Patriarkat Ja Profeetat

Luku 11—Aabrahamin kutsuminen

Baabelista hajaantumisen jälkeen levisi epäjumalanpalvelus jälleen miltei yli koko maan. Lopulta Herra jätti paatuneet synnintekijät vaeltamaan pahoja teitään ja valitsi Aabrahamin Seemin sukukunnasta säilyttämään hänen lakinsa tuleville sukupolville. Aabraham oli kasvanut taikauskon ja pakanuuden keskellä. Hänen isänsä kodissakin, jossa Jumalan tuntemus oli säilynyt, oltiin jo mukautumassa ympäristön viettelevään vaikutukseen, “ja he palvelivat muita jumalia” kuin Herraa. PJP 105.1

Mutta tosi usko ei saanut sammua. Jumala on aina säilyttänyt häntä palvelevan jäännöksen. Aadam, Seet, Eenok, Metusalah, Nooa ja Seem olivat katkeamattomana sarjana säilyttäneet hänen tahtonsa kalliit ilmoitukset aikakaudesta toiseen. Terahin pojalle uskottiin tämän pyhän perinnön hoito. Epäjumalanpalvelus houkutteli häntä joka taholta, mutta turhaan. Hän pysyi uskollisena uskottomien parissa ja turmeltumattomana vallitsevan luopumuksen keskellä. Hän palveli vakaasti ainoaa oikeaa Jumalaa. “Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat” (Ps. 145: 18). Hän ilmoitti tahtonsa Aabrahamille ja antoi hänelle tarkat tiedot lakinsa vaatimuksista ja Kristuksen kautta toteutettavasta pelastuksesta. PJP 105.2

Aabrahamille luvattiin — ja sille lupaukselle antoivat sen ajan ihmiset suuren arvon — paljon jälkeläisiä ja kansallista suuruutta: “Minä teen sinusta suuren kansan, siimaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.” Tähän lisättiin tuon uskon perillisen kaikkein kalleimmaksi arvostama vakuutus siitä, että hänen sukuhaarastaan oli tuleva maailman Vapahtaja: “Ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” Lupauksen täyttymyksen ensimmäisenä ehtona oli kuitenkin oleva uskon koetus ja uhrauksen vaatimus. PJP 105.3

Aabraham sai Jumalalta sanoman: “Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.” Jotta Jumala voisi hyväksyä Aabrahamin pyhien ilmoitustensa säilyttäjän suureen tehtävään, tämän täytyi irrottautua varhaisista kodin ja seurapiirin siteistä. Suvun ja ystävien vaikutus estäisi Herraa kasvattamasta palvelijaansa haluamallaan tavalla. Nyt kun Aabraham oli erikoisessa merkityksessä otettu taivaan yhteyteen, hänen täytyi asua muukalaisten parissa. Hänen luonteensa täytyi olla omalaatuinen, kaikesta maailmasta poikkeava. Hän ei voisi edes selittää menettelyään niin että hänen ystävänsä ymmärtäisivät sen. Hengelliset asiat tajutaan hengellisesti, eivätkä hänen epäjumalia palvelevat sukulaisensa ymmärtäneet hänen vaikuttimiaan ja tekojaan. PJP 106.1

“Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva” (Hebr. 11:8). Aabrahamin kyselemätön kuuliaisuus on koko Raamatun vaikuttavimpia todistuksia uskosta. Hänelle usko oli “luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (jae 1). Jumalan lupauksen turvin ja vailla vähintäkään ulkonaista merkkiä sen täyttymyksestä hän luopui kodistaan ja suvustaan ja synnyinmaastaan. Hän lähti matkaan päämäärää tuntematta, seuratakseen vain Jumalan johdatusta. “Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä” (Hebr. 11:9). PJP 106.2

Aabraham ei näin joutunut mihinkään pieneen koetukseen, eikä häneltä vaadittu mitään vähäistä uhrausta. Vahvat siteet liittivät hänet maahansa, sukuunsa ja kotiinsa. Mutta hän ei epäröinyt tottelemasta kutsua. Hänellä ei ollut mitään kyseltävää luvatusta maasta — oliko se viljavaa ja ilmastoltaan terveellistä ja tarjosiko se viihtyisät olot ja vaurastumisen mahdollisuudet. Jumala oli puhunut, ja hänen palvelijansa oli toteltava. Hänelle oli onnellisin paikka maan päällä se, missä Jumala halusi hänen olevan. PJP 106.3

