Patriarkat Ja Profeetat

34/75

Luku 33—Siinailta Kaadekseen

Pyhäkön rakentamiseen ryhdyttiin vasta Israelin viivyttyä jonkin aikaa Siinailla, ja se valmistui toisen vuoden alkaessa Egyptistä lähdön jälkeen. Sen jälkeen vihittiin papit virkaansa, vietettiin pääsiäistä, suoritettiin väenlasku ja erinäisiä välttämättömiä siviilihallintoon ja uskonnon järjestelmään liittyviä asioita, niin että Siinailla oltiin leiriintyneenä lähes vuoden päivät. Siellä heidän uskonnonharjoituksensa sai entistä täsmällisemmät muotonsa, he saivat kansallista hallintoaan koskevat lait, ja heidän järjestäytymisensä vakiintui sopivasti ennen heidän siirtymistään Kanaanin maahan. PJP 354.1

Israelin hallinto oli erittäin huolellisesti laadittu; se oli ihmeellisesti kaiken käsittävä mutta silti yksinkertainen. Heprealaisessa yhteiskunnassa ilmeni sama järjestys, joka niin selvästi on havaittavissa kaikissa Jumalan luomistöiden täydellisissä järjestelyissä. Jumala oli Israelin Valtias, arvovallan ja hallinnon keskus. Mooses oli heidän näkyvä johtajansa, joka Jumalan asettamana jakoi oikeutta hänen nimessään. Myöhemmin valittiin eri heimoista seitsemänkymmenen neuvosto avustamaan Moosesta kansan yleisten asiain hoidossa. Sitten tulivat papit, jotka kysyivät Herralta neuvoa pyhäkössä. Päälliköt eli ruhtinaat olivat heimojen johdossa. Heidän alaisikseen asetettiin sukukuntien päämiehiä “tuhannen-, sadan-, viidenkymmenen- ja kymmenenjohtajiksi” (5 Moos. 1:15) sekä toimenhaltijoita erikoistehtäviin. PJP 354.2

Heprealaisten leirijärjestys oli tarkoin määrätty. Leiri jaettiin kolmeen osastoon, ja kullakin oli leirissä tietty paikkansa. Keskellä oli Pyhäkkö, näkymättömän Kuninkaan olinpaikka. Sen ympärille asettuivat papit ja leeviläiset. Näiden taa leiriytyivät kaikki muut heimot. PJP 354.3

Leeviläiset saivat hoidettavakseen pyhäkön ja kaiken siihen kuuluvan, sekä leirissä että liikkeellä oltaessa. Leirin lähtiessä matkaan heidän tuli purkaa pyhä teltta; pysähdyspaikkaan tultua heidän oli jälleen pystytettävä se. Kukaan toisten heimojen jäsen ei saanut tulla lähelle, kuolemanrangaistuksen uhalla. Leeviläiset jaettiin Leevin kolmen pojan jälkeläisten kolmeen osastoon, joista kukin sai oman asemansa ja tehtävänsä. Mooseksen ja Aaronin teltat olivat pyhäkön edessä ja lähinnä sitä. Etelän puolella olivat kehatilaiset, joiden tehtävänä oli huolehtia arkista ja muusta kalustosta; pohjoispuolella olevien merarilaisten hoitoon annettiin pyhäkön laudat, poikkitangot, pylväät, jalustat yms.; takana olevat geersonilaiset saivat hoitoonsa pyhäkön telttakankaat, peitteet ja uutimet. PJP 355.1

Jokaisen heimon sijoitus oli samoin tarkoin määrätty. Kunkin tuli marssia lippuaan seuraten ja leiriytyä sen luokse Herran käskyn mukaan: “Israelilaiset leiriytykööt kukin lippunsa luo, perhekuntiensa sotamerkkien kohdalle; he leiriytykööt taammas ilmestysmajan ympärille. Niinkuin olivat leiriytyneet, niin lähteköötkin, kukin kohdallansa, lippukunnittain” (4 Moos. 2:2,17). Sekakansa, joka oli seurannut Israelia Egyptistä, ei saanut sijoittua heimojen leiripaikkoihin, vaan heidän oli pysyteltävä leirin laitamilla, ja heidän jälkeläisensä pääsivät vasta kolmannessa polvessa liittymään seurakuntaan (ks. 5 Moos. 23: 7,8). PJP 355.2

