Patriarkat Ja Profeetat

Luku 4—Lunastussuunnitelma

Ihmisen lankeemus aiheutti suuren surun koko taivaassa. Synnin kirous oh turmellut Jumalan luoman maailman, jota kurjuuteen ja kuolemaan tuomitut olennot nyt asuttivat. Lakia rikkoneilla ei näyttänyt olevan mitään toivoa. Enkelien ylistyslaulut vaikenivat. Kaikkialla taivaan kartanoissa vallitsi suru synnin aiheuttamasta tuhosta. PJP 43.1

Jumalan Poika, taivaallisten joukkojen kunniakas Päämies, tunsi syvää sääliä langennutta ihmissukua kohtaan. Rajaton myötätunto liikutti hänen mieltään, kun hän kuuli kadotetun maailman valitukset. Mutta jumalallinen rakkaus oh laatinut suunnitelman, jonka mukaan ihminen voitiin pelastaa. Rikottu Jumalan laki vaati syntisen kuolemaa. Koko kaikkeudessa oli vain yksi, joka saattoi täyttää sen vaatimukset ihmisen puolesta. Koska jumalallinen laki on yhtä pyhä kuin Jumala, saattoi vain Jumalan vertainen suorittaa sen rikkomisen sovituksen. Kukaan muu kuin Kristus ei voinut lunastaa langennutta ihmistä lain kirouksesta ja palauttaa häntä sopusointuun taivaan kanssa. Kristus ottaisi kärsiäkseen synnin syyllisyyden ja häpeän joka oli niin vastenmielistä pyhälle Jumalalle, että se erotti Isän Pojastaan. Kristus laskeutuisi kurjuuden syvyyksiin pelastaakseen tuhonalaisen ihmissuvun. PJP 43.2

Isän edessä hän puhui hartaasti syntisen puolesta, ja koko taivaan joukko odotti tulosta sanoin kuvaamattoman kiinnostuneena. Kauan kesti tuo salaperäinen neuvottelu — “rauhan neuvo” (Sak. 6: 13), joka koski langenneita ihmislapsia. PJP 43.3

Pelastussuunnitelma oli laadittu ennen maan luomista, sillä Kristus on teurastettu Karitsa “hamasta maailman perustamisesta” (Ilm. 13: 8). Kuitenkin täytyi jopa kaikkeuden Kuninkaan käydä mielessään kamppailua, ennen kuin hän taipui antamaan Poikansa kuolla syyllisen ihmissuvun puolesta. Mutta “niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3: 16). Oi sitä lunastuksen salaisuutta! Oi sitä rakkautta, joka Jumalalla oli maailmaa kohtaan, joka ei rakastanut häntä! Kuka voi käsittää sen rakkauden syvyyttä, “joka on kaikkea tietoa ylempänä”? Halki loputtomien aikakausien yrittävät kuolemattomat olennot käsittää tuon käsittämättömän rakkauden salaisuutta ihmetellen ja ihaillen sitä. PJP 44.1

Jumala ilmaisi itsensä Kristuksessa “ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor. 5: 19). Synti oli niin turmellut ihmisen, ettei tämä voinut omin avuin päästä sopusointuun hänen kanssaan, jonka luonne on puhdas ja hyvä. Mutta kun Kristus lunasti ihmisen lain tuomiosta, hän saattoi jakaa jumalallista voimaa inhimillisen yrityksen tueksi. Näin siis katumalla syntejään ja uskomalla Kristukseen Aadamin langenneista lapsista voi jälleen tulla “Jumalan lapsia” (1 Joh. 3: 2). PJP 44.2

