Patriarkat Ja Profeetat

Luku 7—Vedenpaisumus

Nooan päivinä maa oli kahdesti kirottu — sekä Aadamin rikkomuksen että Kainin suorittaman murhan tähden. Kuitenkaan luonto ei ollut tämän vuoksi paljonkaan muuttunut ulkonäöltään. Rappeutumisen merkkejäkin oli, mutta Jumalan kaitselmuksessa maa yhä kukoisti rehevänä ja kauniina. Kukkuloita peittävät mahtavat puut tukivat viiniköynnösten haaroja, jotka olivat täynnä rypäleterttuja. Tuhannet kukat levittivät sulotuoksuaan laajoilla, vihannoivilla tasangoilla, jotka olivat kuin kukkivia puutarhoja. Maa tuotti miltei rajattomasti monenlaisia hedelmiä. Puut olivat paljon kookkaampia, kauniimpia ja sopusuhtaisempia kuin mitkään nykyiset puut. Niiden puuaines oli tiuhasyistä, miltei kivikovaa ja kestävyydeltäänkin miltei kiven veroista. Kultaa, hopeaa ja jalokiviä oli runsaasti. PJP 71.1

Myös ihmissuvulla oli yhä paljon varhaista elinvoimaansa. Vain muutamia sukupolvia oli elänyt sen jälkeen kun Aadam sai syödä elämää pitkittävästä puusta, ja ihmisen elinikää mitattiin vielä vuosisadoilla. Jos nuo pitkäikäiset ihmiset olisivat harvinaisine suunnittelu- ja suorituskykyineen antautuneet palvelemaan Jumalaa, he olisivat saaneet koko maan ylistämään Luojansa nimeä ja olisivat vastanneet sitä tarkoitusta, jota varten hän oli suonut heidän elää. Mutta he eivät tehneet sitä. Heidän joukossaan oli monia jättiläisiä, kookkaita, voimakkaita ja kuuluisia viisaudestaan. Mutta niin eteviä kuin he olivatkin työskentelemään ihmeteltävän taidokkaasti, ei heidän syyllistymisensä holtittomaan ja jumalattomaan elämänmenoon jäänyt yhtään jälkeen heidän taidoistaan ja henkisistä kyvyistään. PJP 71.2

Jumala antoi ennen vedenpaisumusta eläneille monia runsaita lahjojaan, mutta he käyttivät niitä vain omaksi edukseen. Ne muuttuivat heille kiroukseksi, kun heidän sydämensä kiintyi lahjoihin eikä niiden Antajaan. He käyttivät kultaa ja hopeaa, jalokiviä ja jalopuuta asumuksiinsa ja koettivat koristella niitä toinen toistaan kauniimmin ja taitavammin. Pyrkien vain tyydyttämään ylpeän riehakkaita mielihalujaan he remusivat jumalattomissa nautinnoissa. Ja haluamatta enää tietää mitään Jumalasta he pian kielsivät hänen olemassaolonsakin. Luonnon ihailu syrjäytti luonnon Jumalan kunnioittamisen. He ylistivät ihmisneroutta, palvoivat omien kättensä tekoja ja opettivat lapsiaankin kumartamaan jumalankuvia. PJP 72.1

Vihreille kedoille ja komeiden puiden varjoon he pystyttivät alttareita epäjumalilleen. Laajoja ikivihantia lehtoja omistettiin väärien jumalien palvonnalle. Näihin lehtoihin yhdistettiin kauniita puutarhoja, joiden pitkien kiertokäytävien ylle kaartui kaikenlaisia hedelmäpuita. Käytävien varsilla oli kuvapatsaita ja tarjolla kaikkea mahdollista aistinautintoa, millä väkeä houkuteltiin palvelemaan epäjumalia. PJP 72.2

Ihmiset poistivat Jumalan ajatuksistaan ja palvoivat oman mielikuvituksensa tuotteita. Seurauksena oli, että heidän siveellinen tasonsa laski yhä alemmaksi. Psalmista kuvailee epäjumalien palvonnan vaikutusta niiden kumartajaan: “Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka turvaavat niihin” (Ps. 115: 8). Ihmismielelle on tunnusomaista, että se muuttuu katselemalla. Ihminen ei pääse korkeammalle omia käsityksiään totuudesta, puhtaudesta ja pyhyydestä. Ellei mieltä koskaan kohoteta inhimillistä tasoa ylemmäksi ja ellei sitä uskossa ylennetä mietiskelemään ääretöntä viisautta ja rakkautta, ihminen vajoaa jatkuvasti yhä alemmaksi. Väärien jumalien palvojat varustivat nämä inhimillisillä ominaisuuksilla ja intohimoilla ja alensivat siten niiden luonteen syntisen ihmiskunnan tasolle. Seuraukset olivat häpeälliset. “Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” Myös “maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa”. Jumala oli antanut ihmisille käskynsä elämänohjeeksi, mutta hänen lakinsa rikottiin ja niin langettiin kaikkiin mahdollisiin synteihin. PJP 72.3

