Patriarkat Ja Profeetat

Luku 38—Matka edomin ympäri

Israelin leiripaikka Kaadeksessa oli vain vähän matkan päässä Edomin rajalta, ja sekä Mooses että kansa halusivat kernaasti jatkaa matkaansa tämän alueen halki Luvattuun maahan. Niinpä he lähettivät Jumalan ohjeiden mukaisesti Edomin kuninkaalle seuraavan sanoman: PJP 403.1

“Näin sanoo veljesi Israel: Sinä tunnet kaiken vaivan, joka on meitä kohdannut, kuinka isämme lähtivät Egyptiin, kuinka olemme asuneet Egyptissä kauan aikaa ja kuinka egyptiläiset kohtelivat pahoin meitä ja meidän isiämme. Mutta me huusimme Herran puoleen, ja hän kuuli meidän huutomme ja lähetti enkelin, joka vei meidät pois Egyptistä. Ja katso, me olemme nyt Kaadeksessa, kaupungissa, joka on sinun maasi rajalla. Salli meidän kulkea maasi läpi. Me emme kulje peltojen emmekä viinitarhojen poikki emmekä juo vettä kaivoista. Poikkeamatta oikealle tai vasemmalle me kuljemme valtatietä, kunnes olemme päässeet alueesi läpi.” PJP 403.2

Tähän kohteliaaseen pyyntöön vastattiin uhkaavan kieltävästi: “Älä kulje minun maani läpi; muutoin minä käyn miekka kädessä sinua vastaan.” PJP 403.3

Hämmästyneinä tästä torjuvasta asenteesta Israelin johtajat lähettivät kuninkaalle toisen pyynnön ja lupasivat: “Maantietä me kuljemme, ja jos juomme vettäsi, me tai meidän karjamme, niin me maksamme sen, kun vain saamme jalkaisin kulkea sinun maasi läpi.” PJP 403.4

“Tästä et kulje!” kuului vastaus. Edomilaiset olivat jo sijoittaneet aseellisia ryhmiä ahtaisiin soliin, niin että rauhallinen eteneminen siihen suuntaan oli mahdotonta, ja heprealaisia oli kielletty käyttämästä väkivaltaa. Heidän oli kuljettava kaukaa Edomin maan ympäri. PJP 404.1

Jos kansa olisi koetukseen jouduttuaan luottanut Jumalaan, olisi Herran sotajoukkojen Päämies johdattanut heidät Edomin läpi, ja maan asukkaat olisivat edelleen peljänneet heitä, niin että he vihamielisyyden sijasta olisivat osoittaneet heille suosiotaan. Mutta israelilaiset eivät toimineet viipymättä Jumalan sanan mukaisesti, ja heidän valitellessaan ja napistessaan kultainen tilaisuus meni ohi. Ja kun he lopulta olivat valmiit esittämään anomuksensa kuninkaalle, se hyljättiin. Aina Egyptistä lähdöstä saakka saatana oli alituiseen heittänyt heidän tielleen esteitä ja kiusauksia, etteivät he pääsisi perimään Kanaania. Ja omalla epäuskollaan he olivat moneen kertaan päästäneet hänet vastustamaan Jumalan suunnitelmia. PJP 404.2

On tärkeää uskoa Jumalan sanaa ja toimia sen mukaan ripeästi hänen enkeliensä odottaessa saavansa toimia hyväksemme. Pahat enkelit ovat valmiina vastustamaan jokaista edistysaskelta. Ja kun Jumalan kaitselmus kehottaa hänen lapsiaan etenemään ja kun hän on valmis suuriin tekoihin heidän hyväkseen, kiusaa saatana heitä pahoittamaan Herran mielen epäröinnillään ja viivyttelyllään. Hän pyrkii herättämään riitaa, napinaa tai epäuskoa ja siten estämään heitä saamasta Jumalan heille varaamia siunauksia. Jumalan palvelijoiden tulisi olla alati hälytysvalmiina lähteäkseen liikkeelle heti kun hänen kaitselmuksensa avaa tien. Jokainen viivyttely heidän taholtaan antaa saatanalle aikaa toimi heidän tappiokseen. PJP 404.3

