Patriarkat Ja Profeetat

Luku 70—Daavid kuninkaana

Noustuaan Israelin valtaistuimelle Daavid alkoi heti etsiä valtakuntansa pääkaupungille sopivampaa sijaintia. Se löytyi Hebronista noin kolmenkymmenen kilometrin päästä. Ennen kuin Joosua oli johtanut Israelin joukot Jordanin yli, sitä oli kutsuttu Saalemiksi. Lähellä sitä paikkaa Aabraham oli osoittautunut kuuliaiseksi Jumalalle. Kahdeksansataa vuotta ennen Daavidin kruunajaisia siellä oli asunut Melkisedek, Jumalan, Korkeimman, pappi. Se sijaitsi maan keskeisellä ylängöllä, ympäröivän kukkulamaaston suojassa, Benjaminin ja Juudan välisellä rajalla, jonne oli lyhyt matka Efraimista ja helpot kulkuyhteydet muistakin heimoista. PJP 690.1

Saadakseen haltuunsa tämän paikan heprealaisten oli karkotettava sieltä kanaanilaisten jäännös, joka oli linnoittautunut Siionin ja Moorian vuorelle. Tämän tukikohdan nimenä oli Jebus, ja sen asukkaita kutsuttiin jebusilaisiksi. Jebusta oli vuosisadat pidetty valloittamattomana, mutta nyt heprealaiset piirittivät sitä ja valloittivat sen Jooabin johdolla, joka urheutensa palkkioksi nimitettiin Israelin joukkojen ylipäälliköksi. Jebuk- sesta tuli nyt valtakunnan pääkaupunki, ja sen pakanallinen nimi muutettiin Jerusalemiksi. PJP 690.2

Tyyron, Välimeren rikkaan rantakaupungin, kuningas Hiiram halusi nyt liittoutua Israelin kuninkaan kanssa ja lähetti Daavidille apua, niin että tämä sai rakennetuksi palatsin Jerusalemiin. Tyyrosta tuli sanansaattajia ja näiden mukana arkkitehteja, työmiehiä ja paljon arvokasta puutavaraa, setripuita ja muita hyödyllisiä rakennustarvikkeita. PJP 690.3

Israelin lujittuminen sen liityttyä Daavidiin, jebusilaisten tukikohdan valloitus sekä liitto Hiiramin, Tyyron kuninkaan, kanssa saivat filistealaiset taas vihastumaan ja tunkeutumaan maahan vahvoin joukoin. He jäivät asemiin lähellä Jerusalemia olevaan Refäimin laaksoon. Daavid vetäytyi miehineen Siionin tukikohtaan odottamaan Jumalan ohjeita. “Menenkö minä filis- tealaisia vastaan”, kysyi Daavid Herralta. “Annatko sinä heidät minun käsiini?” “Ja Herra sanoi Daavidille: ‘Mene, sillä minä annan filistealaiset sinun käsiisi.’” PJP 691.1

Daavid hyökkäsi heti vihollisen kimppuun, voitti ja tuhosi sen sekä otti heidän epäjumalankuvansa, jotka he olivat tuoneet mukanaan tuottamaan heille voiton. Kiukuissaan nöyryytyksestään ja tappiostaan filistealaiset haalivat kokoon vielä suuremman joukon ja palasivat taisteluun. Uudelleen he “levittäytyivät Ref äimin tasangolle”. Daavid kysyi taas neuvoa Herralta, ja suuri MINÄ OLEN otti Israelin joukot johtoonsa. PJP 691.2

Jumala antoi Daavidille seuraavat ohjeet: “Älä mene heitä vastaan, vaan kierrä heidät takaapäin ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden puolelta. Ja kun kuulet astunnan kahinan balsamipuiden latvoista, niin ryntää nopeasti, sillä silloin Herra on käynyt sinun edelläsi tuhotakseen filistealaisten leirin.” Jos Daavid olisi Saulin tavoin toiminut omin päin, hän ei olisi menestynyt. Mutta hän “teki, niinkuin Jumala oli häntä käskenyt; ja niin he voittivat filistealaisten sotajoukon ja ajoivat heitä takaa Gibeonista aina Geseriin saakka. Niin Daavidin maine levisi kaikkiin maihin, ja Herra nosti kaikissa kansoissa pelon häntä kohtaan” (1 Aikak. 14: 16,17). PJP 691.3

