Patriarkat Ja Profeetat

Luku 14—Sodoman hävitys

Kaunein kaikista Jordanin laakson kaupungeista oli Sodoma. Se sijaitsi lakeudella, joka hedelmällisenä ja kauniina oli “kuin Herran puutarha”. Siellä kukoisti kuuman vyöhykkeen rehevä kasvillisuus. Siellä viihtyivät palmut, oliivipuut ja viiniköynnökset, ja kukat levittivät tuoksuaan vuodet läpeensä. Elopellot tuottivat runsasta satoa, ja ympäröivät vuoret olivat täynnä lintuparvia ja eläinlaumoja. Tuotteliaisuudellaan ja kaupallaan tuo lakeuden ylpeä kaupunki vaurastui. Idän aarteet koristivat sen palatseja, ja erämaan karavaanit kuljettivat kalleuksiaan sen kauppakeskuksiin. Kaikki elämisen tarpeet voitiin tyydyttää vähällä vaivannäöllä ja työllä, ja koko vuosi näytti kuluvan pelkässä juhlimisessa. PJP 136.1

Kaikkialla vallitseva runsaus johti ylellisyyteen ja ylpeyteen. Joutilaisuus ja rikkaus kovettavat mielen, jota puute tai suru eivät koskaan ole rasittaneet. Vauraus ja joutoaika lisäsivät huvittelunhalua, ja kansa rupesi vapaasti tyydyttämään aistillisia halujaan. “Katso”, sanoo profeetta, “tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärinään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä kun sen näin, toimitin heidät pois” (Hes. 16: 49, 50). Rikkaus ja joutoaika ovat ihmisten valtahaluja, ja kuitenkin ne johtivat synteihin, jotka tuottivat tuhon lakeuden kaupungeille. PJP 136.2

Hyödyttömässä joutilaisuudessaan he lankesivat helposti saatanan kiusauksiin, turmelivat Jumalan kuvan ja tulivat olennoltaan pikemmin saatanallisiksi kuin jumalallisiksi. Joutilaisuus on suurin kirous mikä ihmistä voi kohdata, sillä se tuo muassaan paheita ja rikoksia. Se heikentää mielen, turmelee ymmärryksen ja alentaa sielun. Saatana on väijyksissä, valmiina tuhoamaan ne, jotka eivät ole varuillaan ja joiden joutilaisuus päästää hänet lähestymään heitä jossakin miellyttävässä valepuvussa. Hän menestyy parhaiten lähestyessään ihmisiä heidän vapaahetkinään. PJP 137.1

Sodomassa oh riemua ja remua, juhlintaa ja juopottelua. Hurjimmissa ja raaimmissakin intohimoissa mentiin hillittömyyksiin. Ihmiset pilkkasivat avoimesti Jumalaa ja hänen lakiaan ja nauttivat väkivallantöistä. Jumalan viha oli kohdannut niitä, jotka hukkuivat vedenpaisumuksessa, mutta tämäkään esimerkki ei estänyt sodomalaisia vaipumasta samaan jumalattomuuteen. PJP 137.2

Siihen aikaan kun Loot siirtyi Sodomaan turmelus ei vielä ollut levinnyt kaikkialle. Armossaan Jumala salli valon säteiden vielä valaista siveellistä pimeyttä. Kun Aabraham vapautti vangit eelamilaisten käsistä, kiintyi ihmisten huomio oikeaan uskoon. Aabraham ei ollut outo Sodoman asukkaille, ja hänen näkymättömän Jumalan palvontansa oli heillä pilkan aiheena. Mutta hänen voittonsa paljon suuremmista vihollisjoukoista ja ylevämielinen suhtautumisensa vankeihin ja saaliiseen herättivät ihmetystä ja ihailua. Vaikka hänen taitavuuttaan ja urheuttaan ylistettiinkin, täytyi jokaisen mielessään myöntää, että hänen voittonsa oli jumalallisen voiman ansiota. Myös hänen jalo ja epäitsekäs mielensä, joka niin suuresti poikkesi Sodoman asukkaiden itsekkyydestä, todisti sen uskonnon ylemmyydestä, jolle hän oh tuottanut kunniaa rohkeudellaan ja uskollisuudellaan. PJP 137.3

Siunatessaan Aabrahamin Melkisedek oli tunnustanut hänen saaneen voimansa ja voittonsa Herralta: “Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi” (1 Moos. 14: 19,20). Jumala puhui ihmisille kaitselmuksensa johdatuksella, mutta viimeinen valonsäde torjuttiin niin kuin kaikki aikaisemmatkin. PJP 137.4

