SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä
Tuomion sanansaattaja
Useat tähtisateen nähneet pitivät sitä tulevan tuomion sanansaattajana — “juhlallisena vertauskuvana, varmana enteenä sekä Herran suuren ja kauhistuttavan päivän armollisena merkkinä.”326Ibid.Siten kansan huomio kiinnitettiin ennustuksen täyttymiseen, ja monet heräsivät ottamaan vakavasti Kristuksen toista tulemista koskevan varoitus- sanoman. ST 318.4
Vuonna 1840 herätti suurta mielenkiintoa erään toisen ennustuksen merkillinen täyttyminen. Kaksi vuotta aikaisemmin Josiah Litch, eras Kristuksen toista tulemista julistavista saarnaajista, julkaisi Ilmestyskirjan yhdeksännen luvun selityksen, jossa hän ennusti Turkin vallan luhistumisen. Hänen laskelmiensa mukaan tämä valtakunta kokisi romahduksen elokuussa 1840. Muutamia päiviä ennen ennustuksen toteutumista hän kirjoitti: “Jos myönnämme, että ensimmäinen ajanjakso, 150 vuotta, täyttyi tarkalleen juuri sen edellä, kun Diakoses nousi valtaistuimelle turkkilaisten suostumuksella, ja että toinen jakso, 391 vuotta 15 päivää, alkoi ensimmäisen jakson päättyessä, ulottuu toinen jakso elokuun 11. p: ään 1840; ja voimme odottaa ottomaanisen vallan Konstantinopolissa silloin murtuvan. Minä uskon, että niin tulee tapahtumaan.”327Josiah Litch, Signs of the Times, and Expositor of Prophecy, 1. 8. 1840. ST 318.5
Juuri ilmoitettuna aikana Turkki hyväksyi lähettiläittensä kautta Euroopan liittoutuneiden valtain suojeluksen ja alistui täten kristillisten kansain valvontaan. Tämä tapahtuma toteutti ennustuksen tarkalleen. 328Litchin näkemys on perusteellisesti esitetty hänen julkaisuissaan The Probability of the Second Coming of Christ About A. D. 1843 (julk. kesäkuussa 1838), An Address to the Clergy (julk. keväällä 1840; toinen painos, jossa esitettiin historialliset todisteet aikaisempien laskelmien tarkkuudesta, julkaistiin 1841) sekä Signs of the Times and Expositor of Prophecy -aikakauslehdessä 1. 8. 1840 julkaistussa artikkelissa. Ks. myös J. N. Loughborough, The Great Second Advent Movement, ss. 129—132 (1905). Uriah Smith, The Prophecies of Daniel and the Revelation (uud. laitos 1944) ss. 506—517 käsittelee tämän profetian ajoitusta. Ottomaanisen vallan varhaisempaa historiaa sekä turkkilaisen vallan häviötä käsittelevistä teoksista ks. mm. William Miller, The Ottoman Empire and Its Successors, 1801—1927 (Cambridge, 1936); George G. S. L. Eversley, The Turkish Empire From 1288—1914 (Lontoo, 1923); Joseph von Hammer- Purgstall, Geshichte des Osmannischen Reiches (Pesth, 1834—36) 4. nid.; Herbert A. Gibbons, Foundation of the Ottoman Empire, 1300—1403 (Oxford, 1916); Arnold J. Toynbee ja Kenneth B. Kirkwood, Turkey (Lontoo, 1926).Kum tämä tuli tunnetuksi, tulivat suuret joukot vakuuttuneiksi siitä, että Millerin ja hänen kumppaniensa omaksuma ennustusten selitystapa oli oikea, ja adventtiliike sai ihmeellisen vauhdin. Milleriin liittyi oppineita ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia miehiä sekä julistamaan suullisesti että julkaisemaan painettuina hänen mielipiteitään, ja vuodesta 1840 vuoteen 1844 työ laajeni nopeasti. ST 319.1
William Millerillä oli suuret sielunvoimat, jotka olivat kehittyneet ajattelun ja opiskelun kautta; ja lisäksi hän sai viisautta ylhäältä, asettumalla yhteyteen viisauden lähteen kanssa. Hän oli mallikelpoinen mies, joka sai osakseen kunnioitusta ja arvonantoa kaikkialla, missä rehellisyydelle ja siveelliselle kunnolle annettiin arvoa. Yhdistäen aidon hyväntahtoisuuden kristilliseen nöyryyteen ja itsehillintään hän oli huomaavainen ja ystävällinen kaikkia kohtaan, valmis kuuntelemaan toisten mielipiteitä ja punnitsemaan heidän perusteitaan. Kiihkottomasti hän koetteli kaikkia teorioita ja oppeja Jumalan sanalla; ja hänen terve harkintansa sekä perusteellinen raamatuntuntemuksensa tekivät hänet kykeneväksi kumoamaan erehdykset ja paljastamaan valheet. ST 319.2
Miller ei kuitenkaan saanut suorittaa työtään kohtaamatta katkeraa vastustusta. Aikaisempien uskonpuhdistajien tavoin hän joutui kokemaan, että kansanomaiset uskonnon opettajat eivät ottaneet suosiollisesti vastaan hänen julistamiaan totuuksia. Kun he eivät voineet puolustaa kantaansa Raamatulla, he turvautuivat ihmisten lausuntoihin ja oppeihin sekä kirkkoisien perimätietoihin. Mutta adventtitotuuden julistajat hyväksyivät vain Jumalan sanan todistuksen. “Raamattu ja vain Raamattu” oli heidän tunnussanansa. Heidän vastustajansa koettivat, Raamatun todistusten puutteessa, tehdä heidät naurun ja pilkan alaisiksi. Aikaa, varoja ja luonnonlahjoja käytettiin niiden parjaamiseen, joiden ainoa rikos oli, että he ilolla odottivat Herransa tuloa, pyrkien elämään pyhää elämää ja kehottaen muitakin valmistautumaan hänen tulolleen. ST 319.3