Antaessaan ensimmäiset ohjeensa Moosekselle Israelin kulkemisesta Edomin maan läpi Herra oli selittänyt, että edomilaiset pelkäisivät heitä. Mutta hän oli kieltänyt kansaansa käyttämästä tätä etua heitä vastaan. Vaikka Jumalan voima oli israelilaisten tukena, ja israelilaisten olisi ollut helppo lannistaa peloissaan olevat edomilaiset, ei heidän silti sopinut käydä heidän kimppuunsa. He saivat Herralta käskyn: “Te pitäkää itsestänne tarkka vaari: älkää ryhtykö taisteluun heidän kanssansa, sillä minä en anna teille jalanleveyttäkään heidän maastansa, koska minä olen antanut Seirin vuoriston Eesaun omaksi” (5 Moos. 2: 4,5). Edomilaiset olivat Aabrahamin ja Iisakin jälkeläisiä, ja näiden palvelijainsa tähden Jumala oli ollut suosiollinen Eesaun lapsille. Hän oli antanut Seirin vuoriston heidän omakseen, eikä heitä saanut häiritä, elleivät he syntiensä tähden ensin loittonisi hänen armonsa ulottumattomiin. Kanaanin maa heprealaisten tuli ottaa haltuunsa ja tuhota tyystin sen asukkaat, jotka olivat täyttäneet syntimittansa. Mutta edomilaiset olivat vielä koetus- ajassaan, ja siksi heitä oli kohdeltava armollisesti. Jumalalla on halu laupeuteen, ja hän osoittaa sääliään ennen kuin langettaa tuomioitaan. Hän opettaa israelilaisia säästämään Edomin kansaa ennen kuin vaatii heitä tuhoamaan Kanaanin asukkaat. PJP 404.4

Edomin ja Israelin esivanhemmat olivat veljeksiä, ja veljellisen ystävällisyyden ja kohteliaisuuden tuli vallita heidän välillään. Israelilaisia kiellettiin silloin ja vastaisuudessakaan kostamasta sitä, että heitä niin loukkaavasti estettiin kulkemasta maan läpi. He eivät myöskään saaneet havitella vähääkään Edomin maata. Vaikka israelilaiset olivat Jumalan valittua ja suosittua kansaa, heidän täytyi mukautua hänen asettamiinsa rajoituksiin. Jumala oli luvannut heille hyvän perintöosan. Mutta eivät he saaneet katsoa olevansa ainoita oikeudenomistajia maan päällä eikä pyrkiä tunkemaan pois kaikkia muita. Heitä kehotettiin aina ollessaan tekemisissä edomilaisten kanssa varomaan tekemästä heille vääryyttä. Heidän tuli ostaa heiltä kaikki se mitä tarvitsivat ja maksaa ostoksensa viipymättä. Ja Israelia rohkaistiin luottamaan Jumalaan ja tottelemaan hänen sanaansa muistuttamalla heille: “Herra, sinun Jumalasi, on siunannut sinua, eikä sinulta ole mitään puuttunut” (5 Moos. 2: 7). He eivät olleet riippuvaisia edomilaisista, sillä heillä oli Jumala, jonka apulähteet ja voimavarat olivat runsaat. He eivät saaneet yrittää ottaa heiltä mitään väkisin tai petoksella, vaan kaikessa kanssakäymisessään heidän oli noudatettava jumalallisen lain periaatetta: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” PJP 405.1

Jos he olisivat tällä tavoin kulkeneet Edomin läpi Jumalan tarkoituksen mukaisesti, olisi heidän läpikulkunsa koitunut siunaukseksi sekä heille itselleen että maan asukkaille, jotka olisivat näin saaneet tilaisuuden tutustua Jumalan kansaan ja hänen palvontaansa sekä siihen, miten Jaakobin Jumala antoi menes- tystä niille jotka rakastivat ja pelkäsivät häntä. Mutta Israelin epäusko oli estänyt tämän kaiken. Jumala oli antanut kansalle vettä, kun he sitä vaativat, mutta hän salli heidän epäuskonsa saada ansaitsemansa rangaistuksen. Jälleen he joutuivat väeltä maan erämaan poikki ja sammuttamaan janonsa ihmelähteen vedellä, jota he eivät enää olisi tarvinneet, jos vain olisivat luottaneet häneen. PJP 405.2

