Patriarkat Ja Profeetat

Luku 69—Daavid valitaan kuninkaaksi

Saulin kuolema poisti ne vaarat, jotka olivat tehneet Daavidista maanpakolaisen. Nyt hän saattoi vapaasti palata omalle maalleen. Saulin ja Joonatanin kuoleman jälkeisen suruajan päätyttyä “Daavid kysyi Herralta: ‘Menenkö minä johonkin Juudan kaupunkiin?’ Herra vastasi hänelle: ‘Mene.’ Ja Daavid kysyi: ‘Mihinkä minä menen?’ Hän vastasi: ‘Hebroniin.’” PJP 684.1

Hebron sijaitsi noin kolmenkymmenen kilometrin päässä pohjoiseen Beersebasta ja suunnilleen sen ja tulevan Jerusalemin paikan puolivälissä. Sen alkuperäinen nimi oli Kirjat-Arba, Arban kaupunki. Arba taas oli Anakin isä. Myöhemmin sitä kutsuttiin Mamreksi, ja siellä oli patriarkkojen hautapaikka “Makpelan luola”. Hebron oli kuulunut Kaalebille ja oli nyt Juudan huomattavin kaupunki. Se sijaitsee hedelmällisessä laaksossa viljavien kukkuloiden ympäröimänä. Sen reunamilla viheriöivät Palestiinan kauneimmat viinitarhat samoin kuin monet oliivi- ja muut hedelmäviljelykset. PJP 684.2

Daavid ryhtyi miehineen heti noudattamaan Jumalan antamaa ohjetta. Kuusisataa asekuntoista miestä vaimoineen ja lapsineen, lampaineen ja raavaskarjoineen oli pian matkalla Hebroniin. Karavaanin päästyä perille Juudan miehet tulivat tervehtimään Daavidia Israelin tulevana kuninkaana. Hetimiten he ryhtyivät valmistelemaan kruunajaisia, ja niin he sitten “voitelivat siellä Daavidin Juudan heimon kuninkaaksi”. Mutta muita heimoja ei mitenkään yritetty pakottaa tunnustamaan häntä hallitsijakseen. PJP 684.3

Heti kruunauksensa jälkeen Daavid halusi ensiksi ilmaista kunnioittavat tunteensa Saulin ja Joonatanin kuoleman johdosta. Saatuaan kuulla, miten rohkeasti Gileadin Jaabeksen miehet olivat pelastaneet näiden kaatuneiden kansanjohtajien ruumiit ja laskeneet ne kunniallisesti hautaan, hän lähetti miehiä viemään Jaabekseen sanoman: “Herra siunatkoon teitä, koska olette osoittaneet herrallenne Saulille laupeutta hautaamalla hänet. Osoittakoon nyt Herra laupeutta ja uskollisuutta teitä kohtaan. Minäkin teen teille hyvää, koska tämän teitte.” Ja hän ilmoitti tulleensa Juudan kuninkaaksi ja kutsui heidät alamaisikseen, koska he olivat jo osoittautuneet niin uskollisiksi. PJP 685.1

Filistealaiset eivät vastustaneet sitä, että Juuda oli valinnut Daavidin kuninkaaksi. He olivat kohdelleet häntä ystävällisesti häiritäkseen ja heikentääkseen Saulin valtakuntaa, ja koska Daavidin valta oli nyt lisääntynyt, he toivoivat aikaisemman ystävyytensä häntä kohtaan koituvan vastaisuudessa heidän edukseen. Mutta Daavidin hallitseminen ei sujunutkaan ilman vastuksia. Pian kruunajaisten jälkeen alkoi jo ilmaantua vehkeilyä ja kapinointia. Daavid ei mitenkään kavaltanut itselleen kuninkaan asemaa; Jumala oli valinnut hänet Israelin kuninkaaksi, eikä Daavid ollut antanut mitään aihetta epäluottamukseen tai vastustukseen. Mutta tuskin Juudan miehet olivat saaneet tunnustetuksi hänet kuninkaakseen, kun Iisboset, Saulin poika, julistettiin Abnerin toimesta kuninkaaksi ja asetettiin Daavidin kilpailijaksi Israelin valtaistuimelle. PJP 685.2

