Patriarkat Ja Profeetat

Luku 53—Ensimmäiset tuomarit

Päästyään asettumaan Kanaaniin heimot eivät kovinkaan tarmokkaasti pyrkineet suorittamaan loppuun maan valtausta. Tyytyen jo valloittamaansa alueeseen he eivät enää olleet kauankaan innokkaita jatkamaan sotatoimia, vaan lopettivat vihollisuudet. “Kun Israel sitten voimistui, saattoi se kanaanilaiset työveron alaisiksi, mutta ei karkoittanut heitä” (Tuom. 1: 28). PJP 528.1

Herra oli puolestaan tarkoin täyttänyt Israelille antamansa lupaukset. Joosua oli kukistanut kanaanilaiset ja jakanut maan Israelin heimoille. Heidän oli enää vain jumalalliseen apuun luottaen lopullisesti karkotettava asukkaat maasta. Mutta sen he jättivät tekemättä. liittoutumalla kanaanilaisten kanssa he suoranaisesti rikkoivat Jumalan käskyn ja jättivät täyttämättä sen ehdon, jolla hän oli luvannut antaa Kanaanin heidän haltuunsa. PJP 528.2

Heti Siinailla antamansa julistuksen alussa Jumala oli varoittanut heitä palvelemasta epäjumalia. Heti lain julistamisen jälkeen he saivat Mooseksen kautta sanoman, joka koski Kanaanin kansoja: “Älä kumarra heidän jumaliansa, älä palvele niitä äläkä tee, niinkuin he tekevät, vaan kukista ne maahan ja murskaa niiden patsaat. Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa sinun ruokasi ja juomasi, ja minä pidän puutteen sinusta kaukana” (2 Moos. 23: 24, 25). Jumala vakuutti heille, että niin kauan kuin he pysyisivät kuuliaisina, hän kukistaisi viholliset heidän edeltänsä: “Minä lähetän kauhuni sinun edelläsi ja saatan hämminkiin kaikki kansat, joiden luo sinä tulet, ja ajan kaikki vihollisesi pakoon sinun edestäsi. Ja minä lähetän herhiIäisiä sinun edelläsi karkoittamaan hivviläiset, kanaanilaiset ja heettiläiset sinun tieltäsi. Mutta minä en karkoita heitä sinun tieltäsi yhtenä vuotena, ettei maa tulisi autioksi eivätkä metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi; vähitellen minä karkoitan heidät sinun tieltäsi, kunnes olet tullut kyllin lukuisaksi ottamaan haltuusi maan. Minä annan maan asukkaat teidän valtaanne, ja sinä karkoitat heidät tieltäsi. Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa. Älkööt he jääkö asumaan sinun maahasi, etteivät saattaisi sinua tekemään syntiä minua vastaan; sillä jos sinä palvelet heidän jumaliansa, on se sinulle paulaksi” (2 Moos. 23: 27—33). Mooses kertasi nämä ohjeet erittäin vakavasti ennen kuolemaansa, ja myöhemmin Joosua vielä toisti ne. PJP 528.3

Jumala oli asettanut kansansa mahtavan rintavarustuksen tavoin estämään siveellisen turmeluksen leviämistä maailmaan. Jos Israel pysyisi uskollisena Jumalalle, hän soisi sille voiton toisensa jälkeen. Hän antaisi heidän valtaansa suurempia ja voimakkaampia kansoja kuin kanaanilaiset. Hän lupasi: “Jos te pidätte kaikki nämä käskyt, jotka minä teille annan, — — niin Herra karkoittaa kaikki nämä kansat teidän tieltänne, ja te laskette valtanne alle kansoja, jotka ovat teitä suuremmat ja väkevämmät. Mihin paikkaan te jalkanne astutte, se on oleva teidän. Erämaasta ja Libanonista, virrasta, Eufrat-virrasta, aina Länsimereen saakka on teidän alueenne ulottuva. Ei kukaan kestä teidän edessänne. Kauhuun ja peljästykseen teidän edessänne on Herra saattava koko sen maan, johon te astutte, niinkuin hän on teille puhunut” (5 Moos. 11: 22—25). PJP 529.1

Mutta välittämättä tästä ylevästä kohtalostaan he valitsivat omien mielihalujensa helpomman tien. Heille tarjoutui tilaisuuksia maan lopulliseen valtaamiseen, mutta he päästivät ne käsistään. Monien sukupolvien ajan heitä ahdistivat näiden epäjumalia palvelevien kansojen jäännökset, jotka tulivat “okaiksi” heidän silmiinsä ja “tutkaimiksi” heidän kylkiinsä (4 Moos. 33: 55). PJP 529.2

Israelilaiset “pitivät yhteyttä pakanain kanssa ja oppivat heidän tekonsa” (Ps. 106: 35). He solmivat seka-avioliittoja kanaanilaisten kanssa, ja epäjumalanpalvelus levisi ruton tavoin kautta maan. “He palvelivat heidän jumalankuviansa, ja niistä tuli heille paula. Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille, ja maa saastui veriveloista. Ja Herran viha syttyi hänen kansaansa vastaan, ja hän kyllästyi perintöosaansa” (Ps. 106: 36—40). PJP 529.3