Ja nyt kallistui Sodoman viimeinen päivä iltaansa. Koston pilvet varjostivat jo tuota tuomittua kaupunkia. Mutta ihmiset eivät huomanneet sitä. Enkelten tullessa suorittamaan hävitys- tehtäväänsä kaupungin asukkaat uneksivat onnesta ja nautinnoista. Viimeinen päivä oli jokaisen aikaisemman päivän kaltainen. Illan tullen kaikki näytti viihtyisältä ja turvalliselta. Verrattoman kaunis maisema kylpi laskevan auringon säteissä. Illan viileys oli houkutellut kaupungin asukkaat ulos hakeutumaan sankoin joukoin sen hetken huveihin. PJP 138.1

Hämärissä saapui kaksi muukalaista kaupungin portille. He vaikuttivat matkamiehiltä, jotka aikoivat yöpyä kaupungissa. Kukaan ei osannut pitää noita vaatimattomia vaeltajia jumalallisen tuomion mahtavina airuina. Tuo huolettoman iloinen väkijoukko ei aavistanut, että sen oma suhtautuminen noihin taivaallisiin sanansaattajiin täyttäisi sen synnin mitan, joka koituisi heidän ylpeän kaupunkinsa turmioksi. Mutta joukossa oli yksi, joka kiinnitti näihin muukalaisiin ystävällisen huomionsa ja kutsui heidät kotiinsa. Loot ei tiennyt keitä he oikeastaan olivat, mutta hän oli tottunut olemaan kohtelias ja vieraanvarainen; se oli hänen uskontonsa mukaista — sen opetuksen Aabraham oli antanut hänelle omalla esimerkillään. Ilman tuota kohteliasta mielenlaatua hän olisi kenties tuhoutunut muun Sodoman mukana. Moni koti on sulkiessaan ovensa muukalaiselta jättänyt ulkosalle Jumalan lähettilään, joka olisi tuonut tullessaan siunausta, toivoa ja rauhaa. PJP 138.2

Jokainen elämämme teko, vähäisinkin, vaikuttaa joko hyvää tai pahaa. Pieniltäkin tuntuvien velvollisuuksien uskollinen täyttäminen tai laiminlyönti voi joko tuottaa runsaita siunauksia tai suurta onnettomuutta. Juuri pikkuseikat koettelevat luonnetta. Kun päivittäistä kieltäymystä vaativat vähäiset askareet suoritetaan iloisesti ja auliisti, se juuri miellyttää Jumalaa. Meidän ei tule elää itsekkäästi vaan toisten hyväksi. Elämämme voi tulla siunaukseksi vain silloin kun mielenlaatumme on itsensä unohtava, rakastava ja avulias. Vähäiset huomaavaisuudet ja yksinkertaiset pikku kohteliaisuudet lisäävät suuresti elämän onnellisuutta, kun taas niiden laiminlyöminen tekee elämän huomattavasti kurjemmaksi. PJP 138.3

Loot tiesi miten huonon kohtelun alaiseksi muukalaiset joutuisivat Sodomassa ja otti sentähden suojatakseen heitä heti kaupunkiintulosta lähtien kutsumalla heidät kotiinsa. Vieraiden tullessa hän istui kaupungin portilla, ja kun hän näki heidät, nousi hän heitä vastaan, kumarsi kohteliaasti ja sanoi: “Oi herrani, poiketkaa palvelijanne taloon yöksi.” Mutta he näyttivät torjuvan hänen vieraanvaraisuutensa ja sanoivat: “Emme, vaan me jäämme yöksi tai vasalle.” Näin vastatessaan heillä oli mielessään kaksi ajatusta — he halusivat koetella Lootin vilpittömyyttä ja lisäksi antaa itsestään sen käsityksen, etteivät he tunteneet sodomalaisten pahuutta eivätkä siis nähneet kadulla yöpymisessä mitään vaaraa. Mutta heidän vastauksensa sai Lootin päättämään entistä lujemmin, ettei hän jättäisi heitä roskaväen armoille. Hellittämättä hän kutsui heitä, kunnes he suostuivat tulemaan hänen taloonsa. PJP 139.1

Loot oli aikonut pitää aikeensa salassa portilla seisoskelevilta ja kuljettaa vieraat kotiinsa kiertoteitse. Mutta näiden epäröinti ja viivyttely sekä hänen sinnikäs pyytelynsä herättivät joutoväen huomion, ja ennen kuin he kävivät levolle, piiritti suuri irtolaisjoukko Lootin talon. Siinä oh miestä jos minkälaista, nuorta ja vanhaa, ja kaikki hurjina ja kiihkoissaan. Vieraat olivat kyselleet kaupungin oloja, ja Loot oli juuri varoittanut heitä lähtemästä ulos sinä iltana, kun alkoi kuulua kiihtyneitä huutoja ja vaatimuksia, että miehet oli tuotava ulos. PJP 139.2

