Patriarkat Ja Profeetat

Luku 12—Aabraham Kanaanissa

Palatessaan Kanaaniin “Abraham oli hyvin rikas: hänellä oli karjaa, hopeata ja kultaa”. Loot oli yhä hänen kanssaan, ja niin he tulivat Beeteliin ja pystyttivät telttansa lähelle alttaria, jonka olivat aiemmin rakentaneet. Mutta pian he joutuivat toteamaan, että omaisuuden lisääntyminen kartutti myös vaikeuksia. Niiden keskellä he olivat tähän asti asuneet sovussa keskenään, mutta riitaantumisen vaara oli myös lähellä. Laidunmaata ei riittänyt molempien lampaille ja karjalle, ja paimenet toivat tuon tuostakin riitojaan isäntiensä ratkaistaviksi. Edessä näytti olevan väistämätön ero. Aabraham oli Lootia vanhempi, ylempi sukuasemaltaan ja varakkaampikin, mutta hän oli valmis sovitteluihin, jotta rauha säilyisi. Vaikka Jumala itse oli antanut hänelle koko tämän maan, hän kohteliaasti sivuutti tuon oikeutensa. PJP 112.1

“Älköön olko riitaa meidän välillämme”, hän sanoi, “minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, sillä olemmehan veljeksiä. Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle.” PJP 112.2

Näin Aabraham ilmaisi jalon, epäitsekkään mielenlaatunsa. Miten monet olisivatkaan vastaavassa tilanteessa pitäneet kynsin hampain kiinni etuoikeuksistaan! Miten monia perhesuhteita onkaan näin rikkoutunut! Miten monet seurakunnat ovatkaan näin hajonneet kahtia ja antaneet jumalattomille aiheen pilkata ja moittia totuuden asiaa! “Älköön olko riitaa meidän välillämme”, sanoi Aabraham, “sillä olemmehan veljeksiä”, ei vain sukulaisuuden perusteella, vaan myös oikean Jumalan palvojina. Jumalan lapset ovat kaikkialla maailmassa samaa perhettä, ja saman rakkauden ja sovinnollisuuden mielialan tulisi vallita heidän keskuudessaan. “Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room. 12: 10), opettaa Vapahtajamme. Puolet elämän ikävyyksistä väistyisi, jos harrastaisimme kohteliaisuutta ja olisimme halukkaat tekemään toisille samoin kuin toivoisimme heidän tekevän meille. Pöyhkeilevä mielenlaatu on saatanallista, mutta Kristuksen rakkautta vaalivassa sydämessä on sitä rakkautta, joka ei etsi omaansa. Sellaiset noudattavat jumalallista kehotusta: “Älkää katsoko vain omaa parastanne, vaan toistenkin parasta” (Fil. 2:4, UTN). Vaikka Loot olikin vaurastunut nimenomaan Aabrahamin yhteydessä, hän ei osoittanut vähääkään kiitollisuutta hyväntekijälleen. Kohteliaisuus olisi vaatinut, että hän olisi antanut Aabrahamin valita, mutta hän halusi mieluummin kahmaista itselleen parhaat alueet. Hän “nosti silmänsä ja näki koko Jordanin lakeuden olevan runsasvetistä seutua, — — Sooariin saakka niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa”. Jordanin laakso oh koko Palestiinan viljavinta seutua ja muistutti kadotettua paratiisia. Maa oli yhtä kaunista ja hyötyisää kuin Niilin rehevöittmät tasangot, joilta he juuri äsken olivat palanneet. Siellä oli vauraita ja kauniita kaupunkejakin, joiden vilkkailla markkinoilla saattoi tehdä hyviä kauppoja. Häikäistyneenä maailmallisen voiton näkymistä Loot ei huomannut siellä uhkaavia siveellisiä ja hengellisiä vaaroja. Lakeuden “kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä”, mutta sitä Loot ei tiennyt, tai jos tiesikin, välitti vähät koko asiasta. Hän “valitsi itselleen koko Jordanin lakeuden ja siirtyi siirtymistään telttoineen Sodomaan asti”. Miten vähän hän aavistikaan itsekkään valintansa hirveitä seurauksia! PJP 112.3

Erottuaan Lootista Aabraham sai Herralta jälleen lupauksen koko maasta. Pian tämän jälkeen hän muutti takaisin Hebroniin, pystytti telttansa Mamren varjoisaan tammistoon ja rakensi sen lähelle alttarin Herralle. Noiden ylätasankojen raikkaassa ilmastossa, keskellä oliivilehtoja ja viinitarhoja, lainehtivia viljavainioita ja kukkuloiden rinnelaitumia hän vietti tyytyväisenä yksinkertaista patriarkan elämäänsä ja antoi Lootin asua puolestaan Sodoman laakson vaarallisen ylellisyyden keskellä. PJP 113.1