Ihmisten pahuus oli avointa ja häikäilemätöntä, oikeus poljettiin lokaan, ja sorrettujen huudot kohosivat taivaaseen asti. PJP 73.1

Myös moniavioisuuteen langettiin jo varhain, vastoin Jumalan alkuperäistä järjestystä. Herra antoi Aadamille yhden vaimon ja ilmaisi näin kantansa siinä asiassa. Mutta syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiset halusivat seurata omia siveellisiä halujaan, ja sen seurauksena rikollisuus ja kurjuus lisääntyivät nopeasti. Ei kunnioitettu enää aviosuhdetta eikä omistusoikeutta. Kuka vain himoitsi naapurinsa vaimoa tai omaisuutta, otti ne väkisin, ja sitten kerskailtiin näistä väkivallanteoista. Eläimiä tapettiin mielin määrin, ja liharuuan syöminen teki ihmiset entistäänkin julmemmiksi ja verenhimoisemmiksi, kunnes hengen riistoon suhtauduttiin hämmästyttävän välinpitämättömästi. PJP 73.2

Maailma oli vasta alullaan, mutta pahuus oli lisääntynyt ja levinnyt niin pitkälle, ettei Jumala enää voinut sietää sitä, ja siksi hän sanoi: “Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin.” “Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti”, hän selitti. Elleivät ihmiset lakkaisi saastuttamasta synneillään maailmaa ja sen aarteita, hän poistaisi heidät luomakunnastaan ja hävittäisi kaiken sen, millä hän oli niin mielellään siunannut heitä. Hän hävittäisi kedon eläimet ja kaiken kasvillisuuden, mikä oli tuottanut heille niin runsaat ruokavarat, ja muuttaisi kauniin maan suunnattomaksi erämaaksi. PJP 73.3

Vallitsevan turmeluksen keskellä Metusalah, Nooa ja monet muut koettivat parhaansa mukaan ylläpitää oikean Jumalan tuntemusta ja ehkäistä siveellisen turmeluksen kasvua. Sata kaksikymmentä vuotta ennen vedenpaisumusta Herra pyhän enkelin välityksellä ilmoitti Nooalle suunnitelmansa ja kehotti häntä rakentamaan arkin. Rakennustyön aikana hänen tuli saarnata, että Jumala saattaisi vedet tulvimaan maan päälle ja hävittämään jumalattomat. Ne jotka uskoisivat sanoman ja valmistautuisivat tuota tapahtumaa varten katumalla ja tekemällä parannuksen, saisivat anteeksi ja pelastuisivat. Eenok oli kertonut lapsilleen, mitä Jumala oli näyttänyt hänelle vedenpaisumuksesta, ja Metusalah ja hänen poikansa kuuntelivat Nooan saarnaa ja avustivat arkin rakentamisessa. PJP 73.4

Jumala antoi Nooalle arkin tarkat mitat ja yksityiskohtaiset rakennusohjeet. Ihminen ei olisi omin päin pystynyt suunnittelemaan niin vahvaa ja kestävää rakennelmaa. Jumala oli suunnittelija, ja Nooa oli rakennusmestari. Se laadittiin laivan rungon muotoiseksi, mutta eräiltä osin se miltei muistutti taloa. Se oli kolmikerroksinen, ja siinä oli vain yksi ovi, sen pitkällä sivulla. Valo tuli arkkiin ylhäältäpäin, ja eri osastot oli järjestetty niin, että ne kaikki saivat valoa. Arkin rakentamiseen käytettiin hitaasti lahoavaa havupuuta, joka säilyisi sellaisenaan vuosisatoja. Tämän valtaisan rakennelman pystyttäminen oli hidasta ja työlästä. Vaikka miehet olivatkin silloin nykyistä vahvempia, oli puiden työstäminen niiden suuren koon ja puuaineksen kovuuden johdosta paljon vaivalloisempaa kuin rakennuspuiden teko nykyään. Miehet koettivat tehdä niin hyvää jälkeä kuin ihmisvoimin suinkin oli mahdollista, mutta sittenkään ei arkki olisi voinut selviytyä maan ylle puhkeavasta myrskystä, ellei Jumala olisi varjellut palvelijoitaan aaltojen raivolta. PJP 73.5

“Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee” (Hebr. 11:7). Nooan julistaessa varoitussanomaansa maailmalle hänen tekonsa todistivat hänen vilpittömyydestään. Näin hänen uskonsa tuli ilmeiseksi ja täydellistyi. Hän antoi maailmalle esimerkin siitä, miten on uskottava juuri se mitä Jumala sanoo. Hän sijoitti arkkiin kaiken mitä omisti. Kun hän alkoi rakentaa tuota valtavaa laivaa kuivalle maalle, tuli väkeä joka taholta katsomaan tuota outoa näkyä ja kuulemaan tuon eriskummallisen saarnaajan vakavaa, palavaa puhetta. Jokainen arkkiin kalautettu iskukin saarnasi kansalle. PJP 74.1

Monet näyttivät aluksi ottavan varteen varoituksen mutta eivät kuitenkaan kääntyneet Jumalan puoleen todella katuvaisina. He eivät halunneet luopua synneistään. Vedenpaisumuksen ajan lähestyessä heidän uskonsa joutui koetukselle eikä se kestänyt sitä. Yleinen epäusko valtasi heidätkin, ja lopulta he palasivat entiseen toveripiiriinsä ja hylkäsivät vakavan sanoman. Jotkut taas uskoivat sanoman ja olisivat ottaneet vaarin varoituksesta, mutta kun niin monet pilkkasivat ja ivasivat, hekin yltyivät ilkkumaan, torjuivat armon kutsun ja olivat ennen pitkää pahimpia pilkkaajia. Pisimmälle syntiin ja holtittomuuteen menevät juuri ne, jotka kerran ovat saaneet valistusta mutta sitten ovat vastustaneet Jumalan Hengen vakuuttavaa vaikutusta. PJP 74.2

Sen sukupolven edustajat eivät olleet kaikki sanan täydessä merkityksessä epäjumalanpalvelijoita. Monet tunnustautuivat Jumalan palvelijoiksi. He väittivät epäjumalankuviensa vain edustavan jumaluutta ja selittivät kansan saavan niistä selvemmän käsityksen jumalallisesta Olennosta. Juuri nämä ennen muita vastustivat Nooan saarnaamista. Koettaessaan esittää Jumalaa aineellisilla tekeleillään he menettivät käsityksensä hänen majesteettiudestaan ja voimastaan eivätkä enää tajunneet hänen luonteensa pyhyyttä tai hänen käskyjensä pyhää ja muuttumatonta luonnetta. Sitä mukaa kuin synti yleistyi, se näytti yhä vähemmän synnilliseltä, ja lopulta sanottiin, ettei Jumalan laki ollut enää voimassa. He selittivät rikkomuksen rankaisemisen olevan Jumalan luonteen vastaista ja ettei Jumala voisi antaa tuomioittensa kohdata maata. Jos sen sukupolven ihmiset olisivat totelleet jumalallista lakia, he olisivat tajunneet Jumalan äänen hänen palvelijansa varoituksessa. Mutta hylkäämällä valon he olivat mieleltään siinä määrin sokaistuneet, että tosiaan pitivät Nooan sanomaa pelkkänä harhaluulona. PJP 75.1

Kansan enemmistö ei asettunut oikean puolelle. Itse asiassa koko maailma nousi vastustamaan Jumalan oikeutta ja hänen lakejaan, ja Nooa leimattiin kiihkoilijaksi. Kun saatana aikoinaan kiusasi Eevaa olemaan tottelematon Jumalalle, hän sanoi: “Ette suinkaan kuole” (1 Moos. 3:4). Nyt toistivat samaa ajatusta maailman suuret, kunnioitetut ja viisaat miehet. “Uhkauksillaan Jumala^ tahtoo vain pelotella”, he sanoivat, “eikä hän koskaan toteuta niitä. Älkää suotta pelästykö. Eihän Jumala ikinä hävitä maata, jonka hän on tehnyt, eikä rankaise ihmisiä, jotka hän samoin on luonut. Olkaa rauhassa älkääkä peljätkö. Nooa ei ole muuta kuin kiihkoileva houkka.” Ja niin kaikki ilkkuivat vanhan höperön harhakuvitelmia. Sen sijaan että olisivat nöyrtyneet Jumalan edessä, he vain jatkoivat kuritonta ja jumalatonta vaellustaan aivan kuin Jumala ei olisi puhunutkaan heille palvelijansa välityksellä. PJP 75.2

Mutta Nooa pysyi vakaana kuin kallio myrskyn keskellä. Kansan pilkatessa ja ilkkuessa hän säilytti pyhän arvokkuutensa ja horjumattoman uskollisuutensa. Hänen sanansa vaikuttivat voimakkaasti, sillä Jumala siinä käytti palvelijaansa puhetorve- naan. Jumalan yhteydessä hän vahvistui rajattoman voiman vä-kevyydestä, niin että jaksoi satakaksikymmentä vuotta korottaa vakavan äänensä oman sukupolvensa kuultavaksi ja julistaa tapahtumia, jotka ihmisjärjen mukaan kuulostivat mahdotto-miltä. PJP 75.3