Siihen asti kun Joosuan opettamasta sukupolvesta oli vähänkin jäljellä, ei epäjumalanpalvelus päässyt paljonkaan leviämään, mutta vanhemmat olivat valmistaneet tietä lastensa luopumukselle. Olemalla välittämättä Jumalan rajoituksista ne, jotka olivat saaneet haltuunsa Kanaanin, kylvivät pahuuden siementä, joka tuotti jatkuvasti katkeraa satoaan monien sukupolvien aikana. Tapojen yksinkertaisuus oli myötävaikuttanut siihen, että heprealaiset olivat pysyneet fyysisesti terveinä. Mutta seurustelu pakanoiden kanssa päästi ruokahalun ja intohimot valloilleen, mikä ajan mittaan heikensi ruumiin voimia ja alensi henkistä ja siveellistä tasoa. Synneillään israelilaiset erottautuivat Jumalasta. Hänen voimansa erkani heistä, eivätkä he enää pystyneet voittamaan vihollisiaan. Siten he joutuivat juuri niiden kansojen valtaan, jotka he Jumalan avulla olisivat voineet saada itselleen alamaisiksi. PJP 530.1

He “hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli vienyt heidät pois Egyptin maasta” “ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa”. “He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.” Sentähden Herra “hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle. Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin” (Tuom. 2: 12; Ps. 78: 52, 58, 60, 61). Kuitenkaan hän ei peräti hyljännyt kansaansa. Aina jäi olemaan Herralle uskollinen jäännös. Ja ajasta toiseen Herra herätti uskollisia ja urheita miehiä kukistamaan epäjumalanpalveluksen ja vapauttamaan israelilaiset vihollisistaan. Mutta vapauttajan kuoltua kansa höltyi hänen arvovaltansa pidäkkeistä ja palasi ennen pitkää epäjumaliensa pariin. Niin toistui moneen kertaan kertomus luopumuksesta ja kurin palautuksesta, tunnustuksesta ja vapautuksesta. PJP 530.2

Israelia sortivat kukin vuorollaan Mesopotamian kuningas, Mooabin kuningas ja heidän jälkeensä filistealaiset sekä Siiseran johtamat Haasorin kanaanilaiset. Kansansa vapauttajiksi taas herätettiin Otniel, Samgar, Eehud, Debora ja Baarak. Mutta jälleen “israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin”. Tähän asti Jordanin itäpuolella asuneet heimot olivat säästyneet vainolaisen kovalta painostukselta, mutta joutuivat nyt ensimmäisinä kärsimään näistä uusista iskuista. PJP 530.3

Kanaanin eteläpuolella asui amalekilaisia, ja sen itärajan takaisissa erämaissa midianilaisia, jotka molemmat olivat yhä israelilaisten leppymättömiä vihollisia. Mooseksen aikana israelilaiset olivat miltei hävittäneet viimemainitut, mutta sittemmin nämä olivat lisääntyneet jälleen lukuisaksi ja voimakkaaksi kansaksi. He janosivat kostoa, ja nyt he saivat siihen tilaisuuden, kun Jumala oli ottanut varjeluksensa pois israelilaisilta. He eivät käyneet vain Jordanin itäpuolen heimojen kimppuun, vaan hävittivät koko maata. “Monilukuisina kuin heinäsirkat” (Tuom. 6:5) nuo villit ja raivoisat erämaan asukkaat levittäytyivät parvina maahan karjoineen ja laumoineen. Kuluttavan ruton tavoin he peittivät koko maan Jordan-virrasta Filistean tasangolle asti. He tulivat heti kun vilja alkoi kypsyä ja viipyivät maassa kunnes maan viimeisetkin antimet oli korjattu. He riistivät pelloilta kaiken sadon, ja ryöstettyään ja pahoinpidelty ään maan asukkaita he vetäytyivät takaisin autiomaahansa. Näin oli avoimella maalla asuvien israelilaisten hyljättävä kotinsa ja keräännyttävä varustettuihin kaupunkeihin, hakeuduttava linnoituksiin tai suojauduttava jopa luoliin ja vuorten onkaloihin. Seitsemän vuotta tätä vainoa kesti, ja kun kansa lopulta ahdingossaan otti vaarin Herran nuhteesta ja tunnusti syntinsä, Jumala jälleen herätti heille auttajan. PJP 531.1

Gideon oli Jooaan poika ja Manassen heimoa. Tämä perhe kuului osastoon, joka ei ollut missään johtoasemassa, mutta Jooaan väki oli tunnettua rohkeudestaan ja kunnollisuudestaan. Hänen urheista pojistaan “jokainen oli varreltaan kuin kuninkaan poika”. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat kaatuneet midianilaisia vastaan käydyissä taisteluissa, mutta tämän yhden nimeä maahan tunkeutujat pelkäsivät. Gideon sai Jumalalta tehtäväkseen vapauttaa kansansa. Hän oli sillä hetkellä puimassa viljaa. Sitä oli saatu jonkin verran vihollisilta piiloon, ja kun hän ei uskaltanut puida sitä tavallisella puimatanterella, hän suoritti työn viinikuurnassa. Viinitarhoja ei vihollinen pal- jonkaan pitänyt silmällä, koska viinin korjuuseen oli vielä pitkälti aikaa. Siinä työskennellessään vaivihkaa ja ääneti Gideon mietiskeli Israelin tilaa ja pohdiskeli, miten hänen kansansa voisi vapautua sortajan ikeestä. PJP 531.2