Ympärillä asuvat heimot kunnioittivat Aabrahamia mahtavana ruhtinaana sekä viisaana ja kyvykkäänä heimopäällikkönä. Ei hän vetäytynyt syrjään naapureistaan. Elämältään ja luonteeltaan hän poikkesi suuresti epäjumalain palvojista ja todisti voimakkaasti todellisen uskon puolesta. Hän oli järkkymättömän kuuliainen Jumalalle. Ystävällisyydellään ja hyväntahtoisuudellaan hän herätti luottamusta ja voitti puolelleen monia ystäviä. Kaikki kunnioittivat hänen vilpitöntä suuruuttaan. PJP 114.1

Uskontoaan hän ei liioin pitänyt tarkoin vartioituna aarteenaan, josta olisi vain yksin iloinnut. Ei tosi uskontoa voidakaan siten pitää hallussaan, sillä sellainen mieli on evankeliumin periaatteiden vastainen. Kun Kristus pysyy sydämessä, on mahdotonta estää hänen läsnäolonsa valoa loistamasta tai himmentää tuota valoa. Päinvastoin se kirkastuu kirkastumistaan sitä mukaa kuin vanhurskauden auringon kirkkaat säteet päivästä toiseen hälventävät sielua ympäröivät itsekkyyden ja synnin huurut. PJP 114.2

Jumalan kansa edustaa häntä maailmassa, ja hän toivoo sen valaisevan maailman siveellistä pimeyttä. Levittäytyneenä kaikkialle maan kaupunkeihin ja kyliin se todistaa Jumalasta ja julistaa epäuskoiselle maailmalle hänen tahtonsa tuntemusta ja armonsa ihmeitä. Hänen suunnitelmansa mukaan tulee kaikkien niiden, jotka osallistuvat suuresta pelastuksesta, toimia myös hänen lähetystyössään. Maailmalliset arvostelevat evankeliumia kristityn hurskauden mukaan. Kärsivällhsesti kestetyt koetukset, kiitollisesti vastaanotetut siunaukset, nöyryys, ystävällisyys, armo ja rakkaus, jotka ilmenevät totunnaisina luonteenpiirteinä, ovat sitä valoa, joka loistaa maailmassa vastakohtana luonnollisen sydämen itsekkyydestä leviävälle pimeydelle. PJP 114.3

Sen lisäksi, että Aabraham oli vahva uskossaan, jalosti vieraanvarainen, järkkymättömän kuuliainen ja vietti vaatimattoman yksinkertaista pyhiinvaeltajan elämää, hän oli myös valtio- viisas sekä rohkea ja taitava sodankävijä. Vaikka hänen tiedettiin opettavan uutta uskontoa asustaessaan amorilaisten tasangoilla, ystävystyivät niiden ruhtinaat, kolme veljestä, hänen kanssaan niin että halusivat hänet mukaansa liittoon saadakseen maan väkivaltaiset ja ahdistavat olot turvallisemmiksi. Pian sattuikin sellaista, mikä osoitti tästä liitosta olevan hänelle hyötyä. PJP 114.4

Kedorlaomer, Eelamin kuningas, oli tunkeutunut Kanaaniin ja alistanut sen itselleen veronalaiseksi. Useat ruhtinaat nousivat nyt kapinaan, ja Eelamin kuningas marssi taas neljän liittolaisensa kanssa maahan heitä kukistamaan. Viisi Kanaanin kuningasta kävivät yhteisvoimin taisteluun maahan tunkeutuvia vastaan Siddimin laaksossa mutta kärsivät täydellisen tappion. Suuri osa heidän joukoistaan lyötiin hajalle, ja pakoon päässeet hakeutuivat vuoriston suojaan. Voittajat ryöstivät lakeuden kaupungit ja veivät muassaan paljon saalista ja sotavankeja, joiden joukossa oli myös Loot perheineen. PJP 115.1