Loot käsitti, että ärsytettynä väkijoukko vain vimmastuisi ja pääsisi helposti tunkeutumaan hänen taloonsa. Siksi hän meni ulos tyynnyttelemään joukkoa ja sanoi: “Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin.” Hän kutsui heitä naapureinaan “veljiksi” ja koetti saada heidät rauhoittumaan ja häpeämään halpamaisia aikeitaan. Mutta hänen puheensa oli kuin öljyä liekkeihin. Heidän kiihkonsa yltyi raivoisaksi myrskyksi. He moittivat Lootia vallanhimoiseksi ja uhkasivat käsitellä häntä pahemmin kuin hänen vieraitaan. He kävivät hänen kimppunsa ja olisivat varmaan repineet hänet kappaleiksi, elleivät Jumalan enkelit olisi tulleet avuksi. Taivaan lähetit “ojensivat kätensä, vetivät Lootin huoneeseen ja sulkivat oven”. Nyt selvisi sekin, minkä luonteisia vieraita Loot oli saanut pitää luonaan. “He sokaisivat ne miehet, jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että he turhaan koettivat löytää ovea.” Elleivät he sydämensä paatumuksessa olisi olleet kahdesti sokaistuneita, he olisivat tästä Jumalan iskusta pelästyneet ja lakanneet pahoista töistään. Eivät he tuota viimeistä iltaa viettäneet sen syntisemmin kuin aikaisemminkaan, mutta niin kauan väheksytty armo oli lopulta lakannut pyytelemästä. Sodoman asukkaat olivat ylittäneet jumalallisen pitkämielisyyden rajan — “Jumalan kärsivällisyyden ja vihan välisen salatun rajan”. Hänen kostonsa liekit olivat viriämässä Siddimin laaksossa. PJP 139.3

Enkelit ilmoittivat Lootille tehtävänsä: “Me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen.” Vieraat, joita hän oli koettanut suojella, lupasivat nyt varjella häntä ja pelastaa myös kaikki ne hänen perheensä jäsenet, jotka tahtoivat paeta hänen kanssaan tuosta jumalattomasta kaupungista. Väkijoukko oli väsyksissään poistunut, ja Loot lähti ulos varoittamaan lapsiaan. Hän toisti enkelten sanoja: “Nouskaa, lähtekää pois tästä paikasta, sillä Herra hävittää tämän kaupungin.” Mutta he vain nauroivat hänen puhettaan ja pitivät sitä leikinlaskuna ja taikauskoisena pelkona. Hänen tyttäriinsä vaikuttivat heidän miestensä mielipiteet. He elivät hyvissä oloissa eivätkä nähneet minkään vaaran uhkaavan. Kaikki oli samoin kuin ennenkin. He olivat varakkaita eivätkä voineet uskoa mahdolliseksi sitä että kaunis Sodoma hävitettäisiin. PJP 140.1

Loot palasi murheellisena kotiinsa ja kertoi epäonnistuneensa. Enkelit kehottivat häntä ottamaan vaimonsa ja kaksi vielä kotona ollutta tytärtään mukaansa ja poistumaan kaupungista. Mutta Loot viivytteli. Vaikka hän oli joka päivä huolissaan näkemistään väkivallanteoista, ei hän ollut täysin selvillä tuon jumalattoman kaupungin alentavista ja inhottavista paheista. Hän ei tajunnut, miten tuiki välttämätöntä Jumalan oli tuomioillaan lopettaa sen synninteko. Muutamat Lootin lapsista halusivat jäädä Sodomaan ja hänen vaimonsa kieltäytyi lähtemästä ilman heitä. Loot ei jaksanut ajatella, että hänen piti luopua niistä, jotka olivat hänelle rakkainta maailmassa. Oli vaikea jättää taakseen ylellinen koti ja kaikki se rikkaus, jonka hän oh elämänsä aikana työllään hankkinut, ja lähteä matkaan köyhänä kulkurina. Surun murtamana hän viivytteli vastenmielistä lähtöään. Ilman Jumalan enkeleitä he olisivat kaikki tuhoutuneet Sodoman mukana. Taivaan lähetit ottivat Lootia ja hänen vaimoaan ja tyttäriään kädestä ja johdattivat heidät pois kaupungista. PJP 140.2

