SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

8. Luku—Luther valtiopäivillä

“Tässä seison, muuta en voi. Jumala minua auttakoon. Amen.” ST 146.1

Uusi keisari, Kaarle V, oli noussut Saksan valtaistuimelle ja Rooman lähettiläät riensivät esittämään onnittelunsa ja taivuttamaan hallitsijaa käyttämään valtaansa uskonpuhdistusta vastaan. Toiselta puolen Saksin vaaliruhtinas, jota Kaarlen oli suuressa määrin kiittäminen kruunustaan, kielsi häntä ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin Lutheria vastaan, ennenkuin oli antanut hänelle tilaisuuden puolustautua. Hallitsija joutui täten hyvin pulmalliseen ja tukalaan asemaan. Paavin kannattajia ei tyydyttänyt vähempi kuin keisarin määräys, joka tuomitsisi Lutherin kuolemaan. Vaaliruhtinas oli väittänyt jyrkästi, “ettei hänen keisarillinen majesteettinsa eikä kukaan muukaan henkilö ollut näyttänyt, että Lutherin kirjoitukset oli osoitettu vääriksi”. Sentähden hän vaati, “että tohtori Lutherille on annettava suojakirja, jonka turvin hän voisi tulla oppineiden, hurskaiden ja puolueettomien tuomarien tutkittavaksi”. ^{95D'Aubigne, mt. 6. kirja, 11. luku.} ST 146.2

Kaikkien puolueiden huomio oli nyt kiintynyt Saksan valtiopäiviin Wormsissa, mihin säädyt kokoontuivat pian sen jälkeen, kun Kaarle oli tullut keisariksi. Näillä valtiopäivillä tuli käsiteltäväksi tärkeitä valtiollisia kysymyksiä. Saksan ruhtinaat kohtasivat nuoren hallitsijansa neuvottelukokouksessa ensimmäisen kerran. Kirkon ja valtion korkeita virkamiehiä tuli sinne valtakunnan kaikista osista. Jalosukuiset, mahtavat ja perityistä oikeuksistaan kiinni pitävät maalliset ylimykset; arvonsa ja valtansa tuntevat ruhtinaalliset kirkon johtohenkilöt; hoviritarit aseistettuine palvelijoilleen sekä vieraiden, kaukaistenkin, maiden lähettiläät — kaikki nämä kokoontuivat Wormsiin. Tässä suuressa kokouksessa käsiteltävistä kysymyksistä herätti kuitenkin syvintä mielenkiintoa saksilaisen uskonpuhdistajan asia. ST 146.3

Kaarle oli edeltäpäin kehottanut vaaliruhtinasta tuomaan Lutherin mukanaan valtiopäiville, ja vakuutti suojelevansa häntä sekä lupasi antaa hänen vapaasti keskustella pätevien henkilöiden kanssa riidanalaisista kysymyksistä. Luther oli halukas saapumaan keisarin eteen. Hänen terveytensä oli tähän aikaan hyvin heikko. Kuitenkin hän kirjoitti vaaliruhtinaalle: “Jos en voi terveenä mennä Wormsiin, annan viedä itseni sinne sairaana. Sillä jos keisari kutsuu minua, pidän sitä Jumalan kutsuna. Jos he aikovat tehdä minulle väkivaltaa, kuten on luultavaa (sillä eiväthän he tiedonhalusta määrää minua saapumaan), jätän asian Herran käsiin. Hän, joka tulisessa pätsissä varjeli kolme nuorta miestä, elää ja hallitsee vieläkin. Jos hän ei tahdo minua pelastaa, minun elämäni merkitsee vähän. Estäkäämme vain evankeliumi joutumasta jumalattomien pilkattavaksi, ja antakaamme veremme sen edestä, jotta viholliset eivät voittaisi. Minun asiani ei ole ratkaista, elämänikö vai kuolemani edistää enemmän ihmisten pelastusta... Odottakaa minulta kaikkea... paitsi pakoa tai peruutusta. Paeta minä en voi ja peruuttaa vielä vähemmän.”^{96Emt. 7. kirja, 1. luku.} ST 147.1

Kun uutinen Lutherin saapumisesta valtiopäivien eteen levisi Worm- sissa, syntyi yleinen liike. Paavin lähettiläs Aleander, jolle Lutherin asia oli erikoisesti uskottu, säikähtyi ja vimmastui. Hän näki, että tutkimus tuli viemään paavin asialle epäedulliseen tulokseen. Sellaisen asian tutkiminen, jonka paavi oli antamallaan tuomiopäätöksellä jo ratkaissut, oli paavin arvovallan halveksimista. Lisäksi hän pelkäsi Lutherin kaunopuheisten ja voimakkaiden todistusten kääntävän monta ruhtinasta pois paavin asian puolelta. Sen tähden hän vaati Kaarlea estämään Lutherin esiintymisen Wormsissa. Näihin aikoihin julkaistiin se bulla, jossa Luther julistettiin pannaan, ja tämä yhdessä lähettilään esitysten kanssa sai keisarin myöntymään. Hän kirjoitti vaaliruhtinaalle, että Lutherin oli jäätävä Wittenbergiin, ellei hän halunnut peruuttaa. ST 147.2

Aleander ei tyytynyt tähän voittoon, vaan koetti kaikin voimin ja kaikella oveluudella saada Lutherin tuomituksi. Väsymättömyydellä, mikä olisi ollut paremman asian arvoinen, hän tyrkytti tätä ratkaisua ruhtinaille, prelaateille ja muille valtiopäivien jäsenille, syyttäen uskonpuhdistajaa “kiihotuksesta, kapinoimisesta, julkeudesta ja jumalanpilkasta”. Mutta lähettilään viha ja raivo ilmaisivat liiankin selvästi, mikä henki häntä johti. Yleisesti sanottiin: “Häntä ohjaa viha ja kostonhalu paljon enemmän kuin into ja hurskaus.”^97Ibid.Enemmistö valtiopäivillä tuli Lutherin asialle suopeammaksi kuin koskaan ennen. ST 147.3

Kaksinkertaisella innolla Aleander vaati keisaria toteuttamaan paavin määräykset velvollisuutensa mukaisesti. Mutta Saksan lakien mukaan tämä ei voinut tapahtua ilman ruhtinaiden suostumusta, ja kun Kaarle lähettilään hellittämättömyyden tähden, viimein myöntyi, hän kehotti tätä esittämään asiansa valtiopäiville. “Se oli merkkipäivä paavin lähettiläälle. Kokous oli suuri ja asia vielä suurempi. Aleanderin tehtävänä oli puhua Rooman, kaikkien seurakuntien äidin ja valtijattaren puolesta.” Hän oli puolustava Pietarin arvovaltaa kristikunnan kokoontuneiden ruhtinaiden edessä. “Hän oli kaunopuheinen ja nousi suureen arvoon tässä tilaisuudessa. Kaitselmus oli määrännyt, että Roomaa tuli edustamaan ja puolustamaan ylimmän tuomioistuimen edessä sen taitavin puhuja, ennenkuin se tuomittiin.”^{98Wylie, mt. 6. kirja, 4. luku.}Uskonpuhdistajan kannattajat odottivat huolestuneina Aleanderin puheen vaikutusta. Saksin vaaliruhtinas ei ollut läsnä, mutta hänen määräyksestään jotkut hänen neuvosmie- histään olivat saapuvilla ja tekivät muistiinpanoja lähettilään puheesta. ST 148.1