Kun Daavid näin oli vahvistanut kuninkuutensa ja vapautunut ulkoisista maahan tunkeutujista, hän ryhtyi toteuttamaan mielihankettaan — Jumalan arkin siirtoa Jerusalemiin. Arkki oli ollut monet vuodet Kirjat-Jearimissa, noin viidentoista kilometrin päässä, mutta sopihan valtakunnan pääkaupungin saada se kunnia, että jumalallisen läsnäolon merkki sijaitsi siellä. PJP 691.4

Daavid kutsui koolle kolmekymmentä tuhatta Israelin valio- miestä, sillä hän halusi tehdä tästä tapahtumasta vaikuttavan ja sellaisen, josta iloittaisiin suuresti. Kansa noudatti kutsua mielellään. Ylipappi pyhiä tehtäviä hoitavine virkaveljineen sekä heimojen ruhtinaat ja johtavat miehet kokoontuivat Kirjat-Jea- rimiin. Daavidin olemus uhosi pyhää intoa. Arkki otettiin Abinadabin talosta ja pantiin uusiin, härkien vetämiin vaunuihin, joita kaksi Abinadabin poikaa ohjasi. PJP 691.5

Israelin miehet seurasivat arkkia kajautellen riemuhuuto jaan ja säestäen laulujaan monenlaisilla soittimilla. Siinä soitteli “Daavid ynnä koko Israelin heimo kanteleilla, harpuilla, vaskirummuilla, helistimillä ja kymbaaleilla”. Näin riemullista näytelmää ei Israelissa ollut tapahtunut moniin aikoihin. Juhla- ilon vallitessa tuo valtavan pitkä kulkue eteni kukkuloiden lomitse ja pitkin laaksoja kohti pyhää kaupunkia. PJP 692.1

“Mutta kun he tulivat Naakonin puimatantereen luo, ojensi Ussa kätensä Jumalan arkkiin ja tarttui siihen, sillä härät kompastuivat. Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen, Jumalan arkin ääreen.” Iloitseva joukko joutui äkkiä kauhun valtaan. Daavid hämmästyi ja kovin huolissaan mietiskeli, mahtoiko Jumala menetellä tässä kohdin oikeudenmukaisesti. Hän oli koettanut kunnioittaa arkkia jumalallisen läsnäolon vertauskuvana. Miksi sitten riemullinen tapahtuma oli tuolla pelottavalla rangaistuksella muutettu surun ja murheen tilaisuudeksi? Daavidin mielestä hänen ei ollut turvallista pitää arkkia luonaan, ja siksi hän päätti jättää sen siihen missä nyt oltiin. Ja niin arkki siirrettiin lähellä olevaan gatilaisen Oobed- Edomin taloon. PJP 692.2

Ussan rankaiseminen johtui erittäin selvän jumalallisen käskyn rikkomisesta. Mooseksen välityksellä Herra oli antanut erityisiä ohjeita, jotka koskivat arkin kuljetusta. Vain papit, Aaronin jälkeläiset, saivat koskea siihen tai katsoa sitä peittämättömänä. Jumalallinen ohje kuului: “Tulkoot Kehatin pojat kantamaan, mutta älkööt koskeko pyhäkköön, etteivät kuolisi” (4 Moos. 4: 15). Pappien oli peitettävä arkki, ja sitten kehatilaisten oli nostettava se arkin kummallakin sivulla oleviin renkaisiin työnnetyillä korennoilla, joita ei koskaan poistettu paikaltaan. Geersonilaisten ja merarilaisten hoidossa olivat pyhäkön verhot, laudat ja pylväät, ja Mooses antoi niiden kuljetusta varten vaunuja ja härkiä. “Mutta Kehatin pojille hän ei antanut mitään, koska heidän hoidettavinaan oli pyhät esineet, joita heidän oli olallaan kannettava” (4 Moos. 7:9). Arkin kuljetuksessa Kirjat-Jearimista oltiin siis suoraan ja anteeksiantamattomasti välittämättä Herran ohjeista. PJP 692.3

