Patriarkat Ja Profeetat

Luku 35—Koorahin kapina

Israelin kärsimät rangaistustuomion hillitsivät joksikin aikaa kansan napinaa ja uppiniskaisuutta, mutta kapinamieli kyti vielä ja puhkesi lopulta ilmoille kovin katkerin seurauksin. Aikaisemmat kapinat olivat pelkkiä mellakoita, jotka syntyivät kiihtyneen kansanjoukon mielijohteesta. Mutta nyt oli tekeillä harkittu salaliitto, jonka herätteenä oli päättäväinen pyrkimys kukistaa itsensä Jumalan asettamien johtajien arvovalta. PJP 376.1

Tämän liikkeen johtavana hahmona oli leeviläinen Koorah, joka oli Kehatin perheestä ja Mooseksen serkku. Hän oli kyvykäs ja vaikutusvaltainen mies. Vaikka hän oli päässyt pyhäkön palvelukseen, ei hän ajan mittaan tyytynyt asemaansa, vaan havitteli papin arvostettua asemaa. PJP 376.2

Kun Aaron ja hänen perheensä saivat papinviran, joka aiemmin lankesi luonnostaan jokaisen perheen esikoispojalle, herätti tämä kateutta ja tyytymättömyyttä. Niinpä Koorah jo jonkin aikaa oli salaa vastustanut Mooseksen ja Aaronin arvovaltaa, vaikkei hän uskaltanutkaan nousta ilinikapinaan. Lopulta hän alkoi rohkeasti valmistella sekä siviilihallinnon että uskonnollisen johdon kaatamista. Hankkeelle löytyi kyllä kannattajiakin. Koorahin ja kehatilaisten telttojen lähellä, pyhäkön eteläsivustalla, oli Ruubenin heimon leiripaikka, ja kahden tämän heimon johtavan miehen, Daatanin ja Abiramin, teltat olivat lähellä Koorahin telttaa. Nämä ruhtinaat liittyivät halukkaasti tukemaan hänen kunnianhimoisia suunnitelmiaan. Jaakobin vanhimman pojan jälkeläisinä he vaativat siviilihallintoa itselleen, ja kunnioitetun pappisviran he päättivät jakaa keskenään Koorahin kanssa. PJP 376.3

Kansan mielialat soveltuivat hyvin Koorahin hankkeisiin. Pettymyksestään masentuneina he palasivat jälleen entisiin epäilyksiinsä, kateuteensa ja kaunaisuuteensa ja alkoivat taas moitiskella kärsivällistä johtajaansa. Israelilaiset eivät jaksaneet pitää mielessään sitä tosiasiaa, että he olivat Jumalan johdossa. He unohtivat, että liiton Enkeli oli heidän näkymätön johtajansa, että pilvenpatsaan verhoamana Kristus itse kulki heidän edellään ja että Mooses sai häneltä kaikki ohjeensa. PJP 377.1

Haluamatta alistua siihen kauhistavaan päätökseen, että heidän oli kaikkien kuoltava erämaassa, he olivat valmiit tarttumaan mihin tahansa tekosyyhyn voidakseen uskoa, ettei Jumala vaan Mooses heitä johti ja oli langettanut heidän tuomionsa. Maailman nöyrin mies ei parhaalla tahdollaankaan saanut hillityksi tämän kansan härkäpäisyyttä. He eivät ottaneet opikseen aikaisempaakaan niskoitteluaan, vaikka Jumala oli siitä pahastuneena juuri äsken harventanut heidän rivejään ja vähentänyt heidän määräänsä. Ja niin he taas lankesivat kiusaukseen. PJP 377.2

Mooseksen vaatimaton paimentolaiselämä oli ollut paljon rauhallisempaa ja onnellisempaa kuin hänen nykyinen tehtävänsä tämän kurittoman kansan johtajana. Hänellä ei kuitenkaan ollut valinnan varaa. Paimensauvan sijaan hän oli saanut voiman valtikan, ja sitä sauvaa hän ei voinut laskea kädestään ennen kuin Jumala vapauttaisi hänet tehtävästään. PJP 377.3