Sitten enkelit poistuivat heidän luotaan ja palasivat Sodomaan suorittamaan hävitystyötänsä. Nyt Lootin luo tuli Olento, joka oli keskustellut Aabrahamin kanssa Sodomasta. Kaikissa lakeuden kaupungeissa ei löytynyt kymmentäkään vanhurskasta, mutta vastaukseksi patriarkan rukoukseen se ainoakin joka pelkäsi Jumalaa tempaistiin turvaan tuholta. Häntä käskettiin aivan hätkähdyttävän kiihkeästi: “Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi.” Nyt olisi kohtalokasta enää epäröidä tai vitkastella. Yksikin viivyttelevä silmäys tuhoon tuomittuun kaupunkiin tai jääminen hetkeksikin pahoittelemaan luopumista niin ihanasta kodista olisi koitunut heidän kuolemakseen. Jumalallisen myrskyn puhkeaminen odotti vain näiden poloisten pakolaisten turvaan pääsyä. PJP 141.1

Mutta hämmentyneenä ja kauhuissaan Loot pelkäsi, että jos hänen pitäisi mennä vuorille asti, jokin onnettomuus voisi kohdata häntä matkalla ja surmata hänet. Eläessään tuossa jumalattomassa kaupungissa epäuskon keskellä hänkin oli tullut heikkouskoiseksi. Taivaan Ruhtinas oli hänen vierellään, ja kuitenkin hän pelkäsi henkensä puolesta aivan kuin Jumala ei enää varjelisikaan häntä, vaikka olikin pitänyt hänestä siihen asti niin hyvää huolta ja rakastanut häntä. Hänen olisi pitänyt täysin luottaa taivaalliseen sanansaattajaan ja jättää tahtonsa ja elämänsä Herran huostaan mitään epäilemättä tai kyselemättä. Mutta niin monien muiden tavoin hänkin koetti laatia omia suunnitelmiaan: “Katso, tuolla on kaupunki lähellä, vähän matkan päässä, paetakseni sinne; salli minun pelastua sinne — onhan se vähän matkan päässä — jäädäkseni eloon.” Tässä mainittu kaupunki oli Bela, jota myöhemmin kutsuttiin Sooariksi. Se oli vain muutamien kilometrien päässä Sodomasta ja yhtä turmeltunut ja tuhoon tuomittu. Mutta Loot pyysi Herraa säästämään sen pitäen pyyntöään vain vähäisenä, ja Herra suostui siihen ja sanoi: “Katso, minä teen sinulle mieliksi tässäkin kohden; en hävitä kaupunkia, josta puhut.” Oi miten armollinen Jumala onkaan erehtyväisiä luotujaan kohtaan! PJP 141.2

Jälleen heitä kehotettiin pakenemaan nopeasti, sillä tulimyrsky puhkeaisi pian. Mutta yksi pakenevista rohkeni vielä kääntyä katsomaan tuhoon tuomittua kaupunkia, ja niin hän muuttui Jumalan tuomion muistomerkiksi. Jos Loot itse olisi empimättä totellut enkelin varoitusta ja paennut vuorille ilman mitään verukkeita, hänen vaimonsakin olisi pelastunut. Lootin esimerkin vaikutus olisi varjellut hänen vaimonsa siitä synnistä, joka nyt koitui hänen tuhokseen. Mutta kun hän epäröi ja vitkasteli, suhtautui vaimokin kevyesti Jumalan varoitukseen. Vaikka hän olikin jo pakomatkalla, hänen mielensä paloi yhä Sodoman puoleen, ja niin hän tuhoutui sen mukana. Hän kapinoi Jumalaa vastaan, koska tämän rangaistukset kohtasivat myös hänen omaisuuttaan ja lapsiaan, jotka jäivät raunioihin. Vaikka hänet niin suosiollisesti saatetiinkin ulos tuosta jumalattomasta kaupungista, hän katsoi itseään kohdellun kaltoin, koska vuosien varrella koottu omaisuus oli jätettävä tuhoutumaan. Sen sijaan että olisi ollut kiitollinen pelastuksestaan hän uhmaillen katsoi taakseen ja kaipasi mielessään niiden elämäntyyliä, jotka olivat hyljänneet jumalallisen varoituksen. Tällä synnillään hän osoittautui arvottomaksi elämään ja varjelukseen, josta hän ei osannut olla kiitollinen. PJP 142.1

