SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä
3. Luku—Luopumuksen tielle
“Se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ...” ST 52.1
Apostoli Paavali ennustaa toisessa kirjeessään tessalonikalaisille suuresta luopumuksesta, joka johtaisi paavillisen vallan perustamiseen. Hän selittää, että Kristuksen päivä ei tule “ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä Jumalaksi tahi jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala”. Edelleen apostoli varoittaa veljiään siitä, että “laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa”. 2 Tess. 2: 3, 4, 7. Jo tuona varhaisena ajankohtana hän näki seurakuntaan hiipivän erehdyksiä, jotka valmistaisivat tietä paaviuden kehittymiselle. ST 52.2
Vähä vähältä, aluksi salaisesti ja hiljaisuudessa, sitten avoimemmin, “laittomuuden salaisuus” suoritti petollista ja häpeällistä työtään lisäten voimaansa ja vaikutusvaltaansa ihmismielten yli. Miltei huomaamatta pakanalliset tavat löysivät tiensä kristilliseen kirkkoon. Mukautumisen ja sovittelun henki väistyi hetkeksi kirkon joutuessa ankariin vainoihin pakanuuden aikana. Mutta kun vaino lakkasi, ja kristinusko sai astua kuninkaiden kartanoihin ja palatseihin, se vaihtoi Kristuksen ja apostolien nöyrän yksinkertaisuuden pakanallisten pappien ja hallitsijoiden ylpeään komeuteen, ja Jumalan vaatimusten sijaan se asetti inhimilliset teoriat ja perinnäissäännöt. Konstantinuksen nimellinen kääntyminen neljännen vuosisadan alkupuolella herätti suurta riemua — ja maailma asteli kirkkoon vanhurskauden viittaan naamioituneena. Turmeluksen työ edistyi nyt nopeasti. Pakanuus, joka näytti joutuneen häviölle, olikin tullut voittajaksi. Sen henki hallitsi kirkossa. Sen opit, menot ja taikauskoiset käsitykset olivat yhdistyneet Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvien uskoon ja jumalanpalvelukseen. ST 52.3
Pakanuuden ja kristinuskon välisen kompromissin tuloksena syntyi “laittomuuden ihminen”, jonka profetia ennusti korottavan itsensä Jumalan yläpuolelle ja häntä vastaan. Tuo jättiläismäinen väärän uskonnon järjestelmä on saatanan voiman mestarinäyte — mahtava muistomerkki hänen pyrkimyksistään asettua valtaistuimelle hallitsemaan maailmaa oman tahtonsa mukaisesti. ST 55.1
Saatana yritti kerran saada aikaan sovitteluratkaisun Kristuksen kanssa. Hän tuli Jumalan Pojan luo kiusausten erämaassa, ja näyttäen tälle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston hän tarjoutui antamaan sen kaiken Jeesuksen käsiin, mikäli tämä vain tunnustaisi pimeyden ruhtinaan herruuden. Kristus nuhteli röyhkeää kiusaajaa ja pakotti hänet poistumaan. Mutta saatana menestyy paremmin esittäessään samat kiusauksensa ihmiselle. Saadakseen maallista voittoa ja kunniaa kirkko antautui etsimään maan mahtajien tukea ja suosiota, ja näin hyljättyään Kristuksen se tuli viekotelluksi tekemään liiton saatanan edustajan, Rooman piispan, kanssa. ST 55.2
