria kohdistamaan mieltymyksensä sellaisiin, joista tulee kelvollisia kumppaneita. Heidän tulisi pitää velvollisuutenaan koettaa omalla opetuksellaan ja esimerkillään sekä Jumalan armon avulla muovata lastensa luonnetta näiden varhaisvuosista lähtien sellaiseksi, että he puhtaina ja jaloina mieltyisivät siihen mikä on hyvää ja oikeata. Samankaltaiset mieltyvät toisiinsa ja arvostavat toisiaan. Kun lapsia jo varhain opetetaan mieltymään totuuteen, puhtauteen ja hyvyyteen, niin silloin he nuoruudessaan hakeutuvat niiden seuraan, joilla on näitä luonteenpiirteitä. PJP 156.3

Pyrkikööt vanhemmat luonteessaan ja kotielämässään ilmentämään taivaallisen Isän rakkautta ja hyväntahtoisuutta. Olkoon koti täynnä auringonpaistetta. Tämä on lapsillenne paljon arvokkaampaa kuin maat tai rahat. Pidettäköön heidät tiiviisti kodin rakkauden piirissä, jotta he muistaisivat lapsuuden kotiaan taivaan jälkeen parhaana rauhan ja onnen tyyssijana. Kaikilla perheen jäsenillä ei ole samaa luonteen sävyä, ja kotona tarjoutuu useinkin tilaisuus kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden harjoittamiseen. Rakkauden ja itsekurin avulla kaikki voivat liittyä hyvin läheisesti toisiinsa. PJP 156.4

Tosi rakkaus on ylevä ja pyhä periaate, luonteeltaan perin toisenlainen kuin hetkellisen mielijohteen sytyttämä rakkaus, mikä taas äkisti sammuu jouduttuaan kovaan koetukseen. Täyttämällä uskollisesti velvollisuutensa vanhempien kodissa nuoret valmistautuvat omaa kotiaan varten. Harjoitelkoot he vanhempainsa luona kieltäymystä, ystävällisyyttä, kohteliaisuutta ja kristillistä myötätuntoa. Näin rakkaus säilyy lämpimänä sydämessä, ja joka sellaisesta kodista lähtee perustamaan omaa perhettään, tietää miten hän voi edistää sen onnellisuutta, jonka hän on valinnut elämäntoverikseen. Silloin avioliitto ei häiden jälkeen merkitse rakkauden loppua vaan vasta sen alkua. PJP 157.1