Lisboset oli vain heikko ja kykenemätön Saulin perheen jäsen, kun taas Daavid oli erinomaisen kyvykäs ottamaan vastuulleen valtakunnan asiainhoidon. Abner, jota Iisboset pääasiassa sai kiittää kuninkaaksi pääsemisestään, oli toiminut Saulin sotapäällikkönä ja oli Israelin huomatuin mies. Abner tiesi kyllä, että Herra oli määrännyt Daavidin Israelin kuninkaaksi, mutta vainottuaan ja ajettuaan takaa Daavidia niin kauan hän ei halunnut lisäin pojan saavan haltuunsa valtakuntaa, jota Saul oli hallinnut. PJP 685.3

Abner joutui nyt sellaisiin oloihin, jotka olivat omiaan ilmaisemaan hänet todelliselta luonteeltaan kunnianhimoiseksi ja periaatteettomaksi. Hän oli ollut läheisessä yhteydessä Sauliin ja oppinut tämän mielipiteen vaikutuksesta väheksymään mies- tä, jonka Jumala oli valinnut hallitsemaan Israelia. Hänen vihansa vielä yltyi siitä, että Daavid nuhteli häntä terävästi otettuaan kuninkaan vesiastian ja keihään silloin kun tämä nukkui leirissä. Hän muisti, miten Daavid oli huutanut kuninkaan ja koko Israelin kuullen: “Sinähän olet mies, eikä sinun vertaistasi ole Israelissa. Miksi et sitten vartioinut herraasi, kuningasta? — — Ei ole hyvin tehty, mitä sinä olet tehnyt. Niin totta kuin Herra elää: te olette kuoleman omat, koska ette vartioineet herraanne, Herran voideltua.” Tämä moite oli jäytänyt hänen mieltään, ja hän päätti kostoksi aiheuttaa Israelissa hajaannuksen, josta hän itse hyötyisi. Hän käytti hallitsemasta lakanneen kuningasperheen yhtä edustajaa edistämään omia kunnianhimoisia aikeitaan. Hän tiesi että kansa rakasti Joonatania. Hänen muistoaan pidettiin rakkaana, eikä sotaväki liioin ollut unohtanut Saulin ensimmäisiä voitokkaita sotaretkiä. Kapinallinen päällikkö lähti toteuttamaan suunnitelmiaan niin päättävästi, että moinen tarmokkuus olisi ansainnut kunniakkaammankin asian. PJP 685.4

Kuninkaan hallituskaupungiksi valittiin Jordanin itäpuolella sijaitseva Mahanaim, koska sitä voitiin parhaiten puolustaa Daavidin tai filistealaisten mahdollisesti hyökätessä. Siellä Iisboset kruunattiin kuninkaaksi. Jordanin itäpuoliset heimot hyväksyivät ensiksi hänet kuninkaakseen ja lopulta koko Israel Juudaa lukuunottamatta. Kaksi vuotta Saulin poika hallitsi syrjäisessä pääkaupungissaan. Mutta Abner halusi laajentaa hänen valtansa käsittämään koko Israelin ja hankkiutui käymään hyökkäys- sotaan. Ja “sota Saulin suvun ja Daavidin suvun välillä tuli pitkälliseksi. Mutta Daavid vahvistui vahvistumistaan, Saulin suku heikontui heikontumistaan.” PJP 686.1

Lopulta petos kaatoi valtaistuimen, jonka pahansuopa kunnianhimo oli pystyttänyt. Abneria suututti Iisbosetin heikkous ja kyvyttömyys, ja hän siirtyi Daavidin luo ja tarjoutui kääntämään kaikki Israelin heimot hänen puolelleen. Kuningas hyväksyi hänen tarjouksensa, ja niin hänet lähetettiin tälle asialleen kaikella kunnialla. Mutta niin rohkean ja kuuluisan sodankävi- jän suosiollinen vastaanotto teki Jooabin, Daavidin joukkojen päällikön, kateelliseksi. Jooab hautoi verikostoa Abnerin surmattua hänen veljensä Asaelin taistelussa, jota käytiin Israelin ja Juudan välillä. Nyt hän katsoi pääsevänsä kostamaan veljensä kuoleman ja samalla eroon mahdollisesta kilpailijasta, ja niin hän tilaisuuden saatuaan alhaisesta ja petollisesti tappoi Abnerin. PJP 686.2