Daavid ja hänen väkensä olivat kokoontuneet suorittamaan pyhän tehtävän, ja he ryhtyivät siihen iloisin mielin ja auliisti. Mutta Herra ei voinut hyväksyä heidän palvelustaan, koskei sitä suoritettu hänen ohjeidensa mukaisesti. Filistealaiset, jotka eivät tunteneet Jumalan lakia, olivat panneet arkin vaunuihin palauttaessaan sen Israelille, ja Herra hyväksyi heidän menettelynsä. Mutta israelilaisilla oli käsissään selvät lausunnot Jumalan tahdosta kaikissa näissä asioissa, ja näiden opetusten laiminlyönti osoitti vain, etteivät he kunnioittaneet Jumalaa. Ussa puolestaan syyllistyi peräti julkeuteen. Rikkoessaan Jumalan lakia hän oli osaksi menettänyt käsityksensä sen pyhyydestä, ja vaikka hänen tunnollaan oli tunnustamattomia syntejä, hän tohti kuitenkin jumalallisesta kiellosta huolimatta kajota Jumalan läsnäolon tunnuskuvaan. Jumala ei voi hyväksyä osittaista kuuliaisuutta eikä löyhää suhtautumista hänen käskyihin- sä. Rankaisemalla Ussaa hän halusi tähdentää koko Israelille, miten tärkeää oli tarkoin noudattaa hänen vaatimuksiaan. Tuon yhden miehen kuolema saattoi johtaa kansaa parannukseen ja siten ehkäistä rangaistusten langettamisen tuhansille. PJP 693.1

Koska Daavidin omatkaan asiat eivät olleet täysin kunnossa Jumalan kanssa, hän oli Ussaa kohdanneen iskun nähdessään pelännyt arkkia ja sitä että häntäkin rangaistaisiin jostakin synnistään. Mutta Oobed-Edom, vaikka häntä kaiken ilon keskellä pelottikin, otti mielellään vastaan tuon pyhän tunnuskuvan takeena Jumalan suosiosta kuuliaiselle. Koko Israel tarkkasi nyt gatilaista ja hänen perhettään nähdäkseen, miten heidän kävisi. “Ja Herra siunasi Oobed-Edomia ja koko hänen taloansa.” PJP 693.2

Daavidiin jumalallinen nuhde ainakin teki vaikutuksensa. Se sai hänet huomaamaan selvemmin kuin koskaan aikaisemmin, miten pyhä Jumalan laki oli ja miten tärkeää sen ehdoton noudattaminen. Ja Oobed-Edomin talolle suotu siunaus sai Daavidin jälleen toivomaan, että arkista olisi siunausta myös hänelle ja hänen kansalleen. PJP 693.3

Kolmen kuukauden kuluttua Daavid päätti yrittää uudelleen arkin kuljetusta, mutta tällä kertaa hän otti tarkoin vaarin Herran ohjeiden jokaisesta yksityiskohdastakin. Taas kutsut- tiin koolle valtakunnan valiomiehet, ja gatilaisen talon lähistölle kerääntyi paljon kansaa. Kunnioittavan varovasti arkki nostettiin nyt pyhään virkaansa vihittyjen olkapäille, väkijoukko järjestäytyi kulkueeksi ja lähti nyt aroin mielin uudelleen liikkeelle. Kun oli astuttu kuusi askelta, puhallettiin torvella pysähty- mismerkki. Daavidin käskystä suoritetussa uhritoimituksessa hän uhrasi “härän ja juottovasikan”. Pelko ja vavistus vaihtuivat nyt riemuksi. Kuningas oli riisunut kuninkaallisen asunsa ja pukeutunut yksinkertaiseen pellavakasukkaan, jollainen papeillakin oli. Ei hän täten pyrkinyt hoitamaan papillisia tehtäviä, sillä kasukkaa käyttivät toisinaan muutkin kuin papit. Mutta tässä pyhässä palveluksessa hän halusi Jumalan edessä asettua alamaistensa tasolle. Tänä päivänä oli palvottava vain Herraa. Kaikki kunnia oli annettava nyt hänelle. PJP 693.4

Pitkä kulkue lähti jälleen liikkeelle, ja korkealle kohosi pasuunain, torvien ja kymbaalien soitto laulajien ääniin yhtyen. “Ja Daavid — — karkeloi kaikin voimin Herran edessä” seuraten iloissaan laulun rytmiä. PJP 694.1