Ennen vedenpaisumusta oltiin maailmassa sitä mieltä, että luonnonlait pysyisivät muuttumattomina vuosisatoja. Vuoden-ajat olivat toistuneet ajallaan. Siihen mennessä ei ollut koskaan satanut; maa oli saanut kosteutensa kasteesta tai usvasta. Joet eivät olleet vielä tulvineet milloinkaan yli äyräittensä, vaan oli-vat kuljettaneet vetensä rauhallisesti mereen saakka. Pysyväi-set lait olivat pitäneet jokien vedet partaiden rajoissa. Mutta nämä järkeili jät eivät tunteneet hänen kättään, joka oli pidä-tellyt vesiä ja sanonut: “Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et” (Job 38: 11). PJP 76.1

Ajan mittaan tyyntyivät sellaisetkin, joiden mielen pelko oli toisinaan vallannut. Luonnossa ei näet havaittu mitään muutok-siä. Ja niin pääteltiin, kuten monet päättelevät vieläkin, että luonto on luonnon Jumalaakin ylempi ja sen lait niin pysy-väisen kiinteät, ettei Jumala itsekään voinut muuttaa niitä. Hei-dän mielestään koko luonto suistuisi raiteiltaan, jos Nooan sa-noma pitäisi paikkansa. Siksi he tulkitsivat maailmalle tuon sanoman harhaluuloksi ja suureksi petokseksi. He ilmaisivat väheksyvänsä Jumalan varoitusta elämällä samaan tapaan kuinennen varoituksen julistamistakin. He jatkoivat juhlimistaan ja mässäilyään, söivät ja joivat, istuttivat ja rakensivat. He laa-tivat tuottoisia tulevaisuudensuunnitelmia, menivät pahuudes- rasta saan yhä pitemmälle uhmaten Jumalan vaatimuksia osoittaak- seen etteivät vähäänkään pelänneet ääretöntä Jumalaa. He va-kuuttivat, että jos Nooan puheissa olisi vähänkin perää, niin kyllä heidän maineikkaat miehensä — heidän viisaat, järkevät, suuret miehensä — ymmärtäisivät asian. PJP 76.2

Jos ihmiset ennen vedenpaisumusta olisivat uskoneet kuule-mansa varoituksen ja katuneet pahoja tekojaan, olisi Jumala-kin peruuttanut hävityksen, niin kuin hän myöhemmin esti sen kohtaamasta Niniveä. Mutta vastustamalla itsepintaisesti omantuntonsa nuhteita ja Jumalan profeetan varoituksia tuo sukupolvi täytti pahuuden mittansa ja kypsyi tuhoonsa. PJP 76.3

Heidän koetusaikansa lähestyi loppuaan. Nooa oli tarkoin noudattanut Jumalalta saamiaan ohjeita. Arkki oli tehty joka kohdaltaan valmiiksi Herran suunnitelmien mukaisesti, ja ruokaa oh varastoitu sekä ihmisiä että eläimiä varten. Ja nyt Jumalan palvelija esitti viimeisen vakavan vetoomuksensa kansalle. Sanomattoman tuskaisin mielin hän vielä pyysi hartaasti, että he hakeutuisivat turvaan nyt kun se vielä oli mahdollista. Mutta nytkin he torjuivat hänen sanansa ja alkoivat kovasti meluten pilkata ja ilkkua häntä. PJP 77.1

Äkkiä pilkkaava väkijoukko vaimeni aivan hiljaiseksi. Vuorelta ja metsästä ilmaantui kaikenlaisia eläimiä, villeimmästä lauhkeimpaan asti, ja niiden nähtiin hitaasti etenevän arkkia kohti. Sitten kuului kuin tuulen suhinaa, ja katso, joka suunnalta tuli näkyviin niin suuria lintuparvia, että ne aivan pimensivät taivaan, ja täydessä järjestyksessä ne siirtyivät arkkiin. Eläimet tottelivat Jumalan käskyä ihmisten ollessa tottelemattomia. Pyhien enkelien opastamina “ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain” ja puhtaat eläimet seitsemän parin ryhminä. Kaikki katselivat sitä ihmeissään, jotkut peloissaan. Viisaat kutsuttiin nyt selittämään tätä outoa tapausta, mutta he eivät pystyneet käsittämään tätä salaisuutta. Valon hylkääminen oli kuitenkin paaduttanut ihmiset, niin ettei tämäkään näky vaikuttanut heihin pitkällisesti. Kun tuhoonsa tuomitut ihmiset katselivat, miten aurinko paistoi täydeltä terältään ja maa kukoisti miltei Eedenin kauneudessaan, he vaimensivat aavistelevan pelkonsa remuisalla ilonpidolla, ja väkivaltaisella menollaan he näyttivät suorastaan vetävän päälleen Jumalan heränneen vihan purkaukset. PJP 77.2