Yhtäkkiä “Herran enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi hänelle: ‘Herra olkoon sinun kanssasi, sinä sotaurho!’” PJP 532.1

“Oi, herrani”, Gideon vastasi, “jos Herra on meidän kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on meitä kohdannut? Ja missä ovat kaikki hänen ihmeelliset tekonsa, joista isämme ovat meille kertoneet sanoen: ‘Herra on johdattanut meidät tänne Egyptistä’? Mutta nyt Herra on hyljännyt meidät ja antanut meidät Midianin kouriin.” PJP 532.2

Taivaan sanansaattaja vastasi: “Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kcurista; minä lähetän sinut.” PJP 532.3

Gideon halusi jotakin merkkiä siitä, että häntä puhutteleva oli Liiton enkeli, joka muinoin oli auttanut Israelia. Jumalan enkelit, jotka keskustelivat Aabrahamin kanssa, jäivät kerran nauttimaan hänen vieraanvaraisuudestaan, ja nyt Gideon pyysi jumalallista sanansaattajaa vieraakseen. Hän riensi telttaansa, valmisti vohlan ja happamattomia leipiä ja tarjosi niitä hänelle. Mutta enkeli pyysi häntä: “Ota liha ja happamattomat leivät Ja pane ne tälle kalliolle ja vuodata liemi.” Gideon teki näin, ja sitten hän sai haluamansa tunnusteon: kädessään olevalla sauvalla enkeli kosketti lihaa ja happamattomia leipiä, jolloin kalliosta nouseva tuli kulutti uhrin. Sitten enkeli katosi hänen näkyvistään. PJP 532.4

Gideonin isä Jooas, joka oli yhtynyt maanmiestensä luopumukseen, oli pystyttänyt kotikulmilleen Ofraan suuren alttarin Baalille, ja sitä kaupungin väki kävi kumartamassa. Gideonin käskettiin nyt tuhota tämä alttari, pystyttää Herralle alttari sille kalliolle, jolla tuli oli kuluttanut uhrin, ja uhrata siinä Herralle. Herralle uhraaminen oli uskottu papeille ja rajoitettu suoritettavaksi vain Siilossa olevalla alttarilla. Mutta hän, joka oli säätänyt nuo palvelusmenot ja johon kaikki uhrit viittasivat, saattoi myös muuttaa ohjeitaan. Ennen kuin Israel vapautettaisiin, oli esitettävä vakava vastalause Baalin palvonnalle. Gideonin oli julistettava sota epäjumalanpalvelusta vastaan, ennen kuin hän lähtisi taistelemaan kansansa vihollisia vastaan. PJP 532.5

Gideon täytti tunnollisesti saamansa jumalalliset ohjeet. Koska hän tiesi että häntä vastustettaisiin jos hän toimisi avoimesti, hän suoritti työnsä salaa yhdessä yössä palvelijoidensa avulla. Of ran miehet olivat raivoissaan, kun he tulivat aamulla kumartamaan Baalia. He olisivat halunneet surmata Gideonin, ellei Jooas — jolle oli kerrottu enkelin käynnistä — olisi puolustanut poikaansa. “Tekö ajatte Baalin asiaa?” hän kysyi. “Tekö autatte häntä? Se, joka ajaa hänen asiaansa, rangaistakoon kuolemalla ennen huomisaamua. Jos hän on jumala, ajakoon itse asiansa, koska kukistettu alttari oli hänen.” Ellei Baal pystynyt puolustamaan omaa aittanaan, miten voitiin uskoa, että hän kykeni varjelemaan palvojiaan? PJP 533.1

Nyt ei enää aiottu Gideonille mitään pahaa, ja kun hän puhalsi sotapasuunaan, kerääntyivät Of ran miehet ensimmäisten joukossa hänen lippunsa luo. Sanansaattajia lähetettiin hänen omalle heimoalueelleen Manasseen, samoin Asseriin, Sebuloniin ja Naftaliin, ja kaikki suostuivat tulemaan. PJP 533.2

Gideon ei uskaltanut ruveta johtamaan sotajoukkoja saamatta vielä lisätodisteita siitä, että Jumala oli kutsunut hänet suorittamaan tämän tehtävän ja olisi hänen kanssaan. Hän rukoili: “Jos sinä aiot vapauttaa Israelin minun kädelläni, niinkuin olet puhunut, niin katso, minä panen nämä kerityt villat puimatante- relle: jos kastetta tulee ainoastaan villoihin ja kaikki maa muuten jää kuivaksi, niin minä siitä tiedän, että sinä minun kädelläni vapautat Israelin niinkuin olet puhunut.” Aamulla villat olivat märät, mutta maa pysyi kuivana. Mutta koska villa luonnostaan imee itseensä kosteutta, jos sitä ilmassa vähänkin on, ei tätä koetta voitu pitää ratkaisevana. Siksi hän pyysi uudelleen samaa merkkiä, mutta päinvastaisena, anoen samalla ettei Jumala vihastuisi hänen äärimmäiseen varovaisuuteensa. Ja Jumala suostui jälleen hänen pyyntöönsä. PJP 533.3

