Patriarkat Ja Profeetat

Luku 5—Kain ja Aabel koetteella

Kain ja Aabel, Aadamin pojat, olivat luonteeltaan kovin erilaisia. Aabel oli mieleltään uskollinen Jumalalle. Hänen mielestään Jumala suhtautui syntiin langenneeseen ihmissukuun oikeamielisesti ja armollisesti, ja kiitollisena hän omaksui pelastustoivon. Mutta Kain oli kapinamielinen ja napisi Jumalaa vastaan sen johdosta, että tämä oli kironnut maan ja ihmissuvun Aadamin synnin vuoksi. Hän päästi mielensä ajautumaan samalle ladulle, joka johti saatanan lankeemukseen — omahyväisiin kuvitteluihin ja Jumalan oikeamielisyyden ja arvovallan epäilyyn. PJP 52.1

Nämä veljekset joutuivat koetteelle samoin kuin Aadamia oli koeteltu ennen heitä, jotta nähtäisiin halusivatko he uskoa ja totella Jumalan sanaa. He tunsivat ihmisen pelastamiseksi laaditun suunnitelman ja ymmärsivät Jumalan säätämän uhrijärjestelmän. He tiesivät, että näillä uhreilla heidän tuli ilmaista uskonsa siihen Vapahtajaan, jota uhrieläimet kuvasivat, sekä samalla tunnustaa olevansa täysin riippuvaisia hänen anteeksiannostaan. Ja he olivat selvillä siitä, että mukautumalla näin heidän lunastamisekseen laadittuun jumalalliseen suunnitelmaan he todistivat olevansa kuuliaisia Jumalan tahdolle. Ilman verenvuodatusta ei syntejä voitu sovittaa, ja uhraamalla laumansa esikoiset heidän tuli osoittaa uskovansa Kristuksen vereen luvattuna sovituksena. Tämän lisäksi oli uutiset maan hedelmistä annettava Herralle kiitosuhriksi. PJP 52.2

Kumpikin veljeksistä pystytti alttarinsa samalla tavoin ja toi uhrinsa. Aabel toi sen laumastaan Herran ohjeiden mukaisesti. “Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen.” Tuli leimahti taivaasta ja kulutti uhrin. Mutta Herran selvästä ja nimenomaisesta käskystä välittämättä Kain toi vain uhrilahjan maan hedelmistä. Taivas ei mitenkään ilmaissut hyväksyvänsä sitä. Aabel pyysi veljeään lähestymään Jumalaa tämän ohjeiden mukaisesti, mutta hänen hartaat pyyntönsä saivat Kainin vain entistä jyrkemmin pysymään kannassaan. Vanhempana veljenä hän väheksyi nuorempansa neuvoja ja kehotuksia. PJP 53.1

Kain tuli Jumalan luo napisten ja mielessään epäillen luvattua uhria ja uhritoimitusten tarpeellisuutta. Hänen uhrilahjansa ei ilmaissut mitään synnin katumusta. Hänestä tuntui, samoin kuin monista nykyään, että Jumalan tarkan suunnitelman noudattaminen olisi vain heikkouden tunnustamista, koska sen mukaan oh turvauduttava pelkästään hänen pelastukseensa ja luvatun Vapahtajan suorittamaan sovitukseen. Hän halusi mieluummin olla riippumaton ja luottaa vain itseensä ja omiin ansioihinsa. Eikä hän toisi mitään karitsaa veriuhriksi, vaan toisi omia hedelmiään, oman työnsä tuotteita. Hän esitti uhrinsa Jumalalle ikään kuin suosion osoituksena, jolla hän odotti saavansa itselleen Jumalan hyväksymisen. Kain totteli rakentamalla alttarin ja tuomalla uhrin, mutta se oh vain puolinaista kuuliaisuutta. Siitä puuttui oleellinen osa: Vapahtajan tarpeen tunnustaminen. PJP 53.2

