Patriarkat Ja Profeetat

Luku 57—Filistealaiset ryöstävät arkin

Eelin perhettä oli varoitettava vielä kerran. Jumala ei voinut pitää yhteyttä ylimmäiseen pappiin eikä hänen poikiinsa. Heidän syntinsä estivät paksun pilven tavoin hänen Pyhää Henkeään lähestymästä heitä. Mutta kaiken pahuuden keskelläkin poikanen Samuel pysyi uskollisena Jumalalle, ja Korkeimman profeettana Samuel sai tehtäväkseen tuomion sanoman julistamisen Eelin perheelle. PJP 568.1

“Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia. Siihen aikaan tapahtui kerran, kun Eeli, jonka silmiä alkoi hämärtää, niin ettei hän voinut nähdä, makasi sijallansa eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut ja Samuel makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli, että Herra kutsui Samuelia.” Luullen Eelin huutaneen häntä Samuel riensi papin vuoteen luo ja sanoi: “Tässä olen, sinä kutsuit minua.” Mutta Eeli vastasi: “En minä kutsunut; pane jälleen maata.” Kolme kertaa Samuel kuuli kutsun, ja kolmesti hän meni papin luo. Silloin Eelille selvisi, että salaperäinen kutsu oli Jumalan ääni. Herra oli sivuuttanut valitun, jo hiuksiltaan harmaantuneen palvelijansa, ja puhutellut lasta. Tämä oli jo sinänsä katkera mutta ansaittu nuhde Eelille ja hänen perheelleen. PJP 568.2

Mutta Eelin mielessä ei tämän johdosta herännyt mitään katkeruutta. Hän neuvoi Samuelia vastaamaan, jos häntä vielä kutsuttaisiin: “Puhu, Herra; palvelijasi kuulee.” Vielä kerran ääni kuului, ja lapsi vastasi: “Puhu, palvelijasi kuulee.” Hän oli niin peloissaan ajatellessaan suuren Jumalan puhuvan hänelle, ettei voinut tarkoin muistaa, mitä Eeli käski hänen sanoa. PJP 568.3

“Ja Herra sanoi Samuelille: ‘Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. Sinä päivänä minä annan toteutua Eelille kaiken, mitä olen hänen sukuansa vastaan puhunut, alusta loppuun asti. Minä ilmoitan hänelle, että minä tuomitsen hänen sukunsa ikuisiksi ajoiksi sen rikoksen tähden, kun hän tiesi poikiensa pilkkaa van Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa. Sentähden minä olen vannonut Eelin suvusta: ‘Totisesti, Eelin suvun rikosta ei koskaan soviteta, ei teurasuhrilla eikä ruokauhrilla.’” PJP 569.1

Ennen kuin Samuel sai Jumalalta tämän sanoman, hän “ei silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle”. Hän ei toisin sanoen ollut vielä tutustunut sellaisiin Jumalan läsnäolon ilmaisuihin, joita suotiin profeetoille. Herra halusi ilmaista itsensä odottamattomalla tavalla, niin että Eeli saisi siitä tiedon vasta Samuelin yllättyneenä kysellessä asiaa. PJP 569.2

Samuel hämmästyi ja pelkäsi kovin ajatellessaan, että niin hirvittävä sanoma oli uskottu hänen julistettavakseen. Aamulla hän lähti tavanomaisiin tehtäviinsä, mutta raskain mielin. Kun Herra ei vielä ollut käskenyt hänen ilmaista tätä pelottavaa tuomiota, hän pysytteli niin paljon kuin mahdollista poissa Eelin lähettyviltä eikä puhunut mitään. Hän pelkäsi sitä, että joutuisi jonkin kysymyksen pakottamana ilmaisemaan Jumalan tuomion sille, jota hän rakasti ja kunnioitti. Eeli puolestaan oli mielessään varma siitä, että sanoma merkitsi jotakin suurta onnettomuutta hänelle ja hänen perheelleen. Hän kutsui Samuelin luokseen ja käski hänen kertoa tarkoin kaiken, mitä Herra oli ilmoittanut. Nuorukainen totteli, ja vanhus alistui nöyrästi kuulemaansa kauhistavaan tuomioon. “Herra on Herra”, Eeli sanoi, “hän tehköön, minkä hyväksi näkee.” PJP 569.3