Ja niin Israelin joukot kääntyivät jälleen etelää kohti ja aloittivat kulkunsa yli karujen autiomaiden, jotka näyttivät kovin kolkoilta nyt kun he olivat jo saaneet vehreyttäkin Edomin kukkuloilla ja laaksoissa. Tämän synkän erämaan reunustan vuori- selänteestä kohoaa Hoorin vuori, jonka huipulla Aaron tapaisi kuolemansa ja laskettaisiin hautaan. Israelilaisten saavuttua tämän vuoren juurelle Jumala käski Moosesta: “Ota Aaron ja hänen poikansa Eleasar ja vie heidät Hoorin vuorelle. Ja riisu Aaronilta vaatteet ja pue ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Aaron otetaan pois ja kuolee siellä.” PJP 406.1

Yhdessä nuoremman kanssa nämä kaksi iäkästä miestä kiipesivät vaivalloisesti vuoren huipulle. Mooseksen ja Aaronin valkeat hiukset kertoivat sadankahdenkymmenen talven lumesta. Heidän pitkään ja vaiheikkaaseen elämäänsä mahtui ankarampia koetuksia ja korkeampaa kunniaa kuin kenenkään osaksi koskaan oli tullut. Luonnonlahjoiltaan he olivat erittäin kyvykkäitä miehiä, ja seurustelu Äärettömän kanssa oli kehittänyt, jalostanut ja ylevöittänyt kaikkia heidän kykyjään. He olivat käyttäneet aikansa epäitsekkääseen työhön Jumalan ja lähimmäistensä hyväksi; heidän kasvonsa kuvastivat suurta älyllistä kyvykkyyttä, lujuutta, jaloa määrätietoisuutta ja voimakasta tunne-elämää. PJP 406.2

Vuosikaudet olivat Mooses ja Aaron yhdessä työskennelleet ja huolehtineet asioista. Rinnatusten he olivat kohdanneet lukemattomia vaaroja ja kaksin kokeneet suuria Jumalan siunauksia. Mutta nyt koitti hetki jolloin heidän täytyi erota. He astelivat hitaasti aivan kuin pitkittääkseen jokaista kallista yhdessäolon hetkeä. Nousu oli jyrkkää ja vaivalloista, ja usein pysähtyessään hengähtämään he keskustelivat menneistä ja tulevista asioista. Niin kauas kuin silmä kantoi he näkivät edessään sitä erämaata, jossa he olivat vaeltaneet. Vuoren juurella olivat tasangolle leiriytyneinä Israelin valtaisat joukot, joiden hyväksi nämä valitut miehet olivat käyttäneet parhaat vuotensa ja joiden hyvinvoinnista he olivat niin suurin uhrauksin koettaneet huolehtia. Jostakin Edomin vuorten taitse urkeni tie Luvattuun maahan — tuohon maahan, jonka siunauksista Mooses ja Aaron eivät päässeet nauttimaan. Ei heidän mielessään herännyt mitään kapinallisia tunteita eikä heidän huuliltaan purkautunut mitään napinan ääntä, mutta vakavin ilmein he muistelivat sitä, mikä oli estänyt heitä saamasta isäinsä perintöä. PJP 406.3