Leiri ja sen lähitienoo oli pidettävä tarkoin siistinä ja hyvässä järjestyksessä. Jyrkkiä terveydenhoito-ohjeita oli noudatettava. Leiriin ei saanut tulla kukaan, joka jostakin syystä oli epäpuhdas. Niin suuren kansanjoukon säilyttäminen terveenä vaati välttämättä tällaisia toimenpiteitä, ja täydellinen järjestys ja puhtaus oli samoin tarpeen pyhän Jumalan läheisyydessä. Hän itse julisti: “Herra, sinun Jumalasi, vaeltaa leirissä auttaaksensa sinua ja antaakseen vihollisesi sinulle alttiiksi; Sentähden olkoon sinun leirisi pyhä.” PJP 355.3

Aina kun Israel oli liikkeellä, “Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä — — etsimässä heille levähdyspaikkaa” (4 Moos. 10:33). Kehatin poikien kantamana tuli Jumalan pyhän lain sisäl- tävän pyhän arkin käydä kärkijoukon edessä. Sen edessä kulkivat Mooses ja Aaron, ja sen lähellä papit hopeatorvineen. Näillä he välittivät kansalle Moosekselta saamiaan ohjeita. Torvitiedotusten mukaisesti oli kunkin ryhmän johtajien annettava edelleen täsmälliset ohjeet joukkonsa kaikista liikkeistä. Kaikkien oli noudatettava saamiaan käskyjä kuolemanrangaistuksen uhalla. PJP 355.4

Jumala on järjestyksen Jumala. Kaikki taivaaseen liittyvä on täydellisessä järjestyksessä. Enkelijoukotkin suorittavat alamaisesti kaikki liikkeensä täydessä kurinalaisuudessa. Vain järjestys ja sopusointuinen toiminta johtavat menestykseen. Jumala vaatii työssään yhtä hyvää järjestystä ja järjestelmällisyyttä nyt kuin Israelin päivinäkin. Kaikkien hänen työssään olevien on toimittava järkevästi eikä huolimattomasti ja umpimähkään. Hän haluaa työtään tehtävän uskossa ja täsmällisesti voidakseen painaa siihen hyväksymisensä sinetin. PJP 356.1

Jumala itse johdatti Israelia kaikilla heidän matkoillaan. Pilvenpatsas ilmaisi laskeutumisellaan heidän leiripaikkansa, ja niin kauan kuin heidän tuli olla leiriytyneinä, pilvi viipyi pyhäkön yllä. Kun heidän oli taas lähdettävä liikkeelle, pilvi kohosi korkealle pyhän teltan yläpuolelle. Sekä liikkeelle lähdöstä että pysähtymisestä tiedotettiin juhlallisella kuulutuksella. “Kun arkki lähti liikkeelle, niin Mooses lausui: ‘Nouse, Herra, hajaantukoot sinun vihollisesi, ja sinun vihamiehesi paetkoot sinua.’ Ja kun arkki laskettiin maahan, lausui hän: ‘Palaja, Herra, Israelin heimojen kymmentuhansien tykö’” (4 Moos. 10: 35,36). PJP 356.2

Siinailta oli yhdentoista päivän matka Kanaanin rajaseudulla olevaan Kaadekseen; ja Israelin joukot toivoivat hyvinkin pian pääsevänsä tuohon hyvään maahan lähtiessään liikkeelle, kun pilvi kohotessaan lopultakin antoi heille siihen luvan. Olihan Herra suurin ihmeteoin johdattanut heidät pois Egyptistä; eivätkö he siis voisi odottaa häneltä vielä runsaampia siunauksia nyt kun he olivat muodollisestikin liittoutuneet hänen kanssaan, hyväksyneet hänet Valtiaakseen ja saaneet varmuuden siitä, että olivat Korkeimman valittua kansaa? PJP 356.3

Kuitenkin lähtivät monet miltei vastahakoisesti tuosta pitkäaikaisesta leiripaikastaan. He olivat jo miltei kotiutuneet siihen. Noiden vuorenseinien suojaan Jumala oli koonnut kansansa erilleen muista kansoista toistaakseen heille pyhän lakinsa. He katselivat mielellään tuota pyhää vuorta, jonka harmaantuneilla huipuilla ja paljailla harjanteilla Jumala niin usein oli ilmaissut kirkkautensa. Paikkaan liittyi niin läheisesti Jumalan ja pyhien enkelien läsnäolon tuntua, että se vaikutti liian pyhältä, jotta sen voisi ilman muuta tai ilomielin jättää taakseen. PJP 356.4