Kuitenkaan Eeli ei mitenkään ilmaissut todella katuvansa. Hän tunnusti olevansa syyllinen muttei tuominnut syntiä. Vuodesta toiseen Herra oli lykännyt tuomionsa täytäntöönpanoa. Noina vuosina olisi hyvin voitu korjata tehtyjä virheitä, mutta tuo iäkäs pappi ei ryhtynyt mitenkään tehokkaasti poistamaan sitä pahaa, joka saastutti Herran pyhäkköä ja johti Israelissa tuhansia perikatoon. Jumalan pitkämielisyys sai Hofnin ja Piinehaan vain paaduttamaan sydämensä ja jatkamaan entistä julkeammin syntistä menoaan. Eeli tiedotti saamansa varoitukset ja nuhteet kaikelle kansalle. Näin hän toivoi voivansa ainakin jossain määrin vähentää menneiden laiminlyöntiensä haitallisia vaikutuksia. Mutta kansa ei välittänyt varoituksista sen enempää kuin papitkaan. Ja kun ympärillä asuvat kansat kuulivat Israelin julkisesta jumalattomuudesta, rohkaisi se niitä yhä laajentamaan epäjumalain palvontaansa ja rikollista toimintaansa. Nyt hekään eivät tunteneet syyllisyyttä synneistään kuten olisivat tunteneet, jos Israel olisi säilyttänyt jumalanpalveluksensa puhtaana. Mutta tilinteon päivä lähestyi. Jumalan arvovalta oli syrjäytetty. Hänen palvontansa oli laiminlyöty ja sitä väheksyttiin, kunnes hänen oli pakko puuttua asiaan pysyttääkseen nimensä kunniassa. PJP 569.4

Siihen aikaan “Israel lähti sotaan filistealaisia vastaan ja leiriytyi Eben-Eserin luo, mutta filistealaiset olivat leiriytyneet Efekiin”. Tälle sotaretkelle israelilaiset lähtivät kysymättä neuvoa Jumalalta ja ilman ylimmäisen papin tai profeetan myötävaikutusta. “Ja filistealaiset asettuivat sotarintaan Israelia vastaan, ja taistelu levisi laajalle, ja filistealaiset voittivat Israelin ja surmasivat taistelukentällä noin neljätuhatta miestä.” Hajalle lyötyjen ja masentuneiden joukkojen palattua leiriin “sanoivat Israelin vanhimmat: ‘Minkätähden Herra antoi tänä päivänä filistealaisten voittaa meidät?’” Kansa oli kypsä saamaan Juma lan rangaistuksen muttei käsittänyt, että sen omat synnit olivat aiheuttaneet tämän suuren onnettomuuden. Ja he sanoivat: “Ottakaamme Herran liitonarkki Siilosta luoksemme, tulkoon se keskellemme pelastamaan meidät vihollistemme käsistä.” Herra ei ollut käskenyt eikä antanut lupaa arkin tuomiseen leiriin, mutta silti he uskoivat voittavansa ja kohottivat valtavan riemuhuudon, kun Eelin pojat toivat sen paikalle. PJP 570.1

Filistealaiset pitivät arkkia Israelin jumalana. Kaikki Herran mahtavat teot, jotka hän oli tehnyt kansansa hyväksi, filistealaiset katsoivat arkin voimalla tehdyiksi. Kuullessaan miten israelilaiset riemuitsivat arkin tullessa leiriin he kysyivät: “‘Mitä tuo suuri riemuhuuto on hebrealaisten leirissä?’ Ja he saivat tietää, että leiriin oli tuotu Herran arkki. Silloin filistealaiset peljästyivät, sillä he ajattelivat: ‘Jumala on tullut leiriin.’ Ja he sanoivat: ‘Voi meitä! Tällaista ei ole milloinkaan ennen tapahtunut. Voi meitä! Kuka pelastaa meidät tämän voimallisen jumalan kädestä? Tämähän on se jumala, joka löi egyptiläisiä kaikkinaisilla vaivoilla erämaassa. Rohkaiskaa mielenne ja olkaa miehiä, filistealaiset, ettette te joutuisi palvelemaan hebrealaisia, niinkuin he ovat palvelleet teitä. Olkaa miehiä ja taistelkaa.’” PJP 570.2