Meidän tulisi varoa suhtautumasta kevyesti siihen, mitä Jumala armossaan on tehnyt pelastuksemme hyväksi. On kristittyjä jotka sanovat: “En välitä pelastuksesta, elleivät puolisoni ja lapseni pelastu kanssani.” Heidän mielestään taivas.i tuntuisi taivaalta ilman heidän rakkaimpiensa mukanaoloa. Mutta onko näin ajattelevilla oikea käsitys omasta suhteestaan Jumalaan, ottavatko he huomioon hänen hyvyytensä ja armonsa heitä kohtaan? Ovatko he unohtaneet, miten vahvoin rakkauden, kunnioituksen ja uskollisen palveluksen sitein he ovatkaan liitetyt Luojaansa ja Lunastajaansa? Armon kutsut esitetään kaikille; mutta jos ystävämme torjuvat Vapahtajan vetoavan rakkauden, onko meidänkin hyljättävä hänet? Sielun lunastus on kallisarvoinen. Kristus on maksanut äärettömän kalliisti pelastuksestamme, eikä kukaan, joka arvostaa tätä suurta uhria tai sielun arvoa, väheksy Jumalan tarjoamaa armoa siksi etteivät toiset välitä siitä. Toisten välinpitämättömän suhtautumisen hänen oikeutettuihin vaatimuksiinsa pitäisi päinvastoin saada meidät sitä palavammin kunnioittamaan Jumalaa ja tekemään voitavamme, että kaikki vastaanottaisivat hänen rakkautensa. PJP 142.2

“Aurinko oli noussut, kun Loot saapui Sooariin.” Päivänkoiton kirkkaat säteet näyttivät lupaa van pelkkää hyvinvointia ja rauhaa lakeuden kaupungeille. Elämä alkoi taas juosta kaduilla tavallista latuaan. Toiset hakeutuivat päivän tehtäviinsä, toiset huveihinsa. Lootin vävyt laskivat leikkiä hassahtaneen vanhuksen pelosta ja varoituksista. Mutta silloin puhkesi myrsky yhtäkkiä ja yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Herra antoi sataa tulikiveä ja tulta taivaasta kaupunkien ja hedelmällisten tasankojen päälle; ne hävittivät sen palatsit ja temppelit, kaihit asunnot, puutarhat ja viinitarhat sekä kevytmieliset ja huvinhaluiset asukkaat, jotka vielä edellisenä iltana olivat häväisseet taivaan lähettejä. Lieskojen keskeltä kohosi savu korkealle kuin suuren pätsin palosta. Siddimin kaunis laakso autioitui paikaksi, jossa ei koskaan rakennettaisi eikä asuttaisi — todistukseksi kaikille sukupolville siitä miten varmasti rikkomus saa Jumalalta rangaistuksensa. PJP 143.1

Niiden liekkien loimu, jotka kuluttivat lakeuden kaupungit, ulottuu varoittavana meidän aikaamme asti. Saamme siitä sen pelottavan ja vakavan opetuksen, että vaikka Jumala armossaan onkin pitkämielinen rikkojaa kohtaan, on synnillä kuitenkin olemassa raja, jota ihmiset eivät saa ylittää. Tuolla rajalla lakkaavat armon tarjoukset, ja tuomion täytäntöönpano alkaa. PJP 143.2

Maailman Lunastaja sanoo että on suurempiakin syntejä kuin ne, joiden vuoksi Sodoma ja Gomorra hävitettiin. Ne jotka kuulevat evankeliumin kutsun, joka kehottaa syntisiä parannukseen, mutta eivät noudata sitä, ovat Jumalan edessä syyllisempiä kuin aikoinaan Siddimin laakson asukkaat. Ja vielä suurempi on niiden synti, jotka tunnustavat tuntevansa Jumalan ja pitävänsä hänen käskynsä mutta kuitenkin kieltävät Kristuksen luonteellaan ja arkielämällään. Vapahtajan varoituksen valossa Sodoman kohtalo ei ole vakavana muistutuksena ainoastaan niille, jotka syyllistyvät avoimeen syntiin, vaan kaikille, jotka vähättelevät taivaan antamaa valoa ja etuoikeuksia. PJP 143.3

Näin sanoo uskollinen ja totinen Todistaja Efeson seurakunnalle: “Se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta” (Ilm. 2: 4,5). Vapahtaja tarkkaa rakkauden ja anteeksiannon tarjoustensa vastaanottamista paljon hellemmällä myötätunnolla kuin maallinen vanhempi on sydämestään valmis antamaan anteeksi eksyneelle, kärsivälle pojalleen. Hän huutaa pois poikenneille vaeltajille: “Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne” (Mal. 3:7). Mutta jos tuo eksynyt itsepintaisesti kieltäytyy kuuntelemasta ääntä, joka hellästi ja säälivän rakastavasti kutsuu häntä, niin hänet lopulta jätetään pimeyteen. Sydän, joka kauan on vähätellyt Jumalan armoa, tulee synnin paaduttamaksi eikä Jumalan armo pysty enää vaikuttamaan siihen. Pelottava on sen sielun kohtalo, josta armollinen Vapahtaja joutuu lopulta sanomaan, että hän “on liitossa epäjumalain kanssa — anna hänen olla” (Hoos. 4: 17). Lakeuden kaupunkien on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin niiden, jotka ovat tunteneet Kristuksen rakkauden mutta kuitenkin luopuneet siitä ja valinneet tilalle synnin maailman nautinnot. PJP 144.1

