SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Epäuskon paulat

Ne varoitukset, joita Jumala on palvelijainsa kautta lähettänyt maailmalle, on aina otettu vastaan samalla tavalla epäillen. Kun Jumala ihmisten jumalattomuuden tähden tuotti vedenpaisumuksen maan päälle, hän ensin ilmoitti ihmisille aikomuksensa, jotta heillä olisi tilaisuus kääntyä pois pahoilta teiltään. Sata kaksikymmentä vuotta he saivat kuulla varoitusta; ja sinä aikana heidän oli tehtävä parannus, ettei Jumalan viha heitä hävittäisi. Mutta sanoma näytti heistä tyhjältä puheelta, eivätkä he sitä uskoneet. Mennen yhä pitemmälle jumalattomuudessaan he pilkkasivat Jumalan sanansaattajaa, halveksivat hänen varoi-tuksiaan ja syyttivät häntä liiallisesta itsetietoisuudesta. Kuinka uskalsi yksi ainoa mies asettua kaikkia maailman maineikkaita miehiä vastaan? Jos Nooan sanoma olisi totta, miksi ei silloin koko maailma näkisi sitä ja uskoisi sitä? Yhden miehen väite tuhansien viisautta vastaan! He eivät halunneet uskoa varoitussanomaa eivätkä etsineet suojaa arkissa. ST 321.3

Pilkkaajat viittasivat luontoon — vuodenaikojen säännölliseen kulkuun, siniseen taivaaseen, josta ei koskaan ollut satanut, ja viheriöiviin niittyihin, joita yön vieno kaste virvoitti — ja he huudahtivat: “Eikö hän puhu vertauksia?” Halveksien he selittivät vanhurskauden saarnaajan mielettömäksi haaveilijaksi, sekä antautuivat huvitteluun ja paheelliseen elämään hillittömämmin kuin koskaan ennen. Mutta heidän epäuskonsa ei estänyt ennustettua tapahtumaa. Jumala kärsi kauan heidän jumalattomuuttaan, antaen heille hyvän tilaisuuden parannuk- sentekoon; mutta määrättynä aikana hänen tuomionsa kohtasivat niitä, jotka olivat hyljänneet hänen armonsa. ST 322.1

Kristus selittää, että samanlainen epäusko vallitsee hänen toisen tulemisensa suhteen. Niin kuin ihmiset Nooan päivinä “eivät tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki, niin”, Vapahtajamme sanojen mukaan, “on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva”. Matt. 24: 39. Kun Jumalan lapsiksi tunnustautuvat ihmiset liittyvät yhteen maailman kanssa, eläen maailman ihmisten tavalla ja osallistuen heidän synnillisiin huvituksiinsa; kun seurakunnan elämä muuttuu maailman ylellisen elämän kaltaiseksi; kun hääkellot soivat ja kaikki odottavat useita maallisen menestyksen vuosia — silloin yhtäkkiä, aivan kuin taivaalta leimahtavan salaman yllättämänä, tulee loppu heidän kauniista unelmistaan ja petollisista toiveistaan. ST 322.2

Niin kuin Jumala lähetti palvelijansa varoittamaan maailmaa tulevasta vedenpaisumuksesta, niin hän myös lähetti valitsemansa sanansaattajat antamaan ihmisille tiedon lopullisen tuomion läheisyydestä. Ja niin kuin ihmiset Nooan aikana nauraen ivasivat vanhurskauden saarnaajan ennustuksia, niin myös Millerin aikana monet, vieläpä Jumalan lapsiksi tunnustautuvat, pilkkasivat varoitussanomaa. ST 322.3

Miksi Kristuksen toisen tulemisen oppi ja siitä saarnaaminen olivat niin vastenmielisiä seurakunnille? Samalla kun Herran tuleminen merkitsee kärsimystä ja tuhoa jumalattomille, se on tulvillaan iloa ja toivoa vanhurskaille. Tämä suuri totuus oli ollut Jumalan uskollisten palvelijain lohdutuksena kaikkina aikoina; miksi se oli tullut, samoin kuin sen Alkuunpanijakin, “loukkauskiveksi ja kompastuksen kallioksi” hänen omikseen tunnustautuville? Herra itsehän sanoi opetuslapsilleen: “Vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni.” Joh. 14: 3. Säälivä Vapahtajammehan se oli, joka edeltäpäin nähden seuraajiensa yksinäisyyden ja surun, antoi enkelien tehtäväksi lohduttaa heitä, vakuuttamalla että hän oli tuleva henkilökohtaisesti takaisin, samoin kuin hän taivaaseen menikin. Kun opetuslapset seisoivat ja tähystelivät taivaalle, nähdäkseen viimeisen vilahduksen hänestä, jota he rakastivat, heidän huomionsa kiintyi sanoihin: “Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” Apt. 1: 11. Enkelien sanoma herätti uutta toivoa. Opetuslapset “palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten. Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa”. Luuk. 24: 52, 53. He eivät iloinneet siitä, että Jeesus oli otettu heiltä pois ja he olivat jääneet taistelemaan maailman koetuksia ja kiusauksia vastaan, vaan siitä, että enkelit olivat vakuuttaneet hänen tulevan takaisin. ST 322.4