Filistealaiset kävivät kiivaaseen hyökkäykseen, mikä johti Israelin tappioon ja suureen verilöylyyn. Kentällä makasi kolmekymmentä tuhatta kaatunutta, Jumalan arkki oli ryöstetty, ja Eelin molemmat pojat kuolivat sitä puolustaessaan. Näin kirjoitettiin historian lehdille jälleen todistus kaikille tuleville aikakausille siitä, ettei Jumalan kansaksi tunnustautuvien pahuus jää rankaisematta. Mitä paremmin Jumalan tahto tunnetaan, sitä suurempi on niiden synti, jotka eivät välitä siitä. PJP 571.1

Israelia oli kohdannut kaikkein hirvittävin onnettomuus. Jumalan arkki oli ryöstetty, ja se oli vihollisen hallussa. Israel oli todellakin menettänyt kunniansa, kun Herran pysyvän läsnäolon ja voiman merkki poistui heidän keskuudestaan. Tähän pyhään arkkiin liittyivät muistot Jumalan totuuden ja voiman ihmeellisistä ilmestyksistä. Menneinä päivinä oli saatu suurenmoisia voittoja aina kun se oli ilmaantunut näkyviin. Kultaiset kerubit varjostivat sitä siivillään, ja sen yllä kaikkein pyhim- mässä oli sanomaton kirkkaus korkeimman Jumalan näkyväisenä merkkinä. Mutta nyt sen mukanaolo ei tuonut voittoa Israelille. Tällä kertaa siitä ei ollut apua; ja sitä suri nyt koko Israel. PJP 571.2

He eivät käsittäneet, että heidän uskonsa oli vain muodollista eikä kelvannut Jumalalle. Arkissa oleva Jumalan laki kuvasi myös hänen läsnäoloaan, mutta he olivat väheksyneet käskyjä ja halveksineet niiden velvoituksia sekä karkottaneet Herran Hengen keskeltään murehtuneena pois. Kun kansa noudatti sen pyhiä säädöksiä, Herra toimi heidän hyväkseen rajattomalla voimallaan. Mutta kun he katselivat arkkia yhdistämättä sitä Jumalaan ja kunnioittamatta hänen ilmaistua tahtoaan tottelemalla hänen lakiaan, ei siitä ollut heille sen suurempaa apua kuin tavallisesta laatikosta. He katselivat arkkia samoin kuin pakanakansat jumalankuviaan, ikään kuin siitä itsestään lähtisi kaikki voima ja pelastus. He rikkoivat sen sisällä olevaa lakia, sillä itse arkin palvominen johti heidät muodollisuuteen, tekopyhyyteen ja epäjumalanpalvontaan. Heidän syntinsä oli erottanut heidät Jumalasta, eikä hän voinut suoda heille voittoa, ennen kuin he olivat katuneet ja luopuneet jumalattomuudestaan. PJP 571.3

Ei riittänyt se, että arkki ja pyhäkkö olivat Israelin keskellä. Ei riittänyt sekään, että papit suorittivat uhrejaan ja että kansaa kutsuttiin Jumalan lapsiksi. Ei Herra kuule niiden pyyntöä, joilla on vääryys mielessään. Raamattu sanoo, että “joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus” (Sanani. 28: 9). PJP 572.1

Kun Israel lähti sotaan, Eeli jäi sokeana vanhuksena Siiloon. Synkin aavistuksin hän odotti kuulumisia taistelusta, “sillä hänen sydämensä oli levoton Jumalan arkin tähden”. Hän siirtyi pyhäkön portin ulkopuolelle ja istui siellä tien vieressä päivästä toiseen odottaen tuskaisena, milloin lähetti toisi viestin taistelukentältä. PJP 572.2