Nooalle Herra sanoi: “Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.” Maailma oli hylännyt Nooan varoitukset, mutta hänen vaikutuksensa ja esimerkkinsä koituivat siunaukseksi hänen perheelleen. Palkiten hänen uskollisuutensa ja tunnollisuutensa Jumala pelasti kaikki hänen perheensä jäsenet hänen kanssaan. Miten tämä rohkaiseekaan vanhempia olemaan uskolhsia! PJP 77.3

Syntiselle ihmissuvulle ei enää esitetty armon kutsuja. Kedon eläimet ja ilman linnut olivat päässeet sisälle turvaan. Samoin olivat arkissa Nooa ja hänen perheensä. “Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.” Nähtiin häikäisevä valon leimahdus, ja salamaakin kirkkaampi pilvi laskeutui taivaasta ja pysähtyi arkin oviaukon eteen. Jykevä ovi, jota sisällä olevien oli mahdoton sulkea, kääntyi hitaasti paikoilleen näkymättömien käsien liikuttamana. Nooa oli nyt suljettuna sisään ja Jumalan armon hylkääjät ulkopuolelle. Ovella oli taivaan sinetti. Jumala oli sulkenut sen, ja vain hän saattoi sen avata. Samoin suljetaan armon ovi silloin kun Kristus lopettaa välitystyönsä syntisten hyväksi ennen tulemistaan taivaan pilvissä. Silloin Jumalan armo ei enää pidättele jumalattomia, ja saatana saa täysin valtaansa ne, jotka ovat hylänneet armon. He koettavat tuhota Jumalan kansan, mutta samoin kuin Nooa suljettiin arkkiin, tulee Jumala voimallaan suojaamaan vanhurskaita. PJP 77.4

Nooan ja hänen perheensä siirryttyä arkkiin ei vielä seitsemään päivään näkynyt merkkiäkään tulevasta myrskystä. Tänä aikana heidän uskonsa joutui koetteelle. Ulkopuolella olevalle maailmalle se oli riemun aikaa. Näennäinen viipyminen vahvisti yleistä käsitystä siitä, että Nooan sanoma oli harhaluuloa ja ettei vedenpaisumusta koskaan tulisi. Vaikka he olivat nähneet, miten ihmeellisesti eläimet ja linnut olivat menneet arkkiin ja kuinka Jumalan enkeli oli sulkenut oven, he vain kisailivat ja juhlivat edelleenkin ja jopa pilkkasivat näitä Jumalan suuria voimatekoja. Suurin joukoin he kerääntyivät arkin ympärille ilkkumaan sisällä olevia entistäkin uhittelevammin ja väkivaltaisemmin. PJP 78.1

Mutta kahdeksantena päivänä taivaankansi peittyi synkkään pilveen. Salama leimahti ja kuultiin ukkosen jyrinää. Pian alkoi sataa suuria pisaroita. Maailmassa ei koskaan ollut tapahtunut mitään tällaista, ja pelko valtasi ihmiset. Kaikki kyselivät mielessään: “Olisiko Nooa kuitenkin ollut oikeassa, ja onko maailma ehkä sittenkin tuhoon tuomittu?” Taivas synkkeni yhä, ja sade vain yltyi. Eläimet juoksentelivat kauhuissaan karjuen, mylvien ja ulvoen aivan kuin olisivat vaikeroineet omaa osaansa ja ihmistenkin kohtaloa. Silloin “puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat”. Vettä tuli pilvistä valtavana kaatosateena. Joet tulvivat yli äyräittensä ja täyttivät laaksot. Maasta syöksyi tavattoman voimakkaita vesisuihkuja heittäen kivenjärkäleitä satojen metrien korkeuteen, mistä ne alas syöksyessään kaivautuivat syvälle maahan. PJP 78.2

Ihmiset katselivat ensiksi omien tekojensa hävitystä. Maahan iskevät salamat tuhosivat heidän loistavat rakennuksensa ja kauniit puutarhansa ja lehdot, joihin he olivat sijoittaneet epäjumalankuvansa. Kaikkialla oli vain raunioita. Alttarit, joilla ihmisuhreja oli surmattu, pirstoutuivat, ja uhraajat vapisivat nähdessään Jumalan voiman ja tietäessään oman turmeluksensa ja epäjumalanpalveluksensa aiheuttaneen kaiken tämän hävityksen. PJP 79.1