Hän joka lukee sydänten salaisuudet, oli huomannut Koorahin ja hänen kumppaniensa aikeet ja varoittanut ja opettanut kansaansa, niin että se olisi kyllä voinut välttyä näiden juoniaan punovien miesten eksytykseltä. He olivat nähneet miten Jumala rankaisi Mirjamia siitä, että tämä kadehti ja moitti Moosesta. Herra oli selittänyt, että Mooses oli enemmän kuin profeetta. “Hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun.” Ja hän lisäsi: “Miksi ette siis peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta vastaan?” (4 Moos. 12: 8). Tämä opetus ei koskenut vain Aaro- nia ja Mirjamia vaan koko Israelia. PJP 377.4

Koorah ja hänen salaliittolaisensa olivat saaneet nähdä aivan erikoisia Jumalan voiman ja suuruuden ilmauksia. He olivat päässeet Mooseksen mukana vuorelle katselemaan Jumalan kirkkautta. Mutta sen jälkeen heissä oli tapahtunut muutos. Ensin he olivat päästäneet vähäisen kiusauksen pesiytymään mieleensä, ja siellä vaalittuna se oli vahvistunut, kunnes saatana oli saanut heidän mielensä valtaansa ja uskaltautuivat nurja-mieliseen hankkeeseensa. Julkisesti väittäen ajavansa vain kan-san etuja he ensin kuiskailivat tyytymättömyyttään toinen toi-selleen ja sitten Israelin päämiehille. Nämä kuuntelivat heidän kuiskuttelu jaan niin halukkaasti, että he julkesivat mennä yhä pitemmälle, kunnes lopulta uskoivat että kiivaus Jumalan puolestä oli saanut heidät tarttumaan asiaan. PJP 377.5

Heidän onnistui houkutella puolelleen kaksisataa viisikym-mentä kansan huomattavaa päämiestä. Tämän vahvan ja vaiku-tusvaltaisen kannatuksen turvin he uskoivat aikaansaavansa jyr-kän muutoksen hallinnossa ja suuria parannuksia Mooseksen ja Aaronin asiainhoitoon tui. PJP 378.1

Kyräily oli herättänyt kateuden, ja kateus oli johtanut kapi-naan. He olivat keskustelleet Mooseksen oikeudesta suureen arvoonsa ja kunniaansa jo niin kauan, että olivat alkaneet pitää hänen asemaansa hyvin kadehdittavana. Toisaalta kukin heistä katsoi pystyvänsä hoitamaan sen tehtävän yhtä hyvin kuin hän-kin. Ja niin he luulottelivat itselleen ja toisilleen, että Mooses ja Aaron olivat omavaltaisesti anastaneet itselleen nykyisen asemansa. Tyytymättömät sanoivat, että nämä johtajat olivat korottaneet itsensä Herran seurakunnan yläpuolelle ottamalla käsiinsä pappeuden ja hallitusohjat, vaikkei heidän perheensä ollut Israelin muita perhekuntia kummempi. Eivät he olleet sen pyhempiä kuin muutkaan, ja heidän olisi sopinut tyytyä olemaan veljiensä tasolla, joita Jumala suosi yhtä hyvin läsnä-olollaan ja varjeluksellaan. PJP 378.2

Sitten salaliittolaiset keskittivät toimintansa kansaan. Niille jotka ovat väärässä ja ojennuksen tarpeessa, ei mikään ole mie- ^ luisampaa kuin toisilta saatu myötätunto ja kiitos. Ja niin Koo-rah ja hänen kumppaninsa kiinnittivät puoleensa kansan huomion ja hankkivat sen kannatuksen. He selittivät virheelliseksi sen väitteen, että kansa oli napinallaan vetänyt ylleen Jumalan vihan. He vakuuttivat, ettei syy toki ollut seurakunnan, koskei se halunnut muuta kuin oikeuksiaan, vaan että Mooses oli kovin mahdikas hallitsija; olihan hän nuhdellut heitä syntisinä, vaikka he olivat pyhää kansaa ja vaikka Herra oli heidän keskellään. r Koorah kertasi heidän vaelluksensa vaiheita. Erämaassa heidat oli johdettu ahtaisiin soliin, ja monet olivat menehtyneet napinansa ja tottelemattomuutensa tähden. Hänen kuulijansa olisivat mielestään hyvinkin voineet välttyä vaikeuksiltaan, jos Mooses olisi valinnut toisen reitin. He katsoivat hänen aiheuttaneen kaikki heidän onnettomuutensa ja pitivät Mooseksen ja Aaronin huonoa hoitoa syynä siihenkin, etteivät päässeet Kanaaniin. Jos Koorah olisi heidän johtajansa ja rohkaisisi heitä eikä moittisi heitä synnistä, vaan kehuisi heidän hyviä tekojaan, he saattaisivat rauhallisesti ja onnellisesti edetä suoraan Luvattuun maahan sen sijaan että joutuisivat harhailemaan erämaassa. PJP 378.3