Sinä, joka väheksyt armon tarjouksia, ajattele sitä pitkää luetteloa, mikä kertyy sinua vastaan taivaan kirjoihin, sillä niihin tehdään merkinnät niin kansojen kuin perheiden ja yksilöidenkin jumalattomuuksista. Näiden tilimerkintöjen jatkuessa Jumala voi olla pitkämielinen, kutsua katumukseen ja tarjota anteeksiantoa. Mutta tulee aika, jolloin tili päättyy, jolloin sielu on tehnyt päätöksensä ja ratkaissut oman kohtalonsa. Silloin tuomio annetaan täytäntöönpantavaksi. PJP 144.2

Uskonnollinen maailma on nykyään hälyttävässä tilassa. Jumalan armoa on väheksytty. Niitä on paljon, jotka julistavat Herran lain pätemättömäksi “opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä” (Matt. 15:9). Monissa maamme kirkoissa rehottaa epäusko, ei sanan laajimmassa merkityksessä — julkisena Raamatun kieltämisenä — vaan kristillisyyteen verhoutuneena uskottomuutena, joka heikentää uskoa Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Ontto muodollisuus on syrjäyttänyt palavan antaumuksen ja elävän hurskauden. Sen seurauksena luopumus ja aistillisuus ovat päässeet valtaan. Kristus julisti: “Samoin kuin kävi Lootin päivinä, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17: 28, 30). Päivän tapahtumien uutiset todistavat hänen sanojensa käyneen toteen. Maailma kypsyy nopeasti tuhoonsa. Pian Jumala panee täytäntöön tuomionsa, ja synti ja syntiset hävitetään. PJP 144.3

Vapahtajamme sanoi: “Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous ja elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat” — kaikki ne, jotka keskittävät huomionsa tähän maailmaan. “Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21: 34—36). PJP 145.1

Ennen Sodoman hävitystä Jumala lähetti Lootille sanoman: “Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi.” Kristuksen opetuslapset kuulivat saman varoittavan äänen ennen Jerusalemin hävitystä: “Kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille” (Luuk. 21: 20,21). Heidän tuli paeta päätä pahkaa jäämättä kokoilemaan tavaroita mukaansa. PJP 145.2

Kysymyksessä oli lähteminen ulos, selvä erottautuminen jumalattomista ja pakeneminen henkensä tähden. Näin kävi Nooan päivinä, samoin Lootin päivinä. Näin tekivät opetuslapset ennen Jerusalemin hävitystä, ja näin tulee käymään viimeisinä päivinä. Jälleen kuullaan Jumalan julistavan varoitussanomaansa ja kehottavan kansaansa erottautumaan vallitsevasta jumalattomuudesta. PJP 145.3

Uskonnollinen maailma olisi viimeisinä päivinä turmeluksen ja luopumuksen tilassa. Tätä kuvailtiin profeetta Johannekselle näyssä, jossa keskeisenä oli Babylon, “se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus” (Ilm. 17: 18). Ennen sen hävitystä esitetään taivaasta kutsu: “Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa” (Ilm. 18: 4). Synnistä ja syntisistä täytyy olla selvästi erossa samoin kuin Nooan ja Lootin päivinäkin. Mikään sovittelu ei voi tulla kysymykseen Jumalan ja maailman välillä, eikä palaaminen noutamaan maallisia aarteita mukaansa. “Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa” (Matt. 6: 24). PJP 145.4

Siddimin laakson asukasten tavoin ihmiset uneksivat hyvinvoinnista ja rauhasta. Jumalan enkelit varoittavat: “Pakene henkesi tähden”, mutta toisten äänien kuullaan sanovan: “Älkää hätäilkö, ei ole mitään syytä levottomuuteen.” Väkijoukot huutavat: “Nyt on rauha, ei hätää mitään”, mutta taivas julistaa, että nopea tuho on kohtaamaisillaan synnintekijää. Hävityksensä edellisenä iltana lakeuden kaupungit mellastivat huveissaan ja pilkkasivat Jumalan sanansaattajan arkuutta ja varoituksia. Mutta nuo pilkkaajat tuhoutuivat liekeissä. Samana yönä armon ovi sulkeutui Sodoman jumalattomilta, huolettomilta asukkailta. Jumala ei aina salli itseään pilkattavan eikä vähäteltävän. “Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioiksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13: 9). Maailman kansojen laajat piirit tulevat hylkäämään Jumalan armon ja joutuvat nopeaan ja peruuttamattomaan tuhoonsa. Mutta joka ottaa varoituksesta vaarin, se “Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy”. Herran totuus on oleva hänen kilpenään ja suojanaan, ja hänelle luvataan: “Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen” (Ps. 91: 1,4,16). PJP 146.1