Syntyperältään ja uskonnolliselta kasvatukseltaan nämä veljekset olivat yhdenveroisia. Molemmat olivat syntisiä, ja kumpikin tunnusti Jumalan ansaitsevan heidän kunnioituksensa ja palvontansa. Ulkonaisesti heidän uskontonsa näytti samanlaiselta tiettyyn rajaan asti, jonka ylitettyään he erosivat jyrkästi toisistaan. PJP 53.3

“Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain” (Hebr. 11:4). Aabel käsitti lunastuksen suuret periaatteet. Hän ymmärsi olevansa syntinen ja tajusi synnin ja sen seurauksen, kuoleman, erottavan hänet Jumalan yhteydestä. Hän toi teurastetun uhrieläimen, uhratun elämän, ja tunnusti siten, että rikotun lain vaatimukset olivat oikeutettuja. Veren vuodattaminen siirsi hänen katseensa tulevaan uhriin, Golgatan ristillä kuolevaan Kristukseen, ja luottamalla siellä suoritettavaan sovitukseen hän sai todistuksen vanhurskaudestaan ja uhrinsa hyväksymisestä. PJP 53.4

Kain olisi voinut oppia ja omaksua nämä totuudet yhtä hyvin kuin Aabelkin. Ei hän ollut minkään mielivaltaisen suunnitelman uhri. Ei Jumala ollut ennalta valinnut toista veljeä hyväksyttäväksi ja toista hyljättäväksi. Aabel valitsi uskon ja kuuliaisuuden, Kain epäuskon ja kapinallisuuden. Tämä ratkaisi kummankin kohtalon. PJP 54.1

Kain ja Aabel edustavat kahta ihmisluokkaa, joita maailmassa on ajan loppuun asti. Toinen niistä turvautuu synnin sovitukseksi säädettyyn uhriin, toinen luottaa omiin ansioihinsa, ja koska viimemainifttujen uhrilahjaan ei sisälly mitään jumalallisen välittäjän ansiota, se ei pysty saattamaan ihmistä Jumalan suosioon. Rikkomuksemme voidaan antaa anteeksi vain Jeesuksen ansioiden perusteella. Ne, jotka eivät tunne tarvitsevansa Kristuksen veren ansiota vaan katsovat voivansa hankkia Jumalan hyväksymisen pelkästään omilla teoillaan ilman jumalallista armoa, erehtyvät Kainin tavoin. He ovat tuomion alaisia, elleivät hyväksy puhdistavaa sovintoverta. Millään muulla keinoin heitä ei voida vapauttaa synnin orjuudesta. PJP 54.2

Se luokka, joka palvoo Jumalaa Kainin esimerkin mukaan, on maailmassa suurena enemmistönä, sillä miltei jokainen väärä uskonto perustuu samaan periaatteeseen: ihmisen pelastumiseen omien tekojensa turvin. Eräät väittävät, ettei ihmissuku tarvitse lunastusta vaan kehitystä — se voi näet hienostua, jalostua ja uudistaa itsensä. Samoin kuin Kain luuli hankkivansa Jumalan suosion uhrillaan, josta puuttui uhri veri, nämäkin arvelevat ihmisyyden kykenevän kohottautumaan jumalalliselle tasolle ilman sovitusta. Kainin tapaus osoittaa, mikä tästä on pakostakin seurauksena. Se näyttää, mikä ihmisestä tulee vailla Kristusta. Ihmiskunnalla ei ole mitään voimaa, jolla se voisi uudistaa itseään. Sinänsä se ei suuntaudu ylöspäin, jumalallista kohti, vaan alaspäin, saatanallista kohti. Kristus on ainoa toivomme. “Ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” “Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa” (Ap.t. 4: 12). PJP 54.3