Aaronin toiminta Israelin hyväksi oli päättynyt. Jumala oli kutsunut hänet neljäkymmentä vuotta sitten, kahdeksankymme- nenkolmen vuoden ikäisenä osallistumaan Mooseksen suureen ja tärkeään tehtävään. Yhteistoimin veljekset olivat johtaneet Israelin lapset pois Egyptistä. Sitten hän oli kannattanut Mooseksen käsiä, kun heprealaiset taistelivat Amalekia vastaan. Hän oli saanut nousta Siinain vuorellekin, Jumalan läheisyyteen, ja katsella taivaallista kirkkautta. Herra oli uskonut Aaronin perheelle pappeuden viran ja kunnioittanut häntä vihkimällä hänet pyhästi ylimmäiseksi papiksi. Jumala oli pitänyt hänet pyhässä toimessaan silloinkin, kun hirveä jumalallinen rangaistus tuhosi Koorahin ja hänen joukkionsa. Aaronin toimiessa välimiehenä vitsaus lakkasi. Kun kaksi hänen pojistaan kuoli meneteltyään vastoin Jumalan nimenomaista käskyä, ei hän kapinoinut eikä edes napissut. Kuitenkin hänen jalon elämänsä vaiheisiin liittyi jotakin turmelevaa. Aaron teki raskaan synnin, kun hän kansan vaatimuksiin taipuen valmisti kultaisen vasikan Siinailla, ja toisen kerran ryhtyessään Mirjamin kanssa kadehtimaan Moosesta ja napisemaan häntä vastaan. Ja Mooseksen kanssa hän vielä loukkasi Herraa Kaadeksessa tottelemattomuudellaan, kun heitä oli käsketty vain puhumaan kalliolle saadakseen siitä vettä. PJP 407.1

Jumalan tarkoitus oli, että nämä hänen kansansa suuret johtajat edustaisivat Kristusta. Aaronilla oli Israelin nimet rinta- kilvessään. Hän ilmoitti kansalle Jumalan tahdon. Koko Israelin välimiehenä hän astui sovituspäivänä kaikkeinpyhimpään, “ei ilman verta”. Siitä uhripalveluksesta hän palasi siunaamaan seurakuntaa, kuten Kristus palaa siunaamaan odottavaa kansaansa suoritettuaan loppuun sovitustyönsä heidän hyväkseen. PJP 407.2

Aaronin synnin teki Kaadeksessa niin raskaaksi se, että hän pyhän virkansa ylevän luonteen mukaisesti edusti suurta Ylimmäistä pappiamme. PJP 408.1

Syvän surun vallassa Mooses riisui Aaronilta pyhät vaatteet ja puki ne Eleasarin ylle, josta näin tuli jumalallisen nimityksen mukaisesti isänsä seuraaja. Kaadeksessa tekemänsä synnin tähden Aaron ei saanut toimia Jumalan ylimmäisen papin virassa Kanaanissa. Hän ei päässyt uhraamaan ensimmäistä uhria tuossa hyvässä maassa eikä siten vihkimään Israelin perintöosaa. Mooseksen oli vielä jatkettava tehtäväänsä ja vietävä kansa aivan Kanaanin rajoille. Hän saisi nähdä Luvatun maan, muttei pääsisi sinne. Jos nämä Jumalan palvelijat olisivat Kaadeksen kallion edessä seisoessaan kestäneet napisematta kokeen johon olivat joutuneet, miten erilainen olisikaan heidän tulevaisuutensa ollut! Mutta väärää tekoa ei koskaan saa tekemättömäksi. Kenties koko elämän ikä ei riitä korvaamaan sitä, mitä on menetetty yhdessä ainoassa kiusauksen tai pelkän ajattelemattomuuden hetkessä. PJP 408.2

Noiden kahden suuren johtajan poistuminen leiristä Eleasarin seurassa, jonka hyvin tiedettiin saavan pyhän viran isänsä jälkeen, herätti pelokkuutta, ja heidän paluutaan odotettiin huolestuneina. Silmäillessään omaa joukkoaan, tuota suurta seurakuntaa, kansa havaitsi lähes kaikkien Egyptistä lähteneiden aikuisten kuolleen erämaahan. Pahat aavistukset valtasivat kaikkien mielen, kun he muistivat Moosekselle ja Aaronille julistetun tuomion. Jotkut olivat selvillä Hoorin vuoren huipulle suuntautuvan salaperäisen käynnin tarkoituksesta, ja katkerin muisteluin ja itsesyytöksin he ajattelivat levottomina johtajiaan. PJP 408.3

Lopulta nähtiin, miten Mooses ja Eleasar laskeutuivat hitaasti alas vuoren kuvetta, mutta Aaronia ei ollut heidän kanssaan. Eleasarin yllä olivat pyhät vaatteet, ja siitä tiedettiin hänen saaneen pyhän viran isänsä jälkeen. Kun kansa murheellisena kerääntyi johtajansa ympärille, Mooses kertoi heille että Aaron oli kuollut hänen käsivarsilleen Hoorin vuorella ja että he olivat haudanneet hänet sinne. Seurakunta puhkesi itkemään ja valittamaan, sillä kaikki rakastivat Aaronia, vaikka olivatkin niin usein murehduttaneet häntä. “Niin he itkivät Aaronia kolmekymmentä päivää, koko Israelin heimo.” PJP 408.4