Suunnitelma, joka yksin saattoi varmistaa ihmisen pelastuksen, sisällytti koko taivaan äärettömään uhriinsa. Enkelit eivät voineet iloita Kristuksen selostaessa heille pelastussuunnitelmaa, sillä he käsittivät, että ihmisen pelastamisen täytyi aiheuttaa heidän rakastetulle Päämiehelleen sanomattomia kärsimyksiä. Surren ja ihmetellen he kuuntelivat hänen sanojaan, kun hän kertoi heille, miten hänen täytyi laskeutua taivaan puhtaudesta ja rauhasta, sen ilosta, kirkkaudesta ja kuolemattomasta elämästä, ja joutua kosketuksiin maan turmeluksen kanssa ja kestää sen surua, häpeää ja kuolema. Hänen paikkansa oli syntisen ja synnin rikkomuksen välissä, mutta vain muutamat vastaanottaisivat hänet Jumalan Poikana. Hän luopuisi taivaan Majesteetin korkeasta asemastaan, näyttäytyisi maan päällä ja nöyrryttäisi itsensä ihmiseksi ja omakohtaisesti kokemalla kaiken tutustuisi niihin suruihin ja kiusauksiin, joita ihminen joutuisi kestämään. Kaikki tämä oli välttämätöntä, jotta hän voisi auttaa kiusattuja (Hebr. 2: 18). Hänen opettajan tehtävänsä päättymisen jälkeen hänet annettaisiin jumalattomien ihmisten käsiin ja jätettäisiin alttiiksi kaikille solvauksille ja kidutuksille, mihin saatana vain saattoi yllyttää heidät. Hänen täytyisi kärsiä kaikkein julmin kuolema kohotettuna syyllisenä syntisenä taivaan ja maan välille. Hänen täytyisi kestää niin hirvittävän tuskan pitkiä tunteja, etteivät enkelit voisi katsella sitä, vaan peittäisivät kasvonsa sitä näkemästä. Hänen täytyisi kärsiä sielun hätää ja Isän kasvojen kätkeytymistä silloin kun rikkomuksen syyllisyys — koko maailman syntitaakka — olisi hänen kannettavanaan. PJP 44.3

Enkelit heittäytyivät maahan Päämiehensä jalkojen juureen ja tarjoutuivat uhriksi ihmisen hyväksi. Mutta enkeli ei voinut hengellään maksaa velkaa; vain hänellä joka loi ihmisen oli valta lunastaa hänet. Kuitenkin enkelit saisivat suorittaa jotakin pelastussuunnitelman yhteydessä. Kristus tehtäisiin “vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi” (Hebr. 2:9). Pukeutuessaan ihmisluontoon hän tulisi voimaltaan heitä heikommaksi, ja heidän tuli palvella häntä vahvistaen ja tyynnyttäen häntä kärsimyksissä. Heidän tuli niinikään olla “palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä” (Hebr. 1: 14). Heidän tuli varjella armosta osallistuvia pahojen enkelien vallalta ja pimeydeltä, jota saatana alituiseen levittää heidän ympärilleen. PJP 45.1

Joutuessaan näkemään Herransa tuskan ja nöyryytyksen enkelit tuntisivat syvää surua ja paheksumista, ja he tahtoisivat vapauttaa hänet murhamiesten käsistä. Mutta he eivät saisi puuttua asiaan estääkseen mitään siitä, mitä joutuisivat katselemaan. Pelastussuunnitelman mukaan Kristuksen täytyisi kärsiä jumalattomien pilkkaa ja häväistystä, ja hän suostuisi kaikkeen tähän ryhtyessään ihmisen Lunastajaksi. PJP 45.2

Kristus vakuutti enkeleille, että kuolemallaan hän lunastaisi monet ja tuhoaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan. Hän saisi takaisin valtakunnan, jonka ihminen oli menettänyt rikkomuksensa tähden, ja lunastetut perisivät sen hänen kanssaan ja asuisivat siellä ikuisesti. Synti ja syntiset pyyhkäistäisiin pois, eivätkä he koskaan enää pääsisi häiritsemään taivaan eikä maan rauhaa. Hän pyysi enkelten joukkoa yhtymään suunnitelmaan, jonka hänen Isänsä oli hyväksynyt, ja iloitsemaan siitä, että hän voisi kuolemallaan saada langenneen ihmisen sovitetuksi Jumalan kanssa. PJP 45.3