Tosi usko, joka luottaa kokonaan Kristukseen, ilmenee kuuliaisuutena kaikille Jumalan vaatimuksille. Aadamin ajoista nykypäiviin asti on käyty suurta taistelua Jumalan lain noudattamisesta. Kaikkina aikoina ovat eräät väittäneet olevansa oikeutettuja Jumalan suosioon, vaikkeivät välitäkään joistakin hänen käskyistään. Mutta Raamattu vakuuttaa, että “teoista usko” tulee “täydelliseksi” ja että ilman kuuliaisuuden tekoja usko “on itsessään kuollut” (Jaak. 2: 22,17). Joka sanoo tuntevansa Jumalan “eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä” (1 Joh. 2: 4). PJP 54.4

Kun Kain huomasi, ettei hänen uhrilahjansa kelvannut, hän vihastui Herraan ja Aabeliin. Jumalalle hän oli vihainen siksi, ettei tämä hyväksynyt ihmisen valitsemaa lahjaa itse säätämänsä uhrin korvikkeeksi, ja veljelleen hän oli vihoissaan siitä, että tämä mieluummin totteli Jumalaa kuin ryhtyi hänen kanssaan kapinoimaan Jumalaa vastaan. Vaikka Kain väheksyikin jumallistä käskyä, ei Jumala jättänyt häntä oman onnensa nojaan. Hän alentui järkisyillä taivuttamaan miestä, joka oli käyttäytynyt niin sopimattomasti. Ja Herra sanoi Kainille: “Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy?” Enkeli välitti jumalallisen varoituksen: “Jos teet hyvin, voit [hyväksyttynä] kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella.” Kainin oh itse valittava. Jos hän turvautuisi luvatun Vapahtajan ansioihin, hän pääsisi Jumalan suosioon. Mutta jos hän itsepintaisesti pysyisi epäuskossaan ja synnissään, ei hänellä olisi mitään syytä vahttaa Herran hylänneen hänet. PJP 55.1

Mutta sen sijaan että olisi tunnustanut syntinsä Kain edelleenkin valitti Jumalan epäoikeudenmukaisuutta ja hautoi kateutta ja vihaa Aabelia kohtaan. Suutuksissaan hän moitti veljeään ja koetti saada hänet mukaansa vastustamaan Jumalan menettelyä heitä kohtaan. Sävyisästi mutta silti pelottomasti ja lujasti Aabel puolusti Jumalan oikeamielisyyttä ja hyvyyttä. Hän osoitti, missä kohdin Kain oli erehtynyt, ja koetti saada hänet huomaamaan, että vika oli hänessä itsessään. Hän palautti Kainin mieleen, miten Jumala oli armossaan säästänyt heidän vanhempiensa hengen, vaikka olisi heti voinut rangaista heitä kuolemalla, ja vakuutti Jumalan rakastavan heitä, koskapa hän antoi Poikansa viattomana ja pyhänä kärsiä sen rangaistuksen, joka kuului heille. Kaikki tämä vain suututti Kainia yhä enemmän. Hänen järkensä ja omantuntonsa mukaan Aabel oli oikeassa, mutta hän oh raivoissaan siitä, ettei tämä ollut kuunnellut hänen neuvoaan eikä yhtynyt hänen kapinaansa, vaan uskalsi olla eri mieltä. Ja vihan vimmoissaan hän tappoi veljensä. PJP 55.2

Kain ei vihannut eikä surmannut veljeään sen vuoksi, että tämä olisi tehnyt jotakin väärää, vaan “sentähden, että hänen [Kainin] tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat” (1 Joh. 3:12). Samoin jumalattomat ovat kaikkina aikoina vihanneet niitä, jotka ovat heitä parempia. Aabelin kuuliainen ja vakaa uskonelämä oli Kainille ainaisena nuhteena. “Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi” (Joh. 3:20). Mitä kirkkaampana taivaallinen valo heijastuu Jumalan uskollisten palvelijain luonteesta, sitä selvempinä ilmenevät jumalattomien synnit, ja sitä kiivaammin he pyrkivät tuhoamaan ne, jotka häiritsevät heidän rauhaansa. PJP 56.1

