Alfa Ja Omega, vol. 7

3/264

Jeesus näkee ennalta Jerusalemin hävityksen

Toivon ja anteeksiannon hetki oli nopeasti kulumassa loppuun ja Ju- malan vihan malja, jonka vuodattamista oli niin kauan lykätty, oli täyttymäisillään. Luopumuksen ja kapinoinnin pitkänä aikakautena kerääntynyt pilvi oli jo pelottavan synkkä ja se oli purkautumaisillaan syyllisen kansan ylle. Mutta häntä, joka yksin olisi voinut pelastaa heidät tuolta uhkaavalta kohtalolta, he olivat ylenkatsoneet, moittineet, hänet he olivat hylänneet, ja pian he ristiinnaulitsisivat hänet. Se aika, jonka Israel oli ollut Jumalan siunaama ja suosima kansa, päättyisi Kristuksen riippuessa ristillä. Yhden ainoankin sielun kadottaminen olisi onnettomuus, jota mitkään maailman rikkaudet tai aarteet eivät voisi korvata. Mutta katsellessaan Jerusalemia Kristus näki edessään kokonaisen kaupungin, kokonaisen kansakunnan tuomion, tuon kaupungin ja tuon kansan, joka kerran oli ollut Jumalan valitsema ja hänen omaisuuttaan. AO7 13.4

Profeetat olivat itkeneet Israelin luopumusta ja sen syntien tuottamaa hirvittävää hävitystä. Jeremia toivoi, että hänen silmänsä olisivat kyynellähde, jotta hän voisi itkeä päivät ja yöt tyttären, hänen kansansa, kaatuneita ja Herran laumaa, joka oli viety vankeuteen (Jer. 9: 1; 13: 17). Miten syvää surua tunsikaan sitten hän, jonka profeetallinen katse näkisi vuosien sijasta kokonaisia aikakausia! Hän näki surmanenkelin kohottavan miekkansa kohti kaupunkia, joka niin kauan oli ollut Kaikkivaltiaan asuinpaikkana. Öljymäeltä, samalta paikalta, jonka Titus joukkoineen myöhemmin miehitti, hän katseli yli laakson pyhiä temppelialueita pylväikköineen, ja kyynelten sumentamin silmin hän näki kauheassa tulevaisuudenkuvassa kaupungin muurit vihollisjoukkojen ympäröiminä. Hän kuuli sotajoukkojen askelten äänet niiden järjestäytyessä taisteluun. Hän kuuli äitien ja lasten ääniä heidän huutaessaan leipää piiritetyssä kaupungissa. Hän näki sen pyhien, kauniiden rakennusten, sen palatsien ja tornien joutuneen liekkien valtaan, ja siellä, missä ne kerran olivat seisoneet, hän näki vain savuavia raunioita. AO7 14.1

Katsellessaan ajassa eteenpäin hän näki liiton kansan hajotettuna kaikkiin maihin kuin hylyt autioilla rannoilla. Tuossa ajallisessa rangaistuksessa, joka oli kohtaamaisillaan sen lapsia, hän näki vasta ensimmäisiä pisaroita siitä vihan maljasta, joka sen on viimeisenä tuomion päivänä tyhjennettävä pohjaan saakka. Jumalallinen säälivä, hellä rakkaus ilmaisi itseään noissa valittavissa sanoissa: »Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.» Oi, kunpa olisit, sinä suurinta suosiota nauttinut kansa, tuntenut etsikkoaikasi ja tiennyt mitä rauhaasi kuuluu! Olen pidätellyt oikeuden enkeliä, olen kutsunut sinua parannukseen, mutta turhaan. Et ole torjunut ja hylännyt luotasi vain palvelijoita, lähettiläitä ja profeettoja, vaan olet hylännyt Israelin Pyhän, Lunastajasi. Jos sinut hävitetään, olet siihen itse syypää. »Te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän» (Matt. 23: 37; Joh. 5:40). AO7 14.2