Loot asui vain vähän aikaa Sooarissa. Siellä vallitsi jumalattomuus niin kuin Sodomassakin, eikä hän uskaltanut jäädä sinne siitä pelosta että sekin hävitettäisiin. Ei kestänytkään kauan kun Sooar tuhoutui, kuten Jumala oh aikonutkin. Loot suuntasi kulkunsa vuoristoon ja eleli luolassa kaiken sen menettäneenä, jonka puolesta hän tohti jättää perheensäkin alttiiksi jumalattoman kaupungin vaikutukselle. Mutta Sodoman kirous seurasi häntä vuoristoonkin. Hänen tyttäriensä synnillinen menettely oli sen huonon seuran vaikutusta, jota heillä oli ollut tuossa paheellisessa kaupungissa. Sen siveellinen turmelus oli niin piintynyt heidän luonteeseensa, etteivät he osanneet enää erottaa hyvää pahasta. Lootin ainoat jälkeläiset, mooabilaiset ja ammonilaiset, olivat kelvottomia, epäjumalia palvovia heimoja, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan ja sotivat katkerasti hänen kansaansa vastaan. PJP 146.2

Miten suuresti Lootin elämä poikkesikaan Aabrahamin elämästä! Kerran he olivat olleet toveruksia, palvoneet Jumalaa saman alttarin ääressä ja asuneet vierekkäin py hiin väeltä janteltoissaan, mutta miten kauas he nyt olivatkaan loitonneet toisistaan! Loot oh valinnut Sodoman sen tarjoamien nautintojen ja hyödyn vuoksi. Hän oh poistunut Aabrahamin alttarin luota eikä enää uhrannut päivittäin elävälle Jumalalle. Hän oli sallinut lastensa seurustella turmeltuneiden ja epäjumalia palvovien kanssa. Kuitenkin hän oh sydämessään säilyttänyt Jumalan pelon, sillä Raamattu kertoo Jumalan pelastaneen “hurskaan Lootin”; hän kiusaantui hurskaassa sielussaan kaikista päivittäin kuulemistaan inhottavista puheista ja siitä väkivallasta ja rikollisuudesta, jota hän oli voimaton estämään. Hänet pelastettiin lopulta kuin “kekäle, joka on tulesta temmattu” (Sak. 3: 2). Hän menetti kaiken omaisuutensa, vaimonsa ja lapsensa, asui luolissa villipetojen lailla, häpeän tahraamana vielä vanhalla iällään. Eikä hän luovuttanut jälkimaailmalle vanhurskaiden miesten sukua, vaan kaksi epäjumalia palvovaa heimoa, jotka olivat vihamielisiä Jumalalle ja sotivat hänen kansaansa vastaan, kunnes pahuuden mittansa täytettyään tuhoutuivat. Miten hirvittävät olivatkaan yhden epäviisaan askeleen seuraukset! PJP 147.1

Viisas Salomo sanoo: “Älä näe vaivaa rikastuaksesi, lakkaa käyttämästä ymmärrystäsi siihen.” “Väärän voiton pyytäjä hävittää huoneensa, mutta joka lahjuksia vihaa, saa elää” (Sanani. 23: 4; 15: 27). Ja apostoli Paavali julistaa: “Ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen” (1 Tim. 6: 9). PJP 147.2

Tullessaan Sodomaan Loot aikoi pysyttäytyä kokonaan erillään vääryydestä ja käskeä perhettäänkin noudattamaan Herran tietä. Mutta siinä hän epäonnistui pahoin. Ympäristön turmelus vaikutti hänen omaan uskoonsa, ja lasten seurustelu Sodoman asukkaiden kanssa veti osittain hänetkin mukaansa. Seuraukset olemme jo nähneet. PJP 147.3

Monet tekevät vieläkin saman virheen. Valitessaan asuinpaikkansa he kiinnittävät enemmän huomiota sen tarjoamiin ajallisiin etuihin kuin ympäristön siveelliseen ja seuralliseen vaikutukseen, jonka alaisiksi he perheineen joutuvat. He valitsevat kauniin ja viljavan maan tai muuttavat kukoistavaan kaupunkiin pyrkien parempiin oloihin. Mutta heidän lapsensa joutuvat alttiiksi kiusauksille ja hakeutuvat liian usein sellaiseen seuraan, joka estää heitä kasvamasta hengellisesti ja kehittämästä hyvää luonnetta. Löyhän moraalin, epäuskon ja hengellisistä asioista piittaamattomuuden ilmapiiri pyrkii vastustamaan vanhempien vaikutusta. Nuoret näkevät aina esimerkkejä kapinoimisesta vanhempien ja Jumalan arvovaltaa vastaan, ja monet mieltyvät näihin vääräuskoisiin ja uskonnottomiin siirtyen lopulta kokonaan Jumalan vihollisten puolelle. PJP 147.4

