Päivästä Päivään

OMA VANHURSKAUS EI RIITÄ, 12. huhtikuuta

»Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole pal-joa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.» Matt. 5: 20. PP 120.1

Ihmismielen suurin erehdys Kristuksen aikana oli, että pelkkä totuuden hyväksyminen merkitsisi vanhurskautta. Kaikki inhimilliset kokemukset ovat osoittaneet, että teoreettinen tieto totuudesta on riittämätön pelastamaan sielua. Se ei tuota vanhurskauden hedelmiä. -Fariseukset väittivät olevansa Aabrahamin lapsia, ja kerskasivat siitä, että heille oli uskottu Jumalan sana, eivätkä nämä edut kuitenkaan varjelleet heitä itsekkyydeltä, häijyydeltä, voitonhimolta ja alhaiselta ulkokultaisuudelta. -- PP 120.2

Sama vaara on vieläkin olemassa. Monet pitävät varmana, että he ovat kristittyjä, siitä yksinkertaisesta syystä, että he hyväksyvät jotkut jumaluusopilliset periaatteet. Mutta he eivät ole panneet totuutta elämässään käytäntöön. He eivät ole sitä uskoneet ja rakastaneet, siksi he eivät ole saaneet sitä voimaa ja armoa, jonka pyhittävä totuus antaa. Ihmiset voivat tunnustaa uskovansa totuuden, mutta ellei se tee heitä vilpit-tömiksi, ystävällisiksi, kärsivällisiksi, pitkämielisiksi ja hengellisiksi, se on omistajalleen kiroukseksi ja hänen vaikutuksensa kautta kiroukseksi maailmalle. PP 120.3

Kristuksen opettama vanhurskaus on sydämen ja elämän mukautumista Jumalan ilmoitettuun tahtoon. Syntiset ihmiset voivat tulla vanhurskaiksi vain uskomalla Jumalaan ja pysymällä elävässä yhteydessä hänen kanssaan. Silloin todellinen jumalisuus kohottaa heidän ajatuksensa ja jalostaa heidän elämänsä. Silloin uskonnon ulkonaiset muodot ovat sopusoinnussa kristityn sisäisen puhtauden kanssa. Silloin jumalanpalveluksen vaatimat menot eivät ole merkityksettömiä muodollisuuksia, kuten ne olivat ulkokultaisille fariseuksille. ⁴⁸ PP 120.4

Pelastus on Jumalan vapaa lahja uskovalle, jonka tämä saa ainoastaan Kristuksen ansiosta. Ahdistettu sielu voi saada rauhan uskon kautta Kristukseen, ja hänen rauhansa tulee olemaan suhteellinen hänen uskoonsa ja luottamukseensa. Hän ei voi vaatia sielulleen pelastusta hyvien töidensä perus-teella. ⁴⁹ PP 120.5