Patriarkat Ja Profeetat

52/75

Luku 51—Jumalan huolenpito köyhistä

Köyhien hoitoon vaadittiin kaikista tuloista toiset kymmenykset, joilla myös tuettiin kansan kokoontumista uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ensimmäisistä kymmenyksistä Herra oli sanonut: “Leeviläisille minä annan kaikki kymmenykset Israelissa” (4 Moos. 18: 21). Mutta toisista kymmenyksistä hän antoi seuraavat ohjeet: “Syö ne Herran, sinun Jumalasi, edessä, siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi: kymmenykset jyvistäsi, viinistäsi ja öljystäsi, niin myös raavaittesi ja lampaittesi esikoiset, että oppisit pelkäämään Herraa, sinun Jumalaasi, kaikkena elinaikanasi” (5 Moos. 14: 23,29; 16: 11—14). Nämä kymmenykset tai niitä vastaava rahamäärä heidän oli tuotava kahtena vuonna pyhäkön rakennuspaikalle. Kun siitä ensin erotettiin kiitosuhri Jumalalle ja erikoinen määräosa papille, tuli uhraajien käyttää loppu uskonnollisessa juhlassa, johon saivat osallistua myös leeviläiset, muukalaiset, orvot ja lesket. Näin saatiin varoja vuotuisten juhla-aikojen kiitosuhreja ja juhlia varten sekä vedettiin kansaa pappien ja leeviläisten seuraan, jotta he voisivat opettaa ja rohkaista sitä palvelemaan Jumalaa. PJP 514.1

Joka kolmas vuosi nämä toiset kymmenykset oli kuitenkin käytettävä kotona leeviläisten ja köyhien ravinnoksi. Mooses sanookin, että “he ovat syöneet sinun porttiesi sisäpuolella ja tulleet ravituiksi” (5 Moos. 26: 12). Nämä kymmenykset varattiin käytettäviksi hyväntekeväisyyteen ja vieraanvaraisuuteen. PJP 514.2

Köyhien toimeentulosta huolehdittiin muullakin tavoin. Mooseksen laeille oli tunnusomaista, että kun niissä ensin tunnustettiin Jumalan vaatimukset, hän erikoisesti tähdensi anteliaisuuden, lempeyden ja vieraanvaraisuuden osoittamista köyhiä kohtaan. Vaikka Jumala oli luvannut suuresti siunata kansaansa, ei hänen tarkoituksensa ollut jättää heitä täysin tietämättömiksi köyhyydestä. Hän julisti, etteivät köyhät koskaan häviäisi maasta. Hänen kansansa keskuudessa tuli aina olemaan niitä, jotka tarvitsivat heidän myötätuntoaan, hellyyttään ja hyväntahtoisuuttaan. Silloin kuten nytkin joutuivat monet onnettomuuksiin, sairastumaan tai menettämään omaisuuttaan. Mutta mikäli he noudattaisivat Jumalan antamia neuvoja, ei heidän keskuudessaan olisi kerjäläisiä eikä nälkää kärsiviä. PJP 515.1

Jumalan laki soi köyhille määräosan maan annista. Nälissään sai kuka tahansa mennä naapurinsa pellolle, puutarhaan ja viinitarhaan syömään nälkäänsä jyviä tai hedelmiä. Tämän luvan mukaisesti Jeesuksen opetuslapset katkoivat tähkäpäitä ja söivät jyviä kulkiessaan sapattina viljavainioiden halki. PJP 515.2

Kaikki mikä korjaajien jäljiltä jäi pellolle, puutarhaan tai viinitarhaan, kuului köyhille. “Jos korjatessasi eloa pelloltasi”, sanoi Mooses, “unhotat pellolle lyhteen, älä palaa sitä hakemaan. Kun olet pudistanut öljypuustasi hedelmät, älä enää jäännöstä oksilta poimi. Kun olet korjannut sadon viinitarhastasi, älä enää jälkikorjuuta pidä; se jääköön muukalaiselle, orvolle ja leskelle. Muista, että itse olit orjana Egyptin maassa” (5 Moos. 24: 19—22; 3 Moos. 19: 9,10). PJP 515.3