Aabraham asui kaikessa rauhassa Mamren tammistossa, jonne sitten muuan pakolainen toi tiedon taistelusta ja hänen veljenpoikansa surkeasta kohtalosta. Aabraham ei ollut muistellut Lootin kiittämättömyyttä millään pahalla. Nyt hänen mielensä jälleen heltyi siinä määrin, että hän päätti pelastaa sukulaisensa. Kysyttyään ensin neuvoa Jumalalta hän varustautui sotaretkelle. Omista palkollisistaan hän valitsi kolmesataa kahdeksantoista miestä, jotka olivat harjaantuneet pelkäämään Jumalaa, palvelemaan isäntäänsä ja käyttämään aseita. Hänen liittolaisensa Mamre, Eskol ja Aaner tulivat mukaan joukkoineen, ja yhdessä he lähtivät ajamaan ryöstöretkeläisiä takaa. Eelamilaiset olivat leiriytyneet liittolaisineen Kanaanin pohjoisrajalla sijaitsevaan Daaniin. Siellä he viettivät remuisia voitonjuhliaan eivätkä niiden humussa odottaneet mitään hyökkäystä lannistetun vihollisensa taholta. Patriarkka jakoi väkensä, niin että saattoi käydä yöllä leirin kimppuun eri suunnilta. Hänen ripeä ja odottamaton hyökkäyksensä johtikin nopeaan voittoon. Eelamin kuningas sai surmansa, ja hänen pakokauhun valtaan joutuneet joukkonsa tuhottiin perin pohjin. Loot ja hänen perheensä sekä kaikki vangit tavaroineen saatiin takaisin, ja voittajat saivat lisäksi paljon saalista. Aabraham tämän voiton saavutti Jumalan johdolla. Herran palvelija ei ainoastaan tehnyt maalleen suurta palvelusta, vaan osoittautui myös rohkeaksi mieheksi. Nyt havaittiin, ettei vanhurskaus ollut pelkuruutta vaan että Aabrahamin uskonto teki hänet rohkeaksi ylläpitämään oikeutta ja puolustamaan sorrettuja. Sankarillisella teollaan hän lisäsi vaikutusvaltaansa ympärillä asuvien heimojen keskuudessa. Paluumatkalla Sodoman kuningas tuli seurueineen häntä vastaan. Hän halusi kunnioittaa voittajaa ja pyysi tätä pitämään kaiken tavaran ja luovuttamaan vain vapautetut sotavangit. Vallitsevan käytännön mukaan sotasaalis kuului voittajille, mutta Aabraham oli lähtenyt tälle retkelle ilman mitään voittosaaliin halua ja kieltäytyi ottamasta näiltä kärsimään joutuneilta mitään muuta kuin palvelijainsa kulut ja sen, mikä oli hänen liittolaistensa osuutta. PJP 115.2

Vastaavanlaisessa tilanteessa vain harvat olisivat olleet niin jaloja kuin Aabraham. Useimmat olisivat langenneet kiusaukseen saadakseen niin runsaan saaliin. Hänen esimerkkinsä nuhtelee ankarasti itsekästä, rahanahnetta mieltä. Aabraham kunnioitti oikeuden ja ihmisystävyyden vaatimuksia. Hän noudatti menettelyssään innoitettua elämänohjetta: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” (3 Moos. 19: 18). “Minä nostan käteni”, hän sanoi, “Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon: En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi’.” Hän ei tahtonut antaa heille mitään aihetta ajatella, että hän oli lähtenyt sotimaan saaliin toivossa tai että heidän lahjansa tai suosionsa olivat hänen vaurautensa perustana. Jumala oli luvannut siunata Aabrahamia, ja siksi kuului myös kunnia Jumalalle. PJP 116.1

Voittoisaa patriarkkaa vastaan tuli myös Melkisedek, Saalemin kuningas, joka toi leipää ja viiniä hänen joukkojensa virvokkeiksi. Hän “oli Jumalan, Korkeimman, pappi” ja siunasi Aabrahamin sekä kiitti Herraa, joka palvelijansa välityksellä oli vapauttanut kaiken vangiksi joutuneen väen. Ja Aabraham “antoi hänelle kymmenykset kaikesta”. PJP 116.2

Iloisena Aabraham palasi teltoilleen ja laumojensa luo, mutta toisaalta ahdistavat ajatukset vaivasivat häntä. Hän oli ollut rauhan mies ja kaihtanut riitaa ja vihamielisyyttä parhaansa mukaan. Nyt häntä kauhistutti, kun hän muisteli näkemäänsä verilöylyä. Mutta varmaan ne kansat, joiden joukot hän oh voittanut, tunkeutuisivat vielä uudestaan Kanaaniin ja kohdistaisivat kostonsa erikoisesti häneen. Jos hänet näin vedettäisiin mukaan heimojen välisiin kiistoihin, olisi hänen elämänsä rauha ja hiljaisuus mennyttä. Kaiken lisäksi hän ei ollut saanut haltuunsa Kanaanin maata eikä enää voinut toivoa perillistäkään, joka voisi kokea lupauksen täyttymyksen. PJP 116.3

