Patriarkat Ja Profeetat

Luku 8—Vedenpaisumuksen jälkeen

“Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.” Arkin sisällä olevasta perheestä tuntui usein, että vesi lopulta peittäisi heidätkin, kun heidän aluksensa heittelehti viisi pitkää kuukautta näköjään aivan tuulen ja aaltojen armoilla. Se oh ankara koettelemus, mutta Nooa ei horjunut uskossaan, sillä hän tiesi varmasti että Jumalan käsi piteli ruoria. PJP 85.1

Kun vedet alkoivat vähetä, johdatti Herra arkin sellaisten vuorten suojaan, jotka hän oli voimallaan säilyttänyt ehjinä. Nämä vuoret olivat lähellä toisiaan, ja arkki ajautui niiden väliseen tyyneen satamaan. Nyt sen ei enää tarvinnut ajelehtia rannattomalla valtamerellä, ja tämä rohkaisi suuresti noita myrskyn koettelemia matkamiehiä. PJP 85.2

Nooa ja hänen perheensä odottivat tuskaisesti vesien vähentymistä, sillä he ikävöivät jo kovasti maihin pääsyään. Neljäkymmentä päivää sen jälkeen kun vuorten huiput tulivat näkyviin, he laskivat kaarneen lentoon ja toivoivat tämän tarkkaaistisena saavan selville, oliko maa jo kuivunut. Kun kaarne ei löytänyt kuivaa maata, se lenteli edestakaisin, arkista poispäin ja jälleen sitä kohti. Viikkoa myöhemmin laskettiin lentoon kyyhkynen, mutta sekään “ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa” vaan palasi arkkiin. Nooa odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti taas kyyhkysen matkaan. Kun se sitten illalla palasi tuore öljypuun lehti suussaan, syntyi suuri ilo. Myöhemmin “Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut”. Kuitenkin hän pysyi arkissa ja odotti kärsivällisesti. Hän oli tullut arkkiin Jumalan käskystä, ja niin hän halusi poistuakin siitä nimenomaisten ohjeiden mukaisesti. PJP 85.3

Lopulta laskeutui taivaasta enkeli, joka avasi jyhkeän oven. Enkeli kehotti patriarkkaa astumaan perheineen maihin ja viemään ulos kanssaan kaikki mukana olleet eläimet. Iloitessaan vapaaksi pääsystään Nooa ei kuitenkaan unohtanut häntä, joka armossaan oli varjellut heitä. Heti arkista poistuttuaan hän rakensi alttarin ja uhrasi sillä kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja lintuja. Näin hän kiitti Jumalaa vapautuksesta ja ilmaisi uskovansa Kristukseen, suurimpaan uhriin. Tämä Nooan uhri miellytti Jumalaa, ja niin hän siunasi patriarkan ja hänen perheensä sekä heidän lisäkseen koko luomakunnan. “Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: ‘En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden. — — Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” Tässä oli opetus kaikille tuleville sukupolville. Nooa oli astunut aution maan kamaralle, mutta ennen kuin hän alkoi rakentaa asumusta itselleen hän pystytti alttarin Jumalalle. Hänellä oli vain vähän karjaa ja sen säilyttäminen elossa oli ollut vaivalloista, mutta silti hän antoi siitä mielellään osan Herralle tunnustukseksi siitä että kaikki oli Jumalan. Samoin meidänkin tulisi ensiksi luovuttaa hänelle vapaaehtoiset uhrilahjamme. Kiitollisella palveluksellamme ja uhraamalla lahjoja hänen asiansa hyväksi meidän tulisi ilmaista antavamme arvoa hänen armolleen ja rakkaudelleen, josta saamme osaksemme. PJP 86.1

Jottei taivaan vetäytyminen pilveen ja sateen alkaminen saisi ihmisiä jatkuvasti pelkäämään uuden vedenpaisumuksen tuloa, Herra rohkaisi Nooan perhettä antamalla heille seuraavan lupauksen: “Minä teen liiton teidän kanssanne eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele-. Minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä. Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä, muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä.” PJP 86.2

Miten suopeasti Jumala säälikään harhautuvia luotujaan sijoittamalla kauniin sateenkaaren pilviin merkiksi hänen ja ihmisten välisestä liitosta! Herra julistaa, että nähdessään kaaren hän muistaa liittonsa. Ei tämä tarkoita sitä, että hän joskus unohtaisi, vaan hän käyttää meidän puhetapaamme, jotta ymmärtäisimme häntä paremmin. Jumalan tarkoitus oli, että kun lapset tulevina aikoina kysyisivät tuon kauniina kaareutuvan väriloiston merkitystä, vanhemmat kertoisivat vedenpaisumuksesta ja siitä miten Jumala oli asettanut sateenkaaren pilviin vakuuttaakseen heille, ettei vesitulva enää koskaan peittäisi koko maata. Näin kaari sukupolvesta toiseen todistaisi Jumalan rakastavan ihmistä ja vahvistaisi hänen luottamustaan Jumalaan. PJP 86.3