Silloin ilo, kuvaamaton ilo täytti taivaan. Lunastetun maailman kirkkaus ja autuus ylitti elämän Ruhtinaan tuskan ja uhrinkin. Halki taivaallisten kartanoiden kaikuivat ensi soinnut siitä laulusta, joka oli kaikuva Betlehemin kukkuloiden yllä: “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2: 14). Syvemmällä riemulla kuin konsanaan maan luomisen hurmiossa “aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat” (Job 38: 7). PJP 46.1

Ihminen sai ensimmäisen viittauksen lunastukseen samassa yhteydessä, jolloin saatanalle langetettiin tuomio paratiisissa. Herra julisti: “Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1 Moos. 3:15). Tämä esivanhempiemme kuullen lausuttu tuomio oli heille lupaus. Samalla kun se ennusti sotaa ihmisen ja saatanan välille, se julisti, että suuren vastustajan valta lopulta murrettaisiin. Aadam ja Eeva olivat rikollisina vanhurskaan Tuomarin edessä odottaen tuomiota rikkomuksestaan. Mutta ennen kuin he kuulivat osakseen tulevasta raadannan ja surun täyteisestä elämästä tai säädöksestä, jonka mukaan heidän piti jälleen tuleman maaksi, he saivat kuunnella sanoja, jotka eivät voineet olla herättämättä heissä toivoa. Vaikka he joutuivatkin kärsimään väkevän vihollisensa vallasta, he saattoivat odottaa lopullista voittoa. PJP 46.2

Kun saatana kuuli, että vihollisuus tulisi vallitsemaan hänen ja vaimon välillä sekä hänen siemenensä ja tämän siemenen välillä, hän tiesi ihmisluontoa turmelevan työnsä keskeytyvän ja ihmisen tulevan jotenkin kykeneväksi vastustamaan hänen valtaansa. Kun pelastussuunnitelmasta tehtiin paremmin selkoa, saatana enkeleineen iloitsi siitä, että saatuaan ihmisen lankeamaan hän voisi vetää myös Jumalan Pojan alas korkeasta asemastaan. Hän selitti, että hänen maanpäälliset suunnitelmansa olivat siihen asti menestyneet ja että kun Kristus pukeutuisi ihmisluontoon, hänetkin voitaisiin voittaa ja saada langenneen ihmissuvun lunastaminen estetyksi. PJP 46.3

Taivaan enkelit täydensivät esivanhemmillemme sen suunnitelman esittämistä, joka oli laadittu heidän pelastuksekseen. Aadamille ja hänen elämäntoverilleen vakuutettiin, ettei heitä suuresta synnistään huolimatta hylätty saatanan armoille. Jumalan Poika oli tarjoutunut sovittamaan omalla hengellään heidän rikkomuksensa. Heille suotaisiin koetusaika, ja katumalla ja uskomalla Kristukseen he voisivat jälleen päästä Jumalan lapsiksi. PJP 47.1

Heidän syntinsä vaatima uhri ilmaisi Aadamille ja Eevalle Jumalan lain pyhän luonteen, ja he näkivät entistä selvemmin synnin syyllisyyden ja sen hirveät seuraukset. Tunnonvaivoissaan ja ahdistuksessaan he pyysivät hartaasti, ettei rangaistaisi häntä, jonka rakkaudesta he olivat saaneet kaiken ilonsa; rangaistakoon mieluummin heitä ja heidän jälkeläisiään. PJP 47.2