Aabelin murha oli ensimmäinen esimerkki siitä vihollisuudesta, joka Jumalan sanojen mukaan tulisi vallitsemaan käärmeen ja vaimon siemenen välillä — saatanan ja hänen alaistensa sekä toisaalta Kristuksen ja hänen seuraajiensa välillä. Ihmisen langettua syntiin saatana oli saanut ihmissuvun valvontaansa, mutta Kristus auttaisi sitä vapautumaan hänen ikeestään. Saatana vihastuu aina kun joku uskossa Jumalan Karitsaan lakkaa palvelemasta syntiä. Aabelin pyhä elämä kumosi saatanan syytöksen, jonka mukaan ihmisen oli mahdotonta noudattaa Jumalan lakia. Kun Kain paholaisen kiihdyttämässä mielentilassaan huomasi, ettei hän saanut Aabelia puolelleen ja valtaansa, hän raivostui niin että tappoi hänet. Ja aina kun jotkut ryhtyvät puolustamaan Jumalan lain vanhurskautta, ilmenee samanlaista henkeä heitä vastaan. Tuossa samassa hengessä on Kristuksen opetuslapsille eri aikakausina pystytetty häpeäpaaluja ja sytytetty polttorovioita. Mutta saatana joukkoineen yllyttää suorittamaan näitä julmuuksia Jeesuksen seuraajalle sen vuoksi, etteivät he pysty pakollakaan alistamaan häntä valtaansa. Se on voitetun vihollisen raivoa. Jokainen Jeesuksen marttyyri on kuollut voittajana. Profeetta lausuu: “He ovat voittaneet hänet [sen vanhan käärmeen, ’jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan’] Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti” (Ilm. 12: 11, 9). PJP 56.2

Murhamies Kain kutsuttiin pian vastaamaan rikoksestaan. “Herra sanoi Kainille: ‘Missä on veljesi Aabel?’ Hän vastasi: ‘En tiedä; olenko minä veljeni vartija?’” Kain oli edennyt synnin tiellä niin pitkälle, ettei hän enää tajunnut Jumalan jatkuvaa läsnäoloa eikä hänen sumuttaan ja kaikkitietävyyttään. Ja niin hän turvautui valheeseen pettääkseen syyllisyytensä. PJP 57.1

Jälleen Herra sanoi Kainille: “Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.” Jumala oli antanut Kainille tilaisuuden tunnustaa syntinsä. Hänellä oli ollut miettimisaikaa. Hän tiesi tekonsa ja sen peittämiseksi lausumansa valheen hirvittävyyden, mutta hän oh yhä kapinamielinen, eikä tuomiota enää pitkitetty. Jumalan ääni, joka tähän asti oli puhutellut häntä hartaasti pyydellen ja kehottaen, julisti nyt nämä kauheat sanat: “Ja nyt ole kirottu ja karkoitettu pois tältä vainiolta, joka avasi suunsa ottamaan veljesi veren sinun kädestäsi. Kun maata viljelet, ei se ole enää sinulle satoansa antava; kulkija ja pakolainen pitää sinun oleman maan päällä.” PJP 57.2

Siitä huolimatta, että Kain oli rikoksillaan ansainnut kuolemantuomion, armollinen Luoja vielä säästi hänen henkensä ja soi hänelle tilaisuuden katumiseen. Mutta elämänsä varrella Kain paatui yhä kovemmaksi, lietsoi kapinaa Jumalan hallintoa vastaan ja tuli hillittömien julkisyntisten kantaisäksi. Tästä yhdestä luopiosta tuli saatanan johdossa toisten kiusaaja, ja hänen esimerkkinsä ja vaikutuksensa levittivät väkevää mädännäisyyttään kaikkialle, kunnes koko maa tuli niin täyteen turmelusta ja väkivaltaa, että Jumalan oli hävitettävä se. PJP 57.3