Israelin ylimmäisen papin hautauksesta Raamattu mainitsee vain lyhyesti: “Siellä kuoli Aaron, ja hänet haudattiin sinne” (5 Moos. 10: 6). Miten suuresti Jumalan ohjeiden mukaan suoritettu hautaus poikkesikaan nykyajan hautajaismenoista. Nykyään toimitetaan korkeassa asemassa olleen hautaaminen useinkin hyvin huomiota herättävällä ja tuhlaavaisen ylellisellä tavalla. Mutta kun Aaron, joka oli ihmiskunnan maineikkaimpia miehiä, kuoli ja haudattiin, oli läsnä vain kaksi hänen lähintä ystäväänsä. Eikä Israel koskaan saanut tietää, missä tuolla Hoorin vuorella hänen yksinäinen hautansa sijaitsi. Jumalaa eivät miellytä ne suuret huomionosoitukset, jotka usein kohdistetaan vainajiin, eivätkä heidän hautajaisiinsa liittyvät valtavat kustannukset. PJP 409.1

Koko seurakunta suri Aaronia, mutta Moosekseen hänen poismenonsa koski kuitenkin kipeimmin. Aaronin kuolema muistutti voimakkaasti hänen oman kuolemansa lähestymisestä. Vaikka hän eläisikin enää vain lyhyen ajan, hän suri syvästi läheisen kumppaninsa menetystä — olihan Aaron niin monet vuodet jakanut hänen kanssaan ilot ja surut, toivot ja pelot. Mooseksen täytyi nyt jatkaa työtään yksin, mutta hän tiesi että Jumala oli hänen ystävänsä, ja häneen hän turvasi nyt entistäkin läheisemmin. PJP 409.2

Pian sen jälkeen kun israelilaiset olivat lähteneet Hoorin vuoren luota, aiheutti muuan kanaanilaisten ruhtinaista, Aradin kuningas, heille tappioita. Mutta kun he vakavasti turvautuivat Jumalaan, hän auttoikin heitä kukistamaan viholliset. Mutta sen sijaan että tämä voitto olisi saanut kansan kiitollisena tuntemaan riippuvaisuutensa Jumalasta, he alkoivat sen johdosta kerskailla ja luottaa itseensä. Ja pian he alkoivat vanhaan tapaansa napista. Nyt heitä harmitti se, ettei Israelin joukkoja laskettu hyökkäämään Kanaaniin heti sen napinan jälkeen, mikä syntyi vakoojien tuomasta raportista lähes neljäkymmentä vuotta sitten. He väittivät joutuneensa aivan turhaan vaeltelemaan ja viipymään erämaassa niin kauan, koska olisivat mielestään selviytyneet silloin vihollisistaan yhtä helposti kuin nytkin. PJP 409.3

Jatkaessaan matkaansa etelää kohti he joutuivat kulkemaan kuuman, hiekkaisen laakson läpi, missä ei ollut varjon suojaa eikä kasvillisuutta. Tie tuntui pitkältä ja vaikealta, ja heitä alkoi uuvuttaa ja janottaa. Nytkään he eivät kestäneet uskon ja kärsivällisyyden koetustaan. Pohtimalla aina kokemustensa ikäviä puolia he loittonivat yhä kauemmas Jumalasta. He unohtivat senkin, että elleivät he olisi valittaneet veden loppumista Kaadeksessa, ei heidän olisi tarvinnut kiertää Edomin ympäri. Jumalalla oli ollut heitä varten paremmat suunnitelmat. Heidän olisi pitänyt olla kiitollisia hänelle siitä, että hän oli niin lievästi rangaissut heitä synnistä. Mutta sen sijaan he uskottelivat itselleen, että elleivät Mooses ja Jumala olisi puuttuneet asiaan, he olisivat ehkä jo saaneet Luvatun maan haltuunsa. Aiheutettuaan itselleen vaikeuksia ja vaikeutettuaan asemansa paljon pahemmaksi kuin Jumala oli aikonut he nyt kuitenkin syyttivät häntä kaikista kiusoistaan. He muistelivat katkerina sitä miten hän oli kohdellut heitä, ja lopulta he eivät enää olleet tyytyväisiä mihinkään. Egyptikin näytti lupaavammalta ja houkuttelevammalta kuin se maa, jonne Jumala oli johdattamassa heitä. PJP 409.4