Monia koetellaan yhä samoin kuin Aabrahamia. He eivät kuule Jumalan äänen puhuvan suoraan taivaasta, vaan hän kutsuu heitä sanansa opetuksilla ja kaitselmuksensa tapahtumilla. Heidän on ehkä luovuttava rikkautta ja kunniaa lupaavasta urasta, hyljättävä mieluinen ja hyödyllinen seurapiirinsä ja erottava suvustaan lähteäkseen kulkemaan polkua, joka näyttää tarjoavan pelkkiä kieltäymyksiä, vaikeuksia ja uhrauksia. He ovat saaneet Herralta tehtäväkseen työn, mutta joutilas elämä ja ystävien ja sukulaisten vaikutus estäisivät juuri sellaisten luonteenpiirteiden kehittymistä, jotka auttaisivat heitä suorittamaan sen. Hän kutsuu heitä irrottautumaan inhimillisestä vaikutuksesta ja tuesta ja luottamaan yksin häneen, jotta hän voisi ilmaista itsensä heille. Kuka on valmis Kaitselmuksen kehotuksesta luopumaan mieluisista suunnitelmistaan ja läheisistä ystävistään? Kuka haluaa tarttua uusiin tehtäviin ja lähteä oudoillekin kentille tekemään päättävästi ja innokkaasti Jumalan työtä lukien Kristuksen tähden tappionsa voitoksi? Hänellä, joka tahtoo tämän tehdä, on Aabrahamin uskoa. Hän saa tämän kanssa osakseen “iankaikkisen ja määräämättömän kirkkauden”, johon “tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrat- vat” (2 Kor. 4: 17; Room. 8: 18). PJP 107.1

Aabraham sai ensiksi kuulla taivaan kutsun asuessaan “Kaldean Uurissa” ja sitä noudattaen hän muutti sieltä Harraniin. Sinne asti hänen isänsä perhe seurasi häntä, sillä he palvelivat epäjumaliensa ohessa myös oikeaa Jumalaa. Aabraham viipyi Harranissa isänsä Terahin kuolemaan asti, mutta sen jälkeen Herra kehotti häntä siirtymään eteenpäin. Hänen veljensä Naahor jäi kotiväkensä ja epäjumaliensa luo. Vaimonsa Saaran lisäksi patriarkka sai pyhiinvaellusmatkalle mukaansa vain Lootin, joka oli hänen paljon aikaisemmin kuolleen veljensä Haaranin poika. Heitä oli kuitenkin suuri seurue lähtemässä matkaan Mesopotamiasta. Aabrahamille oli jo kertynyt paljon lampaita ja karjaa, Idän vaurautta, ja lisäksi hänellä oh paljon palvelijoita ja alustalaisia. Hän oli nyt lopullisesti lähdössä pois isäinsä maalta ja otti mukaansa “kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa”. Monilla näistä oli jalommat päämäärät kuin palvelus tai oman hyödyn tavoittelu. Harranissa ollessaan sekä Aabraham että Saara olivat saattaneet toisia kumartamaan ja palvelemaan oikeaa Jumalaa. Nämä yhtyivät Aabrahamin joukkoon ja seurasivat häntä luvattuun maahan asti. “Ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan.” PJP 107.2

Siellä he pysähtyivät vasta Sikemin paikkakunnalla. Aabraham leiriytyi Mooren tammien varjoon, vehreään laaksoon, jossa oli öljypuulehtoja ja raikkaita lähteitä. Sen toisella puolella kohosi Eebalin vuori ja vastakkaisella puolella Garissimin vuori. Patriarkka oli saapunut kauniiseen ja “hyvään maahan, laaksoissa ja vuorilla vuotavien purojen, lähteiden ja syvien vesien maahan, nisun ja ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, jalostetun öljypuun ja hunajan maahan” (5 Moos. 8: 7, 8). Mutta Herran palvelijoille laskeutui tuon metsäisen ylängön ja hedelmällisen tasangon yli synkkä varjo: “Siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa.” Aabraham sai havaita toiveitteinsa päämäärän maaksi, joka oli vieraan kansan ja laajalle levinneen epäjumalanpalveluksen vallassa. Sen lehtoihin oli rakennettu alttareita väärille jumalille, ja lähikukkuloilla uhrattiin ihmisiä. Vaikka hän luottikin Jumalan lupaukseen, pyrkivät huolekkaat aavistelut väkisinkin mieleen hänen pystyttäessään telttaansa. “Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: ‘Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan.’” Hänen uskoaan vahvisti vakuutus siitä, että Herra oli läsnä eikä jättänyt häntä jumalattomien armoille. “Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.” Jatkaen vielä matkaansa hän siirtyi sieltä pian lähelle Beeteliä, pystytti sinne jälleen alttarin ja huusi avuksi Herran nimeä. PJP 108.1