Joka seitsemäs vuosi pidettiin köyhistä erikoista huolta. Sapattivuosi, joksi sitä kutsuttiin, alkoi elonkorjuun loputtua. Sadonkorjuuta Seuraavana kylvökautena kansa ei saanut kylvää eikä kunnostaa viinitarhaansa keväällä eikä liioin varautua korjaamaan pellon tai viinitarhan satoa. Maan luontaista antia he saivat syödä tuoreeltaan, mutta sitä ei saanut koota aittoihin. Sen vuoden kasvu oli jätettävä muukalaisten, orpojen ja leskien vapaasti poimittavaksi ja jopa kedon eläinten ruuaksi (2 Moos. 23: 10,11; 3 Moos. 25: 5). PJP 515.4

Mutta jos maa tavallisesti tuotti vain sen verran kuin kansa tarvitsi elääksensä, niin miten he tulisivat toimeen sinä vuonna, jolloin ei saatu mitään satoa? Jumala lupasi pitää siitä huolen. PJP 515.5

“Minä käsken siunaukseni kuudentena vuotena tulemaan teille”, hän sanoi, “niin että se tuottaa teille kolmen vuoden sadon. Ja kun te kylvätte kahdeksantena vuotena, on teillä vielä vanhaa satoa syödä; siihen asti, kunnes yhdeksäntenä vuotena sen sato on saatu, on teillä vanhaa syödä” (3 Moos. 25: 21, 22). PJP 516.1

Sapattivuoden noudattamisen tarkoituksena oli hyödyttää sekä maata että kansaa. Yhden kasvukauden kesantona ollut maa tuottaisi sen jälkeen enemmän satoa. Ihmiset vapautuivat rasittavista peltotöistä, ja vaikka sinäkin aikana oli monenlaista puuhattavaa, jäi kaikille enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi virkistykseen ja voimien keräämiseen tulevien vuosien työn varalle. Heille jäi enemmän aikaa mietiskelyyn ja rukoilemiseen, Herran opetuksiin ja vaatimuksiin tutustumiseen sekä kotivä- kensä opettamiseen. PJP 516.2

Sapattivuonna oli heprealaiset orjut päästettävä vapaiksi, eikä heitä saanut lähettää pois tyhjin käsin. Herra sanoi tästä: “Kun päästät hänet luotasi vapaaksi, niin älä lähetä häntä tyhjin käsin. Vaan sälytä hänen selkäänsä runsaasti lahjoja laumastasi, puimatantereeltasi ja kuurnastasi; anna hänellekin siitä, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut” (5 Moos. 15: 13,14). PJP 516.3

Työmiehen palkka oli maksettava viipymättä: “Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi. — — Maksa hänelle hänen palkkansa samana päivänä, ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on kurja ja halajaa palkkaansa” (5 Moos. 24: 14,15). PJP 516.4

Erikoisia ohjeita annettiin myös palveluksesta paenneiden kohtelusta: “Älä luovuta orjaa, joka on paennut isäntänsä luota sinun luoksesi, hänen isännällensä. Hän asukoon sinun luonasi, sinun keskuudessasi, valitsemassaan paikassa, jonkun kaupunkisi porttien sisäpuolella, missä hän viihtyy; älä sorra häntä” (5 Moos. 23: 15,16). PJP 516.5

Köyhälle oli seitsemäs vuosi velasta vapautumisen vuosi. Heprealaisia kehotettiin aina tukemaan tarpeessa olevia veljiään lainaamalla heille rahaa ilman korkoa. Koron ottaminen köyhältä kiellettiin jyrkästi: “Jos veljesi sinun luonasi köyhtyy eikä jaksa pysyä pystyssä, tue häntä samoin kuin muukalaista tai loista; hän eläköön luonasi. Älä ota korkoa tai voittoa häneltä, vaan pelkää Jumalaasi ja anna veljesi elää luonasi. Älä anna hänelle rahaasi korolle äläkä ota elintarpeista voittoa” (3 Moos. 25: 35—37). Jos velkaa ei maksettu vapautusvuoteen mennessä, ei lainapääomaakaan silloin enää voinut saada takaisin. Tässä kohdin varoitettiin kansaa nimenomaan pidättäytymästä antamaan veljilleen heidän tarvitsemaansa tukea: “Jos sinun keskuudessasi on joku köyhä, joku veljesi, — — niin älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi. — — Varo, ettei sydämessäsi synny tämä paha ajatus: ‘Seitsemäs vuosi, Vapautusvuosi, on lähellä’, ja ettet sen tähden katso karsaasti köyhää veljeäsi etkä anna hänelle mitään. Jos hän silloin huutaa sinun tähtesi Herran puoleen, niin sinä joudut syyhyn.” “Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, Sentähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on”, “ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee” (5 Moos. 15: 7, 9,11, 8). PJP 516.6