Vihdoin muuan benjaminilainen sotilas juoksi, “takki reväistynä ja multaa pään päällä”, ylös kaupunkiin johtavaa rinnettä. Kiinnittämättä huomiotaan tien vieressä istuvaan vanhukseen hän kiiruhti kaupunkiin ja kertoi siellä kiihkeästi odottaville väkijoukoille uutiset tappiosta ja menetyksistä. PJP 572.3

Valitushuudot kantautuivat pyhäkön ulkopuolella odottelevan vanhuksen korviin. Lähetti tuotiin hänen luokseen, ja soturi sanoi Eelille: “Israel on paennut filistealaisia, ja kansan mieshuk- ka on suuri; myöskin sinun molemmat poikasi, Hofni ja Piinehas, ovat saaneet surmansa.” Niin kauheaa kuin tämä olikin, Eeli saattoi kestää sen, sillä hän oli osannut odottaa sitä. Mutta kun lähetti lisäsi: “Ja Jumalan arkki on ryöstetty”, muuttuivat hänen kasvonsa sanomattoman tuskaisiksi. Hän ei enää kestänyt sitä ajatusta, että hänen syntinsä oli siinä määrin häpäissyt Jumalaa, että hän oli vetäytynyt pois Israelin keskeltä. Voimattomana vanhus kaatui, “taittoi niskansa ja kuoli”. PJP 572.4

Piinehaan vaimo oli miehensä jumalattomuudesta huolimatta Herraa pelkääväinen nainen. Hänen appensa ja miehensä kuolema ja ennen muuta hirvittävä tieto arkin ryöstöstä veivät häneltä hengen. Hänestä tuntui, että Israel oli menettänyt viimeisenkin toivonsa, ja hän antoi tämän ahdingon hetkellä syntyneelle pojalleen nimen Iikabod, “kunniaton”. Kuolemaan vai- puessaan hän toisti murheellisena sanoja: “Kunnia on mennyt Israelilta”, koska Jumalan arkki oli ryöstetty. PJP 572.5

Mutta Herra ei ollut tyystin hyljännyt kansaansa eikä sietäisi kauan pakanoiden ylvästelyä. Hän oli käyttänyt filistealaisia rangaistakseen Israelia ja käytti nyt arkkia rangaistakseen filistealaisia. Menneinä aikoina hän oli liittänyt siihen jumalallisen läsnäolonsa olemaan hänen kuuliaisen kansansa voimana ja kunniana. Hän säilytti siinä edelleenkin tuon näkymättömän läsnäolonsa ja salli sen aiheuttaa kauhua ja hävitystä pyhän lakinsa rikkojien parissa. Herra usein käyttää katkerimpia vihollisiaan rankaisemaan kansakseen tunnustautuvien uskottomuutta. Jumalattomat saattavat jonkin aikaa riemuita nähdessään Israelin kärsivän kurituksesta, mutta aikanaan hekin joutuvat pyhän, syntiä vihaavan Jumalan tuomittaviksi. Missä vain jumalattomuus pääsee valtaan, siellä myös Jumala langettaa nopeasti ja erehtymättä taivaalliset rangaistustuomionsa. PJP 573.1

Filistealaiset veivät arkin voittosaaliinaan Asdodiin, joka oli heidän huomattavimpia kaupunkejaan, ja sijoittivat sen jumalansa Daagonin temppeliin. He kuvittelivat nyt saaneensa sen voiman, mikä arkkiin oli liittynyt aikaisemmin. Kun heillä nyt oli se Daagonin voiman lisäksi, ei kukaan pystyisi heitä voittamaan. Mutta kun he Seuraavana päivänä menivät temppeliin, niin he tyrmistyivät nähdessään Daagonin suistuneen maahan kasvoilleen Herran arkin eteen. Papit nostivat epäjumalansa kunnioittavasti takaisin paikoilleen. Mutta Seuraavana aamuna he löysivät sen jälleen arkin eteen kaatuneena ja pahoin silvottuna. Tämän epäjumalankuvan yläosa oli ihmisen ja alaosa kalan muotoinen. Siitä oli kaikki ihmistä muistuttava silvottu pois ja vain kalan ruumis oli eheänä. Papit ja kansa olivat kauhuissaan. He pitivät tätä salaperäistä hävitystä pahana enteenä siitä tuhosta, johon heprealaisten Jumala syöksisi heidät ja heidän epäjumalansa. Nyt he siirsivät arkin pois temppelistä sille varattuun omaan rakennukseen. PJP 573.2