Mutta kun torvensoittajat kajauttivat merkkitoitotuksensa, lähti koko leiri liikkeelle lippukunnittain, pyhäkkö keskellään ja kukin heimo omalla kohdallaan. Kaikki tarkkailivat innokkaina, mihin suuntaan pilvi johdattaisi heitä. Sen siirtyessä itää kohti, missä oli pelkkää sokkeloista vuoristoa, synkkää ja autiota, alkoivat monet jo mielessään surra ja epäillä. PJP 357.1

Sitä mukaa kuin he kulkivat eteenpäin, tie kävi yhä vaikeammaksi. Se kulki rosoisen maaston halki ja paljaiden kallioiden lomitse. Ennen pitkää he huomasivat olevansa suuressa “erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu” (Jer. 2: 6). Kalliorotkoihin oli lähellä ja kaukana ahtautunut miehiä, naisia ja lapsia vaunuineen ja tavaroineen. Lammas- ja karjalaumat seurasivat joukkoa pitkinä jonoina. Heidän kulkunsa oli pakostakin hidasta ja vaivalloista, eikä pitkällinen leirilläolo niinkään ollut karaissut heitä kestämään matkan vaaroja ja rasituksia. PJP 357.2

Kolmen päivän vaelluksen jälkeen alkoi jo kuulua valituksia. Niitä esittivät monet sekakansaan kuuluvat, jotka eivät olleet täysin yhtyneet Israeliin ja siksi etsivät alituiseen jotakin moitteen aihetta. Nämä moitiskelijat eivät hyväksyneet marssisuun- taa, ja Mooseksen johtotavassa oli aina jotakin vikaa, vaikka he hyvin tiesivät hänen ja heidän kaikkien vain seuraavan pilven johdatusta. Tyytymättömyys on tarttuvaa, ja pian se levisikin leirissä. PJP 357.3

Taas he alkoivat vaatia ruuakseen lihaa. Eivät he tyytyneet siihen että saivat päivittäin yllin kyllin mannaa. Orjuutensa aikana israelilaisten oli ollut Egyptissä pakko tyytyä kovin vaatimattomaan ja yksinkertaiseen ruokaan, mutta sekin oli puutteen ja ankaran työn höystämänä ollut maittavaa. Mutta heidän joukossaan oli nyt monia egyptiläisiä, jotka olivat tottuneet ylelliseen ruokaan, ja nämä aloittivat ensimmäisinä napinansa. PJP 357.4

Kun israelilaisille annettiin mannaa vähän ennen heidän saapumistaan Siinaille, soi Herra lihaakin näille napisijoille, mutta vain yhdeksi päiväksi. PJP 358.1

Jumala olisi yhtä helposti voinut toimittaa heille lihaa kuin mannaakin, mutta hän rajoitti ruokavaliota heidän parhaakseen. Hän halusi antaa heille ruokaa mikä tyydytti heidän tarpeensa paremmin kuin se kiihottava ruoka, johon monet olivat tottuneet Egyptissä. Tarkoitus oli parantaa heidän pilaantunut ruokahalunsa, jotta he oppisivat nauttimaan ihmisen alkuperäisestä ruuasta — maan hedelmistä, joita Jumala antoi Aadamille ja Eevalle Eedenissä. Siitä syystä israelilaiset oli suureksi osaksi jätetty vaille eläinkunnasta saatavaa ruokaa. PJP 358.2

Saatana kiusasi heitä pitämään tätä rajoitusta epäoikeudenmukaisena ja julmana. Hän sai heidät himoitsemaan sellaista mikä oli kiellettyä, sillä hän tiesi ruokahalun hillittömyyden johtavan aistillisuuteen, ja siten hän saisi helposti kansan valvontaansa. Sairauden ja kurjuuden aiheuttaja käy ihmisten kimppuun siinä kohdin, missä hän voi menestyä parhaiten. Ruokahaluun kohdistuvilla kiusauksillaan hän on suureksi osaksi saanut ihmiset tekemään syntiä siitä lähtien, kun hän houkutteli Eevan syömään kiellettyä hedelmää. Tällä samalla keinolla hän sai Israelin napisemaan Jumalaa vastaan. Epäraitis syöminen ja juominen päästää alhaiset himot valloilleen ja villitsee ihmiset unohtamaan siveelliset velvoituksensa. Kun he sitten joutuvat kiusaukseen, ei heillä ole mitään voimaa sen vastustamiseen. PJP 358.3