Heille sanottiin, että koska Herran laki oh hänen hallituksensa perustana sekä taivaassa että maan päällä, ei enkeliäkään voitu hyväksyä sen rikkomisen sovintouhriksi. Yhtään sen käskyä ei voitu kumota eikä muuttaa soveltuvaksi ihmisen langenneeseen tilaan, mutta Jumalan Poika, joka oli luonut ihmisen, saattoi sovittaa hänet. Kuten Aadamin rikkomus oli aiheuttanut kurjuutta ja kuolemaa, saisi Kristuksen uhri aikaan elämää ja kuolemattomuutta. PJP 47.3

Ei vain ihminen vaan myös maa oli synnin tähden joutunut paholaisen valtaan ja saataisiin lunastussuunnitelman avulla palautetuksi entiselleen. Tultuaan luoduksi Aadam sai maan hallintaansa. Mutta langettuaan kiusaukseen hän joutui saatanan valtaan; “sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on” (2 Piet. 2: 19). Kun ihmisestä tuli saatanan vanki, menetti hän valtansa voittajalleen. Näin saatanasta tuli “tämän maailman jumala” (2 Kor. 4: 4). Hän on anastanut itselleen maan herruuden, mikä alkuaan annettiin Aadamille. Mutta maksamalla uhrillaan syntivelan Kristus ei ainoastaan lunastaisi ihmistä, vaan myös saisi takaisin hänen menettämänsä herruuden. Kaiken, minkä ensimmäinen Aadam menetti, palauttaa toinen ennalleen. Profeetta lausuu: “Ja sinä Karjatorni, tytär Siionin kukkula! Sinun luoksesi on tuleva, on saapuva entinen hallitus” (Miika 4: 8). Ja apostoli Paavali kutsuu tätä “hänen omaisuutensa lunastamiseksi” (Ef. 1: 14). Jumala loi maan pyhien, onnellisten olentojen asuinpaikaksi. Herra “on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti” (Jes. 45:18). Tämä tarkoitus täyttyy silloin, kun maa Jumalan voiman uudistamana sekä synnistä ja surusta vapautettuna tulee lunastettujen ikuiseksi asuinsijaksi. “Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” “Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä” (Ps. 37: 29; Ilm. 22: 3). PJP 47.4

Viattomuuden tilassaan Aadam oli saanut olla avoimessa yhteydessä Luojaansa. Mutta synti erotti toisistaan Jumalan ja ihmisen. Vain Kristuksen sovitus saattoi silloittaa kuilun ja avata siunauksen ja pelastuksen yhteydet taivaasta maahan. Ihminen ei vielä päässyt suoraan lähestymään Luojaansa, mutta Jumala pitäisi häneen yhteyttä Kristuksen ja enkeleiden välityksellä. PJP 48.1

Näin Aadamille ilmaistiin ihmiskunnan historian tärkeitä tapahtumia siitä lähtien, kun Jumala langetti tuomionsa Eedenissä aina vedenpaisumukseen ja Jumalan Pojan ensimmäiseen tulemukseen asti. Hänelle näytettiin, että vaikka Kristuksen uhri riitti pelastamaan koko maailman, monet valitsisivat mieluummin syntielämän kuin katumuksen ja kuuliaisuuden. Sukupolvien seuratessa toisiaan rikokset lisääntyisivät, ja synnin kirous painaisi yhä raskaampana ihmissukua, eläimiä ja maata. Syntisellä vaelluksellaan ihminen lyhentäisi elinpäiviensä määrää. Hän lyhenisi varreltaan, ja hänen kestävyytensä sekä siveellinen ja älyllinen voimansa vähenisivät, kunnes maailma olisi täynnä kaikenlaista kurjuutta. Kun ihmiset eivät hillitsisi halu- jaan ja intohimojaan, he eivät enää kykenisi arvostamaan pelastussuunnitelman suuria totuuksia. Kuitenkin Kristus noudattaisi tarkoin sitä suunnitelmaa, jonka vuoksi hän lähti taivaasta. Hän toimisi edelleen ihmisten hyväksi ja kehottaisi heitä yhä kätkemään heikkoutensa ja vajavuutensa häneen. Hän täyttäisi kaikkien niiden tarpeet, jotka uskossa tulisivat hänen luokseen. Ja aina tulisi olemaan niitä, jotka säilyttäisivät tiedon Jumalasta ja pysyisivät tahrattomina vallitsevan jumalattomuuden keskellä. PJP 48.2