Mutta Asdodin asukkaat sairastuivat kiusalliseen ja vaikeaan tautiin. Muistaessaan, millä vitsauksilla Israelin Jumala oli ran- gaissut Egyptiä, kansa halusi pitää arkin keskellään, ja se päätettiin viedä Gatiin. Mutta vitsaus siirtyi arkin mukana sinnekin, ja gatilaiset lähettivät sen Ekroniin. Siellä sen tulo herätti kansassa kauhua, ja jokainen huusi: “He ovat siirtäneet Israelin Jumalan arkin tänne minun luokseni, surmaamaan minut ja minun kansani.” He koettivat turvautua jumaliinsa niin kuin gatilaiset ja Asdodin väkikin, mutta surma jatkui, kunnes suuressa ahdingossa asukkaiden “huuto nousi kaupungista ylös taivaaseen”. Peloissaan he siirsivät arkin kotinsa luota avoimelle kentälle. Silloin ilmaantui vitsaukseksi hiiriä, jotka hävittivät kaiken sadon sekä aitoista että pelloilta. Sairaudet ja nälänhätä uhkasivat tuhota koko valtakunnan. PJP 573.3

Arkki viipyi Filisteassa seitsemän kuukautta, eivätkä israelilaiset koko tänä aikana yrittäneet lainkaan saada sitä takaisin. Mutta nyt filistealaiset halusivat yhtä innokkaasti päästä siitä eroon kuin olivat ennen himoinneet sitä itselleen. Se ei koitunutkaan heille voimaksi vaan raskaaksi taakaksi ja kiroukseksi. He eivät kuitenkaan tienneet mitä tekisivät, sillä minne tahansa se siirrettiinkin, Jumalan rangaistukset seurasivat perässä. Kansa kutsui koolle ruhtinaansa, papit ja tietäjät ja tiukkasi heiltä: “Mitä me teemme Herran arkille? Antakaa meidän tietää, millä tavalla me lähettäisimme sen kotiinsa.” He saivat sen neuvon, että arkki oli palautettava ja mukaan pantava suuri hyvityslahja. “Silloin”, sanoivat papit, “te tulette terveiksi ja saatte tietää, minkätähden hänen kätensä ei hellitä teistä.” PJP 574.1

Torjuakseen tai poistaakseen vitsauksen pakanat ennen muinoin valmistivat kullasta, hopeasta tai jostakin muusta aineesta kuvan siitä, mikä aiheutti heille tuhoa, tai sitten siitä ruumiin osasta, johon vaiva pahimmin kohdistui. Kuva nostettiin sitten pylvään päähän tai johonkin muuhun näkyvään paikkaan, ja sen uskottiin varjelevan heitä niiltä vaivoilta, joita se kuvasi. Tämä on vieläkin tapana eräillä pakanakansoilla. Kun johonkin tautiin sairastunut menee epäjumalansa temppeliin parannusta saamaan, hän vie mukanaan vikaantunutta kohtaa kuvaavan esineen uhrilahjaksi jumalalleen. PJP 574.2

Tämän vallitsevan taikauskoisen tavan mukaan filistealaiset päämiehet käskivät kansaa tekemään niiden vitsausten kuvia, jotka heitä olivat vaivanneet — “viisi kulta-ajosta ja viisi kultahiirtä, yhtä monta, kuin on filistealaisten ruhtinasta; sillä”, he sanoivat, “sama vitsaus on kohdannut kaikkia, myöskin teidän ruhtinaitanne.” PJP 574.3