Rooman kirkon tärkeimpiä oppeja on se, että paavi on koko Kristuksen seurakunnan näkyvä pää, jolle kuuluu korkein valta kaikkien piispojen ja pappien yli kaikkialla maailmassa. Ja vieläkin enemmän: paaviin on sovellettu Jumalan omia arvonimiä. Häntä on kutsuttu nimellä “Herra Jumala Paavi”, ja hänet on julistettu erehtymättömäksi. 5PAAVIN ARVONIMET JA EREHTYMÄTTÖMYYS (huomautus sivulle 55). — Arvonimet. Roomalaiskatolisen kirkon kanonisen lain eräässä kohdassa paavi Innocentius III julistaa, että Rooman paavi «ei ole ainoastaan ihmisen, vaan itse Jumalan sijaishallitsija maan päällä, “ja tähän kohtaan liittyvässä huomautuksessa sanotaan tämän johtuvan siitä, että hän on Kristuksen sijaishallitsija, ja Kristus taas on «tosi Jumala ja tosi ihminen”. (Ks. Decretal. D. Gregor. Pap. 9. lib. 1. de translat. Episc. tit. 7. c. 3. Corp. Jur. Canon, ed. Paris, 1612; tom. 2. Decretal, col. 205.) Koskien arvonimeä “Herra Jumala Paavi” katso huomautusta kirjassa Extravagantes of Pope John XXII, otsake 14, luku 4, “Declaramus”. Mainitun teoksen Antverpenissä julkaistussa laitoksessa (v: lta 1584) sanat “Dominum Deum Nostrum Papam” (“Herramme Jumala Paavi”) esiintyvät palstalla 153. Pariisin painoksessa (v: lta 1612) sanat ovat palstalla 140. Useista v: n 1612 jälkeen julkaistuista laitoksista sana Deum (“Jumala”) on poistettu. — Erehtymättömyys. Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1870-1871) määrittelemä oppi paavin erehtymättömyydestä on julkaistu sekä latinaksi että englannin kielisenä käännöksenä Philip Schaff in teoksessa Creeds of Christendom, II Dogmatic Decrees of the Vatican Council, ss. 234-271. Oppia koskevasta kirjallisuudesta ks. Catholic Encyclopedia, VII, artikkeli “Infallibility” (Erehtymättömyys), kirj. Patrick J. Toner; James Cardinal Gibbons, Faith of Our Fathers (Baltimore, Md.: John Murphy Co., 110. painos, 1917), luvut 7. ja 11. Roomalaiskatolisesta vastustuksesta tätä oppia kohtaan ks. Johann Joseph Ignaz von Döllinger (pseudonyymi “Janus”), The Pope and the Council, (New York: Chas. Scribner’s Sons, 1869); W. J. Sparrow Simpson. Roman Catholic Opposition to Papal Infallibility (Lontoo: John Murray, 1909). Ei-katolisten kantaa edustaa mm. George Salmon, Infallibility of the Church (Lontoo: John Murray, tarkistettu painos 1914).Hän vaatii kaikkien ihmisten kunnioitusta. Samaa vaatimusta, minkä saatana esitti kiusauksen erämaassa, hän yhä pitää voimassa Rooman kirkon kautta, ja suuret joukot ovat valmiita osoittamaan hänelle kunnioitustaan. ST 55.3
Mutta ne, jotka pelkäävät ja kunnioittavat Jumalaa, vastaavat tähän taivaita hipovaan röyhkeyteen samalla tavoin kuin Kristus vastasi kavalan vihollisen houkutuksiin: “Sinun pitää kumartaman Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman.” Luuk. 4: 8. Jumala ei ole milloinkaan antanut sanassaan pienintäkään viitettä siitä, että hän olisi määrännyt ketään ihmistä seurakuntansa pääksi. Oppi paavillisesta yliherruudesta on täysin vastoin Raamatun opetuksia. Paavilla ei voi olla mitään valtaa Kristuksen seurakunnan yli, paitsi minkä hän on vääryydellä itselleen anastanut. ST 55.4
Rooman kirkko on itsepintaisesti syyttänyt protestantteja kerettiläisyydestä ja siitä, että nämä ovat ehdoin tahdoin eronneet oikeasta seurakunnasta. Mutta nämä syytökset sopivat paremmin siihen itseensä. Se juuri laski alas Kristuksen lipun ja luopui siitä uskosta, “joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu”. Juud. 3. ST 55.5