Säästämällä ensimmäisen murhaajan hengen Jumala antoi koko maailmankaikkeudelle suurta taistelua koskevan opetuksen. Kainin ja hänen jälkeläistensä synkät vaiheet osoittivat, mikä olisi ollut seurauksena siitä että syntisten olisi annettu elää ikuisesti ja kapinoida Jumalaa vastaan. Jumalan pitkämielisyys sai jumalattomat vain yltymään syntielämässään entistä julkeammiksi ja uhittelevammiksi. Tuhannen viidensadan vuoden ajan kaikkeus sai seurata, miten Kainille julistetun tuomion jälkeen hänen vaikutuksensa ja esimerkkinsä saivat rikosten ja kaiken saastan tulvan leviämään yli maan. Saatiin todeta, että kuolemantuomio, joka oli julistettu langenneelle ihmissuvulle Jumalan lain rikkomisesta, oli sekä oikeudenmukainen että armollinen. Mitä kauemmin ihmiset elivät synnissä, sitä hillittömämmiksi he tulivat. Jumalallinen tuomio, joka katkaisi hillittömän pahuuden kehittymisen ja vapautti maailman paatuneiden kapinallisten vaikutukselta, oli pikemminkin siunaus kuin kirous. PJP 57.4

Saatana toimii herkeämättä erittäin tarmokkaasti ja tuhansin valepuvuin esittäen Jumalan luonteen ja hallinnon väärässä valossa. Laajoilla, hyvin laadituilla suunnitelmillaan ja ihmeteltävällä voimallaan hän koettaa pitää maailman asukkaat eksytystensä vallassa. Ääretön ja kaikki viisas Jumala näkee lopun alusta, ja hän on puolestaan laatinut pahuutta vastaan kauaskantoisia ja kaiken huomioonottavia suunnitelmia. Hänen tarkoituksenaan ei ollut vain kapinan kukistaminen, vaan sen luonteen näyttäminen koko maailmankaikkeudelle. Jumalan suunnitelmana oli ilmaista oikeamielisyytensä ja armonsa ja osoittaa, että hän on viisaudessaan ja armossaan suhtautunut pahuuteen täysin oikeudenmukaisesti. PJP 58.1

Muiden maailmojen pyhät asukkaat seurasivat erittäin kiinnostuneina meidän maailmamme tapahtumia. Vedenpaisumusta edeltäneen maailman tilassa he näkivät kuvauksen sen hallinnon seurauksista, jonka Lusifer oli aikonut perustaa taivaaseen kiistämällä Kristuksen arvovallan ja syrjäyttämällä Jumalan lain. He havaitsivat sen ajan omavaltaisten syntisten olevan saatanan alamaisia, joita hän piti täysin vallassaan. Kaikki ihmisten aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat (1 Moos. 6: 5). Heidän jokainen tunteensa, vaikuttimensa ja kuvitelmansa suuntautui puhtauden, rauhan ja rakkauden jumalallisia periaatteita vastaan. Se oli valaiseva esimerkki siitä, miten hirveään turmelukseen Jumalan luodut vajoavat, kun saatana pääsee poistamaan heiltä Herran pyhän lain hillitsevän vaikutuksen. PJP 58.2

Suuren taistelun kestäessä paljastuneilla tosiasioilla Jumala on näyttävä hallintonsa oikeat periaatteet, jotka saatana ja kaikki hänen pettämänsä ovat väärentäneet. Koko maailma on lopulta tunnustava hänen oikeamielisyytensä, joskin tämä tunnustus annetaan liian myöhään, jotta kapinalliset voisivat enää pelastua. Jumalalla on puolellaan koko maailmankaikkeuden myötätunto ja hyväksyminen hänen suuren suunnitelmansa edetessä askel askeleelta lopulliseen täyttymykseensä ja kapinan lopulliseen ja täydelliseen kukistamiseen asti. Tullaan näkemään, että kaikki jotka ovat hylänneet jumalalliset käskyt ja ohjeet, ovat saatanan puolella sotimassa Kristusta vastaan. Ja kun tämän maailman ruhtinas tuomitaan ja kaikki häneen liittyneet joutuvat osallistumaan hänen kohtalostaan, tulee koko maailmankaikkeus tuomion todistajana julistamaan: “Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas” (Ilm. 15: 3). PJP 58.3