Päästäessään tyytymättömyyden kokonaan myrkyttämään mielensä israelilaiset alkoivat moittia jopa saamiaan siunauksia. “Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ‘Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.’” PJP 410.1

Uskollisesti Mooses nuhteli kansaa heidän suuresta synnistään. Jumala se oli ylläpitänyt heitä voimallaan “suuressa ja hirmuisessa, myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien ja kuivien, vedettömien maiden erämaassa” (5 Moos. 8: 15). Vaelluksensa jokaisena päivänä he olivat olleet jumalallisen armon ihmeellisessä varjeluksessa. Ollessaan Jumalan johdatuksessa he olivat matkansa varrella löytäneet vettä sammuttaakseen janonsa, taivaan leipää tyydyttämään nälkäänsä ja rauhaa ja turvaa päivin pilvenpatsaan varjossa ja öin tulenpatsaan suojassa. Enkelit olivat palvelleet heitä heidän kavutessaan kallioisille kukkuloille tai tarpoessaan erämaan rosoisia polkuja. Kaikista matkan rasituksista huolimatta ei “ollut hänen sukukunnissaan kompastuvaista” (Ps. 105: 37). Heidän jalkansa eivät ajettuneet pitkillä marsseilla, eivätkä heidän vaatteensa kuluneet. Jumala oli estänyt metsien ja erämaan villipetoja ja myrkkykäärmeitä käymästä heidän kimppuunsa. Jos kansa kaikista näistä hänen rakkautensa todisteista huolimatta yhä valitti, poistaisi Herra varjeluksensa kunnes he oppisivat arvostamaan hänen armollista huo- lenpitoaan ja palaisivat hänen tykönsä katuvina ja nöyrtyneinä. PJP 410.2

Koska Jumala oli suojannut heitä voimallaan, eivät he olleet havainneetkaan niitä lukemattomia vaaroja, jotka aina ympäröivät heitä. Mutta kun he nyt kiittämättömyydessään ja epäuskossaan odottivat kuolevansa, antoi Herra kuoleman tulla heidän keskuuteensa. Erämaassa oli pahoja myrkkykäärmeitä, joiden purema aiheutti heti polttavan tulehduksen ja johti nopeasti kuolemaan. Kun Jumala poisti Israelilta varjeluksensa, joutui paljon kansaa näiden myrkyllisten käärmeiden uhreiksi. PJP 411.1

Nyt meni elämä leirissä täysin sekaisin. Kaikki olivat kauhuissaan, kun miltei joka teltassa oli kuolevia tai kuolleita. Kukaan ei ollut turvassa. Yön hiljaisuuden katkaisivat usein uusien uhrien läpitunkevat huudot. Kaikilla oli kiire; toiset auttoivat kärsiviä, toiset koettivat tuskaisina suojella niitä, joita käärmeet eivät vielä olleet purreet. Nyt ei kukaan napissut. Aikaisempia vaikeuksia ja koetuksia ei maksanut ajatellakaan nykyisissä kärsimyksissä; niin ankaria nämä olivat. PJP 411.2

Kansa nöyrtyi nyt Jumalan edessä. Nyt tultiin Mooseksen luo tunnustamaan ja rukoilemaan. “Me teimme syntiä”, he sanoivat, “kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan.” Vasta äsken he olivat syyttäneet häntä pahimmaksi vihollisekseen ja kaikkien vaivojensa ja ahdistustensa aiheuttajaksi. Mutta jo syyttäessään he tiesivät olevansa väärässä, ja toden tullen he turvasivat nyt häneen, joka yksin saattoi esittää heidän asiansa Jumalalle. “Rukoile Herraa”, he huusivat, “että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” PJP 411.3