Kaikella tarmolla koetettiin kääntää ihmisten ajatukset pois Kristuksen toisesta tulemisesta. Kristuksen tulemista ja maailman loppua koskevien ennustusten tutkiminen koetettiin saada näyttämään synnilliseltä ja sellaiselta, mitä tulisi hävetä. Täten kansanomaiset saarnaajat horjuttivat uskoa Jumalan sanaan. Heidän opetuksensa teki ihmisistä epäuskoisia, ja monet alkoivat elää omien jumalattomien halujensa mukaan. Sitten pahan aiheuttajat panivat sen kaiken adventistien syyksi. ST 320.1
Vaikka Miller kokosi täydet salit ymmärtäväisiä ja tarkkaavaisia kuulijoita, hänen nimeään mainittiin harvoin uskonnollisissa lehdissä muuten kuin ivaamisen tai paheksumisen yhteydessä. Välinpitämättömät ja jumalattomat, uskonnon opettajien asenteen rohkaisemina, yrittivät häpäisevillä nimityksillä sekä halpamaisilla ja herjaavilla sukkeluuksilla häväistä häntä ja hänen työtään. Tuo harmaahapsinen mies, joka oli jättänyt mukavan kotinsa, matkustaakseen omalla kustannuksellaan kaupungista kaupunkiin, ja työskenteli lakkaamatta, julistaen maailmalle vakavaa varoitussanomaa lähellä olevasta tuomiosta, leimattiin kiihkoilijaksi, valehtelijaksi ja keinottelevaksi veijariksi. ST 320.2
Milleriin kohdistettu pilkka, valhe ja herjaus aiheutti ankaria vastalauseita, joita tuli maallisen lehdistönkin taholta. Maailmalliset miehet selittivät, että niin “valtavan ylevän ja pelottaviin seurauksiin johtavan asian” kevytmielinen ivaaminen “ei ollut ainoastaan sen esittäjien ja kannattajien tunteilla leikkimistä, vaan myös tuomiopäivän pilkkaamista, Jumalan itsensä herjaamista ja hänen pelottavan tuomioistuimensa halveksimista.” 329Bliss, Memoirs of William Miller, s. 183. ST 320.3
Kaiken pahan alkuunpanija ei ainoastaan yrittänyt vastustaa adventti- sanoman vaikutusta, vaan myös surmata itse sanansaattajan. Miller sovellutti käytännöllisellä tavalla Raamatun totuutta kuulijoihinsa, nuhdellen heidän syntejään ja häiriten heidän itsetyytyväisyyttään; ja seuraus oli, että hänen suorat ja läpitunkevat sanansa herättivät heissä vihamielisyyttä. Seurakunnan jäsenten vastustava asenne hänen sanomaansa kohtaan rohkaisi alhaisemmalla tasolla olevia ihmisiä menemään pitemmälle; ja viholliset aikoivat surmata hänet, kun hän poistuisi kokouspaikasta. Mutta väentungoksessa oli pyhiä enkeleitä, ja yksi näistä tarttui ihmishahmossa tämän Herran palvelijan käteen ja vei hänet kiihtyneeltä kansanjoukolta turvaan. Hänen työnsä ei vielä ollut tehty. Saatanan ja hänen lähettiläittensä aikomus raukesi tyhjiin. ST 320.4
Kaikesta vastustuksesta huolimatta oli kiinnostus adventtiliikkeeseen jatkuvasti lisääntynyt. Yhdistysten luku kasvoi kymmenistä ja sadoista tuhansiin. Useat milleriläiset liittyivät eri seurakuntiin, mutta jonkin ajan kuluttua ilmeni vastustusta näitäkin käännynnäisiä kohtaan, ja seurakunnat ryhtyivät kurinpidollisiin toimenpiteisiin niiden suhteen, jotka olivat omaksuneet Millerin mielipiteet. Tämän johdosta hän kirjoitti kaikkien uskontokuntien kristityille osoitetun kirjelmän, jossa hän pyysi, että jos hänen oppiaan pidettiin vääränä, hänelle osoitettaisiin hänen erehdyksensä Raamatun teksteillä. ST 321.1
“Mitä me olemme uskoneet”, hän sanoi, “jota Jumalan sana ei käske meidän uskoa, ja sen sanan te itse myönnätte uskomme ja elämämme ohjeeksi, vieläpä ainoaksi ohjeeksi. Mitä me olemme tehneet sellaista, jonka voidaan katsoa aiheuttaneen niin ankaria moitteita meitä vastaan saarnatuolista ja sanomalehdistön taholta ja antaneen teille oikeuden erottaa meidät [adventistit] seurakunnistanne ja yhteydestänne?” “Jos me olemme väärässä, niin pyydämme teitä näyttämään meille, missä olemme erehtyneet. Näyttäkää meille Jumalan sanasta, että me olemme erehtyneet. Meitä on ivattu kylliksi; se ei voi koskaan saada meitä vakuuttuneiksi siitä, että olemme väärässä. Jumalan sana yksin voi muuttaa meidän käsityksemme. Me olemme tehneet johtopäätöksemme harkiten ja rukoillen Jumalan sanasta saamiemme todistusten perusteella.” 330Emt. ss. 250, 252. ST 321.2