Koskaan aikaisemmin eivät kansan tyytymättömät ainekset olleet näin läheisesti yhteen lyöttäytyneinä ruvenneet yksissä tuumin lietsomaan eripuraisuutta. Koorahin kansansuosio lisäsi hänen itseluottamustaan ja vahvisti hänen käsitystään siitä, että ellei Mooseksen vallananastusta ehkäistäisi, menettäisivät israelilaiset pian kaikki kansalaisoikeutensa. Koorah väitti niinikään, että Jumala oli selvittänyt asiat hänelle ja valtuuttanut hänet aikaansaamaan muutoksen hallinnossa ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Mutta monet eivät olleet vielä valmiit uskomaan kaikkea, mitä Koorah syyti Moosesta vastaan. He muistivat miten kärsivällisesti ja uhrautuvasti tämä oli uurastanut heidän hyväkseen, ja heidän omatuntonsa tuli rauhattomaksi. Siksi koko hänen syvälle harrastukselleen Israelin hyväksi oli keksittävä jokin itsekäs vaikutin, ja niin turvauduttiin siihen vanhaan syytökseen, että hän oli johtanut heidät erämaahan kuolemaan saadakseen sitten haltuunsa heidän omaisuutensa. PJP 379.1

Ensi alkuun nämä hankkeet pidettiin salassa. Mutta niin pian kuin liike sai tarpeeksi tuulta purjeisiinsa, astui Koorah esiin syyttämään julkisesti Moosesta ja Aaronia siitä että hän anasti itselleen vallan, josta Koorah ja hänen toverinsa olivat yhtä oikeutetut saamaan osansa. Edelleen syytettiin, että kansalta oli riistetty vapaus ja itsenäisyys. “Jo riittää!” sanoivat salaliittolaiset. “Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?” PJP 379.2

Mooses oli kovin yllättynyt näin syvälle käyvästä vehkeilystä, ja kun hänelle selvisi salahankkeen koko kauheus, hän lankesi kasvoilleen Herran eteen ja syventyi hiljaiseen rukoukseen. PJP 379.3

Siitä hän nousi kovin murheisena mutta tyynenä ja vahvistuneena. Jumala oli antanut hänelle ohjeensa. “Huomenna”, Mooses sanoi, “Herra ilmoittaa, kuka on hänen omansa ja kuka on pyhä ja kenen hän sallii käydä tykönsä. Kenen hän valitsee, sen hän sallii käydä tykönsä.” Ratkaisu siirrettiin seuraavaan päivään, jotta kaikille jäisi miettimisaikaa. Sitten oli niiden jotka tavoittelivat pappeutta tultava hiilipannuineen ilmestysmajalle uhraamaan suitsuketta Herran edessä ja seurakunnan läsnäollessa. Laki rajoitti tarkoin vain pyhään virkaan vihityt palvelemaan pyhäkössä. Ja kun Naadab ja Abihu toivat kerran “vierasta tulta” Herran eteen, vastoin hänen käskyään, tuhottiin heidät vaikka he olivatkin pappeja. Silti Mooses vaati niitä, jotka nyt olivat esittäneet näin raskaan syytöksen, tuomaan asian Jumalan ratkaistavaksi. PJP 380.1

Siirrettyään Koorahin ja hänen leeviläistoverinsa erilleen kansasta Mooses sanoi: “Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä? Hän salli käydä tykönsä sinun ja kaikkien veljiesi, leeviläisten, sinun kanssasi; ja nyt te tavoittelette pappeuttakin. Niin siis sinä ja koko sinun joukkosi käytte kapinoimaan Herraa vastaan; sillä mikä on Aaron, että te häntä vastaan napisette?” PJP 380.2