Öisessä näyssä kuului taas jumalallinen ääni: “Älä pelkää, Aabraham”, lausui ruhtinasten Ruhtinas, “minä olen sinun kiipesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri.” Mutta pahaenteiset aavistelut ahdistivat hänen mieltään, niin ettei hän voinut nyt tarttua lupaukseen yhtä kyselemättömän luottavasti kuin ennen. Hän rukoili jotakin selvää todistetta siitä että lupaus täyttyisi. Ja miten liiton lupaus saattoi lainkaan täyttyä, kun luvattua poikaa ei kuulunut? “Mitä sinä minulle annat”, hän kyseli. “Minä lähden täältä lapsetonna”, ja “katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä.” Hän aikoi ottaa uskollisen palvelijansa Elieserin ottopojakseen ja tehdä hänet kaiken omaisuutensa perijäksi. Mutta hänelle vakuutettiin, että hänen oma poikansa oli perivä hänet. Sitten hänet vietiin teltan ulkopuolelle ja häntä kehotettiin katsomaan taivaalla tuikkivia lukemattomia tähtiä. Niitä silmäillessään hän kuuli sanat: “Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä.” “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi” (Room. 4:3). PJP 117.1

Silti patriarkka pyysi jotakin näkyvää merkkiä uskonsa vahvistukseksi ja jälkipolville todisteeksi siitä, että Jumala toteuttaisi armolliset aikomuksensa heitä kohtaan. Herra suostui solmimaan hiton palvelijansa kanssa samanlaisin muodoin, joita ihmiset käyttävät vahvistaessaan juhlallisia sopimuksia. Herran ohjeiden mukaan Aabraham uhrasi hiehon, vuohen ja oinaan, jotka kaikki olivat kolmivuotisia. Hän halkaisi ne ja asetti puolikkaat vähän erilleen. Näihin hän lisäsi metsäkyyhkysen ja nuoren kyyhkysen, joita hän ei kuitenkaan halkaissut. Tämän tehtyään hän asteli kunnioittavasti uhrikappaleiden välitse ja vannoi juhlallisesti Jumalalle pysyvänsä ikuisesti kuuliaisena. Hän viipyi uhrieläintensä ruumiiden luona auringonlaskuun asti ja valvoi tarkoin, etteivät petolinnut päässeet tahraamaan eikä sieppaamaan niitä. Auringonlaskun aikaan hän vaipui syvään uneen, ja “katso, kauhu ja suuri pimeys valtasi hänet”. Jälleen Jumala puhui hänelle ja selitti, ettei hänen ollut syytä odottaa heti saavansa Luvattua maata haltuunsa, sillä hänen jälkeläisensäkin joutuisivat kauan kärsimään ennen kuin pääsisivät asettumaan Kanaaniin. Tässä yhteydessä hänelle selostettiin pelastussuunnitelmaa, Kristuksen kuolemaa, suurta uhria ja hänen tulemustaan kirkkaudessa. Aabraham sai myös nähdä maan palautettuna Eedenin aikaiseen kauneuteensa, ja hän saisi sen ikuiseksi omaisuudekseen lupauksen lopullisena ja täydellisenä täyttymyksenä. Jumalan ja ihmisten välisen liiton vakuudeksi suitsuava pätsi ja liekehtivä tuli, jumalallisen läsnäolon vertauskuvat, liikkuivat uhrikappaleiden välitse kuluttaen ne kokonaan. Sitten Aabraham kuuli taas äänen, joka vakuutti hänen jälkeläistensä saavan lahjaksi Kanaanin maan “Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka”. PJP 117.2

Kun Aabraham oli ollut Kanaanissa lähes kaksikymmentä viisi vuotta, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: “Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.” Pelokkaan kunnioittavasti Aabraham lankesi kasvoilleen, ja sanoma jatkui: “Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.” Tämän hiton täyttymyksen vakuudeksi hänen nimensä, joka siihen asti oli ollut Abram, sai nyt muodon Aabraham, joka merkitsee: “paljouden isä”. Saarain nimestä tuli Saara — “ruhtinatar”, sillä, vakuutti jumalallinen ääni, “hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita”. PJP 118.1

Tähän aikaan Aabrahamille säädettiin ympärileikkauksen menot “sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna” (Room. 4: 11). Niitä tuli patriarkan ja hänen jälkeläistensä noudattaa merkiksi siitä, että he olivat pyhittäytyneet palvelemaan Jumalaa ja erosivat siten epäjumalanpalvelijoista sekä että Jumala hyväksyi heidät omaisuudekseen. Näillä menoilla he puolestaan sitoutuivat täyttämään Aabrahamin kanssa tehdyn liiton ehdot. He eivät saaneet solmia avioliittoja pakanoiden kanssa, sillä siten he lakkaisivat kunnioittamasta Jumalaa ja hänen pyhää lakiaan, tulisivat kiusatuiksi omaksumaan muiden kansojen synnillisiä tapoja ja lankeaisivat epäjumalanpalvelukseen. PJP 118.2

Jumala soi Aabrahamille suuren kunnian. Taivaan enkelit käyskentelivät ja puhelivat hänen kanssaan kuin konsanaan ystävät keskenään. Kun Sodoman hävittämisen aika lähestyi, ilmoitettiin siitä hänelle, ja niin hän sai toimia syntisten välimiehenä Jumalan edessä. Enkelien käynnin yhteydessä hän osoitti myös aivan esimerkillistä vieraanvaraisuutta. PJP 119.1