Kun Daavid sai kuulla tästä katalasta teosta, hän huudahti: “Abnerin, Neerin pojan, vereen olen viaton minä ja minun kuninkuuteni Herran edessä iankaikkisesti. Tulkoon se Jooabin pään päälle ja kaiken hänen isänsä perheen päälle.” Daavid ei voinut langettaa tästä rikoksesta oikeudenmukaista rangaistusta, koska hänen kuninkuutensa ei vielä ollut vakiintunut ja toisaalta murhaajat — Jooabin veli Abisai oli näet hankkeessa mukana — olivat niin vaikutusvaltaisia ja korkeassa asemassa. Mutta hän saattoi ilmaista julkisesti inhonsa veriteon johdosta. Abner haudattiin julkisin juhlallisuuksin. Sotaväen ja Jooabin sen päällikkönä oli osallistuttava surujuhlaan vaatteet reväistyinä ja säkkeihin kääriytyneinä. Kuningas ilmaisi surunsa paastoamalla hautauspäivän ja kulkemalla paarien perässä lähimpänä surevana, ja haudalla hän esitti valitusrunon ankaraksi nuhteeksi murhaajille. “Kuningas viritti itkuvirren Abnerista ja sanoi: PJP 687.1

‘Pitikö Abnerin kuolla, niinkuin kuolee houkka?
Eivät olleet sinun kätesi sidotut
eivätkä jalkasi vaskikahleisiin pannut.
Sinä kaaduit,
niinkuin kaadutaan vilpillisten käden kautta.’” PJP 687.2

Daavidin jalomielinen tunnustus miehestä, joka oli ollut hänen katkera vihollisensa, voitti koko Israelin luottamuksen ja ihailun. “Kun kaikki kansa sai kuulla sen, miellytti se heitä, samoinkuin kaikki muu, mitä kuningas teki, oli kaikelle kansalle mieleen. Ja kaikki kansa ja koko Israel ymmärsivät sinä päivänä, että Abnerin, Neerin pojan, surma ei ollut lähtenyt kuninkaasta.” Luotetuille neuvonantajilleen ja lähimmille palvelijoilleen kuningas puhui rikoksesta ja todeten olevansa kykenemätön rankaisemaan heitä niin kuin halusi hän jätti heidät Jumalan tuomittaviksi: “Ettekö tiedä, että ruhtinas ja suuri mies on tänä päivänä kaatunut Israelissa? Mutta minä olen vielä heikko, vaikka olen voideltu kuninkaaksi, ja nuo miehet, Serujan pojat, ovat liian väkivaltaiset minun hillitä. Herra maksakoon sille, joka tekee pahaa, hänen pahuutensa mukaan.” PJP 687.3

Abnerin tarjoukset ja esitykset Daavidille olivat olleet vilpittömiä, mutta hänen vaikuttimensa olivat alhaiset ja itsekkäät. Hän oli itsepintaisesti vastustanut Jumalan nimittämää kuningasta toivoen pääsevänsä kunnioitettuun asemaan. Suuttuneena, loukattuna ja kiihtyneenä hän sitten luopui monivuotisesta palveluksestaan ja siirtyi Daavidin puolelle toivoen tämän nimittävän hänet korkeimpaan virkaan. Jos hän olisi päässyt aikeidensa perille, hänen kykynsä, kunnianhimonsa, vaikutusvaltansa ja jumalisuuden puutteensa olisivat vaarantaneet Daavidin kuninkuuden ja valtakunnan rauhan ja hyvinvoinnin. PJP 688.1

“Kun Saulin poika kuuli Abnerin kuolleen Hebronissa, her- posivat hänen kätensä, ja koko Israel peljästyi.” Tämä ennusti ilmeisesti valtakunnan loppuvan lähitulevaisuudessa. Heikkenevä kuningaskunta sortuikin pian katalaan tekoon. Iisboset joutui kahden päällikkönsä salakavalan murhan uhriksi. He löivät häneltä pään poikki ja kiidättivät sen Juudan kuninkaalle toivoen täten pääsevänsä hänen suosioonsa. PJP 688.2