Monet huvinhaluiset ovat käyttäneet tätä Daavidin tanssimista kunnioittavan iloisesti Herran edessä nykyaikaisten seuratanssien puolustukseksi, mutta se on täysin perusteetonta. Meidän aikanamme tanssi liittyy mielettömään mekastukseen ja keskiyön kemuihin. Siinä uhrataan terveys ja siveellisyys huvittelun alttarilla. Ne jotka käyvät usein tansseissa, eivät ajattele eivätkä kunnioita Jumalaa. Rukous tai kiitoslaulut tuntuisivat oudoilta heidän seurassaan. Tämän kokeen tulisi olla ratkaiseva. Kristittyjen ei tulisi harrastaa huveja, jotka ovat omiaan vähentämään mieltymystä pyhiin asioihin ja Jumalan palvelemisen iloamme. Jumalan riemullisella ylistämisellä soiton ja tanssin avulla arkin kuljetuksen yhteydessä ei ole mitään yhteyttä nykyaikaisen kevytmielisen tanssin kanssa. Edellisen yhteydessä muistettiin Jumalaa ja ylistettiin hänen pyhää nimeään, kun taas jälkimmäinen saatanan keksintönä saa ihmiset unohtamaan Jumalan ja väheksymään häntä. PJP 694.2

Riemuitseva kulkue lähestyi pääkaupunkia seuraten näkymättömän Kuninkaansa pyhää tunnuskuvaa. Sitten kajahti laulu, joka vaati muureilla olevia vartijoita avaamaan pyhän kaupungin portit: PJP 694.3

“Nostakaa päänne, te portit,
nostakaa päänne, te ikuiset ovet,
kunnian kuninkaan käydä sisälle!” PJP 695.1

.Laulajien ja soittajien ryhmä vastasi: PJP 695.2

“Kuka on se kunnian kuningas?” PJP 695.3

Toiselta ryhmältä tuli vastaus: PJP 695.4

“Hän on Herra, väkevä ja voimallinen,
Herra, voimallinen sodassa.” PJP 695.5

Sitten yhtyivät sadat äänet kaiuttamaan riemullista kertosäettä: PJP 695.6

“Nostakaa päänne, te portit,
nostakaa päänne, te ikuiset ovet,
kunnian kuninkaan käydä sisälle!” PJP 695.7

Taasen kuultiin iloinen kysymys: “Kuka on se kunnian kuningas?” Ja haltioitunut kansanjoukko vastasi, ja heidän “äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina”: PJP 695.8

“Hän on Herra Sebaot,
hän on kunnian kuningas.” Psalmi 24: 7—10. PJP 695.9

Nyt avattiin portit selkoselällään, kulkue astui sisälle kaupunkiin, ja pelokkaan kunnioittavasti arkki vietiin sitä varten valmistettuun telttaan. Aidatun pyhän alueen eteen oli pystytetty uhrialttareita, ja pian yhteysuhrien ja polttouhrien savu, suitsu- tuspilvet ja Israelin ylistykset ja anomiset kohosivat kohden korkeutta. Palveluksen päätyttyä kuningas itse lausui siunauksen kansalleen. Sitten hän kuninkaallisen runsaskätisesti antoi jakaa ruokaa ja viiniä kaikille virvokkeiksi. PJP 695.10

Kaikki heimot olivat osallistuneet tähän palvelukseen, sillä olihan se Daavidin hallituskauden toistaiseksi suurin pyhä juhla. Jumalallisen Hengen innoitus oli vallannut Daavidin. Pyhäkön kylpiessä laskevan auringon viime säteiden pyhässä loisteessa, Daavid kiitti sydämestään Jumalaa siitä, että hänen läsnäolonsa siunattu tunnus oli nyt niin lähellä Israelin valtaistuinta. PJP 695.11

Näissä mietteissään Daavid palasi palatsiinsa “tervehtimään perhettänsä”. Mutta eräs sen jäsenistä oli katsellut tuota iloista juhlaa lainkaan riemastumatta siitä kuten Daavid. “Kun Herran arkki tuli Daavidin kaupunkiin, katseli Miikal, Saulin tytär, ikkunasta; ja nähdessään kuningas Daavidin karkeloivan ja hyp- pivän Herran edessä halveksi hän häntä sydämessänsä.” Hän oli niin kiihtynyt katkeruudessaan, ettei voinut odottaa että Daavid olisi ehtinyt sisälle, vaan lähti ulos häntä vastaan ja alkoi syytää katkeria sanojaan vastaukseksi hänen ystävälliseen tervehdyk- seensä. Purevan ironisesti hän huudahti: “Kuinka arvokkaana onkaan Israelin kuningas nyt esiintynyt, kun on tänä päivänä paljastanut itsensä palvelijainsa palvelijattarien silmien edessä, niinkuin kevytmielinen ihminen paljastautuu!” PJP 695.12