Näin rohkaistuneena Gideon johti joukkonsa taisteluun maahan tunkeutuneita vastaan. “Kaikki midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet olivat kokoontuneet yhteen, tulleet virran yli ja leiriytyneet Jisreelin tasangolle.” Gideonilla oli komennettava- naan kaikkiaan 32 000 miestä, mutta vaikka hänellä oli vastassaan valtavat vihollislaumat, tuli hänelle Herran sana: “Sinulla on kanssasi liian paljon väkeä, antaakseni Midianin heidän kä- siinsä; muuten Israel voisi kerskua minua vastaan ja sanoa: ‘Oma käteni vapautti minut’. Julista siis kansan kuullen näin: ‘Se joka pelkää ja on arka, palatkoon takaisin ja väistyköön Gileadin vuorilta.’” Niistä jotka eivät halunneet uhmata vaaroja ja vaikeuksia tai joiden maailmalliset harrastukset estivät heitä keskittymästä Jumalan työhön, ei ollut mitään apua Israelin joukoille. Heidän mukanaolonsa olisi vain heikentänyt niitä. PJP 533.4

Israelissa oli säädetty laki, jonka mukaan joukoille oli ennen taisteluun lähtöä luettava seuraava kuulutus: “Joka on rakentanut uuden talon, mutta ei vielä ole sitä vihkinyt, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen vihkisi sitä. Joka on istuttanut viinitarhan, mutta ei vielä ole korjannut sen ensi hedelmää, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen korjaisi sen ensi hedelmää. Joka on kihlannut naisen, mutta ei vielä ole ottanut häntä vaimoksensa, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen ottaisi hänen morsiantaan vaimoksensa.” Ja päälliköiden oli edelleen sanottava väelle: “Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niinkuin hän” (5 Moos. 20: 5—8). PJP 534.1

Koska hänen joukkonsa olivat niin vähäiset viholliseen verrattuina, Gideon jätti tavanmukaisen kuulutuksen lukematta. Hän hämmästyi kuullessaan, että hänellä oli liian paljon väkeä. Mutta Herra näki kansansa olevan ylpeää ja epäuskoista. He olivat kyllä auliisti noudattaneet Gideonin sytyttävää kutsua, mutta monet valtasi pelko, kun he näkivät midianilaisten laumat. Kuitenkin nämä pelästyneet olisivat Israelin mahdollisesti voittaessa ottaneet kunnian itselleen antamatta voitosta mitään kunniaa Jumalalle. PJP 534.2

Gideon totteli Herran ohjetta ja katseli raskain mielin, miten kaksikymmentäkaksituhatta, enemmän kuin kaksi kolmasosaa koko hänen sotaväestään, lähti kotiinsa. Mutta hänelle tuli uudelleen Herran sana: “Vielä on väkeä liian paljon; vie heidät alas veden ääreen, niin minä siellä heidät sinulle tutkin. Se, josta minä sinulle sanon: ‘Tämä lähteköön kanssasi’, se lähteköön kanssasi; mutta jokainen, josta minä sinulle sanon: ‘Tämä älköön lähtekö sinun kanssasi’, se älköön lähtekö.” Joukot marssitettiin veden ääreen, josta ne odottivat heti lähdettävän hyökkäämään päin vihollista. Muutamat kouraisivat kiireesti vettä käteensä ja imaisivat siitä suuhunsa marssiessaan. Mutta melkein kaikki kumartuivat polvilleen juomaan vettä virrasta kaikessa rauhassa. Niitä jotka sieppasivat vettä kouraansa, oli vain kolmesataa kymmenestä tuhannesta. Silti tuo vähäinen joukko valittiin, ja kaikki muut laskettiin palaamaan kotiinsa. PJP 534.3

Luonne saadaan selville usein aivan yksinkertaisin keinoin. Niihin jotka vaaran uhatessa halusivat huolehtia vain omien tarpeidensa täyttämisestä, ei voitu luottaa hädän hetkenä. Herralla ei ole työssään paikkaa veltoille ja itseään hemmotteleville. Hän valitsi mieluummin ne harvat, jotka eivät antaneet omien tarpeidensa estää heitä suorittamasta tehtäväänsä. Nuo kolmesataa valittua eivät olleet vain rohkeita ja itsensä hillitseviä, vaan myös uskon miehiä. He eivät olleet langenneet palvomaan epäjumalia. Jumala saattoi johtaa heitä, ja heidän avullaan hän voi vapauttaa Israelin. Menestys ei riipu lukumäärästä. Jumala voi vapauttaa muutamien avulla yhtä hyvin kuin monien. Suuret lukumäärät eivät tuota hänelle niinkään paljon kunniaa kuin niiden luonne, jotka palvelevat häntä. PJP 535.1

Israelilaiset olivat asettuneet kukkulan harjanteelle, mistä he näkivät alhaalle laaksoon leiriytyneet maahan tunkeutuneiden joukot. “Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla” (Tuom. 7: 12). Gideon vapisi ajatellessaan seuraavan päivän taistelua. Mutta yöllä Herra puhutteli häntä ja kehotti häntä laskeutumaan palvelijansa Puuran kanssa midia- nilaisten leiriin saadakseen kuulla jotakin rohkaisevaa. Hän meni, ja odotettuaan kotvan ääneti pimeyden suojassa hän kuuli vihollissotilaan kertovan untaan toverilleen: “Katso, ohraleipä- kakku tuli pyörien midianilaisten leiriin. Se tuli teltalle saakka, iski siihen niin, että se kaatui, ja käänsi sen ylösalaisin, ja teltta jäi kumoon.” Piilossa olleen kuulijan sydän todella sykähti, kun hän kuuli vihollistoverin vastauksen: “Se ei ole mikään muu kuin israelilaisen Gideonin, Jooaan pojan, miekka; Jumala antaa hänen käsiinsä Midianin ja koko leirin.” Gideon tajusi Jumalan puhuttelevan häntä noiden midianilaisten muukalaisten välityk- sellä. Hän palasi vähälukuisen joukkonsa luo ja sanoi: “Nouskaa, sillä Herra antaa midianilaisten leirin teidän käsiinne.” PJP 535.2

