Patriarkat Ja Profeetat

Luku 52—Vuotuiset juhlat

Kolmesti vuodessa koko Israel kokoontui pyhäkön luo palvelemaan Jumalaa (2 Moos. 23: 14—16). Siilo oli jonkin aikaa näiden juhlien kokouspaikkana, mutta myöhemmin tuli Jerusalemista kansakunnan jumalanpalveluksen keskus, ja sinne heimot kerääntyivät näihin juhlakokouksiinsa. PJP 521.1

Kansaa ympäröivät rajut, sotaisat heimot, jotka pyrkivät innokkaasti hyökkäämään heidän maahansa. Silti käskettiin kaikkien hyväkuntoisten miesten ja niiden, jotka pystyivät suorittamaan matkan, lähteä kotoaan kolmesti joka vuosi kokouspaikalle, joka sijaitsi maan keskiosassa. Mikä tällöin esti heidän vihollisiaan käymästä noiden suojaamattomien kotien kimppuun ja hävittämästä niitä tulella ja miekalla? Mikä esti jotakin vierasta viholliskansaa tunkeutumasta maahan ja viemästä Israelia mukanaan sotavankeuteen? Jumala oli luvannut suojella kansaansa. “Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät” (Ps. 34: 8). Sinä aikana kun israelilaiset olivat palvelemassa Jumalaa, estäisi jumalallinen voima vihollista hyökkäämästä. Jumalan lupaus kuului: “Minä karkoitan kansat sinun tieltäsi ja laajennan sinun alueesi; eikä kukaan ole himoitseva sinun maatasi, kun sinä kolme kertaa vuodessa vaellat tullaksesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen” (2 Moos. 34: 24). PJP 521.2

Ensimmäinen näistä juhla-ajoista, pääsiäinen eli happamattoman leivän juhla, oli juutalaisen vuoden ensimmäisessä eli aabib-kuussa, joka vastaa maaliskuun loppua ja huhtikuun al- kua. Kylmä talvi oli tällöin takana päin, myöhäisempi sadekausi oli ohitse, ja koko luonto uhosi kevään tuoreutta ja kauneutta. Kukkuloilla ja laaksoissa viheriöi ruoho, ja luonnon kukat pukivat kaikkialla kedot väriloistoonsa. Täydenkuun lähetessä olivat illat kuutamossa viehättäviä. Se oli sitä vuodenaikaa, jota innoitettu laulaja kuvailee niin kauniisti: PJP 521.3

“Talvi on väistynyt,
sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.
Kukkaset ovat puhjenneet maahan,
laulun aika on tullut,
ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.
Viikunapuu tekee keväthedelmää,
viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat.” Korkea Veisu 2: 11—13. PJP 522.1

Kaikkialla maassa oli pyhiinvaeltajien ryhmiä matkalla Jerusalemiin. Lammaspaimenet laumojensa luota, karjapaimenet vuorilta, kalastajat Galilean mereltä, peltomiehet vainioiltaan ja profeettain pojat pyhistä kouluistaan — kaikki suuntasivat kulkunsa sitä paikkaa kohden, jossa Jumala ilmaisi läsnäolonsa. He vaelsivat lyhyin päivämatkoin, sillä monet kulkivat jalkaisin. Karavaanit saivat matkalla jatkuvasti lisäväkeä ja kasvoivat usein varsin suuriksi ennen kuin pääsivät pyhään kaupunkiin. PJP 522.2

Luonnon riemullinen raikkaus sai israelilaiset iloitsemaan ja kiittämään kaiken hyvän Antajaa. Laulettiin juhlavia heprealaisia psalmeja, jotka ylistivät Herran kunniaa ja majesteettiutta. Merkkitorven kajahtaessa ja kymbaalien soidessa kaiuttivat sadat äänet kiitosvirtensä: PJP 522.3

“Minä iloitsin, kun minulle sanottiin:
‘Menkäämme Herran huoneeseen’.
Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi,
Jerusalem, — —
jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, — —
kiittämään Herran nimeä. — —
Toivottakaa rauhaa Jerusalemille,
menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.” Psalmi 122: 1—6. PJP 522.4

Nähdessään vuoret, joilla pakanoiden oli tapana viritellä alt- tarituliaan, Israelin lapset lauloivat: PJP 522.5

“Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?
Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.” Psalmi 121: 1,2. PJP 523.1

“Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori:
se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti.
Vuoret ympäröivät Jerusalemia,
ja Herra ympäröi kansaansa,
nyt ja iankaikkisesti.” Psalmi 125: 1, 2. PJP 523.2

Pyhä kaupunki näkyi jo heidän ylittäessään vuoret, ja kunnioittavin katsein he seurasivat, miten jumalanpalvelijoiden joukot astelivat temppeliä kohti. He näkivät suitsutussavun kohoavan, ja kun he kuulivat leeviläisten pasuunoillaan julistavan pyhän palveluksen alkavan, he juhlahetken innoittamina puhkesivat laulamaan: PJP 523.3

“Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä
meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa.
Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona,
pohjan puolella Siionin vuori,
suuren kuninkaan kaupunki.” Psalmi 48: 1,2. PJP 523.4

“Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä,
olkoon onni sinun linnoissasi.”
“Avatkaa minulle vanhurskauden portit,
käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa.”
“Minä täytän lupaukseni Herralle
kaiken hänen kansansa edessä
Herran huoneen esikartanoissa,
sinun keskelläsi, Jerusalem.
Halleluja!” Psalmit 122: 7; 118: 19; 116: 18,19. PJP 523.5

Kaikki Jerusalemin talot avasivat ovensa pyhiinvaeltajille ja tarjosivat heille huoneensa ilmaiseksi, mutta ne eivät riittäneet tuolle valtavalle joukolle, ja niin pystytettiin telttoja, missä niille vain oli tilaa kaupungissa ja ympäröivillä kukkuloilla. PJP 523.6

Kuukauden neljäntenätoista päivänä, illan tultua, vietettiin pääsiäistä. Sen vaikuttavat juhlamenot muistuttivat Egyptin orjuudesta vapauttamisesta ja viittasivat eteenpäin siihen uhriin, joka vapauttaisi heidät synnin orjuudesta. Vapahtajan uhratessa henkensä Golgatalla pääsiäisen merkitys lakkasi, ja Herran ehtoollinen asetettiin saman tapahtuman muistoksi, jota pääsiäinen oli esikuvannut. PJP 524.1

Pääsiäistä seurasi seitsenpäiväinen happamattoman leivän juhla. Ensimmäisenä ja seitsemäntenä päivänä oli pyhä kokous, eikä niinä päivinä saanut tehdä mitään arkityötä. Juhlan toisena päivänä oli vuoden sadon uutiset tuotava Herran eteen. Ohra oli Palestiinan varhaisin viljalaji, ja juhlan alussa se alkoi kypsyä. Pappi toimitti ohran uutislyhteen heilutuksen Jumalan alttarin edessä tunnustukseksi siitä että kaikki oli hänen. Satoa ei saanut korjata ennen kuin tämä toimitus oli suoritettu. PJP 524.2

Viisikymmentä päivää uutisten uhraamisesta oli helluntaihin, jota kutsuttiin myös leikkuujuhlaksi ja viikkojuhlaksi. Kiitollisuuden osoitukseksi ruuaksi valmistetusta viljasta tuotiin Herran eteen kaksi paistettua hapanleipää. Helluntaita vietettiin vain yhtenä päivänä, joka omistettiin kokonaan jumalanpalvelukseen. PJP 524.3

Seitsemännessä kuussa vietettiin lehtimajanjuhlaa eli korjuu- juhlaa. Tässä juhlassa tunnustettiin, että Jumala oli suonut anteliaasti puutarhan, öljypuulehdon ja viinitarhan lahjojaan. Se oli vuoden huomattavin juhlakokous. Maa oli tuottanut satonsa, vilja oli koottu aittoihin, hedelmät, öljy ja viini oli varastoitu, ja nyt kansa tuli tuomaan kiitoslahjojaan Jumalalle, joka oli näin runsaasti siunannut heitä. PJP 524.4

Lehtimajanjuhlan tuli sävyltään olla lähinnä ilon aikaa. Sitä vietettiin kohta suuren sovituspäivän jälkeen, jolloin oli saatu varmuus siitä ettei heidän rikkomuksiaan enää muistettu. Päästyään rauhaan Jumalan kanssa he tulivat nyt hänen eteensä tunnustamaan hänen hyvyytensä ja ylistämään häntä hänen armostaan. Kun korjuutyöt olivat päättyneet eikä uuden vuoden tehtäviin tarvinnut vielä käydä käsiksi, saattoi kansa huolista vapaana käydä nauttimaan juhlan pyhistä ja riemullisista tunnelmista. Vaikka vain isien ja poikien oli määrä saapua juhlille, ottivat he mikäli mahdollista kaiken kotiväkensä mukaansa ja kestitsivät vieraanvaraisesti myös palvelijoita, leeviläisiä, muukalaisia ja köyhiä. PJP 524.5

Pääsiäisen lailla lehtimajanjuhlakin muistutti menneisyydestä., Erämaanvaelluksensa muistoksi kansan tuli nyt lähteä kodeistaan ja yöpyä lehtimajoissa, joiden rakenteiksi käytettiin “palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta” (3 Moos. 23: 40,42,43). PJP 525.1

Ensimmäisenä päivänä oli pyhä kokous, ja juhlan seitsemään päivään lisättiin vielä kahdeksas, jota vietettiin samoin. PJP 525.2