Yhä ankarampana raivoava myrsky heitteli puita, rakennuksia, kallioita ja maata joka taholle. Ihmisten ja eläinten kauhu oli sanoinkuvaamatonta. Myrkyn pauhunkin yli kuului niiden valituksia, jotka olivat halveksineet Jumalan arvovaltaa. Saatanakin pelkäsi kuolevansa jouduttuaan jäämään keskelle luonnonvoimien myllerrystä. Hän oli iloinnut saatuaan valtaansa niin voimallisen ihmissuvun ja toivonut heidän saavan jatkaa iljettävyyksiään ja kapinaansa taivaan Hallitsijaa vastaan. Nyt hän syyti kirouksiaan Jumalaa vastaan ja syytti häntä epäoikeudenmukaisuudesta ja julmuudesta. Monet ihmisistäkin yhtyivät saatanan tavoin herjaamaan Jumalaa, ja he olisivat syösseet hänet vallasta jos vain olisivat pystyneet. Suunniltaan pelosta toiset ojensivat käsiään arkkia kohti anoen sisällepääsyä. Mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Lopultakin he oppivat tunnossaan tietämään että taivaassa on Jumala, joka hallitsee. Nyt he huusivat häntä vakavissaan avukseen, mutta hän ei ollut valmis kuulemaan heidän huuto jaan. Silloin he kauhuissaan käsittivät, että Jumalan lain rikkominen oli aiheuttanut heidän tuhonsa. Mutta vaikka he nyt rangaistuksen pelosta tunnustivatkin syntinsä, he eivät kuitenkaan tunteneet todellista katumusta ja pahan kammoa. He olisivat taas uhmanneet taivasta, jos rangaistus olisi poistettu. Samoin käy Jumalan tuomioiden kohdatessa maata ennen sen hävittämistä tulella. Silloinkin katumattomat tulevat tarkoin tietämään, missä kohdin he ovat rikkoneet ja mikä on heidän syntinsä. He ovat halveksineet hänen pyhää lakiaan. Mutta hekään eivät todella kadu sen paremmin kuin muinaisen maailman syntisetkään. PJP 79.2

Jotkut yrittivät epätoivoissaan murtautua sisälle arkkiin, mutta he eivät mahtaneet mitään sen lujille rakenteille. Muutamat koettivat riippua kiinni arkissa, kunnes tyrskyt pudottivat heidät alas tai he menettivät otteensa iskeytyessään kallioita tai puita vasten. Valtavan iso arkkikin natisi liitoksissaan, kun armoton tuuli pieksi sitä ja sai sen heittelehtimään aalloilla. Sisään suljetut eläimet huusivat peloissaan ja tuskissaan. Mutta raivoavien luonnonvoimien keskelläkin arkki kellui turvallisesti. Väkeviä enkeleitä lähetettiin varjelemaan sitä. PJP 79.3

Myrskyn kouriin jouduttuaan eläimet säntäsivät ihmisten luo aivan kuin saadakseen heiltä apua. Jotkut sitoivat lapsensa ja itsensäkin väkevien eläinten selkään tietäen, että nämä elämänhaluisina ja sitkeinä kiipeäisivät nousevaa vettä pakoon korkeimmille huipuille asti. Muutamat kiinnittivät itsensä kukkuloiden tai vuorten huipulla kasvaviin suuriin puihin, mutta ne kiskoutuivat juurineen irti maasta ja sinkoutuivat suojatteineen alas kuohuviin aaltoihin. Ihmiset joutuivat alinomaa poistumaan paikoilta, joita olivat pitäneet turvallisina. Vesien kohotessa yhä ylemmäksi ihmiset pakenivat korkeimpien vuorten suojaan. Usein joutuivat ihmiset ja eläimet yhdessä tavoittelemaan jalansijaa, kunnes myrsky tempasi molemmat mukaansa. PJP 80.1

Korkeimmilta huipuilta ihmiset näkivät eteensä avautuvan aavan, rannattoman meren. Jumalan palvelijan varoituksissa ei enää näyttänyt olevan mitään ilkkumista. Miten nuo tuomitut syntiset nyt kaipasivatkaan laiminlyömiään tilaisuuksia! Miten hartaasti he anoivatkaan vielä yhtä tuntia lisää armonaikaa ja yhtä lisäkutsua Nooan huulilta! Mutta he eivät saaneet enää kuulla mitään armon suloääntä. Rakkaus vaati yhtä hyvin kuin oikeuskin, että Jumala tuomioillaan pysähdyttäisi synnin. Aallot löivät rankaisevina viimeisenkin turvapaikan ylitse, ja Jumalan halveksijat suistuivat meren synkkiin syvänteihin. PJP 80.2