Tietäjät tunnustivat arkkiin liittyvän salaperäisen voiman, jolle he eivät mahtaneet mitään. Kuitenkaan he eivät neuvoneet kansaa luopumaan epäjumalistaan ja palvelemaan Herraa. He vihasivat yhä Israelin Jumalaa, vaikka raskaat vitsaukset pakot- tivatkin heidät tunnustamaan hänen herruutensa. Jumalan tuomiot voivat saada syntiset vakuuttumaan siitä, ettei heidän kannata taistella häntä vastaan. Heidän voi olla pakko alistua hänen valtaansa, vaikka mielessään kapinoivatkin hänen johtoaan vastaan. Sellainen alistuminen ei kuitenkaan pelasta syntistä. Sydän on jumalallisen armon alistamana luovutettava Jumalalle, ennen kuin ihmisen katumuksesta tulee kelvollinen. PJP 575.1

Miten pitkämielinen Jumala onkaan jumalattomia kohtaan! Hän oli jakanut kaitselmuksensa lahjoja yhtälailla sekä pakanallisille filistealaisille että hänestä luopuneelle Israelille. Kiittämättömien ja kapinallisten ihmisten polulle oli hiljaa sadellut kymmeniä tuhansia huomaamattomia armon osoituksia. Jokainen siunaus kertoi heille Antajasta, mutta he eivät välittäneet hänen rakkaudestaan. Jumala suhtautui hyvin pitkämielisesti ihmislapsiin, mutta kun nämä itsepintaisesti pysyivät uppiniskaisina eivätkä katuneet, hän lopulta veti pois suo j aavan kätensä. He kieltäytyivät kuuntelemasta, miten hän puhui heille luomisteko j ensa välityksellä tai varoitti, neuvoi ja nuhteli heitä sanassaan, ja siksi hänen oli puhuteltava heitä rangaistuksin. PJP 575.2

Eräät filistealaiset olivat valmiit vastustamaan arkin lähettämistä sen kotimaahan. Heidän mielestään moinen Israelin Jumalan voiman tunnustaminen olisi filistealaisia nöyryyttävää. Mutta “papit ja tietäjät” varoittivat kansaa paaduttamasta sydäntään faaraon ja egyptiläisten tavoin ja vetämästä niskoilleen yhä raskaampia kärsimyksiä. Ja niin laadittiin ja pantiin heti toimeksi kaikkia tyydyttävä suunnitelma. Arkki ja kultaiset hyvityslahjat pantiin uusiin vaunuihin, jotta vältettäisiin kaikkea saastutusta, ja niiden eteen valjastettiin kaksi lehmää, joiden niskaan ei ollut vielä koskaan pantu iestä. Niiden vasikat jätettiin kotiin, mutta lehmät vaunuineen laskettiin menemään minne halusivat. Jos arkki näin palautuisi tietä pitkin israelilai- sille Beet-Semekseen, joka oli lähin leeviläisten kaupunki, filistealaiset pitäisivät sitä todisteena siitä, että Israelin Jumala oli aiheuttanut heille kaiken tämän vahingon; “mutta jos ei”, he sanoivat, “niin tiedämme, ettei hänen kätensä ole meihin koskenut. Se on silloin tapahtunut meille sattumalta.” PJP 575.3

Vapaaksi päästettyinä lehmät kääntyivät pois vasikoistaan ja lähtivät lakkaamatta ammuen astelemaan pitkin tietä, joka johti suoraan Beet-Semekseen. Ohjaamatta nuo rauhalliset eläimet pysyivät suunnassaan. Jumalallinen läsnäolo seurasi arkkia, ja niin se pääsi turvallisesti määräpaikkaansa. PJP 576.1

Nyt oli viljankorjuun aika, ja Beet-Semeksen miehet olivat leikkaamassa vehnää alhaalla laaksossa. “Kun he nostivat silmänsä, näkivät he arkin; ja he ilostuivat nähdessään sen. Vaunut tulivat beet-semekseläisen Joosuan pellolle ja pysähtyivät sinne; ja siellä oli suuri kivi. Ja he hakkasivat vaunut haloiksi ja uhrasivat lehmät polttouhriksi Herralle.” Filistealaisten ruhtinaat olivat seuranneet arkkia “Beet-Semeksen alueelle asti”, ja nähtyään miten se otettiin vastaan he palasivat heti Ekroniin. Vitsaus oli lakannut, ja he olivat nyt varmoja siitä, että heidän kärsimänsä onnettomuudet olivat Israelin Jumalan rangaistusta. PJP 576.2