Hän oh tällöin kesäkuumalla puolipäivän aikaan istumassa telttansa ovella, kun hän hiljaista maisemaa katsellessaan havaitsi kolmen matkamiehen astelevan häntä kohti. Lähemmäksi päästyään vieraat kuitenkin pysähtyivät aivan kuin neuvotellakseen suunnasta. Jäämättä odottamaan heidän taholtaan mitään pyyntöjä Aabraham nousi nopeasti, ja kun he näyttivät kääntyvän toisaalle, hän kiiruhti heidän peräänsä ja erittäin kohteliaasti pyysi heitä suomaan hänelle sen kunnian, että viipyisivät hetken hänen luonaan ja hän saisi tarjota heille virvokkeita. Itse hän toi heille vettä, jotta he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan. Itse hän valitsi heidän ruokansa, ja heidän levähtäessään puun siimeksessä valmistettiin ateria, ja hän seisoi kunnioittavasti heidän luonaan sen aikaa kun he nauttivat hänen vieraanvaraisuuttaan. Tätä kohteliaisuuden osoitusta Jumala piti niin tärkeänä että se merkittiin hänen sanaansa, ja tuhat vuotta myöhemmin innoitettu apostoli mainitsee siitä: “Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan” (Hebr. 13: 2). PJP 119.2

Aabraham oli pitänyt vieraitaan vain väsyneinä matkamiehinä huomaamatta lainkaan, että hän olisi voinut kumartaen palvoakin yhtä heistä syyllistymättä syntiin. Taivaalliset sanansaattajat ilmaisivat kuitenkin nyt oikean luonteensa. Vaikka heidän matkansa koskikin tuomion täytäntöönpanoa, he puhuivat Aabrahamille, uskon miehelle, ensin siunauksen sanoja. Vaikka Jumala tarkoin huomaakin pahuuden ja rankaisee rikkomuksesta, ei hän tunne mitään koston mielihyvää. Tuhoaminen on “outo” työ hänelle, jonka rakkaus on rajatonta. PJP 119.3

“Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät” (Ps. 25: 14). Aabraham oli kunnioittanut Jumalaa, ja Herra kunnioitti häntä sallimalla hänen osallistua neuvotteluunsa ja kertomalla hänelle aikomuksistaan. “Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?” Herra sanoi. “Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Jumala tiesi kyllä hyvin Sodoman rikkomusten määrän, mutta hän puhui ihmisten tavalla tehdäkseen toimenpiteidensä oikeutuksen helpommin ymmärrettäväksi. Ennen kuin rangaistus kohtaisi rikkomuksen tekijöitä, hän lähtisi itse tutkimaan heidän vaellustaan, ja elleivät he olisi ylittäneet jumalallisen armon rajaa, hän soisi heille vielä aikaa katumukseen. PJP 119.4

Kaksi taivaan sanansaattajaa poistui. He jättivät Aabrahamin hänen seuraansa, jonka Aabraham nyt tiesi olevan Jumalan Poika. Ja niin tämä uskon mies alkoi anella Sodoman asukkaiden puolesta. Kerran hän oli pelastanut heidät miekallaan, nyt hän koetti pelastaa heidät rukouksellaan. Loot perheineen asui vielä siellä. Samalla epäitsekkäällä rakkaudella, joka sai Aabrahamin vapauttamaan heidät eelamilaisten käsistä, hän koetti pelastaa heidät, jos se oli Jumalan tahto, taivaan tuomion myrskystä. PJP 120.1

Hän esitti pyyntönsä syvän kunnioittavasti ja nöyrästi: “Olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.” Siitä puuttui kaikki itsevarmuus ja kerskaaminen omasta vanhurskaudesta. Hän ei vaatinut suosiota kuuliaisuutensa tai niiden uhrausten vuoksi, joita oli joutunut tekemään noudattaessaan Jumalan tahtoa. Itsekin syntisenä hän aneli syntisen puolesta. Sellainen mieli tulisi olla kaikilla, jotka lähestyvät Jumalaa. Kuitenkin Aabraham osoitti samaa luottamusta kuin lapsi, joka anoo jotakin rakkaalta isältään. Hän astui lähelle taivaallista Sanansaattajaa ja esitti pyyntönsä palavasti. Vaikka Loot asuikuin Sodomassa, hän ei osallistunut sen asukkaiden pahuuteen. Aabraham arveli, että tuossa runsasväkisessä kaupungissa täytyi olla muitakin tosi Jumalan palvelijoita. Siksi hän rukoili: “Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa. — — Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Eikä Aabraham pyytänyt vain kerran vaan monta kertaa. Tullen yhä rohkeammaksi sitä mukaa kuin hänen pyyntöihinsä suostuttiin hän jatkoi pyytelyään, kunnes kaupunki luvattiin säästää, jos siellä olisi kymmenenkin vanhurskasta. PJP 120.2