Aabraham, jota “sanottiin Jumalan ystäväksi” (Jaak. 2:23), jätti meille hyvän esimerkin rukouselämästä. Minne tahansa hän pystyttikin telttansa, sen lähelle hän rakensi alttarinsa ja kutsui koko leiriväkensä osallistumaan aamu- ja iltauhriin. Ja kun teltta purettiin, jäi alttari paikoilleen. Vastaisina vuosina saivat monet vaeltelevat kanaanilaiset opetusta Aabrahamilta, ja milloin joku näistä tuli tuon alttarin luo, hän tiesi kuka oli ollut paikalla ennen häntä. Ja niin hän pystytti telttansa, korjasi alttarin ja palveli siinä paikassa elävää Jumalaa. PJP 108.2

Aabraham jatkoi matkaansa etelään päin, ja taas hänen uskoaan koeteltiin. Taivaalta ei tullut sadetta, laakson purot ehtyivät ja tasangon ruoho lakastui. Karja ja lampaat eivät löytäneet laidunta, ja nälänhätä uhkasi koko leirikuntaa. Eikö patriarkka nyt alkanut epäillä Kaitselmuksen johdatusta? Eikö hän ruvennut ikävöimään Kaldean viljavia lakeuksia? Kaikki tarkkasivat Aabrahamia nähdäkseen, mitä hän tekisi vaikeuksien vyöryessä hänen ylitseen. He katsoivat toivoa olevan niin kauan kuin hänen luottamuksensa ei järkkynyt. He olivat varmoja siitä, että Jumala hänen ystävänään yhä ohjasi häntä. PJP 109.1

Aabraham ei käsittänyt Kaitselmuksen johdatusta eivätkä hänen toiveensa olleet täyttyneet, mutta hän luotti yhä lupaukseen: “Minä siimaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, PJP 109.2

ja sinä olet tuleva siunaukseksi.” Hän rukoili hartaasti ja mietti, miten saisi väkensä ja karjansa pysymään hengissä, mutta hän ei tahtonut päästää olosuhteita järkyttämään uskoaan Jumalan sanaan. Välttyäkseen nälkäkuolemalta hän siirtyi Egyptiin. Ei hän hädässään hyljännyt Kanaania eikä palannut entiseen kotimaahansa Kaldeaan, missä leipää oli kyllälti, vaan hän hakeutui turvaan mahdollisimman lähelle luvattua maata ja aikoi taas pian palata sinne, minne Jumala oli sijoittanut hänet. PJP 109.3

Tämä koetus oli kohdannut Aabrahamia Herran sallimuksesta, jotta hän oppisi alistuvaisuutta, kärsivällisyyttä ja uskoa. Nämä opetukset kirjoitettaisiin muistiin kaikkien niiden hyödyksi, jotka myöhemmin joutuisivat koettelemuksiin. Jumala johdattelee lapsiaan heille oudolla tavalla, mutta hän ei unohda eikä hylkää niitä, jotka turvaavat häneen. Hän salli Jobin joutua ahdistuksiin, muttei hyljännyt häntä. Hän salli rakastetun Johanneksen tulla karkotetuksi yksinäiselle Patmoksen saarelle, mutta Jumalan Poika kohtasi hänet siellä ja antoi hänen katsella kuolemattoman kirkkauden näkyjä. Hän antaa koetusten kohdata kansaansa, jotta se itse kestävyydestään ja kuuliaisuudestaan rikastuisi hengellisesti ja jotta muut vahvistuisivat sen esimerkistä. “Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset” (Jer. 29: 11). Juuri niiden ahdistusten, jotka ankarimmin koettelevat uskoamme ja saavat kaiken näyttämään siltä kuin Jumala olisi hyljännyt meidät, tulee johtaa meidät lähemmäksi Kristusta voidaksemme laskea kaikki taakkamme hänen jalkainsa juureen ja kokea sitä rauhaa, jota hän puolestaan antaa meille. PJP 109.4

Jumala on aina koetellut kansaansa ahdistusten ahjossa. Sen kuumuudessa kuona erottuu kristillisen luonteen aidosta kullasta. Jeesus valvoo koetta. Hän tietää, miten arvokasta metallia on jalostettava, jotta se voisi heijastaa hänen rakkautensa säteilyä. Jumala kasvattaa palvelijoitaan läheisin, syvälle käyvin koetuksin. Hän näkee eräillä olevan kykyjä, joita voidaan käyttään hänen työnsä edistämiseen, ja näitä henkilöitä hän koettelee. Hän sallii heidän joutua tilanteisiin, jotka koettelevat heidän luonnettaan ja paljastavat puutteita ja heikkouksia, joista he eivät ole tienneet. Hän antaa heille tilaisuuden korjata näitä puutteita ja tulla kelvollisiksi palvelemaan häntä. Hän osoittaa heille heidän heikkoutensa ja opettaa heitä turvautumaan häneen, sillä hän on heidän ainoa apunsa ja tukensa. Näin hänen tarkoituksensa toteutuu. Saatuaan näin kasvatusta ja harjoitusta he ovat valmiit täyttämään sen suuren tarkoituksen, jota varten he ovat saaneet kykynsä. Kun Jumala kehottaa heitä toimimaan, he ovat valmiit, ja taivaan enkelit voivat yhtyä heidän kanssaan siihen työhön, joka maan päällä on suoritettava. PJP 110.1