Jumala sääti uhrijärjestelmän muistuttamaan ihmistä alituisesti, jotta tämä siten tunnustaisi katuvansa syntiään ja uskovänsä luvattuun Lunastajaan. Sen tuli painaa langenneen ihmissuvun mieleen se vakava totuus, että kuolema oli synnin aiheuttama. Ensimmäinen uhritoimitus oli Aadamille erittäin tuskallinen. Hänen täytyi kohottaa kätensä riistääkseen elämän, jonka vain Jumala saattoi antaa. Ensi kerran hän oh näkemässä kuolemaa, ja hän tiesi, ettei yhdenkään ihmisen tai eläimen olisi tarvinnut kuolla, jos hän olisi pysynyt kuuliaisena Jumalalle. Ja surmatessaan viattoman uhrieläimen häntä puistatti ajatus, että Jumalan virheettömän Karitsan täytyi vuodattaa verensä hänen syntinsä vuoksi. Tämä tapahtuma sai hänet tuntemaan entistä syvemmin ja elävämmin, miten suuri oli hänen rikkomuksensa, jonka ainoastaan Jumalan rakkaan Pojan kuolema saattoi sovittaa. Ja hän hämmästeli sitä ääretöntä hyvyyttä, joka oli valmis maksamaan sellaiset lunnaat syyllisestä. Toivon tähti valaisi synkkää ja kauheaa tulevaisuutta ja lievensi sen äärimmäistä lohduttomuutta. PJP 48.3

Mutta lunastussuunnitelmalla oli myös ihmisen pelastamista laajempi ja syvempi tarkoituksensa. Ei Kristus tullut maailmaan vain ihmistä pelastamaan eikä vain sitä varten, että tämän pienen maailman asukkaat suhtautuisivat Jumalan lakiin sen arvon mukaisesti. Hän tuli todistamaan koko maailmankaikkeudelle, että Jumala on luonteeltaan oikeamielinen. Tähän suuren uhrinsa tulokseen — sen vaikutukseen muiden maailmojen asukkaihin samoin kuin ihmisiin — Vapahtaja suuntasi ajatuksensa sanoessaan vähän ennen ristiinnaulitsemistaan: “Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos. Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni” (Joh. 12: 31,32). Kristuksen kuoleminen ihmisen pelastamiseksi ei vain avaisi ihmisille pääsyä taivaaseen, vaan todistaisi koko maailmankaikkeudelle, että Jumala ja hänen Poikansa ovat suhtautuneet oikealla tavalla saatanan kapinaan. Se vahvistaisi Jumalan lain pysyvyyden ja paljastaisi synnin luonteen ja seuraukset. PJP 49.1

Alusta asti suuri taistelu oli koskenut Jumalan lakia. Saatana oh koettanut todistaa, että Jumala oli epäoikeudenmukainen, että hänen lakinsa oh virheellinen ja että kaikkeuden menestys vaati sen muuttamista. Hyökkäämällä lakia vastaan hän aikoi kukistaa sen Tekijän herruuden. Taistelun kestäessä nähtäisiin, olivatko jumalalliset säädökset puutteellisia ja muutettavia vaiko täydellisiä ja muuttumattomia. PJP 49.2