Rakkaus hukkuviin sieluihin innoitti Aabrahamia rukoilemaan. Vaikka hän inhosikin tuon turmeltuneen kaupungin syntejä, hän toivoi, että syntiset voitaisiin pelastaa. Meidän tulisi tuntea katumattomista samaa huolta, mitä hänen syvä kiinnostuksensa sodomalaisten puolesta osoittaa. Meidän pitäisi vihata syntiä mutta sääliä ja rakastaa syntistä. Kaikkialla ympärinämme on sieluja, jotka ovat vajoamassa yhtä toivottomaan ja kauheaan perikatoon kuin Sodoma muinoin. Joka päivä päättyy joidenkin koetusaika. Joka tunti jotkut siirtyvät niin loitolle, ettei armo enää tavoita heitä. Missä kuullaan varoituksia ja hartaita pyyntöjä, joilla syntistä kehotetaan välttämään tätä pelottavaa tuhoa? Missä kurottuvat kädet vetämään häntä kuoleman kidasta? Missä ovat ne, jotka nöyrästi ja osoittaen kestävää uskoa rukoilevat Jumalaa hänen puolestaan? PJP 121.1

Aabrahamilla oli Kristuksen mieli. Jumalan Poika toimii itsekin suurena Välimiehenä syntisen hyväksi. Hän tietää ihmissielun arvon, sillä hän on maksanut sen lunastuksen hinnan. Kristus vihasi pahuutta niin kuin vain luonteeltaan tahrattoman puhdas voi vihata, mutta hän rakasti syntistä niin kuin vain luonteeltaan rajattoman hyvä voi rakastaa. Ristiinnaulitsemisen tuskissaan ja tuntien koko maailman syntien kauhistavan painon hän rukoili herjaajiensa ja murhaajiensa puolesta: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” (Luuk. 23: 34). PJP 121.2

Aabrahamista mainitaan, että “häntä sanottiin Jumalan ystäväksi” ja “että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka — — uskovat”(Jaak. 2: 23; Room. 4: 11). Jumala itse todistaa tästä uskollisesta patriarkasta: “Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.” Ja edelleen: “Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.” Aabraham kutsuttiin suureen kunniaan, olemaan sen kansan kantaisänä, joka vastaisina vuosisatoina varjelisi ja säilyttäisi Jumalan totuuden maailmaa varten — sen kansan, josta luvattu Messias oli tuleva maan kaikkien kansojen siunaukseksi. Mutta hän joka kutsui patriarkan piti häntä arvollisena. Tämä on itsensä Jumalan puhetta. Hän, joka ymmärtää ajatukset jo kaukaa ja osaa arvioida ihmiset oikein, sanoo: “Minä olen valinnut hänet.” Aabraham ei poikkeaisi totuudesta itsekkäille poluilleen. Hän noudattaisi lakia ja toimisi oikeamielisesti ja vanhurskaasti. Ja Herran pelon lisäksi hän harjoittaisi uskontoa kodissaan. Hän opettaisi perheelleen vanhurskautta. Jumalan laki olisi hänen taloutensa ohjeena. PJP 121.3

Aabrahamin talouteen kuului toistatuhatta henkeä. Ne, jotka hänen opetuksiaan seuraten alkoivat palvoa yhtä Jumalaa, siirtyivät hänen leiriinsä asumaan. Siellä — aivan kuin koulussa — he saivat sellaista opetusta, mikä teki heistä oikean uskon edustajia. Täten hänellä oh suuri vastuu. Hän koulutti perheenhuoltajia, ja nämä noudattaisivat hänen hallintotapaansa omassa taloudessaan. PJP 122.1

Ennen muinoin isä oli perheensä hallitsija ja pappi, ja vielä perheellistyneinäkin lapset tunnustivat hänen arvovaltansa. Jälkeläiset kasvatettiin pitämään häntä perheenpäänä, jonka ratkaisuvaltaan kuuluivat niin uskonnolliset kuin maallisetkin asiat. Aabraham koetti vakiinnuttaa tämän patriarkallisen hallintojärjestelmän, koska se oli omiaan säilyttämään Jumalan tuntemuksen. Oli tarpeellista sitoa kodin jäsenet perhepiirin yhteyteen, turvaan laajalle levinneeltä ja syvälle juurtuneelta epäjumalanpalvelukselta. Aabraham koetti kaikin tavoin varjella leiriläisiään sekaantumasta pakanoihin ja tutustumasta heidän epäjumalainsa palvontamenoihin, sillä hän tiesi että veljeily pahan kanssa turmelisi huomaamatta heidän periaatteensa. Hän pyrki erittäin tarkoin pitämään loitolla kaikenlaiset väärät uskonnot ja korostamaan elävän Jumalan ylevyyttä ja kirkkautta, jotta häntä yksin palvottaisiin. PJP 122.2