Jumala neuvoi Gideonille hyökkäyssuunnitelman, jota tämä kävi heti toteuttamaan. Kolmesataa miestä jaettiin kolmeen joukkueeseen. Jokainen mies sai pasuunan sekä saviruukkuun pistetyn soihdun. Sitten joukkueet sijoitettiin niin, että ne saattoivat lähestyä midianilaisten leiriä eri tahoilta. Katkaisten yön hiljaisuuden Gideon puhalsi merkin sotatorvellaan, ja nuo kolme joukkuetta puhalsivat pasuunoihinsa. Sen jälkeen he rikkoivat saviruukkunsa, vetivät esiin leimuavan soihtunsa ja syöksyivät vihollisen kimppuun samalla karjaisten karmean sotahuutonsa: “Herran ja Gideonin miekka!” PJP 536.1

Nukkuvat joukot heräsivät äkkiä. Joka puolelta näkyi tulisoihtujen leimuavia liekkejä. Ja joka suunnalta pauhasivat pasuunat ja kaikuivat hyökkääjien sotahuudot. Midianilaiset luulivat kauhukseen joutuneensa ylivoimaisen vihollisjoukon armoille ja säntäsivät pakoon. Sekasorron keskeltä kuului vain hätähuutoja, kun he luulivat tovereitaan vihollisiksi ja alkoivat tappaa toisiaan. Kun tieto israelilaisten voitosta levisi, palasi tuhansia kotiin lähetettyjä miehiä rintamalle ajamaan takaa pakenevia vihollisia. Midianilaiset pyrkivät Jordanille toivoen pääsevänsä sen yli omalle alueelleen. Mutta Gideon lähetti sanan Efraimin heimolle ja kehotti sitä katkaisemaan vihollisen pakotien eteläisten kahlaamojen kohdalla. Gideonin omat kolmesataa miestä “olivat uuvuksissa takaa-ajamisesta”, mutta ylittivät silti virran kohta niiden jälkeen, jotka olivat jo ehtineet joen toiselle puolelle. He saivat kiinni midianilaisten kuninkaat Sebahin ja Salmunnan ja heidän viisitoista tuhatta miestään. Joukot lyötiin hajalle ja kuninkaat otettiin vangeiksi ja surmattiin. PJP 536.2

Tämä huomattava tappio kaatoi maahan tunkeutuneiden joukoista peräti satakaksikymmentä tuhatta miestä. Se mursi midianilaisten vallan, niin etteivät he koskaan enää kyenneet sotimaan Israelia vastaan. Uutiset levittivät nopeasti kauas tietoa siitä, että Israelin Jumala oli jälleen taistellut kansansa puolesta. Millään sanoilla ei voida kuvailla sitä kauhua, jonka valtaan ympäristön kansat joutuivat kuullessaan, miten yksinkertaisin keinoin tuo rohkea ja sotaisa kansa oli voitettu. PJP 536.3

Johtaja, jonka Jumala valitsi kukistamaan midianilaiset, ei päässyt mihinkään huomattavaan asemaan Israelissa. Hän ei ollut hallitsija, ei pappi eikä leeviläinen. Hän piti itseään vähäisimpänä isänsä perheestä. Mutta Jumalan mielestä hän oli rohkea ja kunnollinen. Hän ei luottanut itseensä, vaan oli valmis seuraamaan Herran johdatusta. Jumala ei aina valitse työhönsä kaikkein kyvykkäimpiä miehiä, vaan sellaisia, joita hän voi parhaiten käyttää. “Kunnian edellä käy nöyryys” (Sanani. 15: 33). Herra voi toimia tehokkaimmin niiden välityksellä, jotka tuntevat syvimmin oman riittämättömyytensä ja jotka no j aavat häneen johtajanaan ja voiman lähteenään. Hän tekee heidät väkeviksi yhdistämällä heidän heikkoutensa omaan voimaansa ja viisaiksi liittämällä heidän tietämättömyytensä omaan viisauteensa. PJP 537.1

Jos Herran kansa olisi todella nöyrää, hän voisi tehdä paljon enemmän sen hyväksi. Mutta vain muutamille hän voi suoda tavallista enemmän vastuuta ja menestystä heidän tulematta itsevarmoiksi ja unohtamatta riippuvuuttaan Jumalasta. Siksi Herra valitessaan työntekijöitään sivuuttaa ne, joita maailma kunnioittaa suurina, kyvykkäinä ja loistavina. He ovat useinkin ylpeitä ja itsevarmoja. He pitävät itseään pätevinä toimimaan ilman Jumalan neuvojakin. PJP 537.2