Kenenkään ei tarvinnut pelätä joutuvansa anteliaisuutensa tähden puutteeseen. Jumalan käskyjen noudattaminen johtaisi varmasti hyvinvointiin. “Sinä lainaat monelle kansalle”, hän lupasi, “mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä vallitset monia kansoja, mutta he eivät vallitse sinua” (5 Moos. 15: 6). PJP 517.1

Kun oli kulunut “seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta”, silloin tuli suuri vapautuksen vuosi — riemuvuosi. Silloin “anna pasunan raikuen soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo” (3 Moos. 25: 9,10). PJP 517.2

“Seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, — — sovituspäivänä” soitettiin riemuvuoden pasuunaa. Sen soitto kiiri kautta maan, missä vain juutalaisia asui, kutsuen kaikkia Jaakobin lapsia tervehtimään vapautuksen vuotta. Suurena sovituspäivänä Israelin synnit sovitettiin, minkä jälkeen kansa saattoi iloisin mielin tervehtiä alkavaa riemuvuotta. PJP 517.3

Samoin kuin sapattivuonna ei nytkään maata kylvetty eikä korjattu, ja kaiken sen tuoton katsottiin kuuluvan köyhille. Nyt pääsivät vapaiksi nekin heprealaisten orjien tietyt ryhmät, joita ei vapautettu sapattivuotena. Mutta tunnusomaisinta riemuvuodelle oli, että kaikki maaomaisuus palautettiin silloin alkuperäi- sen omistajan perheelle. Jumalan erikoisohjeiden mukaan maa oli jaettu arpomalla. Jaon tapahduttua ei kukaan saanut myydä tilaansa. Vasta köyhyyden pakottamana hänen oli lupa myydä maansa, ja jos sen jälkeen hän tai joku hänen sukulaisensa milloin tahansa halusi lunastaa sen, ei ostaja saanut kieltäytyä myymästä sitä takaisin. Mutta vaikka sitä ei lunastettaisikaan, se palautuisi riemuvuotena ensimmäiselle omistajalleen tai hänen perillisilleen. PJP 517.4

Herra julisti Israelille: “Älköön maata ainaiseksi myytäkö, sillä maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani” (3 Moos. 25: 23). Kansan tuli oppia tietämään se tosiasia, että he saivat jonkin aikaa asua Jumalan maassa, jonka oikeutettu ja alkuperäinen omistaja hän oli, ja että hän halusi erikoisesti otettavan huomioon köyhät ja kovaosaiset. Kaikkien mieleen tuli painaa, että köyhät ovat yhta oikeutettuja paikkaan Jumalan maailmassa kuin vauraammatkin. PJP 518.1

Näillä toimenpiteillä halusi armollinen Luojamme lievittää puutteenalaisten ja ahdistettujen kärsimystä ja antaa edes jonkin toivonsäteen ja aurinkoisen pilkahduksen valaista heidän elämäänsä. PJP 518.2

Herra halusi hillitä kohtuutonta omaisuuden- ja vallanhalua. Seurauksena olisi paljon pahaa, jos jokin ryhmä jatkuvasti haalisi itselleen rikkautta ja toinen köyhtyisi ja painuisi alemmaksi. Ellei sitä jotenkin estettäisi, rikkaat alkaisivat pitää valtaansa yksinoikeutenaan; ja vaikka Jumalan mielestä köyhät olivatkin kaikin puolin yhtä arvokkaita, nämä varakkaammat veljet pitäisivät ja kohtelisivat heitä alempiarvoisina. Tämän sorron tajuaminen taas saisi köyhemmän luokan kiihdyksiin. Se herättäisi epätoivoa ja suuttumusta, mikä puolestaan pilaisi yhteiskunnan moraalin ja johtaisi kaikenlaisiin rikoksiin. Jumalan säätämien asetusten tarkoituksena oli edistää yhteiskunnallista tasarvoisuutta. Sapattivuoden ja riemuvuoden säädökset saisivat suureksi osaksi palautumaan kohdalleen sen, mikä kansakunnan yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa taloudenhoidossa oli vuosien varrella mennyt vinoon. PJP 518.3