Tämä viisas järjestely oli Jumalan itsensä laatima. Hän tahtoi siten erottaa kansansa pakanain yhteydestä niin pitkälle kuin mahdollista ja tehdä siitä omissa oloissaan elävän kansan, jota ei luettaisi kuuluvaksi toisten kansojen joukkoon. Hän oli irrottanut Aabrahamin epäjumalia palvelevasta suvustaan, jotta patriarkka voisi neuvoa ja kasvattaa perhettään erossa niistä viettelyksistä, joita heillä olisi ollut Mesopotamiassa, ja jotta hänen jälkeläisensä voisivat säilyttää oikean uskon puhtaana sukupolvesta toiseen. PJP 122.3

Aabraham rakasti lapsiaan ja koko perhettään. Siksi hän varjeli heidän uskoaan ja uskontoaan sekä selosti heille jumalallisia asetuksia. Nämä hän saattoi antaa kalleimpana testamentti- lahjanaan heille ja heidän kauttaan maailmalle. Kaikille opetettiin, että he olivat taivaan Jumalan hallinnassa. Vanhempien ei sopinut mitenkään painostaa eikä lasten liioin puolestaan olla tottelemattomia. Jumala oli laissaan antanut kullekin velvollisuutensa. Vain noudattamalla sitä oli mahdollista tulla onnelliseksi ja menestyä. PJP 123.1

Hänen oma päivittäinen hiljainen vaikutuksensa oli muille jatkuvana opetuksena. Hänen järkkymätön rehellisyytensä, hyväntahtoisuutensa ja epäitsekäs kohteliaisuutensa olivat herättäneet kuninkaiden ihailua, ja sellainen hän oli kotonakin. Hä nen elämänsä huokui sellaista luonteen jaloutta ja rakastettavuutta, joka ilmaisi kaikille että hän oli yhteydessä taivaaseen. Hän ei laiminlyönyt hal vimmankaan palveli jansa sielua. Hänen taloudessaan ei ollut eri lakia isännälle ja palvelijalle, rikkaiden parempaa ja köyhien huonompaa kohtelua. Hän oli kaikille yhtä oikeamielinen ja sääliväinen pitäen heitä kanssaan osallisina elämän armosta. PJP 123.2

“Että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä.” Hän ei tekisi sitä syntiä, että jättäisi hillitsemättä lastensa huonoja taipumuksia tai poikkeaisi väärässä hellyydessään pitämästä heitä velvollisuuden tiellä. Aabraham ei vain antaisi oikeaa opetusta, vaan ylläpitäisi myös arvovaltaa sekä oikeita ja vanhurskaita lakeja. PJP 123.3

Miten harvat tänä aikana noudattavatkaan tätä esimerkkiä! Sokeassa ja itsekkäässä tunteellisuudessaan, jota väärin kutsutaan rakkaudeksi, monet vanhemmat antavat lastensa toimia oman mielensä mukaan, vaikkei näiden arvostelukyky ole vielä kehittynyt eivätkä he ole vielä oppineet pitämään halujaan kurissa. Tämä on suorastaan julmaa nuorison kohtelua ja väärin koko maailmaa kohtaan. Vanhempien peräänantavaisuus aiheuttaa sekaannusta niin perheessä kuin yhteiskunnassakin. Se vahvistaa nuorten halua seurata omia taipumuksiaan alistumatta Jumalan vaatimuksiin. Siten he kehittyvät mieleltään Jumalan tahdon vastaisiksi, ja tämä uskonnoton, alistumaton mieli siirtyy sitten heidän lapsiinsa ja lastensa lapsiin. Aabrahamin tavoin vanhempien tulisi käskeä perhettänsä seuraamaan jälkiään. Opetettakoon ja ylläpidettäköön kuuliaisuutta vanhempien arvovallalle ensimmäisenä askeleena Jumalan arvovallalle osoitettavan kuuliaisuuden tiellä. PJP 123.4

Jumalan lain väheksyminen, jopa uskonnollisten johtajien taholta, on aikaansaanut paljon pahaa. Sellainen laajalle levinnyt opetus, jonka mukaan Jumalan käskyt eivät enää ole ihmistä sitovia, vaikuttaa epäjumalanpalveluksen tavoin kansan elämäntapoihin. Ne, jotka pyrkivät vähentämään Jumalan pyhän lain vaatimuksia, iskevät suoraan perheiden ja kansakuntien hallinnon perustukseen. Uskonnolliset vanhemmat, jotka eivät vaella Jumalan käskyjen mukaisesti, eivät käske perhettänsä noudattamaan Herran tietä. Jumalan lakia ei oteta elämän ohjeeksi. Perustettuaan oman kotinsa lapset eivät katso olevansa velvoitettuja opettamaan omille lapsilleen mitään sellaista, mitä heille itselleen ei koskaan ole opetettu. Ja tästä syystä on niin monia jumalattomia perheitä; tästä syystä turmelus on niin syvälle syöpynyttä ja laajalle levinnyttä. PJP 124.1