Daavidin mielestä Miikal itse oli halveksinut ja häväissyt jumalanpalvelusta, ja siksi hän sanoi ankarasti: “Herran edessä, joka on valinnut minut, sivu sinun isäsi ja koko hänen sukunsa, ja asettanut minut Herran kansan, Israelin, ruhtinaaksi — Herran edessä minä karkeloin; ja tähänkin minä pidän itseni liian vähäisenä ja olen omissa silmissäni halpa; mutta ne palvelijattaret, joista sinä puhuit, tulevat minua kunnioittamaan.” Daavidin nuhteeseen Herra lisäsi vielä omansa: Ylpeytensä ja ylimielisyytensä vuoksi Miikal “ei saanut lasta kuolinpäiväänsä asti”. PJP 696.1

Arkin siirtämiseen liittyneet juhlalliset menot olivat vaikuttaneet pysyvästi Israelin kansaan syventäen sen harrastusta pyhäkköpalvelusta kohtaan ja rohkaisten sitä entistä innokkaammin palvelemaan Herraa. Daavid koetti vielä parhaansa mukaan syventää näitä vaikutteita. Lauluesitykset sisällytettiin säännölliseen jumalanpalvelukseen, ja Daavid sävelsi psalmeja paitsi pappien käyttöön pyhäkköpalveluksessa myös kansan laulettaviksi heidän matkoillaan vuotuisiin juhliinsa. Tällä oli kauaskantoinen vaikutuksensa, ja se irrotti kansaa epäjumalanpalveluksesta. Nähdessään Israelin hyvinvoinnin monet ympärillä asuvat kansat alkoivat suhtautua suopeasti Israelin Jumalaan, joka oli aikaansaanut niin paljon kansansa hyväksi. PJP 696.2

Mooseksen rakentama pyhäkkö kaikkine pyhäkköpalvelukseen liittyvine kalusteineen arkkia lukuunottamatta oli yhä Gibeassa. Daavidin tarkoituksena oli tehdä Jerusalem valtakunnan uskonnolliseksi keskukseksi. Hän oli rakentanut palatsin itselleen, eikä hänestä tuntunut sopivalta että Jumalan arkkia pidettiin teltassa. Hän päätti rakentaa sitä varten niin loistavan temppelin, että se osoittaisi miten suuresti Israel arvosti sitä, että Jahve, heidän kuninkaansa, kunnioitti heitä läsnäolollaan. PJP 696.3

Kun Daavid kertoi aikomuksestaan profeetta Naatanille, tämä vastasi hänelle rohkaisevasti: “Tee vain kaikki, mitä mielessäsi on, sillä Herra on sinun kanssasi.” PJP 697.1

Mutta heti Seuraavana yönä Herralta tuli Naatanille sanoma annettavaksi kuninkaalle. Daavidilta evättäisiin se etuoikeus että hän saisi rakentaa huoneen Jumalalle, mutta tämä kyllä antoi vakuutuksen jumalallisesta suosiostaan hänelle, hänen jälkeensä tuleville ja Israelin valtakunnalle: “Näin sanoo Herra Sebaot: Minä olen ottanut sinut laitumelta, lammasten jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi. Ja minä olen ollut sinun kanssasi kaikkialla, missä sinä vaelsit, ja olen hävittänyt kaikki vihollisesi sinun tieltäsi. Ja minä teen sinulle suuren nimen, suurimpien nimien vertaisen maan päällä. Ja minä valmistan sijan kansalleni Israelille ja istutan sen niin, että se asuu paikallansa eikä enää ole levoton, eivätkä vääryydentekijät sitä enää sorra niinkuin ennen.” PJP 697.2

Koska Daavid oli halunnut rakentaa huoneen Jumalalle, hänelle annettiin lupaus: “Herra ilmoittaa sinulle, että Herra on tekevä sinulle huoneen. — — Minä korotan sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, — — Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.” PJP 697.3

Sitten Daavidille selitettiin, miksei hän saanut rakentaa temppeliä: “Sinä olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et ole rakentava temppeliä minun nimelleni. — — Katso, sinulle on syntyvä poika; hänestä on tuleva rauhan mies, ja minä annan hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään asuvilta vihollisilta, — — Salomo^* on oleva hänen nimensä ja minä annan rauhan ja levon Israelille hänen päivinänsä. Hän on rakentava temppelin minun nimelleni” (lAikak. 22:8—10). PJP 697.4