Daatanin ja Abiramin asenne ei ollut niin jyrkkä kuin Koorahin, ja Mooses toivoi että he olisivat joutuneet houkutelluiksi salaliittoon olematta täysin turmeltuneita. Niinpä hän kutsui heidät luokseen kuullakseen mitä heillä oli häntä vastaan. Mutta he eivät tahtoneetkaan tulla, vaan kieltäytyivät julkeasti tunnustamasta hänen arvovaltaansa. Seurakunnan kuullen he vastasivat: “Eikö jo riitä, että olet tuonut meidät tänne maasta, joka vuotaa maitoa ja mettä, hukuttaaksesi meidät erämaahan? Pyritkö vielä meidän valtiaaksemme? Oletpa totisesti tuonut meidät maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, ja antanut meille perintöosaksi vainioita ja viinitarhoja! Luuletko voivasi sokaista silmät näiltä ihmisiltä? Me emme tule.” PJP 380.3

Näin he käyttivät orjuutensa maasta samoja sanoja, joilla Herra oli kuvaillut luvattua perintöosaa. He syyttivät, että Mooses pönkitti vain omaa arvovaltaansa uskotellen toisille olevansa jumalallisen johdatuksen alaisena. Ja nyt he selittivät ettei heitä sopinut enää sokeiden tavoin siirrellä paikasta toiseen milloin Kanaanin suuntaan, milloin taas erämaahan päin aina sen mukaan, miten se sopi hänen kunnianhimoisimpiin suunnitelmiinsa. Näin hänet, joka oli ollut heille hellänä isänä ja kärsivällisenä paimenena, leimattiin kaikkein pahimman luonteiseksi hirmuvaltiaaksi ja vallananastajaksi. Hänen syykseen luettiin nyt se, etteivät he omien syntiensä tähden päässeet Kanaaniin. PJP 380.4

Oli ilmeistä että kansa kallistui kapinoivien puolelle. Mutta Mooses ei mitenkään ruvennut puolustelemaan itseään. Juhlallisesti hän kaiken kansan nähden vetosi Jumalaan, jotta tämä todistaisi hänen vaikuttimensa puhtaiksi ja toimintansa vilpittömäksi sekä olisi tuomarina hänen asiassaan. PJP 381.1

Seuraavana aamuna tuli paikalle kaksisataa viisikymmentä päämiestä hiilipannuineen, Koorah etunenässään. Heidät ohjattiin pyhäkön pihalle kansan kokoontuessa sen ulkopuolelle odottamaan ratkaisua. Mooses ei koonnut seurakuntaa katsomaan Koorahin ja hänen joukkionsa tappiota, vaan kapinalliset ne sokeudessaan olivat kutsuneet kansan paikalle näkemään heidän voittonsa. Suuri osa seurakunnasta oli avoimesti Koorahin puolella, ja tämä arveli melko varmasti syrjäyttävänsä Aaronin. PJP 381.2

Heidän ollessaan siinä koolla Jumalan edessä “Herran kirkkaus näkyi koko seurakunnalle”. Jumala varoitti Moosesta ja Aaronia: “Erottautukaa te tästä joukosta, niin minä tuokiossa heidät tuhoan.” Mutta he lankesivat kasvoilleen ja rukoilivat: “Oi Jumala, sinä Jumala, jonka vallassa on kaiken lihan henki: jos yksi mies rikkoo, vihastutko silloin koko seurakuntaan?” PJP 381.3

Koorah oli vetäytynyt joukosta liittyäkseen Daataniin ja Abi- ramiin, kun Mooses seitsemänkymmenen vanhimman seurassa laskeutui varoittamaan viimeistä kertaa niitä miehiä, jotka olivat kieltäytyneet tulemasta hänen luokseen. Väkijoukko seurasi heitä, mutta ennen varsinaisen sanomansa esittämistä Mooses kehotti kansaa: “Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten majoilta älkääkä koskeko mihinkään, mikä on heidän, ettette tuhoutuisi kaikkien heidän syntiensä tähden.” Väki totteli varoitusta, sillä lähestyvän tuomion tunne oli vallannut kaikki. Pääkapinoitsijat näkivät olevansa niiden hylkäämiä jotka he olivat pettäneet, mutta se ei järkyttänyt heidän julkeuttaan. Perheineen he asettuivat telttojensa edustalle aivan kuin uhmaamaan Jumalan varoitusta. PJP 381.4