“Jumalan sanan voimasta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään” (2 Piet. 3:5—7). Toinen myrsky on tulossa. Jumalan vihan tuhotuuli on jälleen pyyhkivä yli maan ja hävittävä synnin ja syntiset. PJP 80.3

Nykyään on maailmassa samoja syntejä, jotka vaativat rankai- suaan ennen vedenpaisumusta. Jumalan pelko karkotetaan ih- missydamistä, ja hänen lakiinsa suhtaudutaan välinpitämättömästi ja halveksuen. Tavaton maailmallisuus, joka oli ominaista muinoin hukkuneelle sukupolvelle, on yhtä hyvin kuvaavaa nykyisellekin. Kristus sanoi: “Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24: 38,39). Jumala ei tuominnut ennen vedenpaisumusta eläneitä siitä että he söivät ja joivat. Olihan hän antanut heille runsaasti maan hedelmiä täyttämään heidän ruumiinsa tarpeita. Heidän syntinsä oli siinä, että he näistä lahjoista nauttiessaan eivät olleet kiitollisia niiden Antajalle eivätkä liioin hillinneet halujaan. Samoin he saivat kyllä mennä naimisiin. Avioliitto oli Jumalan säätämä ja kuului hänen ensimmäisiin asetuksiinsa. Hän antoi erikoisia ohjeita suojelemaan tämän säädöksen pyhyyttä ja kauneutta, mutta ne unohdettiin, ja avioliitto vääristeltiin lopulta vain intohimojen välikappaleeksi. PJP 80.4

Tällainen tilanne vallitsee nykyäänkin. Sinänsä luvalliset asiat viedään äärimmäisyyksiin. Ruokahalua ei hillitä vähääkään. Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvatkin syövät ja juovat nykyään juopuneiden kanssa, vaikka he nimellisesti ovatkin seurakunnan arvossapidettyjä jäseniä. Epäraittius herpaisee siveellisiä ja hengellisiä voimia ja päästää alhaisemmat intohimot etualalle. Paljon on sellaisia, jotka eivät katso olevansa mitenkään velvoitettuja pitämään kurissa aistillisia halujaan, ja niin heistä tulee himon orjia. Ihmiset hakevat vain aistinautintoja ja ajattelevat vain tätä maailmaa ja tätä elämää. Kaikissa yhteiskuntapiireissä harrastetaan tuhlailevaa kohtuuttomuutta. Vilpitön tunnollisuus saa väistyä komeilun ja ylellisyyden tavoittelun tieltä. Ne jotka tahtovat rikastua, vääntävät oikeuden kieroon ja sortavat köyhää, ja “orjia ja ihmissieluja” ostetaan ja myydään vieläkin. Petokset, lahjomiset ja varkaudet rehottavat valtoimenaan eri piireissä. Sanomalehdissä on viljalti uutisia niin kylmäverisistä ja aiheettomista murhista ja muista rikoksista, ettei niiden yhteydessä voida enää puhua ihmisyyden rippeistäkään. Ja nämä julmuudet ovat tulleet niin tavallisiksi, että ne sivuutetaan hämmästelemättä ja ilman sen kummempaa mainintaa. Sekasortoinen mieliala lisääntyy kaikissa maissa, ja maailmaa kauhistavat ajoittaiset purkaukset ovat vain osoituksena intohimojen ja laittomuuden viriämisestä, mitkä kerran valloilleen päästettyinä hukuttavat koko maan kärsimyksen ja hävityksen liekkeihin. Innoitetun sanan kuvaus ennen vedenpaisumusta vallinneista oloista vastaa liiankin hyvin nykyisessä yhteiskunnassa nopeasti kehittyvää tilannetta. Meidän päivinämme, omalla vuosisadallamme, tapahtuu kristinuskoa tunnustavissa maissakin joka päivä yhtä synkkiä ja kauheita rikoksia kuin nekin, joiden tähden muinaisen maailman syntiset hukutettiin. PJP 81.1

Ennen vedenpaisumusta Jumala lähetti Nooan varoittamaan maailmaa, jotta ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja niin varjeltua uhkaavalta tuholta. Kristuksen toisen tulemisen lähestyessä Herra samoin lähettää palvelijansa varoittamaan maailmaa, jotta se valmistuisi tuota suurta tapahtumaa varten. Hänen lakinsa rikkojia on paljon, ja nyt hän armossaan kutsuu heitä noudattamaan sen pyhiä säädöksiä. Ja hän tarjoaa anteeksiannon kaikille, jotka tahtovat luopua synneistään kääntymällä katuen Jumalan puoleen ja uskomalla Kristukseen. Mutta monien mielestä synnin hylkääminen vaatii liian suurta uhrausta. Koska heidän elämänsä ei ole Jumalan siveellisen hallinnon puhtaiden periaatteiden mukaista, he eivät välitä hänen varoituksistaan, vaan kieltävät hänen lakinsa arvovallan. PJP 82.1

