SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Sanan voima

Saatana tiesi hyvin, että pyhät kirjoitukset tekisivät ihmiset kykeneviksi havaitsemaan hänen petoksensa ja vastustamaan hänen voimaansa. Sanalla oli maailman Vapahtajakin torjunut hänen hyökkäyksensä. Jokaisen hyökkäyksen tapahtuessa Kristus kohotti ikuisen totuuden kilven, sanoen: “Kirjoitettu on.” Vastustajan jokaisen ehdotuksen hän torjui sanan voimalla ja viisaudella. Voidakseen säilyttää ihmiset valtansa alla ja lujittaakseen paavillista valheherruutta saatanan täytyi pitää ihmiset tietämättöminä kirjoitusten opetuksista. Raamattu korottaisi Jumalaa ja asettaisi katoavaisen ihmisen oikeaan asemaansa; tämän vuoksi sen pyhiä totuuksia oli salattava ja poljettava maahan. Rooman kirkko omaksui tämän periaatteen. Satojen vuosien aikana oli Raamatun levittäminen kielletty. Kansaa oli kielletty lukemasta sitä kodeissa, ja selkärangattomat papit ja prelaatit tulkitsivat sen opetuksia siten, että ne tukivat heidän vaatimuksiaan. Siten paavia alettiin miltei yleisesti pitää Jumalan maanpäällisenä käskynhaltijana, jolle on annettu korkein valta sekä kirkossa että valtiossa. ST 56.1

Kun erheiden paljastaja oli työnnetty syrjään, saatana työskenteli tahtonsa mukaan. Ennustuksen mukaan paavikunta pyrkisi “muuttamaan ajat ja lain”, Dan. 7: 25, eikä se hidastellutkaan aikeissaan. Jotta pakanuudesta kääntyneille tarjottaisiin jokin vastine epäjumalapalvelukselle ja siten helpotettaisiin heidän nimellistä liittymistään kristinuskoon, kristilliseen jumalanpalvelukseen liitettiin vähitellen kuvien ja pyhäinjäännösten palvelusta. Yleisen kirkolliskokouksen määräyksellä tämä epäjumalanpalvelusmuoto lopullisesti vahvistettiin. ^{6KUVIEN PALVELUS (s. 56). — «Kuvien palveleminen... oli eräs niistä turmeltuneen kristinuskon muodoista, joita salaa ja miltei huomaamatta hiipi kirkkoon. Tämä, kuten muutkaan harhaopit, ei kehittynyt yhtäkkiä, sillä silloin se olisi kohdannut päättävää arvostelua ja vastarintaa. Mutta viattomalta vaikuttavan alun jälkeen siihen liitettiin vähitellen tapa toisensa perästä, kunnes kirkko oli vajonnut käytännöllisesti katsoen epäjumalanpalvelukseen ilman tehokasta vastustusta ja vieläpä ilman sanottavia vastaväitteitä. Kun sitten viimein tätä pahetta koetettiin poistaa, se oli juurtunut liian syvälle... Sen alkuperä on löydettävissä ihmissydämen taipumuksesta epäjumalienpalvelemiseen ja sen pyrkimyksestä palvella luotua enemmän kuin Luojaa. Kun kuvia ensin asetettiin kirkkoihin, niitä ei viety sinne palvottavaksi, vaan joko kirjojen tilalle lukutaidottomien henkilöiden opetukseksi tai hartauden herättämiseksi toisten mielissä. Missä määrin ne tämän tarkoituksensa täyttivät, on kysymyksenalaista, mutta vaikka olettaisimmekin niiden aluksi täyttäneen alkuperäisen tehtävänsä, tilanteessa tapahtui pian muutos. Kirkkoihin kannettujen kuvien havaittiin ennen pitkää pikemminkin pimentävän kuin valaisevan tietämättömien mieliä ja pikemmin madaltavan kuin kohottavan kirkossakävijöiden hartautta. Vaikka niiden tarkoitus siis olisi ollutkin johtaa ihmisten mielet Jumalaan, ne päätyivät johtamaan heitä Jumalasta palvelemaan luotuja. « — J. Mendham, The Seventh General Council, the Second of Nicaea, johdanto, ss. Ill—VI. Lähempiä tietoja Nikean toisen kirkolliskokouksen (v. 787) kuvainpalvontaa koskevista päätöksistä on seuraavissa teoksissa: Baronius, Ecclesiastical Annals, 1612 Antverpen, 9. osa, ss. 391- 407; J. Mendham, The Seventh General Council, the Second of Nicaea; Ed. Stillingfleet, Defence of the Discourse Concerning the Idolatry Practiced in the Church of Rome (London, 1686); A Select Library of Nicene and Post-Nicene Fathers, toinen sarja, New York, 1900, 14. osa, ss. 521—587; C. J. Hefele, History of the Councils of the Church, From the Original Documents, 18. kirja, 1. luku, pykälät 332, 333; 2. luku, pykälät 345—352 (T. ja T. Clark laitos, 1896, 5. osa, ss. 260—304, 342—372).}Täydentääkseen jumalatonta työtään Rooma rohkeni poistaa Jumalan laista toisen käskyn, joka kieltää kuvien palvelemisen, ja jakaa kymmenennen käskyn kahtia, säilyttääkseen käskyjen alkuperäisen lukumäärän. ST 56.2

Pakanuuteen myöntymisen henki aukaisi tien vielä täydellisemmälle taivaan arvovallan hylkäämiselle. Pyhittymättömien kirkonjohtajien välityksellä saatana kävi käsiksi myös neljänteen käskyyn^*yrittäen syrjäyttää vanhan sapatin, jonka Jumala oli siunannut ja pyhittänyt (1 Moos. 2: 2, 3), korottaakseen sen tilalle pakanoiden viettämän “auringon kunnianarvoisan päivän”. Tätä muutosta ei aluksi yritetty panna toimeen avoimesti. Ensimmäisinä vuosisatoina kaikki kristityt pitivät oikeata sapattia. He vaalivat Jumalan kunniaa, ja koska he uskoivat Jumalan lain olevan muuttumattoman, he puolustivat innokkaasti sen käskyjen pyhyyttä. Mutta saatana toimi välikappaleittensa kautta suurella kavaluudella toteuttaakseen aikeitaan. Jotta kansan huomio saataisiin kohdistumaan sunnuntaihin, siitä tehtiin Kristuksen ylösnousemuksen muistojuhla. Jumalanpalveluksia järjestettiin sinä päivänä, mutta silti sitä pidettiin vain virkistyspäivänä ja sapattia pidettiin yhä pyhänä. ST 56.3

Valmistaakseen tietä sille työlle, minkä oli aikonut toteuttaa, saatana oli saanut juutalaiset ennen Kristuksen syntymää kuormittamaan sapatin mitä ankarimmilla säädöksillä ja siten tehnyt sen vietosta taakan. Käyttäen nyt hyväkseen sitä väärää valoa, johon hän oli sapatin saattanut, saatana leimasi sen halveksien juutalaiseksi asetukseksi. Kun kristityt yleisesti jatkoivat sunnuntain viettämistä riemullisena juhlana, hän johti heidät tekemään sapatista paastopäivän, synkän ja surullisen päivän, jotta he tällä tavoin voisivat osoittaa vihamielisyyttään juutalaisuutta kohtaan. ST 57.1