Taivaassa ympäröi samankaltainen kaari valtaistuinta ja kaareutuu Kristuksen pään ylitse. Profeetta sanoo: “Kuin kaari, joka on pilvessä sadepäivänä, niin oli näöltään sitä [valtaistuinta] ympäröivä hohde. Senkaltainen oli katsoa Herran kirkkauden hahmo” (Hes. 1: 28). Ja Johannes kertoo näkemästään ilmestyksestä: “Katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja. Ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen” (Ilm. 4: 2, 3). Kun ihminen suuressa pahuudessaan joutuu jumalallisten tuomioiden alaiseksi, toimii Vapahtaja hänen välimiehenään Isän luona ja osoittaa pilvissä olevaa kaarta sekä valtaistuinta ympäröivää ja hänen oman päänsä ylle kohoavaa taivaankaarta, jotka ovat merkkeinä Jumalan armosta katuvaa syntistä kohtaan. PJP 87.1

Siihen vakuutukseen, jonka Jumala antoi Nooalle vedenpaisumuksen toistumattomuudesta, hän liitti myös erään kalleimmista armon lupauksistaan: “Niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54: 9,10). PJP 87.2

Katsellessaan väkeviä metsäneläimiä, jotka poistuivat hänen mukanaan arkista, Nooa pelkäsi, että ne mahdollisesti tuhoaisivat hänen vain kahdeksan henkeä käsittävän perheensä. Mutta Herra lähetti enkelinsä vakuuttamaan palvelijalleen: “Peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.” Tätä ennen Jumala ei ollut antanut ihmiselle ruuaksi mitään eläimiä, sillä hän oli suunnitellut ihmissuvun ravinnon koostuvan pelkästään maan tuotteista. Mutta nyt kun kaikki vihanta oli tuhoutunut, hän salli heidän syödä vedenpaisumuksesta arkissa pelastuneiden puhtaiden eläinten lihaa. PJP 87.3

Vedenpaisumus muutti maan koko pinnan. Kolmas raskas kirous painoi sitä synnin seurauksena. Kun vedet alkoivat vähentyä, ympäröi kukkuloita ja vuoria laaja, kuohuva meri. Kaikkialla lojui ihmisten ruumiita ja eläinraatoja. Herra ei sallinut näiden mädäntyä ja saastuttaa ilmaa, vaan hautasi ne maahan. Valtaisa tuuli, joka alun perin oli pantu kuivattamaan vedet, pyyhki kuolleet pois suurella voimallaan ja katkoi ja keräsi niiden peitteeksi puita, kiviä, maata ja vuoren huippujakin. Samoin kävi kullan ja hopean, arvopuiden ja jalokivien, jotka olivat rikastuttaneet ja kaunistaneet maata ennen vedenpaisumusta ja joita maan asukkaat olivat jumaloineet ja palvoneet. Nekin kätkettiin ihmisten näkyvistä ja ulottuvilta. Vedet myllersivät maata ja kiviä näiden aarteiden päälle paksuiksi kerroksiksi, jopa vuoriksi. Jumala huomasi, että mitä enemmän hän antoi syntisten ihmisten vaurastua ja menestyä, sitä paheellisemmin he vaeltaisivat hänen edessään. Sen sijaan että olisivat kunnioittaneet Jumalaa maan runsaista aarteista, he olivat palvoneet niitä epäjumalina ja siten häpäisseet ja halveksineet niiden Antajaa. PJP 88.1

Maa näytti sanoin kuvaamattoman sekasortoiselta ja hävitetyltä. Ennen niin kauniit ja sopusuhtaiset vuoret olivat rikkoutuneet epämuotoisiksi. Kaikkialla maassa oli kiviä, riuttoja ja rosoisia kallioita. Monin paikoin kukkulat ja vuoret olivat kadonneet jäljettömiin, ja laaksojen paikalle oli muodostunut vuorijonoja. Nämä muutokset vaihtelivat suuruudeltaan eri paikoissa. Missä ennen olivat olleet maan runsaimmat kulta-, hopea- ja jalokivirikkaudet, siellä näkyivät kirouksen jäljet selvimpinä. Asumattomia seutuja ja vähiten rikosten rasittamia maita ei kirous ollut kohdannut niin ankarana. PJP 88.2

