SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä
7. Luku—Valon esitaistelija
“Wittenbergissä syttyi valo, joka oli leviävä kaikkiin maihin.” ST 123.1
Huomattavin niistä, jotka kutsuttiin johtamaan seurakuntaa paavi- kunnan pimeydestä puhtaamman opin valoon, oli Martti Luther. Hän oli oikea mies aikanaan: uuttera, innokas ja Jumalalle antautunut, ei tuntenut mitään muuta pelkoa kuin Jumalan pelon eikä tunnustanut niitän muuta uskon perustetta kuin Pyhän Raamatun. Jumala teki hänen kauttaan suuren työn seurakunnan uskonpuhdistuksen ja maailman valistuksen hyväksi. ST 123.2
Evankeliumin ensimmäisten julistajien tavoin Luther lähti köyhien riveistä. Hän vietti lapsuutensa saksalaisen työmiehen matalassa majassa. Päivästä päivään vuorityömiehenä uurastaen hänen isänsä hankki varoja poikansa kasvatusta varten. Hän toivoi, että pojasta tulisi lainoppinut; mutta Jumalan tarkoituksena oli kasvattaa hänet sen suuren temppelin rakentajaksi, joka niin hitaasti kohosi vuosisatojen kuluessa. Vastukset, köyhyys ja ankara kuri muodostivat sen koulun, jossa Ääretön Viisaus valmisti Lutheria tärkeää elämäntyötä varten. ST 123.3
Lutherin isä oli lahjakas ja ajatteleva mies, lujaluontoinen, rehellinen, päättäväinen ja suorasukainen. Hän seurasi vakaumustaan seurauksista välittämättä. Hyvä arvostelukyky johti hänet epäilemään munkkilaitosta. Sentähden hän oli hyvin harmistunut, kun Luther ilman hänen suostumustaan meni luostariin. Kului kaksi vuotta ennenkuin isä sopi poikansa kanssa, eikä silloinkaan muuttanut mielipiteitään. ST 123.4
Lutherin vanhemmat pitivät tarkkaa huolta lastensa kasvatuksesta ja opetuksesta. He koettivat ohjata heitä Jumalan tuntemiseen ja kristillisten hyveiden harjoittamiseen. Isä usein rukoili poikansa kuullen, että tämä muistaisi Herran nimeä ja olisi tulevina päivinä apuna hänen totuutensa levittämisessä. Vanhemmat käyttivät ahkerasti kaikkia siveellistä ja tietopuolista kehitystä edistäviä tilaisuuksia, joita heillä oli työteliäässä elämässään. Vakavasti ja kestävästi he pyrkivät kasvattamaan lapsiaan hurskasta ja hyödyllistä elämää varten. Tiukkoina ja lujaluontoisina he joskus käyttivät liian suurta ankaruutta; mutta uskonpuhdistaja itse, vaikka tiesikin heidän joissakin suhteissa erehtyneen, näki heidän kurinpidossaan enemmän kiitettävää kuin moitittavaa. ST 124.1
Luther lähetettiin nuorena kouluun, jossa kohtelu oli kovaa, jopa väkivaltaista. Vanhempiensa suuren köyhyyden tähden hänen täytyi vieraassa koulukaupungissa väliin hankkia elatuksensa laulamalla, kulkien ovelta ovelle, ja usein hän näki nälkää. Siihen aikaan vallinneet synkät, taikauskoiset uskonkäsitykset täyttivät hänet pelolla. Illalla hän meni levolle mieli murheellisena, ajatellen levottomana synkkää tulevaisuutta ja pitäen Jumalaa pikemmin ankarana, armottomana tuomarina ja julmana tyrannina kuin hellänä taivaallisena Isänä. ST 124.2
Tällaisista suurista ja masentavista vastuksista huolimatta Luther tunkeutui määrätietoisesti eteenpäin sitä siveellisyyden ja tiedon korkeaa päämäärää kohti, joka veti häntä voimakkaasti puoleensa. Hän janosi tietoa, ja hänen vakava ja käytännöllinen luonteensa sai hänet etsimään täysipitoista ja hyödyllistä ennemmin kuin huomiota herättävää ja pinnallista. Kun hän kahdeksantoista vuotiaana meni Erfurtin yliopistoon, oli hänen asemansa suotuisampi ja tulevaisuutensa valoisampi kuin aikaisempina vuosina. Hänen vanhempansa olivat ahkeruudella ja säästäväisyydellä päässeet niin hyvään taloudelliseen asemaan, että voivat avustaa häntä riittävästi, ja ymmärtäväisten ystävien vaikutus oli jonkin verran vähentänyt aikaisemman kasvatuksen huonoja seurauksia. Hän omistautui tutkimaan parhaimpien kirjailijain teoksia, huolellisesti tallettaen heidän tärkeimmät ajatuksensa ja tehden viisasten viisauden omakseen. Aikaisempienkin opettajiensa ankarassa koulussa hän oli jo varhain osoittanut erikoista lahjakkuutta; ja suotuisissa olosuhteissa hän kehittyi nopeasti. Pettämätön muisti, vilkas mielikuvitus, terävä järki ja väsymätön uutteruus asettivat hänet pian eturiviin tovereittensa joukossa. Henkinen harjoitus kehitti hänen ymmärrystään, elvytti hänen ajatteluaan ja vahvisti hänen käsityskykyään, täten valmistaen häntä elämäntaisteluja varten. ST 124.3
Lutherin sydämessä asuva Herran pelko teki hänet kestäväksi pyrkimyksissään ja syvästi nöyräksi Jumalan edessä. Hän tunsi aina olevansa riippuvainen Jumalan avusta ja aloitti jokaisen päivän rukouksella samalla kun hänen sydämestään nousi jatkuvasti johdatuksen ja avun pyyntö. Hän sanoi usein: “Hyvin rukoiltu on enemmän kuin puoleksi opittu.”63D'Aubigne, 2. kirja, 2. luku. ST 125.1
Kun Luther eräänä päivänä tutki kirjoja yliopiston kirjastossa, hän huomasi latinankielisen Raamatun. Sellaista kirjaa hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt, eikä hän tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Hän oli kuullut luettavan osia evankeliumeista ja kirjeistä yleisissä jumalanpalveluksissa, ja hän otaksui, että näissä oli kaikki kirjoitettu Jumalan sana. Nyt hän näki ensimmäisen kerran koko Raamatun. Kunnioittaen ja ihmetellen hän käänteli pyhän kirjan lehtiä. Sykkivin sydämin ja tihenevin valtimonlyönnein hän luki elämän sanaa, silloin tällöin pysähtyen ja huudahtaen: “Oi, jospa Jumala antaisi minulle tällaisen kirjan!”64Ibid.Taivaan enkeleitä oli hänen vieressään ja valonsäteet Jumalan valtaistuimelta paljastivat totuuden aarteita hänen ymmärrykselleen. Hän oli aina peljännyt loukata Jumalaa, mutta nyt hänen syntinen tilansa paljastui hänelle selvemmin kuin koskaan ennen. ST 125.2