Beet-Semeksen miehet kertoivat nopeasti kaikille, että arkki oli heidän hallussaan, ja lähistöltä kerääntyi väkeä toivottamaan sen tervetulleeksi. Arkki oli sijoitettu kivelle, jota ensin oli käytetty uhrialttarina, ja siinä uhrattiin Herralle nyt lisäuhreja. Jos palvojat olisivat katuneet syntejään, he olisivat saaneet Jumalan siunauksen. Mutta he eivät noudattaneet uskollisesti hänen lakiaan, ja vaikka he iloitsivatkin siitä, että arkin takaisintulo merkitsisi heille vastaisuudessa kaikkea hyvää, he eivät silti käsittäneet oikein sen pyhyyttä. He eivät valmistaneet sille mitään sen arvon mukaista vastaanottopaikkaa, vaan antoivat sen jäädä elopellolle. Ja siinä katsellessaan tuota pyhää arkkia ja puhellessaan siitä, miten ihmeellisesti se oli nyt saatu takaisin, he alkoivat arvailla, missä sen erityinen voima mahtoi piillä. Ja lopulta he uteliaisuutensa vallassa poistivat peitteet ja avasivat sen. PJP 576.3

Koko Israelia oli opetettu suhtautumaan arkkiin kunnioittavan pelokkaasti. Leeviläisetkään eivät saaneet edes katsahtaa siihen siirtäessään sitä paikasta toiseen. Vain kerran vuodessa oli ylimmäisellä papilla lupa katsella Jumalan arkkia. Taivaan enkelit seurasivat näkymättöminä sitä kaikilla sen matkoilla. Beet- Semeksen väen uskaliaan epäkunnioittava menettely sai heti rangaistuksensa. Monet kärsivät äkkikuoleman. PJP 576.4

Tämä rangaistus ei saanut henkiin jääneitä katumaan syntejään vaan vain suhtautumaan arkkiin taikauskoisen arasti. He halusivat mitä pikimmin päästä eroon siitä, mutta kun eivät uskaltaneet siirtää sitä, he lähettivät sanan Kirjat-Jearimin asukkaille ja kutsuivat heidät hakemaan sen pois. Ilomielin sen paikan miehet ottivatkin pyhän arkin vastaan. He tiesivät, että se oli jumalallisen suosion tae kuuliaisille ja uskollisille. Juhlallisen riemullisesti he kuljettivat sen kaupunkiinsa ja sijoittivat sen leeviläisen Abinadabin taloon. Hän määräsi poikansa Eleasarin pitämään huolta siitä, ja se jäi sinne moniksi vuosiksi. PJP 577.1

Siitä lähtien kun Herra ensi kertaa ilmaisi itsensä Hannan pojalle, Samuelin kutsu profeetan tehtävään oli tullut tunnustetuksi kaikkialla Israelissa. Samuel oli osoittautunut uskolliseksi Herran sanansaattajaksi esittämällä kuuliaisesti jumalallisen varoituksen Eelin perheelle, niin tuskallinen ja koetteleva kuin tuo tehtävä oli ollutkin. “Ja Herra oli hänen kanssansa eikä antanut yhdenkään sanoistansa varista maahan. Ja koko Israel Daanista Beersebaan asti tiesi, että Samuelille oli uskottu Herran profeetan tehtävä.” PJP 577.2

Kansakuntana israelilaiset olivat edelleenkin jumalattomassa tilassa ja palvoivat epäjumalia. Sen rangaistuksena he joutuivat olemaan filistealaisten vallan alaisuudessa. Tänä aikana Samuel vieraili maan kaikissa kaupungeissa ja kylissä kehottaen kansaa kääntymään isiensä Jumalan tykö. Hän saikin työstään hyviä tuloksia. Kärsittyään vihollistensa sortoa kaksikymmentä vuotta Israel “huokaili Herran puoleen”. Samuel neuvoi heitä: “Jos te kaikesta sydämestänne käännytte Herran puoleen, niin poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja astartet ja kiinnittäkää sydämenne Herraan ja palvelkaa ainoastaan häntä.” Tästä huomaamme, että käytännöllistä hurskautta, sydämen uskontoa, opetettiin Samuelin päivinä samoin kuin Kristus opetti sitä ollessaan maailmassa. Vailla Kristuksen armoa uskonnon ulkonaiset muotomenot olivat muinaiselle Israelille arvottomia. Eikä niillä ole mitään merkitystä myöskään nykyajan Israelille. PJP 577.3