Jumala johdatti israelilaiset pois Egyptistä voidakseen sijoittaa heidät Kanaanin maahan puhtaana, pyhänä ja onnellisena kansana. Tästä syystä hän kasvatti heitä kurinalaisesti sekä heidän itsensä että heidän jälkeläistensä parhaaksi. Jos he olisivat suostuneet hillitsemään ruokahalunsa hänen viisaiden rajoitustensa mukaisesti, ei heidän parissaan olisi tavattu raihnaita eikä sairaita. Heidän jälkeläisensä olisivat olleet voimakkaita niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. He olisivat käsittäneet selvästi totuuden ja velvollisuutensa sekä omanneet terävää arvostelukykyä ja tervettä järkeä. Mutta koska he eivät halunneet alistua Jumalan rajoituksiin ja vaatimuksiin, esti se pääasiassa heitä pääsemästä hänen haluamalleen tasolle ja saamasta niitä siunauksia, joita hän oli valmis antamaan heille. PJP 358.4

Psalmista sanoo: “He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi. Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: ‘Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?’ Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui” (Ps. 78: 18—21). He olivat usein napisseet ja mellakoineet matkallaan Punaiselta mereltä Siinaille, mutta säälien heidän tietämättömyyttään ja sokeuttaan Jumala ei ollut rangaissut heidän syntiään. Mutta sen jälkeen hän oli ilmaissut itsensä heille Hoore- bissa. Heidän tietonsa oli suuresti lisääntynyt, kun he olivat nähneet Jumalan ylevyyden, voiman ja armon, ja heidän epäuskonsa ja tyytymättömyytensä merkitsi nyt suurempaa syyllisyyttä. Lisäksi he olivat sitoutuneet hyväksymään Herran kuninkaakseen ja alistumaan hänen arvovaltaansa. Heidän napinansa oli nyt kapinaa ja ansaitsi sellaisena pikaisen ja ankaran rangaistuksen, jos haluttiin varjella Israelia joutumasta sekasortoon ja perikatoon. “Herran tuli syttyi heidän keskellään, ja se kulutti ulommaisen osan leiriä.” Pilvestä iskevä salama tuhosi pahimmat moitiskelijat. PJP 359.1

Kauhuissaan kansa pyysi Moosesta rukoilemaan puolestaan. Mooses rukoili, ja tuli sammui. Tämän rangaistuksen muistoksi sen paikan nimeksi pantiin Tabeera, joka merkitsee syttymistä. PJP 359.2

Mutta pahuus vain lisääntyi entisestään. Sen sijaan että eloon jääneet olisivat nöyrtyneet ja katuneet, tämä ankara rangaistus näytti vain lisäävän heidän napinaansa. Joka taholla kansaa kerääntyi telttojen edustalle itkemään ja valittamaan. “Heidän keskuuteensa kerääntyneessä hylkyväessä heräsivät himot, ja niin israelilaisetkin rupesivat jälleen itkemään sanoen: ‘Voi jospa meillä olisi lihaa syödäksemme! Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoho- laukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään; emme saa nähdäkään muuta kuin tuota mannaa.’” Näin he ilmaisivat olevansa tyytymättömiä siihen ruokaan, jota heidän Luojansa hankki heille. Kuitenkin heillä oli jatkuvia todisteita siitä, että se täytti hyvin heidän tarpeensa; kaikista matkan rasituksista huolimatta ei heidän heimoissaan ollut yhtään raihnaista. PJP 359.3

Mooses masentui. Hän oli rukoillut, ettei Israelia hävitettäisi, vaikka hänen omista jälkeläisistään olisi siinä tapauksessa tullut suuri kansa. Rakkaudesta heihin hän oli rukoillut, että hänen nimensä olisi poistettu elämän kirjasta mieluummin kuin heidät olisi jätetty tuhon omiksi. Hän oli vaarantanut kaikkensa heidän hyväkseen, ja tämä oli heidän vastauksensa. Kaikista vaikeuksistaan, jopa kuvitelluista kärsimyksistään he syyttivät häntä, ja heidän jumalaton napinansa teki hänen raskaan huolten ja vastuun taakkansa kaksin verroin painavammaksi. Ahdingossaan hän oh jopa kiusattu epäilemään Jumalaa. Miltei moittien hän rukoili: “Miksi olet tehnyt niin pahoin palvelijallesi, ja miksi en ole saanut armoa sinun silmiesi edessä, koska olet pannut kaiken tämän kansan minun taakakseni? — — Mistä minulla on lihaa antaa kaikelle kansalle, kun he ahdistavat minua itkullaan sanoen: ‘Anna meille lihaa syödäksemme’? En minä jaksa yksinäni kantaa koko tätä kansaa, sillä se on minulle liian raskas.” PJP 360.1