Kristuksen tulemusta koskevan sanoman tulisi nyt, samoin kuin enkelien julistaessa sitä Beetlehemin paimenille, olla suurta iloa synnyttävä sanoma. Ne, jotka todellisesti rakastavat Vapahtajaa, eivät voi muuta kuin iloiten tervehtiä Jumalan sanaan perustuvaa ilmoitusta siitä, että Hän, johon heidän iankaikkista elämää koskevat toiveensa keskittyvät, on tuleva takaisin, ei pilkattavaksi, halveksittavaksi ja hyljättäväksi, niin kuin ensimmäisessä tulemisessa, vaan voimassa ja kunniassa, pelastamaan kansansa. Ne, jotka eivät rakasta Vapahtajaa, toivovat hänen pysyvän poissa; eikä voi olla vakuuttavampaa todistusta siitä, että seurakunnat ovat luopuneet Jumalasta, kuin tämän taivaasta lähetetyn sanoman herättämä kiihtymys ja katkeruus. ST 323.1

Ne, jotka hyväksyivät Kristuksen tulemusta koskevan sanoman, heräsivät näkemään, että oli välttämätöntä tehdä parannus ja nöyrtyä Jumalan edessä. Monet olivat kauan ontuneet Kristuksen ja maailman välillä; nyt he tunsivat, että oli aika tehdä ratkaisu. “Ikuisuutta koskevat asiat tulivat heille ennen kokemattoman todellisiksi. Taivas tuli lähelle, ja he tunsivat itsensä syyllisiksi Jumalan edessä.”^{331Emt. s. 146.}Kristityt heräsivät uuteen hengelliseen elämään. He tunsivat, että aika oli lyhyt ja että heidän oli nopeasti toimitettava se, mikä heillä oli tehtävänä lähimmäistensä hyväksi. Maailma katosi näkyvistä, iankaikkisuus näytti avautuvan heidän eteensä ja sielun ikuinen kohtalo kaikkine siihen vaikuttavine tekijöineen tajuttiin tärkeämmäksi kuin kaikki maalliset asiat. Jumalan Henki oli heidän päällään ja antoi voimaa heidän sanoilleen, kun he vakavasti kehottivat sekä veljiään että syntisiä valmistautumaan Herran päivää varten. Heidän jokapäiväisen elämänsä hiljainen todistus oli alituinen nuhde pintapuolisille ja pyhittymättö- mille seurakunnan jäsenille. Nämä eivät halunneet tulla häirityiksi huvitusten etsinnässään, rahan kokoamisessaan ja maallisen kunnian tavoittelussaan. Tämä oli syynä siihen vihamielisyyteen ja vastustukseen, mikä heräsi Kristuksen tulemisen oppia ja sen julistajia kohtaan. ST 323.2

Kun profeetallisia aikakausia koskevat todisteet osoittautuivat kumoamattomiksi, vastustajat koettivat estää tämän asian tutkimista, opettamalla että ennustukset olivat sinetillä lukittuja. Siten protestantit seurasivat katolilaisten jälkiä. Samalla kun katolinen kirkko pidätti kansalta Raamatun, ^{332Roomalaiskatolisen kirkon asenteesta Raamatun levittämiseen kansankielellä maallikkojen keskuuteen ks. Catholic Encyclopedia, art. “Bible” (Raamattu); G. P. Fisher, The Reformation (1873) ss. 530—532; J. Cardinal Gibbons, The Faith of Our Fathers (49. p. 1897), ss. 98—117; J. Dowling, The History of Romanism (1871) ss. 491—496, 621—625; L. F. Bungener, History of the Council of Trent (1853) ss. 101—110; G. H. Putnam, Books and Their Makers During the Middle Ages, I, 2. jakso, 2. luku, pyk. 49, 54—56. Katso myös William Muir, The Arrested Reformation (1912) s. 37—43; Harold Grimm, The Reformation Era (1954) s. 285; Index of Prohibited Books (1930) ss. IX, X; Timothy Hurley, A Commentary on the Present Index Legislation (1908) s. 71; Translation of the Great Encyclical Letters of Leo XIII (1903), s. 413.}protestanttiset seurakunnat väittivät, että erästä pyhän kirjan tärkeää osaa — sitä osaa, joka esittää erikoisesti meidän aikaamme koskevia totuuksia — ei voitu ymmärtää. ST 324.1

Saarnaajat sekä kansa väittivät, että Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan ennustukset olivat käsittämättömiä salaisuuksia. Mutta Kristus itse kiinnitti opetuslastensa huomion profeetta Danielin sanoihin, koskien heidän edessään olevia tapahtumia, ja sanoi: “Joka tämän lukee, se tarkatkoon.” Matt. 24: 15. Sen väitteen, että Ilmestyskirja on salaperäinen kirja, jota ei voi ymmärtää, kumoaa jo kirjan nimikin: “Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää... Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!” Ilm. 1: 1, 3. ST 324.2