Egyptissä oleskelun aikana ilmeni, että Aabrahamillakin oli inhimilliset heikkoutensa ja vajavuutensa. Salatessaan sen että Saara oli hänen vaimonsa Aabraham ei luottanut Jumalan huolenpitoon eikä osoittanut sitä jaloa uskoa, joka muutoin oli hänelle niin ominaista. Saara oli hyvin kaunis, ja siksi Aabraham arveli tummien egyptiläisten tavoittelevan häntä omakseen ja surmaavan siinä yhteydessä empimättä hänen miehensä. Ja niin hän harkitsi voivansa valehtelematta esitellä Saaran sisarenaan, sillä heillä oli yhteinen isä vaikka olivatkin eri äidistä. Silti heidän todellisen suhteensa salaaminen oli petos, eikä Jumala voi hyväksyä mitään poikkeamista ehdottomasta totuudesta. Aabrahamin uskon puute saattoi Saaran suureen vaaraan. Saatuaan kuulla Saaran kauneudesta Egyptin kuningas kutsutti hänet hoviinsa ja aikoi ottaa hänet vaimokseen. Mutta suuressa armossaan Herra varjeli Saaraa antamalla kovien vitsausten kohdata kuninkaan hovia. Näin totuus selvisi faaraolle, ja harmissaan kärsimästään petoksesta hän palautti Saaran ja moitti Aabrahamia sanoen: “Mitä olet minulle tehnyt? — — Miksi sanoit: ‘Hän on minun sisareni’, niin että minä otin hänet vaimokseni? Katso, tässä on vaimosi, ota hänet ja mene.” PJP 110.2

Aabrahamia oli kohdeltu hyvin Egyptissä, ja nytkään faarao ei sallinut tehtävän mitään vahinkoa hänelle eikä hänen väelleen, vaan käski miestensä saattaa heidät turvallisesti pois. Siihen aikaan julkaistiin lakeja, jotka kielsivät egyptiläisiä seurustelemasta vierasmaalaisten paimenien kanssa ainakaan niin tuttavallisesti että ryhtyisivät syömään tai juomaan heidän kanssaan. Lähettäessään Aabrahamin pois faarao oli ystävällinen ja jalomielinen, mutta hän pyysi häntä lähtemään maasta koska ei uskaltanut antaa hänen jäädä sinne. Tietämättään hän oli ollut vähällä aiheuttaa hänelle vakavaa vahinkoa, mutta Jumala oh puuttunut asiaan ja varjellut faaraota tekemästä niin suurta syntiä. Faarao totesi tämän muukalaisen mieheksi, jota taivaan Jumala kunnioitti, ja hän pelkäsi pitää valtakunnassaan sellaista, joka olisi näin ilmeisesti Jumalan suosiossa. Egyptiin jäätyään hän olisi varmasti rikastunut ja päässyt hyvään maineeseen. Tämä olisi herättänyt egyptiläisten kateuden, ja he olisivat ehkä tehneet hänelle jotakin vahinkoa. Siitä olisi faarao joutunut kantamaan vastuun, ja ties mitä vitsauksia hovi taas olisi saanut kokea. PJP 111.1

Faaraolle annettu varoitus osoittautui suojaksi Aabrahamille hänen joutuessaan myöhemmin tekemisiin pakanakansojen kanssa. Asiaa ei näet voitu pitää salassa, vaan kaikki saivat tietää, että Jumala jota Aabraham palveli varjelisi palvelijaansa ja kostaisi kaiken hänelle aiheutetun vahingon. On vaarallista tehdä vääryyttä yhdellekään taivaan Kuninkaan lapselle. Psalmista viittaa tähän Aabrahamin kokemukseen kertoessaan valitusta kansasta, miten Jumala “rankaisi kuninkaita heidän tähtensä: ‘Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni’” (Ps. 105: 14,15). PJP 111.2

On mielenkiintoista havaita, miten suuresti Aabrahamin vaiheet Egyptissä muistuttavat niitä kokemuksia, joita hänen jälkeläisillään oh satoja vuosia myöhemmin. Molemmat siirtyivät Egyptiin nälänhädän pakottamina, ja molemmat oleskelivat siellä. Jumala antoi vitsaustensa kohdata egyptiläisiä heidän tähtensä, niin että nämä pelkäsivät heitä, ja pakanain lahjoista rikastuneina he lähtivät pois, “mukanaan paljon tavaraa”. PJP 111.3