Herra kuuli hänen rukouksensa ja kehotti häntä kutsumaan kokoon seitsemänkymmentä Israelin vanhinta. He eivät olleet pelkästään ikämiehiä, vaan heillä oli arvokkuutta, tervettä harkintakykyä ja kokemusta. “Tuo heidät ilmestysmajalle”, Herra sanoi, “ja he asettukoot sinne sinun kanssasi. Minä sitten astun alas ja puhun siellä sinun kanssasi ja otan henkeä, joka sinussa on, ja annan heille; siten he voivat auttaa sinua tuon kansataakan kantamisessa, ettei sinun tarvitse sitä yksinäsi kantaa.” PJP 360.2

Herra antoi Mooseksen valita itselleen kaikkein uskollisimmat ja tehokkaimmat miehet kantamaan vastuuta hänen kanssaan. He auttaisivat vaikutuksellaan hillitsemään kansan väkivaltaa ja tukahduttamaan kapinan yritykset. Kuitenkin tästä heidän virkaan asettamisestaan oli myöhemmin ikäviä seurauksia. Heitä ei olisi lainkaan valittu, jos Mooses Jumalan voimaa ja hyvyyttä kokeneena olisi ilmaissut kokemustaan vastaavaa uskoa. Mutta hän oli suurennellut taakkojaan ja palveluksiaan miltei unohtaen olleensa vain välikappaleena Jumalan kädessä. Hänen ei sopinut vähääkään yhtyä siihen napinaan, joka oli Israelin kirouksena. Jos hän olisi täysin luottanut Jumalaan, Herra olisi alati opastanut häntä ja vahvistanut häntä kaikissa vaikeuksissa. PJP 360.3

Jumala kehotti Moosesta valmistamaan kansaa sitä varten, mitä hän aikoi tehdä sille: “Pyhittäytykää huomiseksi, niin saatte syödä lihaa, koska itkitte Herran kuullen, sanoen: ‘Voi, jospa meillä olisi lihaa syödäksemme! Egyptissä meidän oli hyvä olla.’ Herra antaa nyt teille lihaa syödäksenne. Eikä siinä ole teille syömistä ainoastaan päiväksi tai kahdeksi, tai viideksi tai kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi päiväksi, vaan kuukauden päiviksi, kunnes ette enää siedä sen hajua ja se iljettää teitä. Sillä te olette pitäneet halpana Herran, joka on teidän keskellänne, ja itkeneet hänen edessänsä sanoen: ‘Miksi lähdimme- kään Egyptistä!’” PJP 361.1

Mutta Mooses huudahti: “Kuusisataa tuhatta jalkamiestä on sitä kansaa, jonka keskuudessa minä elän, ja kuitenkin sinä sanot: ‘Minä annan heille lihaa, niin että heillä on sitä syödä kuukauden päivät’. Onko lampaita ja raavaita teurastettaviksi heille, niin että heille riittää, vai kootaanko heille kaikki meren kalat?” Herra nuhteli häntä tästä epäluottamuksesta: “Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle minun sanani vai eikö.” PJP 361.2

Mooses toisti seurakunnalle Herran sanat ja ilmoitti seitsemänkymmenen vanhimman nimittämisen virkaan. Hänen neuvonsa näille valituille miehille soveltuu mainiosti oikeudellisen lahjo- mattomuuden ohjeeksi myös nykyajan tuomareille ja lainsäätäjille: “Kuulustelkaa veljiänne ja tuomitkaa oikein, jos jollakulla on riita-asia veljensä tai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. Älkää katsoko henkilöön tuomitessanne, vaan kuulkaa pientä yhtä hyvin kuin suurtakin; älkää peljätkö ketään ihmistä, sillä tuomio on Jumalan” (5 Moos. 1: 16,17). PJP 361.3

Sitten Mooses kutsui ne seitsemänkymmentä koolle pyhäkön luo. “Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymme- nelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin.” Heille vuodatettiin, kuten opetuslapsille helluntaipäivänä, “voima korkeudesta”, Herra halusi näin valmistaa heitä tehtäväänsä ja osoittaa heille kunniaa seurakunnan nähden, niin että heihin luotettaisiin miehinä, jotka Jumala oli valinnut avustamaan Moosesta Israelin hallinnossa. PJP 361.4