Nämä säädökset annettiin rikkaiden siunaukseksi yhtä hyvin kuin köyhienkin. Ne olivat omiaan hillitsemään ahneutta ja itsekorotuksen mieltä sekä kehittämään hyväntahtoisuuden jaloa mielenlaatua. Edistämällä hyvää tahtoa ja luottamusta kaikkien luokkien välillä ne vahvistaisivat yhteiskunnallista järjestystä ja hallitusta. Olemme kaikki mukana ihmiskunnan suuressa kudelmassa, ja mitä vain voimmekin tehdä toisten hyödyksi ja rohkaisuksi, heijastuu siunauksina takaisin meihin itseemme. Yhteiskunnan kaikki luokat ovat molemminpuolisen riippuvuuslain alaisia. Köyhät eivät ole sen enempää riippuvia rikkaista kuin nämä köyhistä. Toisen luokan pyytäessä päästä osallistumaan niistä siunauksista, joita Jumala on antanut heidän varakkaammille lähimmäisilleen, tarvitsee toinenkin uskollista palvelua sekä ajatusten ja lihasten voimaa, jotka ovat köyhän pääomaa. PJP 518.4

Herra lupasi siunata Israelia runsaasti, jos se noudattaisi hänen ohjeitaan. Hän lupasi antaa heille “sateen ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut kantavat hedelmänsä. Ja puiminen kestää teillä viininkörjuuseen asti, ja viininkörjuu kestää kylvöön asti, ja teillä on kyllin leipää syödäksenne, ja te saatte turvallisesti asua maassanne. Ja minä annan rauhan teidän maallenne, ja te saatte levätä, kenenkään peljättämättä; ja minä hävitän pahat pedot teidän maastanne, eikä miekka käy teidän maanne ylitse. — — Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. — — Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan rikotte minun liittoni, niin te kylvätte siemenenne turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sen. Ja minä käännän kasvoni teitä vastaan, ja teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja te pakenette, vaikka ei kukaan aja teitä takaa” (3 Moos. 26: 4—17). PJP 519.1

Monet vaativat hyvin kiihkeästi, että kaikkien pitäisi päästä osallistumaan tasaveroisesti Jumalan ajallisista siunauksista. Tämä ei kuitenkaan ollut Luojan tarkoitus. Muun muassa juuri erilaisilla oloilla Jumala haluaa koetella ja kehittää luonnetta. Kuitenkin hän odottaa ajallisesti varakkaiden pitävän itseään vain hänen omaisuutensa taloudenhoitajina, joille hän on uskonut varoja käytettäväksi kärsivien ja puutteenalaisten hyväksi. PJP 519.2

Kristus on sanonut, että meillä on aina köyhiä keskuudessamme, ja hän on aina myötätuntoisesti ja sydämensä lämmöllä lähellä kärsivää kansaansa ja köyhimpiä ja alhaisimpiakin maisia lapsiaan. Hän sanoo meille, että he ovat hänen edustajiaan maailmassa. Hän on asettanut heidät keskuuteemme herättääkseen sydämessämme sitä rakkautta, jota hän tuntee kärsiviä ja sorrettuja kohtaan. Heille ilmaistua sääliä ja hyväntahtoisuutta Kristus pitää hänelle osoitettuna. Samoin hän pitää itseensä kohdistuneena heille osoitettua julmuutta tai heidän laiminlyöntiään. PJP 519.3

Jos sitä lakia olisi jatkuvasti noudatettu, jonka Jumala sääti köyhien hyväksi, miten toisenlaiset olot vallitsisi vatkaan maailmassa moraalisesti, hengellisesti ja ajallisesti! Ei ilmenisi sellaista itsekkyyttä ja itsekorostusta kuin nyt, vaan jokainen pyrkisi ystävällisesti edistämään toisten onnellisuutta ja hyvinvointia, eikä olisi sellaista laajalle levinnyttä puutetta, mitä nykyään nähdään monissa maissa. PJP 520.1

Jos Jumalan säätämiä periaatteita olisi noudatettu, olisi säästytty niiltä kauheuksilta, jotka kaikkina aikoina ovat johtuneet siitä että rikkaat ovat sortaneet köyhiä ja nämä puolestaan ovat suhtautuneet rikkaisiin epäluuloisesti ja vihamielisesti. Niiden noudattaminen voisi estää suurten rikkauksien kokoamisen ja suistumisen ylellisen elämäntavan hillittömyyksiin, ja toisaalta niiden kymmenien tuhansien jäämisen tietämättömyyden ja alhaisuuden rappiotilaan, joiden huonosti palkatulla työllä nämä jättiläisomaisuudet on koottu. Niiden seuraaminen toisi sopuisan ratkaisun niihin pulmiin, jotka nyt uhkaavat suistaa maailman anarkiaan ja verenvuodatukseen. PJP 520.2