Jumala käski Moosesta tekemään elävien käärmeiden näköisen vaskikäärmeen ja nostamaan sen korkealle kansan nähtäväksi. Siihen oli kaikkien purtujen katsottava, ja niin he paranisivat. Mooses teki käskyn mukaan, ja koko leirille ilmoitettiin ilouutinen: kaikki joita käärmeet olivat purreet jäisivät eloon, jos katsoisivat vaskikäärmeeseen. Monet olivat jo kuolleet, ja kun Mooses nosti käärmeen tangon päähän, eivät jotkut halunneet uskoa että paranisivat pelkästään katsomalla metallista käärmeen kuvaa; ja niin nämäkin kuolivat epäuskonsa vuoksi. Mutta oli monia sellaisiakin, jotka uskoivat Jumalan järjestä- mään apuun. Isät, äidit, veljet ja siskot koettivat hädissään auttaa kärsiviä, kuolevia ystäviään kohottamaan raukean katseensa käärmettä kohti. Vaikka nämä olivat aivan kuolemaisillaan, he paranivat täydelleen, kun vain kerrankin katsoivat sitä. PJP 411.4

Kansa tiesi hyvin, ettei vaskikäärme sinänsä voinut aikaansaada mitään muutosta niissä jotka katsoivat siihen. Parantava voima tuli yksin Jumalalta. Hän vain viisaudessaan valitsi voimalleen tällaisen ilmaisutavan. Näin yksinkertaisella tavalla kansa saatiin käsittämään, että tämä ahdinko oli sen omien syntien seurausta. Heille selvisi myös, että niin kauan kuin he tottelivat Jumalaa, ei ollut mitään syytä pelkoon, sillä hän pitäisi heistä huolen. PJP 412.1

Israelin tuli saada tärkeä opetus korkealle kohotetusta vaski- käärmeestä. He eivät itse voineet estää puremahaavoissaan olevaa myrkkyä vaikuttamasta kuolettavasti. Vain Jumala kykeni parantamaan heidät. Mutta heidän oli uskottava siihen apuun, jonka hän oli järjestänyt heille. Heidän oli katsottava jäädäkseen eloon. Jumala hyväksyi heidän uskonsa, ja katsomalla käärmeeseen he ilmaisivat uskovansa. He tiesivät ettei käärmeessä sinänsä ollut mitään parantavaa kykyä, mutta se kuvasi Kristusta, ja heidän oli näin opittava uskomaan hänen ansioonsa. Siihen asti monet olivat tuoneet uhrejaan Jumalalle ja katsoneet siten sovittaneensa syntinsä. He eivät turvanneet tulevaan Lunastajaan, josta nämä uhrit olivat vain esikuvia. Herra halusi nyt opettaa heille, ettei heidän uhreissaan sinänsä ollut sen kummenpaa voimaa tai ansiota kuin vaskikäärmeessäkään. Mutta niiden niin kuin senkin tuli saada heidät ajattelemaan Kristusta, suurta syntiuhria. PJP 412.2

“Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin” ylennettiin Ihmisen Poikakin, “ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3: 14,16). Kaikkia jotka ovat eläneet tämän maan päällä, on “se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan”, pistänyt kuolettavasti (Ilm. 12: 9). Synnin kohtalokkaat vaikutukset voidaan poistaa vain Jumalan järjestämällä tavalla. Israelilaiset jäivät henkiin katsomalla ylös nostettua käärmettä. Siihen katsominen edellytti uskoa. He jäivät eloon, koska uskoivat mitä Jumala sanoi ja luottivat siihen parannuskeinoon, jonka hän oli järjestänyt heille. Samoin saa syntinen katsoa Kristukseen ja jäädä eloon. Hän saa anteeksi kun uskoo sovitusuhriin. Kristuksella on itsessään, toisin kuin tehottomalla ja elottomalla vertauskuvalla, kyllin voimaa ja ansiota katuvan syntisen parantamiseen. PJP 412.3