Nykyään tarvitaan samanlaista herätystä todelliseen sydämen uskontoon, jonka muinainen Israel sai kokea. Katumus on se ensi askel, joka kaikkien on otettava palatessaan Jumalan luo. Kukaan ei voi tehdä tätä työtä toisen puolesta. Meidän on omakohtaisesti nöyrryttävä Jumalan edessä ja pantava pois epäjumalamme. Kun olemme tehneet kaiken voitavamme, Herra ilmaisee meille pelastuksensa. PJP 578.1

Heimojen päämiesten myötävaikutuksella saatiin suuri joukko koolle Mispaan. Siellä vietettiin juhlallinen paastopäivä. Syvästi nöyrtyneinä israelilaiset tunnustivat syntinsä, ja merkiksi siitä, että olivat päättäneet seurata saamaansa opetusta, he asettivat Samuelin jakamaan heille oikeutta. PJP 578.2

Filistealaiset tulkitsivat tämän kokoontumisen merkitsevän sotaneuvottelua, ja he hyökkäsivät vahvoin voimin hajottamaan israelilaisia ennen kuin he pääsisivät toteuttamaan aikeitaan. Heidän lähestymisensä herätti kauhua Israelissa. Kansa esitti hätäisen pyyntönsä Samuelille: “Älä kieltäydy huutamasta meidän puolestamme Herraa, meidän Jumalaamme, että hän pelastaisi meidät filistealaisten käsistä.” PJP 578.3

Samuelin ollessa parhaillaan uhraamassa karitsaa polttouhriksi filistealaiset hyökkäsivät heitä vastaan. Silloin ilmaisi jälleen voimansa hän, joka oli laskeutunut Siinaille tulen ja savun ja jylinän keskellä ja joka halkaisemalla Punaisen meren ja pysäyttämällä Jordanin juoksun oli avannut tien Israelin lapsille. Hirvittävä ukkosmyrsky puhkesi hyökkääjien yllä ja löi maahan nuo voimakkaat soturit. PJP 578.4

Israelilaiset olivat pysyneet alallaan vavisten peloissaan mutta kuitenkin toivoen. Nähdessään vihollistensa kaatuvan kuolleina maahan he ymmärsivät, että Jumala oli hyväksynyt heidän katumuksensa. Vaikkeivät he olleet varustautuneet taisteluun, he ottivat kaatuneilta filistealaisilla aseita ja lähtivät ajamaan pakenevia joukkoja takaa aina Beet-Kaariin asti. Tämä merkittävä voitto saatiin samalla kentällä, jolla filistealaiset kaksikymmentä vuotta aikaisemmin olivat voittaneet Israelin, surmanneet papit ja ryöstäneet Jumalan arkin. Kansoille niin kuin yksilöillekin on Jumalalle kuuliaisuuden polku turvan ja onnellisuuden polku, kun taas rikkomuksen polku johtaa pelkkään tappioon ja perikatoon. Filistealaiset lyötiin nyt niin perinpohjin, että he luopuivat Israelilta valtaamistaan tukikohdista ja pidättäytyivät moniksi vuosiksi kaikista vihollisuuksista. Muut kansat seurasivat esimerkkiä, ja niin israelilaiset saivat olla rauhassa Samuelin koko hallintoajan. PJP 578.5

Jottei tätä tapausta koskaan unohdettaisi, Samuel pystytti suuren muistokiven Mispan ja Seenin välille. Hän antoi sille nimen Eben-Eser, “avun kivi”, ja sanoi kansalle: “Tähän asti on Herra meitä auttanut.” PJP 579.1