Vaikkei Daavid saanutkaan toteuttaa hartaita toiveitaan, hän vastaanotti sanoman kiitollisena. “Mikä olen minä, Herra, Herra”, hän huudahti, “ja mikä on minun sukuni, että olet saattanut minut tähän asti? Mutta tämäkin on ollut vähän sinun silmissäsi, Herra, Herra, ja niin olet sinä puhunut palvelijasi suvulle myöskin kaukaisista asioista”; ja sitten hän uudisti liittonsa Jumalan kanssa. PJP 697.5

Daavid tiesi, että hänen hartaasti toivomansa aikeen toteut- taminen olisi lisännyt hänen nimensä kunniaa ja hallituksensa mainetta, mutta hän oli valmis taipumaan Jumalan tahtoon. Näin kiitollista alistumista tavataan harvoin kristittyjenkään keskuudessa. Miten usein ne, jotka ovat jo menettäneet miehuutensa voimat, toivovat vielä sitkeästi pääsevänsä toteuttamaan jonkin suuren toiveensa, jota he kuitenkaan eivät pysty suorittamaan! Jumala voi kaitselmuksessaan puhutella heitä samoin kuin hänen profeettansa Daavidia ja selittää ettei heille uskota sitä työtä, jota he niin kovin haluaisivat. Tällöin heidän tulisi valmisteluillaan auttaa jotakuta toista suorittamaan sen. Mutta sen sijaan että kiitollisina taipuisivat Jumalan johdatukseen, monet masentuvat aivan kuin heitä väheksyttäisiin tai syrjittäisiin ja päättelevät mielessään, etteivät tee mitään elleivät pääse suorittamaan sitä mitä haluaisivat. Epätoivoisesti ponnistellen monet koettavat pitää kiinni vastuusta, jota eivät jaksa enää kantaa, ja yrittävät turhaan suorittaa työtä, johon eivät pysty, jättäen toisaalta tekemättä sellaista, mitä voisivat tehdä. Ja se, etteivät he suostu yhteistyöhön, merkitsee tuon suuremman työn estymistä tai raukeamista. PJP 697.6

Tehdessään liiton Joonatanin kanssa Daavid oli luvannut, että kun hän pääsisi rauhaan vihollisistaan, hän osoittaisi laupeutta Saulin suvulle. Menestyksensä päivinä hän kuninkaana muisti tämän liiton ja tiedusteli: “Onko Saulin suvusta enää jäljellä ketään, jolle minä voisin tehdä laupeuden Joonatanin tähden?” Hänelle kerrottiin Joonatanin pojasta Mefibosetista, joka oli ollut rampa lapsuudestaan asti. Filistealaisten voitettua Saulin Jisreelissä tämän lapsen hoitaja oli paetessaan pudottanut hänet, niin että hän tuli eliniäkseen rammaksi. Daavid kutsutti nyt nuorukaisen hoviin ja vastaanotti hänet hyvin ystävällisesti. Saulin yksityisomaisuus palautettiin hänelle hänen elantonsa turvaamiseksi, ja hän itse sai jatkuvasti aterioida kuninkaan vieraana hänen pöydässään. Daavidin vihamiesten kertomusten perusteella Mefiboset oli oppinut suhtautumaan Daavidiin epäluuloisesti kuin konsanaan vallananastajaan, mutta kun kuningas otti hänet vastaan niin jalomielisesti ja kohteliaasti ja suhtautui jatkuvasti häneen ystävällisesti, hän kiintyi syvästi Daavidiin ja halusi isänsä Joonatanin tavoin olla sen kuninkaan puolella, jonka Jumala oli valinnut. PJP 698.1

Daavidin kuninkuuden vakiinnuttua pitkä rauhan kausi alkoi Israelissa. Ympärillä asuvat kansat katsoivat parhaaksi luopua avoimista vihamielisyyksistä, eikä Daavidkaan ryhtynyt hyök- käilemään, sillä hänen oli järjestettävä ja kehitettävä valtakuntaansa. Lopulta hän kuitenkin ryhtyi sotimaan Israelin vanhoja vihollisia filistealaisia ja mooabilaisia vastaan. Hän voitti molemmat ja sai heidät veronalaisiksi palvelijoikseen. PJP 699.1