Israelin Jumalan nimessä Mooses julisti nyt seurakunnan kuullen: “Tästä te tietäkää, että Herra on minut lähettänyt tekemään kaikki nämä teot ja etteivät ne ole tapahtuneet minun omasta tahdostani: jos nämä kuolevat samalla tavalla, kuin muut ihmiset kuolevat, ja heidän käy, niinkuin kaikkien muiden ihmisten käy, niin ei Herra ole minua lähettänyt. Mutta jos Herra antaa jotakin erikoista tapahtua ja maa avaa kitansa ja nielaisee heidät kaikkinensa, niin että he elävältä suistuvat tuonelaan, niin siitä tietäkää, että nämä miehet ovat pilkanneet Herraa.” PJP 382.1

Kaikki kansa katsoi Moosekseen odottaessaan kauhuissaan, mitä tuleman piti. Kun hän oli lakannut puhumasta, halkesi kiinteä maa, ja kapinalliset suistuivat elävinä syvyyteen kaikkine tavaroineen, “ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä”. Kansa pakeni itsesyytösten vallassa tuntien osallistuneensa samaan syntiin. PJP 382.2

Mutta tuomion tuho ei loppunut tähän. Pilvestä leimahtava tuli kulutti suitsuketta uhranneet kaksisataa viisikymmentä päämiestä. Koska nämä miehet eivät olleet ensimmäisinä lietsomassa kapinaa, heitä ei hävitetty pääsalaliittolaisten yhteydessä. He saivat nähdä miten näiden kävi, jotta he vielä katuisivat. Mutta heidän myötätuntonsa oli kapinallisten puolella, ja niin hekin tuhoutuivat. PJP 382.3

Kun Mooses kehotti vakavasti Israelia pakenemaan lähestyvää tuhoa, olisi Jumala vieläkin pidättänyt rangaistustaan, jos Koorah ja hänen kannattajansa olisivat katuneet ja pyytäneet tekoaan anteeksi. Mutta jatkuvalla itsepäisyydellään he sinetöivät tuomionsa. Koko seurakunta osallistui heidän syyllisyyteensä, sillä kaikki olivat olleet heille enemmän tai vähemmän myötätuntoisia. Kuitenkin Jumala suuressa armossaan teki eron kapinan johtajien ja heidän johdettaviensa välillä. Petettäväksi suostuneelle kansalle annettiin vielä katumisen mahdollisuus. Silti oli täysin pätevästi todistettu, että he olivat väärässä ja Mooses oikeassa. Voimansa ilmauksella Jumala oli poistanut kaiken epävarmuuden. PJP 382.4

Jeesus, joka enkelinä kulki heprealaisten edellä, koetti varjella heitä tuholta. Anteeksianto olisi niin mielellään suotu heille. Jumalan rangaistustuomio oli osunut aivan heidän lähelleen ja kehottanut heitä parannukseen. Taivaan erikoinen, vastustamaton väliintulo oli tukahduttanut heidän kapinansa. Jos he nyt ottaisivat varteen Jumalan sallimuksen väliintulon, he voisivat pelastua. Mutta vaikka he häviöön joutumisen pelosta pakeni- vatkin tuomion ankaruutta, ei heidän kapinamielensä ollut silti muuttunut. He palasivat sinä iltana teltoilleen kauhuissaan mutta katumattomina. PJP 382.5