Vanhemmat eivät voi käskeä lapsiaan seuraamaan jälkiään ennen kuin he itse noudattavat Herran lakia ehyin sydämin. Tässä tarvitaan uudistusta — syvää ja laajaa uudistusta. Vanhempien tulee uudistua; sanan palvelijoiden tulee uudistua; he tarvitsevat Jumalaa perheeseensä. Saadakseen asiaintilan muuttumaan heidän täytyy ottaa Jumalan sana perheensä neuvonantajaksi. Heidän on opetettava lapsilleen, että sen välityksellä Jumala puhuu heille ja että sitä on siksi ehdottomasti toteltava. Heidän pitäisi kärsivällisesti, ystävällisesti ja väsymättä opettaa lapsilleen, miten he voivat elää Jumalan mielen mukaisesti. Sellaisen perheen lapset pystyvät kumoamaan epäuskoisten saivarteluja. He ovat omaksuneet Raamatun uskonsa pohjaksi, ja niin heillä on perustus, jota epäilyn hyökyaallotkaan eivät voi järkyttää. PJP 124.2

Rukous laiminlyödään aivan liian monissa kodeissa. Vanhemmista tuntuu, ettei heillä ole aikaa aamu- ja iltahartauteen. Heiltä ei liikene edes muutamaa hetkeä siihen että kiittäisivät Jumalaa hänen runsaista armolahjoistaan — siunatusta päivänpaisteesta, kasveja rehevöittävistä sadekuuroista ja pyhien enkeleiden suojeluksesta. He eivät ehdi rukoillen pyytää kodilleen Jumalan apua ja johdatusta sekä Jeesuksen pysyvää läsnäoloa. PJP 124.3

He lähtevät työhönsä niin kuin härkä tai hevonen suomatta ajatustakaan Jumalalle tai taivaalle. Jumalan Poika pitää heitä niin kalliina, että mieluummin uhrasi henkensä lunastaakseen heidät kuin salli heidän hukkua ilman toivoa, mutta tuskin he osaavat arvostaa hänen suurta hyvyyttään sen paremmin kuin eläimetkään, jotka tuhoutuvat. PJP 125.1

Niiden, jotka tunnustavat rakastavansa Jumalaa, tulisi muinaisten patriarkkojen tavoin rakentaa alttari Herralle minne tahansa he pystyttävätkin telttansa. Jos milloin niin nyt on aika tehdä jokainen koti rukoushuoneeksi. Isien ja äitien tulisi usein ylentää sydämensä Jumalan puoleen rukoillen nöyrästi ja hartaasti itsensä ja lastensa puolesta. Laskekoon isä kodin pappina Jumalan alttarille aamu- ja iltauhrin vaimon ja lasten yhtyessä rukoukseen ja kiitokseen. Sellaisessa kodissa Jeesus viihtyy. PJP 125.2

Pyhän valon pitäisi päästä loistamaan jokaisesta kristitystä kodista. Rakkauden tulisi ilmetä kaikessa toiminnassa. Sen pitäisi näyttäytyä kaikessa kotoisessa kanssakäymisessä huomaavaisena ystävällisyytenä ja lempeänä, epäitsekkäänä kohteliaisuutena. On koteja joissa tätä periaatetta noudatetaan käytännössä — koteja joissa Jumalaa palvotaan ja todellinen rakkaus vallitsee. Näistä kodeista kohoaa aamu- ja iltarukous tuoksuvana suitsukkeena Jumalan luo, ja hänen armonsa lahjat laskeutuvat siunauksina rukoilevien ylle aamukasteen tavoin. PJP 125.3

Hyvin hoidettu kristitty koti puhuu voimakkaasti kristinuskon todellisuuden puolesta — eikä epäuskoinen voi väittää sen todistusta vastaan. Kaikki voivat nähdä, että jokin perhettä elähdyttävä vaikutus ulottuu lapsiinkin ja että Aabrahamin Jumala on heidän kanssaan. Jos kristityiksi tunnustautuvien kodit olisivat aidon uskonnollisia, niillä olisi valtavan hyvä vaikutus. Ne olisivat todella “maailman valkeus”. Taivaan Jumala tahtoo sanoa jokaiselle uskolliselle lasten vanhemmalle samoin kuin hän lausui Aabrahamille: “Minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.” PJP 125.4