Kun Joosuan joukot Jerikoa piirittäessään vain puhalsivat pasuunaan ja kun Gideonin vähäinen ryhmä teki samoin hyökätessään Midianin laumojen kimppuun, antoi Jumala voimallaan tehoa tähän yksinkertaiseen tekoon kukistaakseen vihollistensa vallan. Täydellisimmätkin ihmisten laatimat menetelmät osoittautuvat tehottomiksi vailla Jumalan voimaa ja viisautta, kun taas arveluttavimmatkin keinot onnistuvat, kun ne saadaan Jumalalta ja toteutetaan nöyrästi ja uskoen. Hengellisessä taistelussaan kristitty tarvitsee luottamusta Jumalaan ja kuuliaisuutta hänen tahdolleen yhtä kipeästi kuin Gideon ja Joosua soties- saan kanaanilaisia vastaan. Ilmaisemalla voimansa moneen kertaan Israelin avuksi Jumala halusi saada heidät uskomaan häneen ja luottavasti turvautumaan hänen apuunsa hädän hetkellä. Hän on nyt yhtä halukas tukemaan kansansa pyrkimyksiä ja aikaansaamaan suuria tuloksia heikkojen välikappaleidensa avulla. Koko taivas odottaa meidän anovan sieltä viisautta ja voimaa. Jumala “voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme” (Ef. 3: 20). PJP 537.3

Kun Gideon palasi vihollisen takaa-ajosta, hän sai heti vastaansa omien maanmiestensä moitteet ja syytökset. Kun Israelin miehet hänen kutsustaan lähtivät midianilaisia vastaan, jäi Efraimin heimo pois. He pitivät hanketta liian vaarallisena, ja kun Gideon ei lähettänyt heille mitään eri kutsua, eivät he sillä verukkeella katsoneet olevan syytä liittyä veljiensä joukkoon. Mutta kuultuaan Israelin suuresta voitosta efraimilaiset tulivat kateellisiksi, koska heillä ei ollut siihen osuutta. Midianilaisten lähdettyä pakoon Efraimin miehet olivat Gideonin pyynnöstä vallanneet kahlaamot ja siten katkaisseet paon. Näin saatiin lyödyksi suuri joukko vihollisia, heidän joukossaan myös kaksi ruhtinasta, Ooreb ja Seed. Näin efraimilaiset olivat osallistuneet taisteluun ja auttaneet veljiään pääsemään lopulliseen voittoon. Nyt he olivat kuitenkin kateellisia ja vihoissaan, aivan kuin Gideon olisi toiminut omin päinsä. He eivät havainneet Jumalan johtaneen kädellään Israelia voittoon eivätkä tunnustaneet hänen voimassaan ja armossaan vapauttaneen heitä. Tästä syystä hän ei myöskään voinut mitenkään erikoisesti käyttää heitä välikappaleinaan. PJP 538.1

Palattuaan voittoretkeltä saaliinsa kanssa he heti moittivat Gideonia: “Miksi teit meille sen, ettet kutsunut meitä, kun menit taistelemaan midianilaisia vastaan?” PJP 538.2

“Mitä minä sitten olen tehnyt teihin verraten”, vastasi Gideon, “Eikö Efraimin jälkikorjuu ole parempi kuin Abieserin viinin- korjuu? Teidän käsiinnehän Jumala antoi midianilaisten ruhtinaat Oorebin ja Seebin. Mitä minä olen voinut tehdä teihin verraten?” PJP 538.3

Kademieli olisi helposti voinut puhjeta riidaksi ja johtaa lopulta veritekoihin. Mutta Gideonin vaatimaton vastaus lauhdutti Efraimin miesten vihan, ja he palasivat rauhassa kotiinsa. Vaikka Gideon puolustikin periaatteitaan lujasti ja tinkimättä ja oli taistelussa oikea “sotaurho”, hän osasi myös olla niin kohteliaan tahdikas, että sen moista harvoin tapaa. PJP 538.4

Kiitollisena siitä että oli päässyt vapaaksi midianilaisten vallasta Israelin kansa halusi tehdä Gideonin kuninkaakseen ja vahvistaa kruunun periytyväksi hänen jälkeläisilleen. Tämä ehdotus oli täysin vastoin teokratian periaatteita. Jumala oli Israelin kuningas, ja ihmisen asettaminen valtaistuimelle olisi merkinnyt sitä, että he hylkäsivät jumalallisen Valtiaansa. Gideon käsitti tämän tosiasian, ja hänen vastauksestaan ilmenee, miten vilpittömät ja jalot hänen vaikuttimensa olivat. PJP 538.5

“En minä hallitse teitä”, hän sanoi, “eikä minun poikani ole hallitseva teitä; Herra on teitä hallitseva.” PJP 539.1

Mutta Gideon joutui petettynä tekemään toisen virheen, joka tuotti onnettomuutta hänen perheelleen ja koko Israelille. Suurta ponnistusta seuraava toimettomuus muodostuu usein vaarallisemmaksi kuin konsanaan taistelujen aika. Tällainen vaara uhkasi nyt Gideonia. Hänet valtasi levottomuus. Tähän asti hän oli tyytynyt täyttämään Jumalalta saamansa ohjeet. Mutta nyt hän ei odottanutkaan jumalallista johdatusta, vaan alkoi suunnitella omin päin. Milloin Herran joukot saavat huomattavan voiton, kaksinkertaistaa saatana ponnistelunsa tehdäkseen tyhjäksi sen mitä Jumala on aikaansaanut. Näin johtui Gideoninkin mieleen ajatuksia ja suunnitelmia, jotka johtivat Israelin kansan harhaan. PJP 539.2