Sen jälkeen ympäristökansat liittoutuivat Daavidin valtakuntaa vastaan, ja tämä johti hänen hallituskautensa suurimpiin sotiin ja voittoihin sekä hänen valtansa suurimpiin laajennuksiin. Hän ei ollut antanut vähääkään aihetta tälle vihollisien liittoutumalle, joka syntyi pelkästä kateudesta hänen lisääntyvää valtaansa kohtaan ja seuraavien olosuhteiden vallitessa: Jerusalemiin tuli tieto siitä, että ammonilaisten kuningas Naahas oli kuollut. Tämä kuningas oli ollut ystävällinen Daavidia kohtaan silloin, kun tämä oli paennut Saulin vihaa. Daavid halusi nyt ilmaista kiitollisuutensa siitä suopeudesta, jota hänelle oli osoitettu hänen ahdinkonsa aikana, ja lähetti sanansaattajien mukana myötätuntoisen sanoman Haanunille, ammonilaisten kuninkaan seuraajalle. “Niin Daavid sanoi: ‘Minä osoitan laupeutta Haanunille, Naahaan pojalle, niinkuin hänen isänsä osoitti laupeutta minulle.’” PJP 699.2

Mutta hänen kohtelias tarjouksensa tulkittiin väärin. Ammonilaiset vihasivat oikeaa Jumalaa ja olivat Israelin katkeria vihollisia. Naahas oli ollut Daavidille näköjään ystävällinen vain koska hänestä oli vastenmielistä, että Saul oli Israelin kuninkaana. Haanun in neuvonantajat vääristelivät Daavidin sanoman. He sanoivat “herrallensa Haanunille: ‘Luuletko sinä, että Daavid tahtoo kunnioittaa sinun isääsi, kun hän lähettää lohduttajia sinun luoksesi? Varmasti on Daavid lähettänyt palvelijansa sinun luoksesi tutkimaan kaupunkia ja vakoilemaan ja hävittämään sitä.’” Viitisenkymmentä vuotta aikaisemmin neuvonantajat olivat kehottaneet Naahasta asettamaan Gileadin Jaabeksen asukkaille julman rauhanehdon, kun nämä ammonilaisten piirittäminä pyrkivät rauhanliittoon hänen kanssaan. Hän vaati ehdoksi, että saisi puhkaista heiltä jokaiselta oikean silmän. Ammonilaiset muistivat yhä elävästi, miten Israelin kuningas oli tehnyt tyhjäksi heidän julman aikeensa ja pelastanut väen, jota he olisivat tahtoneet nöyryyttää ja puhkoa. Samalla tavoin he vieläkin vihasivat Israelia eivätkä voineet käsittää Daavidin sanoman hyväntahtoisia vaikuttimia. Saatanan valvonnassa ihmiset hänen yllytyksestään kadehtivat ja epäilivät vääristellen parhaitakin aikeita. Päämiestensä neuvosta Haanun piti Daavidin sanantuojia vakoojina ja pilkkasi ja häpäisi heitä. PJP 699.3

Ammonilaiset saivat esteettä toteuttaa pahat aikeensa, jotta Daavid oppisi tuntemaan heidän todellisen luonteensa. Jumala ei halunnut Israelin liittoutuvan tämän petollisen pakanakansan kanssa. PJP 700.1

Muinoin kuten nykyäänkin pidettiin lähettilään asemaa loukkaamattomana. Kansojen yleismaailmallinen laki suojasi häntä henkilökohtaiselta väkivallalta ja loukkaavalta kohtelulta. Hallitsijaansa edustaneen lähettilään vähäinenkin loukkaaminen vaati ripeitä vastatoimia. Niinpä ammonilaisetkin valmistautuivat sotaan tietäen Israelin varmasti kostavan kärsimänsä häpeän. “Kun ammonilaiset huomasivat joutuneensa Daavidin vihoihin, lähettivät Haanun ja ammonilaiset tuhat talenttia hopeata palkatakseen itsellensä Mesopotamiasta, Maakan Aramista ja Soobasta sotavaunuja ja ratsumiehiä. Niin he paikkasivat itselleen kolmekymmentäkaksi tuhatta sotavaunua. — — Ja ammonilaiset kokoontuivat kaupungeistaan ja lähtivät sotaan” (l Aikak. 19: 6,7). PJP 700.2

Liittoutuneiden voimat olivat todella pelottavat. Eufrat-virran ja Välimeren välisellä alueella asuvat olivat liittoutuneet ammo- nilaisten kanssa. Heidän sotajoukkonsa ympäröivät Kanaania pohjoisessa ja idässä tuhotakseen yhdessä Israelin valtakunnan. PJP 700.3