Silloin hautautui myös valtavia metsiä. Nämä ovat sittemmin muuttuneet hiileksi, ja niiden laajat kentät tuottavat nykyään sekä hiiltä että öljyä. Usein maanalainen hiili ja öljy syttyvät palamaan, kuumentavat kalliota, polttavat kalkkikiveä ja sulattavat rautamalmia. Päästessään vaikuttamaan kalkkiin vesi lisää palon kuumuutta ja aikaansaa maanjäristyksiä, tulivuoria ja purkauksia. Kallio- ja malmikerroksissa yhtyessään tuli ja vesi aiheuttavat maanalaisia räjähdyksiä, jotka kuuluvat pinnalla vaimeina jyrähtelyinä. Ilma tulee kuumaksi ja tukahduttavaksi. Syntyy vulkaanisia purkauksia, ja kun kuumentuneet alkuaineet eivät tällöin useinkaan mahdu vapaasti purkautumaan aukoista, alkaa maan pinta vääntyillä ja kohoilla kuin meren aallot. Siihen repeytyy suuria halkeamia, joiden syvyyksiin uppoaa toisinaan kaupunkeja, kyliä ja palavia vuoria. Näitä valtavia luonnonmullistuksia tulee esiintymään entistä useammin ja ankarampina juuri vähän ennen Kristuksen toista tulemista ja maailmanloppua merkkinä sen pikaisesta tuhosta. PJP 88.3

Maan syvyydet ovat Herran varikkona, josta hän kerran veti esiin munaisen maailman hävittäneet aseensa. Maasta syöksyvät vedet taivaan kaatosateisiin yhtyneinä aikaansaivat täydellistä tuhoa. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala on käyttänyt sekä tulta että vettä hävittämään jumalattomia kaupunkeja. Hän toimeenpanee näitä rangaistustuomioita, jotta ne, jotka väheksyvät hänen lakiaan ja halveksivat hänen herruuttaan, joutuisivat vapisemaan hänen voimaansa ja tunnustamaan hänen oikeutetun valtiutensa. Joutuessaan näkemään, miten tulivuorista purkautuvat liekit ja sulat laavavirrat kuivaavat jokia, peittävät alleen kaupunkeja ja levittävät kaikkialle hävitystä ja perikatoa, rohkeimmatkin kauhistuvat ja pahimpienkin pilkkaajien on pakko tunnustaa miten äärettömän voimallinen Jumala on. PJP 89.1

Tällaiset näyt saivat muinoin profeetankin huudahtamaan: “Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!” (Jes. 64: 1—3). “Hänen tiensä käy tuulispäässä ja myrskyssä, ja pilvi on hänen jalkojensa tomu. Hän nuhtelee merta ja kuivaa sen, ja kaikki virrat hän ehdyttää” (Naah. 1: 3,4). PJP 89.2

Kauheampia mullistuksia kuin maailmassa on koskaan nähty, tulee tapahtumaan Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä. “Vuoret järkkyvät hänen edessänsä ja kukkulat sulavat. Hänen kasvojensa voimasta kohoaa maa, maanpiiri ja kaikki sen asuvaiset. Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua?” (Naah. 1: 5,6). “Herra, notkista taivaasi ja astu alas, kosketa vuoria, niin että ne suitsuavat. Iske salamoita ja hajota heidät, lennätä nuolesi ja kauhistuta heidät” (Ps. 144: 5,6). PJP 90.1

“Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita” (Ap.t. 2: 19). “Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä. — — Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut. Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle” (Ilm. 16: 18,20,21). PJP 90.2

Kun taivaan salamat yhtyvät maan paloon, palavat vuoret kuin tulipätsi ja syöksevät esiin kauhistavia laavavirtoja, jotka peittävät alleen puutarhoja ja peltoja, kyliä ja kaupunkeja. Hehkuvat laavamöhkäleet saavat jokiin sinkoutuessaan veden kiehumaan, pirstoavat suuria pohjakiviä valtavalla voimallaan ja heittävät niiden sirpaleet kauas rannoille. Jokia kuivuu. Maa järkkyy. Kaikkialla on maanjäristyksiä ja purkauksia. PJP 90.3

Näin on Jumala hävittävä jumalattomat maan päältä. Mutta vanhurskaita varjellaan näiden myllerrysten keskellä samoin kuin Nooa oli turvattuna arkissa. Herra on heidän pakopaikkansa, ja hänen siipiensä alta he etsivät turvaa. Psalmista sanoo: “Sinä, Herra, olet minun turvani. — Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. Ei kohtaa sinua onnettomuus” (Ps. 91: 9,10). “Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa” (Ps. 27: 5). Ja Jumala lupaa: “Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni” (Ps. 91: 14). PJP 90.4