SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

10. Luku—Hurmahenget voitetaan

“Luther puolusti pelottomasti evankeliumiaan eri suunnilta tulevia hyökkäyksiä vastaan.” ST 183.1

Lutherin salaperäinen katoaminen herätti hämmästystä kaikkialla Saksassa. Häntä kyseltiin kaikkialla. Mitä kummallisimpia huhuja oli liikkeellä, ja monet luulivat, että hänet oli murhattu. Vallitsi suuri suru, ei ainoastaan hänen julkisten ystäviensä piirissä, vaan tuhansien sellaistenkin keskuudessa, jotka eivät olleet julkisesti asettuneet uskonpuhdistuksen puolelle. Monet sitoutuivat juhlallisella valalla kostamaan hänen kuolemansa. ST 183.2

Katoliset johtajat näkivät kauhukseen, miten suureksi vastenmielisyys heitä kohtaan oli kasvanut. Vaikka he alussa iloitsivat Lutherin oletetusta kuolemasta, he pian halusivat kätkeytyä kansan vihalta. Hänen vihollisilleen eivät hänen rohkeimmat tekonsa heidän keskellään olleet tuottaneet niin paljon harmia kuin hänen katoamisensa. Ne, jotka vihassaan olivat yrittäneet toimittaa rohkean uskonpuhdistajan pois elävien joukosta, joutuivat pelon valtaan, kun hänestä oli tullut avuton vanki. “Meidän ainoa pelastuksemme on siinä”, sanoi eräs heistä, “että sytytämme soihdut ja etsimme Lutheria yli koko maailman, antaaksemme hänet takaisin sille kansalle, joka häntä vaatii”.^{152Emt. 9. kirja, 1. luku.}Keisarin käsky näytti raukeavan voimattomana. Paavin lähettiläät valtasi suuttumus, kun he näkivät, että siihen kiinnitettiin paljon vähemmän huomiota kuin Lutherin kohtaloon. ST 183.3

Tieto siitä, että hän oli turvassa, joskin vankina, tyynnytti kansan pelon, samalla kun se yhä lisäsi intoa hänen hyväkseen. Hänen kirjoi tuksiaan luettiin innokkaammin kuin koskaan ennen. Lisääntyvin joukoin ihmiset ryhtyivät tukemaan sellaisen sankarillisen miehen asiaa, joka niin pelottavissa olosuhteissa oli puolustanut Jumalan sanaa. Uskonpuhdistuksen voima kasvoi jatkuvasti. Lutherin kylvämä siemen nousi kaikkialla oraalle. Hänen poissaolonsa teki uskonpuhdistustyössä sen, mitä läsnäolo ei olisi voinut tehdä. Toiset tässä työssä olevat tunsivat suurempaa edesvastuuta, kun heidän suuri johtajansa oli otettu pois. Uudella innolla ja luottamuksella he riensivät tekemään kaiken voitavansa, ettei niin oivallisesti aloitettu työ jäisi kesken. ST 183.4

Mutta saatana ei ollut joutilaana. Hän yritti nyt samaa, mitä hän on yrittänyt jokaisessa uskonpuhdistusliikkeessä — pettää ja turmella kansaa, houkuttelemalla sitä hyväksymään väärän liikkeen oikean uskonpuhdistuksen tilalle. Samoinkuin kristillisessä seurakunnassa ensimmäisellä vuosisadalla esiintyi vääriä kristuksia, samoin nousi vääriä profeettoja kuudennellatoista vuosisadalla. ST 184.1

Jotkut miehet, joihin uskonnollisessa maailmassa esiintynyt kiihtymys oli syvästi vaikuttanut, kuvittelivat saaneensa taivaasta erikoisia ilmoituksia ja väittivät Jumalan lähettäneen heidät viemään päätökseen sen uskonpuhdistuksen, jonka he sanoivat Lutherin toiminnan kautta päässeen vasta vähäiseen alkuun. Todellisuudessa he olivat turmelemassa hänen suorittamaansa työtä. He hylkäsivät uskonpuhdistuksen todellisen perustuksen, sen suuren periaatteen, että Jumalan sana on uskon ja elämän ainoa ja riittävä ohje; ja tämän pettämättömän ohjeen tilalle he asettivat omien tunteittensa ja vaikutelmiensa määräämän muuttuvaisen ja epäluotettavan ohjeen. Kun erehdyksen ja valheen suuri paljastaja tällä tavalla syrjäytettiin, avattiin tie saatanalle ihmisten mielien hallitsemiseen parhaaksi katsomallaan tavalla. ST 184.2

Yksi näistä profeetoista väitti enkeli Gabrielin opettaneen häntä. Eräs häneen liittynyt ylioppilas jätti opiskelunsa, väittäen että Jumala itse oli tehnyt hänet kykeneväksi selittämään hänen sanaansa. Henkilöt, jotka olivat luonnostaan taipuvaisia kiihkomielisyyteen, liittyivät heihin. Näiden haaveilijain toiminta sai aikaan paljon hälyä. Lutherin saarnat olivat herättäneet kansan kaikkialla tajuamaan uskonpuhdistuksen välttämättömyyden, ja nyt näiden uusien profeettain uskottelut johtivat muutamia rehellisiä henkilöitä harhaan. ST 184.3

Liikkeen johtajat matkustivat Wittenbergiin ja esittivät vetoomuksensa Melanchthonille ja hänen työtovereilleen. He sanoivat: “Jumala on lähettänyt meidät kansaa opettamaan. Me olemme läheisesti seurustelleet Kristuksen kanssa, me tunnemme tulevia asioita, toisin sanoen: me olemme apostoleja ja profeettoja sekä vetoamme tohtori Lutheriin.”^{153Emt. 9. kirja, 7. luku.} ST 184.4