Koska Gideonia oli käsketty uhraamaan sillä kalliolla, jolla enkeli ilmestyi hänelle, hän luuli siten tulleensa oikeutetuksi toimimaan pappina. Odottamatta Jumalan hyväksymistä hän päätti hakea sopivan paikan ja ruveta siinä palvomaan Jumalaa samaan tapaan kuin pyhäkössä palveltiin. Hän oli niin kansan suosiossa, että saattoi vaikeuksitta toteuttaa suunnitelmansa. Hän pyysi ja sai osuutenaan sotasaaliista kaikki midianilaisilta otetut kultaiset nenärenkaat. Kansa keräsi myös muuta kallista materiaalia, muun muassa Midianin ruhtinaiden koristeltuja vaatteita, ja näistä aineksista Gideon valmisti samanlaisen kasukan ja rintakilven kuin ylipapillakin oli yllään. Tämä teko koitui turmiolliseksi sekä hänelle itselleen ja hänen perheelleen että koko Israelille. Tällainen virallisesti vahvistamaton jumalanpalvelus sai monet kokonaan luopumaan Herrasta ja palvelemaan epäjumalia. Gideonin kuoleman jälkeen suuret joukot, hänen oma perheensä muiden joukossa, liittyivät tähän luopumukseen. Kansa loittoni Jumalasta saman miehen toimesta, joka oli kerran lopettanut heidän epäjumalanpalvontansa. PJP 539.3

Vain aniharvat tajuavat, miten pitkälle heidän sanojensa ja tekojensa vaikutus ulottuu. Miten usein vanhempien väärät teot vaikuttavatkaan turmiollisesti heidän lapsiinsa ja lastenlapsiinsa vielä kauan sen jälkeen, kun heidät itsensä on kätketty haudan poveen. Jokainen vaikuttaa toisiin ja on vastuussa tuon vaikutuksen seurauksista. Sanamme ja tekomme vaikuttavat niin voimallisesti, että elämämme lopullinen vaikutustulos selviää vasta ikuisuudessa. Sanojemme ja tekojemme vaikutus koituu varmasti myös omaksi siunaukseksemme tai kiroukseksemme. Kun ajattelemme tätä, huomaamme miten vakavaa elämä on, ja meidän tulisi sen tähden nöyrästi rukoilla Jumalaa opastamaan meitä viisaudellaan. PJP 540.1

Korkeimmassa asemassa olevatkin voivat harhautua, viisainkin voi erehtyä ja voimakkainkin horjahtaa ja kompastua. Tarvitsemme taivaallista valoa jatkuvasti valaisemaan polkuamme. Olemme turvassa vain uskoessamme itsemme varauksetta hänen johtoonsa joka on sanonut: “Seuratkaa minua.” PJP 540.2

Gideonin kuoleman jälkeen eivät “israelilaiset enää muistaneet Herraa, Jumalaansa, joka oli pelastanut heidät kaikkien heidän vihollistensa käsistä, jotka asuivat heidän ympärillään. Eivät he myöskään tehneet Jerubbaalin, Gideonin, perheelle laupeutta kaiken sen hyvän tähden, mitä hän oli tehnyt Israelille.” Unohtaen kaiken mitä olivat velkaa Gideonille, tuomarilleen ja vapauttajalleen, israelilaiset hyväksyivät hänen aviottoman poikansa Abimelekin kuninkaakseen, joka pysyäkseen vallassa surmasi yhtä lukuunottamatta kaikki Gideonin lailliset lapset. Kun ihmiset luopuvat Jumalan pelosta, ei kestä kauan kun he eksyvät myös kunnian ja rehellisyyden tieltä. Kun annetaan arvoa Herran armolle, se johtaa arvostamaan myös niitä, joita hän on käyttänyt Gideonin tavoin siunaukseksi kansalleen. Israel kohteli julmasti Gideonin perhettä, mutta eihän muuta voitu odottaakaan kansalta, joka oli niin kiittämätön Jumalaa kohtaan. PJP 540.3

Abimelekin kuoleman jälkeen piti Herraa pelkäävien tuomareiden hallinto kansan jonkin aikaa erossa epäjumalain palvonnasta, mutta ennen pitkää se taas ryhtyi noudattamaan ympärillään asuvien pakanoiden tapoja. Pohjoisten heimojen jäsenistä monet palvoivat Syyrian ja Siidonin jumalia. Lounaassa filistealaisten ja idässä Mooabin ja Ammonin epäjumalat olivat loitontaneet israelilaiset heidän isiensä Jumalasta. Mutta luopumuksella oli pian tuhoisat seurauksensa. Ammonilaiset lannistivat itäiset heimot ja tunkeutuivat Jordanin yli Juudan ja Efrai- min alueille. Läntisen rannikon tasangoltaan tekivät filistealaiset hävitys- ja ryöstöretkiään lähelle ja kauas. Näytti siltä kuin Israel olisi taas jäänyt säälimättömien vihollistensa armoille. PJP 540.4