Vaikkei syntinen voikaan pelastaa itseään, hänen on kuitenkin tehtävä jotakin pelastuakseen. “Sitä, joka minun tyköni tulee”, sanoo Kristus, “minä en heitä ulos” (Joh. 6: 37). Mutta meidän täytyy tulla hänen luokseen. Ja kun kadumme syntejämme, meidän on uskottava, että hän ottaa meidät vastaan ja antaa anteeksi. Usko on Jumalan lahja, mutta meidän on itse käytettävä sitä. Usko on käsi, jolla sielu tarttuu jumalallisiin suopeuden ja armon tarjouksiin. PJP 413.1

Vain Kristuksen vanhurskaus voi oikeuttaa meidät saamaan yhdenkin armon liiton siunauksista. Monet ovat kauan kaivanneet ja koettaneet turhaan saada näitä siunauksia, koska ovat luulleet voivansa tehdä jotakin tullakseen niiden arvoisiksi. He eivät ole irrottaneet katsettaan itsestään eivätkä ole uskoneet, että Jeesus on täydellinen Vapahtaja. Emme saa ajatella että omat ansiomme pelastavat meidät; Kristus on ainoa pelastuksen toivomme. “Sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Ap.t. 4: 12). PJP 413.2

Kun luotamme täysin Jumalaan ja Jeesuksen, synnit anteeksi antavan Vapahtajamme, ansioihin, saamme kaiken toivomamme avun. Älköön kukaan katsoko itseensä luullen pystyvänsä pelastamaan itsensä. Jeesus kuoli puolestamme, koska emme kyenneet itse pelastautumaan. Hänessä on toivomme ja vanhurskautemme. Kun näemme syntisyytemme, ei meidän pitäisi menettää rohkeuttamme ja pelätä, ettei meillä ole Vapahtajaa tai ettei hän armahda meitä. Juuri nytkin hän kutsuu meitä tulemaan avuttomina luokseen jotta pelastuisimme. PJP 413.3

Monet israelilaiset eivät uskoneet parantuvansa taivaan järjestämällä tavalla. Kuolleita ja kuolevia oli kaikkialla heidän ympärillään, ja he tiesivät itsekin varmasti tuhoutuvansa ilman jumalallista apua. Mutta he jatkoivat haavojensa, tuskiensa ja varman kuolemansa valittelua, kunnes tyystin menehtyivät ja heidän katseensa sumeni. Ja kuitenkin he olisivat voineet saada pikaisen avun. Jos me tunnemme tarpeemme, ei meidän pitäisi kuluttaa kaikkia voimiamme niiden murehtimiseen. Kun käsi- tämme olevamme avuttomia ilman Kristusta, emme saa menettää rohkeuttamme, vaan meidän tulee luottaa ristiinnaulitun ja ylösnousseen Vapahtajan ansioihin. Katso ja jää eloon. Jeesus on antanut sanansa; hän pelastaa kaikki ne, jotka tulevat hänen tykönsä. Joskin miljoonat, jotka tarvitsevat parannusta, hylkäävät hänen tarjoamansa armon, ei ketään hänen ansioihinsa luottavaa jätetä hukkumaan. PJP 413.4

Monet ovat haluttomia vastaanottamaan Kristusta ennen kuin heille selvitetään koko pelastussuunnitelma. He kieltäytyvät uskossa katsomisesta, vaikka näkevät että tuhannet ovat katsoneet Kristuksen ristiin ja tunteneet tuon katsomisen vaikutuksen. Monet harhailevat filosofian sokkeloissa etsien syitä ja todisteita löytämättä niitä milloinkaan, mutta heille eivät kelpaa ne todisteet, joita Jumala on nähnyt hyväksi antaa. He kieltäytyvät vaeltamasta Vanhurskauden Auringon paisteessa, ennen kuin sen paisteen syy selitetään heille. Mutta ne jotka menettelevät näin, eivät koskaan pääse tuntemaan totuutta. Jumala ei milloinkaan poista jokaista epäilemisen mahdollisuutta. Hän antaa riittävästi todisteita uskon perusteiksi, mutta ellei ihminen mielessään hyväksy niitä, hän jää pimeyteen. Käärmeiden puremat olisivat kuolleet, jos he olisivat jääneet epäilemään ja kyselemään ennen kuin suostuivat katsomaan. Velvollisuutemme on ensin katsoa; ja uskon katse tuottaa meille elämän. PJP 414.1