Näissä vuotuisissa juhlissa niin vanhat kuin nuoretkin rohkaistuivat palvelemaan uskollisemmin Jumalaa. Maan eri osista saapuvat juhlijat pääsivät seurustelemaan keskenään ja näin lujittamaan siteitään Jumalaan ja toisiinsa. Hyvää tekisi nykyäänkin Jumalan kansalle lehtimajanjuhlan viettäminen Jumalalta saatujen siunausten riemullisen muistelun merkeissä. Kuten israelilaiset juhlivat vapautusta, jonka Jumala oli aikaansaanut heidän isilleen, ja hänen ihmeellistä varjelustaan heidän lähdettyään pitkälle vaellusmatkalleen Egyptistä, tulisi meidänkin kiitollisina muistella, miten hän eri keinoja käyttäen johti meidät eroon maailmasta ja vääryyden pimeydestä armonsa ja totuutensa ihanaan valkeuteen. PJP 525.3

Niiltä jotka asuivat kaukana pyhäköstä, vuotuisiin juhliin osallistuminen vei aikaa toista kuukautta joka vuosi. Tämän esimerkin Jumalalle antautumisesta tulisi osoittaa, miten tärkeää Jumalan palveleminen on ja miten välttämätöntä meidän on syrjäyttää itsekkäät maailmalliset harrastuksemme hengellisten ja iankaikkisten tieltä. Kärsimme tappion ellemme etuoikeutemme mukaisesti seurustele keskenämme vahvistaaksem- me ja rohkaistaksemme toisiamme palvelemaan Jumalaa. Jumalan sanan elävyys ja tärkeys häipyy mielestämme, eikä se pääse pyhittävällä vaikutuksellaan enää valistamaan sydäntäm- me, ja niin taannumme hengellisesti. Kanssakäymisessämme kristittyinä menetämme paljon, ellemme ole myötätuntoisia toisiamme kohtaan. Joka sulkeutuu kuoreensa, ei täytä Jumalan hänelle tarkoittamaa paikkaa. Olemme kaikki saman Isän lapsia ja riippuvaisia toisistamme, kun onnemme on kyseessä. Meillä on vastuumme sekä Jumalaa että ihmiskuntaa kohtaan. Luon- teemme kehittäminen sopivalla tavalla seuralliseksi tekee mei- dät myötätuntoisiksi lähimmäisiämme kohtaan, ja kun pyrimme olemaan siunaukseksi toisille, tulemme itse onnellisiksi. PJP 525.4

Lehtimajanjuhla ei ainoastaan viitannut menneisyyteen, vaan se oli myös tulevaisen esikuva. Se ei vain muistuttanut erämaanvaelluksesta, vaan maan tuotteiden korjuujuhlana se viittasi eteenpäin siihen lopullisen sadonkorjuun suureen päivään, jolloin elon Herra lähettää leikkuumiehensä kokoamaan lusteen ja sitomaan sen kimppuihin poltettavaksi sekä korjaamaan nisun hänen aittaansa. Siihen aikaan surmataan kaikki jumalattomat, ja he “ovat, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan” (Obadja 16). Koko maailmankaikkeudessa yhtyy jokainen riemullisesti ylistämään Jumalaa. Ilmestyskirjassa Johannes lausuu: “Kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ‘Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!’” (Ilm. 5: 13). PJP 526.1

Israelin kansa ylisti Jumalaa lehtimajanjuhlassa muistellessaan, miten hän armossaan oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta ja hellästi huolehtinut heistä, kun he olivat toiviomatkallaan erämaassa. He iloitsivat myös juuri vietetyn sovituspäivän jumalanpalveluksessa koetusta anteeksiannosta ja otollisuudesta. Mutta kun Herran lunastetut kerran kootaan turvallisesti taivaalliseen Kanaaniin ikuisesti vapautettuina sen kirouksen kahleista, jonka alaisena “koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti” (Room. 8:22), he riemuitsevat sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla. Silloin on Kristus suorittanut täysin loppuun suuren lunastustyönsä ihmisten hyväksi, ja heidän syntinsä on iäksi pyyhitty pois. PJP 526.2

“Erämaa ja hietikko iloitsee,
aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla.
Sille annetaan Libanonin kunnia,
Karmelin ja Saaronin ihanuus.
He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme
ihanuuden. — —
Silloin avautuvat sokeain silmät
ja kuurojen korvat aukenevat.
Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa;
sillä vedet puhkeavat erämaahan
ja aromaahan purot.
Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi
ja kuiva maa vesilähteiksi.
Ja siellä on oleva valtatie,
ja sen nimi on ’pyhä tie’:
sitä ei kulje saastainen;
se on heitä itseänsä varten.
Joka sitä kulkee, ei eksy — eivät hullutkaan.
Ei ole siellä leijonaa,
ei nouse sinne raateleva peto;
ei sellaista siellä tavata:
lunastetut siellä kulkevat.
Niin Herran vapahdetut palajavat
ja tulevat Siioniin riemuiten,
päänsä päällä iankaikkinen iio.
Riemu ja iio saavuttavat heidät,
mutta murhe ja huokaus pakenevat.” Jes. 35: 1,2,5—10. PJP 526.3