Koorah oli kumppaneineen kehunut ja imarrellut heitä, niin että he lopulta todella uskoivat olevansa erinomaista kansaa, jota Mooses oli kohdellut huonosti ja väärin. Jos he myöntäisivät Koorahin ja hänen puoluelaistensa olleen väärässä ja Mooseksen oikeassa, niin heidän olisi pakostakin hyväksyttävä Jumalan sanaksi se tuomio, jonka mukaan heidän täytyi kuolla erämaahan. Tähän he eivät halunneet suostua, ja siksi he koettivat uskoa, että Mooses oli pettänyt heitä. He olivat toivoneet ja uskotelleet itselleen, että asiat saataisiin peräti uudelle tolalle, niin että moitteen sijasta kuultaisiin kiitosta, ja huolet ja taistelut vaihtuisivat lepoon ja rauhaan. Tuhon omiksi joutuneiden miesten puheet olivat olleet mieluisaa kuultavaa. He olivat sanoneet tuntevansa suurta mielenkiintoa ja rakkautta kansaa kohtaan, ja niin kansa päättelikin, että Koorahin ja hänen tovereidensa täytyi olla kunnon miehiä ja että Mooses oli jollakin keinoin aiheuttanut heidän tuhonsa. PJP 383.1

Ihmisten on tuskin mahdollista muulla tavoin loukata Jumalaa pahemmin kuin halveksimalla ja hyljeksimällä niitä välikappaleita, joilla hän pyrkii pelastamaan heitä. Israelilaiset olivat kaiken tämän lisäksi aikoneet jopa surmata Mooseksen ja Aaronin. Kuitenkaan he eivät käsittäneet, miten tärkeää heidän oli anoa Jumalalta anteeksiantoa tälle raskaalle synnilleen. Sitä armon iltaa ei käytetty katumukseen ja synnintunnustukseen, vaan jonkin keinon keksimiseen niiden todisteiden kumoamiseksi, jotka osoittivat heidän olevan syntisistä suurimpia. He tunsivat yhä vihaa noita Jumalan asettamia miehiä kohtaan ja kohentautuivat vastustamaan heidän arvovaltaansa. Saatana oli paikalla häiritsemässä heidän harkintaansa ja johtamassa heitä sokaistuina tuhoa kohti. PJP 383.2

Kuullessaan miten tuomitut syntiset huusivat vajotessaan syvyyteen israelilaiset olivat paenneet järkyttyneinä, “sillä he pelkäsivät maan nielaisevan heidätkin”. “Mutta Seuraavana päivänä kaikki israelilaisten seurakunta napisi Moosesta ja Aaronia vastaan sanoen: ‘Te olette surmanneet Herran kansaa.’” Ja he olivat vähällä käydä käsiksi noihin uskollisiin, uhrautuviin johtajiinsa. PJP 384.1

Mutta silloin näkyi Herran kirkkaus pyhäkön yllä olevassa pilvessä, ja sen keskeltä hän sanoi Moosekselle ja Aaronille: “Poistukaa tämän joukon luota, niin minä tuokiossa heidät tuhoan.” PJP 384.2

Synnin syyllisyys ei vaivannut Moosesta, eikä hän siksi pelännyt ja paennut kiireesti eikä jättänyt seurakuntaa tuhon omaksi. Mooses jäi paikalleen ja osoitti tämän pelottavan koetuksen hetkenä huolehtivansa tosi paimenen tavoin hoidossaan olevasta laumasta. Hän rukoili, ettei Jumala vihassaan tyystin tuhoaisi hänen valitsemaansa kansaa. Tällä esirukouksellaan hän esti rankaisevaa käsivartta kokonaan lopettamasta tottelematonta ja kapinallista Israelia. PJP 384.3

Mutta rankaisun toimeenpanija oli jo työssään; “vitsaus oli jo alkanut kansan keskuudessa”. Veljensä ohjeiden mukaisesti Aaron otti hiilipannun ja kiiruhti seurakunnan keskelle toimittamaan “kansalle sovituksen. Ja hänen siinä seisoessaan kuolleitten ja elävien vaiheella” suitsutuksen savu kohosi ja Mooseksen rukoukset ylenivät pyhäköstä Jumalan puoleen. Vitsaus lakkasi, mutta vasta kun yli seitsemäntoista tuhatta israelilaista oli kuollut napinansa ja kapinan johdosta. PJP 384.4