Jälleen Mooses ilmaisi jalon ja epäitsekkään mielenlaatunsa. Kaksi niistä seitsemästäkymmenestä oli jäänyt menemättä pyhäkön luo, koska he katsoivat vaatimattomasti olevansa niin arvottomia vastuulliseen tehtävään. Jumalan henki laskeutui silti heihinkin siellä missä he olivat, ja hekin joutuivat hurmoksiin. Saatuaan kuulla tästä Joosua halusi estää tällaisen ohjeista poikkeamisen peläten sen aiheuttavan hajaannusta. Hän halusi myös suojata esimiehensä mainetta ja sanoi siksi: “Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!” Mutta Mooses vastasi: “Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin Herra antaisi henkensä heihin!” PJP 361.5

Mereltä alkoi nyt puhaltaa voimakas tuuli, joka ajoi edellään laumoittain viiriäisiä “ja painoi niitä leiriin päivänmatkan laajuudelta joka suunnalle leiristä, lähes kahden kyynärän korkeuteen maasta” (4 Moos. 11: 31). Koko sen päivän ja yön ja vielä seuraavankin päivän kansa kokosi tuota ihmeellisesti järjestettyä ruokaa. Sitä saatiin valtavat määrät. “Vähin määrä, jonka joku sai kootuksi, oli kymmenen hoomer-mittaa.” Kaikki se mitä ei sillä kertaa tarvittu, levitettiin kuivumaan, ja niin ruokaa riitti koko kuukaudeksi niin kuin oli luvattukin. PJP 362.1

Jumala antoi kansalle sellaista mikä ei ollut heille parasta, koska he itsepintaisesti halusivat sitä. He eivät olisi tyytyneet sellaiseen, mikä olisi osoittautunut heille hyödylliseksi. Heidän kapinalliset halunsa tyydytettiin, mutta heidät jätettiin kärsimään niiden seurauksista. He juhlivat hillittömästi, mutta ylensyöminen kostautui heti. “Herra tuotti kansalle hyvin suuren surman.” Suuret joukot sortuivat kovaan kuumeeseen, kun taas eniten lihaa himoinneet sairastuivat kuolettavasti jo maistettuaankin sitä. PJP 362.2

Haserotissa, joka oli seuraava pysähdyspaikka Tabeerasta lähdettyä, Mooses joutui vieläkin katkerampaan koetukseen. Aaron ja Mirjam olivat olleet kunnioitetussa johtoasemassa Israelissa. Molemmat olivat saaneet profetoimisen lahjan ja Jumalan määrääminä avustaneet Moosesta, kun heprealaiset vapautettiin. Profeetta Miikan välityksellä Herra todistaa: “Minä lähetin Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin käymään sinun edelläsi” (Miika 6: 4). Mirjam oli jo varhain osoittanut luonteen lujuuttaan vartioidessaan Niilin rannalla pientä kaisla-arkkua, jossa Mooses-lasta pidettiin piilossa. Jumala käytti hyväkseen hänen itsehillintäänsä ja tahdikkuuttaan varjellessaan kansansa vapauttajaa. Runollisesti ja musikaalisesti lahjakkaana Mirjam oli johtanut Israelin naisia heidän laulaessaan ja karkeloi- dessaan Punaisen meren rannalla. Kansa rakasti ja taivas kunnioitti häntä eniten Mooseksen ja Aaronin jälkeen. Mutta sama pahe, joka ensiksi herätti epäsopua taivaassa, heräsi vaikuttamaan myös tämän israelilaisen naisen mielessä, eikä hänen tarvinnut jäädä olemaan yksin tyytymättömänä. PJP 362.3

Kun seitsemänkymmentä vanhinta nimitettiin virkaansa, ei asiasta neuvoteltu Mirjamin ja Aaronin kanssa, ja niin he alkoivat kadehtia Moosesta. Jetron vierailun aikana, jolloin israelilaiset olivat matkalla Siinaille, oli Mooses niin auliisti hyväksynyt appensa neuvon, että Aaron ja Mirjam pelkäsivät tämän jo heitä voimakkaammin vaikuttavan Moosekseen. Ja vanhinten nimitysasiassa he katsoivat tulleensa syrjäytetyiksi arvoasemastaan huolimatta. Mirjam ja Aaron eivät olleet koskaan tunteneet Mooseksen kannettavana olevan huolen ja vastuun painoa. Mutta koska heidät oli valittu hänen avustajikseen, he katsoivat johtamisen vastuun kuuluvan tasaveroisesti myös heille, eikä heidän mielestään ollut tarpeellista valita lisää avustajia. PJP 363.1

