Päivästä Päivään

LUNASTUS JA ANTEEKSIANTO, 11. huhtikuuta

»Jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.» Ef. 1: 7. PP 119.1

Kristuksen armosta syntinen vanhurskautetaan vapaasti ilman mitään ansiota tai vaatimusta hänen puoleltaan. Vanhurskautus on synnin täydellistä anteeksisaamista. Syntinen saa anteeksi samalla hetkellä kuin hän vastaanottaa uskossa Kristuksen. Kristuksen vanhurskaus luetaan hänen hyväkseen, eikä hänen enää pidä epäillä Jumalan anteeksiantavaa armoa. PP 119.2

Uskossa ei ole mitään, mikä tekisi siitä pelastajamme. Usko ei voi poistaa syyllisyyttämme. Kristus on Jumalan voima pelastukseksi kaikille jotka uskovat. Vanhurskautus tapahtuu Jeesuksen Kristuksen ansioiden perusteella. Hän on maksanut syntisen lunastushinnan. Kuitenkin Jeesus voi vanhurskauttaa uskovan vain uskon kautta hänen vereensä. PP 119.3

Syntinen ei voi vedota omiin hyviin tekoihinsa vanhurskautukseen. Hänen tulee päästä siihen tilaan, että hän luopuu kaikesta synnistään ja vastaanottaa asteittain valoa sitä mukaa, kuin se valaisee hänen polkuaan. Hän ottaa yksinkertaisesti uskollaan vastaan sen, mitä hänelle Kristuksen veressä vapaasti ja riittävästi tarjotaan. Hän uskoo Jumalan lupaukset, jotka Kristuksen kautta tulevat hänelle pyhitykseksi, vanhurskaudeksi ja lunastukseksi. Ja jos hän seuraa Jeesusta, hän vaeltaa nöyrästi valossa iloiten siinä ja levittäen sitä toisille. ⁴⁶ PP 119.4

Kun katuva syntinen kiinnittää katseensa “Jumalan Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin” Kun näemme Jeesuksen, surujen miehen ja tuskien tuttavan, työskentelevän pelastaakseen kadotettuja, halveksittuja, pilkattuja ja ylenkatsottuja, kulkevan kaupungista toiseen, kunnes hänen tehtävänsä oli täytetty; kun katselemme häntä Getsemanessa hikoilemassa suuria veripisaroita tai ristillä riippumassa kuolemantuskissaan, kun tämän näemme, emme enää halua kunniaa omalle itsellemme. Kun katsomme Jeesukseen, hä-peämme omaa kylmyyttämme, laimeuttamme ja itsekkyyttämme. Tulemme halukkaiksi olemaan mitä tahansa tai vaikkapa ei mitään, voidaksemme sydämestämme palvella Mestariam-me. Iloitsemme saadessamme kantaa ristiämme Jeesuksen jäljissä, kestää koetuksia, häpeää ja vainoa hänen kalliin asiansa tähden. ⁴⁷ PP 119.5