Mutta Herra antoi vielä lisätodisteen sitä, että pappeus oli uskottu Aaronin perheelle. Herran käskystä jokainen heimo teki sauvan ja kirjoitti siihen heimon nimen. Leevin heimon sauvassa oli Aaronin nimi. Sauvat vietiin sitten pyhäkköön ja pantiin “lain arkin eteen”. Jonkin sauvan versominen olisi merkkinä siitä, että Herra oli valinnut sen heimon hoitamaan pappeutta. Seuraavana päivänä “katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita”. Se näytettiin kansalle ja pantiin myöhemmin talteen pyhäktöön todistukseksi tuleville sukupolville. Tämä ihme ratkaisi lopullisesti pappeuskysymyksen. PJP 384.5

Samoin oli nyt täysin selvitetty se, että Mooses ja Aaron olivat puhuneet jumalallisen arvovallan nojalla. Ja kansan oli uskottava se vastenmielinen totuus, että he joutuisivat kuolemaan erämaahan. “Katso”, he valittivat, “me menehdymme, me hukumme, kaikki me hukumme!” He tunnustivat, että olivat teh- leet syntiä kapinoimalla johtajiaan vastaan ja että Koorah puo- iluelaisineen oli saanut Jumalalta oikeudenmukaisen rangaistuksen. PJP 385.1

Koorahin kapinassa nähdään suppeammassa määrin saman hengen toimintaa, joka taivaassa johti saatanan kapinaan. Yl- Deys ja kunnianhimo saivat Lusiferin moittimaan Jumalan hallintoa ja yrittämään taivaallisen asiaintilan ja järjestyksen ku- moamista. Lankeemuksensa jälkeen hän on ottanut kylvääkseen ihmisten mieleen samaa kateuden ja tyytymättömyyden mieltä, samaa kunnianhimoa ja ylhäisen aseman tavoittelua. Näin hän vaikutti Koorahin, Daatanin ja Abiramin mieleen yllyttäen heitä itsekorotukseen, kateuteen, epäluottamukseen ja kapinaan. Saatana sai heidät hylkäämään Jumalan asettamat miehet ja siten hylkäämään Jumalan johtajanaan. Napistessaan Moosesta ja Aaronia vastaan he pilkkasivat Jumalaa mutta olivat samalla niin harhaan johdettuja, että pitivät itseään vanhurskaina ja toisaalta niitä saatanan kätyreinä, jotka uskollisesti nuhtelivat heitä synnistä. PJP 385.2

Eikö yhä vieläkin ole olemassa samoja paheita, jotka aiheuttivat Koorahin perikadon? Ylpeys ja kunnianhimo ovat laajalle levinneitä, ja missä niitä suositaan, siellä ne herättävät kateutta ja vallanhimoa. Näin sielu loittonee Jumalasta ja joutuu tietämättään saatanan puolelle. Koorahin ja hänen kumppaniensa tavoin monet Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvatkin korottavat itseään ajatuksin, sanoin ja teoin niin innokkaasti, että saadakseen puolelleen ihmisten myötätunnon ja tuen ovat valmiit vääntämään kieroon totuuden, panettelemaan ja esittämään väärässä valossa Herran palvelijoita ja jopa syyttämään heidän vaikuttimiaan alhaisiksi ja itsekkäiksi, vaikka heidän oman sydämensä herätteet ovat juuri sellaisia. Toistamalla itsepintaisesti valhetta vastoin kaikkia todisteita he lopulta uskovat sen todeksi. Koettaessaan saada Jumalan miehet menettämään kansan luottamuksen he todella uskovat tekevänsä hyvää työtä ja edistävänsä Jumalan asiaa. PJP 385.3

Heprealaiset eivät suostuneet noudattamaan Herran ohjeita ja rajoituksia. Hillitseminen teki heidät levottomiksi, ja he kuuntelivat vastahakoisesti nuhteita. Tähän perustui heidän napinansa Moosesta vastaan. Jos he olisivat saaneet vapaasti toimia mielensä mukaan, eivät he olisi kovinkaan paljon moitiskelleet johtajaansa. Tällaista mielialaa Jumalan palvelijat ovat työssään tavanneet koko kirkkohistorian ajan. PJP 386.1