Daavidin luo tultuaan he näyttivät rikoksensa veristä todistuskappaletta ja sanoivat: “Katso, tässä on Iisbosetin, Saulin pojan, sinun vihamiehesi, pää, hänen, joka väijyi sinun henkeäsi. Herra on tänä päivänä kostanut Saulille ja hänen jälkeläisillensä herrani, kuninkaan, puolesta.” Mutta koska Jumala itse oli nostanut Daavidin valtaistuimelle ja vapauttanut hänet vastustajistaan, ei hän halunnut vakiinnuttaa asemaansa katalin keinoin. Hän kertoi näille murhamiehille, miten sitä miestä rangaistiin joka kehui surmanneensa Saulin, ja lisäsi: “‘Eikö minun paljoa enemmän nyt, kun jumalattomat miehet ovat murhanneet syyttömän miehen hänen omassa kodissaan, hänen vuoteeseensa, ole vaadittava hänen verensä teidän kädestänne ja hävitettävä teidät maan päältä?’ Ja Daavid käski nuorten miesten surmata heidät. Niin he hirttivät heidät. Mutta Iisbosetin pään he ottivat ja hautasivat sen Abnerin hautaan Hebroniin.” PJP 688.3

Iisbosetin kuoleman jälkeen Israelin johtavat miehet halusivat yleisesti, että Daavidista tulisi kaikkien heimojen kuningas. “Sitten kaikki Israelin sukukunnat tulivat Daavidin luo Hebroniin ja sanoivat näin: ‘Katso, me olemme sinun luutasi ja lihaasi.’” Ja he jatkoivat: “‘Sinä saatoit Israelin lähtemään ja tulemaan. Ja sinulle on Herra sanonut: “Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinä olet oleva Israelin ruhtinas.”’ Ja kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan tykö Hebroniin, ja kuningas Daavid teki heidän kanssaan liiton Hebronissa, Herran edessä.” Näin Jumala oli kaitselmuksellaan avannut hänelle pääsyn valtaistuimelle. Hänen ei tarvinnut etsiä tyydytystä itsekkäälle kunnianhimolle, sillä hän ei ollut tavoitellut sitä arvoasemaa, johon oli nyt kohonnut. PJP 688.4

Enemmän kuin kahdeksan tuhatta Aaronin ja leeviläisten jälkeläistä palveli Daavidia. Kansan asenne oli muuttunut huomattavasti ja ratkaisevasti. Vallankumous sujui hiljaisesti ja arvokkaasti, kuten heidän suureen tehtäväänsä sopikin. Lähes puoli miljoonaa Saulin entistä alamaista ahtautui Hebroniin ja sen lähistölle. Seudun kukkulat ja laaksotkin olivat täynnä kansaa. Kruunajaispäivä määrättiin, ja niin Daavid, jonka Saul oli karkottanut hovistaan ja jonka oli paettava henkensä edestä vuorille ja kukkuloille ja maan luoliin, oli nyt saamassa korkeimmat kunnianosoitukset mitä ihminen voi toiselle antaa. Papit ja vanhimmat pyhissä virka-asuissaan, päälliköt ja sotilaat kiiltävine keihäineen ja kypärineen sekä muukalaiset pitkien matkojen takaa tulivat seuraamaan valitun kuninkaan kruunajaisia. Daavid oli pukeutuneena kuninkaalliseen viittaansa. Ylipappi siveli pyhää öljyä hänen kulmilleen, sillä Samuelin voitelu oli vain vertauskuvallisesti esittänyt sitä, mitä tapahtuisi kuninkaan kruunajaisissa. Nyt oli tullut se aika, ja Daavid pyhitettiin juhlallisin menoin Jumalan käskynhaltijan virkaansa. Valtikka annettiin hänen käsiinsä. Hänen vanhurskaan kuninkuutensa liittosopimus kirjoitettiin, ja kansa antoi uskollisuuden lupauksensa. Otsakoriste, diadeemi, painettiin hänen kulmilleen, ja niin päättyivät kruunajaiset. Israelilla oli nyt Jumalan määräämä kuningas. Hän joka oli kärsivällisesti odottanut Herraa, sai nähdä Jumalan lupauksen täyttyneenä. “Ja Daavid tuli yhä mahtavammaksi, ja Herra, Jumala Sebaot, oli hänen kanssansa” (2 Sam. 5:10). PJP 689.1