Mooses tunsi saamansa tehtävän tärkeyden syvemmin kuin kukaan muu ennen häntä. Hän tajusi oman heikkoutensa ja otti Jumalan neuvonantajakseen. Aaron piti itseään suuremmassa arvossa ja luotti vähemmän Jumalaan. Saatuaan vastuuta hän oli epäonnistunut ja ilmaissut luonteensa heikkouden myöntymällä alhaisesti epäjumalanpalvelukseen Siinailla. Mutta kateuden ja kunnianhimon sokaisemina Mirjam ja Aaron unohtivat tämän. Jumala oli antanut Aaronille suuren kunnian asettamalla hänen perheensä pappeuden pyhään tehtävään, mutta tämäkin seikka vain yllytti häntä korostamaan itseään. “Ja he sanoivat: ‘Ainoastaan Mooseksen kauttako Herra puhuu? Eikö hän puhu myös meidän kauttamme?’” He katsoivat olevansa yhtä hyvin Jumalan suosiossa ja oikeutettuja samaan asemaan ja arvovaltaan. PJP 363.2

Tyytymättömyydessään Mirjam havaitsi moitittavaa Jumalan johdatuksellisessa asiain hoidossakin. Varsinkin Mooseksen avioliitto harmitti häntä. Perhettä ja kansallista ylpeyttä louk- kasi se, ettei Mooses valinnut vaimokseen heprealaista vaan toiseen kansaan kuuluvan naisen. Sipporaan suhtauduttiin karsaan halveksivasti. PJP 363.3

Vaikka sanotaankin, että Mooses “oli ottanut vaimokseen etiopialaisen naisen” (4 Moos. 12: 1), tämä oli midianilainen ja niin muodoin Abrahamin jälkeläinen. Hänen ihonsa väri oli hiukan tummempi kuin heprealaisten. Mutta vaikkei Sippora ollutkaan israelilainen, hän pelkäsi silti oikeaa Jumalaa. Hän oli arka, syrjään vetäytyvä, lempeä ja helläluonteinen. Kärsimyksen näkeminen teki hänet kovin onnettomaksi, ja siksi Mooses Egyptiin matkatessaan suostuikin lähettämään hänet takaisin Midianiin. Hän halusi säästää vaimoaan niiltä ahdistuksilta, joihin tämä olisi joutunut nähdessään, miten Jumala rankaisi Egyptiä. PJP 364.1

Palattuaan miehensä luo erämaahan Sippora huomasi, miten vastuun rasitukset kuluttivat tämän voimia. Hän kertoi pahoista aavistuksistaan Jetrolle, joka ehdotti Moosekselle helpotuksia. Tästä syystä Mirjam tunsi vastenmielisyyttä Sipporaa kohtaan. Kuvitellen ja harmitellen mielessään omaa ja Aaronin syrjäyttämistä hän uskoi kaiken olleen lähtöisin Mooseksen vaimosta, jonka hän päätteli vaikutuksellaan estäneen miestään kutsumasta heitä neuvotteluihin kuten tavallisesti. Jos Aaron olisi lujasti puolustanut oikeutta, hän olisi voinut ehkäistä pahan. Mutta sen sijaan että hän olisi osoittanut Mirjamille hänen menettelynsä synnillisyyden, hän asettui tämän puolelle, kuunteli hänen moitteitaan ja yhtyi kadehtimaan Moosesta. PJP 364.2

Mooses kesti heidän syyttelynsä ääneti ja valittelematta. Työskennellessään ankarasti ja odotettuaan vuosikaudet Mooses oli kehittynyt mieleltään nöyräksi ja pitkämieliseksi, ja tämä kokemus auttoi häntä suhtautumaan kärsivällisesti kansan epäuskoon ja napinaan samoin kuin niiden ylpeyteen ja kateuteen, joiden olisi pitänyt järkkymättä pysyä hänen avustajinaan. “Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä”, ja siksi hänelle suotiin taivaallista viisautta ja johdatusta enemmän kuin kenellekään toiselle. Raamattu sanoo: “Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä” (Ps. 25:9). Herra johdattaa nöyriä, koska he suostuvat opetettaviksi. He haluavat vilpittömästi oppia tuntemaan ja tekemään Jumalan tahdon. Vapahtaja lupaa: “Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta” (Joh. 7:17). Ja apostoli Jaakobin välityksellä hän kehottaa: “Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan” (Jaak. 1:5). Mutta hänen lupauksensa kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit kaikessa seuraamaan Herraa. Jumala ei pakota kenenkään tahtoa; siksi hän ei voi johdattaa niitä, jotka ovat liian ylpeitä opetettaviksi ja taipuvaisia toimimaan mielensä mukaan. Kaksimielisestä ihmisestä, joka pyrkii noudattamaan omaa tahtoaan samalla kun sanoo tekevänsä Jumalan tahdon, on kirjoitettu: “Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa” (Jaak. 1:7). PJP 364.3