Jälleen kansa pyysi avukseen häntä, jonka se oli niin loukkaa- valla tavalla hyljännyt. “Silloin israelilaiset huusivat Herraa sanoen: ‘Me olemme tehneet syntiä sinua vastaan, sillä me olemme hyljänneet oman Jumalamme ja palvelleet baaleja.’” Mutta heidän surunsa ei ollut johtanut katumukseen. Kansa murehti niitä kärsimyksiä, joihin he synnin takia olivat joutuneet, mutta ei sitä, että he olisivat häpäisseet Jumalaa rikkomalla hänen pyhän lakinsa. Tosi parannus merkitsee muutakin kuin synnin surua. Se on päättäväistä kääntymistä pois pahuudesta. PJP 541.1

Herra vastasi heille profeettansa kautta: “Eivätkö egyptiläiset, amorilaiset, ammonilaiset, filistealaiset, siidonilaiset, amalekilaiset ja maaonilaiset sortaneet teitä, ja kun te huusitte minua, enkö minä pelastanut teitä heidän käsistänsä. Mutta te hylkä- sitte minut ja palvelitte muita jumalia; Sentähden en minä enää teitä pelasta. Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jotka olette valinneet; pelastakoot ne teidät ahdinkonne aikana.” PJP 541.2

Nämä vakavat ja pelottavat sanat tuovat mieleen erään toisen tapahtuman — lopullisen tuomion suuren päivän — jolloin Jumalan armon hylkääjät ja hänen hyvyytensä halveksijat joutuvat kohtaamaan hänen tuomionsa. Siinä oikeudenkäynnissä ovat vastaajina ne, jotka ovat käyttäneet Jumalan antamat kykynsä, ajan, varansa ja älynsä, tämän maailman jumalien palvontaan. He ovat hyljänneet todellisen ja rakastavan Ystävänsä ja poikenneet oman mukavuutensa ja maailmallisten huvien teille. Jolloinkin he aikoivat palata Jumalan luo, mutta maailman huvit ja houkutukset vetivät puoleensa heidän kaiken huomionsa. Kevytmieliset huvitukset, komeilunhalu ja ruokahalun hillittömyys paaduttivat sydämen ja turruttivat omantunnon, niin etteivät he kuulleet totuuden ääntä. Velvollisuuksistaan he eivät välittäneet. He väheksyivät sellaista, mikä on äärettömän arvokasta, kunnes eivät lopulta halunneet uhrata vähääkään hänen hyväk- seen, joka on antanut ihmisen hyväksi niin paljon. Mutta sadonkorjuun aikana he saavat niittää sitä minkä ovat kylväneet. PJP 541.3

Herra sanoo: “Minä kutsuin ja te estelitte, ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, kun tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyliänsä omista hankkeistaan. — — Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta” (Sanani. 1: 24—31,33). PJP 542.1

Nyt israelilaiset nöyrtyivät Herran edessä. “Ja he poistivat vieraat jumalat keskuudestaan ja palvelivat Herraa.” Silloin Herran rakastava sydän “ei enää kärsinyt, että Israelia vaivattiin”. Näin pitkämielinen on Jumalamme armossaan! Kun hänen kansansa hylkäsi syntinsä, jotka olivat erottaneet heidät hänestä, hän kuuli heidän rukouksensa ja ryhtyi auttamaan heitä. PJP 542.2

Jumala herätti heille vapauttajaksi gileadilaisen Jeftan, joka lähti käymään sotaa ammonilaisia vastaan ja kukisti heidät. Tällä kertaa Israel oli kärsinyt kahdeksantoista vuotta vihollistensa sortoa, mutta unohti silti taas ahdingosta saamansa opetuksen. PJP 542.3

Kun Israel jälleen poikkesi pahoille teilleen, Herra salli heidän joutua yhä ahtaalle. Tällä kertaa heitä sortivat filistealaiset, nuo heidän väkevät vihollisensa. Tämä julma ja sotaisa kansa ahdisti heitä monet vuodet ja ajoittain alisti heidät kokonaan valtaansa. He olivat ruvenneet seurustelemaan näiden epäjumalan palvojien kanssa ja omaksuneet heidän huvittelutapojaan ja palvontameno jaan, kunnes näyttivät täysin sopeutuneen heidän elämäntyyliinsä ja harrastuksiinsa. Mutta sitten nämä Israelin näennäiset ystävät muuttuivatkin heidän katkerimmiksi vihamiehikseen ja koettivat kaikin keinoin tuhota heidät. PJP 542.4

Israelin tavoin kristitytkin taipuvat liian usein maailman vaikutuksiin ja mukautuvat sen periaatteisiin ja tapoihin päästäkseen jumalattomien ystäviksi. Mutta lopulta joudutaan huomaa maan, että nämä näennäiset ystävät ovatkin vaarallisia vihollisia. Raamattu opettaa selvästi, ettei Jumalan kansan ja maailman välillä voi olla mitään sopusointua. “Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa” (lJoh. 3: 13). Vapahtajamme sanoo: “Tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä” (Joh. 15: 18). Saatana toimii jumalattomien välityksellä houkutellen Jumalan kansaa syntiin näennäisen ystävyyden varjolla voidakseen erottaa heidät hänestä. Ja kun he ovat menettäneet varjeluksensa, silloin hän saa apurinsa kääntymään heitä vastaan saadakseen heidät tuhotuiksi. PJP 542.5