Mutta heprealaiset eivät jääneet odottamaan heidän maahantunkeutumistaan. Jooabin johtamina heidän joukkonsa ylittivät Jordanin ja etenivät ammonilaisten pääkaupunkia kohti. Johtaessaan joukkojaan taistelukentälle heprealaisten päällikkö koetti rohkaista niitä sanomalla: “Ole luja, ja pysykäämme lujina kansamme puolesta ja meidän Jumalamme kaupunkien puolesta. Tehköön sitten Herra, minkä hyväksi näkee” (1 Aikak. 19: 13). Liittoutuneiden yhtyneet joukot voitettiin ensimmäisessä taistelussa. Mutta he eivät vielä halunneet tunnustaa hävinneensä, vaan aloittivat uudelleen sodan Seuraavana vuonna. Syyrian kuningas kokosi joukkonsa ja uhkasi Israelia valtaisalla armeijalla. Daavid käsitti, miten ratkaiseva tämän taistelun lopputulos oli, ja siksi hän lähti mukaan taistelukentälle. Jumalan siunaamana hän saikin liittoutuneista niin perinpohjaisen voiton, että syyrialaiset, Libanonista Eufratiin asti, eivät vain luopuneet sodasta vaan tulivat veronalaisiksi Israelille. Ja ammonilaisia vastaan Daavid kävi sotaa niin ponnekkaasti, että heidän tukikohtansa kukistuivat ja koko alue joutui israelilaisten haltuun. PJP 700.4

Vaarat jotka olivat uhanneet suistaa kansakunnan täydelliseen tuhoon, Jumala käänsi kaitselmuksessaan kohottamaan sen ennen näkemättömään suuruuteen. Muistellen kokemaansa Jumalan ihmeellistä apua Daavid laulaa: PJP 701.1

“Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni
ja ylistetty minun pelastukseni Jumala,
Jumala, joka hankkii minulle koston ja saattaa
kansat minun valtani alle;
sinä, joka pelastat minut vihollisistani
ja korotat minut vastustajaini ylitse
ja päästät minut väkivaltaisesta miehestä.
Sentähden minä ylistän sinua, Herra,
kansojen keskuudessa
ja veisaan sinun nimesi kiitosta,
sinun, joka annat kuninkaallesi suuren avun
ja teet laupeuden voidellullesi,
Daavidille ja hänen jälkeläisilleen, iankaikkisesti.” Psalmi 18: 47 — 51. PJP 701.2

Ja lauluissaan Daavid kauttaaltaan tähdensi kansalleen sitä, että Herra oli heidän voimansa ja vapauttajansa: PJP 701.3

“Ei kuningas voita paljolla väellänsä,
ei sankari pelastu suurella voimallansa.
Turha on sotaratsu auttajaksi,
ei pelasta sen suuri väkevyys.” Psalmi 33: 16, 17. PJP 701.4

“Sinä, Jumala, sinä olet minun kuninkaani,
toimita Jaakobille apu.
Sinun avullasi me syöksemme ahdistajamme maahan,
sinun nimessäsi me tallaamme vastustajamme. PJP 701.5

Sillä en minä jouseeni luota,
eikä miekkani minua auta;
vaan sinä pelastat meidät vihollisistamme,
ja saatat vihamiehemme häpeään.” Psalmi 44: 5—8. PJP 702.1

“Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin,
mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme, nimeä.” Psalmi 20: 8. PJP 702.2

Israelin valtakunta oli laajentunut, niin että nyt täyttyi se lupaus, jonka Jumala oli antanut Aabrahamille ja toistanut myöhemmin Moosekselle: “Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka” (1 Moos. 15: 18). Israelista oli tullut mahtava kansakunta, jota ympärillä asuvat kansat kunnioittivat ja pelkäsivät. Omassa valtakunnassaan Daavid oli vahvistanut asemansa hyvin vankaksi. Harvoin on kellään muulla hallitsijalla koskaan ollut niin syvästi kiintynyttä ja uskollista kansaa. Hän oli kunnioittanut Jumalaa, ja nyt Jumala soi kunniaa hänelle. PJP 702.3

Mutta kaiken menestyksen keskelläkin piili vaara. Suurimpien ulkonaisten voittojensa aikana Daavid oli suurimmassa vaarassa ja kärsi kaikkein pahimman tappionsa. PJP 702.4