Kun saatana karkotettiin taivaasta, hän päätti tehdä maan valtakunnakseen. Kiusattuaan Aadamia ja Eevaa ja voitettuaan heidät hän arveli saaneensa tämän maailman haltuunsa, “sillä”, hän sanoi, “he ovat valinneet minut hallitsijakseen”. Hän väitti, ettei syntiselle annettaisi anteeksi. Siksi langennut ihmiskunta oli oikeutetusti hänen alamaisensa ja maailma oh hänen. Mutta Jumala antoi oman rakkaan Poikansa — vertaisensa — kärsimään synnin rangaistuksen ja siten avaamaan ihmissuvulle jälleen pääsyn hänen suosioonsa ja takaisin Eeden-kotiinsa. Kristus otti lunastaakseen ihmisen ja vapauttaakseen maailman saatanan otteesta. Taivaassa alkanut suuri taistelu ratkaistaisiin juuri tässä maailmassa ja tällä alueella, jota saatana on väittänyt omakseen. PJP 50.1

Koko kaikkeus ihmetteli, että Kristus nöyrtyisi pelastamaan langenneen ihmisen. Hän oli matkannut tähdestä toiseen ja maailmasta toiseen valvoen kaikkea ja kaitselmuksessaan täyttäen laajan luomakuntansa eritasoisten olentojen tarpeet. Se että hän suostui jättämään ylhäisen asemansa ja pukeutumaan ihmisluontoon, oli salaisuus, johon toisten maailmojen synnittömät asukkaat halusivat tutustua. Kun Kristus tuli meidän maailmaamme ihmismuodossa, kaikki seurasivat tavattoman kiinnostuneina hänen taivallustaan askel askeleelta veren tahraamaa polkua seimeltä Golgatalle. Taivas pani merkille häneen kohdistetut solvaukset ja pilkan ja tiesi ne saatanan yllyttämiksi. Siellä nähtiin, miten vastakkaiset voimat etenivät saatanan alati pyrkiessä syöksemään ihmisiä synkkyyteen, murheeseen ja kärsimyksiin ja Kristuksen ehkäistessä sitä. Siellä tarkkailtiin, miten valon ja pimeyden välinen taistelu yltyi yhä kiivaammaksi. Ja kun Kristus kuolontuskassaan ristillä huudahti: “Se on täytetty” (Joh. 19: 30), puhkesivat kaikki maailmat ja taivaskin riemuhuutoon. Suuri taistelu, jota oh käyty niin kauan tässä maailmassa, oli nyt ratkaistu, ja Kristus oh voittaja. Hän oli kuolemallaan vastannut kysymykseen, rakastivatko Isä ja Poika ihmistä kylliksi osoittaakseen kieltäymystä ja uhrimieltä. Saatana oli paljastanut todellisen luonteensa valehtelijana ja murhaajana. Havaittiin, että sama mieli, jolla hän oh hallinnut vallassaan olleita ihmislapsia, olisi ilmennyt hänessä edelleenkin, jos hän olisi päässyt hallitsemaan taivaallisia olentoja. Koko uskollinen kaikkeus yhtyi yksimielisesti kiittämään jumalallista hallintoa. PJP 50.2

Jos lakia olisi voitu muuttaa, olisi ihminen voitu pelastaa ilman Kristuksen uhria. Mutta Kristuksen täytyi uhrata henkensä syntiin langenneen ihmissuvun puolesta, ja se todistaa, ettei Jumalan laki päästä syntistä vaatimustensa alaisuudesta. On osoitettu, että synnin palkka on kuolema. Kristuksen kuolema vahvisti saatanan häviön. Mutta jos laki olisi poistettu ristillä, kuten monet väittävät, silloin ei Jumalan rakkaan Pojan tuskalla ja kuolemalla olisi aikaansaatu muuta kuin se, mitä saatana oh toivonutkin. Pahuuden ruhtinas olisi saanut riemuvoiton, ja hänen syytöksensä Jumalan hallitusta vastaan olisivat osoittautuneet tosiksi. Juuri se, että Kristus kärsi ihmisen rikkomuksen rangaistuksen, on vahvana todisteena kaikille luoduille lain muuttumattomuudesta. Se todistaa, että Jumala on vanhurskas, armollinen ja itsensäkieltävä ja että hän hallitsee äärettömän oikeudenmukaisesti ja armollisesti. PJP 51.1