Ennen vedenpaisumusta eläneestä koko maan väestöstä vain kahdeksan sielua uskoi ja noudatti Nooan julistamaa Jumalan sanaa. Sata kaksikymmentä vuotta tuo vanhurskauden saarnaaja varoitti maailmaa tulevasta tuhosta, mutta hänen sanomaansa väheksyttiin ja halveksittiin. Samoin käy nytkin. Rikkojia varoitetaan ja kehotetaan katumaan ja tulemaan kuuliaisiksi ennen kuin lain Antaja tulee rankaisemaan tottelemattomia, mutta enemmistö tulee hylkäämään nämä varoitukset. Apostoli Pietari sanoo: “Viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ‘Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta’” (2 Piet. 3: 3,4). Emmekö kuule juuri tällaista puhetta paitsi julkijumalattomilta myös monilta aikamme sananjulistajilta? “Ei ole mitään syytä levottomuuteen”, he vakuuttavat. “Ennen Kristuksen tuloa on koko maailma käännytettävä, ja vanhurskaus on vallitseva tuhat vuotta. Rauha, rauha! Kaikki jatkuu niin kuin se on ollut alusta asti. Älköön kukaan hätääntykö näiden paniikin aiheuttajien hälyttävästä sanomasta.” Mutta tällainen oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa opetuksen mukaista. Jeesus esittääkin tämän merkittävän kysymyksen: “Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18: 8). Ja kuten olemme nähneet, hän julistaa maailman olevan samassa tilassa kuin Nooan päivinä. Paavali puolestaan sanoo jumalattomuuden lisääntyvän lopun lähetessä: “Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1Tim. 4: 1). Ja hän jatkaa, “että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2 Tim. 3: 1). Ja sitten hän esittää hätkähdyttävän luettelon niiden synneistä, joissa on jumalisuuden ulkokuori. PJP 82.2

Koetusaikansa lähetessä loppuaan ennen vedenpaisumusta eläneet antautuivat huvittelemaan ja juhlimaan entistä kiihkeämmin. Vaikutusvaltaiset henkilöt koettivat pitää kansan mielen hilpeänä ja rattoisana, ettei vakava varoitus vain pääsisi vaikuttamaan kehenkään. Emmekö huomaa tämän toistuvan omana aikanamme? Jumalan palvelijain julistaessa, että kaiken loppu on käsillä, maailma on heittäytynyt huvien ja viihteen pyörteisiin. Jatkuvalla jännityksellä pyritään herättämään välinpitämättömyyttä Jumalaa kohtaan ja estämään niitä totuuksia vaikuttamasta ihmisiin, jotka yksin voisivat varjella heidät tulevalta tuholta. PJP 83.1

Nooan päivien viisaat selittivät, että maailman oli mahdotonta tuhoutua vesitulvaan. Samoin pyrkivät nykyiset tiedemiehet osoittamaan, ettei maailmaa voida tuhota tulella — ettei se olisi luonnon lakien mukaista. Mutta luonnon Jumala, sen lakien Laatija ja Valvoja, voi saada kättensä teot täyttämään omaa tarkoitustaan. PJP 83.2

Kun suuret ja viisaat miehet olivat mielestään pätevästi todistaneet, ettei maa ollut vedellä tuhottavissa, kun kansan levottomuus oli tyystin tyynnytetty ja kun kaikki pitivät Nooan ennustusta harhaluulona ja häntä itseään kiihkoilijana — silloin oli Jumalan aika koittanut. Silloin “puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat”, ja kaikki pilkkaajat vaipuivat vedenpaisumuksen aaltoihin. Viisaudellaan ylvästelleet huomasivat liian myöhään tyhmyytensä ja havaitsivat, että lain Antaja on luonnon lakeja suurempi ja ettei Kaikkivaltiaalta suinkaan puutu keinoja voidakseen täyttää tarkoituksensa. “Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, — — samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17: 26,30). “Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat” (2 Piet. 3: 10). Kun viisasten järkeily on hälventänyt Jumalan tuomioita kohtaan tunnetun pelon, kun uskonnolliset johtajat puhuvat tulevasta pitkän rauhan ja menestyksen kaudesta ja kun maailma liiketoiminnan ja huvittelun pyörteisiin vajonneena istuttaa ja rakentaa, juhlii ja pitää hauskaa hyläten Jumalan varoitukset ja pilkaten hänen sanansaattajiaan — “silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, — — eivätkä he pääse pakoon” (1 Tess. 5: 3). PJP 83.3