Noudattamalla synnillisiä halujaan ihmiset päästävät saatanan vaikuttamaan mieleensä, ja niin he kulkeutuvat yhä pitemmälle jumalattomuuteen. Valon hylkääminen pimentää mielen ja paaduttaa sydämen, niin että heidän on yhä helpompi edetä synnin tiellä ja hyljätä entistä selvempääkin valoa, kunnes heidän tapansa vakiintuvat lopullisesti pahoiksi. Synti ei enää näytä heistä synnilliseltä. Siksi se joka uskollisesti saarnaa Jumalan sanaa ja joutuu sen perusteella tuomitsemaan heidän syntinsä, saa kovin usein niskoilleen heidän vihansa. Haluttomina kestämään parannuksen vaatimaa vaivaa ja uhrausta he ryhtyvät moitiskelemaan Jumalan palvelijan nuhteita aiheettomiksi ja ankariksi. Koorahin tavoin he selittävät, ettei vika ole kansassa; kaikki vaikeudet johtuvat nuhtelijasta. Ja tyynnytellen näin omaatuntoaan nuo kateelliset ja tyytymättömät lyöttäytyvät yhdessä kylvämään epäsopua seurakuntaan ja heikentävät niiden toimintaa, jotka pyrkivät edistämään sen kasvua. PJP 386.2

Aina kun ne jotka Jumala on kutsunut johtamaan työtään ovat vähänkin edenneet, se on herättänyt epäluuloja; kateelliset ja moitiskelijat ovat esittäneet heidän kaiken toimintansa väärässä valossa. Näin kävi Lutherin, Wesleyn ja muiden uskonpuhdistajien aikana. Ja niin käy nykyäänkin. PJP 386.3

Koorah ei olisi ryhtynyt kapinoimaan, jos olisi tiennyt, että kaikki Israelille annetut ohjeet ja nuhteet tulivat Jumalalta. Mutta hän olisi voinut tietää tämän. Jumala oli antanut yllin kyllin todisteita siitä että hän johti Israelia. Mutta Koorah ja hänen toverinsa hylkäsivät tämän valon, kunnes sokaistuivat niin etteivät Jumalan voiman selvimmätkään ilmaukset saaneet heitä vakuuttumaan, vaan he pitivät niitä kaikkia vain inhimillisten tai saatanallisten voimien aikaansaannoksina. Samoin menetteli kansakin, joka Koorahin ja hänen puoluelaistensa hävityksen jälkeisenä päivänä tuli sanomaan Moosekselle ja Aaronille: “Te olette surmanneet Herran kansaa.” Vaikka Jumala oli vakuuttavan selvästi osoittanut paheksuvansa heidän me- nettelyään tuhoamalla ne miehet, jotka olivat johtaneet heidät harhaan, he julkesivat väittää, että hänen rangaistuksensa olivat lähtöisin saatanasta ja että Mooses ja Aaron olivat paholaisen voimalla aiheuttaneet hyvien ja pyhien miesten kuoleman. Tällä teollaan kansa sinetöi tuomionsa. He olivat tehneet synnin Pyhää Henkeä vastaan, mikä merkitsee ihmissydämen täyttä paatumusta jumalallisen armon vaikutukselle. “Jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta” (Matt. 12: 32). Vapahtaja lausui nämä sanansa, kun juutalaiset väittivät hänen tehneen Beelsebulin voimalla ne armotyönsä, jotka hän oli suorittanut Jumalan voi maila. Jumala pitää yhteyttä ihmiseen Pyhän Hengen välityksellä, ja ne jotka tahallaan torjuvat tämän toiminnan saatanallisena, ovat katkaisseet sielun ja taivaan välisen yhteyslinjan. PJP 386.4

Jumala pyrkii saamaan Pyhän Henkensä nuhtelulla syntisen vakuuttuneeksi, ja jos Hengen työ lopullisesti torjutaan, ei Jumala enää voi tehdä mitään sielun hyväksi. Hän on käyttänyt jumalallisen armonsa viimeisenkin keinon. Synnintekijä on irrottautunut Jumalasta, eikä synti voi mitenkään parantaa itseään. Jumalalla ei ole mitään varavoimia, joilla hän saisi syntisen vakuuttumaan ja kääntymään. “Anna hänen olla” (Hoos. 4: 17), kuuluu jumalallinen käsky. Silloin “ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat” (Hebr. 10: 26, 27). PJP 387.1