Jumala oli valinnut Mooseksen ja pannut henkensä häneen. Nyt Mirjam ja Aaron syyllistyivät napinallaan tottelemattomuuteen paitsi heille määrättyä johtajaa myös itse Jumalaa kohtaan. Niskoittelevat kuiskuttelijat kutsuttiin ilmestysmajalle, ja siellä he joutuivat olemaan kasvokkain Mooseksen kanssa. “Silloin Herra astui alas pilvenpatsaassa, asettui majan ovelle ja kutsui Aaronia ja Mirjamia.” Ei heidän profeetallista lahjaansa kielletty; Jumala olisi voinut puhua heille näyssä ja unessa. Mutta Mooses, jonka Herra itse julisti olevan “uskollinen koko minun talossani”, pääsi läheisempään kanssakäymiseen. Hänen kanssaan Herra puhui suusta suuhun. “‘Miksi ette siis peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta vastaan?’ Ja Herran viha syttyi heitä kohtaan, ja hän meni pois.” Pilvi poistui pyhäkön yltä merkiksi Jumalan mielipahasta, ja Mirjam sairastui ja “oli lumivalkea pitalista”. Aaron säästyi, mutta hänelle oli Mirjamin rankaiseminen ankaraksi nuhteeksi. Nyt kun heidän ylpeytensä oli painettu tomuun, Aaron tunnusti heidän syntinsä ja pyysi hartaasti, ettei hänen sisarensa tarvitsisi jäädä tuon inhottavan ja Kuolettavan vitsauksen tuhottavaksi. Vastaukseksi Mooseksen rukoukseen Mirjam puhdistui sairaudestaan mutta suljettiin seitsemäksi päiväksi leirin ulkopuolelle. Vasta kun hänet oli karkotettu leiristä, laskeutui Jumalan suosion merkki jälleen pyhäkön ylle. Kunnioittaen Mirjamin korkeaa asemaa ja surren hänen saamaansa ankaraa iskua koko kansa odotteli Hasero- tissa hänen paluutaan. PJP 365.1

Tämä Herran mielipahan ilmaus oli tarkoitettu varoitukseksi koko Israelille. Sen oli määrä torjua lisääntyvää tyytymättömyyttä ja uppiniskaisuutta. Ellei Mirjamia olisi kaikkien nähden nuhdeltu tyytymättömyydestään, se olisi aiheuttanut paljon pahaa. Kateus on ihmismielen saatanallisimpia ja seurauksiltaan tuhoisimpia piirteitä. Viisas Salomo sanoo luulevaisesta kateudesta: “Kiukku on julma, viha on niinkuin tulva; mutta kuka voi kestää luulevaisuutta?” (Sanani. 27: 4). Kateus aiheutti ensimmäisen epäsovun taivaassa, ja sen leviäminen on aikaansaanut sanomattoman paljon pahaa ihmisten keskuudessa. Se synnyttää riitaisuutta, josta apostoli Jaakob sanoo: “Missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno” (Jaak. 3: 16). PJP 366.1

Toisten panettelua tai heidän vaikuttimiensa tai tekojensa tuomitsemista emme saisi vähätellä. “Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari” (Jaak. 4: 11). Mutta on vain yksi tuomari, Herra, “joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset” (1 Kor. 4:5). Mutta joka laittautuu toisten tuomariksi ja ryhtyy tuomitsemaan heitä, anastaa itselleen Luojalle kuuluvan etuoikeuden. PJP 366.2

Raamattu opettaa meitä tarkoin pidättymään niiden syyttelystä, jotka Jumala on kutsunut lähettiläikseen. Apostoli Pietari sanoo paatuneista syntisistä: “Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja, vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä” (2 Piet. 2: 10,11). Ja Paavali neuvoo seurakunnan kaitsijaa: “Älä ota huomioon syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa” (ITim. 5: 19). Hän joka on asettanut henkilöitä kansansa johtajien ja opettajien vastuullisiin tehtäviin, vaatii kansaansa vastaamaan siitä miten he kohtelevat hänen palvelijoitaan. Meidän on kunnioitettava niitä, joita Jumala on kunnioittanut. Mirjamin saaman rangaistuksen tulisi varoittaa kaikkia niitä, jotka antavat mielessään sijaa kateudelle ja napisevat niitä vastaan joiden kannettavaksi Herra antaa työnsä taakan. PJP 366.3