SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Yöllinen taistelu

Seuraavana päivänä hänen piti tulla antamaan lopullinen vastaus. Hänen mielensä lannistui joksikin ajaksi, kun hän ajatteli niitä voimia, jotka yhdessä vastustivat totuutta. Hänen uskonsa horjui. Pelko ja vavistus valtasivat hänet. Vaarat näyttivät tulevan moninkertaisiksi. Viholliset näyttivät saavan voiton ja pimeyden voimat ylivallan. Pimeys ympäröi hänet ja näytti erottavan hänet Jumalasta. Hän kaipasi varmuutta siitä, että Herra Sebaot olisi hänen kanssaan. Syvässä sielun tuskassa hän heittäytyi kasvoilleen maahan ja vuodatti sisimmästään nämä katkonaiset, sydäntärepivät huudot, joita ei kukaan muu kuin Jumala voi täysin ymmärtää. “Oi kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala”, hän huusi, “kuinka kauhea on tämä maailma! Katso, se aukaisee kitansa nielläkseen minut, ja minun luottamukseni sinuun on kovin heikko... Jos voin panna luottamukseni vain tämän maailman voimaan, olen hukassa... Viimeinen hetkeni on tullut, tuomioni on julistettu... Oi Jumala, auta minua kaikkea maailman viisautta vastaan. Tee tämä, ... sinä yksin.., sillä tämä ei ole minun työtäni, vaan sinun. Eihän minulla ole täällä mitään asiaa, jonka puolesta taistelisin näiden maailman suurten herrain kanssa... Mutta asia on sinun... ja se on vanhurskaus ja iankaikkinen asia. Oi Herra, auta minua! Sinä uskollinen, muuttumaton Jumala, kehenkään ihmiseen en aseta luottamustani... Kaikki, mikä on ihmisestä, on epävarmaa; mikään ihmisestä tullut ei menesty... Sinä olet valinnut minut tähän työhön. Ole rinnallani rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden, joka on minun turvani, kilpeni ja vahva linnani.”^113Ibid. ST 156.1

Kaikkiviisas kaitselmus oli antanut Lutherin käsittää vaaransa, jotta hän ei luottaisi omaan voimaansa ja uhkarohkeasti syöksyisi turmioon. Henkilökohtainen kärsimys, kidutus ja kuolema, jotka näyttivät olevan aivan hänen edessään, eivät kuitenkaan olleet hänen pelkonsa ja ahdistuksensa syynä. Ratkaiseva hetki oli tullut, ja hän tunsi itsensä valmistumattomaksi kohtaamaan sitä. Hänen heikkoutensa tähden voisi totuuden asia kärsiä tappion. Hän ei taistellut Jumalan kanssa oman turvallisuutensa tähden, vaan evankeliumin voiton tähden. Hänen tuskainen taistelunsa muistutti Jaakobin taistelua yöllä yksinäisen virran varrella. Jaakobin tavoin hän taisteli Jumalan kanssa ja voitti. Täydellisessä avuttomuudessaan hän kiinnitti uskonsa Kristukseen, mahtavaan vapauttajaan. Hän sai vakuutuksen siitä, ettei hän yksin astuisi oikeuden eteen, ja tämä vahvisti häntä. Rauha palasi hänen sieluunsa, ja hän iloitsi siitä, että hän sai korottaa Jumalan sanaa kansan hallitusmiesten edessä. ST 156.2

Jumalaan luottaen Luther valmistautui edessään olevaan taisteluun. Hän suunnitteli vastauksiaan, tutki kohtia omista kirjoituksistaan ja valitsi Raamatusta sopivia todisteita käsitystensä tueksi. Sitten hän asetti vasemman kätensä Pyhälle Kirjalle, joka oli avattuna hänen edessään, nosti oikean kätensä taivasta kohti ja lupasi “pysyä uskollisena evankeliumille ja rohkeasti tunnustaa uskonsa, vaikkapa hänen täytyisi verellään vahvistaa todistuksensa”.^114Ibid. ST 157.1