Valitessamme paikkaa kodillemme Jumala tahtoisi meidän kiinnittävän päähuomiomme siihen, minkälainen sen ympäristön siveellinen ja uskonnollinen vaikutus tulee olemaan meihin ja perheeseemme. Saatamme joutua tässä vaikeuksiin, sillä monet eivät voi saada ympäristöään mieleisekseen. Missä tahansa velvollisuus vaatiikin meitä olemaan, Jumala auttaa meitä pysymään turmeltumattomina, jos vain valvomme ja rukoilemme luottaen Kristuksen armoon. Mutta meidän ei pitäisi tarpeettomasti asettua alttiiksi sellaiselle vaikutukselle, joka haittaa kristillisen luonteen kehitystä. Kun ehdoin tahdoin asetumme maailmallisuuden ja epäuskon ilmapiiriin, murehdutamme sillä Jumalaa ja karkotamme pyhät enkelit kodistamme. PJP 148.1

Ne, jotka hankkivat lapsilleen maailmallista rikkautta ja kunniaa heidän hengellisen elämänsä kustannuksella, joutuvat lopulta toteamaan nämä edut kauhistavaksi tappioksi. Lootin tavoin monet näkevät lastensa tuhoutuvan ja pelastuvat itse nipin napin. Heidän elämäntyönsä menee hukkaan, ja heidän elämänsä epäonnistuu surkeasti. Jos he olisivat menetelleet todella viisaasti, heidän lapsensa eivät ehkä olisi päässeet tässä maailmassa niin vaurastumaan mutta olisivat kuitenkin varmistaneet osuutensa kuolemattomaan perintöön. PJP 148.2

Perintö, jonka Jumala on luvannut kansalleen, ei ole tästä maailmasta. Aabraham ei omistanut maata, “ei jalan leveyttäkään” (Ap.t. 7: 5). Muuta omaisuutta hänellä kyllä oli paljonkin ja hän käytti sitä Jumalan kunniaksi ja toisten hyväksi, mutta hän ei pitänyt tätä maailmaa kotinaan. Herra oli kutsunut hänet lähtemään pois epäjumalia palvovien maanmiestensä keskuudesta ja luvannut hänelle Kanaanin maan ikuiseksi omaisuudeksi, mutta kuitenkaan hän ei saanut sitä eikä hänen poikansa eikä pojanpoikansa. Kun Aabraham halusi hautapaikan vainajalleen, hänen oh ostettava se kanaanilaisilta. Luvatusta maasta hän ei omistanut muuta kuin kaihoon hakatun haudan Makpelan luolassa. PJP 148.3

Mutta Jumalan sana ei ollut rauennut tyhjiin, eikä se liioin lopullisesti täyttynyt juutalaisten valloittaessa Kanaanin. “Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen” (Gal. 3:16). Aabraham itsekin pääsisi osalliseksi perinnöstä. Jumalan lupauksen täyttymys näyttää viipyvän kauan — sillä “yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä” (2 Piet. 3: 8). Se voi vaikuttaa viivyttelemiseltä, mutta määrättynä aikana “varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy” (Hab. 2: 3). Aabrahamille ja hänen siemenelleen luvattu lahja ei käsittänyt vain Kanaania vaan koko maan. Apostoli sanoo siitä: “Se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta” (Room. 4: 13). Ja Raamattu opettaa selvästi, että Aabrahamille annettujen lupausten tulee täyttyä Kristuksen kautta. Kaikki, jotka ovat Kristuksen, ovat “Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” — osallisia “turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön” — saaden perinnökseen synnin kirouksesta vapautetun maan (Gal. 3:29; 1 Piet. 1: 4). Sillä “valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle”, ja “nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta” (Dan. 7: 27; Ps. 37: 11). PJP 149.1

Jumala antoi Aabrahamin katsella tätä kuolematonta perintöä, ja tässä toivossaan Aabraham oli tyytyväinen. “Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala” (Hebr. 11: 9,10). PJP 149.2

Aabrahamin jälkeläisistä sanotaan: “Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä” (jae 13). Meidän on asuttava täällä muukalaisina ja vieraina, jos mielimme päästä “parempaan, se on taivaalliseen” (jae 16). Ne, jotka ovat Aabrahamin lapsia, pyrkivät siihen kaupunkiin, jota Aabraham odotti “ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala”. PJP 149.3